Meneillään kylmin ajanjakso 8000 vuoteen

Grönlannin(GISP) ja Antarktisen(Vostok) jääkairaus tutkimukset kertovat yhtäpitävästi että nyt on meneillään kylmin ajanjakso 8000 vuoteen.

http://www.mclean.ch/climate/figures_2/GISP_to_11Kybp.gif
821229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 82

Vanhimmat

Tarkoitatko, että fossiilipolttoaineiden käyttö jatkukoon.

Äänestä
  • Ihmisen käyttämät fossiilipolttoaineiden poltto tulee jäämään ilmastohistorian mittakaavassa mitäänsanomattomaksi tussahdukseksi. Mitätön tussahdus millä ei saada takaisin menneiden aikojen mukavia keskilämpötiloja.

    Äänestä

Linkin kuvan mukaan nopeimmat muutokset ova noin 1.5 C vuosituhannessa. Nyt pallon keskilämpötila on noussut tuon verran vuosisadassa - fossiilipolttoaineiden käytön seurauksena.

Äänestä
  • Kun tarkemmin katsoo niin nopein nousu kuvassa luokkaa 0.8 C vuosisadassa.

    Äänestä

Kuvan perusteella aloituksen väite on tarkoituksellisen virheellinen eli valehtelua. Edellisen kerran kuvan mukaan Grönlannissa oli 1100 vuotta sitten kylmempää kuin mitä nähtiin viimeisen 200 vuoden aikana. Sitä edellisen kerran sama toistui 4800 vuotta sitten.

Suosittelisin aloittajalle että hän lopettaisi suoranaisen valehtelun viesteissään. Valehtelu trollauksen keinona on tympeää.

Äänestä
  • Va lepukki se tuli itse valehtelemaan. 1100 vuotta sitten oli 0.3-0.4 astetta nykyistä lämpimämpää. Mitä va lepukille suositeltaisiin?

    Äänestä

  • "Valehtelu trollauksen keinona on tympeää."

    Mutta näyttäisi olevan ainoa keino.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Va lepukki se tuli itse valehtelemaan. 1100 vuotta sitten oli 0.3-0.4 astetta nykyistä lämpimämpää. Mitä va lepukille suositeltaisiin?

    Kuka tahansa voi asian aloituksessa annetun linkin takaa löytyvästä kuvasta itse tarkistaa. Noin 1100 vuotta sitten lämpötila oli nousussa oltuaan sitä ennen jonkin aikaa yhtä kylmänä kuin mitä nähtiin viimeisen 200 vuoden aikana. Jos väitteesi perustuu muuhun kuin tuohon kuvasn niin laita toki linkki näkyviin.

    Saat toki jatkaa valehteluasi kun täällä Suoli24:ssä se on näköjään foorumin käytäntö. Mutta älä ihmettele kun juuri kukaan ei viitsi viesteihisi vastata ja joudut taas itse itsellesi vastailemaan saadaksesi edes näennäisesti aikaan keskustelua.

    Äänestä

John McLeanista:

https://mclean.ch/

"John McLean is an IT professional and an occasional travel photographer with a strong interest in climate matters.
He is completing a PhD at James Cook University."
https://www.abc.net.au/news/john-mclean/33366

The New Zealand Climate Coalition kuvailee häntä termillä "climate analyst".
Tuolla artikkelinsa:
https://www.americanthinker.com/blog/2019/03/its_about_time_to_review_the_evidence_for_manmade_global_warming.html

Tuolla keskustelua hänen 2011 esittämästään lämpötila-arviostaan:
https://skepticalscience.com/9-months-after-mclean.html

Infoa Coalitionista:
https://www.sourcewatch.org/index.php/New_Zealand_Climate_Science_Coalition

Tuolla kerätty Coalitionin kanta asioihin:
https://www.desmog.com/international-climate-science-coalition/

Tuolla ICSC:n arviointia:
https://mediabiasfactcheck.com/international-climate-science-coalition/

Plus historiaa:
"Founded in 2007, The International Climate Science Coalition describes itself as “a non-partisan group of independent scientists, economists and energy and policy experts who are working to promote better understanding of climate science and policy worldwide.” ICSC arose out of the New Zealand Climate Science Coalition. The Executive Director is Tom Harris a Mechanical Engineer (not a Climate Scientist). He has spoken at the Heartland Institute, a climate change denial lobby group."

Äänestä
  • Jos jotakuta oikeasti "John McLean" kiinnostaa niin tässä hieman yhteenvetoa hänen väitteistään.

    https://skepticalscience.com/John_McLean_arg.htm

    Taulukossa siis se mitä hän väittää ja vieressä se mitä tutkimusten perusteella tiedetään. Kun hänellä ei ole koulutusta eikä tutkimustaustaa ilmastoon liittyvistä asioista ei virheväitteidensä määrä ole mikään yllätys.

    Äänestä

Milancovicin jaksot sanelevat suuret ilmastonmuutokset, ei ihminen. Ihminen voi liata hengitysilmansa, vetensä ja ympäristönsä ja on niin jo paljolti tehnytkin mutta esim. jääkausia aiheuttavat tai niitä poistavat ilmastonmuutokset tapahtuvat ihmisen toiminnasta riippumattomasti.
Nyt olemme ja olemme olleet aina Veiksel- jääkaudeksi nimetyn jääkauden jälkeisen ajan menossa lämpöjaksoa kohti, se merkitsee paljon nykyistä lämpimämpiä olosuhteita erityisesti maapallon pohjoiselle pallonpuoliskolle.
Kaiken aikaansaavat maapallon syklisesti toistuvat asento- ja kiertoratamuutokset sekä niiden osuminen samaan aikaan samansuuntaisesti vaikuttavina eli toisiaan tukevina, jota ilmiötä nimitetään Milancovicin jaksoiksi.

Äänestä
  • "Milancovicin jaksot sanelevat suuret ilmastonmuutokset, "

    "Kaiken aikaansaavat maapallon syklisesti toistuvat asento- ja kiertoratamuutokset sekä niiden osuminen samaan aikaan samansuuntaisesti vaikuttavina eli toisiaan tukevina, jota ilmiötä nimitetään Milancovicin jaksoiksi."

    Selvennyksenä, että eivät todellakaan sanele, eivätkä saa, eikä niitä todellakaan noin nimitetä.
    Mikä ihmeen tuubanjauhaja sinä olet? Viestistäsi ei jäänyt mitään jäljelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Milancovicin jaksot sanelevat suuret ilmastonmuutokset, "

    "Kaiken aikaansaavat maapallon syklisesti toistuvat asento- ja kiertoratamuutokset sekä niiden osuminen samaan aikaan samansuuntaisesti vaikuttavina eli toisiaan tukevina, jota ilmiötä nimitetään Milancovicin jaksoiksi."

    Selvennyksenä, että eivät todellakaan sanele, eivätkä saa, eikä niitä todellakaan noin nimitetä.
    Mikä ihmeen tuubanjauhaja sinä olet? Viestistäsi ei jäänyt mitään jäljelle.

    ...eivätkä saa..?
    Katselepa muutama tiedekirja tai alkuun vilkaise vaikka netistäsi mitä löytyy hakusanoilla "Milancovicin jaksot" tai "Milancovicin syklit"...

    Äänestä

Selvä kylmenevä trendi meneillään joka alkoi jo 7800 vuotta sitten ja jolle ei loppua ole näkyvissä. Olemme tullee keskilämpötilassa 3 astetta alas kylmempään tämän kyseisen ajanjakson aikana. Mitkään ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt eivät tule kykenemään nostamaan keskilämpötilaa kolmella (3 ) asteella enää takaisin 7800 vuotta sitten vallinneisiin mukaviin lämpötilaoloihin.

Äänestä
  • ... mikä on varsin hyvä asia siksi, että meriveden korkeus oli tuolloin lämpötilan aiheuttaman jäätiköiden sulamisen vuoksi nousussa nopeudella 2 metriä sadassa vuodessa eli 20 mm vuodessa. Ilmasto viilentymisen myötä meriveden nousunopeus putosi noin kymmenesosaansa.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Past_sea_level

    Nyt tapahtuva ihmisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen on saanut meriveden nousunopeuden taas kasvamaan.

    Äänestä

  • Mietin elämää, jossa roikkuu tällä(kin) palstalla vuodesta toiseen, päivästä toiseen ja valehtelee mitä sattuu sen kun ehtii. Mitä sellaisesta jää loppujen lopuksi käteen. Osaatko kertoa, miten olet ollut hyödyksi ihmiskunnalle tähän mennessä?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Mietin elämää, jossa roikkuu tällä(kin) palstalla vuodesta toiseen, päivästä toiseen ja valehtelee mitä sattuu sen kun ehtii. Mitä sellaisesta jää loppujen lopuksi käteen. Osaatko kertoa, miten olet ollut hyödyksi ihmiskunnalle tähän mennessä?

    Trolli elää saamastaan huomiosta, olipa se kehumista tai haukkumista. Mitä voimakkaampi reaktio sitä onnistuneempi trollaus. Jos haluaa tuohon asiaan vaikuttaa niin jättää vastailematta trolleille.

    Täällä ilmiötä ei juurikaan erota taustakohinasta kun palstan taso on aina ollut huono. Täällähän puhuttiin "Suoli24:stä" jo kauan sitten.

    Esimerkiksi vauva.fi - foorumilla nettisadistien ja trollien määrän kasvaminen moninkertaiseksi ylilaudan muututtua maksulliseksi on käytännössä pilannut koko foorumin. Ja sen kyllä huomaa.

    Äänestä

  • << Selvä kylmenevä trendi meneillään joka alkoi jo 7800 vuotta sitten ja jolle ei loppua ole näkyvissä. Olemme tullee keskilämpötilassa 3 astetta alas kylmempään tämän kyseisen ajanjakson aikana. >>

    Hah, ilman lähdettähän voi väittää ihan mitä tahansa, mutta eiköhän ihmiset sentään sen verran huomaa, että yrität nyt valehdella mustaa valkoiseksi. Uskotkohan itsekään noihin valheisiisi.

    Äänestä

Grönlannin lämpötiloihin vaikuttaa voimakkaasti Golf virran vaihtelu. Noilla mittauksilla ei ole mitään tekemistä globaalin keskilämpötilan muutosten takia.
Jos aloittaja on seurannut ilmastokeskustelua, eikä ole henkisesti jälkeenjäänyt typerys, hän tietää sen aivan hyvin itsekin.
Pelkkää lapsellista trollausta tai vaihtoehtoisesti älyllisen hottentotin tuotosta.

Äänestä

"Meneillään kylmin ajanjakso 8000 vuoteen"

Tutkimusten mukaan viimeiseen 10 000 vuoteen maapallon keskilämpötila ei ole ollut niin lämmin kuin se on nyt.

Äänestä
  • Aloittaja jätti keskustelun kuin koira paskansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Aloittaja jätti keskustelun kuin koira paskansa.

    Hänellä lienee jo uusia aloituksia siellä ja täällä...

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Hänellä lienee jo uusia aloituksia siellä ja täällä...

    Trollilla ei ole tarkoituksenaan "voittaa" väittelyä vaan saada huomiota. Silloin määrä korvaa laadun.

    JOS kyseessä olisi oikea ilmastoasioista kiinnostunut denialisti niin sellainen tietenkin tappelisi keskustelun loppuun asti. KUN kyseessä on denialistia näyttelevä huomionkipeä trolli niin lopputuloksella ei hänelle ole merkitystä. Vain saadun huomion määrä merkitsee.

    Miettikää hetki kuinka hyödyllistä on ruokkia denialistia NÄYTTELEVÄÄ trollia vastauksienne antamalla huomiolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Yksikään denialisti ei ole kiinnostunut ilmastoasioista. "Oikea" denialisti on tiedevastainen/ salaliittohörhö ja oman napansa tuijottelija.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Yksikään denialisti ei ole kiinnostunut ilmastoasioista. "Oikea" denialisti on tiedevastainen/ salaliittohörhö ja oman napansa tuijottelija.

    Toki näin mutta aiemmat denialistit vuosien varrella palstalla ovat vaivautuneet perustelemaan väitteensä denusivustoilta (Wattsin WUWT) löytämillään argumenteilla eli näkivät vaivaa. Tämä denialisia näyttelevä kevyttrolli korvaa argumenttien kaivamiseen kuluvan työn valehtelulla siten aikaansa säästäen.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Yksikään denialisti ei ole kiinnostunut ilmastoasioista. "Oikea" denialisti on tiedevastainen/ salaliittohörhö ja oman napansa tuijottelija.

    Eipä normaalit suomalaisetkaan ole pätkänkään vertaa kiinnostuneita ilmastoasioista. Eikä tuo vaikuta yhtään ihmisten kulutukseen. Lähinnä jotkut harvat harhaiset ilmastohysteerikot ovat kiinnostuneita ilmastoasioista. Normaalit suomalaiset ostavat sitä mitä he haluavat ja tarvitsevat eikä heitä kiinnosta paskaakaan missä maassa ja miten tuotteet on valmistettu. Ja lihaa syödään täsmälleen kuten ennenkin ja auto valitaan oman käyttötarpeen ja rahan mukaan. Jokin ekologisuus ei autossa kiinnosta yhtään.

    Äänestä

  • Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen kunnes tulee uusi käännekohta ja aletaan mennä kohti uutta jääkausijaksoa. Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana...

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eipä normaalit suomalaisetkaan ole pätkänkään vertaa kiinnostuneita ilmastoasioista. Eikä tuo vaikuta yhtään ihmisten kulutukseen. Lähinnä jotkut harvat harhaiset ilmastohysteerikot ovat kiinnostuneita ilmastoasioista. Normaalit suomalaiset ostavat sitä mitä he haluavat ja tarvitsevat eikä heitä kiinnosta paskaakaan missä maassa ja miten tuotteet on valmistettu. Ja lihaa syödään täsmälleen kuten ennenkin ja auto valitaan oman käyttötarpeen ja rahan mukaan. Jokin ekologisuus ei autossa kiinnosta yhtään.

    Kuulostaa kuin sinulla olisi huono omatunto touhustasi ja yrittäisit luoda kuvaa, että edustat kuitenkin enemmistöä. Normaalius on uskontosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen kunnes tulee uusi käännekohta ja aletaan mennä kohti uutta jääkausijaksoa. Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana...

    "Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana..."
    Alkaa oikeasti väsyttää tämä paatin lähteiden kyseleminen. :D
    Onko Antarktiksen jääkarhujen turkkikin paksuuntunut? Jos on, muista lähde tuollekin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Toki näin mutta aiemmat denialistit vuosien varrella palstalla ovat vaivautuneet perustelemaan väitteensä denusivustoilta (Wattsin WUWT) löytämillään argumenteilla eli näkivät vaivaa. Tämä denialisia näyttelevä kevyttrolli korvaa argumenttien kaivamiseen kuluvan työn valehtelulla siten aikaansa säästäen.

    "denusivustoilta (Wattsin WUWT) löytämillään argumenteilla eli näkivät vaivaa."

    Eikä tuohonkaan vaivannäköön ensin tarvita kuin yksi twiittaaja, jonka juttuja vahvistusharhaiset pölkkypäät sitten levittävät parilla etusormen liikkeellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen kunnes tulee uusi käännekohta ja aletaan mennä kohti uutta jääkausijaksoa. Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana...

    Entä Maapallo? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 4 500 000 000 vuoden aikana...

    Tuolta voit lukea:
    https://discoveringantarctica.org.uk/climate-change/impacts-of-climate-change/

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kuulostaa kuin sinulla olisi huono omatunto touhustasi ja yrittäisit luoda kuvaa, että edustat kuitenkin enemmistöä. Normaalius on uskontosi.

    Ihmiset voivat höpistä paskaa kyselyissä, mutta heidän kaikki toimintansa näyttää, että he eivät edes pyri muuttamaan mitään elämässään. Mikään ei oikeasti ole muuttunut ihmisten kulutuskäyttäytymisessä. Jotkin sähköautojen kaltaiset ylihintaiset ja käyttökelvottomat peniksenjatkeetkaan ei ihmisiä kiinnosta ja siksi niitä ei pahemmin osteta.

    Enemmistö EI vähennä lihansyöntiä, ei kuluta ekologisesti (yleensä valitaan halvin tuote kaupassa), ajaa entistä vanhemmilla autoilla jne.

    Äänestä

  • Lisään... Eipä sillä, että kenenkään edes pitäisi tehdä mitään. Ja turhahan on vaihtaa uudempaan autoon, jos vanha toimii. Jos auto toimii vaikka se on yli 30 vuotta vanha niin sitä ei kannata vaihtaa uudempaan. Ei edes vaikka uudempaan autoon olisi varaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Lisään... Eipä sillä, että kenenkään edes pitäisi tehdä mitään. Ja turhahan on vaihtaa uudempaan autoon, jos vanha toimii. Jos auto toimii vaikka se on yli 30 vuotta vanha niin sitä ei kannata vaihtaa uudempaan. Ei edes vaikka uudempaan autoon olisi varaa.

    Lisäisit vielä jotakin...

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "denusivustoilta (Wattsin WUWT) löytämillään argumenteilla eli näkivät vaivaa."

    Eikä tuohonkaan vaivannäköön ensin tarvita kuin yksi twiittaaja, jonka juttuja vahvistusharhaiset pölkkypäät sitten levittävät parilla etusormen liikkeellä.

    Miksi levität niitä juttuja..??

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    "Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana..."
    Alkaa oikeasti väsyttää tämä paatin lähteiden kyseleminen. :D
    Onko Antarktiksen jääkarhujen turkkikin paksuuntunut? Jos on, muista lähde tuollekin.

    Minuakin väsyttää. :P

    ps. En nähnyt jääkarhuja Antarktiksella käydessäni!

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen kunnes tulee uusi käännekohta ja aletaan mennä kohti uutta jääkausijaksoa. Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana...

    << Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen >>

    Mutta kun ei ole menty. Jääkauden jälkeen lämpeni, mutta se jäi siihen. Lämpötila ei muuttunut moniin tuhansiin vuosiin oikein nimeksikään ennen kun tämä ihmistoiminnan aiheuttama ilmastonmuutos alkoi nostaa lämpötiloja uudelleen.

    << Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana. >>

    Ei. Eteläisellä pallonpuoliskolla oli myös jääkausi. Sielläkin lämpötila nousi jokunen tuhat vuotta sitten, jonka jälkeen se oli monta tuhatta vuotta käytännössä samassa koko ajan kunnes se taas alkoi nousta kun ihmistoiminta alkoi tuottaa hiilidioksidia ilmakehään.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi#/media/Tiedosto:Ice_Age_Temperature.png

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Lisäisit vielä jotakin...

    No, lisätäänpä sitten vain se, että kaikkein parasta on käyttää kaikki loppuun saakka. Siis ihan kaikki, autot mukaan lukien. Mitä vähemmän tavaroita valmistetaan niin sitä parempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    << Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen >>

    Mutta kun ei ole menty. Jääkauden jälkeen lämpeni, mutta se jäi siihen. Lämpötila ei muuttunut moniin tuhansiin vuosiin oikein nimeksikään ennen kun tämä ihmistoiminnan aiheuttama ilmastonmuutos alkoi nostaa lämpötiloja uudelleen.

    << Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana. >>

    Ei. Eteläisellä pallonpuoliskolla oli myös jääkausi. Sielläkin lämpötila nousi jokunen tuhat vuotta sitten, jonka jälkeen se oli monta tuhatta vuotta käytännössä samassa koko ajan kunnes se taas alkoi nousta kun ihmistoiminta alkoi tuottaa hiilidioksidia ilmakehään.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi#/media/Tiedosto:Ice_Age_Temperature.png

    Tulit sitten huomaamattasi myöntäneeksi lämpötilan nousun Antarktiksella viimeisten noin 10000 vuoden aikana!
    Mitkään tapahtumat ilmastonmuutoksissa eivät etene ehdottoman lineaarisesti, muutama tuhat vuotta tasannevaihetta jossakin asiassa ei tarkoita etteikö tapahtuman suunta olisi sama. Esim. viimeisen jääkauden poistumisesta eli jäätiköiden sulamisesta tiedetään nykyään varsin hyvin ja luotettavasti ettei sulaminen ollut tauotonta ja tasaisesti jatkuvaa vaan oli jaksoja jolloin sulaminen pysähtyi ja paikoin jää välillä jopa hieman lisääntyi mutta tapahtuman suunta kokonaisuudessaan oli että jäätiköt sulavat ja niin ne sulivatkin...
    Pysytään vielä hetki jääkausissa ja kerrotaan sellainenkin seikka, että kun ilmasto pohjoisella pallonpuoliskolla jääkauden aikaan oli muuttunut kykeneväksi jään sulatukseen, kului vielä noin 5000 vuotta ennen kuin sulaminen alkoi...
    ja sellainenkin pikkuseikka pitää mainita, että jos ja aina välillä kun maapallon asento muuttuu esim. siten, että pohjoinen pallonpuolisko saa vähemmän valoaja lämpöä, eteläinen pallonpuolisko saa enemmän valoa ja lämpöä, tiede ei toistaiseksi ole osoittanut että siinä asiassa olisi joskus ollut toisin...

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eipä normaalit suomalaisetkaan ole pätkänkään vertaa kiinnostuneita ilmastoasioista. Eikä tuo vaikuta yhtään ihmisten kulutukseen. Lähinnä jotkut harvat harhaiset ilmastohysteerikot ovat kiinnostuneita ilmastoasioista. Normaalit suomalaiset ostavat sitä mitä he haluavat ja tarvitsevat eikä heitä kiinnosta paskaakaan missä maassa ja miten tuotteet on valmistettu. Ja lihaa syödään täsmälleen kuten ennenkin ja auto valitaan oman käyttötarpeen ja rahan mukaan. Jokin ekologisuus ei autossa kiinnosta yhtään.

    Näin on tosi, hyvin sanottu. Eli nämä ilmastotoimet ja hurjat päästömaksut ovat suuri huijaus koska ne eivät tule ratkaisemaan mitään. Kalliiksi tulee ja mitä saamme vastineeksi.
    Ei muuta kuin maksajan osa rahalle josta emme tiedä mihin se menee, ja mitä sillä tehdään.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Lisään... Eipä sillä, että kenenkään edes pitäisi tehdä mitään. Ja turhahan on vaihtaa uudempaan autoon, jos vanha toimii. Jos auto toimii vaikka se on yli 30 vuotta vanha niin sitä ei kannata vaihtaa uudempaan. Ei edes vaikka uudempaan autoon olisi varaa.

    Katsoin netistä erään uudemman auton huollon kun herkesi kulkemasta. Hieno xyZZhyper automaatti laatikko. Pitkään vikojen selvittelyä ja vikakoodien tutkailua. Lopulta selvisi loota että avattuna että vaihdelaatikon öljysuodatin oli tukkeutunut laatikon sisällä ja murtanut suodatin kehyksen jolloin paineita pääsi karkuun.
    Tuli tuhansien remontti kokonaisuudessaan.
    Syyn pohdintaa: valmistaja ei ole antanut huoltoväliä suodattimelle, eli autoissa on toistuva vika. Ennakoivasti suodattimen vaihdon hinta 1800€ ettei matkanteko tyssää kesken.
    Omapäätelmä, ei ikinä uutta autoa, ajelen vanhalla autolla jossa katalysaattori, auton hinta on uuden auton suodattimen vaihdon verran.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Eipä normaalit suomalaisetkaan ole pätkänkään vertaa kiinnostuneita ilmastoasioista. Eikä tuo vaikuta yhtään ihmisten kulutukseen. Lähinnä jotkut harvat harhaiset ilmastohysteerikot ovat kiinnostuneita ilmastoasioista. Normaalit suomalaiset ostavat sitä mitä he haluavat ja tarvitsevat eikä heitä kiinnosta paskaakaan missä maassa ja miten tuotteet on valmistettu. Ja lihaa syödään täsmälleen kuten ennenkin ja auto valitaan oman käyttötarpeen ja rahan mukaan. Jokin ekologisuus ei autossa kiinnosta yhtään.

    Kuka on normaali suomalainen ?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    << Tarkennetaan vähän: Kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli vielä 10000- 11000 vuotta sitten jääkausi niin selvä se että kohti lämpimämpää on menty ja mennään edelleen >>

    Mutta kun ei ole menty. Jääkauden jälkeen lämpeni, mutta se jäi siihen. Lämpötila ei muuttunut moniin tuhansiin vuosiin oikein nimeksikään ennen kun tämä ihmistoiminnan aiheuttama ilmastonmuutos alkoi nostaa lämpötiloja uudelleen.

    << Mutta huom. kun pohjoisella pallonpuoliskolla oli se jääkausiaika, mitkä olosuhteet vallitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla ja esim. Antarktiksella? Aivan, siellä ilmasto on lähinnä viilentynyt viimeisen 10000 vuoden aikana. >>

    Ei. Eteläisellä pallonpuoliskolla oli myös jääkausi. Sielläkin lämpötila nousi jokunen tuhat vuotta sitten, jonka jälkeen se oli monta tuhatta vuotta käytännössä samassa koko ajan kunnes se taas alkoi nousta kun ihmistoiminta alkoi tuottaa hiilidioksidia ilmakehään.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausi#/media/Tiedosto:Ice_Age_Temperature.png

    Pelkkää propagandaa ilmastonlämpeneminen.Mafia rikastuu siitä valheesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Pelkkää propagandaa ilmastonlämpeneminen.Mafia rikastuu siitä valheesta.

    Taitaa kuitenkin olla niin, että höpötät joutavia aikasi kuluksi - pätevyys ei riitä arvioimaan. Toisekseen propaganda on valehtelua valtion hyväksi eli ei sekään sovi ilmastonmuutokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Pelkkää propagandaa ilmastonlämpeneminen.Mafia rikastuu siitä valheesta.

    << Pelkkää propagandaa ilmastonlämpeneminen. >>

    Ei vaan mitattua todellisuutta.

    << Mafia rikastuu siitä valheesta. >>

    Salaliittopalsta on aivan toisaalla.

    Äänestä

Ketjun alottaja taitaa elää jossain vaihtoehtotodellisuudessa, tai sitten on vetänyt pään täyteen jotain harhoja aiheuttavia huumeita. Täällä Espoossakin on just nyt plussalla lämpötila ja lisäksi asfaltti on täysin paljaana ja sulana, ei tietoakaan lumesta muualla kuin satunnaisissa kökkäreissä nurmikoilla jne. Eli se siitä kylmyydestä. Plussaa on ollut jo tiexs kuinka paljon ja vasta oli lähemmäs6 astetta lämmintä ainakin.

Äänestä
  • Ketjun aloittaja on denialistia näyttelevä trolli. Hän valehtelee keksien väitteitä omasta päästään saadakseen huomiota. Trollaus näyttää onnistuvan saamiensa vastausten määrästä päätellen.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ketjun aloittaja on denialistia näyttelevä trolli. Hän valehtelee keksien väitteitä omasta päästään saadakseen huomiota. Trollaus näyttää onnistuvan saamiensa vastausten määrästä päätellen.

    Yksi trollien metsästäjä heh olet säälittävä. Et uskalla edes katsoa hyvää dokumenttia
    YLE areenasta. Täällä vain katselee jollain trollikiikareilla. Vastauksia tulee jos katsoo sen dokumentin. En minä ole keksinyt yhtään mitään tähän juttuun. KATSO SE DOKUMENTTI.
    Äläkä kitise. Et ilmeisesti tiedä näistä jutuista mitään. Säälittävää.

    Äänestä

  • Päivän sää on kuin päivän lehti, huomenna vanhaa ja mennyttä asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Yksi trollien metsästäjä heh olet säälittävä. Et uskalla edes katsoa hyvää dokumenttia
    YLE areenasta. Täällä vain katselee jollain trollikiikareilla. Vastauksia tulee jos katsoo sen dokumentin. En minä ole keksinyt yhtään mitään tähän juttuun. KATSO SE DOKUMENTTI.
    Äläkä kitise. Et ilmeisesti tiedä näistä jutuista mitään. Säälittävää.

    Junasi meni jo. Aloitus on debunkattu moneen kertaan. Teepä uusi.

    Äänestä

Hyvä että viimein tulee oikein tietoa. Tämä palstojen näsäviisaus on kuin pyyhkisi räkää toisen nenästä, iljettävää.

tässä AI:n tietopankin vastaus eräästä tärkeästä asiasta.

Yes, the Gulf Stream has indeed slowed in recent years. Here are some key points regarding this phenomenon:

4% Slowdown: Recent studies indicate that the flow of warm water through the Florida Straits has slowed by 4% over the past 40 years.
High Certainty: There is a 99% certainty that this weakening is more than just a natural fluctuation.
Future Implications: Projections suggest that if current trends continue, the Gulf Stream could face a potential collapse between 2025 and 2095, with a central estimate around 2050.
This slowdown has significant implications for global climate patterns, affecting weather systems and sea levels. If you're curious about how this might impact specific regions or ecosystems, feel free to ask! 🌊

Äänestä
  • Tähän pikku lisäys ja kysymys, mikäs voima pitää Norjan rannikon sulana ympäri vuoden.
    Rohkeasti vain täällä odotellaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tähän pikku lisäys ja kysymys, mikäs voima pitää Norjan rannikon sulana ympäri vuoden.
    Rohkeasti vain täällä odotellaan.

    Mitä rohkeaa odottelussasi on?

    Äänestä

JÄÄTÄ ❄️ JA KYLMYYTTÄ🥶 EI TARVITA

https://tieku.fi/ilmasto/maapallolla-ei-ole-aina-ollut-jaata-taman-vuoksi-jaatikot-syntyivat

planeetallamme on ollut suurimman osan ajasta lämpimämpää eikä täällä alun perin ollut jäätiköitä. Nykyinen ilmasto on sattumaa ja hyvin epätavallista.

Meidän pitäisi olla varovaisia olettaessamme, että CO2-päästöjä vähentämällä olosuhteet palaavat samanlaisiksi kuin esiteollisena aikana”, hän sanoo Tieteen Kuvalehdelle.

”Pitkän historiansa aikana maapallo on pyrkinyt lämpimämpään ilmastoon, kun taas ihmisyhteisöt ovat kehittyneet viileämmissä olosuhteissa ja sopeutuneet niihin.”

Äänestä
  • "ihmisyhteisöt ovat kehittyneet viileämmissä olosuhteissa ja sopeutuneet niihin.”"

    Otsikkosi on ristiriidassa lainauksiesi kanssa? Haluatko siis, että ilmasto muuttuu sellaiseksi, mihin me emme ole sopeutuneet?

    Lehdistötiedotteesta lisää:
    “We think this general tendency towards a warm climate has helped prevent devastating 'snowball Earth' global glaciations, which have only occurred very rarely and have therefore helped life to continue to prosper.”

    “Earth’s current ice-covered state is not typical for the planet’s history, but our current global society relies on it.

    “We should do everything we can to preserve it, and we should be careful with assumptions that cold climates will return if we drive excessive warming before stopping emissions. Over its long history, the Earth likes it hot, but our human society does not.”

    Järkevää tekstiä. Mitä itse asiassa yritit viestilläsi kertoa?

    Äänestä

  • Monet eläinlajit tosiaan selvisivät ihan sukupuuttoihinsa asti...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Monet eläinlajit tosiaan selvisivät ihan sukupuuttoihinsa asti...

    Jääkausi toi sukupuutot

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kaikki mikä ei sovi ilmastomuutosuskovaisen ajattelumalliin on trollausta

    Siltähän se sinusta epäilemättä tuntuu, mutta ei suinkaan, vain sinun tarkoituksella harhaanjohtava (avuton) kirsikanpoimintasi. Monesko vuosi menossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Siltähän se sinusta epäilemättä tuntuu, mutta ei suinkaan, vain sinun tarkoituksella harhaanjohtava (avuton) kirsikanpoimintasi. Monesko vuosi menossa?

    Montako vuotta olet uskonut ilmastonmuutospropagandaan, peläten maailmanloppua ?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Jääkausi toi sukupuutot

    Kevät toi rakennukselle hanslankarin.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Kevät toi rakennukselle hanslankarin.

    Kesä tuo eloapinat🦧🐒 kadulle istuskelemaan

    Äänestä

LISÄÄ LUNTA ❄️JA JÄÄTÄ GRÖNLANDIIN

"Yksitoista miljardia tonnia lunta yhdessä päivässä. Se kuulostaa paljolta ja onkin: puolet Suomen vuosittaisesta lumimäärästä. Näin paljon Grönlantiin kuitenkin satoi yhtenä ainoana päivänä vuonna 2022.

tällaiset lumimäärät voivat hidastaa napajään sulamista. Pelkästään tämä yksittäinen ”lumisade” hidasti Grönlannin jäämassan menetystä 8 %"

Seura

  • SELVÄ JUTTU, JÄÄTIKÖT KASVAVAT

    "Tutkimuksessa havaittiin, että erityisesti Itä-Antarktiksen Wilkes Landin – Queen Mary Landin alueella sijaitsevien neljän suuren jäätikön massa kasvoi tuona aikana merkittävästi.

    Antarktiksen jääpeitteen massamuutokset on havaittu satelliitti­gravimetrian avulla"

    Äänestä

  • Kyseessä on valeuutinen. Etelämantereen jääpeite on kasvanut koko ajan viimeisinäkin vuosikymmeninä. Etelämantereen jäätiköistä on jatkuvalla syötöllä lohjennut jättiläismäisiä jäämassoja. Nämä jäämassojen lohkeamiset ovat olleet myös turistinähtävyyksiä jo pitkään.
    Jäämassoja ei lohkeaisi jos jäätiköt eivät olisi kasvaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kyseessä on valeuutinen. Etelämantereen jääpeite on kasvanut koko ajan viimeisinäkin vuosikymmeninä. Etelämantereen jäätiköistä on jatkuvalla syötöllä lohjennut jättiläismäisiä jäämassoja. Nämä jäämassojen lohkeamiset ovat olleet myös turistinähtävyyksiä jo pitkään.
    Jäämassoja ei lohkeaisi jos jäätiköt eivät olisi kasvaneet.

    Kerrankin tutkimusfaktaa, eikä vihervassujen propagandaa

    Äänestä

Olisi mukava kuunnella Kertun selityksiä nyt, kun Keski-Suomeen on satanut puoli metriä lunta tähän aikaan vuodesta.

Äänestä
  • Mistään eivät mitäån tiedä, mistä näille maksetaan ?

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Mistään eivät mitäån tiedä, mistä näille maksetaan ?

    Pois palstalta! Ei liity ilmastonmuutokseen millään tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Pois palstalta! Ei liity ilmastonmuutokseen millään tavalla.

    Sinä moraaliton viherdemari et määrää kuka tänne kirjoittelee ja mitä kirjoittelee

    Äänestä

Ilmastonmuutos lisää ääri-ilmiöitä joten jääkaudet yleistyvät ❄️

Äänestä
  • Lupasivat lämpöä ☀️

    Äänestä

  • Niinpä !
    Auttaisiko se asiaa, jos kaikki maailman lehmät lopetettaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Niinpä !
    Auttaisiko se asiaa, jos kaikki maailman lehmät lopetettaisi.

    Koirat ja kissat tuhoavat luontoa enemmän

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Niinpä !
    Auttaisiko se asiaa, jos kaikki maailman lehmät lopetettaisi.

    Lehmät ovat vain osa nautakarjaa mutta yhdessä naudat tuottavat lähes puolet ns. kasvihuonekaasupäästöistä joten vastaus on että auttaisi jos nautaeläimien pito lopetettaisiin. Paljon nautoja tarvitsee myös vettä paljon ja paljon peltopinta- alaa naudoille syötettävän rehun tuotantoon. Jostain muistan lukeneeni että jopa lähes 3/4 maailman pelloista on varattu em. rehuntuotantoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Koirat ja kissat tuhoavat luontoa enemmän

    Metaani on ilmaston lämmitysvaikutukseltaan 28- 30 kertaisesti CO2:a pahempi ns. kasvihuonekaasu.
    Metaania tuottavat eläimistä erityisen paljon märehtijäeläimet, koira ja kissa eivät käsittääkseni ole märehtijöitä. Metaania kehittyy ruoansulatusprosessissa, CO2:a taas hengitettäessä. Koiran ja kissan tuottaman CO2:n määrää voidaan riittävällä tarkkuudella verrata esim. ihmisen vastaavaan huomioimalla painoerot näiden eläinten ja ihmisten välillä. Eikä edes Suomessa jossa koiria ja kissoja on paljon lemmikkeinä suhteessa väestömäärään, niitä ei ole sentään yhteensäkään 5,5 miljoonaa.
    Koirat ja kissat ovat aika harmittomia eli vähän luontoa tuhoavia mutta voihan niitäkin syyllistää ja vaikka vihatakin jos oma luonne sellaista vaatii.

    Äänestä

  • Anonyymi00083 kirjoitti:

    Suomalaisten yhteismassa on 32- 35- kertainen Suomessa olevien koirien yhteismassaan verrattuna. Kissoilla suhde on tätäkin suurempi mutta noista tiedoistahan voit arvioida Suomen koirien ja kissojen CO2- päästöt kun vain ensin selvität paljonko ne ovat keskimäärin ihmisillä.
    Maailmanlaajuisestihan tuo ei päde koska useimmissa väkirikkaammissa valtioissa ei vilise koiria ja kissoja suhteessa läheskään niin monilla talouksilla kuin meillä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Grönlannin(GISP) ja Antarktisen(Vostok) jääkairaus tutkimukset kertovat yhtäpitävästi että nyt on meneillään kylmin ajanjakso 8000 vuoteen.

http://www.mclean.ch/climate/figures_2/GISP_to_11Kybp.gif

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu