Paitsi että se oli kiinteä maailmankaikkeus joka muutui läpinäkyväksi. Hourailu tyhjästä syntymisestä voisi pikkuhiljaa jo loppua. Ei ole niin vaikea ymmärtää, että ennen kuin jokin voi alkaa laajentua isolla pamauksella niin pitää olla energiaa ja paljon. Sitä olikin riittävästi äärettömän kuumassa kiinteässä maailmankaikkeudessa.
Maailmankaikkeus syntyi tyhjästä
14
329
Vastaukset
- Anonyymi
Big Bang ei tosiaan ollut se alku, kuten yleisesti luullaan. Sehän tapahtui yhtä aikaa kaikissa kiinteän maailmankaikkeuden pisteissä. Sitä kannattaa miettiä hetken aikaa.
Kun materia tiivistyy tiettyyn pisteeseen niin siitä tulee epävakaata ja räjähdysherkkää.
Tavallaan on siis varmaa, että alkumaailmankaikkeus ainakin muistutti kovasti mustaa aukkoa, jos ei ollut sellainen.- Anonyymi
Kukahan niin "luulee"?
Et taida olla kovin perehtynyt moderniin kosmologiaan inflaatioineen jne.
- Anonyymi
Kuka muka väittää että maailmankaikkeus olisi tullut tyhjästä?
- Anonyymi
Tietyt populaaritiedejulkaisuja tutkineet tyhjäpäät. Eivät muut.
- Anonyymi
eihän se tyhjästä tullut vaan pisteestä pössähti. Se piste oli tiedemiesten mukaan kaikkialla, koska muutakaan ei ollut, kuin se piste. Nerokkaasti järkeilty. Joku vois vaan selittää, että mistä se piste sitten ilmestyi.
- Anonyymi
Ei kukaan. Tomppelit ovat vain ymmärtäneet väärin esim. Enqvistin selitykset "tyhjästä" syntymisestä.
Se, mistä Enqvist puhuu on täynnä kvanttikenttiä, eikä siis lainkaan mitään absoluuttista tyhjää. Ja ne kentätkin ovat jostakin tulleet, emme vain nykyisellä fysiikan tasolla tiedä asiasta kovinkaan paljoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eihän se tyhjästä tullut vaan pisteestä pössähti. Se piste oli tiedemiesten mukaan kaikkialla, koska muutakaan ei ollut, kuin se piste. Nerokkaasti järkeilty. Joku vois vaan selittää, että mistä se piste sitten ilmestyi.
Tapahtumaa ennen laajentumista ei tiedetä, eikä tod.näk. tulla tietämäänkään. Mutta kannattaa epäilijöiden huomata että energiasta tulee materiaa ja päinvastoin. Ja se alkupiste oli suunnattoman energinen ja massaton fotoniatomi tms. Ja koska se oli massaton, saattoi se näin ollen olla myös olemattoman kokoinen. Ja se varsinainen hauskuus on siinä ettei se ollut missään tilassa vaan se oli se tila. Ei ollut muuta tilaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietyt populaaritiedejulkaisuja tutkineet tyhjäpäät. Eivät muut.
Kuten Lawrece Krauss ?
- Anonyymi
Onkohan ajatus ikuisesta maailmankaikkeudesta miten suosittu tiedeihmisten keskuudessa?
- Anonyymi
Ei ole. Aika ei ole koskaan "ikuista". Sellainen ei tarkoittaisi mitään. Aikaa voi olla vain universumissa, joka on olemassa. Aika siis on universumiin itseensä liitettävissä oleva ominaisuus. Jollei olisi universumia, ei ole myöskään aikaa.
- Anonyymi
Jos maailmankaikkeus olisi äärettömän vanha niin nykyhetkeen mennessä olisi kulunut äärettömän paljon aikaa.
Mutta tämähän on mahdotomta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole. Aika ei ole koskaan "ikuista". Sellainen ei tarkoittaisi mitään. Aikaa voi olla vain universumissa, joka on olemassa. Aika siis on universumiin itseensä liitettävissä oleva ominaisuus. Jollei olisi universumia, ei ole myöskään aikaa.
Ajan olemassaoloon ei tarvita yhtä isoa jysäystä kuin alkuräjähdys oli, vaan riittää että silloin tällöin syntyy pieniä hiukkaspareja. Ennen universumia saattoi olla pelkkiä kvanttifluktuaatioita ja aikaa.
- Anonyymi
Itse kannattaisin teoriaa ikuisesta maailmankaikkeudesta. On myös niin paljon sellaista, jota emme koskaan tule ymmärtämään ja oikeastaan mikään ajatteleva asia ei voi koskaan ymmärtää.
- Anonyymi
Se on totta että on paljon asioita joita emme koskaan tule ymmärtämään. Mutta ikuinen maailmankaikkeus ? Menee samaan sarjaan kuin väite että universumin loppupäässä on kallioseinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1012294- 2221940
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761752Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1011316- 381230
- 1221108
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo27783290kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit180691Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli47675Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo51670