Tietovuotaja väittää USA:n piilottelevan ufoja

Tietovuotajan mukaan asiaa on salailtu kongressilta vuosikymmenten ajan ja hän on joutunut kostotoimien kohteeksi kerrottuaan tietonsa.
10738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Entinen tiedusteluvirkamies väittää, että Yhdysvalloilla on hallussaan useita ilma-aluksia, jotka eivät ole ihmisten tekemiä. Osa aluksista on hänen mukaansa kokonaisia, mutta joistakin on vain osia.

Tietovuotajana mediassa esitellyn David Gruschin mukaan asiaa on salailtu kongressilta lainvastaisesti jo vuosikymmenten ajan.

Grusch ei esitä julkisesti todisteita väitteidensä tueksi eikä hän väitä nähneensä viranomaisten tai yritysten haltuun päätyneitä tuntemattomia aluksia. Sen sijaan hän perustaa väitteensä salaiseksi luokiteltuihin tiedusteluasiakirjoihin, joita hän kertoo toimittaneensa kongressille.

Debriefin mukaan Grusch on työskennellyt National Geospatial-Intelligence Agency- (NGA) sekä National Reconnaissance Office (NRO) -tiedustelupalveluissa. NGA käsittelee paikkatietoa ja NRO operoi Yhdysvaltain tiedustelusatelliitteja. Molemmat toimivat puolustusministeriö Pentagonin alaisuudessa.

Äänestä
  • Onhan niitä raportitu ihan täässä Intiasta ja Venäjältä, että niitä on saatu alas.
    On myös Huhu että koko Irakin sota käytiin hiekastalöytedyn pudoneen ufon takia!

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    🔞 ­­N­­y­­m­­­f­­o­­m­­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17882511l

    🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

  • Voisitko palata sinne niuvaan! häiriköimästä!

    Äänestä

Taitaa olla David Gruschilla henki herkässä!

Äänestä
  • Voi pudota vaihka ikkunasta!

    Äänestä

Hys hys koska alien teknologian patentointi sotkisi talouden! Koko Kapitalismin!

Äänestä

Kuulostaa hyvin koukun elkeiltä.

Äänestä

Niin se asia varmaan onkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tietovuotajan mukaan asiaa on salailtu kongressilta vuosikymmenten ajan ja hän on joutunut kostotoimien kohteeksi kerrottuaan tietonsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu