Noudatan Davosin osallistujien esimerkkiä

Ei ole tarpeen kuunnella, mitä ilmastoprofeetat selittävät ja neuvovat. On päivänselvää, että ilmastosta huolestuneet, vaikutusvaltaisimmat ihmiset näyttävät meille esimerkkiä, miten tulee elää.

Niinpä olen päättänyt elää kuten Davosin ilmastokokouksen osallistujat keskimäärin. Ihan siihen en vielä pääse, mutta teen kaikkeni, jotta voisin elää heidän tavallaan. Lentää yksityiskoneella, tai ainakin ahkerasti bisnesluokassa, asua luksushuvilassa, ajella limusiinilla, matkustella paratiisisaarille, kuluttaa satakertaisesti duunariin verrattuna. Sitä odotellessa tyydyn vihreiden meppien elintasoon, on sekin moninkertainen tavalliseen tallaajaan verrattuna.

Sitoudutaan kaikki elämään samalla kulutustasolla Davosin keskimääräisten osallistujien kanssa, niin toimimme oikein.
2189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hyvä näkökulma. Älkää tehkö niin kuin he sanovat, vaan miten he tekevät. Ottakaamme kaikki ohjenuoraksemme tavoitella elämäntapaa, jota Davosin ilmastokokouksen osallistujat keskimäärin edustavat. Onhan päivänselvää, että näin tärkeässä asiassa profeetat näyttävät esimerkkiä siitä, mitä pitää tavoitella. Eli voimme kaikki yrittää hankkia mahdollisimman paljon varallisuutta, elää valtavissa taloissa, matkustella yksityiskoneella tai ainaki väljässä bisnesluokassa, omistaa rantahuviloita ja upeita limusiineja, kuluttaa luksukseen kymmeniä tuhansia kuukaudessa. Sen esimerkin vaikutusvaltaisimmat ilmastojohtajat meille tarjoavat.

Sitten on hyödylliset idiootit, jotka haluavat auttaa Davosin väkeä ottamaan tavalliselta kansalta pois kaiken hyvän ja "ylimääräisen", jotta meitä ilmastoparatiisiin johdattavilla johtajilla riittää loputtomiin luonnonvaroja luksuselämää. Kun sinä syöt ravintoarvotonta synteettistä ruokaa, ilmastogurusi syö hyvää riistapihviä. Kun sinä kärvistelet koko elämäsi muutaman korttelin alueella pikku kopperossa, vihreä poliitikko matkustelee lomakohteisiin, josta rahvas on ajettu pois ja asuu luksus huvilassa meren rannalla ja nauraa partaansa, kun sinä, hyödyllinen idiootti vaadit itse tämän muutoksen.

Äänestä

Al Gore. 100 huoneen talo uima-altaineen. Päästöt voivat olla mitä ovat ja iso herra voi niitä "kompensoida", mutta luonnonvaroja kuluu 100x keskiverto amerikkalaisen verran. Siinä on meillä kaikilla vielä tavoiteltavaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei ole tarpeen kuunnella, mitä ilmastoprofeetat selittävät ja neuvovat. On päivänselvää, että ilmastosta huolestuneet, vaikutusvaltaisimmat ihmiset näyttävät meille esimerkkiä, miten tulee elää.

Niinpä olen päättänyt elää kuten Davosin ilmastokokouksen osallistujat keskimäärin. Ihan siihen en vielä pääse, mutta teen kaikkeni, jotta voisin elää heidän tavallaan. Lentää yksityiskoneella, tai ainakin ahkerasti bisnesluokassa, asua luksushuvilassa, ajella limusiinilla, matkustella paratiisisaarille, kuluttaa satakertaisesti duunariin verrattuna. Sitä odotellessa tyydyn vihreiden meppien elintasoon, on sekin moninkertainen tavalliseen tallaajaan verrattuna.

Sitoudutaan kaikki elämään samalla kulutustasolla Davosin keskimääräisten osallistujien kanssa, niin toimimme oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu