Tapasin kerran Saatanan

En tarkoita että fyysisessä muodossaan, vaan henkisellä tasolla (en edes osaa sanoa esiintyykö hän fyysisenä ollenkaan).

Muutamia vuosia sitten pohdin tämän maailman jättämistä taakseni, olin siis hieman synkissä olotiloissa, ja eräänä myöhäisenä yönä kesken iltarutiineitteni jonkinlainen henki alkoi lähestymään minua, mieleeni tuli selkeä mielikuva valtavasta muurista joka jatkui satoja kilometrejä äärettömyyteen, ja jokin oli sen muurin takana ja puhutteli minua, tunsin että siellä oli äärettömän voimakas olento, ikinä en ole nähnyt sellaista voimaa kenessäkään, ja se yritti kätkeä voimansa sen muurin taakse, yritti esiintyä harmittomana ja puhua hiljaa, mutta tunsin sen mahtavan voiman heti muurin läpi. Se jokin siis viesti minulle ajatuksen voimalla, ja näytti mielikuvia. Näin hienon pitkän juhlapöydän jossain kartanossa tai linnassa, heti pöydän takana oli suuria ikkunoita ja maisema, ja sen pöydän ääressä istui joukko kunnianarvoisia miehiä, ehkä kenraaleita, kreivejä, ministereitä, kuninkaita. Ja minulle olisi varattu paikka tuossa pöydässä arvokkaassa seurassa. Sain tietää että mikäli suorittaisin jonkinlaisen rituaalin ja poistuisin tästä maailmasta, niin pääsisin sinne mukaan.
Mutta nuo henkilöt jotka hienossa pöydässä istuivat olivat erittäin ylpeitä itsestään, vakavia, hiljaisia. En ole koskaan nähnyt sellaista ylpeyttä yhdessäkään ihmisessä, he istuivat selkä suorana ylpeydestä, nenä pystyssä, arvokkaana ja arvovaltaisena. En minä haluaisi olla heidän seurassaan ollenkaan! Enkä haluaisi olla tuollaisessa arvokkaassa tilanteessa ollenkaan mukana, en ole yhtään sellainen. Tai ainakin luulisin etten ole.. Harkitsin asiaa hetken, ja kieltäydyin tarjouksesta kohteliaasti. Olen melko varma että tuo joka minuun otti yhteyttä oli itse Saatana, tai siis minusta tuntui ihan siltä, en tiedä varmasti. Ja hämmästyin sitä suuresti, olin kovin otettu siitä, se ajatus teki minut hyvin ylpeäksi itsestäni että itse Saatana ottaisi minuun henkilökohtaisesti yhteyttä ja tekisi minulle tarjouksen, ja voisin päästä mahtavien miesten seuraan istumaan heidän rinnalleen samaan pöytään. - Mutta miksi? Minähän olen pelkkä mitättömyys, en kertakaikkiaan ole kukaan! Se oli erittäin kummallista.
En tiedä pitikö tarjouksessa mikään paikkaansa, ehkä se oli valetta yhtä kaikki, mutta se mielikuva tuntui kovin aidolta ja rehelliseltä, ja sain itse tarkastella sitä kuvaa mielessäni ja muodostaa omat mielipiteeni siitä, enkä pitänyt siitä kovinkaan paljoa. Jotkin näistä ylpeyteensä ja omaan arvoonsa pakahtuvista herrasmiehistä näyttivät hieman tutuilta jollain tapaa, en tiedä keitä he olivat, mutta sain vaikutelman suurmiehistä. En pitänyt siitä tunteesta mikä heistä huokui.
En ole koskaan sitä ennen enkä sen jälkeen kohdannut niin voimakasta henkeä, henkeä jonka täytyi pienentää oma voimansa minimiin ja kätkeytyä muurin taakse puhuakseen minulle suoraan. Ikäänkuin erittäin voimakas strereovahvistin josta teho on käännetty minimiin, mutta silti välillä tehoa meinaa tulla liikaa läpi. En usko että kukaan ihminen ikinä voisi omata tuollaista voimaa.

6

236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      kirjoitan aina saatanan pienellä koska se on halveksittava valheen ja vääryyden mestari. Se tuhoaa ihmisen eikä se päästä irti jos se saa pidettyä kiinni jostakin.
      Yleensä se on jokin synti Jumalaa vastaan ja siitä roikottaen se kiduttaa ihmistä.
      Jokainen tietää tämän, ketä tuntee synnin voiman ja vetovoiman (lupaa paljon mitää ei anna oikeastaan kun kärsimystä ja pahoinvointia).

      • Tässä tapauksessa Saatana oli erisnimi, ts. henkilön nimi. Kuten esim. Lucifer, Valontuoja, jota muuten erittäin hyvin kuvaa Vapaudenpatsas.


      • Anonyymi
        darknessin kirjoitti:

        Tässä tapauksessa Saatana oli erisnimi, ts. henkilön nimi. Kuten esim. Lucifer, Valontuoja, jota muuten erittäin hyvin kuvaa Vapaudenpatsas.

        Ei ne ole henkilöitä. Ne on luonnekuvauksia hengistä, suunnasta ja kulkevasta tiestä.
        Olet varmaan huomannut kuinka sitä viljellään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne ole henkilöitä. Ne on luonnekuvauksia hengistä, suunnasta ja kulkevasta tiestä.
        Olet varmaan huomannut kuinka sitä viljellään.

        Olisi tietysti erittäin vähättelevää sanoa Jumalaa tai Saatanaa henkilöksi, mutta mielestäni heilläkin on erisnimet.

        Tietä, viljellään? En yhtään pysy kärryllä.


      • Anonyymi

        Samasta syystä myös venäjä, putin ja lierov kirjoitetaan pienellä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Samasta syystä myös venäjä, putin ja lierov kirjoitetaan pienellä.

        Siis sinulla ei ole mitään muuta kommentoitavaa kuin se että mielestäsi virheellisesti kirjoitin Saatanan isolla alkukirjaimella? Tämä siis on nyt se isoin ongelma tässä....


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1262
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      342
      729
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      680
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      52
      670
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe