Ainoa yksityiskohta, jonka suhteen en ole pedantin tarkka, on kirjoittaminen. Kirjoittaminen on kaoottista, ennalta arvaamatonta ja epäselvää. Kirjoittamista ei voi ennustaa, ainoastaan dokumentoida.
Kuitenkin tein poikkeuksen ja annoin naiselle luvan sisustaa kotini. Halusin nähdä, mihin hän puuttuisi, mitä muuttaisi, vai muuttaisiko mitään.
(naurua)
Annoin naiselle vapaat kädet
15
339
Vastaukset
- Anonyymi
Vapailla käsillä varustettu nainen
Sisustaminen on mielipide, näkemys tai oletus - noin lopputuloksena. Sisustelu kuvastaa mielenmaisemaa, sillä jos vaasi jää väärään kohtaan palettia, niin syntyy näkemysero. Kaikella on merkityksensä: väreillä, muodoilla, äänillä ja tuoksuilla.
Mietin, että mitä hän seuraavaksi tekee, sillä hän ei ole vielä tehnyt mitään.
(hihitystä)- Anonyymi
Ehkä ei ole mitään muutettavaa?
- Anonyymi
Onpas, etten sanoisi, erikoinen aloitus. 🤔
- Anonyymi
Älä suotta kursaile ja väitä ettet olis tämän miehen tuotantoon tutustunut jo aiemmin
Jostain syystä elektroniikka häiritsee kotimme fengshuita. Näin on naiseni todennut.
Qi-elämänenergia häiriintyy, eikä siihen auta edes Faradayn häkki.- Anonyymi
Juurikin näin
Modernin kodin sisustamisessa on vain yksi ongelma, ja se on tuo piuhojen, letkujen ja kaapeleiden kadottamisen taito.
Erittäin kallista, työlästä ja vaikeaa.
(hirn) - Anonyymi
Elektroniikan sijoittelun ja koon kanssa täytyy olla tarkkana. Se ei saa hallita missään nimessä, muuten fengshui loppuu ja kaikki kärsivät.
- Sheena - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin
Modernin kodin sisustamisessa on vain yksi ongelma, ja se on tuo piuhojen, letkujen ja kaapeleiden kadottamisen taito.
Erittäin kallista, työlästä ja vaikeaa.
(hirn)Mihin ne piuhat katoaa? Minulla pysyvät tiukasti paikallaan; joskin sotkuisasti tason takana.
- Sheena - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin ne piuhat katoaa? Minulla pysyvät tiukasti paikallaan; joskin sotkuisasti tason takana.
- SheenaMjuu
Lähtökohtaisesti ajatellen tällainen operatsiuuni kuulostaa ylivoimaiselta. Tämä siksi, että minua ärsyttää jo pistorasia seinässä. Toinen kestoärsyke on ovenkahvat.
Tällaisiin olennaisiin komponentteihin kajoaminen taas johtaa siihen, että asunnon arvo laskee, jos rasiat eivät ole toiminnassa, eikä ovesta pääse sisään (eikä ulos).
Hahmottelin ratkaisua tähän varsin kiperään epäkohtaan puolisen vuotta. Sitten välähti.
(hihitystä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mjuu

(hihitystä)fengshuin mukaan johtovyyhdit houkuttelevat köyhyyttä. Niiden piilottamiseen kannattaa panostaa.
Mutta pistorasioita tarvitaan sitä varten, ettei johtovyyhtejä aiheuttavia jatkojohtoja tarvittaisi paljon. Totuus kyllä on, ettei niitä ole riittävästi tv:n ympäristössä tai missään... miksi kai Suomalaiset köyhtyvät köytymistään 🙄
Ovenkahvat taas.. poistaisin turhat ovet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
fengshuin mukaan johtovyyhdit houkuttelevat köyhyyttä. Niiden piilottamiseen kannattaa panostaa.
Mutta pistorasioita tarvitaan sitä varten, ettei johtovyyhtejä aiheuttavia jatkojohtoja tarvittaisi paljon. Totuus kyllä on, ettei niitä ole riittävästi tv:n ympäristössä tai missään... miksi kai Suomalaiset köyhtyvät köytymistään 🙄
Ovenkahvat taas.. poistaisin turhat ovet.Mjou
Monella tapaa otan osaa maailman tapahtumiin. Mutta tunnut ajelehtivan toisessa virrassa kuin tämän kirjoittaja,
(hihitystä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mjou
Monella tapaa otan osaa maailman tapahtumiin. Mutta tunnut ajelehtivan toisessa virrassa kuin tämän kirjoittaja,
(hihitystä)Puhutko itsestäsi vai minusta? :) Haha, voiko olla mahdollista että loksahdan täysin eri moodille joissakin tilanteissa sattumanomaisesti?
Hei hei, switch on baby :9
- Anonyymi
Mjuu
Lopulta vapailla käsillä varusteltu nainen sanoi, että ei halua muuttaa asunnossani mitään. Se oli täydellinen.
Tämän jälkeen hän muutti minut.
(hihitystä) - Anonyymi
Kun naiselle antaa vapaat kädet, muuttuu nainen kädettömäksi.
(hihitystä)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1731445
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä411039Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38735- 14660
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21650- 37637
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17593Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577