Datakeskukset lämmittävät vesistöjä ja vaikuttavat ympäristöön

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/779a4f92-7bd1-4d3f-8ad2-c0cb26aafb0c
"Datakeskusten piilevä ongelma paljastui – Voi aiheuttaa kriisin
Pelkästään Yhdysvalloissa datakeskukset voivat niellä saman verran jäähdytysvettä kuin New Yorkin metropoli.
Ongelma korostuu etenkin kuumina päivinä: suuri osa Yhdysvaltain maapinta-alasta sijaitsee lämpimillä leveysasteilla, jolloin jäähdytystä tarvitaan huomattavan paljon pohjoisempaan sijaintiin verrattuna. Yksittäisen keskuksen vedenkulutus voi kasvaa huipussaan jopa miljooniin litroihin päivässä, erityisesti veden haihtumiseen perustuvissa järjestelmissä. Asiasta kertoo The Register.
Tutkijoiden mukaan vuonna 2030 datakeskusten vaatima veden huippukapasiteetti on jopa 697–1 451 miljoonaa gallonaa (n. 2,6–5,5 miljardia litraa) vuorokaudessa.

Suomessa tilanne on viileämmän ilmaston ja veden saatavuuden vuoksi parempi. Pohjoismaissa datakeskuksiin riittää usein ilmajäähdytys, eivätkä ne niele kymmeniä miljoonia litroja vettä kuumimpinakaan päivinä."

Kyllähän datakeskuset lämmittävät vesistöjä tuollaisilla jäähdytysvesimäärillä ja vaikuttavat myös ilmaston lämpenemiseen, koska jos yksitätisen ihmisen toimet vaikuttavat ilmaston lämpenemisen, niin kyllä datakseksusten tuottama lämmöllä on vaikutusta, sitä on turha kiistää.
Lisäksi datakeskusten lämpimän jäähdytysveden vaikutus vesistön eliöihin on huomattavan suuri.
"Datakeskuksen tuottaman jäähdytysveden (lauhdelämmön) lämpötila vaihtelee yleensä 20–60 °C välillä, riippuen jäähdytysmenetelmästä ja siitä, hyödynnetäänkö hukkalämpöä kaukolämpöverkossa."
Varmana vaikuttaa veistön eliöihin tuhoisasti, jos sinne yli +30 asteen jäähdytysvettä lasketaan.
53757
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Aloituksessa käsitellään siaa maailmanlaajuisesta näkökulmasta, siinä samalla meillä Suomessa pääsee unohtumaan että pelkästään Suomen ydinvoimalat nimellistehollaan toimiessaan lämmittävät merivettä 5000- 6000 MW teholla.
Ydinvoimalat eivät tietenkkän tuota paljon ns. kasvihuonekaasuja mutta ne muuttavat uraanin energiaa lämmöksi tehokkaasti ja se lämpö päätyy ensin veteen ja sitten ilmastoa lämmittämään. Hämmästyttävän vähän siitä puhutaan...

Äänestä
  • << pelkästään Suomen ydinvoimalat nimellistehollaan toimiessaan lämmittävät merivettä 5000- 6000 MW teholla.
    Ydinvoimalat eivät tietenkkän tuota paljon ns. kasvihuonekaasuja mutta ne muuttavat uraanin energiaa lämmöksi tehokkaasti ja se lämpö päätyy ensin veteen ja sitten ilmastoa lämmittämään. Hämmästyttävän vähän siitä puhutaan. >>

    Niin, tietysti jokainen laitos lämmittää ympäristöään laitoksen tehon verran.

    Sinänsähän tuo osuus on aivan olemattoman pieni, jos sitä verrataan Auringon tuottamaan energiaan Maapallolle. Se ei siis ole käytännössä missään tekemisissä ilmastonlämpenemisen kanssa. Se on niin olemattoman pieni teho - vaikka paikallisesti onkin merkittävä.

    [Se ei aina ole tietenkään negatiivinen vaikutus: esim. Olkiluodossa lauhdevedet ovat samalla myös kulmakunnan paras kalapaikka.]

    Äänestä

Lisää energiaa datakeskuksille

"Datakeskusyrittäjä: Suomi tarvitsee viisi uutta ydinvoimalaa"

Äänestä

Kun Jenkeissä kansalaiset herää
on kello Suomessa iltapäivä 14-15.
Kuormitus nousee pilviin.
Datakeskus käy kuumana
virtaa kuluu

Äänestä

Sähköä kuluu, muttei työllistä vakituisesti

"Pankkijätti JPMorganChase sai hyväksynnän valtavalle 77 miljoonan dollarin verotuelle datakeskuksensa laajentamiseen. Tapaus on saanut huomiota ja kritiikkiä.

Sopimus on sikäli erikoinen, että miljardiluokan investoinnin odotetaan luovan ainoastaan yhden uuden vakituisen työpaikan. Samasta asiasta ollaan varoiteltu Suomessa – datakeskukset eivät valmistuttuaan työllistä montaakaan ihmistä"

Äänestä
  • Nimettäisiinkö datakeskukset uudestaan etäkäytettäviksi keskuksiksi? Ei kannata palkata suomalaista ylläpitoa(paitsi siivoaja). Kiinalaiset tekevät samaan hintaan kymmenhenkisellä porukalla ja ympäri vuorokauden.

    Äänestä

  • Laskepas että jos ne datakeskukset joutuvat maksamaan sähköstään samat verot kuin yksityinen suomalaiskuluttaja niin paljonko valtio saa rahaa jos sähköä kuluu 1500 MW teholla ympäri vuoden?

    Äänestä

Aika kumma juttu jos vesistöön johtavat hukkalämmöt - kaikissa järkevissä yhteiskunnissa energia otetaan talteen ja käytetään lämmitykseen. Helppo käyttää, kun taitaa olla reilu promille energian tarpeesta tarjolla.

Äänestä
  • Suomessa on rajallinen määrä sellaisia isoja asutustaajamia eli käytännössä kaupunkeja joihin on taloudellisestikaan järkevää alkaa kaukolämpöä johtaa.
    Pitää muistaa että se vasta hölmöä on ydinvoimaloiden lauhdutuslämpö eli hukkalämpö johdetaan mereen, sitä nimittäin tulee lähes vuoden ympäri sellaisella 4500- 5500 MW teholla kalojen valtakuntaa lämmittämään. Uutta ydinvoimalaa suunnitellaan Pyhäjoen tyhjilleen jääneelle jo kerran aloitetulle ydinvoimalatyömaan tontille, ei sielläkään noin 1200 MW kaukolämpölle ole tarvitsijoita, mereen vaan lämmöt...

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Suomessa on rajallinen määrä sellaisia isoja asutustaajamia eli käytännössä kaupunkeja joihin on taloudellisestikaan järkevää alkaa kaukolämpöä johtaa.
    Pitää muistaa että se vasta hölmöä on ydinvoimaloiden lauhdutuslämpö eli hukkalämpö johdetaan mereen, sitä nimittäin tulee lähes vuoden ympäri sellaisella 4500- 5500 MW teholla kalojen valtakuntaa lämmittämään. Uutta ydinvoimalaa suunnitellaan Pyhäjoen tyhjilleen jääneelle jo kerran aloitetulle ydinvoimalatyömaan tontille, ei sielläkään noin 1200 MW kaukolämpölle ole tarvitsijoita, mereen vaan lämmöt...

    No, jos pysyy alle terawatin tasolla hukkalämpö, niin sillä ei ole vaikutusta juuri mihinkään.

    Äänestä

TUULIMYLLYJEN 🌬 SATTUMAVOIMA EI RIITÄ

"Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka nostaa esiin sähkön riittävyyteen kylminä ja tuulettomina hetkinä, joiden pituus voi vaihdella vuorokausista viikkoihin.

”Sähköjärjestelmässä ei enää ollut paljonkaan marginaalia ja ison tuotantolaitoksen tai keskeisen rajayhteyden vikaantuminen olisi saattanut sää- ja kysyntätilanteen mukaan aiheuttaa selvää niukkuutta sähkössä”

Kauppalehti

Äänestä
  • IHAN HYVÄ, JOS VAIN AURINKO PAISTAISI KUNNOLLA SUOMESSA🌞
    TUULIMYLLY INNOSTUS HIIPUU👌

    "Suomessa rakennetaan tänä vuonna lähes 500 megawattia uutta aurinkosähkökapasiteettia, kun tuulivoimaa valmistuu arviolta vain 180 megawattia.
    Tuulivoimarakentaminen on romahtanut halvan sähkön hinnan takia. Tuulisina päivinä sähköä syntyy paljon samaan aikaan, mikä painaa hinnan alas ja tekee uusista investoinneista kannattamattomia"

    Verkkouutiset

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    IHAN HYVÄ, JOS VAIN AURINKO PAISTAISI KUNNOLLA SUOMESSA🌞

    Joopa joo, aurinkovoima tuottaa parhaiten kesällä koska silloin päivien pituuskin on suurimmillaan. Siis aurinkovoima tuottaa eniten silloin kun sähkönkulutus on pienimmillään, kun sähkönkulutus yllättäen on suurimmillaan talvipakkasten aikana niin...paljonko tuottaa aurinkovoima marras- helmikuun aikana, aika tasan plus miinus nollaa on näyttänyt tuotto olevan ja viime yönäkään ei paljoa tuotettu, tämä se vasta varsinaista piiperrysvoimaa on .

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    IHAN HYVÄ, JOS VAIN AURINKO PAISTAISI KUNNOLLA SUOMESSA🌞
    TUULIMYLLY INNOSTUS HIIPUU👌

    "Suomessa rakennetaan tänä vuonna lähes 500 megawattia uutta aurinkosähkökapasiteettia, kun tuulivoimaa valmistuu arviolta vain 180 megawattia.
    Tuulivoimarakentaminen on romahtanut halvan sähkön hinnan takia. Tuulisina päivinä sähköä syntyy paljon samaan aikaan, mikä painaa hinnan alas ja tekee uusista investoinneista kannattamattomia"

    Verkkouutiset

    Vaikka rakennettuna olisi 100000 MW nimellistehon edestä aurinkovoimaa, sen vuotuinen kokonaistuotto voisi olla enintään 17- 20 % Suomen nykyisestä sähkönkulutuksesta. Viime yönäkään ei aurinkovoima tuottanut mitään noin 11- 12 tuntiin...

    Äänestä

Tuulimyllyjen sattumaenergia maksaa liikaa

"Yli puolet suomalaisista kokee maksaneensa sähköstä liikaa"

Äänestä
  • Jauhatko viljaa tuulimyllyllä?

    Äänestä

  • Suomessa sähkön vuosittainen keskihinta on halvimpia Euroopassa, jonain vuotena ollut jopa halvin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Jauhatko viljaa tuulimyllyllä?

    tuulimyllyjä käytetään nykyään sähkön tuottamiseen, jos sattuu tuulemaan.

    Äänestä

Siinä sitä on tulossa laitos jolla pyörittää tekoäly huijauksia.
Fingrid suunnittelee uutta suurjännitelinjaa että sähkö riittää. Eihän tuo hanke imaise kuin reilusti yli yhden Loviisan ydinvoimalan tuotannon valmistuessaan. Sattumasähkö ei kelpaa.
Hukkalämmön hyödyntäminen olematonta, kaikki lämmöt taivaalle.
Raiskataan yksityisten maat voimalinjoilla, ja ympäristön asukkaat nauttii suurtehopuhaltimien ujelluksesta. Ei kai kunnan vesijohdotkaan riitä, pitää tehdä isommat vesiputket Päijänne tunnelista.
Järkyttävä suunnitelma!

https://www.nurmijarvi.fi/teemasivut/datakeskus/#h-klaukkalan-datakeskushanke

Äänestä
  • Näitä suunnitelmia datakeskuksista on lähes joka kunnassa Suomessa, mutta varmaa on, että valtaosaa näistä ei tulla koskaan toteuttamaan.

    Äänestä

  • Sattumasähkökin kelpaa silloin kun sitä on, sähkö valtakunnanverkossa ei ole korvamerkittyä.
    Jos olisit lukenut jutun josta linkkaat, tietäisit että keskuksen jäähdytys tulee olemaan ilmajäähdytys ja tässä vaiheessa selvitellään myös mahdollisuuksia ottaa lämpöä talteen kaukolämmöksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sattumasähkökin kelpaa silloin kun sitä on, sähkö valtakunnanverkossa ei ole korvamerkittyä.
    Jos olisit lukenut jutun josta linkkaat, tietäisit että keskuksen jäähdytys tulee olemaan ilmajäähdytys ja tässä vaiheessa selvitellään myös mahdollisuuksia ottaa lämpöä talteen kaukolämmöksi.

    Selvitellään eli todennäköisesti hukkalämpöä ei koskaan hyödynnetä,

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sattumasähkökin kelpaa silloin kun sitä on, sähkö valtakunnanverkossa ei ole korvamerkittyä.
    Jos olisit lukenut jutun josta linkkaat, tietäisit että keskuksen jäähdytys tulee olemaan ilmajäähdytys ja tässä vaiheessa selvitellään myös mahdollisuuksia ottaa lämpöä talteen kaukolämmöksi.

    Lämpöä tulee niin paljon ettei sitä voi minnekään tunkea. Nurmijärven kirkonkylän ja Klaukkalan taajamat on mahdollisia kohteita mutta ei ne pysty sitä lämpömäärää ottamaan vastaan mitä datakeskus tuottaa. Eli suurin osa on puhallettava taivaalle. Muut mahdolliset lämmön vastaanottajat on jo niin kaukana ettei ole kannattavaa alkaa rakentamaan siirtoputkistoja.
    Aivan sama kuin haihattelut Loviisan ydinvoimalan lämpötuotannosta pääkaupunki seudulle käyttöön, on liian kaukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Noin asia lienee, sijaintipaikan valinta on näiltä osin mennyt pieleen mutta kuitenkin niinkin kannattavasti toimijoiden kannalta että ei sen väliä vaikka suuri määrä lämpöä tuupataankin taivaalle sen sijaan että se otettaisiin hyötykäyttöön.
    Loviisan lämpöä realistisempaa "haihattelua" oli jossain vaiheessa suunnitelmat johtaa Porvoon jalostamon jäähdytyslämpöä pääkaupunkiseudulle, siinä oli kai jo mietittynä putkille linjausvaihtoehtojakin mutta ei ole aikoihin asiasta ollut mitään näkyvää esillä. Vai onko päällä joku vuosien valituskierros maanomistajilta?

    Äänestä

KÄYTETÄÄN KRYPTOVALUUTTOJEN LOUHINTAAN

"Otetaan esimerkiksi nämä kryptovaluuttalouhijat, he eivät ole oikeutettuja sähkötukeen, joka on nyt poistettu. Eikä heillä ole oikeutta arvolisäverovähennyksiin, he ovat yrittäneet kaikkensa, että he näihin muotoihin pääsee mukaan.

Verohallinnon mukaan tällaisia tapauksia on "vaikea havaita", mutta heidän arvion mukaan 44:stä datakeskuksesta kahdeksassa on todettu kryptolouhintaa"

Mtv

Äänestä
  • Ketkä ovat oikeutettuja sähkötukeen?
    Jos harjoitan kryptovaluuttalouhintaa kotonani, menetänkö esim. sähkötuen jota en tietääkseni saa?
    Onko huomenna pouta?

    Äänestä

Muskin mukaan halvin paikka tuottaa tekoälydataa on avaruus

Äänestä

SÄHKÖN KULUTUS NOUSEE, EIKÄ SITÄ RATKAISTA SATTUMA- ELI TUULIVOIMALLA

"Suomessa datakeskuksia on nyt reilut 30 ja niiden osuus sähkönkulutuksesta on tällä hetkellä noin 2,3 %
Mikäli parikymmentä merkittävää hanketta toteutuvat, datakeskusten sähkönkulutus nousisi vuoteen 2030 mennessä noin 5–6 % Suomen kokonaiskulutuksesta"

Verkkouutiset

Äänestä
  • Tuulivoima tuottaa vuositasolla noin 35 % kaikesta Suomen sähköstä. Se tarkoittaa että huomattavan suuri määrä polttamiseen pohjautuvaa tuotantoa on poissa hiilidiokdsidia ja muita ympäristöä pilaavia päästöjä tuottamasta. Tiedämme kyllä mikä on tuulivoiman suurin ongelma, se on heikko tuotto vähätuulisina aikoina ja siitä seuraava tarve korvaavalle tuotannolle juuri niinä aikoina.
    5- 6 % lisäys kulutuksessa tuottaisi vaikeuksia vain juurikin niinä vähätuulisina ja muutenkin suuren kulutuksen aikoina eli lähinnä sydäntalvella kovimpin pitkäkestoisimpien pakkasten aikaan. Toistaiseksi olemme selviytyneet ko. ajoista lähinnä rajojen yli tapahtuneen tuonnin ansiosta, siis riittävyys on jo nyt ongelma talvipakkasten aikaan, kotimainen tuotanto ei silloin enää vastaa täysin kulutusta, saati että olisi vielä reilusti varavoimaakin.
    Meillä pitäisi jo olla rakenteilla, mieluummin lähes valmiina, esim. 2-3 kpl noin 1000 MW hiili/öljy/kaasu/ydinvoimavoimalaa mutta onko missään mitään tekeillä, eipä ole, ei ilmeisesti edes vakavissaan suunntteilla.

    Äänestä

  • Juuri nyt Suomen ydinvoimalat lämmittävät vesistöjä noin 6000 MW teholla...

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Juuri nyt Suomen ydinvoimalat lämmittävät vesistöjä noin 6000 MW teholla...

    << Juuri nyt Suomen ydinvoimalat lämmittävät vesistöjä noin 6000 MW teholla. >>

    Ja aurinko 120 000 000 MW teholla.

    Äänestä

Suomen kylmä ilmasto sopii datakeskuksille

"Suomeen on suunniteltu lukuisia suuria datakeskushankkeita. Suomen viileä ilmasto ja halpa sähkö houkuttelevat sähköä runsaasti kuluttavia ja paljon lämpöä tuottavia keskuksia"

Äänestä
  • Sähkö ei välttämättä ole halpaa tulevaisuudessa Suomessakaan, sen ymmärtävät tulijatkin mutta eiköhän ne suurimmat houkuttimet ole valtion ja kuntien tarjoamat erilaiset tukiaiset.
    Viieätä ilmastoa löytyy muualtakin niin pohjolasta kuin esim. Chilestä, Argentiinasta tms.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Sähkö ei välttämättä ole halpaa tulevaisuudessa Suomessakaan, sen ymmärtävät tulijatkin mutta eiköhän ne suurimmat houkuttimet ole valtion ja kuntien tarjoamat erilaiset tukiaiset.
    Viieätä ilmastoa löytyy muualtakin niin pohjolasta kuin esim. Chilestä, Argentiinasta tms.

    Chilessä pitää rakentaa korkealle vuoristoon. No, Chilessä on rannikkoa, joten vettä saa

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Chilessä pitää rakentaa korkealle vuoristoon. No, Chilessä on rannikkoa, joten vettä saa

    Niinpä, ja korkealla vuoristossa on lähes aina viileätä.

    Äänestä

  • Suomen edullinen sähkönhinta ja kylmempi ilmasto kiinnostaa tietenkin. Datakeskukset tulevat silti aika lailla varmuudella vaikuttamaan kuluttajien sähkön hintaan.

    Äänestä

Kun datakeskuksien toimijat tulevat autoritaarisista maista, kuten esim. Venäjältä ja Kiinasta, on syytä katsoa, mitä kaikkea siihen kokonaisuuteen liittyy.

Suojelupoliisin mukaan datakeskuksista voi tulla autoritaaristen valtioiden väline. Kuntien ei pitäisi tehdä sopimuksia tuntematta yritysten taustoja. Kuntien on syytä huomioida monet eri seikat.

Kunnilla on sokea piste datakeskuksissa – Supo: Ottakaa yhteyttä meihin ennen sopimusten tekemistä
https://yle.fi/a/74-20232079

Äänestä
  • Venäjäkö on sijoittamassa datakeskuksia Suomeen?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Venäjäkö on sijoittamassa datakeskuksia Suomeen?

    Ja Kiina

    'Hollannissa tapahtui joitakin viikkoja sitten iso tapaus, jossa 800 palvelinta takavarikoitiin. Ne olivat mahdollistaneet nimenomaan venäläisten kybertoimintaa"

    Äänestä

NYT KADULLE ISTUMAAN

"Tekoälyä ylläpitävät valtavat laitokset käyttävät runsaasti vettä jäähdytykseen. YK:n raportin mukaan ne voivat tulevaisuudessa tarvita tähän tarkoitukseen 9,3 biljoonaa litraa vettä. Koko ihmiskunta kuluttaa vähemmän juomavettä vuodessa

Viime vuonna datakeskukset käyttivät suunnilleen yhtä paljon sähköä kuin maailman 11:nneksi suurin sähkönkuluttaja Saudi-Arabia.

Jos kehitys jatkuu niin kuin raportissa ennustetaan, varsinkin ilmastoon ja luonnonvaroihin kohdistuva paine kasvaa voimakkaasti. Vaikutus johtuu tekniikasta, jonka käyttöä on aina vain vaikeampi välttää"

Tieteen kuvalehti

Äänestä
  • Mutta eivät ne datakeskukset juo sitä jäähdytysvettään kuten ihmiset.
    Kirjoitan nyt vain lyhyesti jotta kuormittaisin datakeskusta vähän.

    Äänestä

TUULIMYLLYILLÄ EI ONGELMAA RATKAISTA

"Suomen energiainfrastruktuuri ei kestä suunniteltua datakeskusten määrää.

– Eihän meillä ole sellaista sähkön tuotannon määrää Suomessa olemassa tällä hetkellä, millä tuommoinen sata hanketta voitaisiin operoida.

Erityisesti säätövoiman eli jatkuvan energiantuotannon puute on ongelma. Energiajärjestelmä vaatii kansainvälisten tutkimusten mukaan 30 % kulutuksesta säätövoiman tehona, mutta Suomessa tämä ei enää toteudu"

yle

Äänestä
  • Mutta voidaanko ajatella että sähkön niukkuus olisikin joidenkin tahojen tavoite, se kun melko varmasti nostaisi hintoja ja lisäisi voittoja ja silleen. Nythän tilanne on tuottajan kannalta huono, kun tuulee hyvin ja tuulivoima tuottaa hyvin, tuote pitää myydä olemattoman halvalla ja kun tuulee heikosti, myytävääkään ei juuri ole.

    Äänestä

ja tuulivoimalat tappavat lintuja ja se MÖRISEVÄ ÄÄNI....

Äänestä

tuulivoimaloita kannattaisi rakentaa hautausmaiden keskelle, pystyyn, silloin voisi kuvitella kuolleiden ruumiiden ääniä, miten tuulivoimala mörisee heiltä

Äänestä

Hyvä 👌

"Datakeskusten sähkövero nousee tänään 1. heinäkuuta merkittävästi. Suuret konesalit siirtyvät alemmasta veroluokasta II yleiseen veroluokkaan I, jolloin sähkövero hyppää 0,05 sentistä 2,24 senttiin kilowattitunnilta"

Äänestä
  • Se on 4480 prosentin korotus.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Se on 4480 prosentin korotus.

    Suomen parhaaksi 🇫🇮

    Äänestä

tuulimyllyillä sattumasähköä datakeskukselle?

"Tässä vaiheessa rakennetaan 110 megawatin kapasiteetti, mikä vastaa noin 82 500 kotitalouden sähkönkulutusta"

Äänestä

Perunapää varas sosiaalitoimisto seurakunta. Haista paska ei voi kun tuulee sieltä päin kuntia.

Äänestä

Hommaa apina asianajaja..!

Äänestä

Syyte varatuomarilla harkittevana. Ne posti.

Äänestä

Austraaliaan kunnon laki

"suurten uusien datakeskusten tulisi varmistaa, että uutta sähköntuotantoa rakennetaan. Sähköjärjestelmään on syötettävä vähintään niin paljon energiaa kuin datakeskus käyttää. Näin datakeskuksista tulee nettotuottajia, eikä nettokuluttajia"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/779a4f92-7bd1-4d3f-8ad2-c0cb26aafb0c
"Datakeskusten piilevä ongelma paljastui – Voi aiheuttaa kriisin
Pelkästään Yhdysvalloissa datakeskukset voivat niellä saman verran jäähdytysvettä kuin New Yorkin metropoli.
Ongelma korostuu etenkin kuumina päivinä: suuri osa Yhdysvaltain maapinta-alasta sijaitsee lämpimillä leveysasteilla, jolloin jäähdytystä tarvitaan huomattavan paljon pohjoisempaan sijaintiin verrattuna. Yksittäisen keskuksen vedenkulutus voi kasvaa huipussaan jopa miljooniin litroihin päivässä, erityisesti veden haihtumiseen perustuvissa järjestelmissä. Asiasta kertoo The Register.
Tutkijoiden mukaan vuonna 2030 datakeskusten vaatima veden huippukapasiteetti on jopa 697–1 451 miljoonaa gallonaa (n. 2,6–5,5 miljardia litraa) vuorokaudessa.

Suomessa tilanne on viileämmän ilmaston ja veden saatavuuden vuoksi parempi. Pohjoismaissa datakeskuksiin riittää usein ilmajäähdytys, eivätkä ne niele kymmeniä miljoonia litroja vettä kuumimpinakaan päivinä."

Kyllähän datakeskuset lämmittävät vesistöjä tuollaisilla jäähdytysvesimäärillä ja vaikuttavat myös ilmaston lämpenemiseen, koska jos yksitätisen ihmisen toimet vaikuttavat ilmaston lämpenemisen, niin kyllä datakseksusten tuottama lämmöllä on vaikutusta, sitä on turha kiistää.
Lisäksi datakeskusten lämpimän jäähdytysveden vaikutus vesistön eliöihin on huomattavan suuri.
"Datakeskuksen tuottaman jäähdytysveden (lauhdelämmön) lämpötila vaihtelee yleensä 20–60 °C välillä, riippuen jäähdytysmenetelmästä ja siitä, hyödynnetäänkö hukkalämpöä kaukolämpöverkossa."
Varmana vaikuttaa veistön eliöihin tuhoisasti, jos sinne yli +30 asteen jäähdytysvettä lasketaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu