Ite olen aikamoinen kahvinjuoja. Yleensäkin kaikki missä on kofeiinia menee. Kotona juon halvinta kahvia mitä kaupasta aina kulloinkin irtoaa. Töissä taas pyrin kumoamaan niin monta kuppia Juhla Mokkaa kuin ikinä pystyn, kun sitä saa ihan luvan perästä kumota työnantajan piikkiin. Joskus iskee sitten päänsärky yliannostuksen vuoksi. Vapaa-ajalla tulee myös harrastettua energiajuomia ja joskus kokistakin, vaikka siinä on aika minimaalisesti kofeiinia. Ennen join myös mustaa teetä, mutta se värjää hampaat, joten jätin sen.
Juotteko kahvia?
45
442
Vastaukset
Kyllähän tuota kahvia menee, välillä enemmän välillä vähemmän.
Vähentänyt reilusti viime aikoina.
Todella usein jää kuppi puolilleen, tai jopa melkein täyteen vaikka ensin tekee mieli.
Energiajuomiakaan ei enää pahemmin mene.
Itsellä tuo kofeiini ei edes piristä, vaan rauhottaa.
Jostain syystä.- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😋 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18049412k
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Kahvia juon mielellään aamulla tai aamupäivällä yhden kupillisen. Toinen kuppi saattaa mennä joskus iltapäivän aikaan, mutta useimmiten ei. Silloin menee todennäköisemmin joku energiajuoma.
Aamulla etenkin se on aika euforinen tunne, kun kofeiini iskee suoniin, ah. Osa riippuvuutta,Aamulla herättyäni ja näin töistä tultuani. Kuppi tai kaksi menee päivään, joskus kolmekin.
Minullakin aamukahvi tai melkein aamukahvi oli pakollista. Itse kävin 2-8 kertaa päivässä juomassa kahvia lähikahvilassa Joensuussa. Sitten se kahvila lopetti aukiolon maanantaina ja tiistaina. Parhaimpana asiakkaana minulla kahvi maksoi vain euron ja muffinsi päälle toisen euron. Nyt en käy siellä ilmeisesti koko vuonna. Ehkä ensivuonna aloitan jälleen kahvittelun. Nyt olen kahvilakossa tämän viikon maanantaista lähtien ja sokerilakossa seuraavan viikon maanantaista lähtien. Sitten joulun seutuun saa syödä jälleen sokeria.
Mitä kahvi juot? Itse juon Juhlamokkaa ja Presidenttiä.Usko.Toivo.Rakkaus kirjoitti:
Minullakin aamukahvi tai melkein aamukahvi oli pakollista. Itse kävin 2-8 kertaa päivässä juomassa kahvia lähikahvilassa Joensuussa. Sitten se kahvila lopetti aukiolon maanantaina ja tiistaina. Parhaimpana asiakkaana minulla kahvi maksoi vain euron ja muffinsi päälle toisen euron. Nyt en käy siellä ilmeisesti koko vuonna. Ehkä ensivuonna aloitan jälleen kahvittelun. Nyt olen kahvilakossa tämän viikon maanantaista lähtien ja sokerilakossa seuraavan viikon maanantaista lähtien. Sitten joulun seutuun saa syödä jälleen sokeria.
Mitä kahvi juot? Itse juon Juhlamokkaa ja Presidenttiä.Mä juon itse jauhettua Reykjavik tai Mundoa.
Huitale kirjoitti:
Mä juon itse jauhettua Reykjavik tai Mundoa.
Huitale: "Mä juon itse jauhettua Reykjavik tai Mundoa."
Reykjavik ei ole minulle tuttu. Mundo on valitettavasti. Sitä tarjotaan yliopistolla. Muutama viikko sitten annoin palautetta kahvila-ravintola Auraan, että Mundo ei ole hyvää kahvia. Ehdotin heidän siirtyvän Juhlamokkaan, joka on minusta parempaa kahvia.Usko.Toivo.Rakkaus kirjoitti:
Huitale: "Mä juon itse jauhettua Reykjavik tai Mundoa."
Reykjavik ei ole minulle tuttu. Mundo on valitettavasti. Sitä tarjotaan yliopistolla. Muutama viikko sitten annoin palautetta kahvila-ravintola Auraan, että Mundo ei ole hyvää kahvia. Ehdotin heidän siirtyvän Juhlamokkaan, joka on minusta parempaa kahvia.Jaaha, meillä isännän lemppari on Mundo ja minun Reykjavik. Mutta molemmat kelpaa. Reykjavik on minusta parempaa.
Huitale kirjoitti:
Jaaha, meillä isännän lemppari on Mundo ja minun Reykjavik. Mutta molemmat kelpaa. Reykjavik on minusta parempaa.
Myönnetään, että ei Mundo mikään huono kahvi ole, mutta pidän Juhlamokkaa parempana. Yliopisto siirtyi vuosia sitten siihen, sillä perusteella, että se on reilunkaupankahvia.
- Anonyymi
Juon tummapaahtoa yleensä aamupäivällä, sitten iltaisin juon yleensä vahvaa vihreää-minttuteetä.
- Anonyymi
Toki mutta vain aamulla ja sen kanssa viimeaikoina rusinapullaa/wieneriä/omenahillomunkkia. Iltaisin tulee syötyä niin aamulla ei tee mieli mitään tukevampaa. Ja kahvilla tarkoitan suodatinkahvin (Kultakatriina) ja hienon sokerin ja täysmaidon seosta.
- Anonyymi
kun tuo huvittava-nimittäjä-ohjelmakoodi, niin en malttanut olla kokeilematta miten se nimitelee, lisäsin jotain tietokantaan, ja katsoin itse että mitä hauskimpia ehkä sillä millisekunnilla millä niitä arpoi, tavuja, tähdellä merkkasin jotain hauskimpia.
En viitsi käyttää.. jotain omaa irreaalilukugeneraattoria, mutta tuossa nyt aivan reaaliaika-random-tulosta nimistä, tosiaan tähdellä merkkaqsin joitain hauskoja:
Ersuhaa
*Manka
*Susi
*Miesyo
*Prinja
Jubud
*Rona
*Haaa
*Rinelmi
Hyprinhick
Neljotmik
*Citvemi
Luknyysei
*Viiapu
*Japami
Likunka
*Tajata Tänään olen juonut 2 kertaa. Otin lähiostarin K-supermarketista mukaan ja sitten keskustassa hörppäsin vielä Hesburgerissa. Kotona mulla ei yleensä oo kahvia, vaikka on kahvinkeitin (joskus on, jos olen vaikka saanut joululahjaksi tai jos olen ostanut tarjouksesta). Kotona juon yleensä teetä ja rooibosta.
- Anonyymi
Mikä on rooibosta en ole ennen kuullutkaan
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on rooibosta en ole ennen kuullutkaan
Rooibos on teen kaltainen kofeiiniton juoma, joka tehdään afrikkalaisen punapensaan lehdistä. Sitä juodaan varmaan aika paljon jossain päin Afrikkaa. On suosittu juoma muuallakin ja saa ihan kaupoista.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Rooibos on teen kaltainen kofeiiniton juoma, joka tehdään afrikkalaisen punapensaan lehdistä. Sitä juodaan varmaan aika paljon jossain päin Afrikkaa. On suosittu juoma muuallakin ja saa ihan kaupoista.
No en ole ennen kuullutkaan enkä halua edes maistaa juon kahvia teetä hopeateetä
Anonyymi kirjoitti:
No en ole ennen kuullutkaan enkä halua edes maistaa juon kahvia teetä hopeateetä
Maistuu ihan hyvälle. Ei eroa kauheasti teestä paitsi ettei ole kofeiinia ja väri on punertava tai oranssiin vivahtava.
- Anonyymi
Norppa83 kirjoitti:
Maistuu ihan hyvälle. Ei eroa kauheasti teestä paitsi ettei ole kofeiinia ja väri on punertava tai oranssiin vivahtava.
Ai, onko se oikeasti jostain kasvista? Juon sitä iltaisin torjumaan unettomuutta, ja koska se on hyvänmakuista. Ajattelin että se olisi jotain aromikemikaaleja.
Anonyymi kirjoitti:
Ai, onko se oikeasti jostain kasvista? Juon sitä iltaisin torjumaan unettomuutta, ja koska se on hyvänmakuista. Ajattelin että se olisi jotain aromikemikaaleja.
Ihan luonnon tuote on. Kasvista (punapensas).
Tässä kuva kasvista mistä rooibos tulee:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooibos
Kahvin sisältämä kofeiinimäärä ei jatkuvasti juotuna oikein sovi mulle. Olen joskus ostanut kotiin kofeiinitonta kahvia, mutta s´kun kahvi kallistui jouduin jättämään sen. Kahvi ei ihan aina sovi mun mahallekaan, varsinkaan mustana juotuna- Yhteen aikaan join mustana kahvia, mutta rupes närästää, niin rupesin taas valkaisemaan sitä. Nyt juon vain valkaistuna (yleensä maitoa tai kaurajuomaa, joskus kermaa tai mantelijuomaakin).
- Anonyymi
Tarvitsisit oman miehen niin saisit kahvia eli aina olis kahvia kaapissa ja itse tehty tulee halvemmaksi kuin ostat parikupillista valmiina eli silläkin rahalla saisit paketin kahvia kotiisi
- Anonyymi
Mä oon kaiken aikaa kaffipäissäni. Riippuvuus. Kahvi maistuu mulle niin kuumana kuin kylmänä.
- Anonyymi
En juo kotona ollenkaan kahvia. Työpaikalla joskus.
- Anonyymi
Nyt tekee kyllä kahvia mieli ja miettii keittäiskö vai viekö yö unet mut kahvihammasta kolottaa
2 pientä kupillista päivässä
- Anonyymi
Taitaa olla tutkittu, että 4-5 kupillista kahvia päivässä on hyvä ja ehkäisee muistisairauksia.
Sekä kahvi että tee värjää hampaita mutta molemmat maistuu minullekin.
Aamu- ja iltapäiväkahvi on pakollinen juttu.
Rahaa menee paljon, jos kahvin ostaa joka päivä kahvilasta tai kaupasta.
Ostan mieluummin ruokaa sillä rahalla. Pappa opetti juomaan kahvia kun olin 6v ja join paljon vahvaa kahvia 17v kunnes vatsa ei enää kestäny ja oli pakko lopettaa. Joten en juo enää.🙂.
Juon kahvia päivittäin. Yleensä keitän kotona työskennellessäni 2 isoa mukillista aamupäivällä, mutta iltapäivällä harvoin enää jaksan keittää lisää. Toimistolla juon aamu- ja iltapäiväkahvin, siellä on erilainen rytmi.
En siis juo mitään ylettömiä määriä kahvia, mutta ainakin se mukillinen on joka päivä saatava.- Anonyymi
Yleensä juon aamukahvin, töissä tai kotona. Voisin olla juomattakin 🤷♀️ Töissä Löfsbergiä (jos on) kauramaidolla. Kotiin ostan jotain pieniä erikoiskahvia, koska sitä menee niin vähän (500 g paketti kestäisi kuukausia, ja puolessa välissä alkaa maistua vieläkin pahemmalle kuin kahvi yleensä 🤣). Kukaan vierailijoistanikaan ei juo kahvia paitsi yksi, mutta hänkin juo kofeiinitonta. Se onkin hyvä vaihtoehto illalla.
- Sheena - Anonyymi
Mä tykkään kahvin mausta (paitsi en siis ikinä mustana juo) mutta en tiedä ketään yhtä yliherkkää kofeiinille, joten en käytännössä juo kahvia ollenkaan enää. Mulla 1 pieni kuppi saa mut tuntikausiksi ihan ylikierroksille. Ennen jos join vaikka aamupäivästä yhen pienen kupin, en silti saanut millään yöllä unta. Mahdoton yhtälö siis mulle.
N31 Kahvi on ykköspaheeni. Aamulla kotona menee maksikuppi (3-4dl), aamukahvilla töissä kuppi ja usein keitän vielä iltapäivällä yhdet kahvit. Kotona illalla harvemmin kahvia enää menee. Lomalla menee vain 1-2 kuppia/pv, Kahvia menee enemmän, jos pitää keskittyä johonkin työjuttuun vaikka kirjoittamiseen tai tuloksien johtopäätöksiin.
Töissä on ilmaiset kahvit; Löfsbergiä maidolla tai Nespressoa mustana. Kotiin ostaan arkeen peruskahvia juhlamokkaa, presidenttiä, Läfsbergiä jne. Mielummin tummana ja maidolla. Viikonloppuna saatan jauhaa kqhvit pavuista ja silloin ostan tummaa paahtoa ja aromikkaita makuja ja maksan suosiolla kahvista vähän enemmän.- Anonyymi
E.
En pysty, sillä jos juon, niin silmissä välkkyy, korvissa hurisee, enkä pysy polulla.
- Anonyymi
ystävällisin tereisin yritän ilmoittaa että: jokainen joka on parisuthssa ja jos on lapsia on Suomen Demokratian Väärinkäyttäjä...
Eli jos eletään itse lapsien tuilla KELALTA.... - Anonyymi
Onko Jari Sarasvuo suosikki-pihvisi pannulla
- Anonyymi
Noin 2 litraa White Linghia on noima.... eli siis mitä onkiin....
Eräs sanona mikä jäi mieleen noista kkk.. ja Texas-jutuista; "If youäre messing with them You are playing with Your life." - Anonyymi
Mukillinen mutteripannulla tummaa kahvia. Hienoksijauhettua. Siihen maitoa. Silloin tällöin pieni kuppi lisäksi. Illalla mukillinen teetä. Irtoteetä. Minttuteetä. Hunajaa. Kaakaota päivänä muutamana.
En juo lainkaan kahvia, se maistuu minusta pahalle, en ole koskaan pitänyt sen mausta. Kannattaa huomata että kahvissa on immunosuppressiivisia aineita, kuten kofeiinia, ja muita aineita, kuten klorogeenihappoa, joiden vaikutukset immuunipuolustukseen voi olla myös haitallisia.
Kahvin anti-inflammatoriset vaikutukset viittaavat vahvasti siihen että kokonaisvaikutus on immunosuppressiivinen, mikä saa mikrobit lisääntymään elimistössä nopeammin.
Esim. korkea-annoksinen B-vitamiini on paljon terveellisempi vaihtoehto, joskaan se ei tule nostamaan suorituskykyänne samalla tavalla kuin kahvin sisältämä kofeiini.
Pharmacologic immunosuppression of mononuclear phagocyte phagocytosis by caffeine
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4777255/
Consumption of high doses of chlorogenic acid, present in coffee, or of black tea increases plasma total homocysteine concentrations in humans
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0002916523065437En juo kahvia. Valitsen mielummin kupin teetä. Sitruunateetä (tämän hetken suosikki), Kiitos ! 😊🍵🫖
- Anonyymi
Teen osasta tuollaista isoa naudanliha-mönttiä kuivalihaa, leikkasin pari viipaletta erisuuntaan, eli siis Jerky-jutuksi kokeilen tehdä, kokeilen pitäisi tulla ihan hyvin mutta ei kyllä ole savustuslaitteistoa eli muuten vain kuivattamalla..
Kahvia mä juon noin kolme kupolia päivässä. Töissä tauoilla ja viikonloppuna kerralla. Teestä mä en tykkää, mutta ylempänä puhuttiin sitruuna teestä, niin lapsena sitä join ja sen on hyvää, että jos sitä jostain vielä saa niin vois ostaa. Menee joskus kiireessä noi nimet sekasin ja tulee kulta mokkaa ja juhla katriinaa, mutta niitä mä juon. Halvimmat on pahoja ja niissä on kahvin oksiakin mukana. Armeijassa oli joskun ettei tiennyt oliko kahvia vai teetä.
- Anonyymi
Itse naisena olen huomannut jo nuorena, että ihoni säilyy parempana, kun en kahvia juo. Vaihdoin siis pysyvästi vihreään teehen, jonka on oltava aika hailakkaa, ei siis sellaista mustan teen oloista kitkerää litkua. Näin viisikymppisenä iho edelleen hehkuu, ja siihen kun lisää vielä kasvispohjaisen etelä-Eurooppalaisen ruokavalion ja säännöllisen liikkumisen, niin olen kyllä aika tyytyväinen ikääntymisen lopputulokseen.
Jahas. Seksibotti päätti nostaa tämän ketjun. Päivitetäänpä siis tilannetta. Nykyään olen täysin kofeiiniton. Sain noroviruksen ja kahvi ei maistunut sen seurauksena pitkään aikaan. Sitten koitin elvyttää tapaa, ja mietin että miksi hitossa juon tätä litkua. Siihen loppui kahvin juonti.
- Anonyymi
minäkin juon kahvia.. muswrana tummaa poaahroa yleensä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1053674Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3171950Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471747- 1031645
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4351592Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21520Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4321456Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431220MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431117Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3641060