Uskovaiset väittävät, että ennen vanhaan hyvään aikaan Jumalan henki leijaili vetten päällä. Silloin ei siis ollut muuta kuin tosi pimeää, vettä, vettä ja vettä sekä Suuri Pieru. Tätä tilannetta jatkui dekiljoona vuotta. Se on äkkiä laskettuna aika pitkä aika.
Miten sellainen tilanne vaikuttaa henkisesti? Esimerkiksi vankiloissa on käytetty pahimpana rangaistusmenettelynä laittaa vanki eristyksiin pimeään. Muun muassa Papillon kertoo tällaisesta. Luulisi siinä mielen sairastuvan.
Nimimerkki Mooses kertoo, kuinka Suuri Pieru tajusi lopulta dekiljoonan vuoden kuluttua laittaa valot päälle. Mikä siinä eristyksessä oli ollut niin kivaa, että sitä oli pitänyt jatkaa dekiljoona vuotta ennen kuin Suuri Pieru tajusi laittaa valot päälle? Tämä tässä juutalaisten logiikassa ihmetyttää. On sillä Suurella Pierulla ollut yksinään lystiä pimeässä kuunnellessaan vetten liplatusta 10 kertaa miljoona vuotta.
Mitä Julli teki ennen kuin loi?
13
289
Vastaukset
- Anonyymi
Jumalan suurinta viihdettä helle itselleen on hän itse. Siksi hän ei koskaan täällä maan päällä ole läsnä mitenkään eikä naamaansa näytä.
- Anonyymi
Tuo vesijuttu ei voi pitää paikkaansa, koska H2O sisältää happea, joka on niin raskas alkuaine, että sitä syntyy vain tähtien sisuksien suuressa paineessa.
Tarinan pitäisi mennä niin, että ensin oli pelkkää vetyä ja vähän (25 %) heliumia sekä ripaus beriliumia ja 'henki' hengaili niiden kanssa. Sitten henki keksi, että voisihan sitä olla jotakin paakkuja tuossa alkuseoksessa ja sitten ne kasaantui tähdiksi jne.
Sitten henki keksi nimittää itseään intelligent desingiksi ja jumala syntyi luomaan maailman monimutkaisuuden. :D- Anonyymi
siino kirjoitti:
Jumala siis vain pähkäili yksinään pimeässä. On siinä lystiä riittänyt miljooniksi vuosiksi.
Jep, kuulostaa tylsältä, mutta onhan jumala kaikkivaltiaana voinut pitää lystiäkin, mutta ei vain kerro siitä luomistarinassaan. Eli ensin ryypättiin alastomien enkelien kanssa triljoona kertaa, ja sitten palattiin noihin tylsiin luomishommiin. Eihän jumalan tarvitse raportoida tekemisistään kenellekään. :D
Anonyymi kirjoitti:
Jep, kuulostaa tylsältä, mutta onhan jumala kaikkivaltiaana voinut pitää lystiäkin, mutta ei vain kerro siitä luomistarinassaan. Eli ensin ryypättiin alastomien enkelien kanssa triljoona kertaa, ja sitten palattiin noihin tylsiin luomishommiin. Eihän jumalan tarvitse raportoida tekemisistään kenellekään. :D
"Eihän jumalan tarvitse raportoida tekemisistään kenellekään."
Ei hän mitään teekään, joten ei ole mitään raportoitavaa.
- Anonyymi
Ateisti-pössykkä!
Ei sinun kannata miettiä miljoonia vuosia sitten tapahtuneita juttuja. Pääsi saattaa tulla pipiksi .
Riittää kun mietit missä ötmyilit100 vuotta sitten ja missä ötmyilet 100 vuoden kuluttua.
Miksi sinulle tuli ötmyilyysi tällainen ihmisiän mittainen
"keskeytys".
Ja muista! Muista, ateisti-pössykkä !
Ateismi ankeuttaa ateisti-pössykän elämän !Aneeminen-anonyymi!
No eipä vaikuta valoisalta elosi. Pipipäisenä pähkäilet pehmeitä. Tosi ankealta vaikuttaa.
No kuolleet ne ovat onneksi kaikki edesmenneet hurmossaarnaajat ennenkin. Jotenkin keskeyttäneet paskanpuhumisensa.
Ja muista aneeminen-anonyymi!
Kerrontasi on hyvin alavireistä!
Jumalan olemattomuus varmasti masentaa!
- Anonyymi
Kuussa käynyt astronautti Edward Baldwin pölähti kovasti siinä vaiheessa kun alkoi paluumatka takaisin maapallolle. Hän pystyi kuussa laittamaan maapallon peukalonsa alle ja värikäs asuinpaikka lähestyi hitaasti silmien edessä. Siinä tapahtui hengellinen
herätys ja toteamus: " Me olemme kaikki Yhtä " Uusi vajakki oli syntynyt ateistien öömappiin ja hän ihmetteli: " Mistä me oikein Tulemme " Ja minne menemme.
Ateistien häirintä on jo Oscar tasoista kuten elokuva Parasite.Tämän pastorin pitäisi laittaa peukalonsa tiedät varmasti minne ja ihmetellä, mistä se oikein tulee: https://www.youtube.com/watch?v=4eUOPc1ApPI
- Anonyymi
Jumala ei ehdi vastata, koska juuri nyt hän on masturboimassa Linnunradan keskellä sijaitsevassa mustassa aukossa. Sitä samaa hän on harrastanut lähes ikuisesti.
- Anonyymi
Melkoinen eturauhanen täytyy Jullilla olla! Taivaalliset ilot ilmeisesti irtoaa :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267073Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1116188Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845248Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635215Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274605Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003400