Romahtivatko Suomen metsien hiilinielut sittenkään

Anonyymi-ap

Mikään ei ole muuttunutkaan.
Kysymys herää laskelmien luotettavuudesta.
Metsien hiilinielun määrän kehityksestä ei ole tällä hetkellä saatavissa vertailukelpoista tietoa. Syynä on laskentatavan muutos.

Eräs tapa ollut kuin vihreillä kun turvetta muka tutkivat, tutkivatkin rämeen laidalta osin kangasmaalta. Eihän siellä turvetta ole jota voi tutkia, mutat raportti mukamas tuli joka oli turve vastainen. Näin kustaan silmään.

42

692

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täyttä arvailua nämä laskelmat hiilipäästöistä. Riippuu tilanteesta voisi joku koiranleuka heittää, ja heitänkin.
      Suomessa satoja ojitettuja soita joissa ojat menneet tukkoon aikoja sitten.
      Joten ennallistuneet ihan ite....

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi ennallistua, kun puu kasvaessa sitoo hiiltä, ojat tukkimalla puu lopettaa kasvamisen, eihän se ole kuin vihreää politiikaa vain yhteiskunnan häiritsiminen.
        Kun juurikin puut pitää saada paremmin kasvamaan poistamalla juurilta seisovat vedet.

    • Anonyymi

      Vihreiden tarkoitus on saada laskentatavalla näyttämään, että hiilinieluja on mahdollisimman vähän ja luoda näin lisää painetta Suomen ilmastoasioihin...
      Brysselissä vihreät toimivat Suomen etujen vastaisesti...

      • Anonyymi

        "Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n suomalainen pääsihteeri Petteri Taalas kritisoi varsin suorasanaisesti Suomessa käytävää ilmasto- ja metsäkeskustelua.
        Petteri Taalas: Suomen ilmastokeskustelussa on fanatismin piirteitä – "Keski-Euroopassa on tahoja, jotka näkisivät pohjoisen metsät hiilinieluina, jotta saavat itse jatkaa fossiilisten käyttöä"

        https://www.lansivayla.fi/paikalliset/4802801

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen metsien valtakunnallinen investointi n:o 13 osoitti että suomen metsien puusto on kasvanut 30 miljardia kuutiometriä ja vuosikasvu on n . 103 miljoonaa m3.
        Kun teollisuuden hakkuut ovat olleet n. 65 miljoonaa m3 ja muu poistuma n. 26 miljoonaa m3 eli kokonaispoistuma yhteensä 91 miljoonaa m3 niin puuston määrä KASVOI 12
        miljoonaa m3.
        Koska se näin kasvoi niin samalla KASVOI myös sen hiilensidonta.
        Miten tästä voidaan saada sellainen päätelmä että Suomen metsien hiilensidonta on ROMAHTANUT !

    • Anonyymi

      Hiilinielut humpuukia, tehdään ideologisesti väärennöksiä.

    • Anonyymi

      Metsät kasvavat aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Laskentatapaa vain piti muuttaa kun näytti viherpipertäjien mielestä liian hyvältä. Nyt näyttää pahemmalta, siis viherpipertäjän mielestä paremmalta kun metsien tilastoitu kasvu on pienentynyt.

      Näissä hiilinieluissa on paljon mielenkiintoisia juttuja. Luonnontilaisia soita ei lasketa hiilinieluihin, vaikka ne sitovat hiiltä paljon. Tämä on poliittinen päätös. Ville Niinistö selitti, ettei niitä lasketa koska ihminen ei ole niihin vaikuttanut, Sen sijaan, jos suota käsitellään, ojitetaan tai muuta, niin ne lasketaan päästöihin. Näin saadaan väärä, mutta haluttu tulos.

      Samaa tehdään nyt siis metsiin. Osa jätetään pois jotta tulo olisi poliittisesti oikea - siis väärä.

      Vihreät yrittää omia kaiken vallan luonnosojelussa, vaikka ovat kaikkein kauimpana luonnon arkitodellisuudesta ja luontosuhteensa on nolla. Mitä nyt junan ikkunasta joskus näkevät metsää. Tai lentokoneesta katselevat maastoa kun nousevat Helsinki-Vantaalta viikonloppuretkelle Milanoon tai muualle urbaaniin Eurooppaan.

      • Anonyymi

        Edellä asiallinen kirjoitus. Toivottavasti sen lukee myös vihervassarit joilla on oma totuus asiasta.
        Heidän mukaanhan metsien kasvu ja hiilensidonta on ROMAHTANUT.
        Tosiasiahan että metsien viimeisessä valtakunnallisessa inventaariossa n:o 13 todettiin että metsät ovat kasvaneet 30 miljardia m3 ja niiden tilavuus on 2505 miljardia m3 kun ne vielä vuonna 1950 oli vain 1500 miljardia m3 eli siitä ajankohdasta kasvu on ollut 1005 miljardia m3 !!.
        Samoin metsien kasvu oli samassa inventaariossa n. 103 miljoonaa m3 vuodessa ja kun teollisuuden halkkuut olivat n. 65 miljoonaa m3 ja muu poistuma 26 miljoonaa m3 niin vuositasolla metsät KASVOIVAT 12 miljoonaa m3.
        Kun ne kasvoivat niin silloin ne myös sitoivat hiiltä ENEMMÄN kuin aikaisemmin.
        Miten tätä voisi nimittää romahdukseksi ???

      • Anonyymi

        Todennetut tosiasiat eivät ole koskaan haitanneet vihreitä, kuitenkin tarvitsee vain saada soopansa myytyä kehä kolmosen sisällä se riittää, siellähän suomen asioista päätetään.

      • Anonyymi

        Vain naapurissa voidaan tehdä tällaisia laskelmia, jotka
        muuttuu yhtäkkisen dramaattisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellä asiallinen kirjoitus. Toivottavasti sen lukee myös vihervassarit joilla on oma totuus asiasta.
        Heidän mukaanhan metsien kasvu ja hiilensidonta on ROMAHTANUT.
        Tosiasiahan että metsien viimeisessä valtakunnallisessa inventaariossa n:o 13 todettiin että metsät ovat kasvaneet 30 miljardia m3 ja niiden tilavuus on 2505 miljardia m3 kun ne vielä vuonna 1950 oli vain 1500 miljardia m3 eli siitä ajankohdasta kasvu on ollut 1005 miljardia m3 !!.
        Samoin metsien kasvu oli samassa inventaariossa n. 103 miljoonaa m3 vuodessa ja kun teollisuuden halkkuut olivat n. 65 miljoonaa m3 ja muu poistuma 26 miljoonaa m3 niin vuositasolla metsät KASVOIVAT 12 miljoonaa m3.
        Kun ne kasvoivat niin silloin ne myös sitoivat hiiltä ENEMMÄN kuin aikaisemmin.
        Miten tätä voisi nimittää romahdukseksi ???

        mitäs sitä pyhäjärven trollille muuta kuin sitä perinteistä samojen avauksien massapostauksia joka toiselle s24 palstalle joiden viestiketjuissa sinä keskustelet itsesi kanssa ?

    • Anonyymi

      Vihreät valehtelee.

    • Ei ole hiilen sidonta kasvustoot ja maaperään muuttunut paljoakaan viime vuosina. Muistan jo opiskeluajoilta, kun hiilinielut laskettiin tarkoituksellisesti yläkanttiin ja sama meno jatkui yli 20 vuotta. Miksikö... Tietänet syyn :-)

      • Anonyymi

        Ideolgiaa. Kuin kommunistit oli aikanaan parasta maan päällä. Opiskelija piireissäkin.
        Nyt metsät kasvaa eri tahtiin kuin ennen hyvän hoidon seurauksena. Ei käsitetä aina
        miten metsän aukottaminen lievästikin tuo muuta hyvää kasvustoa esille. Se tuo erinäisiä
        elämiä sekin, kun pääsee varjosta pois. Kun taas puu kasvaa se tukahduttaa. Elämä
        on monimuotoista.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ottiatuota ottiatuota... Olen koulutukseltani energiatekniikan diplomi-insinööri, syventymiskohteena energian tuotannon ympäristötekniikka. Olin vuosituhannen alussa tilastokeskuksessa yliaktuaarin virassa kehittämässä kasvihuoneinventaarion laskentamalleja päästökaupan tilastoinnin tueksi. Mistä vitusta sinä ne kommunistit taas vedät kuvioihin ? Syy, miksi hiilen nettosidontaa laskettiin yläkanttiin oli puhtaasti taloudellinen. Päästökaupan vertailutasoksi hiilidioksidiekvivalentille määriteltiin Brysselissä vuoden 1990 taso ja hiilen nettosidonnan ylitilastointi antoi Suomelle suurta taloudellista etua viimeiset 22 vuotta. Todellisuudessa soiden laajamittainen metsitys on ollut ekologinen rikos, sillä turpeeseen sitoutuneet hiilivarannot ovat metsityksessä vapautuneet pitkälti metaanipäästöinä ja metaanin hiiliekvivalenttikerroin on varsin suuri. Näiden rinnalla hiilensidonnan hyöty kasvavaan puustoon on marginaalinen. Soiden ennallistaminen on ensiarvoisen tärkeää jos halutaan aikuisenoikeasti vaikuttaa hiilitaseeseen ja täten hidastaa ilmaston lämpenemistä.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Sulla punavihreää ideologiaa, olet sokaistunut. Vai ei puu sido hiiltä.
        Kyllä komunistit kukkoili opiskelu piireissäkin. Kävin kaksikin koreakoulua, ensimmäisen juui metsäpuolelle, ja siihen vedoten tiedän että olet väärässä. Ei metiä tule ennallistaa kun meilla suota muutenkin liiankin kanssa jota ei ojitettu. Palaan myöhemmin. Kello jo niin paljon,tai vähän kun kaksi vasta.

        Kuka on väittänyt ettei puu sitoisi hiiltä ? Ja eihän toki metsiä tule ennallistaa, vaan soita. Puhut vallan höperiä. Vai kävit kaksikin korkeakoulua... Jos kansakoulusi olikin korkea eli monikerroksinen, ei se tee siitä korkeakoulua vaan korkean koulurakennuksen. Kerro nyt vielä ihan omin sanoin ja hitaasti kirjoittaen, että mikä on tässä mainitsemasi punavihreä ideologia ? Jos et ymmärrä edes teknologian ja ideologian välistä eroa, niin en pysty auttamaan. Sido vaikka tyyny narun päähän ja ulkoiluta sitä. Sitten syötät tyynyäsi ja juttelet sille. Se varmastikin uskoo kaiken mitä suustasi oksennat, pahvi. Ja nyt en tarkoita aaltopahvia. Tai jos tarkoitankin, niin vaikuttaako se maan kiertonopeuteen ensinkään ? Ryhdy sinäkin ekoanarkistiksi niin saat ystäviä ja elämän.

        Kommunisti. Selvästi, osaa haukun tyyliin. Tuollaiselle melkein turha vastata, niin ideologiaansa uponnut. Kommunistin muoto nyt ekoanarkisti. Pidä ideologiasi en siihen puutu. Säälin vain näitä Neuvostoliiton ystäviä.

      • Anonyymi
        Aragoni kirjoitti:

        Kuka on väittänyt ettei puu sitoisi hiiltä ? Ja eihän toki metsiä tule ennallistaa, vaan soita. Puhut vallan höperiä. Vai kävit kaksikin korkeakoulua... Jos kansakoulusi olikin korkea eli monikerroksinen, ei se tee siitä korkeakoulua vaan korkean koulurakennuksen. Kerro nyt vielä ihan omin sanoin ja hitaasti kirjoittaen, että mikä on tässä mainitsemasi punavihreä ideologia ? Jos et ymmärrä edes teknologian ja ideologian välistä eroa, niin en pysty auttamaan. Sido vaikka tyyny narun päähän ja ulkoiluta sitä. Sitten syötät tyynyäsi ja juttelet sille. Se varmastikin uskoo kaiken mitä suustasi oksennat, pahvi. Ja nyt en tarkoita aaltopahvia. Tai jos tarkoitankin, niin vaikuttaako se maan kiertonopeuteen ensinkään ? Ryhdy sinäkin ekoanarkistiksi niin saat ystäviä ja elämän.

        Kommu'nisti. Selvästi, osaa haukun tyyliin. Tuollaiselle melkein turha vastata, niin ideologiaansa uponnut. Kommunistin muoto nyt ekoanarkisti. Pidä ideologiasi en siihen puutu. Säälin vain näitä Neuvostoliiton ystäviä.

    • Anonyymi

      He ovat saavuttaneet päämääränsä kun aiasta keskustellaan ja
      ihmetellään

      • Anonyymi

        Tuolla edellä joku jo uskoi ettei metsiä pidä ennallistaa hiilensidonnan perusteella .
        Mutta soita pitäisi ennallistaa.
        Suomessa on ojitettu metsämaata n. 4,5 miljoonaa hehtaaria ja jos se ennallistetaan niin samalla menetetään sillä oleva puusto ja sen kasvu.
        Se on noin neljäs osa Suomen metsien pinta-alasta joten sen puuston kasvu ja hakkuumahdollisuus sekä myös sen hiilensidontamäärä menetetään,
        Sekö ei ole tärkeää vaan se että saadaan EU:n ennallistamisvaatimus täytettyä ja tietysti ensimmäisenä.

        Vielä tuosta metsien hiilensidonnan romahduksesta.
        Luin tuon tutkimuksen pikaennakon ja sen lopussa todetaan että:
        Tämä tulos EI OLE VERTAILUKELPOINEN vuoden 2020 lukuihin koska tulokset on laskettu ERI LÄHTÖKOHDISTA.
        Ensinnäkin se on vain pikaennakko ja toiseksi tosiaan se EI OLE vertailukelpoinen vuoden 2020 lukuihin.
        Miksi sitten Ollikainen ja sen perusteella kaikki tiedotusvälineet suureen ääneen huutavat että nyt on metsien hiilinielut ROMAHTANEET ja koko ilmastotavoite on nyt menemässä nurin.
        Missään ei mainita että tulos ei ole vertailukelpoinen eikä siten käyttökelpoinen ..
        Eikö tämä ole mitä suurinta harhaanjohtamista ?

        Nyt tuli taas uutta tietoa ja sen mukaan se hirveä romahdus on supistunut 2,1 :stä
        0,9 eli alle puoleen eli aika suuri virhe oli kysymyksessä.
        Varmemmalla pohjalla olisi ilmoitus että vuonna 2018 kyseinen nielu oli n. 8 miljoonaa tonnia mutta oli KASVANUT vuoteen 2020 n. 20 miljoona tonniin eli siis 250 %.
        Katsokaa Luken tilasto vuodesta 1950 alkaen niin siitä selviää että vuosittainen hiilensidonta on vaihdellut n. 8 ja 32 välillä keskiarvon ollessa n. 21.
        Nyt yhden vuoden tulosten perusteella hirvitellään hirveää romahdusta vaikka jo tutkimuksessa on tunnustettu etä romahdus on alle puolet alkuperäisestä.
        Ei siis vertailua vuosittain vaan pitkän ajan lukujen vertailua.

        Lisäksi laskelmaan on otettu rasitteeksi metsänpohjan turpeen ja karikkeen hajoaminen!!
        Mitenkähän olisi jos siihen vielä lisättäisiin lillukanvarsien lahomisen aiheuttama muutos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuolla edellä joku jo uskoi ettei metsiä pidä ennallistaa hiilensidonnan perusteella .
        Mutta soita pitäisi ennallistaa.
        Suomessa on ojitettu metsämaata n. 4,5 miljoonaa hehtaaria ja jos se ennallistetaan niin samalla menetetään sillä oleva puusto ja sen kasvu.
        Se on noin neljäs osa Suomen metsien pinta-alasta joten sen puuston kasvu ja hakkuumahdollisuus sekä myös sen hiilensidontamäärä menetetään,
        Sekö ei ole tärkeää vaan se että saadaan EU:n ennallistamisvaatimus täytettyä ja tietysti ensimmäisenä.

        Ja sitten hiilensidonta vähenee että se siitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä tuosta metsien hiilensidonnan romahduksesta.
        Luin tuon tutkimuksen pikaennakon ja sen lopussa todetaan että:
        Tämä tulos EI OLE VERTAILUKELPOINEN vuoden 2020 lukuihin koska tulokset on laskettu ERI LÄHTÖKOHDISTA.
        Ensinnäkin se on vain pikaennakko ja toiseksi tosiaan se EI OLE vertailukelpoinen vuoden 2020 lukuihin.
        Miksi sitten Ollikainen ja sen perusteella kaikki tiedotusvälineet suureen ääneen huutavat että nyt on metsien hiilinielut ROMAHTANEET ja koko ilmastotavoite on nyt menemässä nurin.
        Missään ei mainita että tulos ei ole vertailukelpoinen eikä siten käyttökelpoinen ..
        Eikö tämä ole mitä suurinta harhaanjohtamista ?

        Leikitään vaarallisilla asioilla koska ; vaarantaa Suomen suhdetta
        vieraaseen valtioon (E U)
        Miksi mikään viranomainen ei älähdä.

    • Anonyymi

      Lukekaas tämän päivän HS, sieltä löytyy uusinta tietoa hiillinieluista ja niiden metsien tilasta.

      Niinhän se on, että kommunistit kertoo aina väärää tietoa.

    • Anonyymi

      Metsämaa on perinteisesti hapanta. Metsiä on kalkittu saatu pH nousemaan. Hapan maa antaa huonosti ravinteita, kasvu hidasta. Kalkittu metsä, ravinteet puiden saatavissa. Kasvu nopeaa, höttöpuuta.
      Jossain tulee vastaan että puut on käyttäneet ravinteet, kasvu hidastuu.
      Ei ole ymmärretty sekametsien merkitystä.
      Isot hakkuualueet. Tuhottu sienirihmastojen ja puiden yhteiselo.

    • Anonyymi

      Kun hiilidioksidin määrä ilmassa on tutkitusti hieman lisääntynyt, niin kaiken yhteyttävän elollisen kasvun pitäisi nousta / kiihtyä samassa suhteessa.

    • Anonyymi

      Eräs puolue johtaja lupaa metsänomistajille rahaa, että he
      pidätäytyisivät hakkuista. Propakanda ei ole muuten
      saavuttanut ihmisiä ja sulka pitäisi saada hattuun.

    • Anonyymi

      Aina ne asiat lasketaan EU:ssa niin, et suomi maksaa. Faktat ovat toisarvoisia tässä pelissä.

    • Anonyymi

      No hei, mites ne hiilinielut vois romahtaa, kun ministeri Töpselinokka sanoo, etteivät ole romahtaneet. Kepulaiset tekevät itsestään entistäkin enemmän epäpäteviä kieroilijoita hoitamaan maamme suuria päätöksiä. Kurvisen jauhoista leivotut leivät eivät maistu enää järkeville suomalaisille.

      • Anonyymi

        Kuinka helvatassa sinusta saadaan järkevä suomalainen??

    • Anonyymi

      Luottamus kepuihin on nollatasoa, mutta lestadiolaiset yrittäjät yrittävät vielä hyötyä kepujen petollisesta politiikasta.

      • Anonyymi

        Minkäs takia Saarikko halusikaan verovaroillamme kustannettavat tuplalapsilisät juuri noille kyseisille suurperheisille??!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkäs takia Saarikko halusikaan verovaroillamme kustannettavat tuplalapsilisät juuri noille kyseisille suurperheisille??!

        Aamun hesari revitteli kuinka Vantaan marketit ovat täynnään lapsilisärahoja tuhlaavia demari- ja persupissiksiä.

        Vai olisiko emännät tulleet Pohjanmaalta ostoksille?

    • Anonyymi

      Metsät hakataan matalaksi ja kepulaiset pannaan matalaksi.

    • Anonyymi

      No, eihän siinä muut kuin otat yhteyttä Luonnonvarakeskukseen ja metsäntutkimuslaitokseen. Kerrot vain heille, missä kohtaa heidän tutkimuksensa on virheellinen ja pyydät heitä oikaisemaan virheensä!

      • Anonyymi

        Ja kyllähän ne tytöt tutkivat ja sitten Ohisalo alkaa kirkumaan seitsemää miljardia vailla mitään faktaa.

        Se on sitä vihreätä faktaa kansan opastamiseksi oikealle tielle.

    • Anonyymi

      Yhdyn Tuomas Malisen mielipiteeseen - Vihreät kuuluu niihin puolueisiin jotka pitäisi lailla kieltää. Vihreät tekee kaikkensa jotta Suomen talous tuhoutuisi ja palaisimme 1800-luvun elintasolle. Ei voi olla mahdollista muuten kuin että vihreitä johdetaan ulkomailta, olisi hienoa että jokin pala maapallosta säilyisi yhtenäisenä luonnonsuojelu alueena ja Suomi on sopiva pläntti näihin suunnitelmiin.

      Vastapainoksi voisi sanoa että ne maat jotka ovat metsänsä hakanneet voisivat istuttaa ja kasvattaa uudelleen metsiä. En ole kuullut laista että tämä olisi mahdotonta.

      • Anonyymi

        Ei tarvitse soittaa Lukee eikä muillekaan vaan lukea Luken sivuilta kaaviokuvaa hiilensidonnasta vuosien 1990 ja 2020 välillä jonka mukaan hiilensidonta on vuosittain vaihdellut n. 8 ja 32 välillä eli silloin on ollut nykyistä paljon suurempia laskuja ja lisäyksiä
        eikä kukaan silloin hirvitellyt asiaa.
        Nyt yhden vuoden eli vuosien 2020 ja 2021 välillä on tapahtunut n. 4 %;n lasku ja sen perusteella on tehty "hirveä romahdus" ja pelotellaan 7 miljardin maksuilla.
        Vuosien 2018 ja 2020 välillä tapahtui saman kaaviokuvan mukaan hiilensidonnan LISÄYS
        8 miljoonasta tonnista 20 miljoonaan tonniin eli prosenteissa lisäys on 150 %.
        Kun nyt 4 %:n perusteella pitää maksaa 7 miljardia niin vuonna 2020 olisi pitänyt EU;lle lähettää 262,5 miljardin lasku ja sillä olisi maksettu kaikki valtion velat ja vielä olisi jäänyt säästöönkin.!! (150 x 7 : 4 ) = 262,5
        Eli ei yhden vuoden tuloksen perusteella saisi huutaa suuria romahduksia kuten Lukessa mukana ollut Kari Korhonenkin toteaa vaan pidemmän aikavälin tarkastelulla ja sen mukaan Suomen metsien puuston määrä on kasvanut 66 % eli 1500 miljoonasta motista 2505 miljoonaan mottiin ja samalla sen hiilensidonta on vastaavasti kasvanut ja kasvaa edelleen koska kasvu ylittää vuosittain kokonaispoistuman.

        Edellä hyvä todiste siitä miten Luken tutkimusta joku (=Ollikainen) lukee siten että itse tutkimuksen tulos käännetään vihreiden silmälasien avulla täysin vääräksi.
        Edellisessä kirjoituksessa onkin tästä eräitä esimerkkejä siitä mutta lisään vielä pari :
        Eli ko. tutkimuksen lopussa todetaan että se on tehty eri lähtökohdista eikä ole vertailukelpoinen edellisten vuosien tulokseen.
        Mitkä ovat sitten ne eri lähtökohdat:
        Niitä on useitakin mutta tärkein on se että nyt ENSI KERTA LISÄTTIIN metsien päästöihin metsänpohjan sammalen ja karikkeen lahoamisen aiheuttamana 4,7 miljoonan tonnin päästö. Olisi lisätty metsien päästöihin vielä Kiinan päästöt niin näyttäisi vielä pahemmalta.
        Nyt siitä tuli uusi todiste kun Ylen uutisissa oli todella härski väite kun siinä väitettiin että Suomen metsät muuttuvat vuoteen 2025 (siis parin vuoden päästä) HIILTÄ PÄÄSTÄVIKSI !!! Täyttä puppua mutta Yle julkaisi sen.
        Onkohan nyt tarkoitus näillä emävalheilla se että kokeillaan uppoaako kansaan kaikki mitä Luken tutkimusta väärin tulkitseva julkaisee vaikka siinä ei olisi päätä eikä häntää.?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tilaisuuden perunut yrittäjä Eira Maijala vahvistaa Ylelle, että hän ei halunnut, että hänen yrityks

      – Hän kertoi, että meille on varattu paikka jostain ihan muualta. Sitten hän kertoi, että se paikka on helvetti. Yrittä
      Maailman menoa
      78
      3866
    2. Mikä ampuminen illalla Kiuruvedellä?

      Huhu kertoo että oma äiti ammuttu autoon??? 😢
      Kiuruvesi
      51
      3460
    3. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      110
      3124
    4. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      108
      2444
    5. Pitopalvelu yrittäjä teki ainoan oikean ratkaisun .

      Emme saa suomea ja Haapajärven PIIRUAKAAN paremmaksi nostamalla moraalittomuuden edessä kädet pystyyn antautumisen ja
      Haapajärvi
      53
      1572
    6. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      80
      1486
    7. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      28
      1468
    8. Lapsuus 50-60 luvulla

      Oli ihanaa aikaa. Lapsi sai olla pieni pitkään. Ei joka tuutista työnnetty silmille ja korville Setaa ja muita sukupuoli
      Maailman menoa
      149
      1205
    9. Kari Kanala paljastaa - Papin työhön paluu Myyrästä vaati "nollauksen" ensin: "Pitää siinä..."

      Kari Kanala: ihminen, mies ja pappi. Kanala nähdään tänä syksynä tv:ssä Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa sekä Myyrä-ki
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1096
    10. Sinne eivät homot tule

      Että tälläistä käytöstä tällä kertaa. Saattoväki odotteli sateessa kun yrittäjä saarnaa herran nimessä homoja ja lesboja
      Luterilaisuus
      243
      1043
    Aihe