Hamasin Terveysministeriön mukaan 15.3.2024 tilastot osoittavat, että noin 32.000 siviiliä on saanut surmansa Israelin pommituksissa ja ampumisien seurauksena. Se tarkoittaa keskiarvolta noin 200 ihmistä joka ikinen päivä 7.lokakuuta 2023 alkaen. Mukana ovat tietenkin, kuten he myös itse ilmoittavat, myös ne, noin 11.000 Hamasin taistelijaa, jotka Israelin armeija ilmoittaa surmanneensa eri tapahtumien yhteydessä, samoin tuona aikana Gazassa ”normaalisti”, luonnollisesti sairauksien, korkean iän, yms seurauksena kuolleet.
Toisin sanoen hautausurakoitsijoilla on ollut tavaton kiire haudatessaan jokaikinen päivä vähintäin tuota määrää kuolleita. On selvää, että jossain täytyy olla suuria joukkohautoja, sillä itämaisen tavan mukaan kuolleet tulee haudata viimeistään seuraavana päivänä. Se tarkoittaa samalla sitä, että joka päivä tulisi nähdä joko suuria joukkohautaamisia tai vähintäänkin satoja eri hautaussaattueita eri puolilla Gazaa ja kansainväliset kuvaajat ja uutistoimistot olisivat tietenkin paikalla
todistamassa kaikkein sopivinta kuvamateriaalia, mitä Hamas voisi maailmalle tarjota.
Sellaisia ei kuitenkaan ole näkynyt, muutamia aivan pieniä tapauksia lukuunottamatta. Missä siis ja minne ovat nämä kaikki 32.000 kuollutta haudatut? Noin 1000:n ihmisen joukkohauta on n.30-40 metriä pitkä, 5-7 metriä leveä ja puolitoista metriä korkea kumpu. Sitä ei voi olla huomaamatta, joten Gazan kaistalla tällaisia täytyy siten olla 32kpl.
Mutta missä?
-pekkasartola-
Missä on Gazan joukkohaudat?
185
1800
Vastaukset
- Anonyymi
Lainaus Pekka Sartolan tekstistä.
- Anonyymi
Hyvää tietoa
- Anonyymi
Kuka on Pekka Sartola? Suomena johtava salaliittoteoriikko? Nevör head.
- Anonyymi
Eikö totuus miellytä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö totuus miellytä?
Mikään PUOLUEETON taho ei voi todistaa noita Hamasin ilmoittamia lukuja oikeaksi, koska se ei päästä puolueettomia tarkkailijoita paikalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään PUOLUEETON taho ei voi todistaa noita Hamasin ilmoittamia lukuja oikeaksi, koska se ei päästä puolueettomia tarkkailijoita paikalle.
Joo, mutta missä ne joukkohaudat?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta missä ne joukkohaudat?
Ei missään kun ei ole ketä niihin haudattaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään kun ei ole ketä niihin haudattaisiin.
Se on totta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei missään kun ei ole ketä niihin haudattaisiin.
Tätä ei media huomaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään PUOLUEETON taho ei voi todistaa noita Hamasin ilmoittamia lukuja oikeaksi, koska se ei päästä puolueettomia tarkkailijoita paikalle.
Hamas on terroristijärjestö!
- Anonyymi
Hän on moneen kertaan palkittu, objektiivinen ja ehdottoman luotettava TV7:n asiantuntija ja raamatullisten profetioiden pettämätön tulkitsija.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, mutta missä ne joukkohaudat?
Eli vainajalukuja tempaistaan lonkalta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on totta.
Ei olekaan koska Gazan terveysvirasto on hamasin eli islamistien Järjestö ja islamiin kuuluu että pakanoille pitää valehdella koska ovat vääräuskoisia ja länsimaiden sinisilmä uutiset ottaa kaiken sikäläisen propagandan todesta !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään PUOLUEETON taho ei voi todistaa noita Hamasin ilmoittamia lukuja oikeaksi, koska se ei päästä puolueettomia tarkkailijoita paikalle.
Terroristi Hamas,kuka paskaan uskoo? Kuten Venäjän tv:)))))))
Anonyymi kirjoitti:
Mikään PUOLUEETON taho ei voi todistaa noita Hamasin ilmoittamia lukuja oikeaksi, koska se ei päästä puolueettomia tarkkailijoita paikalle.
Anonyymi
2024-03-30 12:19:45
Mikään PUOLUEETON taho ei voi todistaa noita Hamasin ilmoittamia lukuja oikeaksi, koska se ei päästä puolueettomia tarkkailijoita paikalle.
----------
Onhan siellä niitä tarkakailjoitaki ollu mutta Crime Minister Matkalla Haagiin
on tapattanut niitä mielin määrin hilijaseksi.
Kun kerrostalo ammutaan paskaksi nii lapiollako niitä pitäs saaha sieltä ylös kaivettua.
Vielä pitäis muka 1 vrk saaja uskonnon mukaa haudattua ?
Taitaa tämä P.Sortala kuulua siihen kahden K`n kerhoon ?
Kansanmurhan Kiistäjät.Anonyymi kirjoitti:
Hän on moneen kertaan palkittu, objektiivinen ja ehdottoman luotettava TV7:n asiantuntija ja raamatullisten profetioiden pettämätön tulkitsija.
Anonyymi
2024-03-31 14:27:15
Hän on moneen kertaan palkittu, objektiivinen ja ehdottoman luotettava TV7:n asiantuntija ja raamatullisten profetioiden pettämätön tulkitsija.
---
Palkittu mistä?
raamatulliset profetiat perustuu uskontoon ja uskonto ei ole fakta.
TV7 "asiantuntijat" esiintyvät uskontonsa mukaan eli ovat siis kaukana realismista.
raamattu ei ole dokumentti se on kansalliseepos ja vanhan testamentin kirjoittivat juutalaiset noin 2500 vuotta sitten.
Myös Kalevala on kansallis eepos kuten myös koraani ym:t
niitähän on kirjoitettu noin 39kpl.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli vainajalukuja tempaistaan lonkalta?
Kyllä.
Anonyymi kirjoitti:
Terroristi Hamas,kuka paskaan uskoo? Kuten Venäjän tv:)))))))
Sinun täytyy uskoa lännen media jostain ja mikä on halvempaa kuin prostituoitu
Länsi media jotain-kaikki muista länsimedia joka valehteli Irakin tuhoaseita
Länsi media jotain esitii että Afganistan sota tarkoita naiset oikeus -loppu länsi ja USA juoksevat sama kuin rotta 20 vuotta sota jälkeen- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli vainajalukuja tempaistaan lonkalta?
Gazan terveen propagandan ministeriön lonkalta...
- Anonyymi
DayShadow kirjoitti:
Anonyymi
2024-03-31 14:27:15
Hän on moneen kertaan palkittu, objektiivinen ja ehdottoman luotettava TV7:n asiantuntija ja raamatullisten profetioiden pettämätön tulkitsija.
---
Palkittu mistä?
raamatulliset profetiat perustuu uskontoon ja uskonto ei ole fakta.
TV7 "asiantuntijat" esiintyvät uskontonsa mukaan eli ovat siis kaukana realismista.
raamattu ei ole dokumentti se on kansalliseepos ja vanhan testamentin kirjoittivat juutalaiset noin 2500 vuotta sitten.
Myös Kalevala on kansallis eepos kuten myös koraani ym:t
niitähän on kirjoitettu noin 39kpl.Luepa artikkeleita Raamatun arkeologisista nykytutkimuksista. Ne osoittavat yhä varmemmin Raamatun historiallisen luotettavuuden. Jostain ihmeen syystä tämän tyyppinen tieto ei valtamediaa kiinnosta!
- Anonyymi
Kysyjän Yleltä.Sehän on Hamasin päätiedottaja Suomessa.
- Anonyymi
Ikävä kyllä niin on.
- Anonyymi
Veronmaksajien rahoilla.
- Anonyymi
Sartola on oikeassa. Ehkä siellä Gazassa on max 5.000-8.000 ihmistä kuollut mutta 32.000 on ylimitoitettu luku
- Anonyymi
TV: kyllä oli kuvaa kun kaivinkone oli kaivannut uran maahan ja siihen ihmisiä mustissa säkeissä laskettiin. Mutta ei kukaan jaksaisi katsoa ohjelmaa jossa 32 000 ihmistä laskettaisiin joukkohautaan. Ei siinä ole mitään seremonioita, ei mitään hautauskulkueita eikä kukkalaitteita, vaan ihmiset vain lasketaan uraan ja kaivinkone peittää sen sitten. Ei mitään ristejä, ei mitään merkkiä kuka siihen on haudattu.
Onhan siellä jo kuollut satoja ihmisiä pelkästään sen vuoksi että pudotettu avustuspaketteja ilmasta kun maateitse niitä ei ole voitu viedä ja ihmiset jääneet pudotettujen lavojen alle.
Ja pian alkaa kuolla ihmisiä nälkään ellei avustusta jollakin tavalla järjestetä.- Anonyymi
Ei varsinkaan jos maailmassa on terroristeja.
Tosin ne taisivat saada aikaan sen että valta Venäjällä vaihtuu parin kuukauden sisällä kun terroristit tekivät iskun ja sitä avustivat osa turvallisuuspalvelua, joka ei oikein pidä nykyisestä menosta Venäjällä. Se terroriteko saattoi olla lähtölaukaus vallanvaihdolle ja niin käy jos Punista ei oikein vähään aikaan kuulu mitään eikä ota oikein mihinkään kantaa eikä vieraile missään ulkovaltiossa. Silloin todellinen puhdistus on alkanut. - Anonyymi
Sinä mikään uskovainen ole. 🤣
- Anonyymi
Ihmiset kuolee kun taistelevat avustuspaketeista Hamasin kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä mikään uskovainen ole. 🤣
Sinulla tuskin on mitään saumaa sitä arvostella, kun uskon päivää et ole eläissäsi kokenut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla tuskin on mitään saumaa sitä arvostella, kun uskon päivää et ole eläissäsi kokenut.
Kyllä tuollaisesta valehtelevasta trollista, eli kommentoija 2024-03-31 15:04:38:sta on helppo tunnistaa, ettei ole uskova.
- Anonyymi
Sinänsä outoa ettei media oikein tajua mitä Venäjällä on tapahtumassa. Terrori-isku oli tehty osan turvallisuuspalvelun suojeluksessa ja kertoo siitä että siellä on menossa sisäinen valtataistelu. Juuri sen vuoksi amerikassa tiedettiin siitä etukäteen. Paikka jossa isku tapahtui oli aivan lähellä turvallisuusväen majapaikkaa ja myös poliisi oli aivan kävelymatkan päässä. Ja silti siellä sai ampua kaikessa rauhassa ihmisiä ja ajella päiväkaupalla karkuun. Normaalitilanteessa jos samalla pihalla olisi tehnyt mielenilmauksen, olisi muutamassa minuutissa ollut pahnoilla.
Ja kaiken lisäksi kukaan ei ole vielä ilmoittanut sitä miten paljon ihmisiä on kuollut romahtaneeseen rakennukseen. Voi olla jopa paljon paljon enemmän kuin ammuttuja.
Kyseessä ei ole täysin ulkopuolinen terroriteko poliisivaltiossa, vaan maan sisällä kytee nyt jokin. Jonkin ajan kuluttua ratkeaa mihin suuntaan touhua kääntyy ja se että pidätettyjä julkisesti pahoinpideltiin kertoi jotain poikkeavasta tilanteesta. Varsinkin Putinin liikkeitä kannattaa seurata nyt tarkkaan. Jos hän on hiljaa ja maan alla, niin maassa valmistellaan vallanvaihtoa ja hän jäämässä alakynteen. Jos taasen hetken päästä nousee uhoamaan kuten ennen, niin kapina on kukistettu.- Anonyymi
En nyt ihan heti uskoisi tuollaisiin salaliitto-teorioihin.
Länsimaisten uutistoimistojen mukaan ISIS-K on Moskovan iskun pääpäilty, koska he ilmoittautuivat iskun tekijäksi. Kreml kuitenkin yrittää syyttää iskusta Ukrainaa, jotta he saisivat lietsottua vihaa ja saisivat lisää venäläisiä taistelemaan rintamalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En nyt ihan heti uskoisi tuollaisiin salaliitto-teorioihin.
Länsimaisten uutistoimistojen mukaan ISIS-K on Moskovan iskun pääpäilty, koska he ilmoittautuivat iskun tekijäksi. Kreml kuitenkin yrittää syyttää iskusta Ukrainaa, jotta he saisivat lietsottua vihaa ja saisivat lisää venäläisiä taistelemaan rintamalle.Kyseessä ei ole salaliittoteoria. Salaliittoteoria ei perustu tosiasioihin eikä siitä tehtäviin johtopäätöksiin, vaan täydelliseen huuhaahan jolla ajetaan omia päämääriä.
Kyseessä on päätelmä ja noin parin kuukauden kuluttua nähdään mitä tuosta iskusta seuraa. Ei välttämättä sitä että Putin syrjäytetään vallasta, mutta jotain outoa kuitenkin Venäjällä on tekeillä. Kyseessä ei aivan varmasti ollut puhtaasti terroriteko. Tai sitten Venäjä ei ole poliisivaltio, vaan siellä saa touhuta vapaasti aivan mitä haluaa ja sitten jää kiinni jos joku vain vaivautuu ottamaan kiinni.
Aivan samalla tavalla kuin Prigožin lähti kohti Kremliä, niin tilanne jäätyi, kukaan ei puuttunut siihen hetkeen eikä Putin oikein tiennyt mitä tehdä. Jokainen vähän aprikoi että kenen puolelle asettuu. Vastavoimia Putinille on kytemässä Venäjällä.
Juuri samasta syystä kukaan ei heti estänyt terroritekoa eikä lähtenyt heidän peräänsä kun se oli suunniteltu vallanpitäjiä vastaan ja Putin tässäkin tilanteessa jäätyi. Hän ei hallinnut tilannetta, se ei ollut hänen hallinnassaan.
Nyt etsitään syyllisiä ja ne joko löydetään ja tilanne palautuu ennalleen tai sitten kapina jää kytemään ja odottaa vain tilannetta että Putinista päästään eroon. Venäjän turvallisujoukot sekä poliisin erikoisjoukot ovat paljon paremmin koulutettuja kuin rintamalla olevat sotilaat ja heiltä onnistuu operaatio kuin operaatio. Se on tarkoitettu suojelemaan vallanpitäjiä, mutta voi helposti myös kääntyä heitä vastaan jos näyttää siltä että asiat maassa eivät mene oikealla tavalla. Ja nyt ne eivät totisesti mene. Eivät äveriäät venäläiset pääse leveilemään rahoillaaan pitkin Eurooppaaa eikä ostelemaan sieltä huvipursia ja linnoja. Sitä he kaipaavat eikä mitään epämääräisiä sotia jossa ei edes pärjätä. - Anonyymi
Anonyymi
2024-03-31 16:26:35
Sinänsä outoa ettei media oikein tajua mitä Venäjällä on tapahtumassa.
----------
Teatteri isku oli bunkkeri-vaarin aikaansaannos minkä fsp toteutti kuten myös:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8b9ec3ec-597b-4a2a-8cda-1e9fb69dc98b
Moskovan kerrostalojen räjäytykset.
- Anonyymi
Jotenkin mautonta pyytää videoita joukkohaudoista. Mutta jos haluaa nähdä, miltä gazalaisten massahautaus näyttää, niin tässä videoita:
https://m.youtube.com/watch?v=7RYyUndk_nE
https://m.youtube.com/watch?v=3RDHz_QUBKk
Reuterssin juttu aiheesta. Gazan hautausmaat täynnä jo marraskuussa:
https://www.reuters.com/pictures/all-cemeteries-are-full-palestinians-buried-mass-grave-gaza-2023-11-22/
Väitetysti osa massahaudoista on israelilaisten tekemiä:
https://www.aljazeera.com/news/2024/2/1/palestinians-demand-international-inquiry-after-mass-grave-found-in-gaza- Anonyymi
Fake news, näkehään tuon. Uskossa olen.
- Anonyymi
"Palestinian authorities have demanded an international investigation after a mass grave was found in GazaAt least 30 bodies were found in “black plastic bags” near the Hamad school in northern Gaza, with Palestinian officials accusing Israeli soldiers of killing the civilians “execution-style”.
Eikö 30 ruumista ole hiukan vähemmäin, kuin 32000 ruumista. Missähän ne 29970 ruumista mahtavat olla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Palestinian authorities have demanded an international investigation after a mass grave was found in GazaAt least 30 bodies were found in “black plastic bags” near the Hamad school in northern Gaza, with Palestinian officials accusing Israeli soldiers of killing the civilians “execution-style”.
Eikö 30 ruumista ole hiukan vähemmäin, kuin 32000 ruumista. Missähän ne 29970 ruumista mahtavat olla?Uutisessa puhuttiin Israelilaisten väitetystä teloituksesta ja siihen liittyneestä haudasta.
Reuterssin uutisen mukaan gazan hautausmaat täyttyivät jo marraskuussa. Osa pommitusten uhreista on tietenkin vielä sortuneiden rakennusten alla.
Jutussa oli linkkejä myös massahautaukseen, mutta ei yhteen massahautaankaan nyt sentään kymmeniä tuhansia ruumiita kärrätä. Moni on haudattu vähän minne sattuu. Kuvia nopeasti kyhätyistä haudoista löytyy mm:
https://www.aljazeera.com/gallery/2024/1/30/no-rest-for-gazas-dead-with-rushed-burials-bodies-desecrated
Euro-Med Human Rights Monitor raportoi tammikuun alussa löytäneensä 120 massahautaa. Anonyymi
2024-03-31 18:46:28
Jotenkin mautonta pyytää videoita joukkohaudoista.
-----------------
Kiitän linkeistä.
Mitä se TV7 palkittu profetioitten tutkija tähän nyt sitte keksii?- Anonyymi
DayShadow kirjoitti:
Anonyymi
2024-03-31 18:46:28
Jotenkin mautonta pyytää videoita joukkohaudoista.
-----------------
Kiitän linkeistä.
Mitä se TV7 palkittu profetioitten tutkija tähän nyt sitte keksii?Todisteita ne olisi,
- Anonyymi
Niin. Gazan terveysministeriö se vain latelee suuria uhrilikuja. mutta mitään joukkohautoja tai hautajaisia ei ole näkynyt. Luulisi noin pienellä maapläntillä niitä jossakin olevan. Vai ovatko he polttaneet kaikki ruumiit.
.- Anonyymi
Mikähän lähde sinulle kävisi? NBC, Euro-Mediterranean Human Rights Monitor. Save the Children? Kaikki ovat raportoineet joukkohaudoista, EMHRM on raportoinut 125. Mutta kelpaako se lähteeksi? Ei tietenkään. Paljon uskottavampaa lainailla profetioiden asiantuntijaa ja TV7-hihhulikanavaa.
- Anonyymi
Jos sinä et ole nähnyt joukkohautoja ja hautajaisia, niin kenties katselet vain uutisia, jotka eivät raportoi Gazan tilanteesta monipuolisesti. Kannattaa laajentaa omaa informaatio-alustaa ja katsoa eri kanavia.
Tässä yksi uutisklippi gazan massahautauksesta:
https://www.youtube.com/watch?v=DLYQ7Kk36zc
- Anonyymi
Kyllähän kaivinkoneella kaivetaan hautoja ja rekalla ajetaan niihin vainajia sitä tahtia kuin Israel tappaa siviilejä. Eikä niistä mitään hautausmaita tule, vaan ne peitetään kaivinkoneella ja tietenkin kaikki pitää tehdä nopeasti siitä syystä ettei ole mitään kylmää paikkaa missä ruumita säilytetään ja alkavat mätänemään käsiin.
Julmaa on ihmisen touhu eikä mitään tuollaista pitäisi enää ihmiskunnan historiassa olla. Ei ainakaan jos millään tavalla ollaan sidoksissa kristinuskoon. Aivan varmasti nuo ihmiset ajattelevat että on se Isaraelin Jumala hyvä ja tekee ihmisistä sellaisia kuten pitää.
Mutta ei pahuus silti tee Jumalaa eikä Jumalan sanaa mitättömäksi, vaan todentaa vain sen sana miten paha pääsee uskontoon sisälle ja sokaisee sen.- Anonyymi
Ja sinäkö olet ollut todistamassa tuota?
Vai näitkö vain pahaa unta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sinäkö olet ollut todistamassa tuota?
Vai näitkö vain pahaa unta?Ei kun Israel siinä mätti omia sotilaita videolla kaivinkoneen kaivamaan uraan rekasta. Terroristit oli ne tappaneet. Ei ne olleet viattomia siviilejä eikä Israelin ampumia vapatettuja panttivankeja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kun Israel siinä mätti omia sotilaita videolla kaivinkoneen kaivamaan uraan rekasta. Terroristit oli ne tappaneet. Ei ne olleet viattomia siviilejä eikä Israelin ampumia vapatettuja panttivankeja.
Ai nytkö nuo 32000 kuollutta ovatkin Israelin omia sotilaita?
Nopeatippas se sotaonni muuttui. "Eikä niistä mitään hautausmaita tule, vaan ne peitetään kaivinkoneella ja tietenkin kaikki pitää tehdä nopeasti siitä syystä ettei ole mitään kylmää paikkaa missä ruumita säilytetään ja alkavat mätänemään käsiin."
Hyvin todennäköisesti näin on asian laita.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Eikä niistä mitään hautausmaita tule, vaan ne peitetään kaivinkoneella ja tietenkin kaikki pitää tehdä nopeasti siitä syystä ettei ole mitään kylmää paikkaa missä ruumita säilytetään ja alkavat mätänemään käsiin."
Hyvin todennäköisesti näin on asian laita.Tai ne jätetään kokonaan hautaamatta, ja mätäneviä ruumiita on siellä sun täällä. Niin kuin eräässä dokumentissa näytettiin.
- Anonyymi
Sartolan arvostus meni siinä kun hänelle kaikki palestiinalaiset ovat potentiaalisia terroristejä. Israelissa käyneenä ja asioihin jollain tavalla perehtyneenä Sartolan komentti on sairas.
- Anonyymi
Israelin ja Venäjän on siinä ideologisesti samanlaisia että Venäjä jahtaisi ensin natseja ja nyt myös terroristeja ja se oikeutti pommittamaan siviilikohteita.
Heillä on lähes sama ideologia sotia. Aivan yhtä vedenpitävä alibi tappamiselle.
Ainut ero että alussa Venäjää vastaan ei kukaan tehnyt mitään hyökkäystä, mutta nyt sekin on tehty, niin täysin samassa rintamassa mennään. "... hänelle kaikki palestiinalaiset ovat potentiaalisia terroristejä.2
Kun viha samentaa silmät, niin ikävä kyllä näin siinä käy.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"... hänelle kaikki palestiinalaiset ovat potentiaalisia terroristejä.2
Kun viha samentaa silmät, niin ikävä kyllä näin siinä käy.Sinähän sen tiedät…. 🥹
- Anonyymi
Pian ihmisiä kuolee ilman että heitä pommitetaan. He kuolevat nälkään. Israel tappoi avustustyöntekijöitä sen vuoksi, että kun siellä ihmisillä on niin kova nälkä, niin ruokaa ei voi viedä päivällä, koska siitä syntyy niin kova tappelu näkäisten kesken että jo siinä loukkaantuu ja kuolee ihmisiä, vaan he vievät ruuan yöllä sinne ja lähtevät pois ja aamulla ihmiset löytävät ruuan ja saavat sen nopeammin haltuunsa ilman kaaosta.
Nyt sitten Israel ajatteli että vain terroristit ajelee yöllä ja tappoi palaamassa olleet avustustyöntekijät iskulla. Ihmiset kuitenkin ennättivät saada ruoka-annoksen, mutta nyt on sitten kysymysmerkki, että haluaako kukaan lähteä enää ruokaa viemään henkeänsä uhalla.
Varminta tietenkin olisi antaa kaikkien kuolla nälkään, niin jos ketään ei ole hengissä, niin ei ole terroristeja eikä siitä synny uusia. - Anonyymi
Syntyy ainakin hyvin otollinen ilmapiiri terroristien värväämiseen. He voivat luvata ainakin jotain muuta kuin nälkäkuoleman.
- Anonyymi
Islam on siihen hyvä.
- Anonyymi
Ei niihin olisi haudattavaa.
- Anonyymi
Pian siellä on niin nälkä että ihmiset alkavat syödä toisiaan, koska avustustyöntekijät eivät halua mennä sinne enää päivällä, vaan jättää ruuan yöllä, koska ihmiset ovat niin nälkäisiä että syntyy kaaos jossa voi kuolla ihmisiä. Nälkäiset vain nyt odottavat jos apua ei tule, että kaveri viereltä kuolee ja syö sen heti kun liha on tuoretta jos sitä on vielä nälkäkuollessa jäljellä.
Mutta mitä siitä jos joku terroristi siinä samassa saadaan satimeen.- Anonyymi
Eivät nuo ihmiset kovin nälkiintyneiltä vaikuta. Naiset ovat tukevia eikä miehiäkään ole nälkä pahemmin hoikistanut.
Kameroiden eteen raahataan sairaita lapsia ja näitä näytetään maailmalle muka nälkäkuoleman partaalla, ja kuitenkin näiden vanhemmat ja muut kuvissa olevat aikuiset ovat tukevassa kunnossa.
Kun vertaa noita kuvia aikoinaan Afrikasta tulleisiin nälkäkuoleman partaalla olevien kuviin, niin vaikuttaa ihan siltä, kun Gazalaiset olisivat olleet pitopöytien ääressä. Anonyymi kirjoitti:
Eivät nuo ihmiset kovin nälkiintyneiltä vaikuta. Naiset ovat tukevia eikä miehiäkään ole nälkä pahemmin hoikistanut.
Kameroiden eteen raahataan sairaita lapsia ja näitä näytetään maailmalle muka nälkäkuoleman partaalla, ja kuitenkin näiden vanhemmat ja muut kuvissa olevat aikuiset ovat tukevassa kunnossa.
Kun vertaa noita kuvia aikoinaan Afrikasta tulleisiin nälkäkuoleman partaalla olevien kuviin, niin vaikuttaa ihan siltä, kun Gazalaiset olisivat olleet pitopöytien ääressä.Tuota, jos nälkää on nähnyt muutamia viikkoja, ei se samalla tavalla näy, kun kuukausia on ollut ilman ravintoa.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Tuota, jos nälkää on nähnyt muutamia viikkoja, ei se samalla tavalla näy, kun kuukausia on ollut ilman ravintoa.
Ihminen kestää hyvin muutaman viikon paaston, jos on tarpeen.
Gazaan ajetaan päivittäin n 200 rekkakuormaa elintarvikkeita, mutta joissakin kuormissa on tavattu ammuksia ja aseita. Tuskin gazalaiset niitä syövät.
Hamas osaa hyvin jujuttaa länsimaista mediaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen kestää hyvin muutaman viikon paaston, jos on tarpeen.
Gazaan ajetaan päivittäin n 200 rekkakuormaa elintarvikkeita, mutta joissakin kuormissa on tavattu ammuksia ja aseita. Tuskin gazalaiset niitä syövät.
Hamas osaa hyvin jujuttaa länsimaista mediaa.Länsi uskoo Hamasin valheet.
- Anonyymi
Onhan siviilejä kuollut, sitä ei kiistä kukaan. Ainahan sodassa menee siviilejä ja sillähän niitä pyritätään evakoimaan. Toisin kuin Hamas joka yrittää estää siviilien lähtemisen, vaikka Israel on etukäteen ilmoittanut mihin se aikoo iskeä, ja käskenyt siviilien poistua alueelta.
Ihmetellä täytyy, että Suomi myös uutisoidessaan hyväksyy Hamasin tietolähteekseen. Gazan terveysministeriö on yhtä kuin Hamas. - Anonyymi
Hyvää tietoa.
- Anonyymi
Miksi avustusrekkaa ammuttiin vasta kun se oli poistumassa? Aseet oli jo silloin luovutettu ja tyhjän rekan ampumisesta ei ollut mitään muuta hyötyä kuin avustustyöntekijöitä kuoli.
Nälkä on vain yksi keino alistaa vihollista. Sama mitä Venäjä yrittää käyttää pommittamalla siviilikohteita.
Mutta. ihmiskunnalle on pääasia että tavalla tai toisella ihmisiä tapetaan ja siitä he iloitsevat. - Anonyymi
Jos tiedetään ettei nälkäisiä ruokita kansainvälisillä avutusrekoilla, vaan niillä viedään aseita terrosteille, niin miksi niitä ei pysäytetä jo lähtöpaikassa ja katsota mitä ne sisältää tai mitä niihin lastataan, vaan ammutaan lähestystyöntekijät tyhjiin autoihin.
- Anonyymi
Ehkä niitä ei paljastetaan että ette me sinne tanssimaan.
- Anonyymi
Erinomainen aloitus.
- Anonyymi
Hyvä nosto tämäkin.
Onneksi Yhdysvaltojen painostus toimii. Israel on luvannut lisätä avustusrekkojen määrää 500:taan.
- Anonyymi
Kukahan painostaisi Hamasia luovuttamaan nuo panttivangit?
Sotahan loppuisi heti. - Anonyymi
Miksi Israelin on elätettävä terroristit?
Anonyymi kirjoitti:
Kukahan painostaisi Hamasia luovuttamaan nuo panttivangit?
Sotahan loppuisi heti.Ehkä nyt on paremmat edellytykset käydä neuvotteluja?
- Anonyymi
Onko panttivangit enää edes elossa.
Ei ainakaan ne jotka Israel itse ampui.- Anonyymi
Eivät nekään olisi kuolleet ilman Hamasin aloittamaa sotaa ja panttivankien ottoa.
Israelin kohdalla kyseessä oli inhimillinen virhe, joita sodissa tapahtuu.
Moni tulee myös Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa omien tappamiksi.
Suomalanen vapaaehtoistaistelijakin kertoi kuinka yhdessä tilanteessa heidän joukkonsa oli ampumassa omaa tietyssä tilanteessa, kun pimeässä metsikössä rasahteli, mutta meni onneksi ohi. Toisen joukon taas kuulivat ampuneen vahingossa omaan joukkoonsa kuuluvan. "Onko panttivangit enää edes elossa."
Oletan että Hamasille on edullisempaa pitää heitä elossa. Ovat neuvotteluvaltti.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Onko panttivangit enää edes elossa."
Oletan että Hamasille on edullisempaa pitää heitä elossa. Ovat neuvotteluvaltti.Panttivangit on murhattu mitä julmimmin. Hamasilla ei ole yhtenäistä johtoa vaan alueella taistelee erillisiä osastoja ”omaa” sotaansa.
Panttivankien ruumiit on hävitetty, koska hävittäjät tietävät, että silloin sota viedään loppuun saakka. Lopputulos on selvä, eli Israel lopettaa sodan tappamalla kaiken aseellisen vastarinnan ja tuhoaa kaiken hamasin liittyvän infran.
- Anonyymi
Venäjän ja Ukrainan sodassa ei päämääränä ole vapauttaa panttivankeja. Se on pyhä sota, jolla ei ole muuta päämäärää kuin kansanmurha kuten pyhissä sodissa on. Siellä ei omien kuolemia lasketa ja sodankäynnin tapa on käyttää omia tykinruokana. Se on lähes sama kuin tappaisi ne itse, omat ammukset eivät vain kulu.
Israelille sekä maailmalle tulee vain hyvin kalliita panttivankeja niistä, jotka tulevat jäämään eloon ja jos niitä koskaan tullaan vapauttamaan. Jo ihmishengissä määrä on huomattava ja sinällään järjetön ajatus vapauttaa jotkut toiset tappamalla ja tulemalla itse tapetuksi. Kyllä neuvotteleminen kun siihen kuitenkin jossakin vaiheessa joutuu olisi viisaampi vaihtoehto.
Ja jos amerikan tuki loppuu, joka nykyisen hallinnon kyllästyessä Israelin touhuu vai sen vaihtumisen vuoksi, Israel joutuu sellaiseen puristukseen arabien suhteen että siinä ei jää muita vaihtoehtoja kuin neuvotella ja asetelmat siihen ovat silloin heikot. Jokainen ihmishenki ja aiheutettu kärsimys tullaan silloin laskemaan."Jo ihmishengissä määrä on huomattava ja sinällään järjetön ajatus vapauttaa jotkut toiset tappamalla ja tulemalla itse tapetuksi. Kyllä neuvotteleminen kun siihen kuitenkin jossakin vaiheessa joutuu olisi viisaampi vaihtoehto."
Näinhän se olisi. Mutta...
- Anonyymi
Tuo Hamasin terveysministeriö on vitsi. Kuinka terroristijärjestö voi olla terveysministeriö.
No ainakin hän on palastinalainen hän ja hänen iso isäkin syntynyt palastina
mutta puoli Israeli ministeri heidän perhe tullut palastina 100000000000000000000 km kaukana
- Anonyymi
Eikä Israel ole vihamielisten arabimaiden ympäröimä. Jordania ampui alas Iranin ampumia ohjuksia. Oli siis tavallaan sodassa Israelin puolella. Myöskään Egypti ei ole ollut kovinkaan vihamielinen. Joten mahdollista olisi elää myös sovussa ja rauhassa jos siihen oikein on halua. Joskin nyt niiden ystävällisten arabimaiden hermoja koetellaan.
- Anonyymi
Kyllä, mutta Egyptissäkin toimii tuo muslimiveljeskunta, joka aikoinaan tappoi A. Sadatin ja nykyhallitus on joutunut käyttämään kovia otteita en tukahduttamiseksi. Hamashan kuuluu myös siihen ja siihen tehoavat vain kovat otteet. Hamasin ja Muslimiveljeskunnan tuhoaminen on varmin rauhan tae Lähi-idässä.

niinkö luulet
- Anonyymi
Ei ole missään kun ei ole kuolleita
Kannattaa tilata Pekan Actual News. 😺
”…jossain täytyy olla suuria joukkohautoja, sillä itämaisen tavan mukaan kuolleet tulee haudata viimeistään seuraavana päivänä. Se tarkoittaa samalla sitä, että joka päivä tulisi nähdä joko suuria joukkohautaamisia tai vähintäänkin satoja eri hautaussaattueita eri puolilla Gazaa…”
Vähän ontuu tuo arvio. Ensinnäkin, kuka jatkuvan pommituksen keskellä uskaltaa kokoontua millään tavalla? Eiköhän hautaan viedä mahdollisimman pienellä joukolla.
Toisekseen, kun näitä hautoja on myös asutuksen keskellä ja ne ovat varsin vaatimattomia, ei kai niitä silloin aina näe. Parhaiten sen saa selville vaikka satelliittikuvien kautta.
Kun israelilaiset kävivät jyräämässä hautausmaita ja nostivat sieltä ruumiita tarkastukseen, niin jäljelle jäi vain myllättyjä paikkoja, joita ei hautausmaiksi taida enää tunnistaa?CNN on saanut satelliitti kuvia, joissa näkyy miten Israelin armeija on häpäissyt 16 hautausmaata ja lanannut ne tasaiseksi.
Israelin armeija siis käyttää niitä sotilaskohteinaan mm. pitäen niissä sotilasajoneuvoja.- Anonyymi
Omia hautojaan muslimit häpäisee suutari raketeillaan.
- Anonyymi
Hautausmaatkaan eivät saa olla turvapaikkoja terroristeille
Anonyymi kirjoitti:
Hautausmaatkaan eivät saa olla turvapaikkoja terroristeille
Oho! Eivät edes kuolleet saa olla Israelin sotilailta rauhassa,
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Oho! Eivät edes kuolleet saa olla Israelin sotilailta rauhassa,
Kyllä ne ihan elävät terroristit siellä hauyausmaalla piileskelee.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Oho! Eivät edes kuolleet saa olla Israelin sotilailta rauhassa,
Hautausmailla ei siis voi sinun mukaasi olla kuin kuolleita..?
Kun terroristit käyttävät niitä elävinä, heidät tulisi jättää rauhaan?
Ymmärsit varmasti ensin oikein, mutta aloit höpötellä vääristelyn vimmassasi kuolleista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne ihan elävät terroristit siellä hauyausmaalla piileskelee.
Mummo haluaa jostain syystä antaa itsestään muille lapsellista ja tyhmää kuvaa jatkuvalla tahallisella väärinymmärryksellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummo haluaa jostain syystä antaa itsestään muille lapsellista ja tyhmää kuvaa jatkuvalla tahallisella väärinymmärryksellään.
Niin, onko tahallista vai ei.
Sinä taas olet koko aamun täällä kirjoitellut eri luterilaisuus-palstoille Anonyymi kirjoitti:
Hautausmailla ei siis voi sinun mukaasi olla kuin kuolleita..?
Kun terroristit käyttävät niitä elävinä, heidät tulisi jättää rauhaan?
Ymmärsit varmasti ensin oikein, mutta aloit höpötellä vääristelyn vimmassasi kuolleista.”Hautausmailla ei siis voi sinun mukaasi olla kuin kuolleita..?
Näemmä siellä ainakin voi Israelin sotilaita ja sotilasajoneuvoja olla. Hehän lanasivat tasaiseksi 16 hautausmaata.
Nuo hautausmaat ovat ilmakuvista päätellen aika pieniä. Jos joku siellä kivien alla lymyilee, ei heitä voi olla kovinkaan monta.
- Anonyymi
Joukkohaudat ovat löytyneet. ja arvattavasti Hamas on laittanut hautaamiset Israelin syyksi. Tarvitaan puolueetonta tutkintaa asiasta. Gazan terveysministeriö ei ole sellainen.https://yle.fi/a/74-20085284?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp
Siis, ei se ole rikos, että kuolleet ovat haudattu.
"...Hamasin sieppaamia panttivankeja etsineet sotilaat olivat tutkineet palestiinalaisten aiemmin hautaamia ruumiita lähellä Nasserin sairaalaa. Ruumiit kuitenkin palautettiin asevoimien mukaan tutkimusten jälkeen hautauspaikoilleen."
Se on, kuka tappoi nuo siviilit.
Ehdottomasti paikalle pitää päästää puolueettomia tutkijoita.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Siis, ei se ole rikos, että kuolleet ovat haudattu.
"...Hamasin sieppaamia panttivankeja etsineet sotilaat olivat tutkineet palestiinalaisten aiemmin hautaamia ruumiita lähellä Nasserin sairaalaa. Ruumiit kuitenkin palautettiin asevoimien mukaan tutkimusten jälkeen hautauspaikoilleen."
Se on, kuka tappoi nuo siviilit.
Ehdottomasti paikalle pitää päästää puolueettomia tutkijoita."Se on, kuka tappoi nuo siviilit. Ehdottomasti paikalle pitää päästää puolueettomia tutkijoita."
Ei tässä ole mitään tutkimista. Hamas toimii siviiliväestön keskellä, jolloin siviilejä kuolee heidän jäätyään tulitaistelujen alle. Tästä on vastuussa yksin Hamas. joten tutkintaa ei sen enempää tarivita. - Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Siis, ei se ole rikos, että kuolleet ovat haudattu.
"...Hamasin sieppaamia panttivankeja etsineet sotilaat olivat tutkineet palestiinalaisten aiemmin hautaamia ruumiita lähellä Nasserin sairaalaa. Ruumiit kuitenkin palautettiin asevoimien mukaan tutkimusten jälkeen hautauspaikoilleen."
Se on, kuka tappoi nuo siviilit.
Ehdottomasti paikalle pitää päästää puolueettomia tutkijoita.Mummonmuorin pitää mennä Gazaan tutkimaan noita ruumiita. Ongelma on tietysti siinä, että hän ei ole puolueeton vaan Israelin vihollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuorin pitää mennä Gazaan tutkimaan noita ruumiita. Ongelma on tietysti siinä, että hän ei ole puolueeton vaan Israelin vihollinen.
Oletko sinä Gazalaisten vihollinen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuorin pitää mennä Gazaan tutkimaan noita ruumiita. Ongelma on tietysti siinä, että hän ei ole puolueeton vaan Israelin vihollinen.
Mummonmuori kysyy: "Kuka tappoi nuo siviilit?"
Hamasin ampumista raketeista n kolmasosa on suutareita tai jäävät Gazan puolelle ja surmaavat omia kansalaisiaan. Näinhän kävi mm Shifan sairaalan iskussa, kun siellä kuoli useita satoja.
Hamasin joukot hautaavat näitä "vahingossa" kuolleita gazalaisia ja pyrkivät salaamaan näiden kuolemat.
Ja länsimedia syyttää taas Israelia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuori kysyy: "Kuka tappoi nuo siviilit?"
Hamasin ampumista raketeista n kolmasosa on suutareita tai jäävät Gazan puolelle ja surmaavat omia kansalaisiaan. Näinhän kävi mm Shifan sairaalan iskussa, kun siellä kuoli useita satoja.
Hamasin joukot hautaavat näitä "vahingossa" kuolleita gazalaisia ja pyrkivät salaamaan näiden kuolemat.
Ja länsimedia syyttää taas Israelia.Ketä sinä syytät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuori kysyy: "Kuka tappoi nuo siviilit?"
Hamasin ampumista raketeista n kolmasosa on suutareita tai jäävät Gazan puolelle ja surmaavat omia kansalaisiaan. Näinhän kävi mm Shifan sairaalan iskussa, kun siellä kuoli useita satoja.
Hamasin joukot hautaavat näitä "vahingossa" kuolleita gazalaisia ja pyrkivät salaamaan näiden kuolemat.
Ja länsimedia syyttää taas Israelia.Tarkoitatko että hamasi tahallaan tappaa omiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että hamasi tahallaan tappaa omiaan?
Ei tuollainen tohelointi ole tahallista.
Mutta kun ei ole taitoa eikä järkeä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuollainen tohelointi ole tahallista.
Mutta kun ei ole taitoa eikä järkeä!eli tappavat vahingossa omiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli tappavat vahingossa omiaan?
Hamas ei tee mitään vahingossa.
Heillä on aina Allahin suostumus joka asiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamas ei tee mitään vahingossa.
Heillä on aina Allahin suostumus joka asiaan.Eli se on siis tarkoituksellista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli se on siis tarkoituksellista?
No se on väistämätön johtopäätös
Anonyymi kirjoitti:
"Se on, kuka tappoi nuo siviilit. Ehdottomasti paikalle pitää päästää puolueettomia tutkijoita."
Ei tässä ole mitään tutkimista. Hamas toimii siviiliväestön keskellä, jolloin siviilejä kuolee heidän jäätyään tulitaistelujen alle. Tästä on vastuussa yksin Hamas. joten tutkintaa ei sen enempää tarivita.”Tästä on vastuussa yksin Hamas. joten tutkintaa ei sen enempää tarivita.”
Oho!
Totta kai tulee tutkia se, mihin he ovat kuolleet. Esimerkiksi kanadalainen väestösuojeluhenkilöstö on etsinyt ruumiita. Työntekijät kertovat että osa vainajista on silvottu, päät katkaistu, osa on ollut alasti ja kädet sidottuna.
Kun Israelin sotilaan ovat tonkineet jo 16 hautausmaata, tuoneet vainajat takaisi ja sitten jyränneet haudat tasaiseksi, he ovat vaikeuttaneet tätä tutkimustyötä.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Tästä on vastuussa yksin Hamas. joten tutkintaa ei sen enempää tarivita.”
Oho!
Totta kai tulee tutkia se, mihin he ovat kuolleet. Esimerkiksi kanadalainen väestösuojeluhenkilöstö on etsinyt ruumiita. Työntekijät kertovat että osa vainajista on silvottu, päät katkaistu, osa on ollut alasti ja kädet sidottuna.
Kun Israelin sotilaan ovat tonkineet jo 16 hautausmaata, tuoneet vainajat takaisi ja sitten jyränneet haudat tasaiseksi, he ovat vaikeuttaneet tätä tutkimustyötä.Tuohan on selvästi Hamasin tapa toimia:
"Työntekijät kertovat että osa vainajista on silvottu, päät katkaistu, osa on ollut alasti ja kädet sidottuna."
Ei siinä ole sanan sijaa. Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on selvästi Hamasin tapa toimia:
"Työntekijät kertovat että osa vainajista on silvottu, päät katkaistu, osa on ollut alasti ja kädet sidottuna."
Ei siinä ole sanan sijaa.Myös Israelilaiset sotilaat tekevät näin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli se on siis tarkoituksellista?
Kyllä on.
- Anonyymi
Ei ole sellaisille tarvetta.
- Anonyymi
Hamas ei ole vielä ehtinyt lavastaa niitä. 😄
- Anonyymi
Joo, väki käy vähiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, väki käy vähiin.
Näinhän se on
- Anonyymi
Milloin ymmärätte,ISLAM valehtelee aina !
Se on heidän etu ja saa valehdella Koraanin mukaan jos siitä saa etua vääräuskoiselle.- Anonyymi
Aika julmaa tekstiä
- Anonyymi
YK myöntää jo, että uhrien määrä on rajusti liioiteltu.
YK aika selvästi on sanonut, ettei kuolleiden kokonaismäärä ole muuttunut.
Kyse on siitä, kuinka monta vainajaa on kyetty kunnolla tunnistamaan. Tunnistamattomia on vielä noin 10 000.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
YK aika selvästi on sanonut, ettei kuolleiden kokonaismäärä ole muuttunut.
Kyse on siitä, kuinka monta vainajaa on kyetty kunnolla tunnistamaan. Tunnistamattomia on vielä noin 10 000.Mummonmuori ei vieläkään osaa lukea Hamasin terveysministeriön "tiedoitteita"!
Sehän sanoi, että noille 11000 vainajalle ei ole löytynyt syntymätodistuksia, henkilötodistuksia tai muita dokumentteja heidän olemassaolostaan, joten puolueeton lukija tajuaa sen, että noita ihmisiä ei ole koskaan ollut edes olemassa.
YK perustaa sanojensa mukaan tietonsa vain Hamasin terveysministeriön tietoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuori ei vieläkään osaa lukea Hamasin terveysministeriön "tiedoitteita"!
Sehän sanoi, että noille 11000 vainajalle ei ole löytynyt syntymätodistuksia, henkilötodistuksia tai muita dokumentteja heidän olemassaolostaan, joten puolueeton lukija tajuaa sen, että noita ihmisiä ei ole koskaan ollut edes olemassa.
YK perustaa sanojensa mukaan tietonsa vain Hamasin terveysministeriön tietoihin.Ei siihen voi luottaa!
Anonyymi kirjoitti:
Mummonmuori ei vieläkään osaa lukea Hamasin terveysministeriön "tiedoitteita"!
Sehän sanoi, että noille 11000 vainajalle ei ole löytynyt syntymätodistuksia, henkilötodistuksia tai muita dokumentteja heidän olemassaolostaan, joten puolueeton lukija tajuaa sen, että noita ihmisiä ei ole koskaan ollut edes olemassa.
YK perustaa sanojensa mukaan tietonsa vain Hamasin terveysministeriön tietoihin.”…ei ole löytynyt syntymätodistuksia, henkilötodistuksia tai muita dokumentteja heidän olemassaolostaan, joten puolueeton lukija tajuaa sen, että noita ihmisiä ei ole koskaan ollut edes olemassa.”
Tuota, lukutaitoa on tosiaan myös ymmärtää kaikki asiaan liittyvät.
Kun ruumiita on lukuisia, ei heidän tunnistamisensa ole helppoa. Eihän niillä ole mitään henkilöllisyystodistuksia, saati että olisi lähisukulaisia paikalla tunnistamassa jo varsin pitkälle mädäntyneitä ruumiita. Vaikka vainajista otettaisiin esim. kasvokuva, eivät kasvonpiirteet ole välttämättä säilyneet. Samoin noissa oloissa DNA kerääminen lienee miltei mahdotonta.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
YK aika selvästi on sanonut, ettei kuolleiden kokonaismäärä ole muuttunut.
Kyse on siitä, kuinka monta vainajaa on kyetty kunnolla tunnistamaan. Tunnistamattomia on vielä noin 10 000.Mitä YK ontehnyt, että saadaan nämä sodat loppumaan. Oisko YK suojatyöpaikat lakkautettava, kun ei saa mitään järkevää aikaan.
- Anonyymi
Luontaista poistumaa. Syntyvyys ylittää tuon moninkertaisesti. Sääli, mutta oma valinta.
- Anonyymi
Hamas valehtelee!
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Ahaa, siis sotilaiden luodit ja ammukset tuottavat siis "luonnollista" poistumaa!
Hamas on lisännyt tilastoihinsa 10 000 uhria joilla ei ole henkilöllisyyttä ja tuhansia jo aikaisemmin kuolleita.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Ahaa, siis sotilaiden luodit ja ammukset tuottavat siis "luonnollista" poistumaa!
Hamasin manipulaation johdosta on tilastoihin merkitty n 11000 sellaista kuollutta, joiden olemassaoloa koskaan he eivät pystyneet todistaman, eli he olivat Gogolin "kuolleita sieluja"! He tunnustivat sen itse.
Outoa, että länsimedia uskoo TERRORISTIEN tilastoja. Muutama nolla sinne tai tänne ja näin saadaan luvut näyttämään halutunlaiselta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hamasin manipulaation johdosta on tilastoihin merkitty n 11000 sellaista kuollutta, joiden olemassaoloa koskaan he eivät pystyneet todistaman, eli he olivat Gogolin "kuolleita sieluja"! He tunnustivat sen itse.
Outoa, että länsimedia uskoo TERRORISTIEN tilastoja. Muutama nolla sinne tai tänne ja näin saadaan luvut näyttämään halutunlaiselta.Oletko sinä osa sitä joukkoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko sinä osa sitä joukkoa?
Miten nii ?
Anonyymi kirjoitti:
Hamasin manipulaation johdosta on tilastoihin merkitty n 11000 sellaista kuollutta, joiden olemassaoloa koskaan he eivät pystyneet todistaman, eli he olivat Gogolin "kuolleita sieluja"! He tunnustivat sen itse.
Outoa, että länsimedia uskoo TERRORISTIEN tilastoja. Muutama nolla sinne tai tänne ja näin saadaan luvut näyttämään halutunlaiselta.”Hamasin manipulaation johdosta on tilastoihin merkitty n 11000 sellaista kuollutta, joiden olemassaoloa koskaan he eivät pystyneet todistaman…”
Miksi vääristelet koko ajan.
Kuten jo kirjoitin ”Kun ruumiita on lukuisia, ei heidän tunnistamisensa ole helppoa. Eihän niillä ole mitään henkilöllisyystodistuksia, saati että olisi lähisukulaisia paikalla tunnistamassa jo varsin pitkälle mädäntyneitä ruumiita. ”
”Vaikka vainajista otettaisiin esim. kasvokuva, eivät kasvonpiirteet ole välttämättä säilyneet. Samoin noissa oloissa DNA kerääminen lienee miltei mahdotonta.”
Kyse on siis ruumiiden tunnistamisesta, eikä mistään ”tilastoista”.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Hamasin manipulaation johdosta on tilastoihin merkitty n 11000 sellaista kuollutta, joiden olemassaoloa koskaan he eivät pystyneet todistaman…”
Miksi vääristelet koko ajan.
Kuten jo kirjoitin ”Kun ruumiita on lukuisia, ei heidän tunnistamisensa ole helppoa. Eihän niillä ole mitään henkilöllisyystodistuksia, saati että olisi lähisukulaisia paikalla tunnistamassa jo varsin pitkälle mädäntyneitä ruumiita. ”
”Vaikka vainajista otettaisiin esim. kasvokuva, eivät kasvonpiirteet ole välttämättä säilyneet. Samoin noissa oloissa DNA kerääminen lienee miltei mahdotonta.”
Kyse on siis ruumiiden tunnistamisesta, eikä mistään ”tilastoista”.Hamas keksii kuolleiden määriä huivista 😂
Anonyymi kirjoitti:
Hamas keksii kuolleiden määriä huivista 😂
Ai, ruumiit ovat sitten "huiveja"?
- Anonyymi
24 vuonna ei tarvitse jakaa Nobelin rauhanpalkintoa. Kukaan ei ple edes yrittänyt lopettaa näitä sotia. Aseita vaan lähetetään. PERKELEEN TORVET.
- Anonyymi
Kyllä Anna Kontulalle voisi antaa Nobelin rauhanpalkinnon, koska hän yritti pihtien avulla rikkoa tuota piikkilanka-aitaa, joka esti juutalaisten pääsyn Gazaan tuhoamasta sitä.

Se jouduttiin rakentamaan päinvastoin israelilaisten suojaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se jouduttiin rakentamaan päinvastoin israelilaisten suojaksi.
Kyllä, Israel suojaa aidalla itsensä.
- Anonyymi
Hamas valehtelee kuin kommonisti Putin.
- Anonyymi
Totta,
- Anonyymi
Crime Minister on matkalla Haagiin.
Kaippa sekin on vaan Hamasin valhe? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Crime Minister on matkalla Haagiin.
Kaippa sekin on vaan Hamasin valhe?Se on Eteläafrikan antisemitismiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on Eteläafrikan antisemitismiä.
Lapsellista ja törkeää Israelia kohtaan
- Anonyymi
Olisiko mitenkään ajateltavissa että siellä betonimurskan alla olisi aika monta ruumista sielläkin..?
Aivan varmaan on. Entä ne hautausmaat, joista Israel kuskasi ruumiita tutkittavaksi ja sitten palautti samalla jyräten haustausmaan sileäksi?
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Aivan varmaan on. Entä ne hautausmaat, joista Israel kuskasi ruumiita tutkittavaksi ja sitten palautti samalla jyräten haustausmaan sileäksi?
Nehän olivat Hamasin kaivamia muutaman ihmisen hautoja, itse olivat kuvanneet niiden kaivamisen.
Missä ne 35 000 ruumista on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nehän olivat Hamasin kaivamia muutaman ihmisen hautoja, itse olivat kuvanneet niiden kaivamisen.
Missä ne 35 000 ruumista on?Jospa taas käytettäisiin hieman järkeä!
Noista 35000:sta väitetystä vainajasta 11000:n henkilötietoja tai syntymätodistuksia ei ole missään, kuten Hamasin terveysministeriö ilmoitti. Ne olivat siis haamukuolleita.
Joten jäljelle jää 24000 ruumista.
IDF on ilmoittanut tappaneensa 15000 terroristia, 24000-15000=9000 kuollutta.
Tuohon lukuun Hamas laskee myös luonnollisesti kuolleet, joita on väestömäärään suhteutettuna n 3000 kuollutta.
Joten 9000-3000=6000, on suhteellisen oikea luku kuolleista.
Kun 1/3 Hamasin ampumista raketista jää Gazan puolelle ja tappaa siellä palestiinalaisia, arviolta 2000 kuollutta, joten todellisiksi sodan siviiliuhreiksi jää ainoastaan n 4000 henkeä, ja tuosta joukosta on lapsia n 1/3 eli vähän yli tuhat lasta on saanut surmansa tuossa sodassa.
Tokihan sekin on liikaa, mutta Hamasin terveysministeriön ilmoittamien suhteettoman suurien siviiliuhrien lukumäärä on huijausta ja sillä pyritään vain saamaan Hamasille lisää kannatusta.
.
PS Israelilaisten kuolleitten lukumäärä on 250 nuorta, 1200 aikuista ja lasta, 700 sotilasta eli 2150 joten kuolleita on silläkin puolella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jospa taas käytettäisiin hieman järkeä!
Noista 35000:sta väitetystä vainajasta 11000:n henkilötietoja tai syntymätodistuksia ei ole missään, kuten Hamasin terveysministeriö ilmoitti. Ne olivat siis haamukuolleita.
Joten jäljelle jää 24000 ruumista.
IDF on ilmoittanut tappaneensa 15000 terroristia, 24000-15000=9000 kuollutta.
Tuohon lukuun Hamas laskee myös luonnollisesti kuolleet, joita on väestömäärään suhteutettuna n 3000 kuollutta.
Joten 9000-3000=6000, on suhteellisen oikea luku kuolleista.
Kun 1/3 Hamasin ampumista raketista jää Gazan puolelle ja tappaa siellä palestiinalaisia, arviolta 2000 kuollutta, joten todellisiksi sodan siviiliuhreiksi jää ainoastaan n 4000 henkeä, ja tuosta joukosta on lapsia n 1/3 eli vähän yli tuhat lasta on saanut surmansa tuossa sodassa.
Tokihan sekin on liikaa, mutta Hamasin terveysministeriön ilmoittamien suhteettoman suurien siviiliuhrien lukumäärä on huijausta ja sillä pyritään vain saamaan Hamasille lisää kannatusta.
.
PS Israelilaisten kuolleitten lukumäärä on 250 nuorta, 1200 aikuista ja lasta, 700 sotilasta eli 2150 joten kuolleita on silläkin puolella.Gazasta kuvataan vain muutamaa rauniota, valtaosa alueesta on kuitenkin pystyssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gazasta kuvataan vain muutamaa rauniota, valtaosa alueesta on kuitenkin pystyssä.
Ai niinkö? Kävitkö? No joka tapauksessa Israel on keksinyt uuden keinon voittaa Gaza - tappaa panttivangit, niin niillä ei voi kiristää.
Mikä tarina tuo.on, että kibbutsilta olisi löytyt reilusti puoli vuotta myöhemmin vielä ruumis?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai niinkö? Kävitkö? No joka tapauksessa Israel on keksinyt uuden keinon voittaa Gaza - tappaa panttivangit, niin niillä ei voi kiristää.
Mikä tarina tuo.on, että kibbutsilta olisi löytyt reilusti puoli vuotta myöhemmin vielä ruumis?!Kyllä Hamas se tappaja on.
Anonyymi kirjoitti:
Nehän olivat Hamasin kaivamia muutaman ihmisen hautoja, itse olivat kuvanneet niiden kaivamisen.
Missä ne 35 000 ruumista on?”Nehän olivat Hamasin kaivamia muutaman ihmisen hautoja…”
Ei olleet. CNN sai satelliittikuvia, joissa aivan selvästi näkyy, miten Israelin armeija on häpäissyt 16 hautausmaata. Israel on myös tunnustanut, että kaivoi ruumiit maasta ja yritti tunnistaa niitä. Veivät takaisin ja lanasivat koneilla hautausmaat tasaiseksi. Sen jälkeen Israelin armeija käyttää niitä sotilaskohteinaan mm. pitäen niissä sotilasajoneuvojaAnonyymi kirjoitti:
Jospa taas käytettäisiin hieman järkeä!
Noista 35000:sta väitetystä vainajasta 11000:n henkilötietoja tai syntymätodistuksia ei ole missään, kuten Hamasin terveysministeriö ilmoitti. Ne olivat siis haamukuolleita.
Joten jäljelle jää 24000 ruumista.
IDF on ilmoittanut tappaneensa 15000 terroristia, 24000-15000=9000 kuollutta.
Tuohon lukuun Hamas laskee myös luonnollisesti kuolleet, joita on väestömäärään suhteutettuna n 3000 kuollutta.
Joten 9000-3000=6000, on suhteellisen oikea luku kuolleista.
Kun 1/3 Hamasin ampumista raketista jää Gazan puolelle ja tappaa siellä palestiinalaisia, arviolta 2000 kuollutta, joten todellisiksi sodan siviiliuhreiksi jää ainoastaan n 4000 henkeä, ja tuosta joukosta on lapsia n 1/3 eli vähän yli tuhat lasta on saanut surmansa tuossa sodassa.
Tokihan sekin on liikaa, mutta Hamasin terveysministeriön ilmoittamien suhteettoman suurien siviiliuhrien lukumäärä on huijausta ja sillä pyritään vain saamaan Hamasille lisää kannatusta.
.
PS Israelilaisten kuolleitten lukumäärä on 250 nuorta, 1200 aikuista ja lasta, 700 sotilasta eli 2150 joten kuolleita on silläkin puolella.”Jospa taas käytettäisiin hieman järkeä!”
Voisit tosiaan käyttää sitä, sillä nuo matemaattisen kikkailusi eivät ole kovin uskottavia.
”Noista 35000:sta väitetystä vainajasta 11000:n henkilötietoja tai syntymätodistuksia ei ole missään…”
Kun pommituksissa tai aseellisissa hyökkäyksissä kuollaan, niin
a) Ei ole jäännöksissä oikein mitään, mistä voisi edes jotenkin tunnistaa vainajan.
b) ruumis ei välttämättä ole enää siinä kunnossa, että voisi tunnistaa luotettavasti.
c) Samoin kun jäädään sortuvien rakennusten alle, jäännökset ovat todella vaikeita tunnistaa.
d) Kyse on tunnistamisesta! Ei kaikilla ole taskuissa syntymätodistuksia tai muitakaan henkilöllisyyspapereita tai jos on, ovatko ne ruumiin vain esim. hänen puolison tai lähisukulaisten papereita.
Sodissa kuolleita tunnistetaan edelleen vaikka aikaa olisi kulunut vuosikymmeniä.
Ainoa varma keino on DNA tunnistus. Se vain on mahdotonta sotatilan aikana tai ainakin todella hidasta. Näin siksi, että ensin pitää kerätä lähiomaisten DNA, johon verrataan sitten tuloksi. Miten löytää sitten lähiomaisia, ottaa testi ja tehdä ne, onkin todella haastavaa.Anonyymi kirjoitti:
Gazasta kuvataan vain muutamaa rauniota, valtaosa alueesta on kuitenkin pystyssä.
"Gazasta kuvataan vain muutamaa rauniota, valtaosa alueesta on kuitenkin pystyssä."
Jospa seuraat sitten satelliittikuvia, sillä ne kertovat melkoisesta tuhosta.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Gazasta kuvataan vain muutamaa rauniota, valtaosa alueesta on kuitenkin pystyssä."
Jospa seuraat sitten satelliittikuvia, sillä ne kertovat melkoisesta tuhosta.Niin, samoja rauniota kuvaavat.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Jospa taas käytettäisiin hieman järkeä!”
Voisit tosiaan käyttää sitä, sillä nuo matemaattisen kikkailusi eivät ole kovin uskottavia.
”Noista 35000:sta väitetystä vainajasta 11000:n henkilötietoja tai syntymätodistuksia ei ole missään…”
Kun pommituksissa tai aseellisissa hyökkäyksissä kuollaan, niin
a) Ei ole jäännöksissä oikein mitään, mistä voisi edes jotenkin tunnistaa vainajan.
b) ruumis ei välttämättä ole enää siinä kunnossa, että voisi tunnistaa luotettavasti.
c) Samoin kun jäädään sortuvien rakennusten alle, jäännökset ovat todella vaikeita tunnistaa.
d) Kyse on tunnistamisesta! Ei kaikilla ole taskuissa syntymätodistuksia tai muitakaan henkilöllisyyspapereita tai jos on, ovatko ne ruumiin vain esim. hänen puolison tai lähisukulaisten papereita.
Sodissa kuolleita tunnistetaan edelleen vaikka aikaa olisi kulunut vuosikymmeniä.
Ainoa varma keino on DNA tunnistus. Se vain on mahdotonta sotatilan aikana tai ainakin todella hidasta. Näin siksi, että ensin pitää kerätä lähiomaisten DNA, johon verrataan sitten tuloksi. Miten löytää sitten lähiomaisia, ottaa testi ja tehdä ne, onkin todella haastavaa.Noinko Hamas on informoinut mummomuoria?
Paljonkohan hänelle maksetaan tuosta disinformation levittämisestä?
Hamashan on ilmoittanut vuosia sitten kuolleita noihin "kadonneisiin"! Anonyymi kirjoitti:
Niin, samoja rauniota kuvaavat.
Satelliitit ottavat kuvia tietyin määräajoin kulkiessaan tuolla avaruudessa. Ovat muuten hämmästyttävän tarkkoja.
Mummomuori2 kirjoitti:
Satelliitit ottavat kuvia tietyin määräajoin kulkiessaan tuolla avaruudessa. Ovat muuten hämmästyttävän tarkkoja.
Montako Hamasin tukikohtaa ja asevarikkoa on kuvattu?
aito_Iainen kirjoitti:
Montako Hamasin tukikohtaa ja asevarikkoa on kuvattu?
Valtaosa niistä on maan alla, eikä edes Israelin tiedustelupalvelu ole saanut selvää niistä.
Mummomuori2 kirjoitti:
Valtaosa niistä on maan alla, eikä edes Israelin tiedustelupalvelu ole saanut selvää niistä.
Niinpä, maan alla siviiliasutusten ja julkisten laitosten alla ja ” siviilit” ovat niitä olleet kaivamassa.
- Anonyymi
Hyvä nosto Sartolalta.
- Anonyymi
Montako kiloa Sartola nosti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montako kiloa Sartola nosti?
viitisentoista ehkä
- Anonyymi
Onko se piilotettu tunneleihin?
- Anonyymi
Sartola on hyvä ja tietävä mies.
- Anonyymi
Hamasin valheissa
CNN sai satelliittikuvia, joissa aivan selvästi näkyy, miten Israelin armeija on häpäissyt 16 hautausmaata. Israel on myös tunnustanut, että kaivoi ruumiit maasta ja yritti tunnistaa niitä. Veivät takaisin ja lanasivat koneilla hautausmaat tasaiseksi. Sen jälkeen Israelin armeija käyttää niitä sotilaskohteinaan mm. pitäen niissä sotilasajoneuvoja.
Eli valehteleeko myös Israel?- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
CNN sai satelliittikuvia, joissa aivan selvästi näkyy, miten Israelin armeija on häpäissyt 16 hautausmaata. Israel on myös tunnustanut, että kaivoi ruumiit maasta ja yritti tunnistaa niitä. Veivät takaisin ja lanasivat koneilla hautausmaat tasaiseksi. Sen jälkeen Israelin armeija käyttää niitä sotilaskohteinaan mm. pitäen niissä sotilasajoneuvoja.
Eli valehteleeko myös Israel?Eiköhän se ole Hamas joka ne hautausmaat on häpäissyt ottamalla ne tukikohdikseen.
Anonyymi kirjoitti:
Eiköhän se ole Hamas joka ne hautausmaat on häpäissyt ottamalla ne tukikohdikseen.
Noinko vaikeaa on myöntää se, että sen vuoksi ei niitä joukkohautoja löydy, kun Israel on valtaosan niistä hävittänyt?
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Noinko vaikeaa on myöntää se, että sen vuoksi ei niitä joukkohautoja löydy, kun Israel on valtaosan niistä hävittänyt?
Voi sinua Hamasin pikku-soturi.
Anonyymi kirjoitti:
Voi sinua Hamasin pikku-soturi.
Samoin sinulle :D
Vaikka olisi hienoa valheiden kautta muuttaa tapahtuneita, ei se vain onnistu aina.
Loppujen lopuksi vankimman tiedon saamme vasta sitten, kun rauha on palautunut ja riippumattomat tutkijat pääsevät alueelle kaivamaan vainajat ylös.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Samoin sinulle :D
Vaikka olisi hienoa valheiden kautta muuttaa tapahtuneita, ei se vain onnistu aina.
Loppujen lopuksi vankimman tiedon saamme vasta sitten, kun rauha on palautunut ja riippumattomat tutkijat pääsevät alueelle kaivamaan vainajat ylös.Olet todella heikoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet todella heikoilla.
"Vaikka olisi hienoa valheiden kautta muuttaa tapahtuneita, ei se vain onnistu aina."
Mutta kyllä eräät uskovat tosissaan Hamasin valheisiin.
Noita Hamasin väittämistä kuolonuhreista, 11000:sta, ei löydy mitään todisteita siitä, että nuo ihmiset olisivat joskus edes olleet olemassa. Eli he ovat keksittyjä, jotta kuolinluvut saadaan näyttämään pahoilta.
Gazassa viranomaisilla on tarkat tiedot jokaisesta ihmisestä, joka on syntynyt siellä ja Hamas tunnusti Human Rights Watch-järjestön tutkijoille, että 11000:n ihmisen syntymätodistuksia ei ole olemassa.
Eli Hamas yritti silläkin huiputtaa mediaa. Anonyymi kirjoitti:
"Vaikka olisi hienoa valheiden kautta muuttaa tapahtuneita, ei se vain onnistu aina."
Mutta kyllä eräät uskovat tosissaan Hamasin valheisiin.
Noita Hamasin väittämistä kuolonuhreista, 11000:sta, ei löydy mitään todisteita siitä, että nuo ihmiset olisivat joskus edes olleet olemassa. Eli he ovat keksittyjä, jotta kuolinluvut saadaan näyttämään pahoilta.
Gazassa viranomaisilla on tarkat tiedot jokaisesta ihmisestä, joka on syntynyt siellä ja Hamas tunnusti Human Rights Watch-järjestön tutkijoille, että 11000:n ihmisen syntymätodistuksia ei ole olemassa.
Eli Hamas yritti silläkin huiputtaa mediaa.”Mutta kyllä eräät uskovat tosissaan Hamasin valheisiin.”
Hyvin harva niin tekee, sillä valtaosa tietää että aina sodassa lukuja vähätellään tai suurennellaan. Kuitenkin todisteita on, että luvut Gazassa ovat suuria.
Niitä ei ole edes Israelin armeija kiistänyt, joskin poliittinen johto kiistää ne.
”Noita Hamasin väittämistä kuolonuhreista, 11000:sta, ei löydy mitään todisteita siitä, että nuo ihmiset olisivat joskus edes olleet olemassa.”
”Hamas tunnusti Human Rights Watch-järjestön tutkijoille, että 11000:n ihmisen syntymätodistuksia ei ole olemassa.”
Tuo on vääristelyä. Mieti vähän.
Kuinka monella on oma syntymätodistus taskussaan tai saati jos ruumis on alasti?
Edessäsi on ruumis, joka pahoin tuhoutunut, mistä selvität sen, kuka hän on?
Sekasortoisessa tilanteessa eivät edes lähiomaiset voi tietää, missä heidän sukulaisiaan on, etenkin jos he ovat kuolleet. Tällöin tehdään arvioita siitä, kuinka moni ilmoittaa läheisensä kadonneen.
Raunoista löydetään kasa ruumiita, joista osasta ei kukaan tiedä, keitä he ovat.
Entä kun edessäsi on kasa ruumiinosia, miten voit tietää, keitä kaikkia siinä on?
Parhaiten tiedot saadaan ruumishuoneilta tunnistuksen jälkeen sekä sairaaloista. Kun esim. henkilökortti on saatavilla, tunnistus on nopeaa.
Niin YK, kuin Human Rights Watch ja muut alueella toimivat järjestöt ovat vahvistaneet luvut.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Mutta kyllä eräät uskovat tosissaan Hamasin valheisiin.”

Niin YK, kuin Human Rights Watch ja muut alueella toimivat järjestöt ovat vahvistaneet luvut.Kaikki luvut ovat Hamasin lukuja.
Vain Hamasmieliset voivat ne vahvistaa. - Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Mutta kyllä eräät uskovat tosissaan Hamasin valheisiin.”
Hyvin harva niin tekee, sillä valtaosa tietää että aina sodassa lukuja vähätellään tai suurennellaan. Kuitenkin todisteita on, että luvut Gazassa ovat suuria.
Niitä ei ole edes Israelin armeija kiistänyt, joskin poliittinen johto kiistää ne.
”Noita Hamasin väittämistä kuolonuhreista, 11000:sta, ei löydy mitään todisteita siitä, että nuo ihmiset olisivat joskus edes olleet olemassa.”
”Hamas tunnusti Human Rights Watch-järjestön tutkijoille, että 11000:n ihmisen syntymätodistuksia ei ole olemassa.”
Tuo on vääristelyä. Mieti vähän.
Kuinka monella on oma syntymätodistus taskussaan tai saati jos ruumis on alasti?
Edessäsi on ruumis, joka pahoin tuhoutunut, mistä selvität sen, kuka hän on?
Sekasortoisessa tilanteessa eivät edes lähiomaiset voi tietää, missä heidän sukulaisiaan on, etenkin jos he ovat kuolleet. Tällöin tehdään arvioita siitä, kuinka moni ilmoittaa läheisensä kadonneen.
Raunoista löydetään kasa ruumiita, joista osasta ei kukaan tiedä, keitä he ovat.
Entä kun edessäsi on kasa ruumiinosia, miten voit tietää, keitä kaikkia siinä on?
Parhaiten tiedot saadaan ruumishuoneilta tunnistuksen jälkeen sekä sairaaloista. Kun esim. henkilökortti on saatavilla, tunnistus on nopeaa.
Niin YK, kuin Human Rights Watch ja muut alueella toimivat järjestöt ovat vahvistaneet luvut.Eikö mummonmuori todella osaa käyttää järkeään?
Kysehän on siitä, että nuo ihmiset, joiden nimet Hamas on ilmoittanut kuolleiksi, heitä EI LÖYDY Gazan syntymäluetteloista. He ovat KEKSITTYJÄ nimiä ja jotkut noista mainituista kuolleista ovat kuolleet vuosia sitten.
Sitähän Human Rights Warch-järjestö juuri kritisoikin, kun se tutki Hamasin ilmoittamia kuolleitten nimilistoja. Se EI ole vahvistanut noita kuolleisuuslukuja.
Kyllä raunioista löytyvä ruumis voidaan tunnistaa talon asukasluettelon perusteella. Ja tosiasia on, että useimmiten asukkaat olivat paenneet kodeistaan ENNEN pommitusta, koska Israel varoittanut asukkaita tukevasta pommituksesta. Anonyymi kirjoitti:
Eikö mummonmuori todella osaa käyttää järkeään?
Kysehän on siitä, että nuo ihmiset, joiden nimet Hamas on ilmoittanut kuolleiksi, heitä EI LÖYDY Gazan syntymäluetteloista. He ovat KEKSITTYJÄ nimiä ja jotkut noista mainituista kuolleista ovat kuolleet vuosia sitten.
Sitähän Human Rights Warch-järjestö juuri kritisoikin, kun se tutki Hamasin ilmoittamia kuolleitten nimilistoja. Se EI ole vahvistanut noita kuolleisuuslukuja.
Kyllä raunioista löytyvä ruumis voidaan tunnistaa talon asukasluettelon perusteella. Ja tosiasia on, että useimmiten asukkaat olivat paenneet kodeistaan ENNEN pommitusta, koska Israel varoittanut asukkaita tukevasta pommituksesta.”Kysehän on siitä, että nuo ihmiset, joiden nimet Hamas on ilmoittanut kuolleiksi, heitä EI LÖYDY Gazan syntymäluetteloista.”
Ehkä et nyt oikein hahmota tätä kokonaisuutta.
Hamasin antamat tiedot ovat siis heistä, jotka on kyetty virallisesti tunnistamaan ja osa ei ole kyetty.
Tosin en löytänyt mitään tuollaista uutista, missä Human Rights Warch olisi yksin kumonnut myös muiden järjestöjen tekemät tarkastukset.
Kyse on virallisesta tunnistuksesta! Eli pitää tietää syntymäaika, kuolinpäivä, sukupuoli ja henkilönumero. Kun noita ei saada selville, niin kuollut on ilman tunnistusta ja se tehdään sitten eri menetelmin, kuten DNA:n avulla ja se vie aikaa.
”Kyllä raunioista löytyvä ruumis voidaan tunnistaa talon asukasluettelon perusteella.”
Kai ymmärrät sen, että taloissa voi asua tai oleskella paljon muitakin kuin vain sinne rekisteröityjä?
Kun miljoona pakolaista on jatkuvasti liikkeellä, heitä voi olla missä tahansa. Telttaleireistä ei todellaan niin tarkkaan voida tietää, keitä siellä on.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Kysehän on siitä, että nuo ihmiset, joiden nimet Hamas on ilmoittanut kuolleiksi, heitä EI LÖYDY Gazan syntymäluetteloista.”
Ehkä et nyt oikein hahmota tätä kokonaisuutta.
Hamasin antamat tiedot ovat siis heistä, jotka on kyetty virallisesti tunnistamaan ja osa ei ole kyetty.
Tosin en löytänyt mitään tuollaista uutista, missä Human Rights Warch olisi yksin kumonnut myös muiden järjestöjen tekemät tarkastukset.
Kyse on virallisesta tunnistuksesta! Eli pitää tietää syntymäaika, kuolinpäivä, sukupuoli ja henkilönumero. Kun noita ei saada selville, niin kuollut on ilman tunnistusta ja se tehdään sitten eri menetelmin, kuten DNA:n avulla ja se vie aikaa.
”Kyllä raunioista löytyvä ruumis voidaan tunnistaa talon asukasluettelon perusteella.”
Kai ymmärrät sen, että taloissa voi asua tai oleskella paljon muitakin kuin vain sinne rekisteröityjä?
Kun miljoona pakolaista on jatkuvasti liikkeellä, heitä voi olla missä tahansa. Telttaleireistä ei todellaan niin tarkkaan voida tietää, keitä siellä on.Gaza on muslimien tapaan kaaos ja kaikki suojelevat Hamasia.
- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
”Kysehän on siitä, että nuo ihmiset, joiden nimet Hamas on ilmoittanut kuolleiksi, heitä EI LÖYDY Gazan syntymäluetteloista.”
Ehkä et nyt oikein hahmota tätä kokonaisuutta.
Hamasin antamat tiedot ovat siis heistä, jotka on kyetty virallisesti tunnistamaan ja osa ei ole kyetty.
Tosin en löytänyt mitään tuollaista uutista, missä Human Rights Warch olisi yksin kumonnut myös muiden järjestöjen tekemät tarkastukset.
Kyse on virallisesta tunnistuksesta! Eli pitää tietää syntymäaika, kuolinpäivä, sukupuoli ja henkilönumero. Kun noita ei saada selville, niin kuollut on ilman tunnistusta ja se tehdään sitten eri menetelmin, kuten DNA:n avulla ja se vie aikaa.
”Kyllä raunioista löytyvä ruumis voidaan tunnistaa talon asukasluettelon perusteella.”
Kai ymmärrät sen, että taloissa voi asua tai oleskella paljon muitakin kuin vain sinne rekisteröityjä?
Kun miljoona pakolaista on jatkuvasti liikkeellä, heitä voi olla missä tahansa. Telttaleireistä ei todellaan niin tarkkaan voida tietää, keitä siellä on.Nythän oli kysymys siitä, että löytyykö noita väitettyjä uhreja (11000) Gazan viranomaisten syntymäluettelosta.
EI LÖYTYNYT! Anonyymi kirjoitti:
Nythän oli kysymys siitä, että löytyykö noita väitettyjä uhreja (11000) Gazan viranomaisten syntymäluettelosta.
EI LÖYTYNYT!Oletko oikeasti noin yksikertainen?
Ei niitä löydy, kun ei ole kyetty tunnistamaan. Eikä yksin mikään "luettelo" riitä.- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
Oletko oikeasti noin yksikertainen?
Ei niitä löydy, kun ei ole kyetty tunnistamaan. Eikä yksin mikään "luettelo" riitä.Ongelma onkin siinä, että noita ruumitakaan ei löydy niin paljon, kuin mitä Hamas ilmoitta.
Olematonta on vaikeaa tunnistaa.
- Anonyymi
Onhan uhri luvut suuria kun siviilejä ei edes pyritä suojelemaan, vaan päinvastoin asetetaan tulilinjaan. Eikös se eräs Hamasin johtohenkilö kerskunutkin sillä, että tarvitaan paljon uhreja. että on joku kunnia kuolla. Normaalistihan siviilit pyritään evakoimaan.
- Anonyymi
Sodassa aina tulee uhreja, mutta siviilit pyritään aina suojelemaan. Kun Hamas ei evakoi siviilejä se on itse syyllinen siviiliuhreihin.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60814
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111773- 46660
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla214598- 42553
- 52536
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82483Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37480