Juuri tälla hetkellä allekirjoittanutta ei pahemmin istuskelu puistonpenkkllä kiinnosta, mutta kesäisin tämä urbaani harrastus kukkii.
Puistonpenkillä keskustellaan, syödään jäätelöä ja luetaan kirjaa. Puistonpenkillä katsellaan ihmisiä ja maisemia. Sorsia saattaa uida tuolla ja tuolta saattaa tulla kohta vene. Lapset mekkaloivat aitauksessaan ja Rane ja Keke kiistelevät puun alla Newtonin omenasta.
Tyhjä puistonpenkki on hyvä alusta, jollaiselle astettuminen ei ole yksinkertainen juttu.
Jos istahdan keskelle penkkiä, saan istuksia yksin kaikessa rauhassa. Mutta jos istahdan jompaan kumpaan penkinpäätyyn, ei mene kuin hetki, niin toinen pääty on jo täytetty.
Tarkkaa hommaa.
(hihitystä)
Puistonpenkki
12
245
Vastaukset
- Anonyymi00001
Puistonpenkkikeskustelu
- Olisiko tässä tilaa?
- Valitettavasti tämä on yhden ihmisen penkki.
- Ei se mitään. Minulla on aina mukana tällainen pilkkijakkara. Kas näin. Ihana sää.
- Tuo ei ole pilkkihaalari. Eikä sulla ole pilkkionkeakaan.
- Tulin naputtelemaan tätä. Pidän yleisellä paikalla kirjoittamisesta. Kalaa saa kauppahallista.
- Ylihintaista. Kuinka monen jännämiehen käyttämä olet? Odottaako kotona värisuora ja aisuri?
- Ihan sinkku vaan. En ole kypsä vakaviin suhteisiin.
- Käytkö joka päivä baareissa tanssimassa?
- Lopetin klassisen baletin tanssimisen, koska se oli niin kivuliasta ja rankkaa henkisesti.
- Ja nyt vain levittelet reisiäsi jännämiehille. Käytät varmaan huumeita ja kärsit mielenterveysongelmista.
- Ihan vain kirjoittelen kaikenlaisia juttuja. Ei oikein mitään ihmeempää.
- Minkä kokoset tissit sulla on? Näyttäs aika olemattomilta.
- Kaikille ei suoda kaikkea. Oi kuule oma miinuspuolen listani on ihan loputon. Ja vaikka kaiken korjaisi muuksi, niin yhä se on pielessä. Harmillista.
- Eli olet narsistinen jännä-Jenna, joka etsii puistoista sopivaa päiväpanoa pönkittääkseen olematonta egoaan?
- Kirjoittaa ajattelin. Ajatukset jotenkin liitävät keveinä ulkosalla. Niin kuin tuo
Lokki tuolla taivaalla.
- Ylipyntätty ja velkarahalla sosiaalista nostetta hakeva tekotaiteellinen mitättömyys sinä olet.
- Kylläpä tuo suihkulähde oli sitten hyvä idea kaupungilta asentaa. Todella kaunis.
(hihitystä)- Anonyymi00002
Varsin tylyä 😂
- Anonyymi00003
Keskustelua 😂
Tuon takia en välitä puiston penkeille. Ja ne jutut, jossa istutaan maalatulle puistonpenkille, ei pidä paikkaansa. Kun penkkejä ei voi maalata puistossa, kun pinnalle laskeutuu kuivuneita lehtiä, koivun urpuja ja siitepölyä. Eikä maalari voi muutenkaan kiertää pitkin puistoja. Vaan kyllä penkit rahdataan aina autolla tai ennen hevosella kaupungin varikolle ja maalataan sielä.
- Anonyymi00004
Eih, kyllä tästä on olemassa ihan faktaa- Buster Keaton jo aikoinaan näytti miten muuntautua valkopukuisesta herrasmiehestä vankikarkuriksi silmänräpäyksessä
Anonyymi00004 kirjoitti:
Eih, kyllä tästä on olemassa ihan faktaa- Buster Keaton jo aikoinaan näytti miten muuntautua valkopukuisesta herrasmiehestä vankikarkuriksi silmänräpäyksessä
Empäs muistanutkaan. tuli aikoinaan noita katottua. pidin lukiossa esitelmänkin niistä. sain ihan hyvän numeronkin vaikka pidin sen ihan tosta vaan pahemmin valmistelematta. Muistaakseni syntymä vuoden katoin ja pari kalvoo kopioin. sillon ei mitään enttiä ollu, että kirjastossa joutu käymään.
- Anonyymi00005
Lamppu Laamanen ~ Puisto ilman penkkiä.
- Anonyymi00007
Tuo oli hyvä!
Stilistinen yksinkertaisuus on kuva täydestä tyhjyydestä.
(hihitystä) - Anonyymi00008
Anteeksi, onkin Teemu Hirvilammen eikä Lampun. Aina ei tiedä mihin sanansa istuu.
- Anonyymi00009
Anonyymi00008 kirjoitti:
Anteeksi, onkin Teemu Hirvilammen eikä Lampun. Aina ei tiedä mihin sanansa istuu.
Ei nyt ollut kyse näistä herroista, vaan noista sanoista.
(hihitystä)
- Anonyymi00006
https://www.youtube.com/watch?v=Pqy4ErEMk6A
Tällaistako puistonpenkillä istuskelua tarkoitit....- Anonyymi00010
Joo
Joo Helsingissä on just tuollaista.
Kun kaikki maalaiset (ja muun maalaiset) haluavat yhdistyä vähäiseen geenipooliimme, niin Sanomista kuuluu.
((reps)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011021
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57969Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa142774- 65685
- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89538Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel101532- 39518
- 40516