Saako tölkki-ituja enää mistään?

En tiedä kuinka hyvin ihmiset muistaa tätä, mutta vielä muutama vuosi takaperin lähikauppojen vihannessäilykehyllyistä löytyi ituja suolaliemessä. Olen nyt etsinyt niitä isoista ja pienistä kaupoista, mutta en ole nähnyt niitä aikoihin. Ilmeisesti ovat menneet pois muodista, mutta minä tykkäsin! Hyviä ramenin kanssa. Onko kukaan spotannut niitä mistään?
5193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ituja kannattaa kasvattaa itse. Tulee halvaksi, eikä suola ja vesikään paljon vielä maksa. On jo ihan suositeltava taito kotivarankin kannalta nykyään.

Äänestä
  • "On jo ihan suositeltava taito kotivarankin kannalta nykyään."

    Joo, silloin kun nälän pitimiksi pitää ituja alkaa kasvattamaan niin hygienia ja terveydenhoito on sitä tasoa (=olemattomia), ettei ituja parane syödä.

    Äänestä

  • Juu osaan idättää ituja, se ei ole ongelma. Tölkki-iduissa oli ihan oma maku ja tekstuuri jota ei kotona saa tehtyä, siksi kysyn mistä niitä löytää.

    Äänestä

Muistan kun idätettiin kotona sinimailasia ja mungpapuja joskus kymeniä vuosia sitten.
Oli aika simppeliä.
Lasipurkki oli kuivauskaapissa siemenineen 45 asteen kulmassa ylösalaisin. Huuhdeltiin pari kertaa päivässä, viiden päivän jälkeen sai syödä ja laittaa uudet tulemaan.

Löysin ohjeen:

Itujen kasvatus kotona
Tarvikkeet
siemeniä
astia siementen liottamista varten
siivilä
lasipurkki
harsokangasta
Kuminauha tai narua harson kiinnitämiseen

Tee näin
Huolehdi, että idätykseen käyttämäsi astiat ja välineet ovat puhtaat ja käsittele niitä sekä siemeniä puhtain käsin.
Huuhtele siemenet huolella ennen idättämisen aloittamista.
Liota siemeniä runsaassa vedessä noin 4–5 tuntia. Papujen liotusaika on pidempi eli 6–12 tuntia.
Huuhtele siemenet ennen lasipurkkiin siirtämistä.
Pingota purkin suulle kuminauhan avulla ohut harsokangas ja nosta lasipurkki ylösalaisin 45 asteen kulmaan astiankuivauskaappiin.
Huuhtele siemeniä 2–4 kertaa päivässä. Siirrä siemenet jokaisen huuhtelukerran jälkeen takaisin lasipurkkiin, jotta siemenet pääsevät itämään astiankuivauskaapin pimeydessä.
Nauti idätyksen tuotoksista 2–5 päivän kuluttua lajikkeesta riippuen. Säilytä valmiit idut jääkaapissa ja käytä ne muutaman päivän kuluessa.

Äänestä
  • Kiitos ohjeesta, mutta kuten sanoin, osaan idättää tuoreita ituja, ja ne ovat aivan eri makuisia ja tuntuisia kuin tölkki-idut. Tekisi nimenomaan niitä tölkitettyjä versioita mieli. Olen myös säilönyt ituja kotona, ja ne olivat ihan ok, mutta eivät myöskään samanlaisia mitä kaupasta sai.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En tiedä kuinka hyvin ihmiset muistaa tätä, mutta vielä muutama vuosi takaperin lähikauppojen vihannessäilykehyllyistä löytyi ituja suolaliemessä. Olen nyt etsinyt niitä isoista ja pienistä kaupoista, mutta en ole nähnyt niitä aikoihin. Ilmeisesti ovat menneet pois muodista, mutta minä tykkäsin! Hyviä ramenin kanssa. Onko kukaan spotannut niitä mistään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu