🤔🐦🐦 Autoa pihalla puunatessani eilen huomasin navetassa liikehdintää. Kun menin katsomaan, niin siellä oli talitinttipariskunta räpyttelemässä hädissään. En uskaltanut hätistellä niitä, etteivät ne liikaa pelästyisi. Jätin ovet sepposen selälleen yöksi toivoen, että osaavat omin neuvoin ulos. Niinpä olivatkin pyrähtäneet tiehensä kun tänään tarkistin tilanteen. Tukin sitten ne vielä reiät, mistä kuvittelin niiden päässeen navetan puolelle.
Kunpa minustakin joku olisi yhtä huolissaan!
Päivän luontotyö tehty!
6
164
Vastaukset
Tänään tulee elämäni biisi. Itse fanitan milloin mitäkin paitsi rappia. Tänään mietin Dannyn vanhaa biisiä -vähän ennen kyyneleitä, joka täällä ikäväpalstalla saa paikalle jäävän kannalta surullisen merkityksen jota ennen en ollut huomannutkaan.
"Vähän ennen kyyneleitä pääsi poispäin käännä, etten niitä nää.
Vähän ennen kyyneleitä vielä hyvästelyyn aikaa vähän jää.
On vielä sanottava, kuinka hyvä mulla on sinun lähelläsi ollutkaan.
On vielä sanottava etten koskaan tulla luoksesi voi enää uudestaan"
Tuo ei kylläkään ole mun elämäni biisi. Ehkä suomalaisista se olisi Romanssi tai Puhu hiljaa rakkaudesta, kun olen niin umpiromanttinen.- Anonyymi
Parvekkeelleni oli päässyt lehahtamaan talitiainen. Huomasin eräänä aamuna sen olevan siellä. Vaikka olen asunut muutaman vuoden nykykämpässäni niin se oli ensimmäinen kerta kun lintu oli päässyt parvekkeelleni. Ikkunalasini olivat siis kiinni. Näin kun se lensi omin neuvoin ulos ja tukin sen reitin.
Ei ne muuten häiritse mutta niiden jätökset häiritsisivät minua. Joskus huomasin parvekkeellani jotain linnunjätöksiä mutta mietin että ne olisivat tulleet jostain katonrajasta. Ehkä myös silloin jokin pikkulintu oli löytänyt tiensä parvekkeelleni. En vain ollut nähnyt sitä. Tekemistä riittää täälläkin, huhhuh sentään.Se on hyvä, että lintu lensi itse ulos. Jos ne joutuu olemaan pidemmän aikaa vaikka parvekkeella tai vintillä, niin nääntyvät ruoan puutteeseen. Eikä ne jätökset ole tosiaan kivoja, kun nykyisin kaupunkilinnuista saattaa levitä vaikka mitä pöpöjä.
Kerran näin, kun orava kiipesi kerrostalon seinää pitkin kuudenteen kerrokseen. Mitä lienee herkkuja ollut parvekkeella jäähtymässä, kun se noin houkutteli. Edellisessä rivitalossa kävi leipojalle hassusti. Vastikään naapuriin muuttanut rouva laittoi korvapuustit jäähtymään terassin parvekkeelle. Kun hän meni hakemaan niitä, niin vain muruset olivat jäljellä. Harakkalauma oli käynyt aterioimassa.
Juomavettä pitäisi tänään hakea. Saas nähdä miten käy.- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Se on hyvä, että lintu lensi itse ulos. Jos ne joutuu olemaan pidemmän aikaa vaikka parvekkeella tai vintillä, niin nääntyvät ruoan puutteeseen. Eikä ne jätökset ole tosiaan kivoja, kun nykyisin kaupunkilinnuista saattaa levitä vaikka mitä pöpöjä.
Kerran näin, kun orava kiipesi kerrostalon seinää pitkin kuudenteen kerrokseen. Mitä lienee herkkuja ollut parvekkeella jäähtymässä, kun se noin houkutteli. Edellisessä rivitalossa kävi leipojalle hassusti. Vastikään naapuriin muuttanut rouva laittoi korvapuustit jäähtymään terassin parvekkeelle. Kun hän meni hakemaan niitä, niin vain muruset olivat jäljellä. Harakkalauma oli käynyt aterioimassa.
Juomavettä pitäisi tänään hakea. Saas nähdä miten käy.Ne varmaan jätöstelevät vieläkin herkemmin jos niitä ahdistelee kun yrittää ajaa niitä tiehensä. Huomasin pyöreän reiän mikä oli ilmestynyt kyhäämääni esteeseen. Päätin sitten vahvistaa suojaustani. Jos ei mitään muuta keksi niin pikimusta gorillateippi toimii. Se on vahvempaa kuin ilmastointiteippi. Joskus sormenpäästäni irtosi nahkaa kun leikkelin gorillateippiä. Muitakin lintuja on näkynyt tässä liepeillä. Naakkoja tietysti ja myös jokin rastas.
Olen nähnyt oravan kiipeävän pystysuoraa rivitalon seinää kun seinä oli karhean muhkurainen. Sileä seinä olisi vaikeampi kiivettävä. Rotat ovat pahoja tuholaisia ja mietinkin tässä aivan äskettäin että oravat olisivat todella viheliäisiä otuksia vieraslajina jollain trooppisella saarella. Lintujen pesueet eivät säästyisi niiltä edes korkealla puussa. Wikipedian mukaan "Se syö myös sieniä, hyönteisiä sekä lintujen munia ja poikasia. Joskus nälkäinen orava saattaa pyydystää myyrän tai jokin muun itseään pienemmän nisäkkään." Anonyymi kirjoitti:
Ne varmaan jätöstelevät vieläkin herkemmin jos niitä ahdistelee kun yrittää ajaa niitä tiehensä. Huomasin pyöreän reiän mikä oli ilmestynyt kyhäämääni esteeseen. Päätin sitten vahvistaa suojaustani. Jos ei mitään muuta keksi niin pikimusta gorillateippi toimii. Se on vahvempaa kuin ilmastointiteippi. Joskus sormenpäästäni irtosi nahkaa kun leikkelin gorillateippiä. Muitakin lintuja on näkynyt tässä liepeillä. Naakkoja tietysti ja myös jokin rastas.
Olen nähnyt oravan kiipeävän pystysuoraa rivitalon seinää kun seinä oli karhean muhkurainen. Sileä seinä olisi vaikeampi kiivettävä. Rotat ovat pahoja tuholaisia ja mietinkin tässä aivan äskettäin että oravat olisivat todella viheliäisiä otuksia vieraslajina jollain trooppisella saarella. Lintujen pesueet eivät säästyisi niiltä edes korkealla puussa. Wikipedian mukaan "Se syö myös sieniä, hyönteisiä sekä lintujen munia ja poikasia. Joskus nälkäinen orava saattaa pyydystää myyrän tai jokin muun itseään pienemmän nisäkkään."Joo! Maalla kerran oravs meni terassilla olleen styroksisen kylmälaukun seinän läpi syömään pullapitkoa. No ei enää uskallettu itse koskea pitkon jämään. Se Orava sai sen lopunkin itselleen.
Tänään, kun lähdin kaupalle, niin huomasin, että toinen puoli autosta oli linnun kakassa. Niitä jälkiä oli ainakin kymmenen. Mikähän siinä autossa niin kiinnosti, että tuolleen piti pommittaa. Siinä päällä ei ollut edes puun oksia tai mitään lankoja, niin että istumalla nuo jäljet eivät ole syntyneet,
Piha oli vähän ehtinyt kuivahtaa, Nyt piti vain kerran peruuttaa takaisin lähtökuoppiin ja yhden kerran pysähtyä puoliväliin.- Anonyymi
lounas.ajatus kirjoitti:
Joo! Maalla kerran oravs meni terassilla olleen styroksisen kylmälaukun seinän läpi syömään pullapitkoa. No ei enää uskallettu itse koskea pitkon jämään. Se Orava sai sen lopunkin itselleen.
Tänään, kun lähdin kaupalle, niin huomasin, että toinen puoli autosta oli linnun kakassa. Niitä jälkiä oli ainakin kymmenen. Mikähän siinä autossa niin kiinnosti, että tuolleen piti pommittaa. Siinä päällä ei ollut edes puun oksia tai mitään lankoja, niin että istumalla nuo jäljet eivät ole syntyneet,
Piha oli vähän ehtinyt kuivahtaa, Nyt piti vain kerran peruuttaa takaisin lähtökuoppiin ja yhden kerran pysähtyä puoliväliin.Mainitsemani este oli myös styroksia. Näin vähän aikaa sitten jonkin ampiaisen tai sen tapaisen parvekkeellani. Mietin olisiko se voinut järsiä tiensä ulos parvekkeeltani. Se sopisi yksiin styroksissa olevan reiän koon kanssa. Taivaalla oli saattanut lentää jokin lintuparvi mikä oli pelästynyt ihmisten lennokkia tai petolintua, jolloin niiltä pääsi housuun. Parvissa elävät linnut ovat sosiaalisia joten ehkä niillä on tapana jätöstellä samaan aikaan. Tällaisia spekulaatioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715525Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2694837Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk393158Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552994Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1022621Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3342027Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52022Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik621746Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21536
