Tapasin kerran Saatanan

En tarkoita että fyysisessä muodossaan, vaan henkisellä tasolla (en edes osaa sanoa esiintyykö hän fyysisenä ollenkaan).

Muutamia vuosia sitten pohdin tämän maailman jättämistä taakseni, olin siis hieman synkissä olotiloissa, ja eräänä myöhäisenä yönä kesken iltarutiineitteni jonkinlainen henki alkoi lähestymään minua, mieleeni tuli selkeä mielikuva valtavasta muurista joka jatkui satoja kilometrejä äärettömyyteen, ja jokin oli sen muurin takana ja puhutteli minua, tunsin että siellä oli äärettömän voimakas olento, ikinä en ole nähnyt sellaista voimaa kenessäkään, ja se yritti kätkeä voimansa sen muurin taakse, yritti esiintyä harmittomana ja puhua hiljaa, mutta tunsin sen mahtavan voiman heti muurin läpi. Se jokin siis viesti minulle ajatuksen voimalla, ja näytti mielikuvia. Näin hienon pitkän juhlapöydän jossain kartanossa tai linnassa, heti pöydän takana oli suuria ikkunoita ja maisema, ja sen pöydän ääressä istui joukko kunnianarvoisia miehiä, ehkä kenraaleita, kreivejä, ministereitä, kuninkaita. Ja minulle olisi varattu paikka tuossa pöydässä arvokkaassa seurassa. Sain tietää että mikäli suorittaisin jonkinlaisen rituaalin ja poistuisin tästä maailmasta, niin pääsisin sinne mukaan.
Mutta nuo henkilöt jotka hienossa pöydässä istuivat olivat erittäin ylpeitä itsestään, vakavia, hiljaisia. En ole koskaan nähnyt sellaista ylpeyttä yhdessäkään ihmisessä, he istuivat selkä suorana ylpeydestä, nenä pystyssä, arvokkaana ja arvovaltaisena. En minä haluaisi olla heidän seurassaan ollenkaan! Enkä haluaisi olla tuollaisessa arvokkaassa tilanteessa ollenkaan mukana, en ole yhtään sellainen. Tai ainakin luulisin etten ole.. Harkitsin asiaa hetken, ja kieltäydyin tarjouksesta kohteliaasti. Olen melko varma että tuo joka minuun otti yhteyttä oli itse Saatana, tai siis minusta tuntui ihan siltä, en tiedä varmasti. Ja hämmästyin sitä suuresti, olin kovin otettu siitä, se ajatus teki minut hyvin ylpeäksi itsestäni että itse Saatana ottaisi minuun henkilökohtaisesti yhteyttä ja tekisi minulle tarjouksen, ja voisin päästä mahtavien miesten seuraan istumaan heidän rinnalleen samaan pöytään. - Mutta miksi? Minähän olen pelkkä mitättömyys, en kertakaikkiaan ole kukaan! Se oli erittäin kummallista.
En tiedä pitikö tarjouksessa mikään paikkaansa, ehkä se oli valetta yhtä kaikki, mutta se mielikuva tuntui kovin aidolta ja rehelliseltä, ja sain itse tarkastella sitä kuvaa mielessäni ja muodostaa omat mielipiteeni siitä, enkä pitänyt siitä kovinkaan paljoa. Jotkin näistä ylpeyteensä ja omaan arvoonsa pakahtuvista herrasmiehistä näyttivät hieman tutuilta jollain tapaa, en tiedä keitä he olivat, mutta sain vaikutelman suurmiehistä. En pitänyt siitä tunteesta mikä heistä huokui.
En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen kohdannut niin voimakasta henkeä, henkeä jonka täytyi pienentää oma voimansa minimiin ja kätkeytyä muurin taakse puhuakseen minulle suoraan. Ikäänkuin erittäin voimakas strereovahvistin josta teho on käännetty minimiin, mutta silti välillä tehoa meinaa tulla liikaa läpi. En usko että kukaan ihminen ikinä voisi omata tuollaista voimaa.