Kutka kuuluisat teistit ovat teoillaan edistäneet ateismia?

Anonyymi-ap

Ketä muita niitä on kuin Räsäsen Päivi?

70

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vladimir Putin

    • Anonyymi

      Päivi on edistänyt kirkosta eroamista. Joko hänen takiaan eroava ei ole enää edes uskonut, mutta ei ole tullut aiemmin eronneeksikaan, tai hänen vapaampi uskonkäsityksensä ei vaadi kirkkoa, jonka katsoo ahdasmieliseksi.

      • Anonyymi
        UUSI

        Päivi on ykkönen. Hänellä on näkyvyyttä ja hän ajaa lausunnoillaan pois niitä tavallisia maallistuneempia kristittyjä.

        Mutta piispa Teemu Laajasalo taas on vastaavasti ajanut kirkosta pois konservatiivisia vanhoillisia kristittyjä mm. toteamalla: ”Homoseksuaalisuus ei ole synti, sairaus tai häpeä, homojen syrjiminen on”

        Luterilainen kirkko on sikäli jakautunut, että kunhan joku ottaa kantaa johonkin, niin se on jonkin mielestä väärin. Siksipä kirkko on tunnettu siitä, ettei se oikeastaan sano mistään vähänkään kiinnostavasta asiasta yhtään mitään. Tehdään vain ylipyöreita lausuntoja asioista, joista kaikki ovat samaa mieltä muutenkin.

    • Anonyymi

      Pekka "luominen.fi" Reinikainen

    • Anonyymi

      Suoli24 sankarit:

      - aito.lainen/räyhis
      - korkkiruuvi
      - rajapinta raili
      - miikanaahum
      - titityy

      Tässä viisi parasta täältä!

      • Anonyymi

        Tuolla muualla vielä lisäksi:

        Arto, RoT, Mark ja torppa.
        Reinikainen jo mainittiinkin. (Kyllä, itse Reinikainen on ollut palstoilla.)

        Monet noista ovat hävinneet tosin palstoilta. Varsinkin Mark on ollut pitkään poissa kaikkialta.

        Sitten on toki pari litteän maan häröä, joiden vahvasti veikkaan olevan vain puhtaita trolleja.

      • Anonyymi

        Kysyn, jäikö kukaan palstoille ateistina?

    • Anonyymi

      Matteus, Markus, Luukas, Johannes ja Paavali ovat tehneet kaikkensa ateismin eteen. Hassua sikäli, että jotkut ovat ottaneet tosissaan heidän joviaalit pakinansa.

      • Ateismia ei ole olemassa.
        Miksi kieltää sellainen jonka vain ihmiset ovat itseään varten luoneet?

      • DayShadow kirjoitti:

        Ateismia ei ole olemassa.
        Miksi kieltää sellainen jonka vain ihmiset ovat itseään varten luoneet?

        Ateisti ei usko jumaliin. Ei sellaisten olemassaoloa kieltää tarvitse.

    • Anonyymi

      kuka ateisti edes levittää ateismin sanomaa ? ei ateismia tarvitse levittää , totuus pysyy iäti

      • Onko ateismissa vain yksi totuus jota kukaan ei pysty todistamaan?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Onko ateismissa vain yksi totuus jota kukaan ei pysty todistamaan?

        Ateismissa on melkein yhtä monta totuutta kuin teismissä, koska teistit uskovat siihen yhteen jumalaan. Teistit ovat siis melkein täydellisiä ateisteja, vaikka eivät pysty todistamaan sitä yhtäkään olevaksi.

      • VarmaTieto kirjoitti:

        Onko ateismissa vain yksi totuus jota kukaan ei pysty todistamaan?

        2024-10-24 18:19:15
        Onko ateismissa vain yksi totuus jota kukaan ei pysty todistamaan?
        ++++++++++++++++
        Evoluutio on todistettu Fakta.
        Vaikka kääntäisit miten päin.

        Ei kenenkään tarvitse kieltää sellaista mitään sellaista mitä ei ole
        todistettu olleeksi tai menneeksi.

        Eihän ateismiin kuulu evoluutio katso Wikipediasta mitä ateismi on

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ateismissa on melkein yhtä monta totuutta kuin teismissä, koska teistit uskovat siihen yhteen jumalaan. Teistit ovat siis melkein täydellisiä ateisteja, vaikka eivät pysty todistamaan sitä yhtäkään olevaksi.

        Ei Jumalaa kukaan voi todistaa olevaksi tai olemattomaksi.

      • DayShadow kirjoitti:

        2024-10-24 18:19:15
        Onko ateismissa vain yksi totuus jota kukaan ei pysty todistamaan?

        Evoluutio on todistettu Fakta.
        Vaikka kääntäisit miten päin.

        Ei kenenkään tarvitse kieltää sellaista mitään sellaista mitä ei ole
        todistettu olleeksi tai menneeksi.

        Evoluutio on vahva uskomus

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Evoluutio on vahva uskomus

        Evoluutio on luonnossa todistettavasti havaittava ilmiö. Uskomuksia ei voi todistaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio on luonnossa todistettavasti havaittava ilmiö. Uskomuksia ei voi todistaa.

        Toista evoluutio niin uskon

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Toista evoluutio niin uskon

        Evoluutio tarkoittaa sitä että perimä muuttuu sukupolvien välillä populaatiossa.

        Omaatko samat geenit vai erilaiset mitkä on vanhemmillasi ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio tarkoittaa sitä että perimä muuttuu sukupolvien välillä populaatiossa.

        Omaatko samat geenit vai erilaiset mitkä on vanhemmillasi ?

        Ymmärrän evoluution. Kysyin tekoälyltä mitä vaaditaan että uskomuksesta tulee tieteen hyväksymä.

        Yksi vaatimus oli toistettavuus. Kuinka kukaan voi toistaa evoluution?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Onko ateismissa vain yksi totuus jota kukaan ei pysty todistamaan?

        Miksi pitäisi todistaa sellaista jota ei ole?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi todistaa sellaista jota ei ole?

        Ei olematomta voi todistaa. Sitä ateisti ei ymmärrä vaan väittää Jumalaa ei ole olemassa.
        Olemattomuus ei ole todiste. Millainen on olematon?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ymmärrän evoluution. Kysyin tekoälyltä mitä vaaditaan että uskomuksesta tulee tieteen hyväksymä.

        Yksi vaatimus oli toistettavuus. Kuinka kukaan voi toistaa evoluution?

        Evoluutio toistuu luonnossa koko ajan ihan itsestään:

        populaation geenit muuttuvat sukupolvien välillä.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ei Jumalaa kukaan voi todistaa olevaksi tai olemattomaksi.

        Miksi jumala pitäisi osoittaa olemattomaksi. Tähän saakka asiassa on riittänyt se että että jumaluskovaiset ovat kaikki osoittautuneet valehtelijoiksi jumalansa suhteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jumala pitäisi osoittaa olemattomaksi. Tähän saakka asiassa on riittänyt se että että jumaluskovaiset ovat kaikki osoittautuneet valehtelijoiksi jumalansa suhteen.

        Niin kaikki todistetaan falsifioidaan myös muut väitteet kuin Jumala.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jumala pitäisi osoittaa olemattomaksi. Tähän saakka asiassa on riittänyt se että että jumaluskovaiset ovat kaikki osoittautuneet valehtelijoiksi jumalansa suhteen.

        Ei Jumalaan ole pakko uskoa kenenkään oli uskovaiset millaisia tahansa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jumala pitäisi osoittaa olemattomaksi. Tähän saakka asiassa on riittänyt se että että jumaluskovaiset ovat kaikki osoittautuneet valehtelijoiksi jumalansa suhteen.

        Jos väite Jumalaa ei ole olemassa todistetaan tieteellisesti niin...

        Falsifiointi eli falsifioiminen (< lat. falsus, 'väärä') tarkoittaa väitteen osoittamista vääräksi.[1] Fallibilismi merkitsee Charles S. Peircen alullepanemaa tieteenfilosofista oppia, jonka mukaan kaikkia väitteitä on pidettävä periaatteessa kumoutuvina. Falsifikationismi (negativismi, kontrapositivismi tai popperilainen tieteenfilosofia) puolestaan on tieteenfilosofian paradigma, jonka tavoitteena on erottaa tiede epätieteestä ja muusta ei-tieteestä. Sen mukaan tieteellisiä ovat vain sellaiset väitteet, jotka ovat falsifioitavissa eli periaatteessa mahdollista osoittaa vääriksi jollain havainnoilla. Toisinaan näitä termejä myös käytetään synonyymeina, mutta Peircen ja Karl Popperin näkemysten välillä on sisällöllisiä eroja.

        Jumala on olematon joten emme tiedä mitä pitäisi falsifioida. Jumala on tunne joka on jokaisella henkilökohtainen.

      • VarmaTieto
        Anonyymi kirjoitti:

        Evoluutio toistuu luonnossa koko ajan ihan itsestään:

        populaation geenit muuttuvat sukupolvien välillä.

        OK ajattelin että ihmisen tulisi käynnistää evoluutio tyyliin käynnistänpä nyt uuden universumin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi jumala pitäisi osoittaa olemattomaksi. Tähän saakka asiassa on riittänyt se että että jumaluskovaiset ovat kaikki osoittautuneet valehtelijoiksi jumalansa suhteen.

        Kyllähän sinulle riittää että jumaluskovaiset ovat valehtelijoita mutta väitteesi ei riitä kaikille. Tarvitaan lisää todisteita ja jos tiede näin todistaisi aika moni uskoisi sinua mutta kun ei ainakaan vielä.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        OK ajattelin että ihmisen tulisi käynnistää evoluutio tyyliin käynnistänpä nyt uuden universumin.

        Miksi ihmeessä niin ajattelit?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä niin ajattelit?

        Evoluution todistaminen pitää pystyä toistamaan että kelpaisi tieteelle. Kaikki tieteelle kelpaavat uskomukset pitää todistaa ja uskomuksen toistaminen kuuluu tähän todistamiseen.

        Tieteelle kelpaisi totuudeksi Jeesuksen taivaaseen nousu jos se voitaisiin tehdä uudelleen todistajien läsnäollessa mutta ei yksi vanhoihin kuulopuheisiin perustuva taivaaseen nousu kelpaa tieteelle.

        "Evoluution todistaminen pitää pystyä toistamaan että kelpaisi tieteelle. Kaikki tieteelle kelpaavat uskomukset pitää todistaa ja uskomuksen toistaminen kuuluu tähän todistamiseen."

        Koska evoluutio toistuu luonnostaan koko ajan siitä on muodostettu tieteelle hyvin kelpaava tieteellinen teoria nimeltään evoluutioteoria.

        Tällä ei ole mitään tekemistä uskomusten kanssa.

        Ok jos tieteelle kelpaa niin kelpaa sitten minullekin.

        Olen myös miettinyt milloin uskomus on todistettu tosiasia? Kuka sen päättää?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Toista evoluutio niin uskon

        Mihin sinä pyrit? Et sinä oikeasti ole noin tyhmä.

        Monet luonnonilmiöt ovat sellaisia, ettei niitä ei voida toistaa. Jotkut näistä voivat toistua, mutta tapahtuvat kuitenkin ihmisestä riippumatta.

      • VarmaTieto kirjoitti:

        Ymmärrän evoluution. Kysyin tekoälyltä mitä vaaditaan että uskomuksesta tulee tieteen hyväksymä.

        Yksi vaatimus oli toistettavuus. Kuinka kukaan voi toistaa evoluution?

        Vaatimus toistettavuudesta koskee vain pientä osaa asioita, esim. lääkkeitä testataan, jotta varmistutaan niiden vaikutuksista. Mutta, onko esim. maanjäristykset, myrskyt, meteoriitit jne. uskomuksia? Niitä todistettavasti tapahtuu, mutta ne ovat ihmisestä riippumattomia, eikä niitä voi toistaa.

        Tekoälyyn kannattaa suhtautua hyvin skeptisesti. Siitä on apua viisaasti käytettynä, mutta kuten täälläkin on tullut moneen kertaan osoitetuksi, ettei se tiedä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin sinä pyrit? Et sinä oikeasti ole noin tyhmä.

        Monet luonnonilmiöt ovat sellaisia, ettei niitä ei voida toistaa. Jotkut näistä voivat toistua, mutta tapahtuvat kuitenkin ihmisestä riippumatta.

        Välillä tuolla VarmaltaTiedolla on ulosanti todella sekavaa. En tiedä mikä sen aiheuttaa. Veikkauksena olisi ikä, joka alkaa tekemään kepposia.

        Voi tietysti olla myös mahdollista, ettei hän tiedä mikä evoluutio on. Ja mikä ero on evoluutiolla ja sitä kuvaavalla teorialla.

        Nyt hänen argumenttinsa on yhtä outo kuin painovoiman kiistäminen ja sen toistuvuuden todistaminen luomalla alkuräjähdys uudelleen.
        Kun sen toistuvuus on niinkin helppo todistaa kuin tiputtamalla esine.
        Evoluutio on myös helppo todistaa esimerkiksi jalostuksella.

        Mutta sen siitä saa kun lukee fundamentalistejen valheita, joita AI pistää eteen.

        Kyllä olen erittäin tyhmä mutta täällä viisastun alykköjen kirjoituksia lukiessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Välillä tuolla VarmaltaTiedolla on ulosanti todella sekavaa. En tiedä mikä sen aiheuttaa. Veikkauksena olisi ikä, joka alkaa tekemään kepposia.

        Voi tietysti olla myös mahdollista, ettei hän tiedä mikä evoluutio on. Ja mikä ero on evoluutiolla ja sitä kuvaavalla teorialla.

        Nyt hänen argumenttinsa on yhtä outo kuin painovoiman kiistäminen ja sen toistuvuuden todistaminen luomalla alkuräjähdys uudelleen.
        Kun sen toistuvuus on niinkin helppo todistaa kuin tiputtamalla esine.
        Evoluutio on myös helppo todistaa esimerkiksi jalostuksella.

        Mutta sen siitä saa kun lukee fundamentalistejen valheita, joita AI pistää eteen.

        Painovoiman todisti se heppu joka makasi openapuun alla kun omena putosi hänen otsaansa. Oliko se Newton ?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ei olematomta voi todistaa. Sitä ateisti ei ymmärrä vaan väittää Jumalaa ei ole olemassa.
        Olemattomuus ei ole todiste. Millainen on olematon?

        Jumalaa ei ole niin kauan kuin Jumalaa ei ole.

    • Anonyymi

      Kyllähän se kiistämätöntä on, että Päivi Räsänen on tehnyt mittaamattoman arvokasta työtä ateismin edistämisessä, aivan kuin vahingossa! Mutta jos hänen kanssaan kilpailevia nimiä etsii, niin täytyyhän meidän mainita legendaarinen Pekka Reinikainen, joka on onnistunut nostamaan keskustelun älykkäästä suunnittelusta aivan uusille sfääreille, ja toki Timo Soini, jonka ansiosta moni on saanut makupalan siitä, miltä näyttää uskonnollinen politiikka käytännössä. Näiden suurten nimien panos ateismille on korvaamaton. Aivan ihmeellistä, miten tällainen sivutuote pääsee syntymään!

      - Enkeli Mäntä

      • Ei minusta Reinikaisen jutut huonoja ole. Heikko koulutukseni, kansakoulu alla tuulitakki päällä vaikuttaa koska en ymmärrä tarpeeksi.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ei minusta Reinikaisen jutut huonoja ole. Heikko koulutukseni, kansakoulu alla tuulitakki päällä vaikuttaa koska en ymmärrä tarpeeksi.

        Mistä Reinikaisen väitteistä voit sanoa noin?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mistä Reinikaisen väitteistä voit sanoa noin?

        Evoluutio joista on vahvoja todisteita on vain uskomus kunnes se voidaan tehdä kuten teoria kertoo. Onhan evoluution toistaminen mahdotonta mutta tiede vaatii että pitää toistaa että uskomme.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ei minusta Reinikaisen jutut huonoja ole. Heikko koulutukseni, kansakoulu alla tuulitakki päällä vaikuttaa koska en ymmärrä tarpeeksi.

        Näin se on. Tässä ketjussa olet tähän mennessä osoittanut ettet tiedä mitä tarkoittaa:

        - evoluutio
        - tiede

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Tässä ketjussa olet tähän mennessä osoittanut ettet tiedä mitä tarkoittaa:

        - evoluutio
        - tiede

        Siksi täällä lueskelen itseäni viisaampien kirjoituksia

      • Anonyymi kirjoitti:

        Näin se on. Tässä ketjussa olet tähän mennessä osoittanut ettet tiedä mitä tarkoittaa:

        - evoluutio
        - tiede

        Mitä tiede on ?
        Pidän tiedettä metodina jolla etsitään tietoa

        Eikö tiede olekaan metodi?

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Eikö tiede olekaan metodi?"

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18677490/kutka-kuuluisat-teistit-ovat-teoillaan-edistaneet-ateismia#comment-131918265

        Kun kerran tiedo on metodi eli tapa niin miten tapa kertoa yhtään mitään kunten aikaisemmassa viestissä väitit ?

        Tieteellinen menetelmä on tieteen tekemisessä käytettävä järjestelmällinen menettelytapa, jonka avulla pyritään luomaan uutta tietoa ja täsmentämään vanhempaa tietoa. Tieteellinen menetelmä ei ole yksinkertainen työohje vaan viitteistö siitä, kuinka tiedettä kannattaa tai tulee harjoittaa. Se myös käytännössä poikkeaa suuresti eri tieteenalojen välillä.

        Sosiologian isänä pidetty Auguste Comte totesi: ”Tieteen metodi on havaintoja ja teoriaa — sopivassa suhteessa.”[1]

        Tieteellistä menetelmää tutkii tieteenfilosofiassa metodologia eli menetelmäoppi.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Ei minusta Reinikaisen jutut huonoja ole. Heikko koulutukseni, kansakoulu alla tuulitakki päällä vaikuttaa koska en ymmärrä tarpeeksi.

        Tässäpä asia oli kiteytetty.

        Reinikaiselta on vaikea löytää yhtäkään lausetta joka olisi oikein. Hän valehtelee työkseen ja minusta on hämmästyttävää miten kukaan menee siihen. Meinaan hän kilpailee muiden vastaavien YEC porukoiden kanssa siitä, kuka kehtaa tehdä röyhkeimmän valheen. Kyseessä on selvä kultti, joka on erkaantunut kaikesta muusta.

        Sinä siis pidät järkevänä hänen väitteitään kuinka Nooa seikkaili vedenpaisumuksessa 4500 vuotta sitten? Kuinka arkki seilasi ääntä nopeammin tuossa tyrskyssä? Kuinka fossiilit syntyivät tuossa myräkässä?
        Kuinka Jumala loi kaiken kerralla valmiiksi 6000 vuotta sitten?

        Ymmärrän kyllä että tietoa on niin paljon ettei kaikkea voi tietää, mutta jos on uteliaisuutta kuunnella noita häröilyjä, niin luulisi olevan se hetki aikaa tarkistaa niiden paikkaansapitävyys.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Evoluutio joista on vahvoja todisteita on vain uskomus kunnes se voidaan tehdä kuten teoria kertoo. Onhan evoluution toistaminen mahdotonta mutta tiede vaatii että pitää toistaa että uskomme.

        "Evoluutio joista on vahvoja todisteita on vain uskomus kunnes se voidaan tehdä kuten teoria kertoo."

        Lähes kaikki ruoka-aineet mitä voit ostaa kaupasta ovat evoluutioteorian mukaisesti kehitetty. Kun ostat vaikka banaanin, niin se ei ole samanlainen kuin alkuperäinen luonnollinen. Jos ostat sen lehmän herkullisen fileen, niin se lehmä ei ole alkuperäinen.

        Onko sinulla ollut lemmikki? Harva lemmikki on meinaan enää sama eläin kuin luonnonvarainen.

        "Onhan evoluution toistaminen mahdotonta mutta tiede vaatii että pitää toistaa että uskomme."

        Evoluution todistaminen ei ole mahdotonta. Tämä on valhe.
        Toin ylempänä esille sen miten jo käytämme käytännössä evoluutiota hyödyksi. Sillä erolla, että luonnonvalinnan sijasta me teemme valinnan. Vai kiistätkö nuo todisteet?

        Olipa hyvä kiteytys. Raamatun tarinat pitäisi suurelta osalta unohtaa niin Reinikaisen sanoma selkeytyisi mutta mitä siitä jäisi jäljelle.

        Yksi luterilainen pappi kertoi että Reinikainen mittaa uskoa lämpömittarilla. En oikein saanut kiinni mitä hän tarkoitti.

        Eipä minulla ole tietoa kiistämään noita faktoja. En kylläkään näe törmäyksiä kristinuskon Jumalan kanssa. Evoluutio tapahtuu Jumalasta riippumatta ellei Jumala ole luonut koko evoluutiota. Monet uskon suunnat ajattelevatkin näin.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Eipä minulla ole tietoa kiistämään noita faktoja. En kylläkään näe törmäyksiä kristinuskon Jumalan kanssa. Evoluutio tapahtuu Jumalasta riippumatta ellei Jumala ole luonut koko evoluutiota. Monet uskon suunnat ajattelevatkin näin.

        Reinikainen kieltää asian. Ei kyse ole ollut missään vaiheessa törmäyksestä kristinuskon kanssa meille realistisille ihmisille, joihin olen sinutkin luokitellut. Jopa ev.lut. kirkko on samaa mieltä, mutta ei Reinikainen.

        Reinikainen uskoo kaiken luomiseen valmiina, joka ei toimi sen kanssa, että kaikki olisi kehittynyt. Todelliset tieteelliset havainnot usealta eri alalta todistavat muuta. Reinikainen on valehtelija.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Olipa hyvä kiteytys. Raamatun tarinat pitäisi suurelta osalta unohtaa niin Reinikaisen sanoma selkeytyisi mutta mitä siitä jäisi jäljelle.

        Yksi luterilainen pappi kertoi että Reinikainen mittaa uskoa lämpömittarilla. En oikein saanut kiinni mitä hän tarkoitti.

        Se vihjaa siihen, ettei tapa tehdä mittausta ole oikea.

        Toivon sinun tulevan vain pois tuon kultin jutuista. Se on yhtä typerä kuin litteän maan kannatus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se vihjaa siihen, ettei tapa tehdä mittausta ole oikea.

        Toivon sinun tulevan vain pois tuon kultin jutuista. Se on yhtä typerä kuin litteän maan kannatus.

        Liikun hitaasti kun on tuota nivelrikkoakin mutta voin tulla pois kuten ehdotat. En vain tiedä mistä minun pitäisi tulla pois ja minne mennä kun olen tullut pois

      • Anonyymi kirjoitti:

        Reinikainen kieltää asian. Ei kyse ole ollut missään vaiheessa törmäyksestä kristinuskon kanssa meille realistisille ihmisille, joihin olen sinutkin luokitellut. Jopa ev.lut. kirkko on samaa mieltä, mutta ei Reinikainen.

        Reinikainen uskoo kaiken luomiseen valmiina, joka ei toimi sen kanssa, että kaikki olisi kehittynyt. Todelliset tieteelliset havainnot usealta eri alalta todistavat muuta. Reinikainen on valehtelija.

        Jos kaikki on kehittynyt niin mistä kaikki on kehittynyt ?
        Alkusolusta ?
        Mistä eloton aine on kehittynyt siihen ei evoluutio ole vaikuttanut.
        Suurin mysteeri ei olekaan evoluutio vaan abiogeneesi...mistä koko tämä härdelli on alkanut.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Evoluutio joista on vahvoja todisteita on vain uskomus kunnes se voidaan tehdä kuten teoria kertoo. Onhan evoluution toistaminen mahdotonta mutta tiede vaatii että pitää toistaa että uskomme.

        Vieläkö kuvittelet, että luonnonilmiöt ovat pelkkiä uskomuksia, ellei niitä voida toistaa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kuvittelet, että luonnonilmiöt ovat pelkkiä uskomuksia, ellei niitä voida toistaa?

        Kyllä vielä pidän kaikkia ilmiöitä uskomuksina ellei ihminen saa niitä aikaan. Mistä tiedämme ettei jumalat juuri niissä pimennoissa lymyää. Edistyyhän ihminen saa jo sadetta itse aikaan.

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Siksi täällä lueskelen itseäni viisaampien kirjoituksia

        Kirjoitat pääasiassa itsestäsi. Voisitko kirjoittaa älykkäästi itse aiheesta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat pääasiassa itsestäsi. Voisitko kirjoittaa älykkäästi itse aiheesta?

        En rasita teitä kirjoittamalla.

    • Anonyymi

      Ainakin minä erosin kirkosta jo vuosia sitten kun Päivi telkassa haukkui homot helvetin lapsiksi.

      • Anonyymi

        Miksi kuuluit kirkkoon ennen sitä?

    • Anonyymi

      Nyrokratialaiset. Beibel on säröillään.

      • Niinkö olisin samaa mieltä jos ymmärtäisin mitä tarkoitat ? Ymmärrätkö itse ?

      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Niinkö olisin samaa mieltä jos ymmärtäisin mitä tarkoitat ? Ymmärrätkö itse ?

        J.Bieber on uskonnollinen kiljukaula sanoin

    • Anonyymi

      Lääkkeeksi on suositus erota maailmasta.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten kukaan voi ajatella

      Niin naiviisti että jos jokin asia tekee sinut onnelliseksi / iloiseksi niin se ei olisi ikinä muka väärin ? Jos joku es
      Ikävä
      33
      2949
    2. Nainen, sinä vain kaunistut

      Tiedätkö, minä täällä haukon henkeäni ja yritän rauhoitella tunteitani. Sinussa natsaa kaikki, ja olet todella päässyt k
      Ikävä
      94
      2040
    3. Olen mennyt jotenkin lukkoon sen jälkeen

      kun meillä meni miten meni. En vain pääse sinusta yli. Jäi niin monta kysymystä, ja sen lisäksi olet tullut niin tärkeäk
      Ikävä
      108
      1423
    4. Kunnes mitään ei ole

      Täällä on kaipaajia jotka odottaa että toinen tekee lähestymisen jollain tavalla, siksi koen etten kuulu enää tänne ja s
      Ikävä
      9
      1409
    5. Ehkä sinä haluat samaa kuin minä

      Eli sitä et me päädytään yhteen. Ainakin toivoisin sitä..
      Ikävä
      43
      1249
    6. IS Viikonloppu 26.-27.10.2024

      No nyt tulikin mukava Kovis-ristikko tälle viikonlopulle. Toisille tämä on varmaan vihjeineen ihan helppo 2- tason risti
      Sanaristikot
      77
      1199
    7. Kerro jotakin mukavaa kaivatustasi?

      Sana on vapaa 💬
      Ikävä
      84
      1150
    8. Kylmäojan koululla löytynyt ruumis

      Kylmäojan koululta löytynyt ruumis lauantaina. Mitä on tapahtunut, omaisille voimia
      Kontiolahti
      12
      1029
    9. Miten paljon sä

      Haluat häntä? Onko joku osa mikä jäi eniten mieleen?
      Ikävä
      32
      913
    10. Kaikkea hyvää sulle

      Elämään. Toivottavasti löydät vierellesi ihanan naisen, jonka kanssa olet onnellinen. Se en ollut minä. Viimeiset heipa
      Ikävä
      36
      834
    Aihe