Luuserit heiluvat väkivaltaisina

Anonyymi-ap

Älyttömän raaka tarina. Mies tappaa entisen vaimonsa lasten nähden, ja nainen on vieläpä raskaana toiselle miehelle.

"Espoon Suurpellon alueella perjantaina tapahtuneen henkirikoksen uhri oli Ilta-Sanomien tietojen mukaan raskaana.

Väkivallanteko tapahtui perjantai-iltana kello 20.05 kerrostalon rappukäytävässä. 31-vuotiaan naisen murhasta epäillään 44-vuotiasta miestä, joka oli naisen entinen puoliso."

Mikä siinä on ettei voi tunnustaa rehellisesti tappiotaan, vaan laittaa eron toisen syyksi vaatien sairasta "kunniakuolemaa". Vanhan aikaista, barbaarista ja sivistymätöntä.

79

631

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ns. uudella miehellä varmasti tunnontuskia. Lapset menettivät molemmat vanhempansa, eikä omakaan kerennyt vielä syntyä.
      Vaarallisilla myrskyisillä vesillä ei kannata seilata.

    • Anonyymi

      Niin. Tämäkin on hyvä muistutus niille et aina ihmetellään miksi ihmiset ei lähde väkivaltaisesti suhteesta. Tämän takia. Ero on naisille hyvin vaarallista aikaa.

      • Anonyymi

        En ihmettele tätä siinä tapauksessa, että väkivalta on hiipien tullut mukaan kuvioihin, mutta sitä kyllä ihmettelen, miten moni nainen aloittaa suhteen miehen kanssa, jolla on raakaa väkivaltataustaa. Miten joku uskaltaa? Miten sellaisen miehen kanssa voi rakastella, jonka tietää kykenevän silmittömään väkivaltaan?

        Minä laitoin miehen mäkeen samantien, kun kuulin, että hän on lyönyt ex-tyttöystävåänsä. Siihen asti tämä mies oli ollut minua kohtaan kaikin puolin kunnioittava, mutta en pysty olemaan miehen kanssa, joka on kokenut naisen lyömisen parhaaksi ratkaisuksi.

        Aletheias

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän ne on yleensä kaikin puolin mukavia naista kunnioittavia ja mukaviakin jopa. Jossain vaiheessa myöhemmin sitten vasta se totuus valkenee naiselle.

        Usein miehen menneisyys on kuitenkin tiedossa. Saattaa olla vankilatuomioita yms ja siltikin vain tällaiset tyypit löytävät naisen toisensa jälkeen. Enkä siis tarkoita syyttää ketään, ei kukaan ansaitse tulla satutetuksi sen takia, että sekaantuu väärään ihmiseen mutta toivoisin, että naiset pysyisivät näistä tyypeistä mahdollisimman kaukana. Oman itsensä tähden.

        Itselleni turvallisuus on se ensimmäinen asia, joka pitää olla miehen kanssa kunnossa. Henkinen ja fyysinen turvallisuus. Vasta sitten voi luottaa.

        Ei näitä ikinä tiedä. Ihmiset vaikenee. Eräs kertoi että pyysi työkaveria istumaan iltaa. Näki vaan kuinka sen naisen silmissä näkyi pelko. Ja sanoi mun täytyy mennä kotiin. Samana iltana sen mies pahoinpiteli sen hengiltä.

        Järkyttävää! 😥 Koskaan ei tosiaan tiedä, mitä kenelläkin on elämässään meneillään ja väkivalta on tyypillisesti asia, joka pidetään visusti piilossa. Tämän takia pitäisi olla enemmän matalan kynnyksen kanavia hakea apua tilanteeseen. Jäämällä tilanne ei parane. Se on ainoa varma asia tuollaisessa tilanteessa.

        Aletheias

    • Anonyymi

      Poliisi vahvistaa, että sekä epäilty että uhri ovat ulkomaalaistaustaisia.

      • Anonyymi

        Mamut ja mustalaiset ovat laittaneet tänä vuonna naisia kylmäksi oikein urakalla, useampi ollut raskaanakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mamut ja mustalaiset ovat laittaneet tänä vuonna naisia kylmäksi oikein urakalla, useampi ollut raskaanakin.

        Kurdit, nuo niljakkaat vuohipaimenet

    • Anonyymi

      Onko herra "keskisormi" sittenkin oikeassa?!

    • Anonyymi

      Eiköhän kyse ollu ihan mustasukkaisuudesta vaikka väittäsivät miksi tahansa muuksi ja ai sitä auvoa mustasukkaisen nassen kanssa se se vasta ihanaa on toisen pitäs päivystää kotona ettei petä ja sillä välin nasse juoksee vieraissa minkä kerkiää

    • Anonyymi

      Ehkä ovat kulttuuritaustaltaan miesten alistamia nuo naiset. En tiedä mistä ivat Suomeen muuttaneet, mutta vaikuttaa taas niin "kunniamurhalta", miestä on loukattu, hän ei sitä siedä.

      Jasu

      • Anonyymi

        Naisen oma, mitä alkaa suhteeseen tuollaisen kulttuurin edustajien kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen oma, mitä alkaa suhteeseen tuollaisen kulttuurin edustajien kanssa.

        Niin, en tiedä miksi. Aina joku erehtyy luulemaan huonoa hyväksi, kunnes totuus paljastuu. Ihminen on ihastuessaan myös helposti naivi ja katselee sormien läpi asioita, mitkä jo varoittelee muttei niitä halua pitää varoituksina. Silleen ihmisyys osaa olla tyhmääkin.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisen oma, mitä alkaa suhteeseen tuollaisen kulttuurin edustajien kanssa.

        Median tietojen mukaan myös nainen oli mamu.

    • Anonyymi

      Todennäköisesti mustasukkaisuus takana, katkeruutta ja kostoa, jättikö nainen toisen miehen takia ? Paljon kysymyksiä, paljon surua. Raaka teko, mutta miehen itsetunto ei kestänyt hylätyksi tulemista. Näin ehkä.. nyt lapset kärsivät, mies sai kostonsa. Teko oli suunniteltu.

    • Kivaa monikulttuurisuutta.

      Ihmiset ovat ihmisiä ja ihan hyvälaatuisia ja ikävää puhetta sanoa barbaariseksi ja sivistymättömäksi. Sofia ja Anders tulee pesemään suun saippualla.

    • Anonyymi

      Juurihan julkaistiin tutkimus, jonka mukaan Suomi on Euroopan vaarallisin maa naisille. Reilusti yli puolet naisista on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan. Se on järkyttävä määrä. Hieman tilastoa saattaa ehkä (en siis tiedä tätä varmaksi) selittää se, että Suomessa ilmoitetaan ja tilastoidaan ahkerammin kuin joissain muissa maissa, mutta siltikin tilastot ovat karua luettavaa. Liian karua.

      Todella alhaista turvautua väkivaltaan. Säälittävää, pelkurimaista ja kuvottavaa. Väkivaltaan turvautuminen on aina osoitus yksilön henkisen kapasiteetin puutteesta.

      Koko asia on niin kauhea, että pelkkä ajatteleminen sattuu rintaan. Miten joku voi tehdä toiselle tuollaista??

      Aletheias

      • Se on tämä pohjoimen ilmasto. Turkki on tosi rauhallinen maa, elämä turvallista ja ihmiset rakastavia ja suvaitsevia. Mutta pari vähälumista kesää kun on katsellut ja palellut ja halla korjannut viljan, niin menee kuuppa sekaisin ja alkaa puukot ja puntarit heilumaan ja pyssyt paukkumaan. Työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Onnittelut kotoutumisesta!

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Se on tämä pohjoimen ilmasto. Turkki on tosi rauhallinen maa, elämä turvallista ja ihmiset rakastavia ja suvaitsevia. Mutta pari vähälumista kesää kun on katsellut ja palellut ja halla korjannut viljan, niin menee kuuppa sekaisin ja alkaa puukot ja puntarit heilumaan ja pyssyt paukkumaan. Työttömyys, viina, kirves ja perhe, lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe. Onnittelut kotoutumisesta!

        Osansa väkivaltaan saattaa olla ilmastolla ja valon vähyydellä, mutta se pätee ihan kaikkiin ihmisryhmiin, ei vain ulkomaalaistaustaisiin. Päihteet, kyvyttömyys käsitellä tunteitaan, toksinen miesten "kulttuuri", mielenterveysongelmat jne taitavat olla niitä suurimpia selittäviä tekijöitä väkivallan takana.

        Itse pidän suurimpana lähisuhdeväkivaltaa lietsovana tekijänä miesten kyvyttömyyttä käsitellä tunteitaan. Tytöt puhuvat tunteistaan ja ajatuksistaan paljon avoimemmin jo pienestä pitäen, kun pojat ovat paljon sulkeutuneempia. Pojille ei edelleenkään sallita samaa tunneilmaisua kuin tytöille, sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä ja näin poika/mies jää herkästi yksin tunteidensa kanssa osaamatta käsitellä niitä. Tässä on onneksi päästy eteenpäin, mutta edelleen ilmiö voi yhteiskunnassamme valitettavan hyvin. Tämä on toki yleistys eikä tietenkään päde yksilötasolla. Kaiki miehet eivät ole väkivaltaisia eivätkä kaikki naiset uhreja vaan tekijöitä.

        Sellainenkin biologinen seikka tuli mieleen, että tyttövauvat selviävät paremmin huonosta kiintymyssuhteesta kuin poikavauvat. Pojalle koituu siis keskimäärin isompaa haittaa siitä, jos esim äitisuhde on ollut huono. Tätä tukee esim tyypillinen sarjamurhaajan tausta. Sieltä löytyy hyvin usein ongelmallinen äitisuhde. Juurisyyt väkivaltaiseen käytökseen voivat siis olla hyvinkin syvällä yksilön lapsuudessa. Se ei tietenkään oikeuta mitään, mutta selittää ja auttaa ehkä ennaltaehkäisemään ongelmia, jos osataan puuttua ajoissa.

        "Itse pidän suurimpana lähisuhdeväkivaltaa lietsovana tekijänä miesten kyvyttömyyttä käsitellä tunteitaan. Tytöt puhuvat tunteistaan ja ajatuksistaan paljon avoimemmin jo pienestä pitäen, kun pojat ovat paljon sulkeutuneempia. Pojille ei edelleenkään sallita samaa tunneilmaisua kuin tytöille, sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä ja näin poika/mies jää herkästi yksin tunteidensa kanssa osaamatta käsitellä niitä. "

        Kyllä vaan. Juurisyy varmasti on kulttuurissa, tavassa kasvattaa miehistä" miehiä", ei tunteellisia ihmisiä. Plus sitten vielä ulkomailla machokulttuuri lisänä.

        Voihan olla, että moni mies pukee mekon päälle ja on mielummin nainen, kun naisille sallitaan tunteikkuus.

        "Nicaragualaisten miesten parissa työskennellyt tutkija Peter Sternberg määrittelee machismon miehisyyden kultiksi, eräänlaiseksi sekoitukseksi paternalismia, agressiivisuutta, naisen järjestelmällistä alistamista, ruumiin fetisismiä, lisääntymis- ja penetraatiokyvyn pakonomaista ihannointia ja homofobiaa. Useimmat latinomiehet pitävät machismoa verenperintönä, jota ei tarvitse sen koommin pohtia.

        Epävarmuuden kulttuuri
        Jotkut tutkijat selittävät machismon syntyä epävarmuudella, jota miehet tuntevat omasta miehisyydestään. Epävarmuus johtaa härkäpäiseen oman viriiliyden todistamiseen, agressiiviseen käyttäytymiseen ja väkivaltaan toista sukupuolta kohtaan. Machon täytyy todistaa oma kaikinpuolinen kyvykkyytensä ja se voi tapahtua vain naisen alistamisen kautta."

        Lähde:https://maailmankuvalehti.fi/2003/6/yleinen/syntynyt-machoksi/

        Suomessa tuo machoilu ilmenee hiukan erilailla väestössämme kanta-asukas. Miehet ei puhu, miehet ei itke kuin salaa lohduttomasti, miehet kestää mitä vaan, vaikka dumbberin rintakehällään jos on pakko. Suomalainen sisu liittyy osin tuohon vyyhtiin.

        Se sitten kärjistyy helposti myös väkivaltaiseen ja tuhoa tekevään käytökseen. Padittu paskamäärä purkautuu sisältä ulos niin. Ryöpyten muitten vihana ja riepotteluna.
        Edelleen oon vahvasti sitä mieltä, halatkaa, paijatkaa, puhukaa avoimesti myös poikaladtenne kanssa. Antakaa itkeä kun itkettää, tukekaa, älkää jättäkö yksin. Niin saadaan paremmin voivia miehiä yhteiskuntaamme. Hekin tarvii rakkautta ja tukea. Lapsesta asti ja aikuisenakin.

        Mies voi olla fyysisesti iso ja jykevä, vahva, mutta henkisesti yhä ihminen kuten naisetkin. Ei enempää ei yhtään vähempää.
        Se ei tarkoita jos on iso kuin jeti, etteikö tuntisi tunteita ja tuskaa. Se on vain fyysisyyttä eikä korvaa mitään henkisen puolen hellimistä.

        Jasu

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osansa väkivaltaan saattaa olla ilmastolla ja valon vähyydellä, mutta se pätee ihan kaikkiin ihmisryhmiin, ei vain ulkomaalaistaustaisiin. Päihteet, kyvyttömyys käsitellä tunteitaan, toksinen miesten "kulttuuri", mielenterveysongelmat jne taitavat olla niitä suurimpia selittäviä tekijöitä väkivallan takana.

        Itse pidän suurimpana lähisuhdeväkivaltaa lietsovana tekijänä miesten kyvyttömyyttä käsitellä tunteitaan. Tytöt puhuvat tunteistaan ja ajatuksistaan paljon avoimemmin jo pienestä pitäen, kun pojat ovat paljon sulkeutuneempia. Pojille ei edelleenkään sallita samaa tunneilmaisua kuin tytöille, sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä ja näin poika/mies jää herkästi yksin tunteidensa kanssa osaamatta käsitellä niitä. Tässä on onneksi päästy eteenpäin, mutta edelleen ilmiö voi yhteiskunnassamme valitettavan hyvin. Tämä on toki yleistys eikä tietenkään päde yksilötasolla. Kaiki miehet eivät ole väkivaltaisia eivätkä kaikki naiset uhreja vaan tekijöitä.

        Sellainenkin biologinen seikka tuli mieleen, että tyttövauvat selviävät paremmin huonosta kiintymyssuhteesta kuin poikavauvat. Pojalle koituu siis keskimäärin isompaa haittaa siitä, jos esim äitisuhde on ollut huono. Tätä tukee esim tyypillinen sarjamurhaajan tausta. Sieltä löytyy hyvin usein ongelmallinen äitisuhde. Juurisyyt väkivaltaiseen käytökseen voivat siis olla hyvinkin syvällä yksilön lapsuudessa. Se ei tietenkään oikeuta mitään, mutta selittää ja auttaa ehkä ennaltaehkäisemään ongelmia, jos osataan puuttua ajoissa.

        Aletheias

        "Osansa väkivaltaan saattaa olla ilmastolla ja valon vähyydellä, ... "

        Tuskin sillä nyt oikeasti juuri mitään merkitystä on, mutta se on ainoa poliittisesti korrekti selitys, koska muuten a) alettaisiin syyllistämään suomalaisia ryhmänä kansallisuuden perusteella tai b) jouduttaisiin ihmettelemään miksi ulkomaalaiset esiintyvät väkivaltatilastoissa Suomessa, vaikka Suomi kuitenkin on maana väkivaltaisempi kuin lähtömäät.

        " sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä "

        Pojat nyt saavat piikittelyä ihan joka tapauksessa ja kaikesta. Ainoa lääke on kehittyä ja kasvaa ja kilpailla ja voittaa. Ja mikä on se naisten tyypillinen käyttäytymismalli? Jos mies ilmaisee tunteitaan, niin naiset ensimmäisen tilaisuuden tullen käyttävät sitä hyväkseen. Joten ainoa toimiva ratkaisu miehelle on olla vailla heikkouksia tai jos sellaisia on, niin ainakaan niitä ei saa paljastaa. Ja jos naisella menee kuppi nurin, niin yleensä mitään fyysistä vahinkoa ei synny, koska ovat heikompia fyysisesti. Eivät välttämättä henkisesti vahvempia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Itse pidän suurimpana lähisuhdeväkivaltaa lietsovana tekijänä miesten kyvyttömyyttä käsitellä tunteitaan. Tytöt puhuvat tunteistaan ja ajatuksistaan paljon avoimemmin jo pienestä pitäen, kun pojat ovat paljon sulkeutuneempia. Pojille ei edelleenkään sallita samaa tunneilmaisua kuin tytöille, sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä ja näin poika/mies jää herkästi yksin tunteidensa kanssa osaamatta käsitellä niitä. "

        Kyllä vaan. Juurisyy varmasti on kulttuurissa, tavassa kasvattaa miehistä" miehiä", ei tunteellisia ihmisiä. Plus sitten vielä ulkomailla machokulttuuri lisänä.

        Voihan olla, että moni mies pukee mekon päälle ja on mielummin nainen, kun naisille sallitaan tunteikkuus.

        Jasu

        "Voihan olla, että moni mies pukee mekon päälle ja on mielummin nainen, kun naisille sallitaan tunteikkuus. "

        Sallitaanko? Jos haluat olla tasa-arvoinen miesten kanssa, niin ei sitä sallita naisillekaan. Hame päällä olet ämmä, on sitten munat eli ei,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mies voi olla fyysisesti iso ja jykevä, vahva, mutta henkisesti yhä ihminen kuten naisetkin. Ei enempää ei yhtään vähempää.
        Se ei tarkoita jos on iso kuin jeti, etteikö tuntisi tunteita ja tuskaa. Se on vain fyysisyyttä eikä korvaa mitään henkisen puolen hellimistä.

        Jasu

        Päiväkodissa työssä ollessani huomasin monesti miten vaikeaa pienille pojille jo oli tulla tädin haliin, syliin tai kainaloon istumaan ja itkemään murhettaan puhuen pois mielen päältä. Silti kun sitten lopulta rohkeni syliinkin tulla ja istuttiin siinä tovi halien, päätä silitellen ja jutellen lähti leikkiin ihan erimielellä pikkuinen miehen taimi.

        Siitä tuli aina hyvä mieli kun sain olla tukena pikku äijillekin. ❤️

        Se on tosi tärkeää.

        Jasu

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "Voihan olla, että moni mies pukee mekon päälle ja on mielummin nainen, kun naisille sallitaan tunteikkuus. "

        Sallitaanko? Jos haluat olla tasa-arvoinen miesten kanssa, niin ei sitä sallita naisillekaan. Hame päällä olet ämmä, on sitten munat eli ei,

        No minä sallin. Olen aina sallinut. Voi johtua siitä etten ole stereotyyppinen naisidentiteettinen enkä machomieskään.

        Sinäkin olet mulle ihminen, vaikka miehenä eläisitkin. Jos koet olosi hyväksi mekossa, ei mitään väliä onko sulla munat vai ei.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkin olet mulle ihminen, vaikka miehenä eläisitkin. Jos koet olosi hyväksi mekossa, ei mitään väliä onko sulla munat vai ei.

        Jasu

        Se että pidät mekkoa ei häiritse mua mitenkään. Ei tipan tippaa, kunhan sulla on itelläs hyvä olo. Silloin sä luultavammin kohtelet muakin paremmin kun en mitätöi olotilaasi mekon ja sukupuolen takia.

        Jasu

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "Osansa väkivaltaan saattaa olla ilmastolla ja valon vähyydellä, ... "

        Tuskin sillä nyt oikeasti juuri mitään merkitystä on, mutta se on ainoa poliittisesti korrekti selitys, koska muuten a) alettaisiin syyllistämään suomalaisia ryhmänä kansallisuuden perusteella tai b) jouduttaisiin ihmettelemään miksi ulkomaalaiset esiintyvät väkivaltatilastoissa Suomessa, vaikka Suomi kuitenkin on maana väkivaltaisempi kuin lähtömäät.

        " sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä "

        Pojat nyt saavat piikittelyä ihan joka tapauksessa ja kaikesta. Ainoa lääke on kehittyä ja kasvaa ja kilpailla ja voittaa. Ja mikä on se naisten tyypillinen käyttäytymismalli? Jos mies ilmaisee tunteitaan, niin naiset ensimmäisen tilaisuuden tullen käyttävät sitä hyväkseen. Joten ainoa toimiva ratkaisu miehelle on olla vailla heikkouksia tai jos sellaisia on, niin ainakaan niitä ei saa paljastaa. Ja jos naisella menee kuppi nurin, niin yleensä mitään fyysistä vahinkoa ei synny, koska ovat heikompia fyysisesti. Eivät välttämättä henkisesti vahvempia.

        No se, että käyttää miehen tai kenenkään haavoittuvuutta ja tunteita lyömäaseena kertoo kusipään olevan vastapuolella. Ei niin tee, jos yhtään älyää mitä on ihmisyys tunnetasolla olipa sukupuoli vaikka hattivatti.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa tuo machoilu ilmenee hiukan erilailla väestössämme kanta-asukas. Miehet ei puhu, miehet ei itke kuin salaa lohduttomasti, miehet kestää mitä vaan, vaikka dumbberin rintakehällään jos on pakko. Suomalainen sisu liittyy osin tuohon vyyhtiin.

        Se sitten kärjistyy helposti myös väkivaltaiseen ja tuhoa tekevään käytökseen. Padittu paskamäärä purkautuu sisältä ulos niin. Ryöpyten muitten vihana ja riepotteluna.
        Edelleen oon vahvasti sitä mieltä, halatkaa, paijatkaa, puhukaa avoimesti myös poikaladtenne kanssa. Antakaa itkeä kun itkettää, tukekaa, älkää jättäkö yksin. Niin saadaan paremmin voivia miehiä yhteiskuntaamme. Hekin tarvii rakkautta ja tukea. Lapsesta asti ja aikuisenakin.

        Jasu

        Juuri tämä, myös poikalapset tarvitsevat rakkautta, tukea ja haleja. Myös poika ansaitsee turvallisen sylin, jossa voi itkeä silloin kun itkettää.

        Nuoren miehen äitinä asia on erityisen lähellä sydäntäni. Teiniaika on jo itsessään nuorelle haastavaa aikaa, mutta näen jatkuvasti poikani kautta, miten poikakulttuuri edelleen vahvistaa tiettyjä pojalle/miehelle hyväksyttyjä käytösmalleja. Pystyn ymmärtämään jonkinlaisen kilpailuhenkisyyden tms poikien välillä, kunhan se pysyy tervehenkisenä, mutta kaikenlainen machoilu ja muiden alistaminen on sellaista käytöstä, jota en hyväksy.

        Pyrin äitinä rohkaisemaan poikaani avautumaan ja käsittelemään tunteitaan. Joko minun tai vaikka sitten koulun terveydenhoitajan tai ystävän kanssa, mutta tärkeintä on, että hän kokisi voivansa puhua tunteistaan. Ei ole ihan helpoin tehtävä teinipojan kanssa. He voivat olla aikamoisia yrmyjä joskus, mutta poikani tietää, että hänellä on aina syli, johon voi hakeutua ja korvat, jotka kuuntelevat. Minä halaan poikaani edelleen päivittäin ja onneksi tähän asti poikani aina halaa takaisin. Jokaisella pojalla pitäisi olla turvallinen syli. (Ja ilmiselvästi kaikilla muillakin, mutta kun tässä nyt pojista puhutaan)

        Mukava aina törmätä kaltaisiisi vanhempiin, jotka ymmärtää näitä asioita. Saisi olla enemmän vanhempia, jotka rohkaisee lapsiaan, myös poikiaankin tunneilmaisuun terveillä malleilla. ❤️

        Ehkäpä joku päivä ihmiset saa olla ihmisiä ilman teennäisiä sukupuolirooleja.

        Jasu

      • Anonyymi

        Pitänee sitten alkaa kohdella naisia kuten Romaniassa tehdään, siellä on huomattavasti turvallisempaa, kuin Suomessa.

        Ainakin, jos uskomme tuota tutkimusta väkivallan määritelmineen ja miksi emme uskoisi?

        -PalstaTrolli-

      • Anonyymi kirjoitti:

        No minä sallin. Olen aina sallinut. Voi johtua siitä etten ole stereotyyppinen naisidentiteettinen enkä machomieskään.

        Jasu

        "No minä sallin. "

        No minä en salli. Ämmiä ei ihan vakavasti oteta, Ämmillä on ämmien puheet, ämmien teot, ämmien rationaalisuus ja ämmien luotettavuus.

        Ja ämmä tässä yhteydessä sana, jota ei voi erikseen määritellä vaan ilmaus, jonka avulla pikemminkin voi määritellä muita ilmauksia. Onhan meillä sanontoja kuten "sanasta miestä, sarvesta härkää". Mutta jos ämmä pitäisi jomman kumman subjektin tilalle sijoittaa, niin en tiedä kumman. Vaikka ei ämmillä konkreettisia sarvia olekaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pitänee sitten alkaa kohdella naisia kuten Romaniassa tehdään, siellä on huomattavasti turvallisempaa, kuin Suomessa.

        Ainakin, jos uskomme tuota tutkimusta väkivallan määritelmineen ja miksi emme uskoisi?

        -PalstaTrolli-

        "Ainakin, jos uskomme tuota tutkimusta väkivallan määritelmineen ja miksi emme uskoisi? "

        Niin, miksi emme uskoisi.

        Kun muistutetaan Suomen vaarallisuudesta (tutkitusti), niin usein kuitenkin jätetään mainitsematta ne turvallisimmat maat (yhtä tutkitusti): 1) Bulgaria, 2) Puola Seuraavina sitten Tsekkiä, Portugalia ja ehkä sitten juuri Romania. Sieltä kannattaisi oppia ammentaa.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "No minä sallin. "

        No minä en salli. Ämmiä ei ihan vakavasti oteta, Ämmillä on ämmien puheet, ämmien teot, ämmien rationaalisuus ja ämmien luotettavuus.

        Ja ämmä tässä yhteydessä sana, jota ei voi erikseen määritellä vaan ilmaus, jonka avulla pikemminkin voi määritellä muita ilmauksia. Onhan meillä sanontoja kuten "sanasta miestä, sarvesta härkää". Mutta jos ämmä pitäisi jomman kumman subjektin tilalle sijoittaa, niin en tiedä kumman. Vaikka ei ämmillä konkreettisia sarvia olekaan.

        Eihän kaikkien tarvitse sallia, näkeehän sen miten enemmistö määrää tahdin. Se näkyy täysin hyvinvoinnissamme enemmistön sallimiset.

        Mitä useampi pitää mekkoa ämmämäisyytenä, sitä useampi on sitä surullisen kuuluisaa enemmistöä jonka jälkiä hoidetaan mm. terveydenhuollossa ja raatoina hautaan.

        Sitten toiset paasaa, mene terapiaan ihan kuin terapialla parannettaisi maailmassa epäoikeudenmukaisuus. Siitä aiheutuvat ongelmat ja ahdistus.

        Voi vitun vampulat sanon minä. Terapiakin yrittää väkisin sopeuttaa ihmisen vallitsevaan muottiin. Ei saa olla pahaolo, aiheesta. Vika on aina yksilössä kun ei sopeudu enemmistön hourupäisiin hommiin.

        Jasu

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "Osansa väkivaltaan saattaa olla ilmastolla ja valon vähyydellä, ... "

        Tuskin sillä nyt oikeasti juuri mitään merkitystä on, mutta se on ainoa poliittisesti korrekti selitys, koska muuten a) alettaisiin syyllistämään suomalaisia ryhmänä kansallisuuden perusteella tai b) jouduttaisiin ihmettelemään miksi ulkomaalaiset esiintyvät väkivaltatilastoissa Suomessa, vaikka Suomi kuitenkin on maana väkivaltaisempi kuin lähtömäät.

        " sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä "

        Pojat nyt saavat piikittelyä ihan joka tapauksessa ja kaikesta. Ainoa lääke on kehittyä ja kasvaa ja kilpailla ja voittaa. Ja mikä on se naisten tyypillinen käyttäytymismalli? Jos mies ilmaisee tunteitaan, niin naiset ensimmäisen tilaisuuden tullen käyttävät sitä hyväkseen. Joten ainoa toimiva ratkaisu miehelle on olla vailla heikkouksia tai jos sellaisia on, niin ainakaan niitä ei saa paljastaa. Ja jos naisella menee kuppi nurin, niin yleensä mitään fyysistä vahinkoa ei synny, koska ovat heikompia fyysisesti. Eivät välttämättä henkisesti vahvempia.

        Sinä kun vaikutat sellaiselta melko tyypilliseltä vinoon kasvaneelta misogynistiltä, voisit analysoida tädeille taustoja. Eikö äiti halannut? Hävisikö isi tupakanhakureissulla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kun vaikutat sellaiselta melko tyypilliseltä vinoon kasvaneelta misogynistiltä, voisit analysoida tädeille taustoja. Eikö äiti halannut? Hävisikö isi tupakanhakureissulla?

        Joo. Olen saanut kohtuullisen "toksisen" kasvatuksen. Pikkuasioita ei ole lupa itkeä, jos kerran isommat eivät itke isojakaan. Osaan jopa analysoida tai arvata mistä se johtuu. Ei se äidin tai isän syy ollut. Isovanhemmista se jo lähtee. Jos ne ovat jotakuta rakastaneet, niin se heiltä pois viety. Semmoista elämä joskus on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukava aina törmätä kaltaisiisi vanhempiin, jotka ymmärtää näitä asioita. Saisi olla enemmän vanhempia, jotka rohkaisee lapsiaan, myös poikiaankin tunneilmaisuun terveillä malleilla. ❤️

        Ehkäpä joku päivä ihmiset saa olla ihmisiä ilman teennäisiä sukupuolirooleja.

        Jasu

        Toivon tuota samaa ❤️ Että jokainen saisi olla oma itsensä sukupuolesta huolimatta ja kokea tulevansa hyväksytyksi ilman painetta yrittää olla jotain muuta kuin mitä on. Se, jos ihminen väkisin yrittää mahduttaa itseään johonkin rooliin, mikä ei tunnu itselle luontaiselta, on todella haavoittavaa ihmisen psyykelle. Rakkaus ja hyväksyntä tekee ihmiselle ihmeitä, myös meille aikuisille.

        Aletheias

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        Joo. Olen saanut kohtuullisen "toksisen" kasvatuksen. Pikkuasioita ei ole lupa itkeä, jos kerran isommat eivät itke isojakaan. Osaan jopa analysoida tai arvata mistä se johtuu. Ei se äidin tai isän syy ollut. Isovanhemmista se jo lähtee. Jos ne ovat jotakuta rakastaneet, niin se heiltä pois viety. Semmoista elämä joskus on.

        Voisit siis ehkäpä kirjoittaa teoksen toksisen maskuliinisuuden synnystä nykysuomessa - sodan traumatisoimien isovanhempien kasvattaman pikku-sergein tarina. Takuulla myyntimenestys.

      • Anonyymi
        scrg kirjoitti:

        "Osansa väkivaltaan saattaa olla ilmastolla ja valon vähyydellä, ... "

        Tuskin sillä nyt oikeasti juuri mitään merkitystä on, mutta se on ainoa poliittisesti korrekti selitys, koska muuten a) alettaisiin syyllistämään suomalaisia ryhmänä kansallisuuden perusteella tai b) jouduttaisiin ihmettelemään miksi ulkomaalaiset esiintyvät väkivaltatilastoissa Suomessa, vaikka Suomi kuitenkin on maana väkivaltaisempi kuin lähtömäät.

        " sillä tunteitaan ilmaiseva poika tai mies saa herkästi osakseen vähättelyä ja piikittelyä "

        Pojat nyt saavat piikittelyä ihan joka tapauksessa ja kaikesta. Ainoa lääke on kehittyä ja kasvaa ja kilpailla ja voittaa. Ja mikä on se naisten tyypillinen käyttäytymismalli? Jos mies ilmaisee tunteitaan, niin naiset ensimmäisen tilaisuuden tullen käyttävät sitä hyväkseen. Joten ainoa toimiva ratkaisu miehelle on olla vailla heikkouksia tai jos sellaisia on, niin ainakaan niitä ei saa paljastaa. Ja jos naisella menee kuppi nurin, niin yleensä mitään fyysistä vahinkoa ei synny, koska ovat heikompia fyysisesti. Eivät välttämättä henkisesti vahvempia.

        Tuo on mielestäni surullista, että pojat tuntuvat usein kokevan, että heidän pitää jotenkin kilpailla ja voittaa. Todistaa jotain. Kilpailuhenkisyys ei itsessään ole paha asia, mutta silloin on, jos kokee, että joutuu vastentahtoisesti pönkittämään asemaansa tai mitä se sitten ikinä onkaan. Tai ettei ole riittävän hyvä omana itsenään, jollei nokita muita.

        En osaa sanoa naisten reaktioista sen enempää, mutta toivon todella ettei tuo ole kovinkaan yleinen reagointitapa naisten suunnalta, jos mies ilmaisee tunteitaan. Oman kokemukseni perusteella naiset nimenomaan toivoisivat enemmän tunnepuhetta miehiltä, joten tuntuu oudolta, jos sitä joku käyttäisi hyväkseen. Toki sitäkin ihan varmasti esiintyy. Eivät kaikki naiset ole kivoja tyyppejä. Unohdan sen aina joskus, kun omassa lähipiirissäni on niin upeita ja ihania naisia.

        Aletheias

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voisit siis ehkäpä kirjoittaa teoksen toksisen maskuliinisuuden synnystä nykysuomessa - sodan traumatisoimien isovanhempien kasvattaman pikku-sergein tarina. Takuulla myyntimenestys.

        Jaa, mistä sodasta aloitetaan? Isoisoäiti oli noin seitsemän lapsen yksinhuoltaja ja varsin pätevä maanviljelijä/tilallinen mutta ei sillä ollut mitään kokemusta sodasta ennen kuin punakaarti tuli siltä nyysimään kaikenlaista. Luulen että on voinut muutakin tekemistä ollut kuin paapoa kakaroita sylissä.

    • Anonyymi

      2023: Viranomaisten tietoon tuli 57 henkirikosta.
      2024: Alustavien tilastojen mukaan henkirikoksia oli 90.
      Suomessa henkirikosten määrä on kasvanut tammi-kesäkuussa 2025, jolloin viranomaisten tietoon tuli 48 henkirikosta. Tämä on enemmän kuin edellisvuonna 2024.

      Paremminvointi Suomi By Kokoomus, se alkaa näkyä.

    • Anonyymi

      Rikoksittain laskien miesten väliset henkirikokset muodostivat vuosina 2009–2022 yhteensä 59 prosenttia kaikista tapauksista.

      Henkirikoksista 28 prosentissa uhri oli nainen ja pääepäilty mies, kymmenessä prosentissa nainen oli surmannut miehen, ja noin kolmessa prosentissa nainen oli surmannut toisen naisen.

      Henkirikosten osapuolten väliset suhteet voidaan luokitella tuttavien, parisuhteen osapuolien, perheenjäsenten ja ennestään toisilleen tuntemattomien henkilöiden välisiksi teoiksi.

      Lähes puolet (47 prosenttia) olivat tuttavien välisiä. Parisuhdetappoja noin viidennes (22 prosenttia, noin viidessä prosentissa teoista uhri ja tekijä olivat jo eronneet),
      Perheenjäsenten välisiä tekoja 15 prosenttia ja ennestään tuntemattomaan henkilöön kohdistuneita 13 prosenttia.

      Naisuhreista oli surmattu kotonaan 56 prosenttia (joista 64 prosentissa kyseessä oli uhrin ja tekijän yhteinen koti),

      • Anonyymi

        Tilaston perusteella tuttavat ovat ihmisille vaarallisempia mitä tuntemattomat henkilöt. 87 % tapoista on tuttavien tekemiä, tuntemattomien tekemiä koknaismäärästä on 13 %.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tilaston perusteella tuttavat ovat ihmisille vaarallisempia mitä tuntemattomat henkilöt. 87 % tapoista on tuttavien tekemiä, tuntemattomien tekemiä koknaismäärästä on 13 %.

        Pikaisella päättelyllä parhaiten turvassa on siis, jos a) pysyy poissa kotoa ja b) viettää aikaansa vain tuntemattomien seurasta. Pikainen päättely ei välttämättä aina kuitenkaan johda niin hyvään lopputulokseen kuin ajattelu.

        Jotta ei oltaisi vain scrg:n mutu-päättelyn varassa, niin siteeraan vapaasti esimerkkejä joita on erään Nobel-voittajan kirjassa. Jos taajaman läpi ajaa suurella ylinopeudella ja punaisia päin auto, niin onko kyseessä todennäköisemmin Lamborghini vai Toyota Corolla? Corolla, mutta ei siksi, että niillä tyypillisesti ajettaisiin holtittomasti, vaan siksi, että niitä yksinkertaisesti vain on olemassa niin paljon enemmän.

        Hauska vertaus, mutta tosiasiassa tuntemattomilla ei ole syitä tappaa toisiaan. Jos olisi, se joka teon haluaisi tehdä, olisi jo hoidon tarpeessa. Sellaisiahan Suomen kaduilla ei vapaina liiku.
        Hyvinvointivaltio kun ollaan:)

        Mjoo.

        Toki se oma käyttäytyminen myös on arvossa arvaamattomassa.
        Sitä kun joskus saa mitä tilaa?

        AV

    • Anonyymi

      Moniongelmaisia ihmisiä 700000 ongelmaakin jos on yhdellä ihmisellä niin ei sitä helposti kestä.

      Jos hoitaisi yhden ongelman päivässä niin ei ehkä koko elämä riittäisi ratkaisemaan kaikkia omia ongelmia.

    • Anonyymi

      JA KAS KUMMAA , OVAT ULKOMAALAISIA MOLEMMAT , SEKÄ UHRI ETTÄ TEKIJÄ , SEMMOISTA KULTTUURIN VAIHTOA

      • Anonyymi

        7:33
        Kommenttisi keitetystä lampaanpäästä.
        Jännä miten suomipoika pesee kätensä ja turruttaa omaatuntoaan, vaikka meillä naisiin on kohdistunut aina väkivaltaa.
        Nainen on yleensä vähemmän voimakas, joten ikävä mies runnoo liian helposti.
        Miesystävältä saa odottaa normiluonnetta.
        Jo voimakas äänen käyttö on alustavaa.
        Vilma

        Feministit kun aina hehkuttavat että Suomi on muka vaarallisin Pohjoismaa naisille, niin miten vertaisitte naisiin kohdistuvan väkivallan määrää Suomessa vaikkapa Irakiin tai Pakistaniin?

        18:12
        Ei noin.
        Väärin.
        Ei ongelmia pidä projisoida jonnekin muualla.
        Vilma

    • Anonyymi

      hassua joku tuo joku pikkutyttö joka tekee pieniä ääniä, niin itse kun joku white supermacist, rare to even meet me.

      mutta en tiedä asuuko enää mutta hassu, luulen että opoiskeluja niin muuttanut kai eri paikkaan, tai no en tiedä opiskelujenkin takia noh hassu oli nähdä häntä kun jotain pieniä ääniä kuului.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      noniin nyt jhyrähti soimaan Sammy Hagar I dont need love, vain seksiä, vauhtia musiikissa..

    • Anonyymi

      Niinpä, ja aloituksen tyypin kanssa toiset ihmiset sanovat olevansa tasa-arvoisia ja moittivat rasismista häntä, joka niin ei koe.

    • Anonyymi

      joku niin KKK maailman hengenvaarallisinta porukkaa.

    • Anonyymi

      ällös ole joku yliopiston mielenvikainen tohtoei

      hikkaub ttlkkö,, ibjub byjavaa asya tössö

    • Anonyymi

      oikeasti hulesturttaa joku joku pieni tyttö jos itsejoku kkk-lohikäärme

    • Anonyymi

      niin ei satu joku tuokin rytö joka voi t4ehdä pieniä ääniäkin...

    • Anonyymi

      yritä nhukkua jotenkin alasti vain boxeritkin jaloisdas peiton alla.. niinpä jooh

    • Anonyymi

      joku niin kummituspeli-juttu... tuntukuuko.. jos siis niin vähän alasti nukkuu...

    • Anonyymi

      Narsisteilla on iso ego. 👎🤷‍♀️

    • Anonyymi

      Normaali perusjuntti. Kannattaa oikeistoa, eikä näe koskaan itsessään mitään vikaa.

    • Anonyymi

      joku niin kummituspeli nuoeiaollw kun kukanhan ei tarvitse avioliittta cain seksiä..

    • Anonyymi

      meillä oli kyllä hauskaa tietokonepien kanssa koskrela tämä puolustusvoimien äijä... oli hauskaa tiertokonepien kandsa

    • Anonyymi

      tympeä kun jotkur niin kaveritkin huyolwat ympärillä

      mutta hassu tyttö tuo joku pieni...

    • Anonyymi

      Jä tässäkin oli feministi heti demonisoimassa suomalaisia miehiä, vaikka tekijä oli vassareille rakas matu :D

      • Eikä edes mikä tahansa kokonaan tai osittain sosiaalituilla elävä, vaan hyvin työ- tai jopa ylityöperusteinen maahanmuuttaja, ravintola-alan moniosaava yrittäjä ja hyvinvointivaltion pelastuksen kulmakivi ja tukipylväs.

    • Anonyymi

      Olisipa uhri ollut suomalainen nainen. Iloitsen aina kun monikulttuuriset suhteet päättyvät näin.

      • Anonyymi

        Mitä iloa siitä on, moni saman kulttuureissa inenkin suhde päättyy murhaan. Ei se kai kulttuuria katso, jos osapuolista toinenkin on päästään pimenevää sorttia.

        Jasu

    • Anonyymi

      hyvä rokkijuttu joku ammy hagar... vsnyt drivr 55

    • Anonyymi

      Aloittaja on ihan hiljaa koska luuseri olikin kunniakansalainen eli maahanmuuttaja.

    • Anonyymi

      Se on varmaan se ilmastonmuutos mikä sen aiheuttaa.

    • Anonyymi

      Onko täällä joku venemaalane trolli, joka kirjoittaa noin sekavia?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe