Salmiakki ja lakritsi pitää sallia

Matriini on salmiakin ja lakritsin valmistuksessa ainesosa joka "varmuuden vuoksi" on kiellettyjen aineiden listalla EU:ssa.

Se ei ole myrkyllinen, tutkimustulokset ovat yksiselitteiset.

Niinpä taas niin, EU:lle ja muille maille lakutuotteet on vähän erikoisia eikä niin tuttuja koska kyseessä on aito suomalainen, suomalaisten keskuudessa menestynyt tuote ja tunnettu myös lähinnä Norjassa ja Alankomaissa . Meillä on käytetty lakritsituotteita sata vuotta eikä kukaan ole koskaan tullut niistä kipeäksi, tutkimusaikajana on taatusti pidempi kuin kaiken menestyvän kieltävien ketkuilijoiden pierut. Itse salmiakki on erittäin vanha tuote, että nyt kyllä joku fuulaa matriiniasiassa.
Perinteinen lakritsi tunnetaan kovalla olevan vatsan pehmentäjänä sekä herkän vatsan rauhoittajana. Apteekin salmiakki on ollut aina rakastettu suosikkituote jota lapsille ostettiin aluksi paperipussissa apteekkireisulla.

Matriinihysteria puolestaan on taas erinomainen esimerkki monikansalliskauppiaiden saartotoimenpiteistä ainesosan vuoksi, joka ei ole juuri heille tuottamassa miljoonatuloja. Jokaisen tälläisen taloutamme uhkaavan toimenpiteen takana on useimmiten monikansallinen ketkuilijaporukka mediakätyreineen. Saattavat valjastaa tätä ainesosaa rahafondueeseensa sopivaksi tai jopa tarkoitus kaataa salmiakki-lakuteollisuus heille kannattamattomana vai mikä tämänkin sirkuksen tarkoitus taas on.


Salmiakkivalmistajat odottelevat muutosta EU:lta
https://yle.fi/a/74-20058830
0211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Matriini on salmiakin ja lakritsin valmistuksessa ainesosa joka "varmuuden vuoksi" on kiellettyjen aineiden listalla EU:ssa.

Se ei ole myrkyllinen, tutkimustulokset ovat yksiselitteiset.

Niinpä taas niin, EU:lle ja muille maille lakutuotteet on vähän erikoisia eikä niin tuttuja koska kyseessä on aito suomalainen, suomalaisten keskuudessa menestynyt tuote ja tunnettu myös lähinnä Norjassa ja Alankomaissa . Meillä on käytetty lakritsituotteita sata vuotta eikä kukaan ole koskaan tullut niistä kipeäksi, tutkimusaikajana on taatusti pidempi kuin kaiken menestyvän kieltävien ketkuilijoiden pierut. Itse salmiakki on erittäin vanha tuote, että nyt kyllä joku fuulaa matriiniasiassa.
Perinteinen lakritsi tunnetaan kovalla olevan vatsan pehmentäjänä sekä herkän vatsan rauhoittajana. Apteekin salmiakki on ollut aina rakastettu suosikkituote jota lapsille ostettiin aluksi paperipussissa apteekkireisulla.

Matriinihysteria puolestaan on taas erinomainen esimerkki monikansalliskauppiaiden saartotoimenpiteistä ainesosan vuoksi, joka ei ole juuri heille tuottamassa miljoonatuloja. Jokaisen tälläisen taloutamme uhkaavan toimenpiteen takana on useimmiten monikansallinen ketkuilijaporukka mediakätyreineen. Saattavat valjastaa tätä ainesosaa rahafondueeseensa sopivaksi tai jopa tarkoitus kaataa salmiakki-lakuteollisuus heille kannattamattomana vai mikä tämänkin sirkuksen tarkoitus taas on.


Salmiakkivalmistajat odottelevat muutosta EU:lta
https://yle.fi/a/74-20058830

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu