Suomalaisen ruoan maine näin huono?

Ei kaikki Suomessa syö lenkkimakkaraa,vain uusavuttomat.Jos liha on härskiitynyt niin laitetaan paljon mausteita suu ei tunne alkuperäistä makua.Näin tehdään monessa maassa ja sitten kehutaan makua vaikka alkuperäinen ruoka olisi vaikka sahanjauhoja.

Suomalainen kirjoitti:

Ei kaikki Suomessa syö lenkkimakkaraa,vain uusavuttomat.Jos liha on härskiitynyt niin laitetaan paljon mausteita suu ei tunne alkuperäistä makua.Näin tehdään monessa maassa ja sitten kehutaan makua vaikka alkuperäinen ruoka olisi vaikka sahanjauhoja.

Suomalainen ruoka on sekä hyvää että pahaa, kammotavaa on einekset, lihapullat, makkarat, leikkeleet, nitraattivedellä pilattuja....hyihhh, tosi hyviä karjalan piirakat, -paisti, rössypottu, poro... tosin einekset on osin tuontitavaraa

Espanjan kurssilla kesäyliopistossa opittiin ruokien nimiä, ja opettajan mukaan esim. puuro on täysin tuntematon ruokalaji espanjalaiselle. En tunne maan ruokakulttuuria sen paremmin, mutta tässä yksi esimerkki eroista. En viitsi alkaa selittelemään, miksi meille on viljatuotteet tärkeitä. Sen ymmärtää paremmin, kun käy suomalaisessa ulkoilmamuseossa katselemassa entisaikojen suomalaisten arkielämän puitteita, sitä, mistä päivän kolmelle tai neljälle aterialle piti loihtia apetta koko talon väelle, niin rengeille, piioille kuin isäntäväelle, johon kuului lasten lisäksi isovanhempia. Ei siinä oikein oliiveilla eikä pikku tapas-suupaloilla nälkää saatu lähtemään, kun ulkona paukkuin parikymmentä astetta pakkasta. Muistan miten minunkin 50-luvun kodissani vielä pidettiin paria sikaa omiksi tarpeiksi. Sika teurastettiin sitten ja pantiin suolaan tiinuun talven varalle. Inhosin kyllä sianlihan läskiä ja keräsin kaiken läskin pois kastikkeessa harvoista lihanpaloista ja söin melkeinpä vain kastikelientä! Ja tietysti perunoita, leipää ja maitoa tai piimää. Eikä meillä ollut muuta "kasvislisäkettä" kuin joskus suolakurkkuja. Lihapullia tehtiin juhlapyhiksi. Mutta kun vehnäjauhoja alkoi saada joka mökinemäntä, pullaa (ja ohrajauhoista hiivaleipää) leipoi äiti joka viikko, ja olinkin aikamoinen pullahiiri, niin että äidin piti kerran olla oikein vihainen kuopukselle, että olin syönyt salaa pullaa eteisen kaapista! Pullat ei päässy homehtumaan, ne kuivattiin korpuiksi, ja muistan, miten hauskaa oli kun veljetkin oli vielä kotona, ja me kaikki rouskutettiin niitä korppuja illalla nukkumaan mennessä, niin että sänky oli täynnä korpun muruja... kun ei ollut muita herkkuja ...niitä sipsejä. Me ostettiin jo 50-luvulla ruisleipä kaupasta, olis ollu kuitenkin ostoruista. Mutta jos ei olisi ollut viljatuotteita, oltais varmaan kuoltu nälkään!?

Sellaista oli 50-luvun köyhän 4-lapsisen perheen kulutusjuhla. Mutta kun kesä tuli, kerättiin ja syötiin mustikoita metsistä ja mansikoita ahon laidalta, ja mustikat keitettiin sokerin kanssa mustikkasoseeksi, jota säilytettiin perunakuopassa (oltiin niin köyhiä, ettei ollut maanpäällistä perunakellaria). Siellä perunakuopassa oli kerta kaikkiaan ihana maan tuoksu, jota vedin kuin huumetta henkeeni, kun piti kuopasta noutaa jotain. Mustikkasosetta sain vain, jos olin pahassa kuumeessa sairaana ja poissa koulusta. Mutta 50-luvun lopulla alkoi jo olla varaa ostaa kaupastakin omenia ja joku appelsiinikin. Alkoi hyvinvoinnin aika Suomessa, joka selvisi sodasta hädin tuskin itsenäisenä.

espanjalaiselle kirjoitti:

Espanjan kurssilla kesäyliopistossa opittiin ruokien nimiä, ja opettajan mukaan esim. puuro on täysin tuntematon ruokalaji espanjalaiselle. En tunne maan ruokakulttuuria sen paremmin, mutta tässä yksi esimerkki eroista. En viitsi alkaa selittelemään, miksi meille on viljatuotteet tärkeitä. Sen ymmärtää paremmin, kun käy suomalaisessa ulkoilmamuseossa katselemassa entisaikojen suomalaisten arkielämän puitteita, sitä, mistä päivän kolmelle tai neljälle aterialle piti loihtia apetta koko talon väelle, niin rengeille, piioille kuin isäntäväelle, johon kuului lasten lisäksi isovanhempia. Ei siinä oikein oliiveilla eikä pikku tapas-suupaloilla nälkää saatu lähtemään, kun ulkona paukkuin parikymmentä astetta pakkasta. Muistan miten minunkin 50-luvun kodissani vielä pidettiin paria sikaa omiksi tarpeiksi. Sika teurastettiin sitten ja pantiin suolaan tiinuun talven varalle. Inhosin kyllä sianlihan läskiä ja keräsin kaiken läskin pois kastikkeessa harvoista lihanpaloista ja söin melkeinpä vain kastikelientä! Ja tietysti perunoita, leipää ja maitoa tai piimää. Eikä meillä ollut muuta "kasvislisäkettä" kuin joskus suolakurkkuja. Lihapullia tehtiin juhlapyhiksi. Mutta kun vehnäjauhoja alkoi saada joka mökinemäntä, pullaa (ja ohrajauhoista hiivaleipää) leipoi äiti joka viikko, ja olinkin aikamoinen pullahiiri, niin että äidin piti kerran olla oikein vihainen kuopukselle, että olin syönyt salaa pullaa eteisen kaapista! Pullat ei päässy homehtumaan, ne kuivattiin korpuiksi, ja muistan, miten hauskaa oli kun veljetkin oli vielä kotona, ja me kaikki rouskutettiin niitä korppuja illalla nukkumaan mennessä, niin että sänky oli täynnä korpun muruja... kun ei ollut muita herkkuja ...niitä sipsejä. Me ostettiin jo 50-luvulla ruisleipä kaupasta, olis ollu kuitenkin ostoruista. Mutta jos ei olisi ollut viljatuotteita, oltais varmaan kuoltu nälkään!?

Sellaista oli 50-luvun köyhän 4-lapsisen perheen kulutusjuhla. Mutta kun kesä tuli, kerättiin ja syötiin mustikoita metsistä ja mansikoita ahon laidalta, ja mustikat keitettiin sokerin kanssa mustikkasoseeksi, jota säilytettiin perunakuopassa (oltiin niin köyhiä, ettei ollut maanpäällistä perunakellaria). Siellä perunakuopassa oli kerta kaikkiaan ihana maan tuoksu, jota vedin kuin huumetta henkeeni, kun piti kuopasta noutaa jotain. Mustikkasosetta sain vain, jos olin pahassa kuumeessa sairaana ja poissa koulusta. Mutta 50-luvun lopulla alkoi jo olla varaa ostaa kaupastakin omenia ja joku appelsiinikin. Alkoi hyvinvoinnin aika Suomessa, joka selvisi sodasta hädin tuskin itsenäisenä.

Kasvimaata tietysti hoidettiin kesällä, oli kaalinkerät, porkkanat, sipulit ja punajuuret ja mansikkamaakin oli, enkä edes muista kaikkia, paitsi sen että tehtäväni oli kitkeä porkkanapenkeistä rikkaruohot kun aurinko porotti. Ah, ihanaa syödä uusia porkkanoita sitten! Juureksia pantiin säilöön sinne perunakuoppaan talveksi. Niin, maito saatiin omista lehmistä, joita oli vain 3-4. Peltoa oli sodankäyneellä isällä vain muutama hehtaari. Historian tuntini päättyy näihin ihaniin maalaismuistoihin...

Suomalaisten jouluruoat ovat perinneruokia, niinkuin muillakin kansallisuuksilla on omansa. Onhan esim. juutalaisten sapatin vietossa (Shabath) kunniapaikalla aivan suomalaisen pullapitkon näköinen letitetty PULLAPITKO! Taikinaan laitetaan vain paljon enemmän kananmunia, väh. 4-5 munaa, kun me laitetaan vain pari. Pitkopulla on sensijaan meille todellakin vaan *arkiruokaa*!

Porkkalaatikolla on pitkä perinne suomalaisessa joulupöydässä, samoin muilla perinneruoilla. Tietysti nykyään joulupöydän ruoka on muuttunut, on omaksuttu muilta ruokakulttuureilta hyväksi havaittuja ruokia, jotka maistuvat ainakin nuoremmille. Ei suomalaiset ole tykänneet kovin voimakkaista mausteista, mutta miksi pitäisi olla matkimassa aina muita?

Einesruoat, valmispizzat ja hampurilaiset yms. tulivat jokapäiväiseksi meillä siinä vaiheessa, kun vanhempienkin työ muuttui kilpajuoksuksi työpaikoista ja vanhempien poissaolo kotoa myöhään iltaan työpaikoillaan alkoi näkyä: lapset söivät kaupan eineksiä ja karkkeja koulusta kotiin tultuaan, ja juoksivat kaduilla ilman vanhempien valvontaa.

Omat lapseni olivat kouluiässä 70- ja 80-luvuilla, ja siihen aikaan tuli äiti ja isäkin kotiin jämptisti klo neljän jälkeen töistä, kaupan kautta, ja valmisti kotiruokaa, ja perhe kokoontui syömään terveellisesti. Hedelmiä ja jotain tuoretta kurkkua ja tomaattia ja viikonloppuina oikein salaatti, oli aina tarjolla, eikä meillä koskaan ostettu arkipäiväksi mitään "limsoja", e-heeeiii! Ostin tuoremehua ja laimensin sitä, mutta kesäkuumalla oli pakko olla laimennettua "punaista mehua", joka kyllä sisälsi sokeria, mutta siinä olikin juotettava koko pihan lapset, kun lasten käveritkin tulivat sisään juomaan. Nythän limsoja ostetaan hirveästi ja aina vaan suuremmissa pulloissa.

Ei ruokakulttuurin näivettymistä voi panna noin vain suomalaisten tylsyyden syyksi. Syynä on meidän yhteiskunnan raju muutos, 90-luvun alun syvä lama (jolloin taas kotiruoka tuli kunniaan), mutta nuoret perheet ovat nyt yhtälön edessä, että duuni on hoidettava täydellisen hyvin, ja siinä sivussa kasvatettava lapset, jos niitä on uskaltanut hankkia, kun työpaikan menetys on mörkönä aina kummittelemassa. Tiedätköhän ollenkaan, miten paljon täällä joutuu maksamaan esim. omasta asunnosta? Lisäksi tulee korkeat verot ja kylmän talven lämmityslaskut. Jos olet asunut täällä vähänkään kauemmin ja kokenut monta viikkoa kestäviä pakkasia, saattaa mieleesi tulla, että höyryävän kuuma arkinen keitto maistuu yllättävän hyvältä, kun käsiä paleltaa ja posket on vähältä paleltua, kun pakkasen kylmyys nousee tuulen takia - ilman muskotteja ja maskotteja tai etelän maiden herkkuja. Tämä on pohjoinen maa, jonka ruokakulttuuri on muotoutunut sen mukaisesti. Kesä kestää n. 3 kuukautta, ja on vähäluminen....

Onneksi nykyään saa hyvistä ruokakaupoista valmiita salaatteja, saa itse valita siihen mitä haluaa, mutta pohjana on tietty määrä kasviksia. Ostin sellaisen juuri äskettäin, kun tiesin, etten ehdi mennä lounasruokalaan syömään. Ja oli terveellistä ja mannermaista... ei ollut sitä porkkanalooraa...