En tiedä uskoako vai ei

Anonyymi-ap

Raamatun Jumalaan en usko, mutta onko jokin muu jumaluus tai jotakin yliluonnollista? Korkeampi voima? Ihmeitä?

Näyttöä on puolesta ja vastaan.

235

831

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sun tulisi tutustua Jumalaan ja se tapahtuu rukoilemalla ja Raamatusta lukemalla millainen Jumala on ja löyvätkö Raamatusta yhtään valhetta ja kiinnitä huomiosi lukuisiin erilaisiin profetioihin muistaakseni n.2500 kaiken kaikkijaan ja tutki ja huomaa että 80 pros on Raamatun profetioista toteutunut.

      Ja tietenkin Israelin historija sekä nykyisyys on hyvä tuntea, sillä nyt on helppoa päätellä lähitulevaisuuttakin sen kuka nämä Kirjoitukset tietää. Kohtaa nämä vinkkini niin kenties se auttaa sua osallisuuveltaan haparoimaan kohti mahtollista uuvestisyntymääsi.

      Olen ollut joskus samassa tilanteessa ja asemassa kuin sinä. Ihan samaa pohdintaa ja epätietoisuutta ja olisi ollut hyvät neuvot silloin tarpeen tiiviinä pakettina niin se olisi helpottanut etsintäpuuhaa.

      Jumala on äo:ltaan ihan eri lukemissa kuin ihminen. Jumala on kaikkitietävä ja Hän ei voi valehdella. Ihminen voi valehdella päivässä vaikka kuinka monesti, Jumala ei voi valehdella koskaan. Jumala tietää kaiken sinun ajatuksistasi, ensi viikon jackpotnumerot arvonnassa, Jumala tietää tuletko sinä koskaan uuvestisyntymään eli saamaan siinä monenlaisija titteleitä kuten vanhurskaaksi nimityksen, joka saajaan aijolla syjämen uskolla ja suun tunnustuksella ihmisille että minä uskon Jeesukseen.

      Raamatussa osui silloin etsiessäni Totuutta ja ennenkaikkeja sitä yhtä valhetta Raamatusta, jolla vapautuisin Raamatun tutkimisesta, mutten sitä löytänyt. Kahdesti luulin löytäneeni, mutta taisi mollemmilla kerroilla löytyä lookinen selitys kertojien näkökulmaeroista, joista he tilanteen näkivät.En enää muista mikä oli toinen löytämäni valhe, mutta en toisen muistan ja se koski Juutaksen kuolintapaa.

      "Etsivä löytää ja koputtavalle avataan"

      Tuo oli ajatus ja neuvo joka jostain syistä jäi etsimiseni alussa mieleeni ja päätin silloin jatkaa ajan kanssa Raamatun valheeksi toteamista , mutta kävi toisin eli Raamattu todistautui oikejaksi Totuujeksi vaikkakin oli kuin ontuen kirjoitettu, mutta pääjutut sieltäkin aukeni. Luin 1991 Raamatunkäännöstä, jota en henkilökohtaisesti suosittele vaan on parempijakin käännöksijä. Itse kaipaan täysin tarkkaa Raamatunkäännöstä, mutta ainahan saa kaivata. Kaipaan ejesmennyttä faijaanikin, mutta en häntä maan päälle saa enää takaisin tähän ahdistukseen ja hyvä niin mutta liekö enää reippaastikin alle 20 vuottakaan kun palaan hänen ja suuren lauman kanssa tämän maan päälle jonnekin Jerusalemin lähistölle , lähelle Öljistä kun Jeesus yksin taitaa laskeutuaastua Öljiksen huipulle kun pijan Hänen pois maan päältä hakemansa lauma seuraa Hänen kanssaan Jeesuksen tullessa tehtääänsä ottamaan maan hallitsijana ja asettamaan pyhijä heille katsomiinsa asemiin 1000v Kuninkaskuntassa.

      Toivottavasti tämä auttaa sua bonjaamaan jotakin eli kuinka toimia. Älä unohja saamijasi neuvoloitani. Ja vielä yksi asija: Jumala on olemassa ja rukoukset ovat sellaisija, että Jumala niistä on tietoinen. Hän tietää senkin mitä ajattelet huomenna kun saat vaikka epämieluisan uutisen.

      Selef Urge

      • Anonyymi

        Nukkuminen auttaa harhoihin.

      • Anonyymi

        Ihan hyvin kirjoitettu. Jos haluaa tosiasioita Raamatun (siis King James Bible) virheettömyydestä, kannattaa kuunnella Brandon Petersonia. Hän on laskenut tuhansia seitsemällä jaollisuuksia, jotka KJB:iin sisältyvät. Ei millään tekoälylläkään voisi luoda sellaista teosta. Ja VT kirjoitettiin hepreaksi, UT vuosisatoja myöhemmin kreikaksi, ja niiden käännös sitten on tämä täydellinen virheetön Jumalan sana meille lopun ajan ihmisille jo vuodesta 1611.

        Toinen, helppo tapa tajuta kristinuskon perusteiden vankkuus on katsoa vanha hyvä elokuva 'Case for Christ'. Löytyy Youtubesta. Se esittää ajatuksia, jotka ovat päteviä edelleen. Journalisti päättää hakea todisteet Jeesuksen olemassaoloa vastaan, mutta tuleekin todistaneeksi Raamatun kertomuksen aitouden. Vaikka jo olisi uskossa, nämä kaksi lähdettä vankistavat uskon perustaa. Ai niin, ja katsokaa myös uskovia tiedemiehiä kanavalta 'Is Genesis History'. Heidän suosituimmassa videossaan on minun suomennokseni.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "helppo tapa tajuta kristinuskon perusteiden vankkuus on katsoa vanha hyvä elokuva 'Case for Christ'."

        Sen perustelun voi tiivistää, että Jeesus ylösnousi, koska hänen seuraajansa uskoivat, että hän ylösnousi. Ja loppujen lopuksi kerrotaan, että kyse on siitä, että pitää tehdä uskonhyppy, eli vaan uskoa sokeasti.

        "ja katsokaa myös uskovia tiedemiehiä kanavalta 'Is Genesis History'."

        Olet mainostanut tuota monessa eri keskustelussa. Niissä keskusteluissa jotka olen nähnyt, et ikinä edes yritä vastata kritiikkiin, jota tuo video saa, vaan pakenet keskustelusta, kun joku huomauttaa siinä olevista ongelmista. Vaikka kokemuksen perusteella tiedän että haaskaan luultavasti aikaani, otan riskin kommentoimalla paria paria esimerkkiä.

        Steve Austin selittää, että Grand Canyon on peräisin ison järven tyhjentymisestä. Hän ohittaa kokonaan sen, että miksi se sitten on syvä yksittäinen uoma. Tulvatasangoille näet muodostuu useita matalia uomia. Sitten hän selittää (noin 12 minuutin kohdalla) miten geologiset kerrokset eivät voi olla vuosimiljoonien ja -miljardien aikana syntyneitä koska hänen esimerkkinä käyttämänsä kerroksen pinta on tasaisen kumpuileva "ja olisiko se miljardien vuosien tuotos, vai veden voiman tuotos?" Jää täysin avoimeksi että miten tuo kumoaa miljardit vuodet. Hän vain heittää väitteen kysymyksen muodossa ja jättää sen kokonaan perustelmatta. Lisäksi ajoituksista puhuessa hän sanoo että "jotkut sanovat" että kerroksen ovat miljardien vuosien ikäisiä. Hän kokonaan ohittaa sen, että miksi ne jotkut sanovat niin: siksi että ne on mitattu. Näin hän voi sivuuttaa kokonaan iänmääritykset ilman että hänen täystyisi perustelle miksi ne ovat vääriä.

        Todd Woodin mukaan kissaeläimet ovat peräisin samasta Nooan arkin kantaparista, koska ne ovat kaikki selvästi kissamaisia. Miksi sitten kaikki nisäkkäät eivät periydy samasta kantamuodosta, koska ne ovat selvästi nisäkäsmäisiä? Hänen mukaansa koiraeläimet, karhut, ankat, hanhet ja joutsenet edustavat kukin omaa lajityyppiään. Hän ei kuitenkaan millään lailla edes yritä perustella, miten määritellään kuuluvatko jotkin eläimet samaan lajityyppiin vai eivät (ellei lasketa epämääräistä perustetta siitä että ne vaikuttavat samalta). Siksi, kun hän jatkaa selittämistään miten evoluutio ei tuota mitään uutta lajityyppiä, hänen puheensa on vain tyhjää sanahelinää, kun hän ei tiedä miten lajityyppi edes määritellään.
        Hän jatkaa ihmisten esi-isien kallojen esittelyllä. Hän toteaa että neandertalilaiset kuuluvat ihmisiin, mutta etelänapinat eivät, ja perustelee sitä selvillä eroilla. Miksi hän otti esimerkiksi hyvin kaukaisen ihmisen sukulaisen ja hyvin läheisen sukulaislajin? Siksikö että niiden välillä on selvä ero? Paljon mielenkiintoisempaa olisi tietää mitä mieltä hän on esim. pystyihmisestä, joka joidenkin kreationistien mukaan on selvästi ihminen ja toisten kreationistien mielestä selvästi "apina".

        Yleishuomiona huomautan vielä, että dokumentti kaivaa maata omien jalkojensa alta korostamalla haastateltavien tieteellistä koulutusta/ammattilaisuutta. Koska he kerran ovat tietemiehiä, heidän pitäisi tietää että dokumenttihaastattelut eivät ole tieteellinen julkaisukanava. Heillä on tietoa millainen on tieteellinen tutkimus ja heillä on kyky tehdä sellainen. Miksi he siis eivät ole julkaiseet näkemyksiään tieteellisen tutkimuksen muodossa, vaan tyytyvät puhumaan videolla? Siksikö että he itsekin tietävät että heidän väitteensä ei täytä tieteen kriteerejä?

        AinakinKurt Wise ja Todd Woodin kohdalla vastaus on selvä: he myöntävät aivan avoimesti, että heidän näkemyksensä perustuu heidän uskoonsa, eikä siihen että he voisivat osoittaa evoluution vääräksi.

        Wood kirjoittaa blogissaan:
        "Evolution is not a theory in crisis. It is not teetering on the verge of collapse. It has not failed as a scientific explanation. There is evidence for evolution, gobs and gobs of it. It is not just speculation or a faith choice or an assumption or a religion. It is a productive framework for lots of biological research, and it has amazing explanatory power. There is no conspiracy to hide the truth about the failure of evolution. There has really been no failure of evolution as a scientific theory. It works, and it works well."

        "Creationist students, listen to me very carefully: There is evidence for evolution, and evolution is an extremely successful scientific theory. [...] It is my own faith choice to reject evolution, because I believe the Bible reveals true information about the history of the earth that is fundamentally incompatible with evolution. I"

        http://toddcwood.blogspot.com/2009/09/truth-about-evolution.html

        Kurt Wise on kertonut miten hän leikkasi Raamatusta kaikki tieteen kanssa yhteensopimattomat kohdat ja lopputuloksena kirja kävi niin hauraaksi ettei sitä edes voinut nostaa ehjänä. Wise teki tietoisen valinnan hylätä tieteen näkemys. Hän on sanonut vastaavaa muissakin yhteyksissä.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Kurt_Wise

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Maailma on tuntemattoman jumalan luoma ja ikivanha, elämä abiogeneesin ja lajit evoluution tulosta. Universumin alulle panijaa ei voi todistaa, mutta ei kumotakaan.

        Arkissa oli kunkin perusryhmän (Scherer) kantamuoto. Näistä kehittyi hyvin nopeasti nykyiset lajit. Sitten evoluutio hidastui eikä sitä enää paljon tapahdu.

        Dinot katosivat keski-ajalla. Maalauksia on löydetty. Jalanjälkiä dinot ja ihmiset vierekkäin.

        Vuoret syntyivät nopeasti maan kohotessa veden alta. Ennen tulvaa maa oli tasainen.

        Vettä satoi ensimmäisen kerran tulvan alkaessa. Sateenkaari on Jumalan merkki.

        NASA on todistanut puuttuvan vuorokauden historiassa. Todistaa auringon pysähtyneen taivaalle Joosuan aikana.

        Tämän ja monet muut asiat tiede on todistanut aikoja sitten.

        Joudut ateistina valehtelemaan.

        Kommentoitko oikeaa viestiä? En näet ymmärrä miten sinun vastauksesi liittyy minun viestini aiheisiin.

        "Universumin alulle panijaa ei voi todistaa, mutta ei kumotakaan."

        Ja tuon voi sanoa suunnilleen mistä tahansa. Ei esim.
        tonttuja, keijuja, hindujumalia tai Allahia ei voi todistaa tai kumotakaan. Ainoa millä on väliä on se, voidaanko jokin todistaa.

        Oikein meni.

        Tontut ja allahit on todettu saduksi, luojaa ei.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Arkissa oli kunkin perusryhmän (Scherer) kantamuoto. Näistä kehittyi hyvin nopeasti nykyiset lajit. Sitten evoluutio hidastui eikä sitä enää paljon tapahdu.

        Dinot katosivat keski-ajalla. Maalauksia on löydetty. Jalanjälkiä dinot ja ihmiset vierekkäin.

        Vuoret syntyivät nopeasti maan kohotessa veden alta. Ennen tulvaa maa oli tasainen.

        Vettä satoi ensimmäisen kerran tulvan alkaessa. Sateenkaari on Jumalan merkki.

        NASA on todistanut puuttuvan vuorokauden historiassa. Todistaa auringon pysähtyneen taivaalle Joosuan aikana.

        Tämän ja monet muut asiat tiede on todistanut aikoja sitten.

        Joudut ateistina valehtelemaan.

        En ole varma trollaatko vai et, mutta koska kaikki väitteet ovat sellaisia, että jotkut uskovat esittävät niitä tosissaan, kommentoin viestiäsi olettaen että se on vakavissaan kirjoitettu.

        "Arkissa oli kunkin perusryhmän (Scherer) kantamuoto."

        Schererin määritelmän mukaisia perusryhmät eivät sovi yhteen kreationistien "lajettain luomisen" kanssa, sillä Schererin määritelmä sisältää uusien ryhmien synnyn evoluution avulla. Siinä ole mitään ylittämättömiä perusryhmärajoja. Ilmeisesti evoluutio kelpaa kreationistillekin kunhan sitä ei sanota evoluutioksi.

        "Maalauksia on löydetty."

        Mielikuvituslohikäärmeistä, ei dinosauruksista

        "Jalanjälkiä dinot ja ihmiset vierekkäin."
        "NASA on todistanut puuttuvan vuorokauden historiassa. Todistaa auringon pysähtyneen taivaalle Joosuan aikana."

        Maailman suurin kreationistijärjestö Creation Ministries International (joka on taustajärjestö mm. "Luominen"-lehden takana) pitää sivuillaa listaa argumenteistä, jotka ovat niin noloja valheita, että kreationistien ei pidä missään nimessä käyttää niitä. Molemmat väitteet ovat listalla:
        https://creation.com/arguments-we-think-creationists-should-not-use

        "Vuoret syntyivät nopeasti maan kohotessa veden alta. Ennen tulvaa maa oli tasainen."

        Vuorten pikanousun kitka olisi sulattanut mannerlaatat. Ja Raamattu puhuu että tulva peitti korkemmatkin vuoret. Joudut hylkäämään sekä tieteen että Raamatun puolustaessaan uskoasi.

        "Tämän ja monet muut asiat tiede on todistanut aikoja sitten"

        Kuitenkaan sinulla ei ollut mainita edes yhtä ainoaa tieteellistä tutkimusta näiden väitteiden tueksi.

        "Joudut ateistina valehtelemaan."

        Mistä asiasta? Unohdit kokonaan perustella väitteesi.

        Ilmeisesti huomautukseni "Tapaus Jeesuksesta" ja Genesis-dokumentista olivat vastaansanomattomia, kun kerran sinulla ei olut mitään sanottavaa niistä vaan vaihdoit puheenaihetta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikein meni.

        Tontut ja allahit on todettu saduksi, luojaa ei.

        "Oikein meni."

        Miten viestisi liittyy siihen, mitä huomautin "Tapaus Jeesuksesta" ja Genesis-dokumentista?

        "Tontut ja allahit on todettu saduksi"

        Missä yhteydessä?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Oikein meni."

        Miten viestisi liittyy siihen, mitä huomautin "Tapaus Jeesuksesta" ja Genesis-dokumentista?

        "Tontut ja allahit on todettu saduksi"

        Missä yhteydessä?

        Kaikki liittyy kaikkeen.

        Lapsikin tietää.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        En ole varma trollaatko vai et, mutta koska kaikki väitteet ovat sellaisia, että jotkut uskovat esittävät niitä tosissaan, kommentoin viestiäsi olettaen että se on vakavissaan kirjoitettu.

        "Arkissa oli kunkin perusryhmän (Scherer) kantamuoto."

        Schererin määritelmän mukaisia perusryhmät eivät sovi yhteen kreationistien "lajettain luomisen" kanssa, sillä Schererin määritelmä sisältää uusien ryhmien synnyn evoluution avulla. Siinä ole mitään ylittämättömiä perusryhmärajoja. Ilmeisesti evoluutio kelpaa kreationistillekin kunhan sitä ei sanota evoluutioksi.

        "Maalauksia on löydetty."

        Mielikuvituslohikäärmeistä, ei dinosauruksista

        "Jalanjälkiä dinot ja ihmiset vierekkäin."
        "NASA on todistanut puuttuvan vuorokauden historiassa. Todistaa auringon pysähtyneen taivaalle Joosuan aikana."

        Maailman suurin kreationistijärjestö Creation Ministries International (joka on taustajärjestö mm. "Luominen"-lehden takana) pitää sivuillaa listaa argumenteistä, jotka ovat niin noloja valheita, että kreationistien ei pidä missään nimessä käyttää niitä. Molemmat väitteet ovat listalla:
        https://creation.com/arguments-we-think-creationists-should-not-use

        "Vuoret syntyivät nopeasti maan kohotessa veden alta. Ennen tulvaa maa oli tasainen."

        Vuorten pikanousun kitka olisi sulattanut mannerlaatat. Ja Raamattu puhuu että tulva peitti korkemmatkin vuoret. Joudut hylkäämään sekä tieteen että Raamatun puolustaessaan uskoasi.

        "Tämän ja monet muut asiat tiede on todistanut aikoja sitten"

        Kuitenkaan sinulla ei ollut mainita edes yhtä ainoaa tieteellistä tutkimusta näiden väitteiden tueksi.

        "Joudut ateistina valehtelemaan."

        Mistä asiasta? Unohdit kokonaan perustella väitteesi.

        Ilmeisesti huomautukseni "Tapaus Jeesuksesta" ja Genesis-dokumentista olivat vastaansanomattomia, kun kerran sinulla ei olut mitään sanottavaa niistä vaan vaihdoit puheenaihetta.

        CMI on harhaoppia.

        Jokainen voi nähdä lentokoneesta maan olevan litteä.

        Jokainen näkee maan pysyvän paikallaan: aurinko, kuu ja tähdet liikkuvat taivaan kantta pitkin.

        Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa.

        Perustat näkemyksiä pseudo tieteeseen. Oikea tiede vahvistaa Raamatun todeksi.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "helppo tapa tajuta kristinuskon perusteiden vankkuus on katsoa vanha hyvä elokuva 'Case for Christ'."

        Sen perustelun voi tiivistää, että Jeesus ylösnousi, koska hänen seuraajansa uskoivat, että hän ylösnousi. Ja loppujen lopuksi kerrotaan, että kyse on siitä, että pitää tehdä uskonhyppy, eli vaan uskoa sokeasti.

        "ja katsokaa myös uskovia tiedemiehiä kanavalta 'Is Genesis History'."

        Olet mainostanut tuota monessa eri keskustelussa. Niissä keskusteluissa jotka olen nähnyt, et ikinä edes yritä vastata kritiikkiin, jota tuo video saa, vaan pakenet keskustelusta, kun joku huomauttaa siinä olevista ongelmista. Vaikka kokemuksen perusteella tiedän että haaskaan luultavasti aikaani, otan riskin kommentoimalla paria paria esimerkkiä.

        Steve Austin selittää, että Grand Canyon on peräisin ison järven tyhjentymisestä. Hän ohittaa kokonaan sen, että miksi se sitten on syvä yksittäinen uoma. Tulvatasangoille näet muodostuu useita matalia uomia. Sitten hän selittää (noin 12 minuutin kohdalla) miten geologiset kerrokset eivät voi olla vuosimiljoonien ja -miljardien aikana syntyneitä koska hänen esimerkkinä käyttämänsä kerroksen pinta on tasaisen kumpuileva "ja olisiko se miljardien vuosien tuotos, vai veden voiman tuotos?" Jää täysin avoimeksi että miten tuo kumoaa miljardit vuodet. Hän vain heittää väitteen kysymyksen muodossa ja jättää sen kokonaan perustelmatta. Lisäksi ajoituksista puhuessa hän sanoo että "jotkut sanovat" että kerroksen ovat miljardien vuosien ikäisiä. Hän kokonaan ohittaa sen, että miksi ne jotkut sanovat niin: siksi että ne on mitattu. Näin hän voi sivuuttaa kokonaan iänmääritykset ilman että hänen täystyisi perustelle miksi ne ovat vääriä.

        Todd Woodin mukaan kissaeläimet ovat peräisin samasta Nooan arkin kantaparista, koska ne ovat kaikki selvästi kissamaisia. Miksi sitten kaikki nisäkkäät eivät periydy samasta kantamuodosta, koska ne ovat selvästi nisäkäsmäisiä? Hänen mukaansa koiraeläimet, karhut, ankat, hanhet ja joutsenet edustavat kukin omaa lajityyppiään. Hän ei kuitenkaan millään lailla edes yritä perustella, miten määritellään kuuluvatko jotkin eläimet samaan lajityyppiin vai eivät (ellei lasketa epämääräistä perustetta siitä että ne vaikuttavat samalta). Siksi, kun hän jatkaa selittämistään miten evoluutio ei tuota mitään uutta lajityyppiä, hänen puheensa on vain tyhjää sanahelinää, kun hän ei tiedä miten lajityyppi edes määritellään.
        Hän jatkaa ihmisten esi-isien kallojen esittelyllä. Hän toteaa että neandertalilaiset kuuluvat ihmisiin, mutta etelänapinat eivät, ja perustelee sitä selvillä eroilla. Miksi hän otti esimerkiksi hyvin kaukaisen ihmisen sukulaisen ja hyvin läheisen sukulaislajin? Siksikö että niiden välillä on selvä ero? Paljon mielenkiintoisempaa olisi tietää mitä mieltä hän on esim. pystyihmisestä, joka joidenkin kreationistien mukaan on selvästi ihminen ja toisten kreationistien mielestä selvästi "apina".

        Yleishuomiona huomautan vielä, että dokumentti kaivaa maata omien jalkojensa alta korostamalla haastateltavien tieteellistä koulutusta/ammattilaisuutta. Koska he kerran ovat tietemiehiä, heidän pitäisi tietää että dokumenttihaastattelut eivät ole tieteellinen julkaisukanava. Heillä on tietoa millainen on tieteellinen tutkimus ja heillä on kyky tehdä sellainen. Miksi he siis eivät ole julkaiseet näkemyksiään tieteellisen tutkimuksen muodossa, vaan tyytyvät puhumaan videolla? Siksikö että he itsekin tietävät että heidän väitteensä ei täytä tieteen kriteerejä?

        AinakinKurt Wise ja Todd Woodin kohdalla vastaus on selvä: he myöntävät aivan avoimesti, että heidän näkemyksensä perustuu heidän uskoonsa, eikä siihen että he voisivat osoittaa evoluution vääräksi.

        Wood kirjoittaa blogissaan:
        "Evolution is not a theory in crisis. It is not teetering on the verge of collapse. It has not failed as a scientific explanation. There is evidence for evolution, gobs and gobs of it. It is not just speculation or a faith choice or an assumption or a religion. It is a productive framework for lots of biological research, and it has amazing explanatory power. There is no conspiracy to hide the truth about the failure of evolution. There has really been no failure of evolution as a scientific theory. It works, and it works well."

        "Creationist students, listen to me very carefully: There is evidence for evolution, and evolution is an extremely successful scientific theory. [...] It is my own faith choice to reject evolution, because I believe the Bible reveals true information about the history of the earth that is fundamentally incompatible with evolution. I"

        http://toddcwood.blogspot.com/2009/09/truth-about-evolution.html

        Kurt Wise on kertonut miten hän leikkasi Raamatusta kaikki tieteen kanssa yhteensopimattomat kohdat ja lopputuloksena kirja kävi niin hauraaksi ettei sitä edes voinut nostaa ehjänä. Wise teki tietoisen valinnan hylätä tieteen näkemys. Hän on sanonut vastaavaa muissakin yhteyksissä.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Kurt_Wise

        Yli 500 luotettavaa silminnäkijää todistaa Jeesuksen ylösnousemuksen.

        Kanjonit jokineen ovat tulosta siitä, kun suuri määrä vettä on virrannut maan kohotessa tulvan jälkeen. Katso kretupalstan linkit.

        Ikämääritykset ovat virheellisiä. Tulva selittää kerrokset. Tästä on monta vertaisarvioitua artikkelia ja johtavat yliopistot opettavat tulvaa faktana.

        Ihmisen ja apinan fossiilit ovat 4500 vuoden takaa ja ne on helppo erottaa toisistaan.

        Oikea tiede todistaa Raamatun todeksi. Pseudotiede yrittää kumota sen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki liittyy kaikkeen.

        Lapsikin tietää.

        "Kaikki liittyy kaikkeen."

        Jotain kautta kyllä, mutta ilmeisesti et itsekään osaa kertoa miten viestisi liittyy minun viestiini.

        Unohdit kertoa että missä yhteydessä tontut ja Allahit on todettu saduksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        CMI on harhaoppia.

        Jokainen voi nähdä lentokoneesta maan olevan litteä.

        Jokainen näkee maan pysyvän paikallaan: aurinko, kuu ja tähdet liikkuvat taivaan kantta pitkin.

        Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa.

        Perustat näkemyksiä pseudo tieteeseen. Oikea tiede vahvistaa Raamatun todeksi.

        "CMI on harhaoppia."

        Mikä kaikki on harhaoppia Luominen-lehdessä ja millä perusteella?

        "Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa."

        Onko sinulla muita perusteita väitteellesi kuin sokea usko?

        "Perustat näkemyksiä pseudo tieteeseen."

        Unohdit nyt kokonaan perustella väitteesi.

        "Oikea tiede vahvistaa Raamatun todeksi."

        Voi harmi, unohdit kokonaan antaa esimerkkejä tutkimuksista, joissa tuo "oikea" tiede on vahvistanut Raamatun?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Yli 500 luotettavaa silminnäkijää todistaa Jeesuksen ylösnousemuksen.

        Kanjonit jokineen ovat tulosta siitä, kun suuri määrä vettä on virrannut maan kohotessa tulvan jälkeen. Katso kretupalstan linkit.

        Ikämääritykset ovat virheellisiä. Tulva selittää kerrokset. Tästä on monta vertaisarvioitua artikkelia ja johtavat yliopistot opettavat tulvaa faktana.

        Ihmisen ja apinan fossiilit ovat 4500 vuoden takaa ja ne on helppo erottaa toisistaan.

        Oikea tiede todistaa Raamatun todeksi. Pseudotiede yrittää kumota sen.

        "Yli 500 luotettavaa silminnäkijää todistaa Jeesuksen ylösnousemuksen."

        Ei, vaan puolueellinen lähde väittää noin. Ja vaikka niin olisi, niin entä sitten? Silminnäkijätodistukset voivat olla hyvin epäluotettavia.

        "Kanjonit jokineen ovat tulosta siitä, kun suuri määrä vettä on virrannut maan kohotessa tulvan jälkeen."

        Tulvatasangoille muodostuu useita matalia uomia, ei yhtä syvää. Tämä asia ei ole muuttunut miksikään siitä kun viimeksi huomautin. Etkö edes lue viestejä, joita kommentoit?

        "Katso kretupalstan linkit."

        En todellakaan ala katsoa läpi tuhansia eri linkkejä, joita siellä on esitetty, siksi että sinä olet kyvytön esittämään perusteet väitteellesi.

        "Ikämääritykset ovat virheellisiä."

        Unohdit esittää perusteet väitteellesi.

        "Ihmisen ja apinan fossiilit ovat 4500 vuoden takaa ja ne on helppo erottaa toisistaan."

        Miksi sitten kreationistit eivät kykene erottamaan onko pystyihminen ihminen vai "apina"?

        "Oikea tiede todistaa Raamatun todeksi."

        Missä tähän oikeaan tieteeseen voisi tutustua?

        Ilmeisesti ne huomioit, joita esitin viestissäni, jota kommentoit, olivat vastaansanomattomia, kun et käsitellyt niitä lainkaan, vaan vaihdoit puheenaihetta.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Kaikki liittyy kaikkeen."

        Jotain kautta kyllä, mutta ilmeisesti et itsekään osaa kertoa miten viestisi liittyy minun viestiini.

        Unohdit kertoa että missä yhteydessä tontut ja Allahit on todettu saduksi.

        Lapsikin tietää ne saduiksi.

        Liittyihän se kun ajattelin niin.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "CMI on harhaoppia."

        Mikä kaikki on harhaoppia Luominen-lehdessä ja millä perusteella?

        "Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa."

        Onko sinulla muita perusteita väitteellesi kuin sokea usko?

        "Perustat näkemyksiä pseudo tieteeseen."

        Unohdit nyt kokonaan perustella väitteesi.

        "Oikea tiede vahvistaa Raamatun todeksi."

        Voi harmi, unohdit kokonaan antaa esimerkkejä tutkimuksista, joissa tuo "oikea" tiede on vahvistanut Raamatun?

        Kaikki Raamatun vastainen on harhaoppia.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Yli 500 luotettavaa silminnäkijää todistaa Jeesuksen ylösnousemuksen."

        Ei, vaan puolueellinen lähde väittää noin. Ja vaikka niin olisi, niin entä sitten? Silminnäkijätodistukset voivat olla hyvin epäluotettavia.

        "Kanjonit jokineen ovat tulosta siitä, kun suuri määrä vettä on virrannut maan kohotessa tulvan jälkeen."

        Tulvatasangoille muodostuu useita matalia uomia, ei yhtä syvää. Tämä asia ei ole muuttunut miksikään siitä kun viimeksi huomautin. Etkö edes lue viestejä, joita kommentoit?

        "Katso kretupalstan linkit."

        En todellakaan ala katsoa läpi tuhansia eri linkkejä, joita siellä on esitetty, siksi että sinä olet kyvytön esittämään perusteet väitteellesi.

        "Ikämääritykset ovat virheellisiä."

        Unohdit esittää perusteet väitteellesi.

        "Ihmisen ja apinan fossiilit ovat 4500 vuoden takaa ja ne on helppo erottaa toisistaan."

        Miksi sitten kreationistit eivät kykene erottamaan onko pystyihminen ihminen vai "apina"?

        "Oikea tiede todistaa Raamatun todeksi."

        Missä tähän oikeaan tieteeseen voisi tutustua?

        Ilmeisesti ne huomioit, joita esitin viestissäni, jota kommentoit, olivat vastaansanomattomia, kun et käsitellyt niitä lainkaan, vaan vaihdoit puheenaihetta.

        Raamattu on totuus. Kaikki sen vastainen on valetta tai virhe. Jumala ei tee virheitä eikä erehdy.

        Oikea tiede todistaa Raamatun olevan totta. Esimerkiksi Josh Hartnett, Expansion of Space - A Dark Science.

        Pitää vain osata poimia rusinat pullasta. Tiede, joka todistaa Raamatun olevan totta, on oikeaa tiedettä. Muu on väärää.

        Oikean tieteen muuttumaton paradigma on että Raamattu on totta.

        Tuhlaat aikaasi minuun ja minä sinuun. Jatketaan sitten, kun uskot Raamatun olevan Jumala.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lapsikin tietää ne saduiksi.

        Liittyihän se kun ajattelin niin.

        "Lapsikin tietää ne saduiksi."

        Riippuu lapsesta. Islannissa tonttu-uskoa esiintyy nykypäivänäkin ja aika monessa islamilaisessa maassa Allahia ei "tiedetä" saduksi.

        Ja sinä väitit että ne on todettu saduiksi. Voitko nyt kertoa että missä yhteydessä ne on todettu saduiksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on totuus. Kaikki sen vastainen on valetta tai virhe. Jumala ei tee virheitä eikä erehdy.

        Oikea tiede todistaa Raamatun olevan totta. Esimerkiksi Josh Hartnett, Expansion of Space - A Dark Science.

        Pitää vain osata poimia rusinat pullasta. Tiede, joka todistaa Raamatun olevan totta, on oikeaa tiedettä. Muu on väärää.

        Eli ilmeisesti vain trollaat. Ei sillä että trollausta kovin erottaisi aidosta kreationismin saarnaamisesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki Raamatun vastainen on harhaoppia.

        Luominen-lehti väittää kantansa perustuvan Raamattuun. Sinäkään et osannut kertoa edes yhtä asiaa, joka kyseisessä lehdessä olisi harhaoppia.

        Unohdit vastata myös kaikkiin muihin kysymyksiin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oikean tieteen muuttumaton paradigma on että Raamattu on totta.

        Mutta ilmeisesti t tiedä missä tähän "oikeaan tieteeseen" voisi tutustua kun et vastannut tiedusteluuni. Unohdit myös vasta jokaiseen muuhunkin kysymykseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuhlaat aikaasi minuun ja minä sinuun. Jatketaan sitten, kun uskot Raamatun olevan Jumala.

        Eli toisin sanottuna olet täysin kyvytön perustelemaan väitteesi ja kysymykseni ovat liian kiusallisia vastattaviksi, joten pakenet keskustelusta sen sijaan että ottaisit vastuun valheistasi.

        "Jatketaan sitten, kun uskot Raamatun olevan Jumala."

        Eli olet täällä vain saarnaamassa kuorolle, et keskustelemassa.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Lapsikin tietää ne saduiksi."

        Riippuu lapsesta. Islannissa tonttu-uskoa esiintyy nykypäivänäkin ja aika monessa islamilaisessa maassa Allahia ei "tiedetä" saduksi.

        Ja sinä väitit että ne on todettu saduiksi. Voitko nyt kertoa että missä yhteydessä ne on todettu saduiksi.

        Ateistit tietävät ne saduiksi. Eivätkö ne silloin ole?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Luominen-lehti väittää kantansa perustuvan Raamattuun. Sinäkään et osannut kertoa edes yhtä asiaa, joka kyseisessä lehdessä olisi harhaoppia.

        Unohdit vastata myös kaikkiin muihin kysymyksiin.

        Mistä minä tietäisin, mitä luominen lehti opettaa?

        Tunnen vain Raamatun, Jumalan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikean tieteen muuttumaton paradigma on että Raamattu on totta.

        Ja kannattaa rukoilla että anna Jumala itsestäsi merkki että olet. Moni muslimi ja hädässä oleva ateisti rukoillut että Jos olet olemassa niin ilmesty.

      • Anonyymi

        Sun tulisi tutustua Jumalaan ?

        Kukaan ei tunne häntä luojaa,mutta sanoma pojan on Rakkaus !
        Ei lahko,ei ahdistus,ei kirkko joka ahdistaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä minä tietäisin, mitä luominen lehti opettaa?

        Tunnen vain Raamatun, Jumalan.

        "Mistä minä tietäisin, mitä luominen lehti opettaa?"

        Kuitenkin tiesit että CMI on harhaoppia. Luominen-lehti on kyseisen järjestön pääasiallinen julkaisukanava.

        Mikä CMI:ssä on harha-oppia?

        Unohdit taas vastatat kaikkiin kysymyksiin, jotka esitin aiemmin.

        Ei minun tarvitse lukea niitä. Niissä on harhaoppia kaikki se, mikä on Raamattua vastaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ateistit tietävät ne saduiksi. Eivätkö ne silloin ole?

        "Ateistit tietävät ne saduiksi. Eivätkö ne silloin ole?"

        Ateistien näkemys ei määritä todellisuutta. Minun mielestäni peruste sille, että ne ovat satuja, on se, ettei niistä ole mitään uskosta riippumatonta näyttöä.

        Ilmeisesti olet muuttanut kantaansi sen jälkeen kun kirjoitit:
        "Tontut ja allahit on todettu saduksi, luojaa ei."
        Luojakin on asia, johon ateistit eivät usko. Eli sinun perusteitasi käyttäen voimme olla yhtä mieltä siitä, että luoja on satua siinä missä tontut ja Allahkin.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Mistä minä tietäisin, mitä luominen lehti opettaa?"

        Kuitenkin tiesit että CMI on harhaoppia. Luominen-lehti on kyseisen järjestön pääasiallinen julkaisukanava.

        Mikä CMI:ssä on harha-oppia?

        Unohdit taas vastatat kaikkiin kysymyksiin, jotka esitin aiemmin.

        Ei hullulle tarvitse mitään vastata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja kannattaa rukoilla että anna Jumala itsestäsi merkki että olet. Moni muslimi ja hädässä oleva ateisti rukoillut että Jos olet olemassa niin ilmesty.

        "Ja kannattaa rukoilla että anna Jumala itsestäsi merkki että olet."

        Rukoilin. En ymmärrä miksi tuo oli kannattavaa.

        Ja jos nyt vastaat, että en rukoillut vilpittömästi, niin en tietenkään. En voi rukoilla vilpittömästi mitään taholta, jonka olemassaoloon en usko.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei minun tarvitse lukea niitä. Niissä on harhaoppia kaikki se, mikä on Raamattua vastaan.

        "Niissä on harhaoppia kaikki se, mikä on Raamattua vastaan."

        Onko se Raamatun vastaista että CMI vetoaa, että tietyt väitteet ovat niin niin noloja valheita, että niitä ei pidä missään nimessä käyttää, ettei tekisi kreationismia naurunalaiseksi?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei hullulle tarvitse mitään vastata.

        "Ei hullulle tarvitse mitään vastata"

        Ei kenellekään tarvitse vastata, mutta kysymyksiin vastaaminen ja väitteiden perusteleminen on keskustelua. Aika kummallista että tulee keskustelupalstalle ottamaan osaa keskusteluun, mutta sitten kieltäytyy keskustelemasta. Ja tietenkin muut voivat tehdä johtopäätöksiä, että kuinka vankalla pohjalla on sellainen näkemys, joka ei kestä aiheeseen liittyviin kysymyksiin vastaamista. Jos kysymyksiä pakenemalla haluaa oikein alleviivata uskonsa perusteettomuutta, niin siitä vaan.

        Sinäkin olet kaikesta päätellen kyvytön vastaamaan edes ensimmäiseen esittämääni kysymykseen.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "CMI on harhaoppia."

        Mikä kaikki on harhaoppia Luominen-lehdessä ja millä perusteella?

        "Raamattu on kokonaan virheetöntä Jumalan sanaa."

        Onko sinulla muita perusteita väitteellesi kuin sokea usko?

        "Perustat näkemyksiä pseudo tieteeseen."

        Unohdit nyt kokonaan perustella väitteesi.

        "Oikea tiede vahvistaa Raamatun todeksi."

        Voi harmi, unohdit kokonaan antaa esimerkkejä tutkimuksista, joissa tuo "oikea" tiede on vahvistanut Raamatun?

        Voit itse perehtyä Brandon Petersonin kirjaan tai katsella hänen videoitaan. Hän on laskenut sanoja ja kirjaimiua King James Raamatusta ja havainnut tuhansia seitsemällä jaollisuuksia. Todennäköisyys, että ne olisivat tapahtuneet sattumalta, on niin mikroskooppisen pieni, että se on mahdottomuus. Se, että ne kaikki olisi saatu sisällytettyä englanninkieliseen käännökseen hepreankielisestä ja kreikankielisestä kirjasta, on myös mahdottomuus. Ajattele itse. Voit itse toistaa Petersonin laskelmat joko manuaalisesti tai käyttäen samaa ohjelmaa kuin hän käyttää. Hänen menetelmänsä on tieteellinen. Täsmällinen. Vastaansanomaton.

        Attejen ja valhetta rakastavien asenne ei ole: Mikä on totuus? Heidän puolueellinen asenteensa on: Miten voin kieltää Jumalan? Ei voi löytää Jumalaa jos rakastaa valhetta.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Niissä on harhaoppia kaikki se, mikä on Raamattua vastaan."

        Onko se Raamatun vastaista että CMI vetoaa, että tietyt väitteet ovat niin niin noloja valheita, että niitä ei pidä missään nimessä käyttää, ettei tekisi kreationismia naurunalaiseksi?

        On.

        Raamattu sanoo maan pysyvän paikallaan ja auringon,kuun ja tähtien liikkuvan taivaalla.

        Jos joku väittää tätä vastaan, niin on harhaoppinen.

        Huomaatko miten helppoa on uskoa Raamatun totuuteen? Pieni lapsikin havaitsee tämän totuuden.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Ei hullulle tarvitse mitään vastata"

        Ei kenellekään tarvitse vastata, mutta kysymyksiin vastaaminen ja väitteiden perusteleminen on keskustelua. Aika kummallista että tulee keskustelupalstalle ottamaan osaa keskusteluun, mutta sitten kieltäytyy keskustelemasta. Ja tietenkin muut voivat tehdä johtopäätöksiä, että kuinka vankalla pohjalla on sellainen näkemys, joka ei kestä aiheeseen liittyviin kysymyksiin vastaamista. Jos kysymyksiä pakenemalla haluaa oikein alleviivata uskonsa perusteettomuutta, niin siitä vaan.

        Sinäkin olet kaikesta päätellen kyvytön vastaamaan edes ensimmäiseen esittämääni kysymykseen.

        Brandon Peterson on tiedemies, joka on osoittanut Raamatun olevan luonnontieteellisesti totta. Turha siinä on vikistä, kun Jumalan viisaat osoittavat Raamatun olevan Jumalan Sana.

        Raamattu kuvaa todellisuutta sellaisena kuin se on. Todellinen tiede vahvistaa tämän.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voit itse perehtyä Brandon Petersonin kirjaan tai katsella hänen videoitaan. Hän on laskenut sanoja ja kirjaimiua King James Raamatusta ja havainnut tuhansia seitsemällä jaollisuuksia. Todennäköisyys, että ne olisivat tapahtuneet sattumalta, on niin mikroskooppisen pieni, että se on mahdottomuus. Se, että ne kaikki olisi saatu sisällytettyä englanninkieliseen käännökseen hepreankielisestä ja kreikankielisestä kirjasta, on myös mahdottomuus. Ajattele itse. Voit itse toistaa Petersonin laskelmat joko manuaalisesti tai käyttäen samaa ohjelmaa kuin hän käyttää. Hänen menetelmänsä on tieteellinen. Täsmällinen. Vastaansanomaton.

        Attejen ja valhetta rakastavien asenne ei ole: Mikä on totuus? Heidän puolueellinen asenteensa on: Miten voin kieltää Jumalan? Ei voi löytää Jumalaa jos rakastaa valhetta.

        "Voit itse perehtyä Brandon Petersonin kirjaan"

        Niin voisin, muttei minun tarvitse, koska tiedän muutenkin että numeroita pyörittelemällä saa todistettua vaikka mitä kunhan teksti on tarpeeksi pitkä. Tästä on tehty esimerkki. Edgar Allan Poen "Korppi"-runosta löytyy vastaava koodi:
        https://users.cecs.anu.edu.au/~bdm/codes/poe.html

        Todistaako tuo että, että runo on jumalallista alkuperää, vai että numerokoodeja on helppo löytää kirjoituksista?

        "Ei voi löytää Jumalaa jos rakastaa valhetta."

        Eivätkö kuluneita valheita toistelevat kreationistit ole löytäneet Jumalaa?

        Sinullakaan ei ilmeisesti ole antaa esimerkkejä tutkimuksista, joissa tuo "oikea" tiede on vahvistanut Raamatun?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu kuvaa todellisuutta sellaisena kuin se on. Todellinen tiede vahvistaa tämän.

        "Todellinen tiede vahvistaa tämän."

        Todellinen tiede tarkoittaa ilmeisesti jotain muuta kuin se tiede, johom sanalla "tiede" yleensä viitataan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On.

        Raamattu sanoo maan pysyvän paikallaan ja auringon,kuun ja tähtien liikkuvan taivaalla.

        Jos joku väittää tätä vastaan, niin on harhaoppinen.

        Huomaatko miten helppoa on uskoa Raamatun totuuteen? Pieni lapsikin havaitsee tämän totuuden.

        "Raamattu sanoo maan pysyvän paikallaan ja auringon,kuun ja tähtien liikkuvan taivaalla."

        Niinhän se tekee. Usein nimenomaan uskovat yrittävät kovasti kiistää tämän Raamatun sanoman.

        "Huomaatko miten helppoa on uskoa Raamatun totuuteen?"

        Sinulta taisi jäädä välistä jokin perustelu vai tarkoitatko tosiaan, että kun Raamattu väittää jotain, niin siihen pitäisi olla helppo uskoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Brandon Peterson on tiedemies, joka on osoittanut Raamatun olevan luonnontieteellisesti totta. Turha siinä on vikistä, kun Jumalan viisaat osoittavat Raamatun olevan Jumalan Sana.

        "Brandon Peterson on tiedemies, joka on osoittanut Raamatun olevan luonnontieteellisesti totta."

        Miksi sitten et kykene kertomaan, että mikä tuo tieteellinen tutkimus on?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Todellinen tiede vahvistaa tämän."

        Todellinen tiede tarkoittaa ilmeisesti jotain muuta kuin se tiede, johom sanalla "tiede" yleensä viitataan.

        Kyllä. Todellinen tiede vahvistaa Sanan, pseudotiede kumoaa sen.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Raamattu sanoo maan pysyvän paikallaan ja auringon,kuun ja tähtien liikkuvan taivaalla."

        Niinhän se tekee. Usein nimenomaan uskovat yrittävät kovasti kiistää tämän Raamatun sanoman.

        "Huomaatko miten helppoa on uskoa Raamatun totuuteen?"

        Sinulta taisi jäädä välistä jokin perustelu vai tarkoitatko tosiaan, että kun Raamattu väittää jotain, niin siihen pitäisi olla helppo uskoa.

        Kyllä. Jumalan sana on helppo uskoa.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Brandon Peterson on tiedemies, joka on osoittanut Raamatun olevan luonnontieteellisesti totta."

        Miksi sitten et kykene kertomaan, että mikä tuo tieteellinen tutkimus on?

        Brandon Peterson previewed scientific article king James bible

        Katso tuolta:

        https://pure.psu.edu/en/persons/brandon-peterson

        Eiköhän faktoja löydy!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Brandon Peterson previewed scientific article king James bible

        "Brandon Peterson previewed scientific article king James bible"

        Tuon nimistä tutkimusta ei google tuntenut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Katso tuolta:

        https://pure.psu.edu/en/persons/brandon-peterson

        Eiköhän faktoja löydy!

        "Katso tuolta:"

        Laitoit varmaan vahingossa väärän Brandon Petersin julkaisuja esittelevän sivun, sillä kaikki tuolla listatut tutkimukset käsittelevät lääketiedettä, eiväkä lainkaan Raamattua.

        "Eiköhän faktoja löydy!"

        Kyllähän sieltä löytyi vaikka mitä faktoja, mutta ei mitään Raamatun luonnontieteelliusen totuuden vahvistavaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Todellinen tiede vahvistaa Sanan, pseudotiede kumoaa sen.

        Eli vääristelet tietoisesti sanaa "tiede". Jos käyttää eri merkityksessä, kuin mikä niiden vakiintunut merkitys on, olisi kohteliasti ilmoittaa asiasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Jumalan sana on helppo uskoa.

        "Kyllä"

        Koskeeko hyväuskoisuutesi vain Raamatun väitteitä, vai uskotko muutkin väitteet yhtä kritiikittä.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Kyllä"

        Koskeeko hyväuskoisuutesi vain Raamatun väitteitä, vai uskotko muutkin väitteet yhtä kritiikittä.

        Raamattu on totta. Jos argumentti on Raamattua vastaan, niin se on virheellinen tai epätosi.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Brandon Peterson previewed scientific article king James bible"

        Tuon nimistä tutkimusta ei google tuntenut.

        Peer reviewed

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Katso tuolta:"

        Laitoit varmaan vahingossa väärän Brandon Petersin julkaisuja esittelevän sivun, sillä kaikki tuolla listatut tutkimukset käsittelevät lääketiedettä, eiväkä lainkaan Raamattua.

        "Eiköhän faktoja löydy!"

        Kyllähän sieltä löytyi vaikka mitä faktoja, mutta ei mitään Raamatun luonnontieteelliusen totuuden vahvistavaa.

        Raamattu on totta. Brandon Peterson on tiedemies, joka on todistanut sen. Luuletko, että saarnaaja valehtelisi tästä asiasta?

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Eli vääristelet tietoisesti sanaa "tiede". Jos käyttää eri merkityksessä, kuin mikä niiden vakiintunut merkitys on, olisi kohteliasti ilmoittaa asiasta.

        Ei se ole vääristelyä kun paljastaa valhetietoa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on totta. Jos argumentti on Raamattua vastaan, niin se on virheellinen tai epätosi.

        "Koskeeko hyväuskoisuutesi vain Raamatun väitteitä, vai uskotko muutkin väitteet yhtä kritiikittä."

        Ymmärsinkö nyt oikein, että sokea hyväuskoisuutesi ei koske muita, kuin Raamatun väitteitä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on totta. Brandon Peterson on tiedemies, joka on todistanut sen. Luuletko, että saarnaaja valehtelisi tästä asiasta?

        "Brandon Peterson on tiedemies, joka on todistanut sen."

        Ei hän ainakaan tiedemiehen ominaisuudessa ole tehnyt tieteellistä tutkimusta tästä asiasta, vaikka muuta valehtelit.

        Ja edelleen tuollaisen numerokoodin voi löytää vaikka Edgar Allan Poen "Korppi" -runosta. Onko se siis jumalallista alkuperää?

        "Luuletko, että saarnaaja valehtelisi tästä asiasta?"

        Voi hän toki itse uskoa selityksiinsä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se ole vääristelyä kun paljastaa valhetietoa.

        "Ei se ole vääristelyä kun paljastaa valhetietoa."

        Kerro, miten sinä määrittelet tieteen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Peer reviewed

        Eipä tuon lisääminen auta löytämään tuollaista tutkimusta.

        Yllätys, yllätys, uskova puolustaa uskoaan valehtelemalla.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Koskeeko hyväuskoisuutesi vain Raamatun väitteitä, vai uskotko muutkin väitteet yhtä kritiikittä."

        Ymmärsinkö nyt oikein, että sokea hyväuskoisuutesi ei koske muita, kuin Raamatun väitteitä.

        En ymmärrä kysymystä.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Brandon Peterson on tiedemies, joka on todistanut sen."

        Ei hän ainakaan tiedemiehen ominaisuudessa ole tehnyt tieteellistä tutkimusta tästä asiasta, vaikka muuta valehtelit.

        Ja edelleen tuollaisen numerokoodin voi löytää vaikka Edgar Allan Poen "Korppi" -runosta. Onko se siis jumalallista alkuperää?

        "Luuletko, että saarnaaja valehtelisi tästä asiasta?"

        Voi hän toki itse uskoa selityksiinsä.

        "Voi hän toki itse uskoa selityksiinsä."

        No niin, tässä näet että Raamattu on totta!

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Ei se ole vääristelyä kun paljastaa valhetietoa."

        Kerro, miten sinä määrittelet tieteen?

        Tiede on asioiden tutkimista Raamatun valossa ja niin saadaan totuudenmukainen kuva maailmasta.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Eipä tuon lisääminen auta löytämään tuollaista tutkimusta.

        Yllätys, yllätys, uskova puolustaa uskoaan valehtelemalla.

        Kyllä se siellä on ollut. Salaliitto on ehkä poistanut.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ymmärrä kysymystä.

        "Ymmärsinkö nyt oikein, että sokea hyväuskoisuutesi ei koske muita, kuin Raamatun väitteitä."

        Sinä olet tehnyt selväksi, että uskot jotkin asiat sokeasti, koska Raamattu kertoo ne. Tiedustelin, että uskotko sinä myös muut kuin Raamatun esittämät väitteet yhtä kritiikittä.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Eipä tuon lisääminen auta löytämään tuollaista tutkimusta.

        Yllätys, yllätys, uskova puolustaa uskoaan valehtelemalla.

        No onko se valhetta todeta, että Nooan arkissa oli hyönteisten, liskojen, lintujen, sammakoiden ja dinosaurusten munia ja kasvien siemeniä? Niin kaikki mahtui arkkiin. Ja maailma pelastui.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Voi hän toki itse uskoa selityksiinsä."

        No niin, tässä näet että Raamattu on totta!

        Ilmeisesti itsekin myönnät valehdelleesi, kun et mitenkään korjannut huomautustani siitä, että valehtelit, että Brandon on muka tieteellisesti todistanut Raamatun olevan totta.

        "No niin, tässä näet että Raamattu on totta!"

        En näe. Se, mitä Brandon uskoo, ei ole todellisuuden mittari.

        Unohdit kertoa, että onko Edgar Allan Poen "Korppi"-runo jumalallista alkuperää kun kerran siitäkin löytyy vastaava numerokoodi kuin Raamatusta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiede on asioiden tutkimista Raamatun valossa ja niin saadaan totuudenmukainen kuva maailmasta.

        "Tiede on asioiden tutkimista Raamatun valossa ja niin saadaan totuudenmukainen kuva maailmasta."

        Eli toisin sanoen se, mitä yleensä sanotaan tieteeksi, ei ole sinun määritelmäsi mukaista tiedettä. Vääristelet sanojen merkityksia puolustaaksesi uskoasia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se siellä on ollut. Salaliitto on ehkä poistanut.

        Mielikuvituksessassi se on ollut.

        Jäätyäsi kiinni valheesta, valehtelet lisää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        No onko se valhetta todeta, että Nooan arkissa oli hyönteisten, liskojen, lintujen, sammakoiden ja dinosaurusten munia ja kasvien siemeniä? Niin kaikki mahtui arkkiin. Ja maailma pelastui.

        "No onko se valhetta todeta, että Nooan arkissa oli hyönteisten, liskojen, lintujen, sammakoiden ja dinosaurusten munia ja kasvien siemeniä?"

        Riippuu siitä, todetaanko tuo tietoisena siitä, että Nooan arkki on tarua. Jotkut tosiaan uskovat tuollaisia pronssikautisia myyttejä, eikä heitä oikein voi syyttää valehtelusta, jos kertovat asioita, jotka he vilpittömästi uskovat. Toki tuon uskomuksen puolustaminen vaatii käytännössä aina valehtelua.

        Ja tässä oli kylläkin puhe siitä, että valehtelit Brandonin muka todistaneen tieteellisesti, että Raamattu on totta.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Ymmärsinkö nyt oikein, että sokea hyväuskoisuutesi ei koske muita, kuin Raamatun väitteitä."

        Sinä olet tehnyt selväksi, että uskot jotkin asiat sokeasti, koska Raamattu kertoo ne. Tiedustelin, että uskotko sinä myös muut kuin Raamatun esittämät väitteet yhtä kritiikittä.

        Tutkin kaiken Raamatulla. Uskon, jos Raamattu niin sanoo. En usko, jos ei sano.

        Väite "ihminen on evoluution tulos" on valhe. Totuus on, että Jumala teki muovaamastaan savipatsaasta miehen ja tämän kylkipalasta naisen omaksi kuvakseen.

        Elukat teki myös maasta. Näkeehän sen siitä, että ne muuttuvat maaksi kuoleman jälkeen. Näin tiedekin todistaa luomisen.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Ilmeisesti itsekin myönnät valehdelleesi, kun et mitenkään korjannut huomautustani siitä, että valehtelit, että Brandon on muka tieteellisesti todistanut Raamatun olevan totta.

        "No niin, tässä näet että Raamattu on totta!"

        En näe. Se, mitä Brandon uskoo, ei ole todellisuuden mittari.

        Unohdit kertoa, että onko Edgar Allan Poen "Korppi"-runo jumalallista alkuperää kun kerran siitäkin löytyy vastaava numerokoodi kuin Raamatusta?

        Ei ole. Sehän ei ole Raamatussa.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Mielikuvituksessassi se on ollut.

        Jäätyäsi kiinni valheesta, valehtelet lisää.

        Joku kyllä sanoi että siellä se on. Uskovan sanaan voi luottaa.

        En ole kovin hyvä etsimään netistä tietoa. Tokkopa ne kaikki tutkielmat sinne on edes laitettu. Voi löytyä paperiversiona.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole. Sehän ei ole Raamatussa.

        Eli Brandonin koodilla ei voi todistaa, että jokin kirjoitus on jumalallista alkuperää.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Eli Brandonin koodilla ei voi todistaa, että jokin kirjoitus on jumalallista alkuperää.

        Ei tarvita koodeja. Raamattu on Jumalan sanaa. Muuta ei tarvita.

        Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa. Tätä faktaa ei ihminen voi kumota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvita koodeja. Raamattu on Jumalan sanaa. Muuta ei tarvita.

        Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa. Tätä faktaa ei ihminen voi kumota.

        "Ei tarvita koodeja."

        Miksi sitten kovasti mainostit Brandonia, jos kerran itsekään et usko hänen koodinsa todistavan mitään?

        "Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa."

        Tuo väite lepää sokean uskon varassa

        Perusteettomat väitteet voi ohittaa perustelematta. Niitä ei tarvitse kumota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joku kyllä sanoi että siellä se on. Uskovan sanaan voi luottaa.

        En ole kovin hyvä etsimään netistä tietoa. Tokkopa ne kaikki tutkielmat sinne on edes laitettu. Voi löytyä paperiversiona.

        "Tokkopa ne kaikki tutkielmat sinne on edes laitettu."

        Pari viestiä takaperin väitit kun sanoin että en löytänyt Brandonin tutkimusta netistä, että "Kyllä se siellä on ollut".

        Eli nyt yksi netissä ollut tutkimus onkin muuttunut moneksi, joista kaikkia ei ehkä ole siellä.

        "Voi löytyä paperiversiona."

        Tieto sellaisen paperiversion olemassaolosta olisi jossain tietokannassa. Ja mieti nyt: Brandon itse haluaa julistaa väittetään ja sitten mukamas piilottelisi omaa tutkimustaan, joka todistaisi hänen olevan oikeassa.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Ei tarvita koodeja."

        Miksi sitten kovasti mainostit Brandonia, jos kerran itsekään et usko hänen koodinsa todistavan mitään?

        "Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa."

        Tuo väite lepää sokean uskon varassa

        Perusteettomat väitteet voi ohittaa perustelematta. Niitä ei tarvitse kumota.

        Tartuin kiinni veljen todistukseen. Uskova ei voi valehdella. Ja onhan sekin koodi todiste: ei vain ainoa.

        Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        "Tokkopa ne kaikki tutkielmat sinne on edes laitettu."

        Pari viestiä takaperin väitit kun sanoin että en löytänyt Brandonin tutkimusta netistä, että "Kyllä se siellä on ollut".

        Eli nyt yksi netissä ollut tutkimus onkin muuttunut moneksi, joista kaikkia ei ehkä ole siellä.

        "Voi löytyä paperiversiona."

        Tieto sellaisen paperiversion olemassaolosta olisi jossain tietokannassa. Ja mieti nyt: Brandon itse haluaa julistaa väittetään ja sitten mukamas piilottelisi omaa tutkimustaan, joka todistaisi hänen olevan oikeassa.

        Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tartuin kiinni veljen todistukseen. Uskova ei voi valehdella. Ja onhan sekin koodi todiste: ei vain ainoa.

        Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa.

        "Ja onhan sekin koodi todiste"

        Jos se on todiste, se osoittaa että Edgar Allan Poen "Korppi"-runo on jumalallista alkuperää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on totta, koska se on Jumalan sanaa.

        Tuo on vain typerää taikauskoa.

      • Anonyymi
        siare kirjoitti:

        Tuo on vain typerää taikauskoa.

        Evankeliumi on hullutus. Pelastun. Ähä kutti!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      "Raamatun Jumalaan en usko, mutta onko jokin muu jumaluus tai jotakin yliluonnollista? Korkeampi voima? Ihmeitä? Näyttöä on puolesta ja vastaan."

      Ei-helluntailainen kommentti:

      Muissa uskonnoissa on animismia, mentalismia, polyteismiä, ja myös yksijumalaisuutta. Esim. islam ja zarahustralaisuus. Monet pitänevät juutalaisuutta monoteisminä, mutta Raamatun Vanhasta testamentista löytyy kolminaisuutta kuitenkin. New age -tyyppisissä opeissa vihjataan, että ihminen itse voisi kehittyä jumalaksi.

      Kristinuskon ulkopuolella lienee tapahtunut ihmeiden näköistä. Esim. hindulaisuudessa on väitetty joidenkin kävelleen veden päällä. Itselleni on melko vierasta tuo ihmeiden etsimisen näkökulma, joten en ole paras vastaamaan tähän asiaan.

    • Anonyymi

      Provo aloitus. Jos ei usko Raamatun Jumalaan, vaan kenties johonkin muuhun jumaluuteen , niin miksi aloitus on tehty hellareiden palstalle !!

      • Anonyymi

        Siksi.

        Miksi et yritä vakuuttaa avaajaa ja lukijoita Jeesuksesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siksi.

        Miksi et yritä vakuuttaa avaajaa ja lukijoita Jeesuksesta?

        "Älä ruoki provoilijaa"

    • Anonyymi

      Luonto on ihmeellinen ja osoittaa luojan olevan paha.

    • Anonyymi

      Jumalaa ei tarvita mihinkään.

      Mutustele tuota ajatusta.

    • Anonyymi

      Aloittajalla on aivan luvallinen oma valinta, mitä tekee uskollaan.
      Mitä sinä meiltä kyselet. Jokainen on kerran Valkean valtaistuimen edessä mittapaikalla.

      Jos luomakunta ei ole sinulle mitään, kuin joku kyläsepän rykäisy, niin silloinhan sitä puhuu aivan pehmoisia.

      Michio Kaku totesi aikoinaan, Viron tiedelehdessä, että tämä järjestelmä, missä elämme, ei ole sattumaa, vaan takana on käsittämätön viisaus.... näin vapaasta ajansaaton muistista kirjattuna.

      Hän ilmeisesti omaa hieman enemmän paukkuja nupissaan, kuin sinä.

      Eli Hän antoi kunnian sinnepäin, mihin se kuuluu...... Mutta kiertokoululaiset, kun eivät käsitä edes matematiikkaa, muutoin kuin kauppalaskua katsoo- tuliko kaikki alennukset saatua, heillä se ymmärrys on mitä on.

      Sitten se Raamatun Jumala on tiedonvälitys kirja jossa tarinat luo mielleemme kuvaa- kaikille aikakausille, että päästään jyvälle tuonpuoleisuuteen. Tämä pitää hokata.

      Tässä voisi ottaa lapsenuskon matkaan, että samaistuu elämään.
      Kokoko maailma luotiin minun tähteni. tavalaan se ydin, kulminoituu siihen.
      ts. lapsen maailmankaikkeus on olemassa tyydyttääkseen hänen tarpeensa.

      Siinä karsiutuu turhuudet pois. Se myös piirtää sen olemassaolon merkityksen.

      Myös Jumalan "lain" päämäärä on rakkaus- sen merkitys on vanhurskautta ja oikeudenmukaisuutta. ts. kättemme hedelmistä näkyvä- elämäntulos. Jos sitä on.
      Siinä tavallaan on ihmisen velvollisuus elämää kohtaan. Tekemällä oikein.

      Monet ajattelevat, että kun Jumala ei "fyysisesti" ole läsnäoleva- Häntä ei ole.
      Katso luotua maailmaa ja siinä meidän runnellut ihmiset- esimerkkinä meidän lapsemme huumeitten orjana- ihmiskauppiaitten uhreja- sallimuksestamme. koska eivät pidä itseään vastuullisena siitä, mitä lapsillemme myydään, pään sekoittamiseksi.

      Tavallaan mennään siihen lapseen- hänelle on velvollisuus ojentaa terve elämä - jokaisen-- Tämä on Luojan luoma maailma olemme velkaa ihmisyyden mittaan, jossa on rakkaus.

      Jumala näkyy kättemme työstä--- kiellämmekö Hänet, vai elämmekö sen mukaan.

      Jumala ei asu vain taivaissa, Hän asuu täällä- kansan keskellä.--- minkä teette yhdelle vähimmistä jne.

      Ihminen on siten ruumiin ja sielun yhdistelmä- onhan ihmiseen puhallettu elämän Henki - jossa hänestä tuli elävä sielu. Aineellisen ja henkisen yhtälö.
      Siten sielu-- arkipäivänäkin asioissamme vaatii tunnustusta ... tavoiteellisuus sen korkeammasta elämästä.

      Olemme siten luomakunnassa- tämä mikrokosmos, taivaan ja maan välillä. Siitähän me luomme harmonian- elämään. jne. Eikös se ole jo yliluonnollista, että Henki saa meissä jotain aikaiseksi. Sielumme on siten - Jumalan """"lamppu"""" ja toimii sydämestä käsin.

      • Anonyymi

        Michio Kaku ei sanonut sitä, mitä sinä väitit hänen sanoneen.

    • Anonyymi

      aloittajala ;

      älä ny ainakaan helluntailaisten "evankeliumia " usko,
      se on sieltä "alhaalta " , > mihin aurinko ei paista . . .

      etsi tervettä kristinuskoa.

    • Anonyymi

      On olemassa maailmankaikkeuden Luoja, Raamatun Jumala enkeleineen ja sitten langenneen pimeyden valtakunnan herra saatana Lucifer demoineen. Molemmat ovat korkeampia voimia ihmisen voimiin verraten. Molemmista on omaakin kokemusta. www.tuleuskoon.fi

      • Anonyymi

        satanasta ne kaikki lahkot hokee , vähemmän ylistävä Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        satanasta ne kaikki lahkot hokee , vähemmän ylistävä Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta !

        Molemmista on omaakin kokemusta. www.tuleuskoon.fi
        Helluntailaiset hakivat itsemurhan tehneen pastorinsa ruumiin ja yrittivät loitsuilla ja manauksella herättää tätä henkiin tuntitolkulla.
        Pastorille oli jo tehty ruumiinavaus, ja häntä haluttiin yhä elvyttää manauksilla ja loitsuilla.

        Uskotko, että nämä kristittyjen videot osoittavat normaalia käytöstä?

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg
        https://www.youtube.com/watch?v=X2V7KbbfRHA
        Hengestä humalassa, pyhää naurua

        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        Video samasta aiheesta:
        https://www.youtube.com/watch?v=Re3lm9Deo3c&themeRefresh=1
        Tutustu siihen, miten Azusa Streetin herätyksestä alkunsa saaneella helluntailiikkeellä on historiallisia ja kulttuurisia yhteyksiä voodoo-käytäntöihin, jotka ovat muokanneet sen varhaisia johtajia ja uskomuksia.

        Täytyy olla järjiltään, jos joku puolustaa tällaista mielenvikaisuutta. Ja he ovat ihmisiä? Vaikea uskoa.

        Jos videon meno on "taivaallista", niin millaista on sitten helvetillinen meno, ilmeisesti normaalia?

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

        https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2768530
        Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
        Miettinen, Terho; Pelli, Raija
        Tuotemuoto: Äänikirja
        Saatavuus: Heti ladattavissa
        Sähköpostiim tulee lataussivuston linkki. Helppoa, nopea. Hyvää äänikrjan kuuntelemista muillekin.
        Ostin sen kirjan "Harhaanjohtajat". Latasin mp3-tiedoston tietokoneelleni. Toimituskuluja ei ole lainkaan. 12,90 euroa. 642 megatavua ja kesto 7 tuntia ja 48 minuuttia. Voitte muutkin ostaa sen mp3-tiedostona. Äänikirjana.

        Parhamin mukaan oli olemassa kolmaskin työ, jonka osoituksena oli kseno glossolalia. Se oli helluntain kaltainen ihme, jossa papit ja lähetyssaarnaajat pystyivät puhumaan vieraiden äidinkielillä (kielillä). Seymour uskoi siihen. 1906 Los Angelesiin saavuttuaan Seymour ”sai Pyhän Hengen ja kielet” ja hänestä tuli helluntailaisuuden isä. Hänen johdollaan lukuisat ihmisjoukot saivat tämän glossolalian Azusa-herätyksen yhteydessä, ja maailmanlaajuinen lähetystyö alkoi. Mutta paholainen piilee yksityiskohdissa, sillä ymmärrettävä kieli ei juurtunut Parhamin ja Seymourin lupaamalla tavalla. Koko konsepti oli epäonninen, eikä tuloksena ollut muuta kuin käsittämätöntä siansaksaa, kuten afrikkalaiset noitatohtorit harrastavat.” Paitsi että lähetyssaarnaajat pettyivät shamaanien kaltaiseen kielenkäyttöön, koko Azusan jälkikasvu ajautui sarjaan täsmällisiä ja samansuuntaisia ilmenemismuotoja, jollaisia on nähty voodoossa ja afrikkalaisessa perinteisessä uskonnossa.
        Jo varhain monet kirkkokunnat ja papit ottivat Damballan käärmeöljyä ja kokivat hänen pakanallisuuteen perustuvia reaktioitaan laittomasta seksistä glossolaliaan.Mutta helluntaipakanuus on energisoiva pupu, sillä vuoden 1906 alkuperäiset pakanalliset ilmenemismuodot kalpenevat sen rinnalla, mitä niin kutsuttu ”Pyhä Henki” tekee Azusan jälkeisessä maailmassa. Näyttää siltä, että pakanuuden Damballa-henki on naamioitunut oikeaksi Pyhäksi Hengeksi - ja luonut helluntaipakanuuden. Hänen ovela metodinsa on antanut helluntailaisille mahdollisuuden ”rukoilla kielillä”, mutta samaan aikaan he sihisevät kuin käärmeet, harrastavat homoseksiä, varastavat leskien rahoja valheellisella teeskentelyllä, puhuvat kuolleille, nauravat hallitsemattomasti ja harrastavat noituutta. Näitä, monien muiden helluntai-pakanallisten ilmentymien ohella, on käytetty kuvan maalaamiseen. Nyt kun lopulliset värit on asetettu tähän renderointiin, ottakaa aikaa tutkia sen sävyjä ja sommittelua - ja pohtikaa sitten sen pakanallisten sävyjen tulkintaa, 50 pakanallisen helluntailaisuuden sävyä.

        Helluntailaisuuden historia alkaa Afrikasta, jossa voodoo (vodou), emämaan perinteinen uskonto ja diasporan perinteinen uskonto, on syntynyt. Täällä damballan käärmeenpalvojat valitettavasti kahlittiin ja lähetettiin ulkomaille ihmisorjiksi. Sattumoisin Afrikan länsi- ja keskirannikolta vietiin myös orjien uskontoa, Orissan henkiä ja kotimaan henkistä kulttuuria, mukaan lukien glossolaliaa. afrikkalaiset orjat löysivät tiensä Amerikkaan, erityisesti Louisianaan, joka on jatkumo tälle kertomukselle. miksi? Sata mailia New Orleansista lounaaseen, Hoodoo-maahan, syntyi William J. Seymour, orjien lapsi. William J. Seymourilla oli varhaisia elämänkokemuksia henkien ja rinnakkaisten ilmenemismuotojen kanssa, kuten hänen esi-isillään, jotka harjoittivat pakanallista voodoo-uskontoa. Toisin kuin he, hän oli kuitenkin protestantismin saastuttama, ja kolmekymppisenä, noin vuonna 1903, hän liittyi Jumalan kirkon Evening Light Saints -järjestöön. Tästä valkoisesta, mutta rodullisesti kattavasta pyhitysväen ryhmästä tuli hänen kotinsa. Täällä hän pelastui, täyttyi Hengellä ja sai papin viran.” Seymourin tarina jatkuu, kun hän vaihtaa uskontokuntia, oppeja, henkiä ja paikkakuntia. Vuonna 1906 hänet löydetään Houstonista, jossa Charles Fox Parham kouluttaa häntä ihmiskunnan tarvitsemasta hengellisestä työstä, joka ylittää sen, mitä Seymour sai ollessaan osa Evening Light Saintsia.

        https://www.amazon.com/Pagan-Pentecostalism-Its-Roots-Slavery/dp/1500858080
        Pagan Pentecostalism: Its Roots: Sex, Sin & Slavery
        Pakanallinen helluntailaisuus: sen juuret: Seksi, synti ja orjuus

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JA SE ON NORMAALIA?
        Tästä youtube-videosta on 706 kommenttia, joista monet ovat omakohtaisia kokemuksia, koska ovat itse osallistuneet siihen.
        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

        Video osoittaa saatanallista aktiivisuutta. Jos tämä touhu on sinulle normaalia, niin et todellakaan palvo jumalaa, vaan epäjumalia.

        Ja tähän saatanalliseen hulluuteen haluat käännyttä muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Video osoittaa saatanallista aktiivisuutta. Jos tämä touhu on sinulle normaalia, niin et todellakaan palvo jumalaa, vaan epäjumalia.

        Ja tähän saatanalliseen hulluuteen haluat käännyttä muita.

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Miten kristityt, joiden uskonto on ainoa oikea uskonto, käyttäytyvät. Ja se on sellainen oikea uskonto, johon kaikkien ihmisten on käännyttävä.

        Se on sellainen oikea uskonto, johon kaikkien ihmisten on käännyttävä. Se on kristittyjen tavoite. He ”pelastavat” vääräuskoisia. Mutta miltä he pelastavat heidät? Normaaliudelta, he haluavat kaikkien muuttuvan sellaisiksi kuin heidät videolla kuvataan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=m-7px5Xyzlg
        Helluntailaiset

        https://rivalnations.org/censored-bible/
        Raamattusi on sensuroitu

        Raamattu, joka sinulla on kotonasi tai taskussasi, on sensuroitu. Omistamastasi Raamatusta on poistettu jakeita ja kokonaisia kirjoja. Tuntemasi Raamattuun on lisätty ylimääräistä sisältöä. Raamattu, jota olet lukenut niin kauan kuin olet lukenut Raamattua, ei ole se Raamattu, jota Jeesus, apostolit tai alkuseurakunta olisivat lukeneet. Monia Jeesukseen viittaavia profetioita on muutettu tai poistettu. Riippumatta siitä, kuinka kauan olet ollut kristitty, et todennäköisesti ole koskaan tullut ajatelleeksi, että Raamattua on sensuroitu - mutta niin on tapahtunut.

        Uskonnollinen perinne voi olla hyvä asia, ja joskus se voi olla hyvin huono asia. Kun on kyse siitä, mistä Raamatun versiosta luemme, uskonnollinen perinne voi estää meitä saamasta käyttöönsä tarkinta ja luotettavinta versiota. Arkeologisten löytöjen ja tekstikriittisten tutkimusten ansiosta olemme saaneet selville, että Jeesus, apostolit, Uuden testamentin kirjoittajat ja varhaiskirkko lukivat Raamatun eri versiosta kuin me nykyään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo
        Se on sellainen oikea uskonto, johon kaikkien ihmisten on käännyttävä. Se on kristittyjen tavoite. He ”pelastavat” vääräuskoisia. Mutta miltä he pelastavat heidät? Normaaliudelta, he haluavat kaikkien muuttuvan sellaisiksi kuin heidät videolla kuvataan.

        helluntailasisuus , > katsoo MAALLISIIN < !!!

        henkiä on monia . ..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        helluntailasisuus , > katsoo MAALLISIIN < !!!

        henkiä on monia . ..

        Helluntailaiset hakivat itsemurhan tehneen pastorinsa ruumiin ja yrittivät loitsuilla ja manauksella herättää tätä henkiin tuntitolkulla.
        Pastorille oli jo tehty ruumiinavaus, ja häntä haluttiin yhä elvyttää manauksilla ja loitsuilla.

        Kirjasta Harhaanjohtajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset hakivat itsemurhan tehneen pastorinsa ruumiin ja yrittivät loitsuilla ja manauksella herättää tätä henkiin tuntitolkulla.
        Pastorille oli jo tehty ruumiinavaus, ja häntä haluttiin yhä elvyttää manauksilla ja loitsuilla.

        Kirjasta Harhaanjohtajat.

        Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

        Yliluonnolliset ihmeparantumiset, kaatumiset, kuolleista herättämiset ja kielilläpuhuminen ovat joissakin uskonnollisissa piireissä arkipäiväisiä ilmiöitä. Mistä oikein on kyse? Mikä saa ihmisen tavoittelemaan ekstaattisia tiloja? Miksi vakavasti sairaat ihmiset turvautuvat ahneisiin huijareihin?

        Harhaanjohtajat käyttävät uskon varjolla säälittä seuraajiaan hyväksi. Karismaattisina pidetyt lahkojohtajat venyttävät maallisia lakeja. Lahkojen jäsenet tottelevat kritiikittä pahimmillaan narsistisia ja mielenterveydeltään horjuvia johtajiaan ja alistuvat mielivallan ja hyväksikäytön uhreiksi. Jäsenet luopuvat vapaaehtoisesti itsenäisyydestään ja vapaudestaan. Kollektiivin otteesta irti pääseminen on vaikeaa.

        Harhaanjohtajat käsittelee karuja rikoksia vahvauskoisten maailmassa, jossa Jumalan nimi näyttää pesevän puhtaaksi salatuimmatkin synnit. Teoksen toinen kirjoittaja Terho Miettinen onnistui pitkän prosessin jälkeen pääsemään pois ahtaista helluntailaisympyröistä. Tämä kirja on syntynyt osittain tuon prosessin seurauksena.

        Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

        Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.

        Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

        Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

        Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.

        Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

        Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

        Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

        kamalaa.

        Glossolaliaa harjoitetaan myös ei-kristillisissä uskonnoissa: Pohjois-Amerikan intiaanien Peyote-kultti, Tyynenmeren luoteisosan Haida-intiaanit, Sudanin shamaanit, Afrikan länsirannikon Shango-kultti, Trinidadin Shago-kultti, Haitin Voodoo-kultti, Etelä-Amerikan ja Australian aboriginaalit, Pohjois-Amerikan ja Aasian subarktisten alueiden eskimot, Grönlannin shamaanit, Borneon djakit, Etiopian zor-kultti, Siperian shamaanit, Etelä-Amerikan chaco-intiaanit, Andeilla asuvat curanderot, Afrikan Sudanin kinkat, Afrikan thonga-shamaanit ja Tiibetin munkit. "

        https://www.ucg.org/vertical-thought/paganism-in-christianity¨
        Pakanallisuus kristinuskossa

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.patheos.com/blogs/matauryn/2017/12/11/glossolalia-paganism/
        Glossolalia pakanallisuudessa ja okkultismissa

        Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen...

        OM=AUM=Aamen

        Mistä on tullut sana: Aamen?

        MUINAISUUDESTA TAAS.
        OM ja Aamen

        Zarathustra vs. Jeesus

        Zarathustra syntyi neitsyestä ja "tahrattomasta hedelmöityksestä jumalallisen järjen säteen vaikutuksesta".
        Hänet kastettiin joessa.
        Nuoruudessaan hän hämmästytti viisaita miehiä viisaudellaan.
        Paholainen kiusasi häntä erämaassa.
        Hän aloitti palvelutehtävänsä 30-vuotiaana.
        Zarathustra kastoi vedellä, tulella ja "pyhällä tuulella".
        Hän ajoi ulos riivaajia ja palautti sokean miehen näön.
        Hän opetti taivaasta ja helvetistä ja paljasti salaisuuksia, kuten ylösnousemuksen, tuomion, pelastuksen ja maailmanlopun.
        Hänellä oli pyhä malja eli graalin malja.
        Hänet surmattiin.
        Hänen uskonnollaan oli eukaristia.
        Hän oli "lihaksi tullut sana".
        Zarathustran seuraajat odottavat "toista tulemista" neitseestä syntyneessä Saoshyantissa eli Vapahtajassa, jonka on määrä tulla vuonna 2341 jKr. ja joka aloittaa palvelutyönsä 30-vuotiaana ja aloittaa kultaisen aikakauden.

        Yllättäviä yhtäläisyyksiä kristinuskon ja zarathustralaisuuden välillä

        Jos käydään läpi antiikin ja nykyajan uskontojen historiaa edes lyhyesti, huomataan, kuinka samankaltaisia ne ovat. Vanhojen unohdettujen uskomusten juonet ja hahmot siirtyvät usein uusiin uskomuksiin. Tämä pätee erityisesti sellaisten kansojen uskontoihin, jotka asuvat naapurialueilla ja ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Esimerkiksi kertomukset maailman ja ihmisten luomisesta, vedenpaisumuksesta, tuhoutuneesta tornista ja Jumalan lasten kapinasta pääjumalaa vastaan eivät ole lainkaan ainutlaatuisia. Niitä oli muillakin kansoilla jo ennen Abrahamin uskontojen - juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin - syntyä. Samaa voidaan sanoa perinteistä ja juhlapyhistä.

        Kaikki koulutetut ihmiset tietävät, että kristinusko on peräisin juutalaisuudesta. Se eroaa siitä kuitenkin merkittävästi monien ajatusten ja periaatteiden osalta. Harva kuitenkin tietää, että juutalaisuuden lisäksi kristinuskoon vaikutti suuresti sellainen muinainen uskonto kuin zarathustralaisuus, joka esiintyi useita satoja vuosia ennen Kristusta. Zarathustralaisten uskomuksiin voi tutustua heidän pyhistä teksteistään - Avestasta.

        Usko Luojaan

        Zarathustralaisten ylimpänä jumaluutena pidetään Ahura-Mazdaa. Kristillisen Jumalan tavoin hän on kaiken alunperin luoja, maailman ja ihmisten luoja. Kirjaimellisesti Ahura-Mazda käännetään Herraksi Viisaaksi.
        Usko Jumalan Poikaan

        Zarathustralaisuudessa, kuten kristinuskossakin, Isä Jumalalla on poika nimeltä Mithra. Häneen liitetään auringonvalo, oikeudenmukaisuus ja ystävyys, ja häntä pidetään välittäjänä ylimmän jumalan ja ihmisten välillä. Mithran palvonta oli suosittua Roomassa ensimmäisestä toiselle vuosisadalle jKr. Tuolloin Mithran kultista tuli lähes erillinen uskonto. On kummallista, että Mithran syntymäpäivää vietettiin samana päivänä, jona nyt vietetään joulua - 25. joulukuuta.

        Tosin myyttien mukaan Mithras ei syntynyt maallisesta naisesta, vaan ilmestyi kalliosta aikuisena miehenä. Paimenet olivat ensimmäisiä, jotka palvoivat häntä. Jeesuksen tavoin Mithra auttoi ihmisiä, teki erilaisia ihmeitä ja järjesti maallisen elämänsä päätteeksi jumalille juhlan, jonka jälkeen hän nousi taivaaseen.

        Jopa Jeesuksen ikonissa ja Mithran kuvissa on huomattavia yhtäläisyyksiä. Mithrasilla oli auringonsäteet päänsä yläpuolella, aivan kuten Jeesuksella ja pyhimyksillä on sädekehä.

        Kristittyjen ja roomalaisten mithraistien rituaaleissa on silmiinpistävää samankaltaisuutta. Mithralaisissa jumalanpalveluksissa sytytettiin leipää ja chaomaan sekoitettua vettä, joskus chaoma korvattiin viinillä. Chaoma on kasvista valmistettu mielialaa muuttava juoma. Mithraan uskovat maistelivat pyhitettyjä lahjoja, mikä muistuttaa hyvin paljon kristillistä ehtoollisen sakramenttia. Mithralaisuudessa harjoitettiin myös pesua, myös ennen kulttiin vihkimistä, mikä muistuttaa kristillistä kastetta.

        Kun kristityt tietävät näistä käytännöistä, he syyttävät mithralaisia plagioinnista. Meidän ei tietenkään pidä sulkea pois mahdollisuutta, että rituaaleja on lainattu molemmilta puolilta, mutta on huomattava, että kun kristinusko ilmestyi Rooman valtakuntaan, mithralaisuus oli siellä jo täydessä käytössä, ja Haoma mainitaan Avestassa, joka on kirjoitettu ennen kristittyjen ilmestymistä.

        Usko Pyhään Henkeen

        Yksi kristillisen kolminaisuuden hypostaaseista on Pyhä Henki. Pyhä Henki voi olla läsnä kaikkialla ja jopa jokaisen kristityn sielussa. "Hän, joka on kaikkialla läsnä ja täyttää kaiken...". (Ote rukouksesta Pyhälle Hengelle."

        Kristillisen Pyhän Hengen tavoin zarathustralaisuudessa toimii Luojan luova voima, jota kutsutaan nimellä Spenta-Mainyu, joka kirjaimellisesti tarkoittaa pyhyyden henkeä. Kristillisen Pyhän Hengen tavoin Spenta-Mainyu voi asua ihmisissä.

        Usko profeettoihin
        Kristinuskon tavoin zarathustralaisuus uskoi profeettoihin. Profeetat ovat Jumalan ja ihmisten välittäjiä, jotka välittävät viestejä ja ilmoituksia Kaikkivaltiaalta ihmisille. Zarathustranismin tärkein profeetta on Zarathustra, joka Jeesuksen Kristuksen tavoin alkoi saarnata 30-vuotiaana. Hän välitti ihmisille Ahura-Mazdan jumalallisen ilmoituksen. Zarathustran jälkeen maailmaan ilmestyi vielä kolme profeettaa, joista viimeinen oli Saoshyant. Saoshyant käännetään pelastajaksi. Hänen oli synnyttävä neitsyelle, tahrattoman hedelmöityksen jälkeen. Saoshyant tulee maan päälle aikojen lopussa kukistamaan pahan. Hän herättää kuolleet henkiin ja antaa vanhurskaille ikuisen elämän.

        Usko maailmanloppuun

        Vanhassa testamentissa ei mainita maailmanloppua, viimeistä tuomiota tai kuolleiden ylösnousemusta; nämä ajatukset esiintyvät myöhemmin kristillisissä teksteissä. Yllättävää kyllä, kristilliset ajatukset maailmanlopusta ovat lähes identtisiä zarathustralaisten ajatusten kanssa.

        Zarathustralaisuudessa ennen maailmanloppua on ilmestyttävä vapahtaja Saoshyant, joka voittaa pahan ja herättää kuolleet. Kaikki maan päällä koskaan eläneet ihmiset kokoontuvat Ahura-Mazdan valtaistuimelle, minkä jälkeen heidät tuomitaan. Sitten kaikki vanhurskaat menevät ikuisen autuuden maailmaan ja syntiset ikuiseen kidutukseen. Ajatukset helvetistä ja taivaasta olivat hyvin suosittuja myös zarathustralaisuudessa.

        Dualismin ajatukset

        Juutalaisuudessa Saatana on vain Jumalan alamainen, hänen uskollinen enkelinsä-syyttäjänsä, mutta kristinuskossa Saatana muuttuu Jumalan vastustajaksi. Useimpien kristittyjen mielissä kaikki maailmassa on jaettu mustaan ja valkoiseen, hyvään ja pahaan, hyvään ja pahaan.

        Samanlaisia ajatuksia löytyy myös zarathustralaisuudesta, jossa pahan ruumiillistuma on jumaluus - Ahriman. Kaikki pahan henget - devat - alistetaan Ahrimanille. Nämä voimat ovat vastuussa kaikista pahoista asioista, joita maailmassa tapahtuu.

        Miksi zarathustralaisuus ja kristinusko ovat niin samanlaisia?

        KRISTINUSKON SAMANKALTAISUUS PAITSI ZARATHUSTRALAISUUTEEN MYÖS MUIHIN "PAKANALLISIIN" KERTOMUKSIIN". SYNKRETISMI.

        MUINAISTEN JUMALIEN HISTORIA

        1.Muinainen Egypti. 3000 EKR. Horus (Hara, Har, Khar, Horus, Horus, Hur, Horus)- taivaan, auringon, valon, kuninkaallisuuden, miehisyyden jumala, jota kunnioitettiin muinaisessa Egyptissä.
        Horus syntyi 25. joulukuuta neito Isis Mariasta. Hänen syntymäänsä liittyi tähden ilmestyminen idässä, jota puolestaan seurasi kolme kuningasta, jotka löysivät vastasyntyneen vapahtajan ja kumartuivat sen eteen. Jo 12-vuotiaana hän opetti rikkaan miehen lapsia. Kolmekymppisenä hänet kastoi Anubus (Anubis) -nimellä tunnettu henkilö, ja näin alkoi hänen hengellinen saarnaamisensa. Horuksella oli 12 opetuslasta, joiden kanssa hän matkusti ja teki ihmeitä, kuten paransi sairaita ja käveli veden päällä. Horus tunnettiin monilla allegorisilla nimillä, kuten "Totuus", "Valo", "Jumalan voideltu poika", "Jumalan paimen", "Jumalan karitsa" ja monet muut. Kun Typhon petti Horuksen, hänet tapettiin, haudattiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin sitten henkiin.

        Nämä Horuksen ominaisuudet ovat tavalla tai toisella levinneet moniin maailman kulttuureihin monien muiden jumalien osalta, jotka jakavat saman yleisen mytologisen rakenteen.

        2. Mithra. Persialainen auringonjumala. 1200 EKR.
        Legendan mukaan hän oli tahrattoman taivaallisen neidon poika ja syntyi 25. joulukuuta luolassa. Hänellä oli 12 opetuslasta, ja hän oli kansan kauan odottama Messias. Hän teki ihmeitä, ja kuolemansa jälkeen hänet haudattiin ja kolmen päivän kuluttua hän herätettiin vastaavasti henkiin. Häneen viitattiin myös nimillä "Totuus", "Valo" ja monilla muilla nimillä. Mielenkiintoista on se, että Mithran pyhä palvontapäivä oli sunnuntai.

        Hänet tapettiin, hän otti pois seuraajiensa synnit, herätettiin henkiin ja häntä palvottiin Jumalan inkarnaationa. Hänen seuraajansa saarnasivat ankaraa ja tiukkaa moraalia. Heillä oli seitsemän pyhää sakramenttia. Tärkeimmät niistä olivat kaste, konfirmaatio ja eukaristia (ehtoollinen), jolloin "kommunikoijat maistivat Mithran jumalallista olemusta leivän ja viinin muodossa". Mithrasin kannattajat perustivat keskeisen jumalanpalveluspaikan juuri sinne, minne Vatikaani pystytti kirkkonsa. Mithrasin kannattajat käyttivät ristinmerkkiä otsassaan.

        3.Adonis. Hedelmällisyyden jumala muinaisessa foinikialaisessa mytologiassa (vastaa babylonialaista Tammuzia). Hän syntyi joulukuun 25. päivänä. Hänet tapettiin ja haudattiin, mutta tuonelan (Haades) jumalat, jossa hän vietti kolme päivää, sallivat hänen ylösnousemuksensa. Hän oli syyrialaisten pelastaja. Vanhassa testamentissa mainitaan naisten itkevän hänen epäjumalansa tähden.

        4.Attis. Kreikka - 1200 eKr. Frygialainen versio babylonialaisesta Tammuzista (Adoniksesta). Frygian Attis, joka syntyi neito Nanalle joulukuun 25. päivänä.
        Hän syntyi neitseellisestä äidistä, ja häntä pidettiin korkeimman Cybelen "ainoana syntyneenä poikana". Hänessä yhdistyivät yhdessä persoonassa Jumala-isä ja Jumala-poika. Hän vuodatti verensä männyn juurella 24. maaliskuuta sovittaakseen ihmiskunnan synnit; hänet haudattiin kallioon, mutta herätettiin henkiin 25. maaliskuuta (rinnakkain pääsiäisen ylösnousemuksen kanssa), jolloin pidettiin yleiset juhlat häneen uskoville. Tämän kultin erityispiirteitä ovat verikaste ja ehtoollinen.

        5.Bacchus (Dionysos). Dionysos - Kreikka, 500 eKr. Kreikan mytologiassa viininviljelyn ja viininvalmistuksen jumala.
        Hän oli tebanialaisen neitsytprinsessa Semelen poika, joka siitti hänet Zeukselta ilman ruumiillista kanssakäymistä. Hän syntyi 25. joulukuuta. Hän oli ihmiskunnan pelastaja ja vapauttaja. Hän oli kiertävä saarnaaja, joka teki ihmeitä muuttamalla veden viiniksi. Häntä kutsuttiin "kuninkaiden kuninkaaksi", "Jumalan ainosyntyiseksi pojaksi", "alfaksi ja omegaksi" jne.
        Hänet ripustettiin puuhun tai ristiinnaulittiin ennen kuin hän laskeutui tuonelaan.Kuolemansa jälkeen hänet herätettiin henkiin. Hänen kunniakseen järjestettiin joka vuosi juhlia, joissa kuvattiin hänen kuolemaansa, helvettiin laskeutumistaan ja ylösnousemustaan.

        6. Osiris. Egyptiläinen auringonjumala, Horuksen isä. Osiris oli taivaan ja maan jälkeläinen, ihmisten suojelija ja varjelija.
        Hän syntyi 29. joulukuuta neitsyelle, jota kutsuttiin "maailman neitsyeksi". Hänen veljensä Typhon petti hänet, minkä seurauksena toinen veljensä Seth tappoi hänet, hänet haudattiin, mutta herätettiin henkiin oltuaan kolme päivää helvetissä. Osiris siirtyi tuonpuoleiseen, josta tuli sen hallitsija ja tuomari kuolleiden yli. Häntä pidettiin jumaluuden ruumiillistumana ja hän oli egyptiläisen kolmikon kolmas jäsen. Osiris oli muinaisille egyptiläisille kaikkein inhimillisin heidän lukuisan panteoninsa jumalista.

        Kuolleena kuninkaana ja kuolleiden kuninkaana Osirista kunnioitettiin muinaisessa Egyptissä erityisen paljon. Tämä jumala ilmentää uudelleensyntymistä. Hänen ansiostaan jokainen hirvittävän tuomion läpikäynyt ihminen löytää uuden elämän. Ja nimi "Osiris" ilmestyy niiden nimien eteen, jotka julistetaan tässä oikeudenkäynnissä "oikeutetuiksi". Osiris on pelastuksen jumala, joten juuri ihmiset tarvitsevat häntä eniten.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Mithraism_in_comparison_with_other_belief_systems
        Mithraismi verrattuna muihin uskomusjärjestelmiin

        https://www.tertullian.org/rpearse/mithras/display.php?page=mithras_and_christianity
        Mithras ja kristinusko

        KRISTINUSKO ON KOPIO MITRALAISESTA USKONNOSTA.

        Voit tarkistaa asiaa Maailman uskontojen tietosanakirjasta.

        Mithra kuoli ihmiskunnan syntien puolesta,

        hänellä oli 12 apostolia,

        viimeinen ehtoollinen ja useimmat muut kristinuskon kopioimat opit.

        Mithralainen teksti:

        "He who will not eat of my body and drink of my blood, so that he will be made one with me and I with him, the same shall not know salvation." (Mithraic inscription)

        Kristinuskon teksti:

        Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

        Pakanallisilla jumalilla oli maagisia syntymiä, ja jotkut syntyivät neitsyelle. Jumalat hedelmöittivät usein nuoria ihmisneitoja.

        Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

        Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

        Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

        Kaste oli yleinen rituaali mysteerikulttien seuraajien keskuudessa. Johannes Kastaja saattoi jäljitellä tätä rituaalia ja tuoda sen juutalaisuuteen.

        Perinne nauttia leipää ja viiniä jumalan symbolisena (tai todellisena) verenä ja lihana oli osa mysteeriuskontoja. Tämä vastaa Jeesuksen sanoja: "Joka syö minun lihaani ja juo minun vertani, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä" (Joh. 6:54).

        Varhaiskristillinen kirkko tunnusti nämä yhtäläisyydet. Kristityt apologeetat Justinus Marttyyri (100-165 jKr.) ja Tertullianus (160-220 jKr.) kommentoivat kristillisten uskomusten, riittien ja rituaalien yhtäläisyyksiä mysteeriuskontoihin.

        Jumalten syntymäpäivä. Miksi kaikkien muinaisten uskontojen jumalat syntyivät samana päivänä?

        Mithra - Syntyi 25. joulukuuta tahrattoman sikiämisen seurauksena. Aka persialainen auringonjumala, aka Messias, jolla oli 12 opetuslasta. Otti ihmisten synnit itselleen. Hänet tapettiin ja herätettiin sitten henkiin, jolloin hänestä tuli Jumalan ruumiillistuma ja palvonnan kohde. Mithrasin kulttiin kuuluu ehtoollinen, kaste jne.

        Adonis - Syntynyt 25. joulukuuta. Kreikkalainen ja foinikialainen hedelmällisyyden jumala, myös Babylonian Tammuz, myös Syyrian Vapahtaja. Tapettiin ja haudattiin, herätettiin henkiin kolme päivää myöhemmin.

        Attis - Sama kuin Adonis, mutta fryygialainen. Syntyi neitsyenä. Tapettiin männyn juurella 24. maaliskuuta, haudattiin kallioon ja herätettiin henkiin 25. maaliskuuta. Kultin pakolliset elementit ovat ehtoollinen ja kaste.

        Dionysos - Syntyi 25. joulukuuta ylijumala Zeusin itsensä tekemän tahrattoman hedelmöityksen kautta kuningatar Semelelle. Kreikkalainen viininvalmistuksen jumala. Aka Bacchus, eli ihmiskunnan pelastaja ja vapauttaja. Vuosittaisiin bakkanaaleihin liittyi kuvia kuolemasta, helvettiin laskeutumisesta ja Dionysoksen myöhemmästä ylösnousemuksesta. No, tietysti hyvän viinin kanssa.

        Osiris - syntyi joulukuun lopussa neitsyelle. Egyptiläinen auringon ja manalan jumala, eli kuolleiden tuomari, eli yksi Egyptin kolminaisuudesta. Kreikkalaiset pitivät häntä Dionysoksena (ks. edellä). Hallitsi kahtatoista kuningasta. Petettiin, tapettiin ja haudattiin. Jäi helvettiin kolmeksi päiväksi ja herätettiin henkiin. Hän ruumiillisti ylösnousemuksen ja ikuisen elämän Ialun paratiisikentillä.

        Miksi kaikilla ylösnousseilla jumalilla on syntymäpäivä 25. joulukuuta? Ehkä siksi, että noin tähän aikaan (kolmen tai neljän päivän virheellä, jonka muinaiset tähtitieteilijät voivat antaa anteeksi) on talvipäivänseisaus. Näin ollen heidän tahraton, jumalallinen hedelmöittymisensä tapahtuu maaliskuussa ja osuu kevätpäiväntasauksen päivälle.

        "Kristillinen uskonto on auringonpalvonnan parodia.

        He ovat korvanneet auringon Kristus-nimisellä miehellä ja palvovat häntä samalla tavalla kuin he ennen palvoivat aurinkoa."

        Thomas Paine (1737-1809).

        Ei siis ole väliä, ketä "palvotaan". Attista, Osirista tai ketä tahansa muuta, kun he kaikki "ottivat maailman synnit kantaakseen, kuolivat ja heräsivät henkiin kolmen päivän kuluttua,

        Jos tykkäät palvoa jotakuta, valitse suosikkijumalasi luettelosta ja ala palvoa häntä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kristillinen uskonto on auringonpalvonnan parodia.

        He ovat korvanneet auringon Kristus-nimisellä miehellä ja palvovat häntä samalla tavalla kuin he ennen palvoivat aurinkoa."

        Thomas Paine (1737-1809).

        Ei siis ole väliä, ketä "palvotaan". Attista, Osirista tai ketä tahansa muuta, kun he kaikki "ottivat maailman synnit kantaakseen, kuolivat ja heräsivät henkiin kolmen päivän kuluttua,

        Jos tykkäät palvoa jotakuta, valitse suosikkijumalasi luettelosta ja ala palvoa häntä.

        Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

        Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

        Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakanallisilla jumalilla oli usein nimityksiä, kuten "maailman valo", "tie", "hyvä paimen" jne. Näitä nimiä on käytetty Jeesuksesta Kristuksesta.

        Pakanalliset jumalat viettivät joskus "viimeisen ehtoollisen" seuraajiensa kanssa ennen kuolemaansa.

        Pakanalliset jumalat herätettiin usein henkiin kuoleman jälkeen.

        Myös idän kanssa samankaltaisuutta.

        Koska sekä Bhagavad-gita että Srimad-Bhagavatam sisältävät monia samankaltaisia tunteita ja kuvauksia kuin kristinusko, lukuisat kristityt tutkijat ovat yrittäneet todistaa, että niiden tarinat on lainattu Raamatusta. Tämä on kuitenkin osoittautunut päinvastaiseksi.

        RAAMATTU ON KIRJOITETTU TUHANSIA VUOSIA MYÖHEMMIN.

        Kun tarkastelemme tarinaa siitä, miten Jeesus-lapsi ilmestyi tahrattoman hedelmöityksen kautta, sekä kirkkaan tähden ilmestymistä yötaivaalle, voimme havaita suoran rinnakkaisuuden Herran Krishnan syntymään kolme tuhatta vuotta aikaisemmin Intian Vrindavana-kaupungissa, kuten on kirjattu Veda-kirjallisuudessa.

        Muinaisissa vedalaisissa teksteissä kuvataan, kuinka Krishna ilmestyi Vasudevan, Krishnan isän, mieleen ja siirtyi sitten äitinsä Devakin sydämeen. Krishnan syntymän aikana kirkas tähti Rohini oli korkealla taivaalla, ja silloinen kuningas Kamsa itse asiassa määräsi tappamaan kaikki pikkulapset yrittäessään tappaa Krishnan, samaan tapaan kuin Herodeksen väitettiin tehneen Matteuksen evankeliumissa kuvatulla tavalla.

        Jeesuksen syntymän aikaan kukkuloilla olevien paimentolaisten joukossa oli paljon ihmisiä, jotka ylistivät Jumalaa, niin myös monet puolijumalat (enkelit)tulivat paikalle ja lauloivat Krishnan ihanuudesta, kun Hän oli valmis ilmestymään tähän maailmaan.

        Krishna syntyi luolamaisessa tyrmässä, kun taas Jeesus syntyi myös luolassa, vaikka jotkut sanovat, että seimessä ladossa.

        Valonsäteet valaisivat alueen heidän syntymänsä jälkeen.

        Vastasyntyneinä he molemmat puhuivat siitä, miksi he olivat tulleet tähän maailmaan.

        Ja kun tietäjien oletetaan antaneen Jeesukselle suitsuketta ja mirhaa, myös Krishna-vauvalle annettiin lahjoja.

        Kun Krishna lähti tältä planeetalta, Hänen jalkansa lävistettiin nuolella, kun taas Jeesuksen kylki lävistettiin keihäällä. Pimeys laskeutui, kun Jeesuksen sanotaan joutuneen ristiinnaulituksi, aivan kuten pimeys ja monet onnettomuudet tapahtuivat, kun Krishna lähti tästä maailmasta.

        Ja kuten on kuvattu monia pahaenteisiä merkkejä, jotka merkitsevät Kristuksen toista tulemista, on vielä enemmän merkkejä siitä kauheasta Kalin aikakaudesta, jota parhaillaan elämme ja joka osoittaa aikaa ennen Krishnan seuraavan inkarnaation tulemista Kalkina. Voisimme viitata moniin muihinkin rinnastuksiin, jotka on esitetty Vedoissa, jotka kirjoitettiin monia tuhansia vuosia ennen Raamattua.

        Kun kristityt sanovat "aamen" virsiensä lopussa tai korostaakseen jotakin, he sanovat vääristyneen muodon "Aum" tai "Om", joka on vedalaisen meditaation vakiomuoto ja Korkeimman Olennon Nimi.

        Kun nyt puhutaan kristinuskossa käytetyistä sanoista, jotka ovat peräisin sanskritista, katolinen termi "Madonna", toinen nimi Äiti Marialle, tulee sanskritin Mata Nahista, joka tarkoittaa "Äitimme". Tämäkin on johdettu suuresta Veda-äidin jumalattaresta. Näin ollen Äiti Maria ei viitannut pelkästään Jeesuksen äitiin, vaan se viittasi Jumalattareen, koko ihmiskunnan äitiin. Lisäksi eurooppalainen termi "Madam" on pehmeä ääntämys hindulaisesta termistä mata tai mataji, joka tarkoittaa myös "äitiä".

        Termi "vestry", jolla viitataan kirkkojen huoneeseen, jossa pyhiä vaatteita säilytetään, tulee sanskritin sanasta vestra, joka tarkoittaa vaatteita. Jopa sana "psalmi", jossa on äänetön "P", tulee sanskritin sanasta sam tai sama, joka tarkoittaa pyhää ja vakavaa pyhiä lauluja, hymnejä tai veisuja, kuten Sama-vedassa.
        Muita kristillisiä yhteyksiä sanskritin sanoihin löytyy nimestä Betlehem, joka on englanninkielinen virheellinen ääntäminen sanskritin Vatsaldham-sanasta, joka tarkoittaa "rakkaan lapsen koti (kaupunki)". Sanskritinkielinen termi Nandarath on kielellisesti yhteydessä Nasaretiin. Nandarath tarkoittaa Nandan vaunuja, ja kuningas Nanda oli vartija, jonka kylässä hän kasvatti Herra Krishnaa (joskus lausutaan Chrisn, ja myöhemmin joillakin alueilla Kristus).

        Kristillinen termi "Saatana" ja islamilainen termi "Shaitan" ovat molemmat peräisin sanskritin kielen termistä Sat-na, joka tarkoittaa ei-totuutta, valhetta tai petosta. Kristittyjen, jotka selittävät termin "Paholainen" langenneeksi enkeliksi, tulisi ymmärtää, että sana on johdettu sanskritin terminologiasta, joka tarkoittaa langennutta devaa.

        Uuden testamentin Johanneksen kirjan alussa sanotaan: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala". Tämä on itse asiassa sanatarkka käännös vedalaisesta sanskritinkielisestä mantrasta: “Prajapatirvai idamagraasit, tasya vag dvitiyaa asit, vag vai paramam Brahma.”

        Kristinuskossa Pyhää Henkeä kutsutaan sanskritiksi Paramatmaksi eli Parakalate. Kreikaksi sana on Paraclete. Tämä on sen hengellisen tiedon Jumala, joka on ilmoitettu tai laskeutunut eli Veda, joka on puhuttu profeettojen (sanskritiksi purohitas) kautta . Veda on hepreaksi Yeda, sana, jota Jumala käyttää Vanhan testamentin 2. Mooseksen kirjassa itsestään ilmoittamisesta. Kreikaksi Veda on Oida ja Aidos, josta englannin sana idea on peräisin. Termiä oida käytetään Jumalan/Kristuksen itseilmoituksesta Uudessa testamentissa. Näin ollen Vedat, Vanha ja Uusi testamentti sekä niihin liittyvät kirjoitukset ovat vain osa yhtä jatkuvaa Jumalan ilmoitusta.

        KRISTITTY SANOI:AAMEN.

        Mistä on tullut sana: Aamen?

        MUINAISUUDESTA TAAS.
        OM ja Aamen

        Aum (Om) tai Aamen on pyhä kosminen ääni, joka todistaa kaikessa luomakunnassa ilmenevää jumalallista läsnäoloa.

        Vedoissa ja muissa teksteissä on monia miljardeja jakeita; sanotaan, että kaikkien näiden jakeitten ydin sisältyy Omiin. Om on kuin DNA-molekyyli: se sisältää valtavasti tietoa.

        Om ei ole vain filosofinen symboli, vaan myös käytännöllinen työkalu transformaatioon

        Om on avain, joka voi avata oven äärettömään.

        Lisäksi, aivan samalla tavalla kuin useimmat perinteiset muinaiset tekstit, Koraani alkaa Aumilla muodossa Alm!

        Tässä meillä on poikkeuksellinen rinnakkaisuus islamin ja joogan sekä Intian mystisen ajattelun välillä. Kaikki alkaa Aumilla.

        Käyttivätkö keltit Omia? Irlannin kelttien muinaista mystistä kieltä kutsuttiin nimellä Ogham (lausutaan Ohm, Om tai Aum). Onko tämä vain sattumaa? Ogham ei ollut joustava, kehittynyt kieli, vaan pikemminkin joukko hieroglyfisiä sanoja, joilla kuvattiin rajallista määrää asioita, lähinnä druidien kunnioittamia esineitä.

        Tämä viittaa mahdollisuuteen, että muinaiset keltit tunsivat ja käyttivät Omia druidipappiensa välityksellä.

        Muinaisen intialaisen kulttuurin vaikutuksesta muinaisessa irlantilaisessa kulttuurissa on varmasti todisteita. Onhan gallian kieli indoeurooppalainen kieli, jossa on monia sanoja, joilla on sanskritin juuret.

        Esimerkiksi sana Eire (Irlanti), kuten myös sana Iran, on johdettu sanskritin sanasta arya, joka tarkoittaa 'jaloa' ja tarkoittaa muinaisen aryan kansaa.

        On siis mahdollista, että Ogham-kielellä on kaukaiset juuret ja että se on saanut inspiraationsa Om-kielestä, joka puolestaan ilmentää sanskritin kieltä ja muinaisen Intian mystistä ajattelua.

        Mayat ja Sana - Muinaisessa mayojen kirjoituksessa nimeltä Popal Vuh sanotaan:
        Ensimmäiset todelliset ihmiset (tietäjät) saavat elämän ainoastaan Sanan (äänivärähtelyn) voimasta.".

        Sama pätee moniin muinaisiin kulttuureihin kaikkialla maailmassa, jotka tunsivat äänen transformatiivisen voiman ja jotka ymmärsivät sen, minkä tiede on vasta hiljattain havainnut: että manifestiuniversumi perustuu energiaan, josta ääni on yksi aspekti.

        Aumin ja Aamenin värähtelyerot - Kielitieteen mukaan Amen on kehittynyt Aumista (Om). Jos chanttaat jonkin aikaa Aumia ja sitten Aamenia, huomaat, että värähtelyssä on eroa: Aum on syvemmällä ja resonoi vatsassa ja itse asiassa koko kehossa, kun taas Amen värähtelee päässä ja kurkussa. Siksi Aumin värähtelyillä on taipumus viedä meidät älyllisyyden kahleiden ulkopuolelle, kun taas Aamenilla on taipumus rohkaista "ajattelua" ja älyllisiä prosesseja.

        Om englanninkielisissä sanoissa - Onko sattumaa, että monet latinasta johdetut englanninkieliset sanat, joista joillakin on tärkeitä filosofisia merkityksiä, alkavat Omilla? Esimerkiksi Omniscience ja Om-nipotence.

        Voiko olla sattumaa, että Om, joka symboloi universaalia äänivärähtelyä, joka sisältää kaikki äänet ja värähtelyt, sisältyy myös sanaan Omnipresent! Huomaa myös sanat Om-nifarious ja Om-en.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko olla sattumaa, että Om, joka symboloi universaalia äänivärähtelyä, joka sisältää kaikki äänet ja värähtelyt, sisältyy myös sanaan Omnipresent! Huomaa myös sanat Om-nifarious ja Om-en.

        Aum (Om) tai Aamen on pyhä kosminen ääni, joka todistaa kaikessa luomakunnassa ilmenevää jumalallista läsnäoloa.

        Vedoissa ja muissa teksteissä on monia miljardeja jakeita; sanotaan, että kaikkien näiden jakeitten ydin sisältyy Omiin. Om on kuin DNA-molekyyli: se sisältää valtavasti tietoa.

        Latinankielinen juurisana omni tarkoittaa 'universaalia'. Eikö ole outoa (tai ehkä loogista!), että kreikkalaisten aakkosten viimeinen kirjain on Om-ega? Mahdollisesti Om on vaikuttanut kreikkalaisten ja roomalaisten kautta kulttuuriin enemmän kuin luulemmekaan, erityisesti filosofisella tasolla.

        Lopuksi, englannin kielen sana ombudsman (joka tulee norjasta) tarkoittaa "henkilöä, joka tuomitsee vaikeasti ratkaistavissa olevia riitoja tai ongelmia". Onko sattumaa, että sanan voi murtaa niin, että siitä välittyy oikeusasiamiehen muinainen rooli? 'Om-buds-man' voisi tarkoittaa 'Om' + 'buddhi' + 'manas' - Om:n voiman käyttäminen buddhin (sanskritiksi 'erottelukykymme') herättämiseksi manasiin (sanskritiksi 'konseptuaalinen mieli') nähden. Kuten useimmat teistä tietävät, sekä 'buddhi' että 'manas' ovat laajalti käytössä joogisissa paradigmoissa, jotka koskevat mieltä ja sen toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aum (Om) tai Aamen on pyhä kosminen ääni, joka todistaa kaikessa luomakunnassa ilmenevää jumalallista läsnäoloa.

        Vedoissa ja muissa teksteissä on monia miljardeja jakeita; sanotaan, että kaikkien näiden jakeitten ydin sisältyy Omiin. Om on kuin DNA-molekyyli: se sisältää valtavasti tietoa.

        Latinankielinen juurisana omni tarkoittaa 'universaalia'. Eikö ole outoa (tai ehkä loogista!), että kreikkalaisten aakkosten viimeinen kirjain on Om-ega? Mahdollisesti Om on vaikuttanut kreikkalaisten ja roomalaisten kautta kulttuuriin enemmän kuin luulemmekaan, erityisesti filosofisella tasolla.

        Lopuksi, englannin kielen sana ombudsman (joka tulee norjasta) tarkoittaa "henkilöä, joka tuomitsee vaikeasti ratkaistavissa olevia riitoja tai ongelmia". Onko sattumaa, että sanan voi murtaa niin, että siitä välittyy oikeusasiamiehen muinainen rooli? 'Om-buds-man' voisi tarkoittaa 'Om' 'buddhi' 'manas' - Om:n voiman käyttäminen buddhin (sanskritiksi 'erottelukykymme') herättämiseksi manasiin (sanskritiksi 'konseptuaalinen mieli') nähden. Kuten useimmat teistä tietävät, sekä 'buddhi' että 'manas' ovat laajalti käytössä joogisissa paradigmoissa, jotka koskevat mieltä ja sen toimintaa.

        Aum (Om) tai Aamen on pyhä kosminen ääni, joka todistaa kaikessa luomakunnassa ilmenevää jumalallista läsnäoloa.

        Vedoissa ja muissa teksteissä on monia miljardeja jakeita; sanotaan, että kaikkien näiden jakeitten ydin sisältyy Omiin. Om on kuin DNA-molekyyli: se sisältää valtavasti tietoa.

        Tulkinnalle on monia tasoja, joista Giordano Bruno huomautti yhden. Hän sanoi, että kun äärellisellä avaruudella, oli se kuinka suuri tahansa, voi olla vain yksi keskus, äärettömässä avaruudessa sen keskus on kaikkialla. Matemaattisesti äärettömässä avaruudessa on ääretön määrä keskuksia.

        Sata vuotta myöhemmin saksalainen matemaatikko Leibnitz yritti Brunon ajattelun innoittamana selittää samaa asiaa teoriassaan monadista ("monas" on antiikin kreikkaa ja tarkoittaa "yksikköä").

        Leibnitz kuvasi äärettömyyden jokaisen keskipisteen 'monadiksi'. Jokainen yksittäinen monadi sisältää koko maailmankaikkeuden heijastuksen - mikä on sopusoinnussa nykyaikaisen kvanttiteorian sekä monien mystisten järjestelmien, kuten joogan ja tantran, kanssa.

        Kiinalaisen buddhalaisuuden Hua Yen (tai Kegon) -koulukunta on yrittänyt selittää tätä vielä tarkemmin kuvalla Indran jalokiviverkosta, jossa on ääretön määrä jalokiviä, joista jokaisessa heijastuvat kaikki muut jalokivet yhdessä. Lisäksi jokainen heijastettu jalokivi

        Kiinalaisen buddhalaisuuden Hua Yen (tai Kegon) -koulukunta on yrittänyt selittää tätä vielä tarkemmin kuvalla Indran jalokiviverkosta, jossa on ääretön määrä jalokiviä, joista jokaisessa heijastuvat kaikki muut jalokivet yhdessä. Lisäksi jokainen tästä yhdestä jalokivestä heijastuva jalokivi heijastaa myös kaikki muut jalokivet, joten käynnissä on ääretön heijastusprosessi. Tämä antaa käsityksen äärettömän toistuvasta keskinäisestä suhteesta kaiken maailmankaikkeudessa olevan välillä.

        Om vie meidät kotiin - Olennainen luontomme, alkuperäinen kotimme, on Tietoisuus. H-O-M-E koostuu OM:stä, jonka HE ympäröi; siksi OM on HE:n (Underlying Intelligence) olemus. Omin laulaminen auttaa meitä oivaltamaan olemuksemme juuret ja vie meidät syvimmässä mielessä kotiin.

        Omin laulaminen ja sen merkityksen pohtiminen auttaa saamaan aikaan muutoksen havaintokyvyssämme, jotta voimme alkaa oivaltaa edellä mainitun merkityksen.
        - OM - AUM - AMEN - AMIN - OGHAM........

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä on tullut sana: Aamen?

        MUINAISUUDESTA TAAS.
        OM ja Aamen

        Aum (Om) tai Aamen on pyhä kosminen ääni, joka todistaa kaikessa luomakunnassa ilmenevää jumalallista läsnäoloa.

        Om vie meidät kotiin - Olennainen luontomme, alkuperäinen kotimme, on Tietoisuus. H-O-M-E koostuu OM:stä, jonka HE ympäröi; siksi OM on HE:n (Underlying Intelligence) olemus. Omin laulaminen auttaa meitä oivaltamaan olemuksemme juuret ja vie meidät syvimmässä mielessä kotiin.

        Omin laulaminen ja sen merkityksen pohtiminen auttaa saamaan aikaan muutoksen havaintokyvyssämme, jotta voimme alkaa oivaltaa edellä mainitun merkityksen.
        - OM - AUM - AMEN - AMIN - OGHAM........

        Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omista tai Aumista tuli tiibetiläisten pyhä sana Hum, muslimien Amin ja egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten, juutalaisten ja kristittyjen Amen." Tavu on käännetty monille eri kielille, kulttuureille ja uskonnollisille perinteille, mutta äänen luova ja transformatiivinen voima on pysynyt samana. Raamatussa sana Amen...

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18520364/tulta-ja-tulikivea-sarvia-ja-hantia
        Tulta ja tulikiveä, sarvia ja häntiä

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18541332/ikuinen-helvetti-ja-rakkaus-ovat-yhteensopimattomia

        Ikuinen helvetti ja rakkaus ovat yhteensopimattomia

        https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18534231/kuolemanraja-kokemukset-ovat-kulttuurisidonnaisia-
        Kuolemanraja kokemukset ovat kulttuurisidonnaisia.
        Kristilliset ääriainekset pelottelevat ihmisiä edelleen IKUISELLA helvetillä. Ja paikoissa, joissa kirjoitan he ovat laittaneet useita kymmeniä linkkejä, joissa viitataan "kadotukseen", joissa taas joku on käynyt helvetissä. Eli jopa yhdessä ketjussa on useita kymmeniä kauhutarinoita "kadotuksesta" Mutta se on subjektiivista, ei objektiivista. Jätätte näppärästi huomioimatta sen tosiasian, että myös muissa uskonnoissa on lähellä kuolemaa tapahtuneita kokemuksia, jotka ovat täsmälleen päinvastaisia kuin nuo kauhulinkit.

        Enemmän objektiivisuutta. On linkkejä, joissa ihmiset tapaavat Allahin ja saavat "syntinsä anteeksi", on linkkejä, joissa jopa kristityt tapaavat Vishnun. joissa buddhalaiset tapaavat Buddhan, joissa kristitty kääntyy pois kristinuskosta kuolemanläheisen kokemuksen seurauksena, joissa kristitty kääntyy islamiin, joissa kristitty kääntyy itämaiseen filosofiaan, joissa joku muu saa tietoa jälleensyntymisestä monissa muissa kuolemanläheisessä kokemuksessa. Tällaisia tapauksia on niin paljon.

        NDE kokemukset reinkarnaatiosta:

        Neurokirurgi Eben Alexander selittää, miten reinkarnaatio hänen mukaansa toimii ja miksi emme voi muistaa aiempia elämiämme.

        https://www.youtube.com/watch?v=mg9V2351FFY&pp=ygUabmRlLiByZWluY2FybmF0aW9uIGlzIHRydWU=

        https://www.youtube.com/watch?v=uVE2inOz7nQ&pp=ygUZbmRlIGNocmlzdGlhbiBtZWV0IFZpc2hudQ==

        Christian Meets Hindu God During Near Death Experience (NDE)

        Kristitty tapaa Vishnun lähellä kuolemaa (NDE)

        Rauhallinen tunnelma, ei pelottelua.

        https://www.youtube.com/watch?v=cnM_0ZjpWlk
        Reincarnation Is A Choice We Make | Near Death Experience | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=X1oGZeOLHU4
        Kuolin ja näin itseni jälleensyntyvän | Lähikuolemakokemus | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=zs6hUE2npaQ
        Nainen kuolee, hänelle näytetään totuus jälleensyntymisestä ja valinnoista (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=AkA-qNddYY4
        Ihminen kuolee, paljastaa, että MAAILMA EI OLE TODELLINEN & Jälleensyntyminen

        Man Dies; Shown Afterlife And That We Are INFINITE Consciousness!
        https://www.youtube.com/watch?v=S7AfgFOPAfU

        Mies kuolee; hänelle näytetään kuolemanjälkeinen elämä ja se, että me olemme ÄÄRETÖN tietoisuus!

        https://www.youtube.com/watch?v=Id847TEHSE4
        NDE: Kuolin ja minulle näytettiin aiemmat elämäni
        Jälleensyntyminen.

        https://www.youtube.com/watch?v=xMqfErvWHo8
        Nainen kuolee; hänelle näytetään muita planeettoja, sivilisaatioita ja kerrotaan ihmisen tarkoitus (NDE).

        https://www.youtube.com/watch?v=DgU4S5CAMq4
        Kuollut 7 minuutiksi; miehelle näytetään aiempia elämiä uskomattoman NDE:n aikana

        JÄLLEENSYNTYMINEN.

        https://www.youtube.com/watch?v=7EPQgOwAkgc&pp=ygUJbmRlIGFsbGFo
        Islam - Tapasin Allahin(Jumalan) kuolemanläheisessä kokemuksessani (NDE) Tapaamiseni Allahin kanssa | Video Essee |

        https://www.youtube.com/watch?v=TZUupVwc-Uk
        Nainen kuolee näkee profeetta Muhammedin sanoman jumalallisen ilmestyksen kuolemanläheisessä kokemuksessaan

        https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
        Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa

        https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
        Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|

        https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
        JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

        Tämä mies jätti kristinuskon kokoaan NDE kokemuksen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=xXhTFEcJYuY
        Buddhalainen mies kuoli ja kohtasi Jumalan taivaassa - lähellä kuolemaa

        https://www.youtube.com/watch?v=DyBANiDC3Rw
        Juutalainen lähellä kuolemaa -kokemus || Sa'ada - jumalallinen opastus|

        https://www.youtube.com/watch?v=_2gMQy90nRQ
        JUUTALAISEN MIEHEN kuolemanläheinen kokemus | Tohtori Laurence Brock | NDE

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

        Tämä mies jätti kristinuskon kokoaan NDE kokemuksen jälkeen.

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

        Tämä mies jätti kristinuskon kokoaan NDE kokemuksen jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://www.youtube.com/watch?v=Sfzj-xsHzkw&t=30s
        Tämä mies kuolee, paljastaa, että JUMALA ja USKONTO EIVÄT ole sitä, mitä uskot (NDE)

        Tämä mies jätti kristinuskon kokoaan NDE kokemuksen jälkeen.

        Helluntailaiset hakivat itsemurhan tehneen pastorinsa ruumiin ja yrittivät loitsuilla ja manauksella herättää tätä henkiin tuntitolkulla.
        Pastorille oli jo tehty ruumiinavaus, ja häntä haluttiin yhä elvyttää manauksilla ja loitsuilla.

        Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
        Miettinen, Terho; Pelli, Raija

        Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailaiset hakivat itsemurhan tehneen pastorinsa ruumiin ja yrittivät loitsuilla ja manauksella herättää tätä henkiin tuntitolkulla.
        Pastorille oli jo tehty ruumiinavaus, ja häntä haluttiin yhä elvyttää manauksilla ja loitsuilla.

        Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
        Miettinen, Terho; Pelli, Raija

        Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

        https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2768530
        Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
        Miettinen, Terho; Pelli, Raija
        Tuotemuoto: Äänikirja
        Saatavuus: Heti ladattavissa
        Sähköpostiim tulee lataussivuston linkki. Helppoa, nopea. Hyvää äänikrjan kuuntelemista muillekin.
        Ostin sen kirjan "Harhaanjohtajat". Latasin mp3-tiedoston tietokoneelleni. Toimituskuluja ei ole lainkaan. 12,90 euroa. 642 megatavua ja kesto 7 tuntia ja 48 minuuttia. Voitte muutkin ostaa sen mp3-tiedostona. Äänikirjana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2768530
        Harhaanjohtajat — Vahvassa uskossa
        Miettinen, Terho; Pelli, Raija
        Tuotemuoto: Äänikirja
        Saatavuus: Heti ladattavissa
        Sähköpostiim tulee lataussivuston linkki. Helppoa, nopea. Hyvää äänikrjan kuuntelemista muillekin.
        Ostin sen kirjan "Harhaanjohtajat". Latasin mp3-tiedoston tietokoneelleni. Toimituskuluja ei ole lainkaan. 12,90 euroa. 642 megatavua ja kesto 7 tuntia ja 48 minuuttia. Voitte muutkin ostaa sen mp3-tiedostona. Äänikirjana.

        Suosittelen myös toista kirjaa, jota luin jo vuosia sitten.

        Olen myös tutkinut paljon kristinuskon eri ilmiöitä ja suuntauksia.

        Juhani Aitomaan kirja nimeltä "Uusi viini juovutta".
        Suosittelen sitä kirjaa kaikille, koska se avaa lukijalle sen, mitä kristinuskolle kokonaisuudessaan parhaillaan on tapahtumassa, mihin suuntaan se on menossa.

        ”Uusi viini juovuttaa”. Juhani Aitomaa
        Erittäin hyvä kirja. Suosittelen.

        Suosittelen myös seuraamaan muutaman videon Benny Hinnin temppuilusta saadaksenne käsityksen siitä, mitä kristinuskolle on tapahtumassa. Ihmiset ovat alkaneet tehdä rahaa Jeesuksen nimissä ja tehdä "ihmeitä", jotka eivät todellakaan ole Jumalasta. Mitä Jeesus sanoisi, jos hän olisi paikalla? Hän ei varmasti olisi hyväksynyt tällaista. Se ei enää ole todellista kristinuskoa.
        Olen lukenut myös kirjan Benny Hinnista.

        Analysoikaa ja vertailkaa, niin saatte selville, mitä on meneillään.

        Olin aikaisemmin kristitty ja olen lukenut paljon kirjoja eri kristillisten uskontokuntien saarnaajilta. Uskoin, että maapallo on vain 6000 vuotta vanha ja että maapallo on ainoa planeetta, jolla on elämää ja muita fantasioita.

        Ehdotan, että tutkitte Raamatun lisäksi myös muita tekstejä ja teette vertailevan analyysin eri uskontojen ja jopa muiden tieteellisten suuntausten ja eri kirjoitusten välillä.

        Tai muuten se on vaan kristinuskoa: usko ja älä kysele.

        Olen itse niin tehnyt.

        Tämä kristinuskon pakkokäännyttäminen muistuttaa tapaa, jolla kristityt ovat sitoneet omat uhrinsa ja syöttäneet heille väkisin ruokaa, jota heidän on pakko syödä. Siltä pakottaminen tuntuu. Luuletko todella, kristitty, että tällaisella pakottamisella voi olla myönteisiä seurauksia? Nyt tiedätte, miltä uhrista tuntuu, ja vaaditte silti, että ihminen alkaa lukea tekstejänne, lukea Raamattua ja avata linkkinne tällaisen pakottamisen takia, olette tehneet Raamatusta peruuttamattomasti vastenmielisen käytöksellänne, niin vastenmielisen, että sen haluaa oksentaa ulos.

        Kyllä, myös sinä, kristitty, joudut vastaamaan "viimeisellä tuomiolla" siitä, että olet tehnyt kristinuskosta niin epäinhimillisen, että se on syljettävä ulos.

        Kukaan ei lue mitään raamatun tekstejä sinun pakkojesi takia, vaikka kopioisit koko raamatun siihen, ei kukaan, ei koskaan.

        Keksit edelleen jatkuvasti uusia aloituksia, pilkkaat idän uskontoja, niin nyt sinulla on kovin voimakas vihollinen tai vihollisryhmä, ja jos muslimeja on uskominen, he tulevat voittamaan.

        Et ymmärrä, että käyttäytymisesi on väkivaltaista, kristitty, väkivalta on myös psyykkistä, ei vain fyysistä.

        Kaiken tämän pakottamisen vuoksi olen saanut sen vaikutelman, ettet ole normaali ihminen.

        Aivan kuin sinulla olisi pahojen henkien riivaus, kristitty, hyvät henget ei saa aikaan sellaista riivaustilaa. Sellainen riivaus, että uhrisi joutuvat oksentamaan.

        Tämä pakkokääntyminen kristinuskoon muistuttaa siitä tavasta, miten kristittyjen omat uhrit sidottiin ja heille tyrkytettiin väkisin myrkytettyä ruokaa, joka heidän oli pakko syödä.

        Ymmärrätkö itse, että olet myrkyttänyt käytökselläsi koko kristinuskon maineen ja odotat yhä, että ihmiset lukisivat innolla raamattua? Kukaan ei enää lue sitä, vaikka he olisivat saattaneet lukea sitä aikaisemmin, ennen kuin sinä teit kristinuskosta syljettävän myrkyn.

        Ja sitten sinä puhut "Jumalan rakkaudesta". Sinun pakottamisesi seurauksena Jumalan rakkaus tuntuu nyt myrkyltä.

        Kristitty, käyttäytymisesi ei ole rakkautta vaan selvästi kiusaamista, en tiedä, ehkä sinua kiusattiin nuoruudessasi ja nyt alitajuisesti kostat oman alemmuudentuntosi pilkkaamalla muita uskontoja ja kiusaamalla suorastaan demonisella tavalla. KIUSAAMINEN TUOTTAA SINULLE SUORANAISTA SADISTISTA NAUTINTOA. VAIKUTAT OLEVAN SADISTI.

        Saat siis sadistista nautintoasi pilkkaamalla muita maailmanuskontoja, pilkkaamalla eri tavalla ajattelevia lähimmäisiäsi, maanmiehiäsi, tämä on nautintosi lähde, josta ammennat voimavarojasi, sadismista. Puhut rakkauden sanoja, jotka eivät vastaa tekojasi. Voiko rakastava ihminen olla tuollainen pilkkaaja ja kiusaaja? En tiedä, onko sinulla perhettä, mutta jos sinulla on, säälin heitä, hekin ovat uhrejasi.

        Hyväksy se tai jatkat muiden sadistista kiusaamista, mutta tiedän jo, että teet niin. Mutta muista, että Jeesus ei pakottanut ketään, ja mitä Derek Prince sanoi siitä. Kyllä, sinäkin vastaat siitä, että olet tehnyt kristinuskosta niin vastenmielisen pakottamalla, etkä vain minulle, vaan myös muille ystävilleni, jotka ovat kulkeneet kanssani ja seuranneet idän palstoja. Hyväksy se, että kaikki eivät ole "menossa taivaaseen", vaan jotkut ovat "menossa helvettiin". Käytökselläsi olet saanut ihmiset pilkkaamaan Pyhää Henkeä, ja kristillisestä näkökulmasta heille ei ole pelastusta enää koskaan. Olet siis saattanut useita kymmeniä ihmisiä menemään kristinuskosta pois, joille ei ole enää mitään mahdollisuutta "pelastukseen", kosk ah, juuri Pyhän Henengn pilkan takia.

        Tulevaisuutta varten, jos haluat "pelastaa" ihmisiä, sinun pitää olla diplomaattisempi, eikä pilkata muiden uskontoja - kun saarnaat muualla. Täällä olet pilasnnut mahdollisuutesi lopullisesti.

    • Anonyymi

      Pelastuksen evankeliumin julistaminen Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on vahva todistus ihmeistä, uskoon tulemisesta.

      Ja se on Raamattuun kirjattu, kuinka se pyrittiin heti alkuunsa kukistamaan, mutta ei mikään ole voinut sitä kukistaa.

      26 Silloin päällikkö meni oikeudenpalvelijain kanssa ja nouti heidät; ei kuitenkaan väkisin, sillä he pelkäsivät, että kansa heidät kivittäisi.
      27 Ja he toivat heidät ja asettivat neuvoston eteen. Ja ylimmäinen pappi kuulusteli heitä
      28 ja sanoi: "Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen veren".
      29 Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.
      30 Meidän isiemme Jumala on herättänyt Jeesuksen, jonka te ripustitte puuhun ja surmasitte.
      31 Hänet on Jumala oikealla kädellänsä korottanut Päämieheksi ja Vapahtajaksi, antamaan Israelille parannusta ja syntien anteeksiantamusta.
      32 Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
      33 Kun he sen kuulivat, viilsi se heidän sydäntänsä, ja he tahtoivat tappaa heidät.
      ..
      34 Mutta neuvostossa nousi eräs fariseus, nimeltä Gamaliel, lainopettaja, jota koko kansa piti arvossa, ja hän käski viedä miehet vähäksi aikaa ulos.
      35 Sitten hän sanoi neuvostolle: "Israelin miehet, kavahtakaa, mitä aiotte tehdä näille miehille.
      ..
      38 Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
      39 mutta jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa. Varokaa, ettei teitä ehkä havaittaisi sotiviksi itse Jumalaa vastaan."
      40 Niin he noudattivat hänen neuvoansa. Ja he kutsuivat apostolit sisään ja pieksättivät heitä ja kielsivät heitä puhumasta Jeesuksen nimeen ja päästivät heidät menemään.
      41 Niin he lähtivät pois neuvostosta iloissaan siitä, että olivat katsotut arvollisiksi kärsimään häväistystä Jeesuksen nimen tähden.
      42 Eivätkä he lakanneet, vaan opettivat joka päivä pyhäkössä ja kodeissa ja julistivat evankeliumia Kristuksesta Jeesuksesta.
      ( Apt 5)

      Tämä todistus on n. 2000 vuotta sitten kirjattu Raamatun ilmoitukseen.

      Eikä se ole rauennut tyhjään.

      Se mikä on Jumalasta, sitä ei voi kukistaa.

      " jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa"

      Vastaavaa todistusta muiden uskomusten osalta, ei kukaan ole vielä kyennyt esittämään, siis heidän kirjoituksiinsa perustuen.

      Minä uskon Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja suureen pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa.

      Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        Satuja ja valheita.

      • Anonyymi

        Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

        Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.

        Tulevaisuutta varten, jos haluat "pelastaa" ihmisiä, sinun pitää olla diplomaattisempi, eikä pilkata muiden uskontoja - kun saarnaat muualla. Täällä olet pilasnnut mahdollisuutesi lopullisesti.

        VAIKKA KOPIOIT KOKO RAAMATUN TÄNNE TUHANSIA KERTOJA, EI AUTA.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        Video samasta aiheesta:
        https://www.youtube.com/watch?v=Re3lm9Deo3c&themeRefresh=1
        Tutustu siihen, miten Azusa Streetin herätyksestä alkunsa saaneella helluntailiikkeellä on historiallisia ja kulttuurisia yhteyksiä voodoo-käytäntöihin, jotka ovat muokanneet sen varhaisia johtajia ja uskomuksia.

      • Anonyymi

        Video osoittaa saatanallista aktiivisuutta. Jos tämä touhu on sinulle normaalia, niin et todellakaan palvo jumalaa, vaan epäjumalia.

        Ja tähän saatanalliseen hulluuteen haluat käännyttä muita.
        https://www.youtube.com/watch?v=cQ4114XO-Xo

      • Anonyymi

        Tällä videolla osoitetaan selvästi tällainen hypnoosi, kuten edellä olevassa tekstissä helluntailiikkeen yhteydestä voodoon on kerrottu. Jos pidät tätä normaalina, palvot epäjumalia. Jos puolustat kristittyen käytöstä videolla, olet osallinen.

      • Anonyymi

        Helluntailaisuuden historia alkaa Afrikasta, jossa voodoo (vodou), emämaan perinteinen uskonto ja diasporan perinteinen uskonto, on syntynyt. Täällä damballan käärmeenpalvojat valitettavasti kahlittiin ja lähetettiin ulkomaille ihmisorjiksi. Sattumoisin Afrikan länsi- ja keskirannikolta vietiin myös orjien uskontoa, Orissan henkiä ja kotimaan henkistä kulttuuria, mukaan lukien glossolaliaa. afrikkalaiset orjat löysivät tiensä Amerikkaan, erityisesti Louisianaan, joka on jatkumo tälle kertomukselle. miksi? Sata mailia New Orleansista lounaaseen, Hoodoo-maahan, syntyi William J. Seymour, orjien lapsi. William J. Seymourilla oli varhaisia elämänkokemuksia henkien ja rinnakkaisten ilmenemismuotojen kanssa, kuten hänen esi-isillään, jotka harjoittivat pakanallista voodoo-uskontoa. Toisin kuin he, hän oli kuitenkin protestantismin saastuttama, ja kolmekymppisenä, noin vuonna 1903, hän liittyi Jumalan kirkon Evening Light Saints -järjestöön. Tästä valkoisesta, mutta rodullisesti kattavasta pyhitysväen ryhmästä tuli hänen kotinsa. Täällä hän pelastui, täyttyi Hengellä ja sai papin viran.” Seymourin tarina jatkuu, kun hän vaihtaa uskontokuntia, oppeja, henkiä ja paikkakuntia. Vuonna 1906 hänet löydetään Houstonista, jossa Charles Fox Parham kouluttaa häntä ihmiskunnan tarvitsemasta hengellisestä työstä, joka ylittää sen, mitä Seymour sai ollessaan osa Evening Light Saintsia.

        Parhamin mukaan oli olemassa kolmaskin työ, jonka osoituksena oli kseno glossolalia. Se oli helluntain kaltainen ihme, jossa papit ja lähetyssaarnaajat pystyivät puhumaan vieraiden äidinkielillä (kielillä). Seymour uskoi siihen. 1906 Los Angelesiin saavuttuaan Seymour ”sai Pyhän Hengen ja kielet” ja hänestä tuli helluntailaisuuden isä. Hänen johdollaan lukuisat ihmisjoukot saivat tämän glossolalian Azusa-herätyksen yhteydessä, ja maailmanlaajuinen lähetystyö alkoi. Mutta paholainen piilee yksityiskohdissa, sillä ymmärrettävä kieli ei juurtunut Parhamin ja Seymourin lupaamalla tavalla. Koko konsepti oli epäonninen, eikä tuloksena ollut muuta kuin käsittämätöntä siansaksaa, kuten afrikkalaiset noitatohtorit harrastavat.” Paitsi että lähetyssaarnaajat pettyivät shamaanien kaltaiseen kielenkäyttöön, koko Azusan jälkikasvu ajautui sarjaan täsmällisiä ja samansuuntaisia ilmenemismuotoja, jollaisia on nähty voodoossa ja afrikkalaisessa perinteisessä uskonnossa.

        Jo varhain monet kirkkokunnat ja papit ottivat Damballan käärmeöljyä ja kokivat hänen pakanallisuuteen perustuvia reaktioitaan laittomasta seksistä glossolaliaan.Mutta helluntaipakanuus on energisoiva pupu, sillä vuoden 1906 alkuperäiset pakanalliset ilmenemismuodot kalpenevat sen rinnalla, mitä niin kutsuttu ”Pyhä Henki” tekee Azusan jälkeisessä maailmassa. Näyttää siltä, että pakanuuden Damballa-henki on naamioitunut oikeaksi Pyhäksi Hengeksi - ja luonut helluntaipakanuuden. Hänen ovela metodinsa on antanut helluntailaisille mahdollisuuden ”rukoilla kielillä”, mutta samaan aikaan he sihisevät kuin käärmeet, harrastavat homoseksiä, varastavat leskien rahoja valheellisella teeskentelyllä, puhuvat kuolleille, nauravat hallitsemattomasti ja harrastavat noituutta. Näitä, monien muiden helluntai-pakanallisten ilmentymien ohella, on käytetty kuvan maalaamiseen. Nyt kun lopulliset värit on asetettu tähän renderointiin, ottakaa aikaa tutkia sen sävyjä ja sommittelua - ja pohtikaa sitten sen pakanallisten sävyjen tulkintaa, 50 pakanallisen helluntailaisuuden sävyä.

        https://www.youtube.com/watch?v=Re3lm9Deo3c
        Helluntailaisuus ja karismaattinen liike Voodoo-yhteys paljastettu

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        https://www.youtube.com/watch?v=Re3lm9Deo3c&themeRefresh=1

      • Anonyymi

        Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

        Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.
        Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

        Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

        Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.
        Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

        Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

        Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

        Tulevaisuutta varten, jos haluat "pelastaa" ihmisiä, sinun pitää olla diplomaattisempi, eikä pilkata muiden uskontoja - kun saarnaat muualla. Täällä olet pilasnnut mahdollisuutesi lopullisesti.

        VAIKKA KOPIOIT KOKO RAAMATUN TÄNNE TUHANSIA KERTOJA, EI AUTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. Se pitää keppiä käärmeenä ja käärmettä keppinä. Kaikkialla on suuri vaara, ja kaikki, mikä on idässä, on vaarallista, kaikkialla hän ei näe muuta kuin Intian, ja vaikka Japani on myös itää, se on hänelle kaikki Intiaa, joten Intiasta on tullut hänelle suuri mörkö. Ja kaikki idässä on niin vaarallista, jopa kasvit ja yrtit, kaikki.

        Idän palstoilla ei ole ollut rauhaa yli puoleen vuoteen, ja käännyttäjä puhuu vain saatanasta, hän puhuu vain joogasta ja meditaatiosta, joka kaikki on pahuuttaa ja saatanaa. Vain hänen uskontonsa, helluntailaisuus puhuu pelastaa, jopa luterilaiset ovat kaikki saatanasta.
        Meditaatio on saatanasta ja noituudesta, vaikka hän ei tiedä, että hänkin meditoi jatkuvasti, hän meditoi idän "saatanallisia" oppia. Meditaatio tarkoittaa ainoastaan intensiivistä ajattelua jostakin asiasta, mitään muuta meditaatio ei tarkoita. Hän itse meditoi intensiivisesti vuodesta toiseen pohtiessaan, miten käännyttää pakanat kristinuskoon. Tämä juuri, jos jotain, se on voimakasta meditaatiota, jopa voimakkaampaa kuin muut meditaatiot.

        Vaikka ajattelisitte taloa, kotia, sekin on meditaatiota. Jos ajattelette voimakkaasti jotakuta, jota rakastatte tai vihaatte, meditoitte, se on meditaatiota.

        Joka paikassa on "noituutta ja saatanaa," vaikka saatana onkin allegoria.Hän puhuu koko ajan helvetin kidutuksesta, johon kaikki uskottomat joutuvat. Heikoimmat idän palstoilla tarvitsevat jo Uskontojen uhrit järjestön apua. Vaikka idän palstoilla ei pitäisi puhua kristiniskosta lainkaan.
        Vaikka idän palstoilla ei pidä puhua lainkaan kristinuskosta, hän on ottanut haltuunsa myös muun Suomi24: n ja "hyvyyttään" "tuo ihmiset Jumalan luo", puhumalla jatkuvasti helvetin kidutuksista.

        Hän puhuu kaikkialla siitä, miten kaikki muut ovat riivattuja, tajuamatta, että hän itse käyttäytyy riivaajamaisesti.

        Jättämättä huomiotta sitä tosiasiaa, että idässä on kovin paljon eri etnisiä ryhmiä ja tuhansia eri uskontoja, filosofioita, hän niputtaa koko itäisen pallonpuoliskon yhteen ja sanoo, että se on kaikki Intia, vaikka kyseessä olisi Japani. Jopa kasvit idässä on kaikki pahasta, siis ihan saatanasta kaikki.

        Tulevaisuutta varten, jos haluat "pelastaa" ihmisiä, sinun pitää olla diplomaattisempi, eikä pilkata muiden uskontoja - kun saarnaat muualla. Täällä olet pilasnnut mahdollisuutesi lopullisesti.

        VAIKKA KOPIOIT KOKO RAAMATUN TÄNNE TUHANSIA KERTOJA, EI AUTA.

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        https://www.youtube.com/watch?v=Re3lm9Deo3c&themeRefresh=1

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        https://www.youtube.com/watch?v=Re3lm9Deo3c&themeRefresh=1

        Helluntailaiset hakivat itsemurhan tehneen pastorinsa ruumiin ja yrittivät loitsuilla ja manauksella herättää tätä henkiin tuntitolkulla.
        Pastorille oli jo tehty ruumiinavaus, ja häntä haluttiin yhä elvyttää manauksilla ja loitsuilla..
        https://docendo.fi/sivu/tuote/harhaanjohtajat/2485629
        Teoksen tiedot ja tapaukset on kerätty viranomaislähteistä, henkilöhaastatteluista ja omakohtaisista kokemuksista erilaisissa hengellisissä tilaisuuksissa. Kirjassa esitellyt psykologian ilmiöt pätevät muissakin kuin uskonnollisissa massaliikkeissä. Teoksessa pohditaan kiinnostavasti lahkon jälkeistä elämää, itsensä löytämistä ja elämän uudelleen rakentamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satuja ja valheita.

        Mikäs valhe tuo muka on?

        Evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on todellakin julistettu jo n. 2000 vuotta.

        Myös tuo teksti on suora siteeraus Raamatun kirjoituksesta, mikä on myös n. 2000 vuotta vanha.

        Ja siihen on kirjattu.

        " jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa"

        Eipä ole vielä voitu kukistaa, joten ei sitä kukaan voi valheeksi todistaa.

        Mutta tuo on valhetta:

        >> Sama kristitty riehuu ympäri idän ja hindujen palstoja "varoittaen ihmisiä" kaikenlaisista kauheuksista, hän on väkivalloin haluaa käännyttäa kaikki kristinuskoon, niin pakolla, että siitä tulee oksettava olo. >>

        En ole ikinä edes vilkaissut hindujen palstaa.
        Joten väite on silkkaa valhetta.

        Raamattu on täynnä satuja ja valheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu on täynnä satuja ja valheita.

        Raamatun ilmoitus on totta.

        Evankeliumia Jeesuksen nimessä on julistettu jo n. 2000 vuotta ja yhä julistetaan.

        Ja siihen on kirjattu.

        " jos se on Jumalasta, niin te ette voi heitä kukistaa"

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      Kannattaa sitten laittaa aloitus vaikka Idän uskonnot - osion palstoille jos jotain muuta jumaluutta etsii.

    • Anonyymi

      pidä se usko , joka sinulla on , - korkeampi voima

      " Hän asuu korkeudessa . Oikeudella ja vanhurskaudella hän
      täyttää Siionin." Jes: 33: 5

      "Totisesti , sinä olet salattu Jumala" Jes: 45 : 15

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        helluntailaisuus on , väkevä eksytys , ei ihme , että :
        totuuden ,
        "vain harvat ovat ne , jotka sen löytävät" , > "sinun SANASI on totuus " Joh: 17: 17

    • Anonyymi

      Raamatun Jumalan puolesta puhuu luomiskertomus, heti Raamatun alkulehdellä.

      14 Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
      15 ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
      16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
      17 Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
      18 ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. (1Moos 1)

      "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia"

      Heprean kielessä ( Raamatun alkukieli ) merkki on kirjain "Tav", jonka numeroarvo on 400.

      Mikä merkitys sillä on?

      Sillä on se merkitys, että valojen ( aurinko ja kuu ) suhdeluku on 400.

      Kuun halkaisija on 1:400 auringon halkaisijasta ja kuun välimatka maasta on 1:400 sen etäisyydesta aurinkoon.
      Eli kuun halkaisija on yksi neljässadasosa auringon halkaisijasta ja kuun etäisyys maasta on yksi neljässadasosa sen etäisyydestä maahan.

      Tav:

      " Kirjaimen nimi tulee merkkiä tai ristiä tarkoittavasta sanasta. Heprealaisessa numerojärjestelmässä tavilla on lukuarvo 400. "

      Ja jos ajattelemme ristiä, sitä merkkinä, niin juuri sanaa rististä, evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta on julistettu Hänen kuolleista ylösnousemisestaan alkaen.

      Ja on merrkinä Jumalan suuresta armosta ihmiskuntaa kohtaan.

      Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

      Usko Toivonen

      • Anonyymi

        helluntainenhan ei nimenomaan USKO Jumalan SANAAN , joka on KAIKELLE KANSALLE

        "Minä ilmoitan teille SUUREN ILON , joka on tuleva kaikelle kansalle" Luuk: 12: 10 -11

        helluntailaiselle "suuri ilo" , on . - ehdollista , lisäävät ,
        > minä tuon teille suuren ilon , JOS . . .

        Jeesus kyllä ihan OIKEASTI SYNTYI , - "ihmiseksi " ja ihan OIKEASTI kärsi myös ristinkuoleman , ja NOUSI YLÖS kuolleista , eikä niinkuin helluntailainen,
        >>> Jeesus "NOUSEE " kuolleista , JOS sinä uskot . ..
        ilman sanaa , > JOS" !

        Kerrohan mihin kommentoimaani kohtaan viittaat?

        Oletko rehellinen ja harkitsemiskykyinen ihminen?

        Sanaa rististä, pelastuksen evankeliumia, on julistettu jo noin 2000 vuotta?

        Onko se mielestäsi totta?

        Onko mielestäsi totta, että evankeliumi on Jumalan voima, evankeliumin kuulemisen kautta ihminen tulee uskoon.

        Onko se mielestäsi Raamatun ilmoituksen vastaista?

        Kerrohan, mihin kohtaan Jumalan sanaa minä en usko?

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      >Usko Toivoselle > tiedoksi , että Jumalan Poika nousi ylös taivasiin ,
      > usko tai et <

      helluntailainen ei peruuttaa "ehdollisesti" Jumalan Ainokaisen Pojan , Jeesuksen
      Kristuksen ylösnousemusta .

      "Olen varma , ettei kuolema eikä elämä , eivät enkelit , eivät henkivallat , eikä
      mikään nykyinen , eikä mikään tuleva , eivätkä MITKÄÄN VOIMAT , ei korkeus ,
      eikä syvyys , eikä mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta , joka on
      tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa meidän Herrassamme ," Room: 8

      > mikään voima ei voi erottaa < , - ei edes helluntailainen ei voi peruuttaa
      Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemaa ja YLÖSNOUSENUSTA .

      • Anonyymi

        Kysyin, että mihin kohtaan Jumalan sanaa minä en usko?

        Et osannut laittaa yhtään sellaista kohtaa esille.

        Miksi siis kirjoitat Jeesuksen ristintyöstä minua vastaan, ketjussa, jossa juuri kyseenalaistetaan usko Raamatun Jumalaan?

        Kerro, mikä taho sinua ajaa kirjoittaamaan moista?

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin, että mihin kohtaan Jumalan sanaa minä en usko?

        Et osannut laittaa yhtään sellaista kohtaa esille.

        Miksi siis kirjoitat Jeesuksen ristintyöstä minua vastaan, ketjussa, jossa juuri kyseenalaistetaan usko Raamatun Jumalaan?

        Kerro, mikä taho sinua ajaa kirjoittaamaan moista?

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Sinä et usko Jeesuksen olevan ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et usko Jeesuksen olevan ihminen.

        Niin, mikä kohta Jumalan sanan ilmoituksessa?

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, mikä kohta Jumalan sanan ilmoituksessa?

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen.

        Jeesus on YLÖSNOUSSUT , - esikoisena .

        > Usko Toivonen" < ei ole vielä ylösnoussut ,klo . 20: 56. 49 , miksi uskoisin usko Toivosen "uskoa" .

        uskon ylösnousseeseen Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on YLÖSNOUSSUT , - esikoisena .

        > Usko Toivonen" < ei ole vielä ylösnoussut ,klo . 20: 56. 49 , miksi uskoisin usko Toivosen "uskoa" .

        uskon ylösnousseeseen Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen.

        Allah on YLÖSNOUSSUT , - esikoisena .
        uskon ylösnousseeseen Allahiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allah on YLÖSNOUSSUT , - esikoisena .
        uskon ylösnousseeseen Allahiin.

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen, et vieläkään tajua, että helluntailaisuus lähtee voodoosta ja satanismista, et tajua, että itse palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.

        Helluntailainen, palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helluntailainen, palvot "Saatanaa", vaikka väitätkin palvovasi Jumalaa.
        https://www.godsonlygospel.com/the-roots-of-pentecostalism-and

        Joillakin ihmisillä on se käsitys, että islamiin siirtyminen vaatii julkisen tunnustuksen oppineiden miesten ja korkea-arvoisten sheikkien edessä, ja vielä jonkin juridisen instituution tai muun auktoriteetin antaman todistuksen. Haluamme lukijoiden tietävän, että mitään sellaisia vaatimuksia tai ehtoja ei tarvita kääntymisessä, sillä Allah Kaikkivaltias tuntee sydämen kaikki salaisuudet. Kuitenkin neuvomme kaikkia, jotka ovat ottaneet islamin uskonnokseen, rekisteröitymään sopivan viranomaisen luona. Se helpottaa pyhiinvaellusmatkalle pääsyä ja myös sitä, että uskova kuoltuaan saa arvokkaan hautauksen.
        Jos jolla kulla on vilpitön halua tulla muslimiksi ja hän on vakuuttunut siitä, että islam on totuuden uskonto, jonka Allah antoi koko ihmiskunnalle, tulisi hänen viivyttelemättä lausua "Shahada", uskontunnustus. Pyhä Koraani on selkeä tämän asian suhteen. Allah vahvistaa:

        "Oikea uskonto Jumalan edessä on Islaam"
        (Koraani 3:18)

        Muhammed (saas), Allahin profeetta sanoi: Islamin perusta on viisi pilaria:

        Todistaa, ettei ole muuta Jumalaa kuin Allah ja että Muhammed (saas) on Hänen sanansaattajansa
        Suorittaa rukoukset
        Antaa Zakat (almuvero)
        Paastota Ramadan-kuussa
        Tehdä pyhiinvaellusmatka Mekkaan.

        Uskontunnustus (Shahada) kuuluu seuraavasti:

        "ÄSH-HÄDU (todistan) ÄN LÄÄ ILÄÄHÄ (ettei ole muuta Jumalaa) ILLA ALLAAH (kuin Allah), WÄ ÄSH-HÄDU (ja todistan) ÄNNÄÄ MUHAMMADAN RASUL-ALLAAH (että Muhammed on Hänen sanansaattajansa).

        Ei kuitenkaan riitä, että joku vain toistaa tunnustuksen suullaan, joko yksinään tai todistajien kuullen; tärkeämpää on sydämen vankkumaton ja luja usko. Jos jollakin on aito totuudenkaipuu ja hän alistuu täydellisesti Allahin tahtoon, syntyy hän totisesti uudelleen islamissa. Usko tulee inspiroimaan häntä hänen ponnistellessaan kohti täydellisyyttä, ja vähitellen kohottamaan hänet sielujen aateliin. Allahin valo tulee hehkumaan hänen sydämessään, kunnes hän saavuttaa ideaalin ja usko ruumiillistuu hänessä.

        Seuraava askel, henkilön ilmoitettua selkeästi olevansa muslimi, on tunkeutua uskontunnustuksen ytimeen, mikä on Allahin Ykseys. Se käy sydämen tiedon avulla, antamalla sen juurtua syvälle ja vaikuttaa kaikkiin henkilön sanoihin ja tekoihin. Mitä sitten merkitsevät Shahadan ensimmäiset sanat? ÄSH-HÄDU ÄN LÄÄ ILÄÄHÄ ILLA ALLAAH" Se on totuus siitä, että mikään jumala ei ole ihmisen palvonnan arvoinen paitsi Allah, sillä ketään muuta jumalaa ei Hänen rinnallaan ole. Epäjumalien palvominen on silkkaa turhamaisuutta eikä hyödytä ketään. Ylistäkäämme Allahia, Ainoaa, Ikuista, joka yksin ansaitsee tulla palvotuksi, sillä Hän on rajattomassa anteliaisuudessaan lahjoittanut meille elämän ja huolehtinut kaikista luoduista. Ihmisten tulee polvistua Allahin eteen ja palvoa Häntä, sillä Hän ainoastaan on palvontamme arvoinen.

        Shahadan toinen osa, "WÄ ÄSH-HÄDU ÄNNÄÄ MUHAMMADAN RASUL-ALLAAH", tarkoittaa, että profeetta Muhammed (saas) on Allahin palvelija ja valittu sanansaattaja. Tästä ei ole epäilystäkään. Muslimin kuuluu totella profeetan määräyksiä, uskoa hänen sanoihinsa, seurata hänen opetustaan, välttää sitä, minkä hän kielsi, pitää häntä esimerkkinä elämässään ja rukoilla vain Allahia sen ilmoitetun sanoman mukaan, jonka hän välitti ihmiskunnalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesus on YLÖSNOUSSUT , - esikoisena .

        > Usko Toivonen" < ei ole vielä ylösnoussut ,klo . 20: 56. 49 , miksi uskoisin usko Toivosen "uskoa" .

        uskon ylösnousseeseen Jumalan Poikaan Jeesukseen Kristukseen.

        Koetahan olla rehellinen ja lopettaa väärin perustein syyttämisesi.

        Pyysin Raamatun ilmoituksesta sen Jumalan sanan, mihin syytöksi perustat.

        Siis mihin Jumalan sanan kohtaa en usko?

        Tiedätkö, että väärän todistuksen antaminen on panettelua ja se tarkoittaa Jumalan sanan yläpuolelle asettumista?

        11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? ( Jaak 4)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koetahan olla rehellinen ja lopettaa väärin perustein syyttämisesi.

        Pyysin Raamatun ilmoituksesta sen Jumalan sanan, mihin syytöksi perustat.

        Siis mihin Jumalan sanan kohtaa en usko?

        Tiedätkö, että väärän todistuksen antaminen on panettelua ja se tarkoittaa Jumalan sanan yläpuolelle asettumista?

        11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka veljeään panettelee tai veljensä tuomitsee, se panettelee lakia ja tuomitsee lain; mutta jos sinä tuomitset lain, niin et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari.
        12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa; mutta kuka olet sinä, joka tuomitset lähimmäisesi? ( Jaak 4)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Sinä et usko, että Jeesus on ihminen. Uskot hänen olevan Jumala ihmisen ruumiissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä et usko, että Jeesus on ihminen. Uskot hänen olevan Jumala ihmisen ruumiissa.

        Odottelen sitä Jumalan sanaa, mitä minä en mielestäsi usko.

        Odottelen ..

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Odottelen sitä Jumalan sanaa, mitä minä en mielestäsi usko.

        Odottelen ..

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

        Yhden ihmisen kautta

        Ja muut vastaavat kohdat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhden ihmisen kautta

        Ja muut vastaavat kohdat

        Uskon toki, että Jeesus on sukulunastaja.

        Onhan se ilmoitettu Raamatun ilmoituksessa, kuinka Rikas tuli köyhäksi, eikä niin kuin jotkut opit opettavat, että köyhä tuli rikkaaksi, kun puhutaan kirkkauden Herrasta, joka ristiinnaulittiin.

        9 Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte.
        ( 2Kor 8)

        Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

        Usko Toivonen

    • Anonyymi

      En tiedä uskoako vai ei?

      Niin se on..Mutta tiedät RAKKAUDEN,siihen minä uskon aina ja kuolemaani asti !
      Tiedät kuka tuli ketomaan siitä vaikka muutakin opetti mutta suurin on RAKKAUS !
      Näin minä uskon ja en kuulu mihinkään,sillä tiedän pojan sanoman mutta muut tekevät sen ahtaaksi ja pelottavaksi.Me olemme tulleet tänne elämään mutta emme orjiksi ja elämä on hyvä kun ymmärtää elää Rakkaudessa ja tehdä sitä !
      Elä elämää mutta muista Rakkaus aina !

      • Anonyymi

        Niin se on..Mutta tiedät RAKKAUDEN,siihen minä uskon aina ja kuolemaani asti !
        Tiedät kuka tuli ketomaan siitä vaikka muutakin opetti mutta suurin on RAKKAUS !

        Pelko ei ole oikea motiivi tulla uskoon.

        Ikuinen helvetti ja rakkaus ovat yhteensopimattomia

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18541332/ikuinen-helvetti-ja-rakkaus-ovat-yhteensopimattomia
        Ikuinen helvetti ja rakkaus ovat yhteensopimattomia

        Tiedät kuka tuli ketomaan siitä vaikka muutakin opetti mutta suurin on RAKKAUS !

        Pelko ei ole oikea motiivi tulla uskoon.
        Ikuinen helvetti ja rakkaus ovat yhteensopimattomia

        Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.

        Tukholma-syndrooma on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa. Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä, sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia.

        Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

    • Anonyymi

      Sinussa itsessä on voima mikä pitää saada esiin siis usko itseesi ja huomaat mikä muutos. Olen aina uskonu että ihmisen sisällä on "jumala" voimavara mikä pitää vain löytää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jumalat ja henget ovat mielikuvituksen tuotteita. Ne vain valjastetaan toisten kusetukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9599
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      394
      4100
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2840
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2584
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      189
      2571
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1648
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe