Onko anoppi narsisti?

Kyllä, minulle nämä asiat on totta. Meni vuosia tajuta mistä on kyse. Olen kuitenkin puhunut asiasta myös toisen miniän kanssa ja hän ymmärtää minua. Hän on myös huomannut samat asiat anopissa. Tämä on jotenkin helpottavaa, koska välillä mietin, että onko minussa joku vikana.

Olen huomannut, ettei mieheni ole ehkä se suosikkilapsi. On jotenkin sellainen tunne, että vanhin ja nuorin lapsi ovat anopin suosikkeja. Miehelläni on siis kolme sisarusta. Mieheni on toiseksi vanhin.

Toisaalta olen huomannut, että anoppi voi arvostella välillä jokaista lastaan. Ikäänkuin ei olisi mihinkään tyytyväinen. Tämä negatiivisuus on todella hämmentävää. Itse ajattelen omista lapsistani positiivisesti ja olen terveellä tapaa ylpeä heistä. Yritän muutenkin suhtautua elämään positiivisesti. Sen takia olemme niin erilaisia anopin kanssa.

Mieheni tietää myös kuinka hankala hänen äitinsä on, eikä ole ollut enää niin paljoa tekemisissä hänen kanssaan. Isänsä kanssa hänellä on ihan hyvät välit. Jotenkin minusta tuntuu, että jotakin on menneisyydessä tapahtunut, koska välit mieheni ja hänen äitinsä välillä ovat vaikeat. Mieheni ei valitettavasti ole oikein puhelias ja kerro kaikkea, mutta on antanut ymmärtää asioita. Joitakin pahoja muistoja löytyy lapsuudesta, kuten jouluna jäi ilman lahjoja. Puolestaan veljelle oli lahjat annettu. Kuulostaa tosi julmalta.

Nyt kun olen huomannut anopin julmuuden, en oikein pidä ajatuksesta viedä lapsiani anoppilaan. En ainakaan niin, ettei appiukko olisi paikalla. Lapset ovat niin haavoittuvaisia, enkä halua että heidän itsetuntonsa kärsii. Toki ikävää, ettei lämmintä suhdetta ole muodostunut isovanhempiin.

Anonyymi kirjoitti:

Kyllä, minulle nämä asiat on totta. Meni vuosia tajuta mistä on kyse. Olen kuitenkin puhunut asiasta myös toisen miniän kanssa ja hän ymmärtää minua. Hän on myös huomannut samat asiat anopissa. Tämä on jotenkin helpottavaa, koska välillä mietin, että onko minussa joku vikana.

Olen huomannut, ettei mieheni ole ehkä se suosikkilapsi. On jotenkin sellainen tunne, että vanhin ja nuorin lapsi ovat anopin suosikkeja. Miehelläni on siis kolme sisarusta. Mieheni on toiseksi vanhin.

Toisaalta olen huomannut, että anoppi voi arvostella välillä jokaista lastaan. Ikäänkuin ei olisi mihinkään tyytyväinen. Tämä negatiivisuus on todella hämmentävää. Itse ajattelen omista lapsistani positiivisesti ja olen terveellä tapaa ylpeä heistä. Yritän muutenkin suhtautua elämään positiivisesti. Sen takia olemme niin erilaisia anopin kanssa.

Mieheni tietää myös kuinka hankala hänen äitinsä on, eikä ole ollut enää niin paljoa tekemisissä hänen kanssaan. Isänsä kanssa hänellä on ihan hyvät välit. Jotenkin minusta tuntuu, että jotakin on menneisyydessä tapahtunut, koska välit mieheni ja hänen äitinsä välillä ovat vaikeat. Mieheni ei valitettavasti ole oikein puhelias ja kerro kaikkea, mutta on antanut ymmärtää asioita. Joitakin pahoja muistoja löytyy lapsuudesta, kuten jouluna jäi ilman lahjoja. Puolestaan veljelle oli lahjat annettu. Kuulostaa tosi julmalta.

Nyt kun olen huomannut anopin julmuuden, en oikein pidä ajatuksesta viedä lapsiani anoppilaan. En ainakaan niin, ettei appiukko olisi paikalla. Lapset ovat niin haavoittuvaisia, enkä halua että heidän itsetuntonsa kärsii. Toki ikävää, ettei lämmintä suhdetta ole muodostunut isovanhempiin.

Lue lisää

Lapset aistii asioita, pystyvät hyvin tekemään vertailua hyvän ja pahan välillä. Siinä mielessä anoppisi voisi olla myös hyvä koulu heille, oppia sen, että meitä ihmisiä on moneksi. Ehkä oppivat samalla arvostamaan omaa äitiä ja isäänsä paremmin? Minusta tämä on hyvä huomioida ja hyödyntää. Elämä opettaa hyviä asioita myös pahan kautta.

Anonyymi kirjoitti:

Lapset aistii asioita, pystyvät hyvin tekemään vertailua hyvän ja pahan välillä. Siinä mielessä anoppisi voisi olla myös hyvä koulu heille, oppia sen, että meitä ihmisiä on moneksi. Ehkä oppivat samalla arvostamaan omaa äitiä ja isäänsä paremmin? Minusta tämä on hyvä huomioida ja hyödyntää. Elämä opettaa hyviä asioita myös pahan kautta.

Lue lisää

Tavallaan totta tämäkin, mutta jos lapseni ovat jatkuvan kritiikin ympäröimänä ja heitä verrataan toisiin lapsen lapsiin, niin minusta se on väärin. Ei minun lapseni ole mitenkään huonompia, vaikka hän niin yrittää antaa jatkuvasti olettaa. En hyväksy sitä. Sairas ihminen käyttäytyy noin. Normaali ihminen näkisi lapsissa hyviä asioita. Lapset ovat kuitenkin aina viattomia.

Meidän lapset pärjäävät ihan hyvin koulussa ja harrastavat urheilua. Harrastuksetkin tuntuvat olevan vääriä ja kuvitellaan, ettei lapset ole hyviä koulussa. Eipä ole anoppiani kiinnostanut tulla katsomaan pojan poikansa pelejäkään. Tärkeitä hetkiä lapsille tuollaiset.

Olen aina ajatellut, että arvostuksen pitää olla molemminpuolista. Jos toinen ihminen ei arvosta, niin jääkööt omaan arvoonsa.

Anonyymi kirjoitti:

Lapset aistii asioita, pystyvät hyvin tekemään vertailua hyvän ja pahan välillä. Siinä mielessä anoppisi voisi olla myös hyvä koulu heille, oppia sen, että meitä ihmisiä on moneksi. Ehkä oppivat samalla arvostamaan omaa äitiä ja isäänsä paremmin? Minusta tämä on hyvä huomioida ja hyödyntää. Elämä opettaa hyviä asioita myös pahan kautta.

Lue lisää

Olen sitä mieltä, että lapset eivät vielä pysty erottamaan hyvää ja pahaa täysin. Varsinkin jos kyse on mestari manipuloijasta. Se on aikuisten tehtävä suojella lapsia. Huomasin nimittäin, että viime mummola käynnillä lapset oltiin saatu taas hämilleen ja potemaan syyllisyyttä asioista joille eivät itse voi mitään. Lapsia oltiin taas kerran verrattu toisiin lapsen lapsiin. (Nimet keksittyjä) "Eikö Pekasta ja Matista ole tällaisia kuvia, kun Villestä ja Maijastakin on?" Kertoivat siis itse tämän minulle. Lapset olivat tosi surullisia. Taas saivat kolauksen. Toisaalta taas ikäänkuin minut ja mieheni oltaisiin saatu näyttämään joltain hirviöiltä, vaikka asia ei näin ole.
Olen kyllä vienyt ja lähettänyt lapsista vauvakuvia aikoinaan, mutta huomasin ettei ne olleet tarpeeksi hyviä. Ei näkynyt missään, eikä edes kiitosta tullut. Kuten ei muistakaan muistamisista. Moitteita vaan saadaan ja yhteydenotto on ollut vain yksipuolista. Meitä ei kutsuta kylään, eivätkä itse käy meillä.

Monen monta kertaa on kysytty elämän aikana ottavatko lapsia yökylään. Eipä ole onnistunut montaakaan kertaa tai sitten pitkin hampain. Lopuksi minun vanhemmat ovat ottaneet tai sitten ei olla menty mihinkään mieheni kanssa. Eikä todellakaan päästy usein mihinkään. Enkä tällä tarkoita tosiaan joka viikonloppuista ryyppäämistä, vaan esim tärkeiden kavereiden järjestämiä juhlia, puolison syntymäpäivän juhlimista tai vaikkapa meidän hääpäivää. Jos olisin itse isovanhempi, jopa ehdottaisin lastenhoitoapua jos lapsellani ja hänen puolisolla olisi esim hääpäivä tai syntymäpäivä. Anoppi on pitänyt kyllä huolen, ettei minua ja miestäni auteta.

En ymmärrä tätäkään, että appivanhemmat saavat vaatia asioita tai syyllistää, mutta itse eivät kuitenkaan ole aktiivisia. Tässä joitakin esimerkkejä, jotka suututtaa. Vanhemmalla pojallani oli syntymäpäivät. Olivat sanoneet tulevansa. Juhlat alkoivat klo 14 ja heitä ei kuulunut. Lopulta tulivat käymään, mutta siinä vaiheessa kun muut vieraat jo lähtivät. Ei mitään pahoitteluja tai selittelyä miksi myöhässä. Anoppi ei edes vilkaissut silmiin eikä onnitellut poikaamme. Kuten hän aina tekee. Ei myöskään keskustele minun vanhempieni tai sukulaisten kanssa. Joko hymyilee itsekseen omahyväisesti tai katsoo meitä kiukkuisesti. Lähtivätkin sitten pois hyvin nopeasti.

Toinen tapaus mikä suututtaa. Nuoremmalla pojalla oli jalkapallopeli appivanhempien kotipaikkakunnalla. Poikani itse sanoi, että pappa tulee katsomaan. Arvaatkaapa tuliko? Ei tullut. Miltä tämäkin tuntuu pojastani. Ei koettu taas tärkeäksi. Eikä mitään selitystä taaskaan.

Anonyymi kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että lapset eivät vielä pysty erottamaan hyvää ja pahaa täysin. Varsinkin jos kyse on mestari manipuloijasta. Se on aikuisten tehtävä suojella lapsia. Huomasin nimittäin, että viime mummola käynnillä lapset oltiin saatu taas hämilleen ja potemaan syyllisyyttä asioista joille eivät itse voi mitään. Lapsia oltiin taas kerran verrattu toisiin lapsen lapsiin. (Nimet keksittyjä) "Eikö Pekasta ja Matista ole tällaisia kuvia, kun Villestä ja Maijastakin on?" Kertoivat siis itse tämän minulle. Lapset olivat tosi surullisia. Taas saivat kolauksen. Toisaalta taas ikäänkuin minut ja mieheni oltaisiin saatu näyttämään joltain hirviöiltä, vaikka asia ei näin ole.
Olen kyllä vienyt ja lähettänyt lapsista vauvakuvia aikoinaan, mutta huomasin ettei ne olleet tarpeeksi hyviä. Ei näkynyt missään, eikä edes kiitosta tullut. Kuten ei muistakaan muistamisista. Moitteita vaan saadaan ja yhteydenotto on ollut vain yksipuolista. Meitä ei kutsuta kylään, eivätkä itse käy meillä.

Monen monta kertaa on kysytty elämän aikana ottavatko lapsia yökylään. Eipä ole onnistunut montaakaan kertaa tai sitten pitkin hampain. Lopuksi minun vanhemmat ovat ottaneet tai sitten ei olla menty mihinkään mieheni kanssa. Eikä todellakaan päästy usein mihinkään. Enkä tällä tarkoita tosiaan joka viikonloppuista ryyppäämistä, vaan esim tärkeiden kavereiden järjestämiä juhlia, puolison syntymäpäivän juhlimista tai vaikkapa meidän hääpäivää. Jos olisin itse isovanhempi, jopa ehdottaisin lastenhoitoapua jos lapsellani ja hänen puolisolla olisi esim hääpäivä tai syntymäpäivä. Anoppi on pitänyt kyllä huolen, ettei minua ja miestäni auteta.

En ymmärrä tätäkään, että appivanhemmat saavat vaatia asioita tai syyllistää, mutta itse eivät kuitenkaan ole aktiivisia. Tässä joitakin esimerkkejä, jotka suututtaa. Vanhemmalla pojallani oli syntymäpäivät. Olivat sanoneet tulevansa. Juhlat alkoivat klo 14 ja heitä ei kuulunut. Lopulta tulivat käymään, mutta siinä vaiheessa kun muut vieraat jo lähtivät. Ei mitään pahoitteluja tai selittelyä miksi myöhässä. Anoppi ei edes vilkaissut silmiin eikä onnitellut poikaamme. Kuten hän aina tekee. Ei myöskään keskustele minun vanhempieni tai sukulaisten kanssa. Joko hymyilee itsekseen omahyväisesti tai katsoo meitä kiukkuisesti. Lähtivätkin sitten pois hyvin nopeasti.

Toinen tapaus mikä suututtaa. Nuoremmalla pojalla oli jalkapallopeli appivanhempien kotipaikkakunnalla. Poikani itse sanoi, että pappa tulee katsomaan. Arvaatkaapa tuliko? Ei tullut. Miltä tämäkin tuntuu pojastani. Ei koettu taas tärkeäksi. Eikä mitään selitystä taaskaan.

Lue lisää

Sinä tiedät paremmin sen tilanteen, miltä se näyttää ja osaat toimia sen mukaan. Lasten kanssa keskustelu/ kuuntelu tollasen kyläilyn jälkeen voi olla hyvästä.

Olen huomannut saman. En tiedä sitten mistä johtuu.

Varmasti hyvä päätös. Narsistinen ihminen ei muutu koskaan. Manipuloi vaan muita ihmisiä ja ilkeilee.