Kuinka voi oppia tuntemaan itseään ja omia tunteitaan. En oikein osaa suuttua ja tehdä vaadittavia muutoksia elämässäni, vaan hautaan ikävät tunteet ja koitan vaan mukautua. Kuitenkin tilanne koko ajan ahdistaa, tunteita pitää enemmän ja enemmän piilottaa. Piilotan ne koska en uskalla tehdä asialle mitään ja toisaalta puhuminen ei auta. En saisi olla vihainen tai surullinen...
Jossain vaiheessa yritin erota miehestäni, joka koko ajan välinpitämättömyydellään aiheuttaa minulle mielipahaa, mutta minulle puhkesi paniikkihäiriö ja heikkona palasin taas entiseen. Haluaisin vihdoin uskaltaa tehdä jotain, mutta nyt vasta pelkäänkin kuinka sitten käy.
Aina olen ollut sellainen kiltti tyttö joka on antanut periksi, ei oo saanut välittää jne. Menin huoneeseeni pienenä kun oli paha olo, lakkasin tavallaan olemasta, kunnes olin taas hyväksyttävä. Olisko ideoita? Kuinka käytännössä voi päästä eteenpäin? En haluaisi pelätä ja hautoa ikäviä tunteita, kuinka niistä voi päästää irti ja silti välittää itsestään?
Jossain vaiheessa yritin erota miehestäni, joka koko ajan välinpitämättömyydellään aiheuttaa minulle mielipahaa, mutta minulle puhkesi paniikkihäiriö ja heikkona palasin taas entiseen. Haluaisin vihdoin uskaltaa tehdä jotain, mutta nyt vasta pelkäänkin kuinka sitten käy.
Aina olen ollut sellainen kiltti tyttö joka on antanut periksi, ei oo saanut välittää jne. Menin huoneeseeni pienenä kun oli paha olo, lakkasin tavallaan olemasta, kunnes olin taas hyväksyttävä. Olisko ideoita? Kuinka käytännössä voi päästä eteenpäin? En haluaisi pelätä ja hautoa ikäviä tunteita, kuinka niistä voi päästää irti ja silti välittää itsestään?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun piti vastata tähän viestiin, koska se tosiaan kosketti minua. Minulla on ollut jo kauan samantapainen tunne-elämän häiriö. Aina huonoissa, mieltä vaivaavissa asioissa sulkeudun itseeni. En voi kertoa niistä kenellekään, koska pelkään aina miten muut niihin reagoivat (pelkään sitä, että muut suhtautuvat siihen vähättelevästi/välinpitämättömästi). minulla on pari kertaa kokemusta siitä, kun avaudun niin kukaan ei ota siitä sen enempää kantaa (useimmiten vaihtavat puheenaihetta).
Ei paha olo helpotu, jos ei kerro kenellekään pahan olon aiheuttavasta asiasta. Mutta edellytys olisi, jos kuunteleva ihminen oikeasti välittää sinusta ja ottaisi kantaa. Muuten se olisi sama kuin puhuisit seinälle.
Valitettavasti yhteiskunta on tunteeton. Ihmisillä on päällään "panssari" jotta selviäisi elämän kolhuista. Uskon kuitenkin, että monilla tämä "panssari" ei ole täysin kestävä ja kun se murtuu, niin tunteet pääsee pintaan. Ongelmamme taitaa olla se, että kun suojakerros hajoaa niin emme myönnä sitä. Oletamme, että se on edelleen ehjä vaikka näemme toisin.
Kaikilla on oikeus olla vihainen tai surullinen, jos siihen on syy. Jos siihen ei ole syytä, yritä ajatella positiivisesti ja yritä lievittää sitä tekemällä sellaista josta todella pidät.
Jos on ahdistava olo, eikä ole juttukaveria niin ainahan voi keskustella ammattiauttajan kanssa.
Voimia