Pyydän heti alkuun anteeksi jos käytän vääriä termejä.
CNN -televisiokanavalta näin ohjelman syvän avaruuden kohteista. Vaikka aiemminkin olen miettinyt ihmiskunnan, maapallon ja aurinkokunnan mitättömyyttä tässä järkyttävän suuressa avaruuden tilassa, niin nyt sitten olen miettinyt asiaa päivittäin ja yrittänyt löytää monenlaisia näkökulmia asiaan.
Nyt en oikein osaakaan ajatella kuinka mitättömiä olemme, koska tuntuu ettei sellaiset suuret mittasuhteet mahdu tavallisen ihmisen päähän. Avaruuden laajutta kun ryhtyy miettimään niin minä ainakin turhaudun siitä etten osaa kuvitella tarpeeksi ja ettei kuitenkaan saa ajatustyölleen vastinetta koska käsityskyky oikeasti ei riitä asian ymmärtämiseen.
Ja onko meillä todellisuudessa mitään virkaa tai suurta missiota sille suurelle määrälle avaruutta kuin pelkästään meille ihmisille itsellemme.
Ihmisen olemassaoloaika on mitätön maailmankaikkeuden mittarissa ja sekin tuntuu kovin vaikeasti ajateltavalta asialta.
Ihmisen pieni mikromaailma ei ole minkään arvoinen loppujen lopuksi kun tuhoudumme ja muutumme takaisin alkuaineiksi jossakin tässä maailmankaikkeuden ajassa. Se johtaa toteamukseen niille ihmisille jotka haikailevat esim. oman ikääntymisensä ja asioiden säilyttämisen ja suvunjatkamisenkin perään: loppujen lopuksi millään ei ole mitään väliä koska olemme joskus vain pölynä avaruudessa.
On sinänsä ikävää ettemme me koskaan saa selville todella isoja faktoja avaruudesta. Emme näe kaukaisuuteen muuten kuin linssitekniikan avulla ja joudumme laskemaan fysiikan lakeja jotka kuitenkin saattavat pettää tuolla jossain avaruudessa vaikka ne kuinka pitäisivät paikkansa täällä lähiavaruudessamme. Turhauttavaa on myös kun emme ole löytäneet todisteita elämästä muilla planeetoilla saati sitten muualla, syvässä avaruudessa. Itse uskon siihen kyllä mutta me emme ole sitä asiaa todistamassa vielä moneen sukupolveen saati koskaan ihmisten aikana tulevaisuudessa. Ne jotkut tulevat maahan tutkimaan mitä täältä löytyy ja ehkä löytävät vain kivettyneitä luitamme ja ihmisten jälkeensä jättämää infrastruktuuria. Kuolemattomuus olisi paras keino selvittää mihin tässä joudutaan, ketä me tulevaisuudessa kohtaamme. Mutta tuskin sekään riittää ymmärtämään maailmankaikkeuden suuruutta ja kaikkea sitä määrää galakseja, tähtiä, planeettoja. Minua oikeasti harmittaa ja pökerryttää kun tätä ajattelee ja kirjoittaa.
Mitä jos koko maailmankaikkeus, se mitä me tällähetkellä voimme käsittää ja tieteellisin laittein havaita, olisi vain yksi osa jotain vielä suurempaa kokonaisuutta. Että vastaavia maailmankaikkeuksia olisikin miljardeittain. Ja kaikkien maailmankaikkeuksien välissäkin olisi vain valtavasti tyhjää tilaa.
Kuka meillä oikein leikkii? Kenen marmorikuulina me olemme?
Mikä tehtävä Jumalalla on tässä asiassa. En oikein usko että on mitään. Miksi uskonto selittää kaiken luojaksi Jumalaa. Miksi sitä kaikkea ei voinut luoda sellaiseksi että sen uskontoa tarvitsevat ihmiset tajuaisivat?
No niin, tämä on vain sanatulvaa joka on ehkä järjetöntäkin mutta toivottavasti saat inspiraation miettiä ja vastata tähän perään.
Enkä ehkä ole oikea henkilö vastaamaan auki jääneisiin ajatuksiini, tai olen mutta osaanko, se on epävarmaa.
Haluaisin että sinä heität minulle ajatuksiasi omieni tueksi ja lisäksi.
CNN -televisiokanavalta näin ohjelman syvän avaruuden kohteista. Vaikka aiemminkin olen miettinyt ihmiskunnan, maapallon ja aurinkokunnan mitättömyyttä tässä järkyttävän suuressa avaruuden tilassa, niin nyt sitten olen miettinyt asiaa päivittäin ja yrittänyt löytää monenlaisia näkökulmia asiaan.
Nyt en oikein osaakaan ajatella kuinka mitättömiä olemme, koska tuntuu ettei sellaiset suuret mittasuhteet mahdu tavallisen ihmisen päähän. Avaruuden laajutta kun ryhtyy miettimään niin minä ainakin turhaudun siitä etten osaa kuvitella tarpeeksi ja ettei kuitenkaan saa ajatustyölleen vastinetta koska käsityskyky oikeasti ei riitä asian ymmärtämiseen.
Ja onko meillä todellisuudessa mitään virkaa tai suurta missiota sille suurelle määrälle avaruutta kuin pelkästään meille ihmisille itsellemme.
Ihmisen olemassaoloaika on mitätön maailmankaikkeuden mittarissa ja sekin tuntuu kovin vaikeasti ajateltavalta asialta.
Ihmisen pieni mikromaailma ei ole minkään arvoinen loppujen lopuksi kun tuhoudumme ja muutumme takaisin alkuaineiksi jossakin tässä maailmankaikkeuden ajassa. Se johtaa toteamukseen niille ihmisille jotka haikailevat esim. oman ikääntymisensä ja asioiden säilyttämisen ja suvunjatkamisenkin perään: loppujen lopuksi millään ei ole mitään väliä koska olemme joskus vain pölynä avaruudessa.
On sinänsä ikävää ettemme me koskaan saa selville todella isoja faktoja avaruudesta. Emme näe kaukaisuuteen muuten kuin linssitekniikan avulla ja joudumme laskemaan fysiikan lakeja jotka kuitenkin saattavat pettää tuolla jossain avaruudessa vaikka ne kuinka pitäisivät paikkansa täällä lähiavaruudessamme. Turhauttavaa on myös kun emme ole löytäneet todisteita elämästä muilla planeetoilla saati sitten muualla, syvässä avaruudessa. Itse uskon siihen kyllä mutta me emme ole sitä asiaa todistamassa vielä moneen sukupolveen saati koskaan ihmisten aikana tulevaisuudessa. Ne jotkut tulevat maahan tutkimaan mitä täältä löytyy ja ehkä löytävät vain kivettyneitä luitamme ja ihmisten jälkeensä jättämää infrastruktuuria. Kuolemattomuus olisi paras keino selvittää mihin tässä joudutaan, ketä me tulevaisuudessa kohtaamme. Mutta tuskin sekään riittää ymmärtämään maailmankaikkeuden suuruutta ja kaikkea sitä määrää galakseja, tähtiä, planeettoja. Minua oikeasti harmittaa ja pökerryttää kun tätä ajattelee ja kirjoittaa.
Mitä jos koko maailmankaikkeus, se mitä me tällähetkellä voimme käsittää ja tieteellisin laittein havaita, olisi vain yksi osa jotain vielä suurempaa kokonaisuutta. Että vastaavia maailmankaikkeuksia olisikin miljardeittain. Ja kaikkien maailmankaikkeuksien välissäkin olisi vain valtavasti tyhjää tilaa.
Kuka meillä oikein leikkii? Kenen marmorikuulina me olemme?
Mikä tehtävä Jumalalla on tässä asiassa. En oikein usko että on mitään. Miksi uskonto selittää kaiken luojaksi Jumalaa. Miksi sitä kaikkea ei voinut luoda sellaiseksi että sen uskontoa tarvitsevat ihmiset tajuaisivat?
No niin, tämä on vain sanatulvaa joka on ehkä järjetöntäkin mutta toivottavasti saat inspiraation miettiä ja vastata tähän perään.
Enkä ehkä ole oikea henkilö vastaamaan auki jääneisiin ajatuksiini, tai olen mutta osaanko, se on epävarmaa.
Haluaisin että sinä heität minulle ajatuksiasi omieni tueksi ja lisäksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihminen jonka pää tulee kipeäksi moisista ajatuksista. Itse olen pohtinut edellä mainittuja kysymyksiä ja asioita jo useita vuosia ja palaan aina samaan pisteen, että voihan piru miksi kukaan ei osaa vastata noihin ajatuksiin tai kysymyksiin.
Yleensä alan tekemään puutöitä (jotta saisin päänsäryn edes jollakin tasolla hallintaan), kun alkaa liikaa ahdistaa avaruuden mittakaavat tai olemmeko yksin vai miksi olemme kysymykset.
Tsemppiä ja varo mielenrauhaasi!
Sillä vasta sieluntuskat on. Ja ameebalalla ja bakteerilla ja viruksella ja kai möhköfantillakin. Satianen vasta kärsiikin: aina jonkinlaista nestettä roiskitaan päälle kesken ajattelutyön ja välillä yritetään jollain kaljulla pulikalla löydä päähän. Eikä ne voi edes tehdä puutöitä.
sun molos huutaa tuskasta, kun satiaisia heppis päältä kaljulla pulikalla hakkaat. Sääliksi käy sinua ja satiaisia!
kaunista on nähdä mutta vielä kauniinpaa on ymmärtää.