Voiko luotiin osua toisella luodilla?

Anonyymi-ap

Sen pitäisi olla helppoa, luodin nopeushan on vain 2880 kilometriä tunnissa.

Henkilöltä kysytään haluaisiko hän saada nimensä ihmiskunnan historiaan, olisit ensimmäinen ihminen Marsissa. Kuulostaa hienolta, mutta jos ajattelee asiaa teknisesti vastaus olisi aina ei kiitos.

Maapallo pyörii nopeudella 1600 km tunnissa kiertäen aurinkoa huimalla vauhdilla 107 000 kilometriä tunnissa. Mars on meistä kaukana, keskimäärin 253 miljoonan kilometrin etäisyydellä, sen nopeus avaruudessa on 108 000 kilometriä tunnissa.

Jos avaruusalusta tai rakettia ei voitaisi ohjata, tulisi laukaisun ennakointiin tehdä valtavasti töitä jotta raketti sujahtaisi edes miljoona kilometriä ohi "maalitaulun".

Haluttaessa raketti maata kiertävälle radalle, sille on pystyttävä antamaan minimissään 28 000 kilometrin tuntinopeus. Ihmiset ovat saaneet avaruudessa ihmisen tekemällä rakennelmalle maksiminopeuden 532 000 kilometriä tunnissa.

Vaikka avaruusaluksen nopeudeksi saataisiin heti tuo sama huippunopeus, menisi matka-aikaa Marsiin 475 tuntia. Kauhea on ennakkolaskenta, jos raketti avaruuteen ammutaan, suunta kohti Marsia. Ohhoh, meni napsun verran ohi.

AV

18

406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tulee mieleen ihan Kernin hiukkaskiihdytin.

      • Anonyymi

        Mayday mayday, täällä Houston. Seuraava painovoimaltaan mahdollisesti sopiva kohde 15 vuoden päässä, säästele aamumurojasi.

        AV

      • Anonyymi

        Se on Cern se mullekin tuttu paikka.
        -sivusta

    • No, laskemalla oikea kurssi saatiin esimerkiksi Voyagerit menemään jokseenkin sitä reittiä kuin oli tarkoituskin. Samoin on käynyt muiden planeetoille menneiden luotainten tapauksessa.

      • Anonyymi

        Kurssia muutetaan aika usein, tuo laukaisuhetki on varmaan tärkeä ettei alus lähde maapallon pyöriessä 180 astetta väärään suuntaan jo heti alussa.
        Ei uskoisi, mutta kun olemme paikoillamme, olemme karusellissä joka pyörii yli 1600 km/tunnissa.

        AV

    • Ihmiskunta kykenee tuohon ratalaskentaan. Saattaa hommissa olla samat ratalaskentainsinöörit, jotka eivät aamukusella osu edes pönttöön. 🤭

      No, Apollonkin ratalaskelmat tehtiinkin paljolti naisvoimin, ei tosin em. syystä, vaan siksi, että laskennan työvoimapula oli niin kriittinen, että jopa naiset sekä tummaihoiset saivat koulutustaan vastaavaa duunia Yhdysvaltain kuuohjelmasta. Olivat uskomattoman pätevää sakkia; ratakorjauksiin varattua polttoainetta kului paljon vähemmän kuin mitoitettu. Parempi niin päin, voitaisiin sanoa...

      • Anonyymi

        Ensi vuosikymmenellä voidaan päästä teoreettiseen aikamatkustamiseen ihan käytännössä.
        Ajatellaan että joisit aamukahvin lentokentällä Tokiossa 18.8.2033 kello 7:00.
        Koneen laskeuduttua Helsinkiin menisit aamukahville 18.8.2033 kello 7:00.
        Saisi juoda saman päivän aamukahvit kahteen kertaan ja samaan aikaan jos lentokone lentäisi yli 2000 km/h nopeudella? Matkaan meni kellon mukaan aikaa 0 tuntia.

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näinkö pian on Concorde kadonnut ihmisten muistoista?

        Sic transit gloria mundi...

    • Anonyymi

      Mars planeetta pyörii tällä hetkellä nopeammin kuin ennen ja tiedemiehet eivät tiedä miksi.
      Osaatko sinä sanoa?

      • Anonyymi

        Itse mietin tuota samaa, miksi Mars pyörii auringon ympäri nopeammin mitä maapallo?

        AV

      • Kyseessä on joko Marsin pinnalla tapahtuva massan siirtyminen (vettä ja hiilidioksidijäätä siirtyy kohti napa-alueita, tai sitten Marsin nestemäisessä ytimessä virtaus on siirtänyt painavampaa massaa lähemmän pyörimisakselia).
        Magman virtaukseen vaikuttaa myös coriolis-voima, joten vakiomassaisenkin magman virtausnopeuden muutos voi aiheuttaa muutoksen pyörimisnopeuteen.

        Maapallonkin pyörimisnopeus on viime aikoina hiukan kiihtynyt.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse mietin tuota samaa, miksi Mars pyörii auringon ympäri nopeammin mitä maapallo?

        AV

        Ei pyöri, sillä Marsin vuosi on 687 päivää.

      • Anonyymi
        buddy-love kirjoitti:

        Ei pyöri, sillä Marsin vuosi on 687 päivää.

        Pyörii se nopeammin, etäisyys aurinkoon on suurempi josta johtuu tuo kuljetun matkan pituuteen perustuva vuodenmitta, vaikka itse nopeus olisi suurempi?

        AV

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pyörii se nopeammin, etäisyys aurinkoon on suurempi josta johtuu tuo kuljetun matkan pituuteen perustuva vuodenmitta, vaikka itse nopeus olisi suurempi?

        AV

        "What is Mars orbital speed compared to Earth?
        Orbital parameters
        Mars Earth
        Mean orbital velocity (km/s) 24.08 29.78
        Max. orbital velocity (km/s) 26.50 30.29
        Min. orbital velocity (km/s) 21.97 29.29
        Orbit inclination (deg) 1.848 0.000"

      • Anonyymi

        Maapallonkin pyöriminen on kiihtynyt ja kiihtyy.

        Toisin kuin yleisesti luullaan, vuorokauden mitta ei ole vakio.
        Vuoden 2022 kesäkuun 29. päivä maapallo kiersi akselinsa ympäri 1,59 millisekuntia alle 24 tunnin. Tämä on lyhin koskaan mitattu vuorokausi.

        Maapallo on rikkonut pyörimisnopeuden ennätyksen jo yli kaksikymmentä kertaa vuoden 2020 jälkeen. Syytä vuorokauden mitan äkilliselle lyhentymiselle ei täysin tunneta. Esimerkiksi vesi- ja ilmavirtojen muutoksilla sekä maankuoren alla sijaitsevan sulan vaipan massojen liikkeillä uskotaan olevan siihen vaikutusta.

        Pitkällä aikavälillä vuorokausi pitenee, mutta nyt trendi on kääntynyt

        Miljardien vuosien aikajänteellä maapallon pyörimisnopeus hidastuu ja vuorokausi siten pitenee. Se johtuu kuusta.

        – Kuu kaappaa pitkällä aikajänteellä osan maapallon pyörimisenergiasta, Näränen sanoo.

        Kuu etääntyy meistä noin 3,8 senttiä vuodessa, ja se hidastaa maapallon pyörimistä noin kaksi millisekuntia vuosisadassa. Ilmiö on säännöllisesti jatkuva. Kuun syntymähetken jälkeen vuorokausi maapallolla on pidentynyt jo useilla tunneilla.

        https://yle.fi/a/3-12563666

        -sivusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai ei syytä tiedetä... no tietenkin se on vihervassarien syytä!

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      616
      2310
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1146
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1128
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      8
      982
    5. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      87
      880
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      731
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      66
      587
    Aihe