Mihinkä ikään asti pystytte muistamaan niitä? Itse ainakin oletan, että reippaasti alle kouluikäinen. Muistoja on todella paljon. Minun on pitänyt olla vain reilun vuoden vanha.
Varhaislapsuuden muistoja
Anonyymi-ap
41
438
Vastaukset
- Anonyymi
Kiva aloitus. Olen ollut ehkä 3-vuotias, kun olimme kesälomareissussa. Pysähdyimme eräälle lammelle ja hyvä, kun auto saatiin parkkiin, niin aukaisin jo ovea ja lähdin juoksemalla kohti liukumäkeä, joka johti tuohon lampeen. En osannut vielä uida, mutta sehän ei minua pidätellyt. Kiipesin portaat ylös ennen kuin vanhemmat ehtivät estää. Liukumäessä oli polttavan kuumat kaiteet. Laskin liukumäkeä lampeen ja huusin samalla "poppaa poppaa". Onneksi lampi oli matala, koska en osannut vielä uida. Olin mennyt vain jonkinlaista epämääräisen näköistä uintia kohti rantaa ja rannassa oli rikottu lasipullo, josta sain ison haavan jalkapohjaani. Tuolla samalla reissulla ampiainen pisti minua käsivarteen. Olin siis aika... öh.. ripeäliikkeinen lapsi. :)
- Anonyymi
Siltä vaikuttaa, huh huh. Tuskin tuo olisi jäänyt muutoin niin elävästi muistoihisi ja kaihistellen sitä tässä saa nyt lukea muutkin. Ehdit aiheuttaa pienen katastrofin hyvin lyhyessä ajassa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siltä vaikuttaa, huh huh. Tuskin tuo olisi jäänyt muutoin niin elävästi muistoihisi ja kaihistellen sitä tässä saa nyt lukea muutkin. Ehdit aiheuttaa pienen katastrofin hyvin lyhyessä ajassa
Juu, en vieläkään tykkää ampiaisista, eli saan aina kiljumiskohtauksen, jos ne tulevat liian lähelle.
Alle puolen vuoden iästä lähtien muistan varmasti.
Punnituksissa käytetty vaaka kolisi hauskasti kun heiluttilin jalkojani.
Minulla oli viltin alle peiteltynä usein kuuma ja potkin sen pois. Myöhemmin äitini laittoi viltin liepeet patjan reunan alle ja sitten en enää saanut sitä pois päältäni ja oli entistäkin kuumempi.
Muistan ensimmäisten hampaiden tulon ja miten niiden tulo kutitti ikeniä.
Muistan miten myöhemmin opin tulemaan pois leikkikehästä, vaikka en osannut vielä kävellä (sen reunaa pytyi nostamaan ja ryömimään sen ali). Muistan miten koiramme makasi leikkikehäni vieressä ja piti siitä miten kiskoin sitä karvoista.
Ja on paljon muutakin.Pikku-pirpana kirjoitti:
Huh huh! Uskomatonta.
Muistan myös ensimmäisen tieteellisen (tavallaan) havaintoni.
Ikkunasta paistoi aurinko kapeana kiilana leikkikehäni sisään puulattialle.
Havaitsin, että aurinko lämmittää mukavasti, mutta se varsinainen havainto oli se, että kun aurinko meni pilveen, niin se lämmin kohta lattiassa oli yhä lämmin. Siispä valo ja lämpö eivät olleetkaan sama asia. Tuon jälkeen seurasin mielenkiinnolla sitä miten lämmin kohta siirtyi ja miten lattia vähitellen jäähtyi valon siirtyessä auringon mukana eteenpäin.
(ensimmäiset verkkovirtakytkentäni tein joskus toisella luokalla, josta äitini hermostui kovasti ja pyysi isääni moittimaan tekojani, mutta isäni totesi, että oikein kytketty ja meni pois)- Anonyymi
buddy-love kirjoitti:
Muistan myös ensimmäisen tieteellisen (tavallaan) havaintoni.
Ikkunasta paistoi aurinko kapeana kiilana leikkikehäni sisään puulattialle.
Havaitsin, että aurinko lämmittää mukavasti, mutta se varsinainen havainto oli se, että kun aurinko meni pilveen, niin se lämmin kohta lattiassa oli yhä lämmin. Siispä valo ja lämpö eivät olleetkaan sama asia. Tuon jälkeen seurasin mielenkiinnolla sitä miten lämmin kohta siirtyi ja miten lattia vähitellen jäähtyi valon siirtyessä auringon mukana eteenpäin.
(ensimmäiset verkkovirtakytkentäni tein joskus toisella luokalla, josta äitini hermostui kovasti ja pyysi isääni moittimaan tekojani, mutta isäni totesi, että oikein kytketty ja meni pois)Minulla on muistikuvia vauvanvaunuista, joista valo paistoi läpi ja keinui mukavasti. Sitten on muistikuvia sairaalasta, jonne äiti jätti minut ja itkin peräänsä lohduttomasti. Minulla ei ole muistikuvia kuitenkaan siitä, miten olin karkaillut sairaalan pinnasängystä ja repinyt naamani auki sairaalan "hylkäämisestä", jossa oikeasti oli hoidettavana. Alle vuoden ikäisen muistoja. Siitä eteenpäin on paljonkin ja niitä tulee ajoittain mieleen. Muistan miettineeni hyvin nuotena, miksi lapsuusmuistot katoavat. Kuulin keskustelun aikuisilta.
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on muistikuvia vauvanvaunuista, joista valo paistoi läpi ja keinui mukavasti. Sitten on muistikuvia sairaalasta, jonne äiti jätti minut ja itkin peräänsä lohduttomasti. Minulla ei ole muistikuvia kuitenkaan siitä, miten olin karkaillut sairaalan pinnasängystä ja repinyt naamani auki sairaalan "hylkäämisestä", jossa oikeasti oli hoidettavana. Alle vuoden ikäisen muistoja. Siitä eteenpäin on paljonkin ja niitä tulee ajoittain mieleen. Muistan miettineeni hyvin nuotena, miksi lapsuusmuistot katoavat. Kuulin keskustelun aikuisilta.
Itse hämmästelin ala-asteella sitä, etteivät muut kyenneet muistamaan varhaisia asioita.
Joskus parikymmentä vuotta myöhemmin kävi ilmi, ettei eräs kaverini kyennyt muistamaan edes ensimmäistä ja toista luokkaansa koulusta ja se on jo todella outoa.- Anonyymi
buddy-love kirjoitti:
Itse hämmästelin ala-asteella sitä, etteivät muut kyenneet muistamaan varhaisia asioita.
Joskus parikymmentä vuotta myöhemmin kävi ilmi, ettei eräs kaverini kyennyt muistamaan edes ensimmäistä ja toista luokkaansa koulusta ja se on jo todella outoa.Se on todella outoa. Eipä itseltänikään muistot lopu kesken. Kun yhtä miettii, tulee mieleen lisää lukemattomia ketjuna. Joskus ajattelin, että voisin kirjoittaa niitä ylös omaksi huvikseni.
Ehkä mielenkiintoisinta ymmärtää niissä aikuisten reaktioita, jotka jostakin syystä tuntuivat sillä hetkellä kun niitä elin jotenkin "etäisiltä". En löydä tähän oikeaa sanaa.
Millainen olet irl? Oletko enemmän innokas puhumaan ja keskustelemaan vai enemmän hiljaa pysyvä ja itseksesi asioita miettivä? Anonyymi kirjoitti:
Se on todella outoa. Eipä itseltänikään muistot lopu kesken. Kun yhtä miettii, tulee mieleen lisää lukemattomia ketjuna. Joskus ajattelin, että voisin kirjoittaa niitä ylös omaksi huvikseni.
Ehkä mielenkiintoisinta ymmärtää niissä aikuisten reaktioita, jotka jostakin syystä tuntuivat sillä hetkellä kun niitä elin jotenkin "etäisiltä". En löydä tähän oikeaa sanaa.
Millainen olet irl? Oletko enemmän innokas puhumaan ja keskustelemaan vai enemmän hiljaa pysyvä ja itseksesi asioita miettivä?Enimmäkseen olen itsekseni ja mietin omiani, mutta silloin kun olen jonkun puhekykyisen kanssa tekemisissä, niin puhun kyllä ihan riittävästi (mutta se riippuu myös käsiteltävästä aiheesta). Toisinaan menee luennoin puolellekin.
Niitä joiden kanssa minun kannattaa pohtia asioita yhdessä, on liian harvassa.- Anonyymi
buddy-love kirjoitti:
Enimmäkseen olen itsekseni ja mietin omiani, mutta silloin kun olen jonkun puhekykyisen kanssa tekemisissä, niin puhun kyllä ihan riittävästi (mutta se riippuu myös käsiteltävästä aiheesta). Toisinaan menee luennoin puolellekin.
Niitä joiden kanssa minun kannattaa pohtia asioita yhdessä, on liian harvassa.Voin sanoa samaa itsestäni :)
Tässä joku aika tajusin itsestäni jännän jutun, mitä ihmettelin. Refleksini toimivat nopeasti, poimin tiskikaapista tippuvat kupit jms. tppuvat tilanteet salamannopeasti. Näin tapahtui, vaikka olisin ajatuksissani.
Jonkun luennon tai palaverin jälkeen havahdun kömpelönä.. Melkein aina muut ovat ehtineet poistua jo paikalta, kun itse vasta havahdun samaa tekemään. Olen kuin joku hidasjärkinen unelma-anelma ajatuksissani, mikä joskus noloa.
Ehkä omat ajatukset jää liian monta kierrosta päähän jankkaamaan, tai siellä joku piilolevy.
Sinulla samoja kokemuksia? :) Anonyymi kirjoitti:
Voin sanoa samaa itsestäni :)
Tässä joku aika tajusin itsestäni jännän jutun, mitä ihmettelin. Refleksini toimivat nopeasti, poimin tiskikaapista tippuvat kupit jms. tppuvat tilanteet salamannopeasti. Näin tapahtui, vaikka olisin ajatuksissani.
Jonkun luennon tai palaverin jälkeen havahdun kömpelönä.. Melkein aina muut ovat ehtineet poistua jo paikalta, kun itse vasta havahdun samaa tekemään. Olen kuin joku hidasjärkinen unelma-anelma ajatuksissani, mikä joskus noloa.
Ehkä omat ajatukset jää liian monta kierrosta päähän jankkaamaan, tai siellä joku piilolevy.
Sinulla samoja kokemuksia? :)Olen harrastanut jonglööripallojen ja -keilojen heittelyä, joten täysin ajattelematta otan putoavat esineet kiinni.
Luennoilla kävi usein niin, että piirtelin sekalaista paperille ja pohdin ihan muita asioita.
Seurasin silti mitä luennolla käsitellään, paitsi jos oma ajatus eksyi erityisen mielenkiintoiselle puolelle. Tenttii lukiessa niin kävi helposti ja usein havaitsin lukeneeni koko aukeaman, muistamatta siitä mitään, sillä olin samalla pohtinut aivan muita asioita.
Joskus kouluaikana luin tunnilla lehteä ja opettaja huomasi sen. Kysyi sitten jotain ja sanoi nimeni (arveli etten ole kuunnellut). Hätkähdin ensin ja sitten kelasin hänen kysymykensä takaisin mieleeni ja vastasin melko järkevästi. Opettaja puolestaan hämmästyi tuosta ja sen jälkeen lehtien lukuuni ei kiinnitetty enää mitään huomiota.
Joitain vuosia myöhemmin olin hänen sijaisenaankin ja hän oli erityisen tyytyväinen, sillä jätin hänelle valmiita tunteja ja niihin liittyvät kalvot.- Anonyymi
buddy-love kirjoitti:
Olen harrastanut jonglööripallojen ja -keilojen heittelyä, joten täysin ajattelematta otan putoavat esineet kiinni.
Luennoilla kävi usein niin, että piirtelin sekalaista paperille ja pohdin ihan muita asioita.
Seurasin silti mitä luennolla käsitellään, paitsi jos oma ajatus eksyi erityisen mielenkiintoiselle puolelle. Tenttii lukiessa niin kävi helposti ja usein havaitsin lukeneeni koko aukeaman, muistamatta siitä mitään, sillä olin samalla pohtinut aivan muita asioita.
Joskus kouluaikana luin tunnilla lehteä ja opettaja huomasi sen. Kysyi sitten jotain ja sanoi nimeni (arveli etten ole kuunnellut). Hätkähdin ensin ja sitten kelasin hänen kysymykensä takaisin mieleeni ja vastasin melko järkevästi. Opettaja puolestaan hämmästyi tuosta ja sen jälkeen lehtien lukuuni ei kiinnitetty enää mitään huomiota.
Joitain vuosia myöhemmin olin hänen sijaisenaankin ja hän oli erityisen tyytyväinen, sillä jätin hänelle valmiita tunteja ja niihin liittyvät kalvot.Nauroin tälle maha kippuralla. Muistuttavat omia juttujani, kun ole jäänyt samasta asiasta kiinni joskus. Ehkä narraan hieman, mutta olen selvinnyt tilanteista silmien räpsyttelyllä, mikä riittänyt vastaukseksi.. ainakin joskus 'o_0'
Kiitos tarinastasi :) Anonyymi kirjoitti:
Nauroin tälle maha kippuralla. Muistuttavat omia juttujani, kun ole jäänyt samasta asiasta kiinni joskus. Ehkä narraan hieman, mutta olen selvinnyt tilanteista silmien räpsyttelyllä, mikä riittänyt vastaukseksi.. ainakin joskus 'o_0'
Kiitos tarinastasi :)Eräillä toisilla kouluaikaisilla tunneilla pelasimme kaverini kanssa jatkuvasti risti-nollaa, mutta jostain syystä siihen ei juuri kiinnitetty huomiota. Syy saattoi ehkä olla se, että luokan häiriköt veivät opettajilta kaiken valvontakyvyn.
- Anonyymi
Ensimmäiset sellaiset muistot, jotka ovat varmasti omiani, eivätkä jonkun toisen kertomusten värittämiä, ovat 4-vuotiaasta. Joitain vanhempiakin on, mutta ne eivät välttämättä ole puhtaasti omiani, vaan esim. vanhempieni myöhemmin kertomien juttujen värittämiä.
Mun muksullani selvästi on muistoja siltä ajalta, kun hän on ollut 2-vuotias. Ne ovat juttuja, joista mä en ole hänelle koskaan kertonut. Hän on nyt 8-vuotias. Eli en tiedä, ehkä mullakki on ollut vielä tuon ikäisenä muistoja aiemmalta ajalta.- Anonyymi
Ainahan lapsuusmuistoista on pieni epäilys, että jotkut ovat vanhempien kertomia. Joistakin voi olla varma, ettei muut ole niihin osallistuneet. Muistojen ajoittaminen voi vaan olla monesti hankalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainahan lapsuusmuistoista on pieni epäilys, että jotkut ovat vanhempien kertomia. Joistakin voi olla varma, ettei muut ole niihin osallistuneet. Muistojen ajoittaminen voi vaan olla monesti hankalaa.
Joo, osan lapsuusmuistoista ajoittaminen voi olla hankalaa. Mulla onneksi on kuitenkin lapsuudessa sellaisia hetkiä, jotka auttavat ajoittamaan tiettyjä muistoja. Esimerkiksi jos muisto liittyy selkeästi tiettyihin paikkoihin, niin mä tiedän koska se talo on myyty pois, koska sieltä on muutettu pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, osan lapsuusmuistoista ajoittaminen voi olla hankalaa. Mulla onneksi on kuitenkin lapsuudessa sellaisia hetkiä, jotka auttavat ajoittamaan tiettyjä muistoja. Esimerkiksi jos muisto liittyy selkeästi tiettyihin paikkoihin, niin mä tiedän koska se talo on myyty pois, koska sieltä on muutettu pois.
Näin itsellänikin. Muutimme monta kertaa ja elämä ympärilläni sisälsi paljon muutoksia.
- Anonyymi
Oli kesä, ehkä heinäkuuta. Olin pihalla viltin päällä ja totesin, ettei täällä aitat eli puohit olekaan sellaisten lyhyitten pystytolppien päällä niinkuin olin tottunut. En osannut vielä puhua enkä kävellä, olinhan syntynyt vasta helmikuussa.
Sitä ennen olin pienenä tiskin ääressä. Tiesin, että minun piti mennä taas syntymään Maan päälle, vaikka en olisi halunnut. Olisin halunnut vielä levätä siellä mukavassa rauhassa ja kullanvärisessä pehmeässä valossa. Vanha mies tiskin takana käänteli suuren kirjan lehtiä ja sanoi sitten, että saat sellaisen ja sellaisen elämän, mitä en nyt kerro. Sitten näytti minulle, minkä takia. Ja minä sanoin "Kuulostaa oikeudenmukaiselta". Sitten se tarkempi muistaminen otettiin minulta pois ja siirryin tiskin edestä alas vievään pimeään portaikkoon.
Sitä ennen muistan, miten isän kanssa olin meren jäällä jossakin Hailuodon rannikolla. Oli kevät ja jäällä tummempia laikkuja, koska oli vähän sulaa vettä. Minulle oli opetettu, että jos joutuu veteen, niin pitää lopettaa hengittäminen. Istuin pankkoreessä ja siitä tipahdin veteen, jota oli muutama sentti ohuen lumen seassa. Ja lopetin hengittämisen. Isä kaappasi syliin ja minä vain pidätin hengitystä. Ensin oli paha olla hengittämättä, sitten oikein paha. Sitten alkoi helpottamaan ja tiesin kuolevani. Voi mikä ihana tunne! Päästä pois täältä! Jos isä olisi käskenyt hengittämään, niin en olisi kuollut silloin.
Sitä ennen olin istunut pirtissä isän polvella ja hän kertoi jännän jutun Faarestiinasta. Itse juttua en muista, mutta Faarestiina jäi mieleen. Ja kun olen kysynyt tässä inkarnaatiossani isältä, niin on itse kysynyt minulta: "Höh, mikä se on? Äitinikin polvella höpsittiin, että me ollaan Rantasuomeloita koska asutaan keskellä saarta. Ne rannalla asuvat ovat Suomeloita.
Tässä nykyisessä inkarnaatiossani katseltiin pienenä (alle 3 v) valokuvia albumista. Kysyin yhtä naista, että kuka se on. Muutamaa vuotta vanhempi serkkuni sanoi, että se on äitisi. Minä protestoin, että "Ei ole! Se on pitempi ja laihempi". No, nykyisen inkarnaationi äiti oli lyhyt ja lihava.
Sitten noin nelikymppisenä kävin ensimmäisen kerran Hailuodossa. Kummasti ojan pientareen kasvisto tuntui tutulta: just sellaista kuin olla pitikin! Ja siinä lähellä oli talo, jonka pihapiirissä oli jotakin tuttua. Se vanha kaksikuistinen punainen talo oli purettu pois ja melkein viereen oli tehty uudempi tiilivuorattu talo toisin päin. Kun olisi se pengertie tehty eikä vain jahkailtu ja jahkailtu, niin kävisin kysymässä oliko siinä ennen sellainen talo kuin muistelen...
Jotenkin minua pienenä pelotti niinkuin kankaan repeämisestä kuuluva ääni. Tuli miellen, että Venäjällä tuhoutuvan puurimarunkoisen lentokoneen kangaskuoren ääni oli sama.
Ja joskus 500 v sitten minä istuin jossakin nykyisen Saksan alueella pöydän ääressä yksihuoneisessa keltaisessa talossa, jossa maalattia ja ikkuna pienelle joelle päin. Joku juuri silpaisi suurella väkipuukolla pääni irti muusta ruumiistani ja tahdonvoimallani pakotin hänet nostamaan pääni hiuksista puiselle lautaselle. Samalla ovesta ryntäsi porukkaa siään ja he tyrmistyivät, kun joku oli jo ehtinut teloittamaan minut ennen heitä. Seisoin siinä vieressä hopeanvärisenä ja terveenä ja muut eivät nähneet minua sellaisena ollenkaan. Ei sekään kuolema käynyt edes kipeää. Joku -girchen se paikka oli, vaan alkua en muista. Kaltengirchen se ei ole, siellä olen käynyt eikä ollut yhtään tuttua seutua. Gelsenkircheniä en tiedä, ei ole vanhaa karttaakaan ja nyt se on keskellä suurkaupunkia. Saksan kieli on aina kuulostanut minusta kauniilta, mutta mökin poikana en saanut oppia ulkomaitten kieliä. Nyt vanhana en enää opi... Ehkä minä silloisista pahoista teoistani sain ne kolme elämän suuntaviivaa silloin sata vuotta sitten? Kaksi niistä on aika jo hoitanut pois, kolmas näkyy jatkuvan loppuun asti.
Uskaltaako muut kertoa omia muistojaan?- Anonyymi
Nämä oli tosi hienot muistot. Uskotko niihin aina täysillä, vai epäiletkö niitä välillä oman mielen kehittämiksi?
Itselläni ei ole muistoja muusta elämästä, mutta siirtymisestä maanpäällisiin kullanvärisessä pehmeässä valoputkessa, jonka muistan tapahtuneen minulle kuitenkin vain unessa.
- Anonyymi
Mitä vattua noita muistelemaan. Ennen oli ennen ja nyt on nyt!💩
- Anonyymi
No näin. Hymiösikin on vähän kuin tatti :)
- Anonyymi
Minulla on erinomainen tunnemuisti, joten muistan lapsuudesta todella paljon asioita. Varmaankin juuri reilun vuoden vanhasta muistan.
- Sheena- Anonyymi
Tosi mielenkiintoinen vastaus. Millaisia tunteita? Itse muistan enemmän asioita, mutta tunteita enemmän vasta joskus seitsemän vanhana. Olin lapsena monta kertaa sairaana, mutta en muista tunteneeni kipua, vaikka lääkkeitä yritettiin syöttää kuin eläimelle, joka ei niitä halua.
Traumaattiset kokemukset saattavat jäädä muistiin jo paljon aikaisemmin, omalla kohdalla jo ennenkuin opin kävelemään. En ole sen tarkemmin vanhemmiltani kysynyt minkä ikäinen olin mutta reilusti alle vuoden
- Anonyymi
Kielloista huolimatta menimme joka päivä laajalle vesilätäkölle, johon kevään lumien sulaessa oli kertynyt paljon vettä. Aina joku putosi ja eikun tukkapöllyä kotona. Ja sitten putosin minä. Äiti riisui, otti syliin, puki päälleni isän aluspaidan ja silitti hiuksiani. Olin ihan pöllämystynyt, missä se tukkapölly oli. Olinko muita rakkaampi vai oliko vain väsynyt torumaan. Ainakin olin porukan pienin. Oli neljän.
- Anonyymi
Muistan saaneni tukkapöllyn isältä ja tiukan kysymyksen "enkö osaa edes hävetä". Muistan ihmetelleeni mitä sillä sanalla tarkoitetaan. En muista tähän syytä miksi minua moitittiin. Seisoimme jonkun siivouskomeron edessä yhdessä isän kanssa.
Muistan kun 3v. sain serkun vanhat luistimet. Ne olivat kauneinta mitä olin koskaan nähnyt (olen aikaisemminkin palstalla maininnut näistä luistimista).
Muistan, kun 4v. rikoin saunan ikkunan. En enää muista syytä. Eikä siitä tullut mitään rangaistusta, koska katsottiin minun mustasukkaisena uhmaavan uuden sisaruksen syntymää. Sisko on minua 4 v. nuorempi. Millä molemmilla on syntymäpäivä toukokuussa.
Muistan vanhoja, jouluaiheisia perhejuttuja, mutta ne ovat vain pätkiä ja hämäriä mielikuvia menneisyydestä.- Anonyymi
Sisarusten kanssa on mukava jutella muistoista. Vanhemmalla sisaruksella saattaa olla poikkeavia muistikuvia omista. Niistä on joskus hauska kiistellä ja jutella.
Anonyymi kirjoitti:
Sisarusten kanssa on mukava jutella muistoista. Vanhemmalla sisaruksella saattaa olla poikkeavia muistikuvia omista. Niistä on joskus hauska kiistellä ja jutella.
Totta, siskon kanssa menee välillä muistelot ristiin, mutta hyvässä hengessä ja viihdytään hyvin keskenämme. Nykyään vaan nähdään aika harvoin. Elämä on!
- Anonyymi
tosi.typy kirjoitti:
Totta, siskon kanssa menee välillä muistelot ristiin, mutta hyvässä hengessä ja viihdytään hyvin keskenämme. Nykyään vaan nähdään aika harvoin. Elämä on!
Itse näen joskus aivan liikaakin. Siinä on ne omat hyvät ja huonot puolensa.
Jotain hämäriä kuvia on noin kaksivuotiaasta, sitten hieman enemmän kolmen ja neljän haarukasta ja siitä sitten hiljalleen määrällisesti kasvaen. Olettaakseni olen tuon muistamisen osalta keskiarvoa.
- Anonyymi
Olin lastentarhassa ja sain valvoa kun isä tuli iltavuorosta. Sitten isä antoi Sisu-pastillin ja peitteli sänkyyn.
Heh, se oli sitä aikaa kun ihmiset polttivat tupakkaa sisätiloissa.- Anonyymi
Sisu-pastilli suussa ja tupakansavua tupa täynnä!!! Eipä enää menettelisi. Mutta totta puhuen, olen yhdistänyt pitkään piipputupakan haisun turvalliseen lapsuuteen.
- Anonyymi
Sisareni on kaksi vuotta, yhdeksän kuukautta nuorempi. Ensimmäinen ehdottomasti varma muisto hänen syntymästään sairaalasta, minulle sattui pieni vahinko, kun oli niin pitkät käytävät. Pidin sitä omana epäonnistumisena, kun muut voivottelivat ympärillä. Paljon muistoja alle kouluikää.
- Anonyymi
No voi. Siinä on varmaan moni ollut kehumassa isompaa ja sitten kävikin vahimko...
- Anonyymi
Höh! Muistanhan minäkin, miten pikkusisko syntyi uudessa kodissamme ollessani 3 v. Äiti oli kamarissa, isä keitti ison padallisen lämmintä vettä ja kamariin ei saanut mennä.
Sitten sinne kamariin sai mennä. Äiti makasi sängyssä, sängyn vieressä oli peltiämpäri jossa jotakin verisiä klimppejä. Ja naapurin Toini punnitsi pikkuista puntarilla pyyheliinan mutkassa ikkunen edessä olevan pöydän päällä.
Toki aiemmin, silloin keväällä, kun muutimme metsien halki uuteen kotiimme kahden hevosreen kanssa (kuskeina isän veli ja isän serkun mies), se reki missä minä olin äidin kanssa, kaatui. Siinä kun vielä mietin, että pitäisikö ruveta parkumaan, niin äiti jo sanoikin "Eipä käynyt mitenkään". Niin, etten sitten alkanutkaan parkumaan.
Siellä vanhassa paikassa leikin päydällä olevalla sarvella, jossa oli reikä kärjessä. Vanhukset sanoivat sen olevan vanha ruutisarvi. Saattoi ollakin, minne lienee hävinnyt sekin? Kalakaara kyllä kulkeutui uuteen kotiinkin. Suunnittelin uuden samanlaisen tekemistä kansakoulun puutyötunneilla, mutta tekemättä se vain jäi. Se lasten pesuvanna oli jo laho, kuinka vanha lienee ollutkaan? Tehty soikeaksi samalla tekniikalla kuin saavit. Saattoi olla isän äidin isän tekemä. Hän kun kesät teki talollisten töitä ja talvet puuastioita. Isän 1950 -kuvulla tekemä pieni saavi kansineen on tallessa minulla, mutta ravistunut enkä ole saanut aikaiseksi kunnostaa sitä. Puolukkahuuppaa siinä säilytettiin puohissa.
Äidin pikkusiskostakin muistan ainakin sen, että olen hänet nähnyt ja olenkin. Hän minun napanuorani solmi. Ja kuoli Päivärinteen parantolassa keuhkotautiin, kun olin just täyttänyt 3 vuotta. Perinnöksi äiti sai sellaisen jonkun sinisen rintakorun, jolla leikin ja joka joutui piankin hukkaan.
Tuota olen ihmetellyt, mutta ei ole kukaan kertonut mistä on kyse: Näin silloin ihon, käteni pinnasta sellaista vaaleahkon sinistä säteilyä niinkuin jotain muutaman millin pituista karvaa. Piti kysä äitiltä, näkeekö muut samaa, mutta äiti oli just silloin ulkona ja sitten en muistanut enää kysyä. Oliko se jokin aura?
Ja kesällä kun oli kärpäsiä ja niitä tapoin, niin ihmettelin että noinko suuria ne ovatkin.
Kumma juttu. etten minua vuoden nuorempaa sisarta muista kuin joskus 4 -vuotiaasta lähtien. Känttyrä se oli jo silloinkin luonteeltaan...- Anonyymi
Vau hienoa:) Ajatella miten paljon ajat muuttuneet. Muuttuneet toiveikkuudessa. Muistosssasi oli paljon sitä ja kodin tuntua.
Nykyisin ihmisten tervettä hoidetaan paremmin. Kehitystä on tapahtunut kaikilla saroilla. Lasten ja ihmisten turvallisuutta on parannettu monin tavoin, mutta tuntuu kuin olisi enemmän toivottomuutta. Toivottomuutta siitä, että se mitä rakennettiin on mahdottomuus tarjota enää kaikille.
- Anonyymi
Minusta on kuvia 3 vuotiaana sellainen sinivalkoinen mekko päällä nukke sylissä. Jotenkin muistan sen mekon ja sen kuvaus tilanteen. Mutta tiedä kuinka paljon sekoittuu ajatukset niihin kuviin. Mutta varmaan sieltä 4-5 vuotiaasta ainakin. Sieltä täältä pieniä tapahtumia.
Varma lapsuuden muisto on, kun palelin kesämökin saunan kuistilla, jota ei ollut vielä rakennettu umpinaiseksi saunakammariksi. Luultavasti palelin kuitenkin jo edellisenä kesänä, jolloin olin 1½, ja rakennettiin luultavasti seuraavana kesällä, jolla olin jo 2½. Rakentamisen muistan hyvin.
Toinen, luultavasti yhtä vanha muisto, on kun vierin asuntomme eteisen portaita. 🌹👀
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961525- 541043
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että403911- 163890
- 56743
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124737- 51678
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38645- 57641
- 76632