on epäselvää kuinka paljon kaksinaamaisuus kannattaa

eettisia ristiriitoja

elämässä arvot limittyvät joskus, mutta ei aina, lisänä on valinnaisia arvoja, joita voi kannattaa ja kieltää

aika paljon on moraalia elämässä kun pitää valita

kaksinaamaisuus on mahdollista ja toisinaan luonnollista
toisissa elämän tiloissa kaksinaamaisuus on arkisempaa kuin toisissa

on epäselvää mitä petomaisuus aiheuttaa itselleen ja muille
lasku jatkuu kun punnitaan hyödyt ja haitat


esimerkiksi ihminen syö lihaa salaa ja kertoo olevansa vegaani

suomalainen vihaa maahanmuuttajaa suomessa ja ulkomailla kannattaa rotujen toleranssia
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaksinaamainen on herrasmies. Hän ei tahdo tuhota sen, jolle ei kerro totuutta itsestään hermoja ja mielenterveyttä.

Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Kaksinaamainen voi itse olla karski mutta hän ymmärtää muiden haurauden. Eikä tahdo näitä loukata.

Lisäksi voi olla osittain tottakin että omaa kaksi luontoa. On samaan aikaan ihminen ja Jumala.
Aabraham kutsui vaimoaan Saaraita sisarekseen. Ja oli siinä oikeassa. Saarai oli oikeastikin hänen sisarpuolensa.

Yleensä kai on kyse juuri vastakkainasettelusta

Karski vastaan hempeä. Ja kumpikaan ei tahdo loukata toistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

eettisia ristiriitoja

elämässä arvot limittyvät joskus, mutta ei aina, lisänä on valinnaisia arvoja, joita voi kannattaa ja kieltää

aika paljon on moraalia elämässä kun pitää valita

kaksinaamaisuus on mahdollista ja toisinaan luonnollista
toisissa elämän tiloissa kaksinaamaisuus on arkisempaa kuin toisissa

on epäselvää mitä petomaisuus aiheuttaa itselleen ja muille
lasku jatkuu kun punnitaan hyödyt ja haitat


esimerkiksi ihminen syö lihaa salaa ja kertoo olevansa vegaani

suomalainen vihaa maahanmuuttajaa suomessa ja ulkomailla kannattaa rotujen toleranssia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu