Todellisuus loukkaa harhaa, mutta harha ei loukkaa todellisuutta.

Anonyymi-ap

Totuuden jälkeinen aika on muuttumassa valheen jälkeiseksi ajaksi. Melko kurja on tilanne subjektiivisuutensa suojissa ja puolueellisuutensa sokeuttamilla , kuvittelevat että harha pelastaa todellisuuden. Onnellisimman tietämättömin kansa ajautuu vääjäämättä tiedon tuskaisuuteen, kun yksityisyyden ja subjektiivisuuden ymmärretään olevan tyhmentävää ja sairastuttavaa.
Surkuhupaisa se tilanne tällä hetkellä on, kun joku havaitsee ja sanoo totuuden, niin harhaiset loukkaantuu ja pahoittaa mielensä, kokevat että heille vittuillaan.
"Kerro kerro minäkuva, ego, kuka on minäminä maassa, ei täydellinen mutta paras olemassaolevista vaihtoehdoista."

8

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todellisuus loukkaa totuutta, mutta Totuus ei loukkaa todellisuutta.

      Kristinusko on Totuus, mutta todellisuudessa on muitakin totuuden uskontoja neljä muuta. Totuus väittää kuitenkin olevansa ainoa ja loukkaantuu kun on neljä muutakin.

      Totuus on aina osatotuus. Pieni siivu koko totuudesta. Ja se harhaisesti kuvittelee olevansa kaikki vaikka on vain 1/12 osa.

      Sydän ei ole koko ruumis, mutta se väittää niin.

    • Anonyymi

      Totuuden torvella ei ole ystäviä vaikka totuus itsessään ei loukkaa ketään.

      Totuuden torvi perustelee huonoa käytöstään sillä että totuuden kertominen mukamas antaa oikeuden huonoon käytökseen.

      • Anonyymi

        Rakkaus iloitsee totuuden voittaessa.

        Islamin tarkoitus on saattaa totuuden uskonto voittoon.

        Mutta laittomuuden tähden rakkaus kylmenee eikä enää iloitse totuudesta.

        Tässä uskontojen filosofisia lauseita muutama.

        Toisaalta jo viisain Kuningas Salomo piti totuutta vähäarvoisena. Hän sanoi Totuus ei myy, se ei käy kaupaksi.

        Usko, toivo ja rakkaus ovat sentään ikuisia ja iloitsevat totuudesta.
        Pyhyys ja armo tarvitsevat vilppiä ja sen tähden ovat totuutta vastaan.

        Armo merkitsee pyhien kirjojen totuuksien sivuuttamista ja kääntämistä valheeksi.


    • Anonyymi

      Ihminen loukkaantuu. Totuus, harha ja valhe eivät loukkaannu vaan voivat viettää sulassa sovussa vierekkäin kirjan samalla sivulla satojen vuosien ajan.

      • Anonyymi

        Niinpä oli paratiisissa yksi ja sama puu jossa oli tietoa hyvästä ja pahasta. Totuutta ja valhetta. Ihmisen ei aluksi ollut lupa erottaa totuutta valheesta vaan uskoa molempiin erottelematta.

        Mutta syötyään tuosta puusta hän erotti valheen ja loukkaantui siitä. Totuuden myös ja ihaili sitä.

        Alkuasetelma on kirjaan tarttuessa aina kriittinen. Ennalta tietää sen vajaaksi ja väärää tietoa sisältäväksi. Mutta ajattelee että ehkä kykenee kääntämään valheet hyödyllisiksi.

        Ihminen ei siksi välitä sivujen tiedoista tai loukkaannu niihin, mutta kyllä toisiin ihmisiin ja henkiin jos nämä valehtelee. Kohdatessaan nämä kasvotusten.

        Kirjassa usein huomaa vajeita Mutta uskoo voivansa kääntää ne hyväksi. Ja paremmiksi.


    • Anonyymi

      Totuus on hyvää tietoa, valhe taas väärää, pahaa tietoa. Nainen se houkutteli miehen valehtelemaan ja pimittämään totuutta mielen viikunanlehden taakse.Asialle on luonnollinen, biologinen selitys, kohtu tekee naisesta minäkeskeisen, subjektiivisen joten objektiivinen todellisuus on naisille hyvin haastava.
      Ainoastaan itselleen voi valehdella.

      • Anonyymi

        Nainen on siis syypää kaikkeen. Miehen ateismiin, alkoholismiin, ymmärtämättömyyteen...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen on siis syypää kaikkeen. Miehen ateismiin, alkoholismiin, ymmärtämättömyyteen...

        Ei vaan miehet on syyllisiä kun kuuntelivat viettelyä, antoivat naisten ja lasten älyvapautua.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      280
      2908
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      49
      2298
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      1997
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      114
      1723
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1664
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1317
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      56
      1189
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1181
    Aihe