Ilmastonmuutoksen todistelun todistelu

Voisiko tätä pitää jo erillisenä tieteen alana, miten todistella ilmastonmuutoksen todistelua, vai onko tässäkin kyse lähinnä yksinpuhelusta jonka tarkoitus on lähinnä subjektiivista kertoen ehkä kirjoittajalla heränneestä epäluulosta .

https://huuhtanen.wordpress.com/2022/09/13/ilmastokeskustelun-harhat-esimerkkina-suomi24-fi/
51492
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Aivan asiallinen juttu, vai osaatko kertoa, mikä siinä oli väärin. (Siis muu kuin se, ettei juttu vastannut sinun käsityksiäsi asiasta)

"Kun tutkimustieto lisääntyi, lähes aina todellisuus alkoi näyttää pahemmalta, kuin aluksi oli arvioitu...
Jo aiemmin on havaittu, että pohjoisilla alueilla, joihin Suomikin kuuluu, lämpenemisen nopeus on suurempi kuin verrattuna maapallon muihin alueisiin. 8.9.2022 julkaistu viimeisin IPPC:n raportti näyttää, että muutos pohjoisilla alueilla on vielä nopeampi, kuin aiemmin on laskettu."

Tottahan tuokin on.

Äänestä
  • Pohjoisen alueen lämpeneminen ei ole mikään ihme kun sieltä virtaa kylmää eteläisimmille alueille ja päinvastoin lämmintä virtaa pohjoisille alueille ja pohjoisnavalle. Vaikka pohjoisnapa lämpenisi 20 astetta niin siellä ei mikään vielä sula. Asia on kuten nyt nähdään, päiväntasaajalla ja paikoin tehdään lämpöennätystä mutta suurilla alueilla on tavallista kylmempää joka tuottaa ongelmia. Ilmasto alueellisina kokonaisuuksina on ihmisille merkittävin! ei asteen tuhannes osan globaali muutos.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Pohjoisen alueen lämpeneminen ei ole mikään ihme kun sieltä virtaa kylmää eteläisimmille alueille ja päinvastoin lämmintä virtaa pohjoisille alueille ja pohjoisnavalle. Vaikka pohjoisnapa lämpenisi 20 astetta niin siellä ei mikään vielä sula. Asia on kuten nyt nähdään, päiväntasaajalla ja paikoin tehdään lämpöennätystä mutta suurilla alueilla on tavallista kylmempää joka tuottaa ongelmia. Ilmasto alueellisina kokonaisuuksina on ihmisille merkittävin! ei asteen tuhannes osan globaali muutos.

    Suurilla alueilla ei todellakaan ole tavallista kylmempää.
    Asteen tuhannesosista puhuminen on lapsellista, kun jo nyt ollaan lähes 1,5 asteen lämpenemisessä. Maailman kuumilla alueilla parinkin asteen lämpötilan lisäys muuttaa alueita asuinkelvottomiksi.

    Nyt meillä on 22 viime vuoden aikana olut 21 mittaushistorian kuuminta vuotta, eikä entiseen ole enää paluuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ihmisiä on noin 8 miljardia, miettikääpä paljonko ne jo pelkästään elävänä lihamassana 37 astetta tuottaa lämpöä ja paljonko ihminen polttaa sitä sun tätä, koteja lämmitettään kaikki kojeet ja laitteet tuottaa lämpöä ja paljonko ihmisten rakentamat tiet ja kaupungit sitoo Auringon lämpöenergiaa ja kun lämpöjä mitataan ihmisten lähellä, jos nyt muutaman sadasosa asteen lämpenemistä vuositasolla mennnään niin kyllä lämmön lähteitä ihmisestä löytyy muualtakin kuin ilman hiilidioksidista. Jospa kun se hiilidioksidin mekanismi on vähä heikosti todistettu kaikki lämpeneminen tuleekin ihmiapinan toiminnan tuloksena suorana lämmöntuottona.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suurilla alueilla ei todellakaan ole tavallista kylmempää.
    Asteen tuhannesosista puhuminen on lapsellista, kun jo nyt ollaan lähes 1,5 asteen lämpenemisessä. Maailman kuumilla alueilla parinkin asteen lämpötilan lisäys muuttaa alueita asuinkelvottomiksi.

    Nyt meillä on 22 viime vuoden aikana olut 21 mittaushistorian kuuminta vuotta, eikä entiseen ole enää paluuta.

    Kyllä, ennen ei ollut idiootteja ilmastohysteerikkoja jotka rääkyy kun lämpötila muuttuu sadasosan lämpimämmäksi ja "unohtaa" kun onkin normaalia kylmempää. Ilmastonmuutos ei ole mikään merkittävä ongelma ja se kannattaa unohtaa kokonaan. Nyt vain jotkut mielisairaat yrittäjät haluavat huijata rahat hysteerisiltä idiooteilta. Esimerkiksi Elon Musk joka on pelkästään ahne sosiopaattinen paskiainen. Itse asiassa yhtä paha ihminen kuin Hitler.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Suurilla alueilla ei todellakaan ole tavallista kylmempää.
    Asteen tuhannesosista puhuminen on lapsellista, kun jo nyt ollaan lähes 1,5 asteen lämpenemisessä. Maailman kuumilla alueilla parinkin asteen lämpötilan lisäys muuttaa alueita asuinkelvottomiksi.

    Nyt meillä on 22 viime vuoden aikana olut 21 mittaushistorian kuuminta vuotta, eikä entiseen ole enää paluuta.

    Mistä tiedät, että entiseen ei ole paluuta? Aivan perusteeton väite.

    Äänestä

  • 🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

    🍑 ­­­N­­y­m­­f­­o­m­­a­­­a­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

    🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Äänestä

Kuka oli esiteollisena aikana mittaamassa lämpöjä Grönlannissa,
Afrikkalaisessa hottentottimaassa tai Australiassa, Antarktiksesta puhumattakaan? Tai edes Suomessa. Ei kukaan!
Niinsanotut viralliset mittauspisteet on satelliittiaikaa, ja niitä voidaan vaihdella agendaan sopiviksi parilla tietokoneen näppäilyllä.
Ugh!

Äänestä
  • Kun puhutaan Rooman lämpökaudesta tai heloseenin huipusta, toisen käden tosdisteet kelpaavat kyllä.
    Virallisten mittapisteiden vaihtelu agendaan sopivaksi meneekin jo salaliittohörhöilyn puolelle.
    Mittapisteiden siirtely tuskin on aiheuttanut vuoristojäätiköiden ennen näkemättömän nopeaa sulamista ja Siperian ikiroudan sulamista rakennusten alta.
    Ajattelusi on harhaista. Ugh.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun puhutaan Rooman lämpökaudesta tai heloseenin huipusta, toisen käden tosdisteet kelpaavat kyllä.

    Kukaan ei tienaisi mitään jos lepakot olisi syyllisiä, lisäksi tiede on agendoitu ja politisoitu ajat sitten, eihän nyt tosiaan taikauskoisia ja väkivaltaisia ihmisapinoita koskaan ole totuudella ja porkkanoilla pidetty karsinoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kukaan ei tienaisi mitään jos lepakot olisi syyllisiä, lisäksi tiede on agendoitu ja politisoitu ajat sitten, eihän nyt tosiaan taikauskoisia ja väkivaltaisia ihmisapinoita koskaan ole totuudella ja porkkanoilla pidetty karsinoissa.

    Ajattelusi on entistä harhaisempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kun puhutaan Rooman lämpökaudesta tai heloseenin huipusta, toisen käden tosdisteet kelpaavat kyllä.
    Virallisten mittapisteiden vaihtelu agendaan sopivaksi meneekin jo salaliittohörhöilyn puolelle.
    Mittapisteiden siirtely tuskin on aiheuttanut vuoristojäätiköiden ennen näkemättömän nopeaa sulamista ja Siperian ikiroudan sulamista rakennusten alta.
    Ajattelusi on harhaista. Ugh.

    Nuo vuoristojäätiköt ovat paikallinen ilmiö.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Nuo vuoristojäätiköt ovat paikallinen ilmiö.

    Himalaja, Alpit, Andit, Islanti.
    Eikä kannata unohtaa Siperian ikiroutaa ja Grönlannin jäätikköä.
    Ai niin ja Afrikan helmi Kilimanjaro.
    "Afrikan korkeimman vuoren Kilimanjaron lakijäätikkö Tansaniassa hupenee kuin jääpala lämpimässä vedessä. Sen ala on pienentynyt 88 prosenttia vuosien 1912 ja 2013 välillä."

    Kovin on paikallista ja ihan joka puolella maailmaa.

    Epätoivo kasvaa, harhaisuus lisääntyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Epätoivo kasvaa, harhaisuus lisääntyy." - Sinullako?

    Äänestä

Globaali lämpötila nousee vauhtia 0.02 C vuodessa. Sen näkee jo sokea reettakin. Nousuvauhti on ennusteiden mukainen.

Äänestä

  • Eli voimme tehdä toimet vaikka 100 seuraavan vuoden aikana ja käyttää kaiken öljyn loppuun saakka. Ei ole mitään erityistä hätää.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Eli voimme tehdä toimet vaikka 100 seuraavan vuoden aikana ja käyttää kaiken öljyn loppuun saakka. Ei ole mitään erityistä hätää.

    "Ei ole mitään erityistä hätää."?
    Auttaako tuo paniikkiisi vai miksi hoet sitä aamusta iltaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Ei ole mitään erityistä hätää."?
    Auttaako tuo paniikkiisi vai miksi hoet sitä aamusta iltaan?

    Teillähän se paniikki on kun ääliömäisesti haluatte tiukempia toimia jopa tuhoamalla normaalin kansan elintason.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ja kaikki öljy mitä maailmassa on tullaan käyttämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ja kaikki öljy mitä maailmassa on tullaan käyttämään.

    Todennäköisesti näin on. Kun suomalaiset pihtaa, niin muille jää sitten enemmän.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Teillähän se paniikki on kun ääliömäisesti haluatte tiukempia toimia jopa tuhoamalla normaalin kansan elintason.

    Kun et sinä päätä mistään muusta kuin omista tekemisistäsi, mitä yrität tuolla jauhamisella saada aikaan? Teet niin kuin teet, ketä luulet sinun tekemisesi tai tekemättä jättämisesi kiinnostavan?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kun et sinä päätä mistään muusta kuin omista tekemisistäsi, mitä yrität tuolla jauhamisella saada aikaan? Teet niin kuin teet, ketä luulet sinun tekemisesi tai tekemättä jättämisesi kiinnostavan?

    Olet oikeassa, ketään ei kiinnosta mielisairaiden poliitikkojen paskanjauhanta tai hysteerikkojen itkeminen. Ja suurinta osaa kansasta kiinnostaa enemmän bensan hinta kuin jokin ilmastonmuutos. Bensan hinnalla on enemmän merkitystä normaalissa elämässä.

    Äänestä

  • Ruotsin Reettahan kertoi näkevänsä hiilidioksidin ilmassa.

    Tuota 0,02 asteen lämpenemistä en havaitse, mutta normaalia säidenvaihtelua kyllä havaitsen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Olet oikeassa, ketään ei kiinnosta mielisairaiden poliitikkojen paskanjauhanta tai hysteerikkojen itkeminen. Ja suurinta osaa kansasta kiinnostaa enemmän bensan hinta kuin jokin ilmastonmuutos. Bensan hinnalla on enemmän merkitystä normaalissa elämässä.

    Olet oikeassa, hysteerikon itkeminen ei tosiaankaan kiinnosta. Vastasit viestiini, mutta et vastannut kysymyksiini, miksi sitten minulle vastasit? Et ole keskustelija vaan saarnaaja. Ja eihän tässä hyvä ihminen siitä ole kysymys, mikä kansaa kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Olet oikeassa, hysteerikon itkeminen ei tosiaankaan kiinnosta. Vastasit viestiini, mutta et vastannut kysymyksiini, miksi sitten minulle vastasit? Et ole keskustelija vaan saarnaaja. Ja eihän tässä hyvä ihminen siitä ole kysymys, mikä kansaa kiinnostaa.

    Ja suurin osa kansasta on samaa mieltä. Ei kansaa kiinnosta ilmastonmuutos paitsi silloin kun aivottomat lahjotut poliitikot haaskaavat sen takia rahaa ja lisää maksuja.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ruotsin Reettahan kertoi näkevänsä hiilidioksidin ilmassa.

    Tuota 0,02 asteen lämpenemistä en havaitse, mutta normaalia säidenvaihtelua kyllä havaitsen.

    Mitä merkitystä sillä on mitä sinä havaitset?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mitä merkitystä sillä on mitä sinä havaitset?

    Mitä merkitystä koko ilmastonmuutoksella ylipäätään on suomalaisten kannalta?

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Mitä merkitystä koko ilmastonmuutoksella ylipäätään on suomalaisten kannalta?

    Kysytkö tuota oikeasti S24:stä? Etkö osaa ottaa itse selvää?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kysytkö tuota oikeasti S24:stä? Etkö osaa ottaa itse selvää?

    Olet oikeassa, selvittämisen perusteella ilmastonmuutoksella ei ole yhtäkään haittaa suomalaisille. Päinvastoin, siitä on lähinnä hyötyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Olet oikeassa, selvittämisen perusteella ilmastonmuutoksella ei ole yhtäkään haittaa suomalaisille. Päinvastoin, siitä on lähinnä hyötyä.

    "Olet oikeassa"
    Missä siis olen oikeassa?

    Kysyit mitä merkitystä ilmastonmuutoksella on suomalaisille ja nyt vastaatkin itse. Mistä selvitit? Haluan itsekin tutustua tietoihisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    "Olet oikeassa"
    Missä siis olen oikeassa?

    Kysyit mitä merkitystä ilmastonmuutoksella on suomalaisille ja nyt vastaatkin itse. Mistä selvitit? Haluan itsekin tutustua tietoihisi.

    Lämpeneminen vähentäisi lämmityskustannuksia ja parantaisi satoja. Joten oikeastaan suomalaisten kannattaisi toivoa ilmaston lämpenemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Lämpeneminen vähentäisi lämmityskustannuksia ja parantaisi satoja. Joten oikeastaan suomalaisten kannattaisi toivoa ilmaston lämpenemistä.

    Niinköhän? Esim. jo pelkästään ilmankosteuden ja sateisuuden lisääntyessä rakennusten homeongelmat ei taatusti ainakaan vähene.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Niinköhän? Esim. jo pelkästään ilmankosteuden ja sateisuuden lisääntyessä rakennusten homeongelmat ei taatusti ainakaan vähene.

    Tuo tarkoittaa vain, että rakennukset on rakennettu päin persettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Ja suurin osa kansasta on samaa mieltä. Ei kansaa kiinnosta ilmastonmuutos paitsi silloin kun aivottomat lahjotut poliitikot haaskaavat sen takia rahaa ja lisää maksuja.

    "Ja suurin osa kansasta on samaa mieltä."
    EVA:
    "Kaksi kolmasosaa (66 %) suomalaisista pitää ilmastonmuutosta aikamme suurimpana ympäristöuhkana, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa (Kuvio 1). Toista mieltä on vajaa neljäsosa (23 %)."

    Vajaa neljäsosa on suurin osa kansasta. Miten sinulla koulu sujui, vai onko oppivelvollisuuskaan suoritettu?

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kun kysytään sopivalla tavalla niin saadaan haluttu tulos. Ja lisäksi kysymys on aseteltu niin, että useimmat voivat vastata myönteisesti, vaikka heillä itsellään ei ole aiettakaan tehdä mitään. Jos kysyttäisiin, että haluaako maksaa enemmän ilmastonmuutoksen takia niin valtaosa sanoo ei.

    Ja muutenkin jos ilmastonmuutosta torjutaan niin siihen pitäisi ottaa rahat rikkailta eliittipaskiaisilta. Esimerkiksi Herlineiltä voisi pakkolunastaa 90% omaisuudesta ja tuhota heidän yksityislentokoneensa ja veneensä. Rikkaat ovat vain sosiopaattisia paskiaisia, jotka huijaavat rahoja normaalilta kansalta. Keskiluokalle tai köyhille ei sen sijaan pidä laittaa mitään maksuja eikä velvollisuuksia, vain mielisairaat poliitikot niin haluavat tehdä.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Ja muutenkin poliitikot ovat usein sähköauto- ja aurinkopaneelivalmistajien ja muiden "ekologisen" sonnan valmistajien puolella, koska nämä lahjovat poliitikot puolelleen. Nykyaikana politiikan päättää yritysjohtajat eli mielisairaat ihmiset, joita kiinnostaa vain voitot.

    Äänestä

Ilmasto lämpenee...vai miten tämä meneekään? Näin kylmää ei ole ollut vuosikausiin. Kesää oli kymmenen hellepäivää. Äkkiä joku talipää huutaan niitä oli tilaston mukaan peräti 15. Vesien saastuminen on suuri uhka ja siitä pitäisi jauhaa.

Äänestä
  • Myös mikromuovi, jota mm tuulivoima levittää tonnikaupalla ympäriistöönsä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Myös mikromuovi, jota mm tuulivoima levittää tonnikaupalla ympäriistöönsä.

    Lähdettä tuolle väitteelle?

    Äänestä

  • Pitäisikö siitä jauhaa siinäkin tapauksessa, että olisit varsinaissuomalainen maanviljelijä, ja sinulta kiellettäisiin lannoitteiden käyttö kokonaan? Tuskin, ethän näytä osaavan muuta kuin tuijottaa omaan napaasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Pitäisikö siitä jauhaa siinäkin tapauksessa, että olisit varsinaissuomalainen maanviljelijä, ja sinulta kiellettäisiin lannoitteiden käyttö kokonaan? Tuskin, ethän näytä osaavan muuta kuin tuijottaa omaan napaasi.

    Jos maanviljelijä ei osaa viljellä ilman, että lannnoitteet valuvat jokeen ja sitä kautta mereen niin sitten maanviljelijältä voi kieltää lannoitteiden käyttö kokonaan. Turha vähätellä vesien saastumista.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Myös mikromuovi, jota mm tuulivoima levittää tonnikaupalla ympäriistöönsä.

    Niin että.. löytyykö sitä lähdettä?

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Lähdettä tuolle väitteelle?

    En lähde nyt lähdettä etsimään, mutta siitä on tutkimus, kuinka monta sataa kiloa siipi vuoden aikana kuluu, eli lentää mikromuovina ympäristöönsä. Kolmen siiven tuottama mikromuovin määrä oli huomattava. Yksi tuulivoimalan siipi painaa uutena 15 - 20 t.

    Myös se on tiedossa, että tuulivoimalan siipien tekninen käyttöikä on noin 10 - 15 vuotta, jolloin ne on vaihdettava niiden aerodynaamisten ominaisuuksien muututtua liikaa. Ts. Jokaisen voimalan siivet uusitaan vähintään kerran käyttöikänsä aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    "En lähde nyt lähdettä etsimään"

    Tämäpä yllätys! :D :D

    Äänestä

  • Suomessa oli kesällä 2023 ilmatieteenlaitoksen mukaan 40 hellepäivää.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    En lähde nyt lähdettä etsimään, mutta siitä on tutkimus, kuinka monta sataa kiloa siipi vuoden aikana kuluu, eli lentää mikromuovina ympäristöönsä. Kolmen siiven tuottama mikromuovin määrä oli huomattava. Yksi tuulivoimalan siipi painaa uutena 15 - 20 t.

    Myös se on tiedossa, että tuulivoimalan siipien tekninen käyttöikä on noin 10 - 15 vuotta, jolloin ne on vaihdettava niiden aerodynaamisten ominaisuuksien muututtua liikaa. Ts. Jokaisen voimalan siivet uusitaan vähintään kerran käyttöikänsä aikana.

    Taisi mennä vähän alakanttiin.
    "Tuulivoimalan käyttöikä on noin 25 vuotta, uusimpien voimaloiden jopa 30 vuotta."

    "Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen kertoo, että lähtökohtaisesti tuulivoimaloiden siivet suunnitellaan kestämään yhtä pitkään kuin voimalat ovat pystyssä. Voimaloiden käyttöikä on noin 25–30 vuotta. "

    Muka aerodynaamiset ominaisuudet muuttuvat. Älä naurata. Eikä mitään juttua siitä, että lavat olisi vaihdettu.

    Äänestä

Mutta mistä löytyy tuo blogissa viitattu tutkimus, jossa on käyty läpi 3500 kirjoitusta s24:lla 2020? Tuo Suomen Akatemian tukema hanke näyttää olevan joku eettinen tekoälyn hyödyntäminen. Itseäni kyllä kiinnostaisi nähdä millaista analyysia (ilmastopalstan?) sekalaisista kirjoituksista on tehty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Voisiko tätä pitää jo erillisenä tieteen alana, miten todistella ilmastonmuutoksen todistelua, vai onko tässäkin kyse lähinnä yksinpuhelusta jonka tarkoitus on lähinnä subjektiivista kertoen ehkä kirjoittajalla heränneestä epäluulosta .

https://huuhtanen.wordpress.com/2022/09/13/ilmastokeskustelun-harhat-esimerkkina-suomi24-fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu