Laitetaan kaikki yli 23-vuotiaat joilla ei ole vakituista kokopäivätyötä, eläkkeelle suoraan.
18=lukio on käyty, 23-vuotta yliopisto on käyty ja on työelämässä täysillä siis siitä tämä realistinen ikä 23 vuotta.
Jää vain vähän työttömiä enää työllistettäviksi, ja mikä säästö tulee yhteiskunnalle, työllisyyspalveluja voidaan karsia PALJON pois.
Työpolitiikkaa työttömyys helposti kuriin.
7
370
Vastaukset
Yhteiskunnan töistä huomattava osa tehdään ei-vakituisten työntekijöiden toimesta ja he tekevät niitä töitä huomionarvoisen pienellä palkalla vaikka ovatkin usein yli 23 vuotiaita.
Missään yhteiskunnassa ei pitäisi olla mitään syytä maksaa kansalaisille joutenolosta ja kotona makaamisesta ilman mittavaa työhistoriaa ja ansaittua eläkettä, varsinkaan jos ovat parhaassa työiässä.- Anonyymi
Mittava työhistoria syntyy kun ihminen on ollut 70 vuotta vakituisesti työelämässä.
Ei ennen sitä pysty syntymään mittavaa.
Eli eläkeikä olisi siis nostettava 95-vuoteen.
- Anonyymi
pitkäaikaistyöttömät ovat oma joukkonsa.
Iso osa täysin kelpaamattomia työmarkkinoille.
Heidän kepittämisensä ja nöyryyttämisensä ei
tuo valtion kassaan yhtään lisää verotuloja.
Kepittäminen näkyy varmasti kuolintilastoissa.
Aikana ennen "hyvinvointivaltiota" heikoimmat
jotka eivät työmarkkinoille kelvanneet tai kyenneet
työntekoon kuolivat alta 50 ikävuottansa.
Itse en ainakaan halua että siirrymme takaisin
sellaiseen kylmään yhteiskuntaan.Kuinka ihmisestä tulee pitkäaikaistyötön?
Työtön lienee pitkäaikaistyötön, kun hän on ollut pari vuotta työttömänä? Mitä sen jälkeen, eläke ilman mitään vaatimuksia?
Toisin sanoen, että Suomen kansalainen taikka täällä vakituisesti asuva olisi oikeutettu eläkkeeseen maleksittuaan työttömänä pari vuotta.
Miksi ihmeessä kukaan menisi enää töihin?
Mistä ihmeestä on lähtenyt käsitys, että veronmaksajien pitäisi elättää kaikki, jotka eivät viitsi tehdä edes itsensä eteen mitään?
Jos joku on sairas, annettakoon hänelle hoito, jos joku rikollinen, annettakoon hänelle koppihoito, jos joku on laiska, annettakoon hänelle keppihoito.- Anonyymi
rytmimunat kirjoitti:
Kuinka ihmisestä tulee pitkäaikaistyötön?
Työtön lienee pitkäaikaistyötön, kun hän on ollut pari vuotta työttömänä? Mitä sen jälkeen, eläke ilman mitään vaatimuksia?
Toisin sanoen, että Suomen kansalainen taikka täällä vakituisesti asuva olisi oikeutettu eläkkeeseen maleksittuaan työttömänä pari vuotta.
Miksi ihmeessä kukaan menisi enää töihin?
Mistä ihmeestä on lähtenyt käsitys, että veronmaksajien pitäisi elättää kaikki, jotka eivät viitsi tehdä edes itsensä eteen mitään?
Jos joku on sairas, annettakoon hänelle hoito, jos joku rikollinen, annettakoon hänelle koppihoito, jos joku on laiska, annettakoon hänelle keppihoito."Kuinka ihmisestä tulee pitkäaikaistyötön?"
Munchausen-by-proxy-vanhemmat ja psykopaatit pitävät huolen, että osa työikäisistä jää haluamattaan pitkäaikaistyöttömäksi, joten pitkäaikaistyötön on eri kuin idealistityötön.
"Jos joku on sairas, annettakoon hänelle hoito, jos joku rikollinen, annettakoon hänelle koppihoito, jos joku on laiska, annettakoon hänelle keppihoito."
Nämä munchausen-by-proxy-vanhemmat ja psykopaatit tarvitsevat sekä koppihoitoa että hoitoa. Laiskureita ovat TE-toimistojen virkailijat, joten he tarvitsevat keppihoitoa.
- Anonyymi
Säästömiljardeja jos etsitään niin on hallitus nyt oikealla tiellä
https://www.verkkouutiset.fi/a/karu-laskelma-tulot-nousevat-1000-eurolla-kateen-jaa-32-euroa/#b1e30be6
Kaikille niin itsestäänselvää että taikaseinästä tulee rahaa, että voi kyllä kirpaista kun rahantulo lakkaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5591898- 91920
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18917Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101816Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2747Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 63715
- 68705
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74658- 65543