Uskovaiset kantavat vastuun teoistaan

Anonyymi-ap

Herätyskristillisissä piireissä on paljon ns. uskoontulleita, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän ateisteja entisessä elämässään ennen uskon ilmaantumista. He olivat tehneet silloin paljon pahoja tekoja, joita sitten uskovaisina katuivat ja olivat saaneet ne oman uskonsa mukaan anteeksi ja sitä myötä rauhan sisimpäänsä.

Ovatko nämä kristityt nyt sellaisia, jotka eivät kanna vastuuta omista teoistaan? Jumalahan ei rankaise heitä, koska on antanut anteeksi, joten eivätkö tällaiset ole raukkoja ja pelkureita ja karttavat vastuuta omasta elämästään: karttavat rangaistusta siitä pahasta, mitä ovat tehneet.

Ei. Asia ei ole näin. Asia on juuri päinvastoin. Herätyskristityt tunnustavat uhreilleen tekonsa ja pyrkivät hyvittämään ne heille. He tunnustavat tekemänsä rikokset ja vaikkapa veronkierron viranomaisille ja kärsivät siitä rangaistuksen. Menevät vaikka vankilaan, jos se on rangaistus niistä pahoista teoista, joita ovat ateisteina tehneet. Mutta ateisteina he karttoivat rangaistusta ja vasta uskovina kantavat vastuun teoistaan!

Asia on siis päinvastoin kuin ateistit tällä palstalla ja kaikkialla väittävät. Ateistit eivät kanna vastuuta teoistaan ja karttavat rangaistusta, mutta jos joku heistä tulee uskoon, niin sitten tunnustaa tekonsa ja kantaa niistä vastuun. Ateistina ollessaan eivät sitä tehneet, koska ateistit ovat pelkureita ja raukkoja, jopa rikollisia!

19

203

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Entä jos ei ole tehnyt mitään väärää?

      Ovatko "uskoontulleet" tehneet pahoja tekoja niin paljon, että heidän on pakko tulla uskoon saadakseen se anteeksi?

      Sitä paitsi, nuo "uskoontulleet" ovat luultavasti uskoneet Jumalaan jo alun perin. Helppohan sitä sitten on hurahtaa "uskoon"... :)

      • Anonyymi

        Ei ne ole uskoneet Jumalaan alunperin vaan ovat olleet tosiaan enemmän tai vähemmän ateistisia ja siis uskosta osattomia. Näin he itse sanovat todistaessaan uskoontulostaan.

        Eivät kaikki ole tehneet vakavia rikoksia tai paljon pahaa. Suurin osa uskoontulleista on ihan tavallisia ihmisiä, joiden pahanteot ovat luokkaa kännääminen ja huorinteko, ei sen pahempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitetaanko tällä, että tapakristityt eivät ole kristittyjä? Eivätkö he muka usko Jumalaan?

        Kiihkouskovaisista oikeita kristittyjä ovat vain kiihkouskovaiset, oman lahkon jäsenet. He sanovat myös olleensa ateisteja, koska niin kuuluu sanoa (tämä on yleistä tietoa).
        Ja kiihkouskovaisista muslimitkin ovat ateisteja, vaikka kuinka uskoisivat Allahiin.

        Minun mielestäni oikeita ateisteja ovat vain eksplisiittiset ateistit.

    • Kaikki kristityt eivät ole rikollisia, mutta suurin osa rikollisista on kristittyjä. Vangeista suhteettoman suuri osa on kristittyjä ja varsinkin helluntailaisia. Helluntailaisuus kiihottaa rikollisia koska se on anti-intellektuaalinen hurmoslahko. Mitä tyhmempi lattialla sätkijä ja siansaksan molottaja olet, sen parempi helluntailainen.

    • Anonyymi

      Minä haukun kristittyjä vajakeista parhaimmiksi. Se on velvollisuus ei syntiä. Ei ole muuta tekemistä.

      • Anonyymi

        Oletkin selvästi evoluutiossa korkealla

    • Anonyymi

      Onhan se hienoa, jos rikoksen tekijät antautuisivat poliisille tunnustaen tekonsa. Jotenkin minun on vaikea uskoa, että tuollainen olisi kovin yleistä - edes hellareiden joukossa.

      Mutta pienellä googlettamisella löysin jonkun tällaisen:
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bd6eeccb-bb3c-447b-8e17-f41afd57ce30

      Tietenkin parempi, jos ei niitä rikoksia tekisi alkuunsa. Mutta voin ymmärtää, että rankkoja rikoksia tehneellä voi jumalallinen armo-tarina houkuttaa. Murhaamiensa omaisille he eivät voi tekojaan sovittaa.

      • Anonyymi

        Rikollisjärjestö Natural Born Killersin (NBK) perustaja Late Johansson on esimerkki ateistista, joka tappoi kolme ihmistä ja joutui niistä teoista vankilaan, mutta tunnusti kaikki tapot vasta uskoontulon jälkeen, joka tapahtui vankilassa. Hän on uskoontulonsa jälkeen sanoutunut irti rikollisesta toiminnasta eikä ole enää tietenkään ateisti. Hän on yksi monista vangeista, jotka todistavat elämänmuutosta Jumalan ja Jeesuksen kristuksen evankeliumin avulla.

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bd6eeccb-bb3c-447b-8e17-f41afd57ce30

        Murhaajien uhrit eivät voi tietenkään ymmärtää sitä, miten seurakunta ottaa vastaan tällaisia entisiä murhaajia ja pitää heitä jopa esillä todistamassa uskostaan. Tämä on aivan ymmärrettävää, mutta näin Jumalan armo toimii syntisistä suurimpienkin kohdalla. Ja olihan Paavalikin hyväksymässä Stefanuksen murhan ja aikoi tapattaa muitakin Jeesuksen seuraajia ennen kuin tuli Jeesukseen uskovaksi. Sen jälkeen "puoli" oli vaihtunut ja elämäntavat myös.

        Kun tällaisia kertomuksia syvältä synnin kierteestä uskoon tulleista lukee, niin helposti unohtaa faktan: suurin osa seurakuntien uskovista on ihan tavallisia ihmisiä, joilla ei ole rikos- tai päihteiden väärinkäyttötaustaa. Nämä entiset rikolliset ja juomarit saavat vain paljon enemmän huomiota kuin nämä värittömät uskovat, joiden elämässä pahimmat teot ovat olleet satunnainen känni ja naapurin puolison himoitseminen. Näitä ns. siivosyntisiä on kuitenkin suurin osa seurakuntien jäsenistä ja se olisi hyvä aina pitää mielessä.

        Toinen muistettava seikka on se, että ne rikolliset, jotka tulivat vankilassa uskoon, tekivät rikoksensa uskosta osattomina ja tyypillisesti hyvin ateistisista lähtökohdista. He muuttivat elämäntapansa lainkuuliaisiksi ja raittiiksi tultuaan uskoon. Ateisteina he olivat erittäin pahoja ihmisiä, mutta uskovaisina heistä oli tullut kilttejä ja rehellisiä ihmisiä. Näin usko Jeesukseen vaikuttaa jopa rikollisiin, mistä syystä kristillinen päihde- ja vankilatyö on kannattavaa yhteiskunnankin silmissä eikä vain rikollisen itsensä kannalta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”…Late Johansson on esimerkki ateistista, joka tappoi kolme ihmistä ja joutui niistä teoista vankilaan, mutta tunnusti kaikki tapot vasta uskoontulon jälkeen, joka tapahtui vankilassa.”

        Höpsistä, Late on kristitty, jonka päähän tuli Jailhouse Jesus kun hän joutui vankilassa pakkokatkolle päihteistä.

    • Anonyymi

      Jeesus tuli, koska puhtainkin aikuinen ihminen, on tehnyt hirvittäviä rikoksia vähintään ajatuksissaan. Olemme tappaneet, raiskanneet, ryöstäneet jne... Ilman Jeesusta ei kukaan pelastuisi. Tämän ovelan, kokoajan vaanivan takapirun, paholaisen vaikutus, kierouttaa monet jo lapsena. Etenkin jo paholaisen vaikutuksessa oleva auktoriteetti, tekee pahaa jälkeä nuoreen mieleen. Joten ulkopuoliset eivät ole päteviä tuomitsemaan näitä, ehkä juuri sinun turmelevia reppanoita.

      • Anonyymi

        ”puhtainkin aikuinen ihminen, on tehnyt hirvittäviä rikoksia vähintään ajatuksissaan. Olemme tappaneet, raiskanneet, ryöstäneet jne...”

        😳

        Meniköhän rima nyt turhan alas… En ole tappanut, raiskannut, ryöstännyt… En edes kuvitellut tekeväni tällaisia. Siis kuka oikein kuvittelee raiskaavansa, tappavansa tai ryöstävänsä muita???

      • Anonyymi

        Uskova näyttää oikein hekumoivan mainitessaan raaat rikokset. Taitaa olla uskovan mielessä muutakin kuin herra jeesus.

    • Anonyymi

      ”Uskovaiset kantavat vastuun teoistaan”

      Kerrankin miehen puhetta! Toivottavasti tuo suoraselkäinen asenne säilyy myös viimeisellä tuomiolla.

      Armo on henkisesti heikkoja vastuunpakoilijoita varten!

    • Anonyymi

      Ateistit painaa menemään kuin päättömät kanat!

    • Anonyymi

      Ja uskovat ovat kuin lammaslauma, jotka määkivät johtajan edetessään päättömästi johtajiaan seuraten.

      • Anonyymi

        Jeesus on meidänpimo
        Kuka on ateistien pomo, saatana!
        Tiedätkö kumpi on parempi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on meidänpimo
        Kuka on ateistien pomo, saatana!
        Tiedätkö kumpi on parempi?

        Meidän Pomo..

    • Anonyymi

      näinkin voi sanoa, mutta nyt ateistina omatunto on oltava rehellinen niin kuin mooseksella, joka ei päässyt ihanan maahan, koska oli lyönnyt kallioon:" sai mennä ainoastaan moorian vuorelle." mutta ateismihan ei voi hyväksyä uskonsotia; siis näin voimme välttää ihmisseuraa, jos olemme tehneet virheen -eli olla jälkeenpäin selibaatissa eli aremmalla omalla tunnolla. tuntuu että näin ei tule ateistisiakaan sotia vaan varovaisuutta, kummat ovat parempia. molemmilta puolin maltilliset, eri asia on se voiko uskovainen olla maltillinen. pyssyt pois, silloin on vain maltillisia ateisteja. mutta ei ihanaa maata

    • Anonyymi

      Aivan ja ateistit elää kuin Ellun kanat, ei huolta huomisesta, vaikka maailma on sekasorron tilassa!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      882
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      124
      795
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      679
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      660
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      615
    12. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      575
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      128
      573
    17. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    18. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      523
    Aihe