Hei!
Mum mielestäni, jos maassamme lähdetään toteuttamaan moduulista pienydinvoimaa niin huoltovarmuiden näkökulmasta nämä on syytä hajauttaa ympäri Suomea ja sijoittaa syvälle peruskallioon louhittaviin tunneleihin, joita ei voi pommittaa droneilla tai ohjuksilla toimintakyvyytömiksi.
Ukrainassa on nähty, että Venäjä käyttää häikäilemättä energia-asetta hyödykseen tuhoamalla juurikin voimaloita ja jakeluasemia. Tästä syystä pitäisikin vatautua riittävin määrin varaosia ja sijoittaa voimalat juurikin syvälle kallioon.
Tämän lisäksi suosittelen jokaista suomalaista harkitsemaan aggregaatin hankkimista jo pelkkien tavanomaisten pidempien sähkökatkojen varalta, sekä tietysti pitämään riittävää määrää polttoainetta varastossa.
Suosittelen myös, että kaikki joilla on tulisija, pitämään nämä käyttövalmiina, nuohottuina ja kunnossa sekä tietysti varastoimaan polttopuita vähintään muutaman viikon tarpeiksi.
Ryokahuollon näkökulmasta suosittelen jokaista harkitsemaan maakellarin rakentamista ja tutustumaan siihen, kuinka ennen vanhaan ruuat sai säilymään pidempiä aikoja. Näihin kuului ainakin hapatus, savustus, suolaus, kuivaus. Kannattaa opetella myös nostamaa jäitä järvestä, koska hätätilassa tämä on ainoa tapa pitää kellari ja ruuat kylmässä. Jäät säilyvät koko kesän kellarissa, kun ne kunnolla peitellään sahanpuruilla ja turpeella. Kun perusasist ovat kunnossa, voikin säilöä koko talvikauden juurekset, perunat, porkkanat, punajuuret, lantut, sienet, kurkut. Lihat voi kuivata ja suolata sekä savustaa. Monia tuotteita voi myös säilöä säilykepurkkeihin, kuten esim. keittoja, kalaa tai lihaa.
Pahoin kuitenkin pelkään, että nykyajan ihmisistä enemistö ei selviäisi vaikeimpien aikojen yli. Vaikeina aikoina ainoa turva lieneekin yjteisöllisyys ja hyvät verkostot. Jos ihmiset ovat itsekkäitä niin lopulta kukaan ei selviä! Kyllä se vaan näin on!
Ohjeita vaikeiden aikojen yli
11
134
Vastaukset
- Anonyymi00001
Petrus Pennanen sanoi tuota jo toissa vaalitentissä! Pitihän se arvata että nyt sitten isot puolueet tulee ja sanoo tuon omana ideanaan niin se on niin hyvää, niin hyvää vaikka silloin naureskeltiin. Ja vielä se että niitä myödään Saksaan eiköhän senkin aika vielä tule...
- Anonyymi00003
Hei!
Mä en ole täällä tekemässä mitään puoluepoliittista vaalityötä vaan olen täällä iskemässä palstan naisia itselleni älykkyydelläni, tekemällä älykkäitä aloituksia!
- Anonyymi00002
´niin tunneleita, eli maalämpöä... tosi syviä unneleita jo maankuoren syvyyksiinkin, niin... mitä sitten,... 1200 metriä syviä maalmpäkaivja kjoaisessa omakotitalossa normia?
- Anonyymi00004
En uskoisi että ydinvoimaa kannattaisi ytittää käyttää koska on nähty että tieot-taitoa ei Sumesta löydy noiden rakentamiseen... joain muuta.
Ehkä jos yliopistojen sähkänkielto, kokonaan 2 vuodeksi kokonaan sähkön käyttökielto aivottomille yliopistoille, kun mitaan eivvät osaa, koonaan sähköt pis kaikilta yliopistoilta noin 2;ksi vuodeksi. Ne isotkin ydinvoimalat olisi kannattanut tehdä syvälle kallioo, sillä se avulla olisi saatu rauhoiteltua niitä ydinvoimasta kauhistuneita, eli jos homma menisi pahasti pieleen, niin voimalassa paksut teräsovet kiinni ja sitten parinkymmenen vuoden kuluttua mietittäisiin, että käydäänkö vilkaisemassa mitä siellä tapahtui.
Loppusijoituskallioon voisi tehdä muutaman moduulivoimalan.
Mutta myös ne voimajohdot pitäisi saada maan alle piiloon.
(Neuvostoaikoina Moskova päätti, että Virossa johtojen pitää olla maan alla ja niiden kulkemisen näkee nykyään lähinnä siitä, että jossain keskellä peltoa on pieni bunkkeri, jossa on muuntamo)- Anonyymi00005
Mä keksin ton kallioperään rakennettavan ydinvoimalan. Tai keksin sen sen jälkeen kun törmäsin Lappeenrannan miniydinvoimalahankkeeseen. Pilottihanke peruttiin. Mielestäni niitä ei kannata rakentaa liian lähelle asutuskeskuksia, vaan kymmenien kilometrien päähän. Sivusta.
Anonyymi00005 kirjoitti:
Mä keksin ton kallioperään rakennettavan ydinvoimalan. Tai keksin sen sen jälkeen kun törmäsin Lappeenrannan miniydinvoimalahankkeeseen. Pilottihanke peruttiin. Mielestäni niitä ei kannata rakentaa liian lähelle asutuskeskuksia, vaan kymmenien kilometrien päähän. Sivusta.
Valitettavasti joudun kertomaan, että olen puhunut tuosta asiasta jo joskus yli 20 vuotta sitten.
Eikä siitä ollut silloin mitään hyötyä, sillä eivät ne suostu miettimään mikä on järkevää, vaan aina tehdään kuten ennenkin.
(olen muuten ollut yhden kesän toissä ihan ydinvoimalan vieressä (Otaniemessä, sillä se niiden voimala oli silloin vielä toiminnassa.))- Anonyymi00006
buddy-love kirjoitti:
Valitettavasti joudun kertomaan, että olen puhunut tuosta asiasta jo joskus yli 20 vuotta sitten.
Eikä siitä ollut silloin mitään hyötyä, sillä eivät ne suostu miettimään mikä on järkevää, vaan aina tehdään kuten ennenkin.
(olen muuten ollut yhden kesän toissä ihan ydinvoimalan vieressä (Otaniemessä, sillä se niiden voimala oli silloin vielä toiminnassa.))Jaa, aikamatkasit ja varastit ideani. Oletko Kevin? Kai sinä sentään rikas olet aivoitustesi myötä 🧠? Rakennetaan oma fuusioreaktorimme :). Valtiolta salassa, tietysti 😉.
- Anonyymi00007
Aloitukseen sen verran että suosittelisin etsimään turvapaikan, joka ei sijaitse maassa jossa median palstoilla on vain sotaa, leikkauksia ja "älä tee näin jos haluat elää" lööppejä.
- Anonyymi00009
Oon kantis. A.I. : "Pakolainen on henkilö, joka on joutunut jättämään kotimaansa ja oleskelee sen ulkopuolella, koska hänellä on perusteltu syy pelätä vainoa rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisen mielipiteen tai yhteiskunnallisen ryhmään kuulumisen vuoksi." Kun tuota virallista määritelmää tutkaillaan niin sehän pätee minuun. "... Perusteltu syy pelätä vainoa r0dun vuoksi".
Eli koska kantiksia kohdellaan kuin roskaa (osoituksena hallitsemattomat immigraatiovirrat kotimaahani), niin tällä perusteella minulla on oikeus hakea turvapaikkaa jostain Euroopan slaavimaasta. Slaavimaissa yhä kunnioitetaan eurooppalaisia. Yli-immigraatiovirtaus nakertaa koko yhteiskuntaa, sen turvallisuutta sekä taloutta. Tällä tavalla se vaikuttaa haitallisesti myös itseeni.
Niin, ja sellainen ihan pikkujuttu 🤏 että ns. "mädätyksen" omaavissa valtioissa ovat globalistit johdossa. Ne ovat tämän kaiken sotkun alku ja juuri. Kyse on diktaattoreista, kommunisteista, fasisteista, "natseista". They are all the SAME. Niillä on kansainvälisiä, yhdessä Davosissa ynnä muualla juoniteltuja agendoja meidän päidemme menoksi. - Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Oon kantis. A.I. : "Pakolainen on henkilö, joka on joutunut jättämään kotimaansa ja oleskelee sen ulkopuolella, koska hänellä on perusteltu syy pelätä vainoa rodun, uskonnon, kansallisuuden, poliittisen mielipiteen tai yhteiskunnallisen ryhmään kuulumisen vuoksi." Kun tuota virallista määritelmää tutkaillaan niin sehän pätee minuun. "... Perusteltu syy pelätä vainoa r0dun vuoksi".
Eli koska kantiksia kohdellaan kuin roskaa (osoituksena hallitsemattomat immigraatiovirrat kotimaahani), niin tällä perusteella minulla on oikeus hakea turvapaikkaa jostain Euroopan slaavimaasta. Slaavimaissa yhä kunnioitetaan eurooppalaisia. Yli-immigraatiovirtaus nakertaa koko yhteiskuntaa, sen turvallisuutta sekä taloutta. Tällä tavalla se vaikuttaa haitallisesti myös itseeni.
Niin, ja sellainen ihan pikkujuttu 🤏 että ns. "mädätyksen" omaavissa valtioissa ovat globalistit johdossa. Ne ovat tämän kaiken sotkun alku ja juuri. Kyse on diktaattoreista, kommunisteista, fasisteista, "natseista". They are all the SAME. Niillä on kansainvälisiä, yhdessä Davosissa ynnä muualla juoniteltuja agendoja meidän päidemme menoksi.I'm not done yet. Eräs linkki, jonka otsikko on: Remu: Suomea ei ole! https://www.youtube.com/watch?v=OMjx9Z8RpuI . Jääköön se Ceausescun kuuluisa lopetus tällä kertaa linkittämättä. Tajuatte kyllä pointtini. Muistakaa! In God we (the people) trust 🙏🤝.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5501797Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18877- 84873
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101806Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50729- 63715
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2707- 63676
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74628- 65543