Tyhmästä älykkääksi?

"Osa ihmisistä kypsyy ja kehittyy hitaammin.

Myös jos älykkyyosamäärä on korkea kehitys jatkuu vielä 15 ja 16 iän jälkeenkin.

Lapsi- ja aikuisälykkyysosamäärän korrelaatio on sitä huonompi mitä nuorempana on testattu henkilöä."

Olen lukenut mainitsemistasi asioista.
Eräs älykkyystutkija sanoi, että kun joillakin ihmisillä älykkyyden kehitys käytännössä pysähtyy jo 14 -vuotiaana, niin joillakin älykkyys kehittyy vielä jopa 25 -vuotiaana.

Ehkä asia sitten vain on niin, että kuulun siihen hitaasti kehittyvään ryhmään.


"En myöskään usko, että ainoastaan yksi testi antaa luotettavan kuvan älykkyysosamäärästä."

Näiden testien tulosten kuitenkin pitäisi molempien olla luotettavia. Eli jos minulle olisi 12 -vuotiaana tehty toinen testi, tulos olisi ollut samansuuntainen.
Ja nykyisin eräiden yleisesti melko luotettavina pidettyjen nettitestien tulokset ovat pitkälle samansuuntaisia. Tulokset ovat pääsääntöisesti olleet välillä 140 molemmin puolin, surkein tulos on tämä 124 ja sen pitäisi olla totuudenmukainen.

Mutta hidas vanheneminen on mielenkiintoista koska minulla on eräs autistinen häiriö(aspergerin syndrooma), johon on havaittu usein liittyvän hidasta kehittymistä, fyysisesti ja henkisesti. Fyysisesti tämä näkyy esim. siinä, että henkilöllä voi puuttua kehon karvoitus kokonaan pitkälle aikuisikään saakka(tämä on muuta väestöä yleisempää), ja henkisesti ainakin emotionaalisella puolella. Itselläni sosiaaliset taidot kehittyneet merkittävästi keskivertoihmistä hitaammin, mutta kehittyneet kuitenkin "myöhemmällä iällä" mielestäni erittäin hyviksi. Lapsena koin muut ihmiset vain jonkinlaisina esineinä kykenemättä liittämään heihin sen kummempia abstrakteja käsitteitä ja kykenemättä tekemään päätelmiä kommunikointikumppanin tunteista edes yksinkertaisista kasvojen ilmeistä.

Mielestäni minulla on samanlaista kehityksen viivästyneisyyttä kaikissa henkisissä kyvyissä.

>> mitä suurempi lahjakkuus niin sitä todennäköisemmin henkilö menestynee kaikenlaisissa älykkyystesteissä hyvin


Voisikohan tämä seikka mahdollisesti johtua siitä, että menestyminen testeissä on ainoa tapa todeta ko. "suuri lahjakkuus"?

Väitteenä esitettyä asiaintilaa ei nimittäin voi kääntää negaatiokseen. Ei ole mieltä sanoa: on olemassa suurta lahjakkuutta, joka voidaan ilman mitään testejä todeta, mutta ei tule näkyviin menestymisenä testeissä.

Se että keskenään hieman erilaiset testit antavat keskenään jokseenkin korreloivia tuloksia on seikka, joka ei muuten voisi ollakaan. Älykkyys ei nimittäin ole mikään fysikaalinen suure, jota voitaisiin mitata yleisesti kalibroidulla mittausvälineellä. Metrin koivuhalkoa voidaan mitata metrin mitalla, mutta fysikaalista ölykkyyttä ei ole. Niinpä älykkyyttä on mitattava testeillä, joiden kalibrointi tapahtuu tekemällä koatestejä tarvittavan suurille joukoille tai koeryhmille, joiden älykkyys on jo olemassaolevilla testeillä mitattu. Uudet testit siis antavat samoja tuloksia kuin vanhat, koska uudet testit tekovaiheessa säädetään antamaan samoja tuloksia kuin vanhat.

Samanlainen mekanismi vaikuttaa myös keskenään hieman erilaisissa testeissä - myös ne kalibroidaan olettamalla, että älykkyys on ominaisuus joka jakautuu väestössä gaussin käyrien mukaisesti, jolloin tehtävien vaikeusasteikko syntyy mitattavan materiaalin määräämänä. On kysyttävä, mitä virkaa on mittarilla, joka kalibroidaan mitattavilla, ja vieläpä todistamattoman oletuksen varassa.

Lahjakkuudesta ja älykkyydestä puhuminen on tyypillistä psykologian käsitesekaannusta, jossa kiinteää lähtökohtaa ei ole mutta toimitaan empiirisen metodin kulisseissa ikään kuin mitattava kohde olisi jotain kiinteää. Kyse on siis jokseenkin täydellisestä hömpästä.

zero kirjoitti:

>> mitä suurempi lahjakkuus niin sitä todennäköisemmin henkilö menestynee kaikenlaisissa älykkyystesteissä hyvin


Voisikohan tämä seikka mahdollisesti johtua siitä, että menestyminen testeissä on ainoa tapa todeta ko. "suuri lahjakkuus"?

Väitteenä esitettyä asiaintilaa ei nimittäin voi kääntää negaatiokseen. Ei ole mieltä sanoa: on olemassa suurta lahjakkuutta, joka voidaan ilman mitään testejä todeta, mutta ei tule näkyviin menestymisenä testeissä.

Se että keskenään hieman erilaiset testit antavat keskenään jokseenkin korreloivia tuloksia on seikka, joka ei muuten voisi ollakaan. Älykkyys ei nimittäin ole mikään fysikaalinen suure, jota voitaisiin mitata yleisesti kalibroidulla mittausvälineellä. Metrin koivuhalkoa voidaan mitata metrin mitalla, mutta fysikaalista ölykkyyttä ei ole. Niinpä älykkyyttä on mitattava testeillä, joiden kalibrointi tapahtuu tekemällä koatestejä tarvittavan suurille joukoille tai koeryhmille, joiden älykkyys on jo olemassaolevilla testeillä mitattu. Uudet testit siis antavat samoja tuloksia kuin vanhat, koska uudet testit tekovaiheessa säädetään antamaan samoja tuloksia kuin vanhat.

Samanlainen mekanismi vaikuttaa myös keskenään hieman erilaisissa testeissä - myös ne kalibroidaan olettamalla, että älykkyys on ominaisuus joka jakautuu väestössä gaussin käyrien mukaisesti, jolloin tehtävien vaikeusasteikko syntyy mitattavan materiaalin määräämänä. On kysyttävä, mitä virkaa on mittarilla, joka kalibroidaan mitattavilla, ja vieläpä todistamattoman oletuksen varassa.

Lahjakkuudesta ja älykkyydestä puhuminen on tyypillistä psykologian käsitesekaannusta, jossa kiinteää lähtökohtaa ei ole mutta toimitaan empiirisen metodin kulisseissa ikään kuin mitattava kohde olisi jotain kiinteää. Kyse on siis jokseenkin täydellisestä hömpästä.

Lue lisää

Tämä tarkoittaa siis sitä, että kun yritetään mittaamista varten jotenkin "realisoida" jokin hengenkyky, käsiin jää käytetyn mittausmetodin vaikutuksesta aika lailla samanlaisia ja toistensa kanssa koko lailla korreloivia fantomeja. Jos kyvyt olisivat jotain aistein havaittavia kohteita, niiden erilaisuudesta ei muodostuisi ongelmaa. Eikä tätä ongelmaa tarvitsisi käsitellä ja kuvitella ratkaistuksi "mittauskohteilla kalibroitujen mittatikkujen" avulla.