…niin mitä se sisältäisi tarkalleen ottaen?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Kaikille ruokaa juomaa asunto terveydenhuolto älypuhelin
Noin aluksi
Totuutta,luonnollisuutta, tasapainoa ja oikeata yhtenäisyyttä eli kaikkea muuta mitä nykyinen valheisiin perustuva mielenohjaus koneisto.
Vitsaa ja keppiä kaikille laiskureille. Tää on jo osittain Kiinassa alkanut mutta itse tekisin sen omalla tavallani.
Kaikki olisi auki ympäri vuorokauden ja ei kukaan olisi riippuvainen kelloon tuijottelusta enää.
Eli joka työpaikkaa hoitaisi neljä eri työntekijää kukin töissä kuusi tuntia kerrallaan.
Myös säästettäisiin kaikkea, ilmaista olisi lähes kaikki esim. Joukkoliikenne. Kellon lisäksi myös raha kävisi tarpeettomaksi.
Ongelma on siinä että ihmisistä ei ole siihen. Edes vitsan pakolla, vaan he nousisi kapinaan.
Yhteiskuntaa ei voida tehdä huipputehokkaaksi ja taloudellisesti optimaaliseksi.
Se olisi eksistentialismin aikakausi. Ihmiset vihdoin tajuaisivat olevansa olemassa ja tietoisia siitä. Työntekijät irtisanoutuisivat ja he ryhtyisvät itsellisiksi itsensä elättäjiksi. Orjamentaliteetti lakkaisi ja jokainen kysyisi: "Miksi?"
Sodat loppuisivat.
Tällainen hyvä-aika tulee hieman alle 427 000 vuoden kuluttua, kun uusi Satya Yuga alkaa. Kun seuraava Kali Yuga tulee, kaikki tulee olemaan yhtä huonosti kuin nyt.
Entropian (kaaoksen) lisääntymisen laki toimii suljetuissa järjestelmissä...Eli on tärkeää ymmärtää pääsuuntaus. Loput ovat jo yksityiskohtia. Nykyaikainen historia perustuu darwinistiseen evoluutioajatteluun, ja kaikki löydökset on sovitettu tähän käsitteeseen.
Kannattaa lukea Michael Cremon teos "Human Devolution". Pitäisi vain ymmärtää ajan liikkumisen yleinen periaate - ihmisten ylevästä tilasta ensimmäisellä aikakaudella
(Satya-Yuga), meidän Kali-Yugamme rappioon.
Yksinkertainen entropialaki, jonka mukaan suljetun järjestelmän epäjärjestys (entropia) kasvaa ajan myötä. Maailma on suljettu järjestelmä (maailmankaikkeuden kuoret erottavat meidät muuttumattomasta toisesta todellisuudesta). Fyysinen entropian laki perustuu metafyysiseen lakiin kolmen gunan muutoksesta: hyvyys (herääminen), intohimo (kehittyminen), tietämättömyys (tuhoutuminen). Yksinkertaisesti sanottuna "hyvästä huonoon". Siksi aikakaudet kulkevat Satyasta (hyvyydestä) Kaliin (tietämättömyyteen). Samalla tavalla vuodenajat vaihtuvat keväästä talveen.
Toisin sanoen siitä huolimatta, että talvi merkitsee tuhoa, se ei estä meitä mutkistamasta muotoja kolmikerrosvaatteilla ja monimutkaisilla lämmitysjärjestelmillä.
Lisäksi olemme nyt todistamassa moraalin rappiota, moraalista ja henkistä rappiota. Tämä ei kuitenkaan estä teknologista kehitystä. On syntymässä yhä kehittyneempiä viestintä - ja valvontamuotoja. Siksi henkiseen rappioon liittyvään entropiaan saattaa hyvinkin liittyä aineellisten muotojen, myös sosiaalisten rakenteiden, monimutkaistuminen. Toinen esimerkki taloustieteestä. Yleisestä rappeutumisesta huolimatta talous on nykyään hyvin monimutkainen ja monimutkaistuu edelleen, vaikka se oli ennen pohjimmiltaan hyvin yksinkertaista: joku kasvatti hedelmän tai loi tuotteen ja myi sen markkinoilla tai vaihtoi sen johonkin muuhun. Nyt talous on niin monimutkainen, että tavallisen ihmisen on lähes mahdotonta ymmärtää, mitä pankkialalla tai pörssissä tapahtuu.
On Manu ja Prajapati, jotka tarkkailevat tarkasti ihmiskunnan kehitystä ja tekevät tarvittavia korjauksia tietyissä vaiheissa. He antavat ihmisille Dharma-shastrat (esim. Manu-samhita). Toisin sanoen Varnasharma on aina olemassa hienovaraisessa muodossa (käsitteenä), ja se materialisoituu tarpeen mukaan...
Maapallolle hyödyllisin asia on ehdottomasti väestömäärän pienentäminen.
Laittaisin sen tasaisesti kaikissa maissa neljäsosaan nykyisestä. Se vaatisi (varsinkin eräissä maissa) pakkosterilointeja, sekä vapaan liikkuvuuden poistamista.
Tällä yksinkertaisella ja luontaisella menetelmällä poistuisi muutkin isoimmat ongelmat, kuten luonnonvarojen riittävyys, ihmisten aiheuttama ilmaston lämpeneminen, saastuminen ja ruokavarojen, viljely-alan, sekä veden riittävyys.
Julmaa.
Millaiset ihmiset, sellainen aikakausi.
Tällä hetkellä emme edes elä maailmassa, jossa hyvä taistelee pahaa vastaan, koska hyvää ei ole enää melkein ollenkaan jäljellä. Tällä hetkellä yksi paha taistelee maailmassa toista pahaa vastaan. Jos meillä on vapaus valita, valitsisimme pienemmän pahan.
Laozi
Se, joka tietää, ei puhu. Se, joka puhuu, ei tiedä.
Hän, joka hyväksyy sekä lopun että alun yhtä lailla, vapautuu tekojen epäonnistumisesta.
Se, joka voittaa ihmisiä, on voimakas.
Se, joka voittaa itsensä, on voimakas. Se, jolla on tietoa ja joka teeskentelee, ettei tiedä, on ylivoimainen. Se, jolla ei ole tietoa ja joka teeskentelee tietävänsä, on sairas.
Se, joka lupaa paljon, ei ole luotettava.
Tällä hetkellä pahuuden egregore vallitsee maailmassa.
Kun maailmassa kasvaa valaistuneiden ihmisten määrä, pahuus vähitellen alkaa väistyä.
Ihmiset vain ajelehtivat ja pitävät hauskaa, kenelläkään ei ole mitään ylevää tavoitetta elämässä.
Ihmiset jakaantuvat kahteen klaaniin, joista toinen oli valon puolella ja toinen sitä vastaan.
Tässä ei ole keskitietä.
Vaarana että huolehditaan enemmän maapallosta ja samalla unohdetaan inhimillisyys?
Vai pitäiskö laittaa sanan "vahva" tilalle "heikko"?
Aitoa ihmisyyttä, eli lähimmäisyyttä. Alkoi n. 2000v sitten. Ilman kirjoituksia ja historian aikana tapahtuneita töppäyksiä emme tajua syyllisyyttä. Ilman syyllisyyden tajua kulttuuri menettää juurensa. Juureton kulttuuri kehittää vedettömiä versoja. Ylpeys syntyy siitä että menneisyys unohdetaan.
Niin, se joka ei tiedä menneisyyttä, elää ilman tulevaisuutta
Kansa joka ei tunne historiaansa, ei voi rakentaa tulevaisuuttaan.
*Vai pitäiskö laittaa sanan "vahva" tilalle "heikko"?*
Sana "vahva" voidaan tulkita eri tavoin. Se voidaan tulkita myös niin, että kävelet muiden ylitse saavuttaaksesi tavoitteen.
*Vai pitäiskö laittaa sanan "vahva" tilalle "heikko"?*
Sana "heikko" voidaan tulkita eri tavoin. Se voidaan tulkita "heikko" niiden mielestä, jotka kävelevät muiden ylitse saavuttaakseen tavoitteen. Muutta joskus "heikko" ihminen onkin vain myötätuntoinen ja empaattinen.
Ajattelin itse että olisiko sana voimakas ollut parempi. Senkin voi tulkita eri tavoin mutta skaala on lähempänä mitä tarkoitin.
Jotkut käyttävät sanaa tietoisuus. Ideana että henkilö tajuaa(ainakin jotenkin) oman varjonsa ja heikkoutensa. Vanha kansa puhui synnintunnosta. Mitä selvemmin joku tajuaa oman heikkoutensa ja syyllisyytensä, sitä enemmän hän voi "valaistua" näkemään armon. Itselleni sana nöyryys on läheisempi( kuin tietoisuus). Sekin voidaan ymmärtää toki väärin jonkinlaisena tehtynä huonommuutena tai tekopyhyyytenä. Samoin kuin voi mainostaa empatiaa, tai mitä tahansa hyvettä, voi varmaan myös nöyryyttä..
Haasteista yksi onkin herätä (ja herätellä) , ennemmin kuin teeskennellä nöyrää tai suvaitsevaista? ...
Nöyryyttä
Kyllä herra, kyllä herra?
Hyvin kasvatetusta sudesta ei tule lammasta...
Se pitäisi sisällään ihmisten kyvyn ja halun katsoa rehellisesti peiliin. Niin että jokainen mahdollisimman selvästi näkisi oman varjonsa sekä myös arvonsa. Että kukaan ei riistäisi toista eikä itseään. Se pitäisi sisällään kyvyn kokea rakkautta ja vilpittömyyttä.
Katsoa rehellisesti peiliin? Keneltä olet oppinut tuon kaavan?
Sellaista, ettei kukaan voisi sanoa, että toinen matkii kuin papukaija muiden sanomisia.
Ihmisten luonne selvitettäisi astrologisen kartan avulla, ja sen puoleen pystyttäisi työllistämään tehokkaammin niin, ettei työläisillä olisi vastaansanomista, koska työ sopii heidän luonteeseensa.
Ihmiset tekisivät kersoja harkiten saadakseen luonteelleen sopivan kersan, jotta heistä ei voitaisi sanoa, ettei heissä ole eroa eläimiin nähden.
Koulussa opetettaisi raudan etsiminen ja käsittely. Näin kaikki eläisivät rautakautta.
Ihmiset pois.
No mikäs sinä olet? Aiotko toteuttaa tuon ensimmäisenä, noin muille esimerkkinä olemiseksi?
Ihmiskunta kehittyy uskontojen ja ismien yläpuolelle, seuraavaan kehitysvaiheeseen.
Sitä aikakautta ei tarvitsisi tuoda, vaan antaisin ihmisille oikeuden elää sitä aikaa mitä he haluavat, sen tekniikan kanssa, mikä tuona aikana oli olemassa. Tämä mahis on luomani yhteiskunnassa.
1.7:1 Kaupungit oli 2000 luvun alussa jaettu sen mukaan mitä "aikaa" henkilö halusi elää - mennyttä, vai nykyistä. Ero näissä myös tekniikan suhteen oli n. 60 vuotta, ja koski lähes kaikkea kaupungissa olevaa.
1.7:2 Ilman puhtaana pysyminen ja äänen vaimentaminen oli ehtona mm. sille, että autoissa oli katalysaattorit, ja kirjoituskoneet eivät tuottaneet tuon ajan meteliä. Myöskään vaatetus ei sisältänyt tuolle ajalle ominaista äärimuotia. Tieto ja puhelut kulkivat siis johtoja pitkin, ja nykyaikaa elävissä kaupungeissa viranomaistoimistoissa oli puhelin "menneisyyteen".
1.7:2a Tämä oli normaalia, sillä klaanit kunnioittivat ihmisten kaipuuta menneisyyteen, toisin kuin ulkomailla, missä kaikkien piti ”edetä viivasuoran langan takana rivissä”, mikä ei kertonut elämästä, vaan elottomuudesta - sydänkäyräkin näytti viivaa, kun henkilö menehtyi.
1.7:3 Klaanit sallivat myös joukkoja, jotka halusivat elää teknisesti kivikautta, esim. intiaaniharrastajat. Nämä pääosin koostuivat niistä, jotka olivat kyllästyneet elämään nykyajan tekniikan kanssa, tai halusivat vaihtelua elämäänsä.
1.7:4 Lasten synnytys kivikautta elävien alueilla oli periaatteessa kielletty, koska jokaisella oli oikeus tietää nykytekniikasta. Nainen siirtyi kaupunkiin yleensä 6.-7. kuulla, tai tarpeen mukaan. Näin ollen lapset elivät nuoruutensa vanhempiensa kanssa nykyaikaisissa kaupungissa, ja saatuaan tietoa tarpeaksi muissa "ajoissa" elävistä, saivat päättää mitä "aikaa" halusivat elää.
7.9:3 Koska yhteiskunnassa oli porukat, jotka halusivat elää vanhemmilla periaatteilla, ja käyttää sen ajan varusteita, olivat myös organisaatiot jaettu kahteen osaan, joista toinen toimi vanhemmilla, ja toinen uudemmilla periaatteilla.