Joko nyt viimeinkin viilenee!

Syksy. Ei tarvitse hikoilla. Miksi jotkut himoitsevat kuumuutta? Ovatko he kuin sademetsien ja aavikoiden apinoita jotka eivät tiedä että missä asutaan?
15319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Järvivedet ovat jäähtyneet nopeasti
Kolea sää on jäähdyttänyt järvien vesiä nopeasti. Vedet ovat laajalti 1–3 astetta keskiarvoja kylmempiä, kertoo Ylen meteorologi Elias Paakkanen Twitterissä.

Äänestä
  • Kolea sää ja ajoittain navakka tuuli. Pitkään ne pysivätkin lämpiminä. Viikkoa sen jälkeen, kun Jaakko oli kylmän kiveksensä heittänyt, vedet alkoivat lämmetä uudelleen ja pysyivät ainakin kotijärvessäni elokuun loppuun yli 20 asteessa.

    Kelpasi jo syksyn tulla. Paljon mukavampi liikkua metsissä, kun ei ole hellettä eikä hyttysiä. Ihan hieno kesä oli kuitenkin.

    Äänestä

Syyskuu on alkanut poikkeuksellisen kylmänä osassa Suomea. Ylen meteorologin Elias Paakkasen mukaan maan etelä- ja keskiosassa keskilämpötila on ollut neljästä viiteen astetta keskiarvojen alapuolella. Viimeiset kaksi yötä ovat olleet syksyn kylmimpiä, ja lämpötila on painunut pakkasen puolelle maan eteläosaa myöten.

– Hallaa on esiintynyt kaikilla asemilla. Ylivieskassa mitattiin edellisyönä jopa 7,5 astetta pakkasta, sanoo Paakkanen.

Syynä on pohjoisesta purkautuva kylmä ilma ja samaan aikaan korkeapaine on päällä. Sää on ollut heikkotuulista ja pitänyt yöaikaan sään selkeänä.

– Lämpötila on yöllä päässyt laskemaan monin paikoin pakkasen puolelle ja taas päivällä on ollut aika pilvistä, joten lämpötila ei ole jaksanut nousta kovin korkeaksi.

Äänestä

On se kuumuuden himoitseminen jossain määrin vähentynyt viime vuosina. Ennenhän sitä aina sääennusteissakin hehkutettiin, että mitä kuumempi ilma niin sitä parempi, "helle hellii" jne. Nykyään ollaan vakavina tiedostaen että tässä sitä nyt kärsitään ilmastonmuutoksesta, voi voi, hellepäiviä tulossa, ehkä jopa trooppinen yö, koittakaahan selvitä hengissä ihmisparat tästäkin vitsauksesta.

Äänestä

Syyskuu oli Suomessa harvinaisen kylmä. Kuukauden keskilämpötila oli laajalti 1–2 astetta keskimääräistä syyskuuta viileämpi, paikoin jopa yli kaksi astetta koleampi. Syyskuun korkeimmaksi lämpötilaksi jäi Raaseporissa 6. syyskuuta mitattu 19,5 astetta, kun taas kylmintä oli -7,5 asteella Ylivieskassa 8. syyskuuta.

Äänestä

"aavikoiden apinoita"

Vaikka nuo sanat toisiinsa sointuvatkin, niin silti itse ajatus menee pieleen. Apinat haluavat asua alueilla, joilla on parhaat olosuhteet. Siksi apinat eivät "asu aavikolla".

Äänestä
  • Patas apina(käännös):
    "Patas-apinat elävät puoliautiomaissa ja kuivilla savannialueilla ja sietävät erittäin kuivia olosuhteita.

    Ne ovat maassa asuvia apinoita ja elävät enintään 12 jäsenen ryhmissä. Ryhmään kuuluu 1 aikuinen mies ja loput naisia."

    Äänestä

Tänään aamulla Ylen toimittaja kysyi meteorologi Elias Paakkaselta, miksi viime viikon ennustus lämpimästä loppuvuodesta vaihtui kylmään loppuvuoteen. Elias vastasi sään ennustamisen olevan arpapeliä.

Äänestä
  • Niinpä niin. Viime vuonna marraskuun loppu ja joulukuu olivat kylmiä. Etelässäkin oltiin ajoittain 20 pakkasasteen lämpötiloissa. Ihan tällaista ei nyt luvata.

    Äänestä

Ei tullut suojaa ei vaan alkaa satamaan lunta pian pääsee hiihtämään.

Äänestä
  • Ja se jatkuu Huhtikuuhun saakka!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ja se jatkuu Huhtikuuhun saakka!

    Nyt kun lumet ovat jatkuvan vesisateen vuoksi sulaneet pois ja talvitulvien vaara on suuri Etelä-Suomessa voidaan todeta että arvauksesi ei osunut kohdalleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Nyt kun lumet ovat jatkuvan vesisateen vuoksi sulaneet pois ja talvitulvien vaara on suuri Etelä-Suomessa voidaan todeta että arvauksesi ei osunut kohdalleen.

    Keski-Suomessa pääsee vielä ainakin meillä päin hiihtämään, vaikka lumen korkeus on pudonnut tammikuun pudotukseksi ennätysmäärän eli 12 cm muutamassa päivässä. Tästä eteenpäinkin on vielä pari päivää Zero-suksikeliä, eikä yli 3 asteen pakkasta näy edes 10 pv:n ennusteessa.

    Saisi se vähän viilentyä, ettei tarvitsisi vaihtaa skimboja vesisuksiin.

    Äänestä

Pohjois-Intian Delhissä koulut pidentävät talvilomiaan ja ihmisiä on kehotettu pysymään sisällä.

Lämpötilojen ennustetaan laskevan pääkaupungissa lähipäivinä jopa -4 asteeseen.

Pakkaslämpötilat ovat alueella poikkeuksellisia.

Normaalisti Pohjois-Intian lämpötilat laskevat talvella korkeintaan 6–7 asteeseen, mutta viime viikolla alueella mitattiin lähes nolla astetta.

Kansallinen säävirasto IMD on antanut kylmyysvaroituksia useissa osavaltioissa(siirryt toiseen palveluun).

Äänestä
  • Kun jossain on kylmä, on jossain muualla kuuma. Ääri-ilmiöt lisääntyvät maapallon keskilämpötilan hitaasti noustessa.

    "Uuden-Seelannin meritutkijat ovat huolissaan saarivaltiota ympäröivän merialueen lämpenemisestä.
    Meritutkija Joao de Souzan mukaan Uuden-Seelannin Eteläsaaren ympäristössä merivesi on jopa kuusi astetta pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpää, mikä rikkoo aiemmat lämpöennätykset. De Souza kuuluu Uuden-Seelannin meriä tutkivaan Moana-projektiin (siirryt toiseen palveluun).
    – Meri on rikkonut kaikki ennätykset. Viime vuonna koettiin Bay of Plentyssä pisin merellinen lämpöaalto, joka kesti yli vuoden. Ja nyt suurin poikkema normaalilämmöstä, kun pintaveden lämpötila Haastissa on 23-asteista."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Syksy. Ei tarvitse hikoilla. Miksi jotkut himoitsevat kuumuutta? Ovatko he kuin sademetsien ja aavikoiden apinoita jotka eivät tiedä että missä asutaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu