Nykyaikaisesti imelletty perunalaatikko
Näistä valmistuu nykyaikaisesti imelletty perunalaatikko:
1 kg perunoita
pieni määrä vettä keittämiseen, vesi jää soseeseen.
1½ dl ruisjauhoja
noin 50 g voita
noin 4 dl maitoa, maidon määrä vaihtelee
1/4 tl fenkolia
1/4 tl muskottia
1 tl suolaa
pinnalle: voinokareita ja korppujauhoa
1. Kuori pestyt perunat kattilaan. Halkaise isot peerunat. Keitä perunat niukassa suolattomassa vedessä täysin kypsiksi. Vesi jää soseeseen. Näin vältetään kuorimistappiot, keittotappiot ja liukenemistappiot.
2. Soseuta perunat kuumina perunasurvimella tai nuijalla suoraan keittoveteen.
3. Jäähdytä sose huolellisesti javälillä sekoittaen noin 70-75 asteiseksi.
4. Sekoita 70-75 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen ruisjauhot. Sekoita tasaiseksi ja lisää tarvittaessa 70-75 asteista vettä. Laita kansi kattilaan.
5. Laita sosekattila noin 70 asteiseen sähkölieden uuniin ja anna soseen imeltyä noin 3 tuntia. Sekoita 2-3 kertaa imeltymisen aikana ja samalla voit maistamalla seurata imeltymisen edistymistä.
6. Lisää imeltyneeseen soseen voi siivuina sulamaan. Lisää maitoa niin että saat sopivan notkeahkon soseen. Lisää suola. Lisää mausteet, mutta monien mielestä maustamatta paras.
7. Laita sose voideltuun lasiseen tai posliiniseen uunivuokaan. Lisää pinnalle muutamia voinokareita ja jos haluat niin pinnalle voit ripotella kevyesti korppujauhoa.
8. Aloita paistaminen noin 200 asteisessa uunissa. Kun pinta saa väriä ja sose osoittaa kiehumisen merkkejä, alenna uunin lämpötila noin 130-140 asteeseen, niin kiehuminen rauhoittuu ja voit paistaa täysiä vuokia. Kun paistat täysiä vuokia, lempeässä lämmössä, saat mehevän imelletyn perunalaatikon ja laatikko ei kuivu ja korppuunnu.
Paista imellettyä perunalaatikkoa noin 3 tuntia.
Valmista nykyaikaisesti imelletty perunalaatikko sähkölieden uunissa
Anonyymi-ap
0
138
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1812356- 581305
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621177Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221018- 951010
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58975