Mikäs sen parempaa mitä harjoitella fyysisiä, tai muita urheilullisia lajeja koko perheen kesken.
Tänään harjoiteltiin kolmessa hikoiluttavassa lajissa.
Voidaan kutsua yhteiseksi laatuajaksi.
Kesä tulossa, oletteko itse hakeutumassa ns. kesäkuntoon?
AV
Tänään harjoiteltiin kolmessa hikoiluttavassa lajissa.
Voidaan kutsua yhteiseksi laatuajaksi.
Kesä tulossa, oletteko itse hakeutumassa ns. kesäkuntoon?
AV
Vastaukset 44
Vanhimmat
VAÖJE SE PM ,OL' ,ORJRMN YORÖÖ' ÅOY''--- VAÖJRRÖÖA RÖ'' Ö'ÖÖÖ'' LALSO M'LLOÖEOV'M ,IRIA VIPÖÖDRESA 3ÖÖ'''
Ääretöntä aivosoluja tuhoavaa juopottelua ei luokitella urheilulajiksi, se vie tekstistä kokonaan ymmärrettävän kirjoitusasun.
AV
Kuulostaa hauskalta treenata koko oerheen voimin 🤗
Minun motivaationi liikkua on se, että haluan parantaa kuntoani ja ylläpitää terveyttäni, kesäkunto ei itsessään ole tavoite.
Tänä viikonloppuna on tullut urheiltua käymällä salilla, lenkillä (minkä ohessa porrastreenissä) ja tein kaikenlaisia pihahommia. Pihahommat eivät nyt varsinaisesti ole niin raskaita, mutta aktiviteettia silti 😊
Aletheias
Pihahommissa tulee kokonaisrasitusta, liikkeiden toistojen määrän kautta.
Huomaamatta "treenaa".
Juu, tytön äiti ei ole kovin urheilullinen. Se tekee homman hauskaksi, vähän koomisuutta suorituksissa, mutta yritystä löytyy huumorin kautta.
AV
Totta, tuleehan siinä puutarhassa puuhastellessa kaikenlaista liikettä huomaamatta. Ja ajattelen, että mikä tahansa liike on parempi kuin pelkkä sohvalla makoilu, niin mukavaa kuin sekin on 😊
Urheilun ei tarvitse olla niin vakavaa. Pääasia, että siitä nauttii. Tuli mieleen, kun kävimme aikoinaan ystäväni kanssa pelaamassa squashia ja molemmat olimme niin surkeita siinä, että itse pelaamisesta ei tullut mitään, mutta meillä oli superhauskaa ja siinä sai todella hikoilla, sillä yritimme kuitenkin tosissamme 😁 Emme tainneet lopulta olla riittävän nopeita siihen lajiin, joten tuo harrastus loppui muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen.
Aletheias
Kyllä urheilemisen tulee olla pääosin hauskaa.
Kukin menee omalla tasollaan, ja tänäänkin naurua riitti. Korista ei pelata kuljettamalla palloa sylissä, eikä vastustajan paitaa saa yrittää repiä päältä heittotilantessa.
Ilmeisesti joku yritti tasoittaa osamattomuuttaan laittomuuksilla.
Liike on lääke moneen vaivaan.
AV
Urheilu on nimenomaan hauskaa ja siitä tulee niin hyvä olo 🤗
Laittomuudetkin ovat vain tulkintakysymys, ei kai se nyt haittaa jos pari askelta kuljettaa palloa sylissään 😄
Aletheias
Kai kivempaakin tekemistä on kuin urheilla niin kai mukavampaakin tekemistä löytyy ja on eli hanki parisuhde
Kävin eilen kuntoilemassa. Tänään on välipäivä. Kuntosalin kautta kauppaan ja kotiin.
Eteisessä kompastuin matonkulmaan, kaaduin ja satutin oik. polveni. Kädet täynnä kauppakasseja, enkä nähnyt mihin astuin. Pahus!
Nyt polvessa on hiertymä ja iho rullalla (ei tullut verta). 😒🩹🦵
Kuntoilu on terveellistä. Tämä muu elämä ja arjenpyöritys on erittäin vaarallista. Ei koskaan tiedä, missä ne varapaikat väijyvät? 😉
Hmm...poista matot, elämä helpottuu ja tulee turvallisemmaksi.
AV
Täällä on jo ehdotettu eteisen maton poistamista. En suostunut. Matto kuuluu sisustukseen. Minun pitää oppia kävelemään kompuroimatta. Eikä aina tarvitse touhottaa muka kiireessä.
Vika oli minun. Ei mattoa saa siitä rangaista.
Itse olen poistanut omasta asunnosta matot laiskuussyistä, lattia on paljon helpompi puhdistaa ilman mattoja.
Matot kuuluvat sisustukseen, karulla miehellä karu sisustus:)
AV
Mulla on ollut kasvuiässä varpaat kynnyksissä kiinni vähän väliä. Uskallan näin vanhmmiten oll leikkaamatta kynsiä kun liikkuminen vähentyy. Nää keltastuu kivasti. Noita Nokinenälle olisi aineksia.
Millä mittarilla näistä puhutaan desi... - milleistä?
Sinun täytyisi hankkia oma mies joka huomaa vaarallinen matto ja heittää maton pois ja et kaadu enään mattoon
Ap.: "Mikäs sen parempaa mitä harjoitella fyysisiä, tai muita urheilullisia lajeja koko perheen kesken."
Yliopiston vessan seinässä oli Disneyn Mickey Mouse -lehden mainoslausetta mukaellen: Incest, fun for the whole family.
Mickey, Donald Trump ja Jeffrey Epstein tulevat samasta maasta?
AV
Melkein kadehdin aloittajaa. Meillä kyllä kaikki liikkuvat mutta yhdessä ani harvoin joudetaan. Kaikilla omat menot ja kaverit. Sanoin kerran lapselle että ota minut mukaan suppailemaan, vastasi, mene sinä ikäistesi kanssa ja lähti koulukaverinsa kera. Kävin sitten yhden muutaman tunnin tutustumiskurssin, oikein mukavaa oli, mutta edelleen se kaveri puuttuu, ei yksin ole kiva.
Rakastelu on parasta treeniä, mutta sitä voi tehdä vain isi ja äiti kahdestaan. Mitäs lapset sillä aikaa tekisivät?
Rakastelu ei yllättävää kyllä ole parasta treeniä. Se kuluttaa ihmisestä riippuen 150-350 kcal puolessa tunnissa. Tuo on varmaan mitattu älykellolla, kuka se nyt rannettaan koko ajan vispaisi rakastellessa:)
AV
Mutta, voihan kumppanilta aina kysäistä vaikka 500 kcal kuluttavaa yhteistä aikaa?
Joo, käy mutta saanko olla alla:)
AV
Sullei oo Casio-kelloa. No ei oo mullakaan.
En harrasta kesäkuntoa,bikinikuntoa tai muutakaan vastaavaa -kuntoa. Liikun ihan hyvän olon, terveyden ja yleisen hyvinvoinnin vuoksi. En oikein edes ymmärrä mitä kukaan saa tuollaisesta -kuntoon hankkiutumisesta. Vaan jokainen oman mielensä mukaan ja mikä itsestä hyvältä tuntuu.
Mjaa, siitä saa paremman kunnon. Motiivit ihmisillä voi vaihdella.
AV
Viikonlopulta kahdelta harjoitukselta luuri on mitannut 3000 kcal. Lisäksi uintikausi avattu järvessä. Mutta enemmän olen hakeutumassa syys- ja talvikuntoon.
En ole koskaan tehnyt juuri mitään perheen kesken.
Tosi hyvät lukemat, sinulla on tehokkaat treenit.
10 000 askelta polttaa noin 500 kcal. Juoksu on tehokkainta, kuluttaa painosta riippuen jopa 1000 kcal tunnissa.
Keväällä aktiviteetit lisääntyvät jo luonnollisella tavalla, aurinko paistaa ulkoliikuntaa lisäten.
Kevätkunto tulee jo tuosta aktiivisen ajan määrän lisääntymisestä.
AV
...Sikäli tuo älylaitteiden laskema kaloreiden määrä perustuu ihan hyvään ajatukseen.
Siinä verrataan leposykkeen (mikä on jo taltioitu) ajallista muutosta + lisätään aikamääreessä ranneliikkeiden määrä.
"Kello yhdistää syketiedon ja ranneliikkeet. Ranteen liike kertoo liikkeen intensiteetistä (esim. kävely vs. juoksu), ja syke kertoo kuinka raskaasti sydän tekee työtä".
AV
Minulla luuri ei saa syketietoja mistään, mutta koordinaatit, korkeuden ja askeleet se mittaa. Luulen että energiakulutuksen arvio on yläkanttiin.
Kalorimittareihin ei ole luottamista. Parhaatkin voivat valehdella lähes puolet lukemasta. Huonommat vielä enemmän.
Tuo on ärsyttävää, koska itse tykkään seurailla treenin aikaisia lukemia kesken treenin ja treenin jälkeen. Sykevyöllä saa totuudenmukaisempia lukemia sykkeestä kuin pelkällä kellolla, mutta ei sekään ole kuin suuntaa antava.
Ainakaan muiden lukemiin ei omiaan kannata vertailla.
3000 kcal vastaa maratonin juoksemista.
Tunnin juoksulla ei kuluta 1000 kcal, jollei juokse todella lujaa. Jos maratonivauhti menee alle kolmen tunnin, niin sitten kyllä. Jos tamppaa matkaa vaikka 5 tuntia, kuluttaakin enää vain n. 600 kcal.
Huonokuntoinen ei kuluta yhtään sen enempää, vaikka sykkeet hyppii tapissa. Väsymys on vaan merkki (liian) kovasta rasituksesta. Sykemittari ei välttämättä tiedä sitä. Huonokuntoinen ei pysty kuluttamaan paljon kaloreita.
Todellinen kulutus riippuu myös omasta koosta, kehonkoostumuksesta, tyylistä ja lajikokemuksesta.
xLiner
Kilometrejä mulla oli yhteensä yli maratonin verran, mutta nopeus oli matala ja idea vain edetä taloudellisesti ja nähdä paikkoja. Hölkällä aloittamani lenkin vaihdoin kävelyksi kun alkoi tuntua että energia loppuu eikä tarkoitus ollut lepäillä koko loppupäivää.
Arvioisin että murtsikkahiihdossa saa samassa ajassa enemmän energiaa poltettua, ainakin raskaalla kelillä ja huonoilla välineillä, kuin juoksussa, kun keskivartalon isot lihakset tekee myös työtä.
Sinkut palstalla 🤣🤣🤣
Sinkutkin ovat ihan normaaleja ihmisiä. Joku kommentoija sitä ei ehkä aina ole, haluaa jokaisen toimivan, ajattelevan ja elävän samoin mitä itse?
AV
Rantakunnossa ne hylkeetkin on. Somessa tulee aina välillä vastaan se "perhe pyöräilee". Siinä pikkulapsi puhuu taukoamatta ja se on ihan hauskaa katsottavaa. :)
Kuka täällä pitää armeijan kanavaa päällä?
Vai onko se poliisi? Anyway.
https://velvetpleasure.fi/varustelu
,,
Liikunta on hyväksi, kesäkunto -löpötykset pahaksi.
Ihan kaikenikäiset, kaikenkokoiset ja kaikennäköiset saavat pukeutua kesällä miten mielivät. Ja talvellakin. Minusta on kiva katsella, miten rohkeita ihmiset nykyään ovat. Tosin mun lapsuudessani ei juuri ollut lihavia ihmisiä. Luokalla ei ollut ainuttakaan. Nykyään luokkakuvissa puolet ovat ylipainoisia. Lihavuus on enemmänkin tämän vuosituhannen juttu. Ehkä siksi ollaan vapaampia ja hyvä niin.
Ja lihavakin voi olla kovakuntoinen. Tiedän montakin.
xLiner
Viime kesänä ihastelin erästä tyylikästä ainakin 80-vuotiasta rouvaa, jolla oli kaupunkireissulla lyhyet sortsit. Rouva oli varmasti aina ollut hoikka ja hänellä oli ruskettunut iho. Vaikuttava! Hälle sopi.
Mun ruokapäiväkirjan pitoni toimii edelleen loistavasti. Liikkumiset olenkin kirjannut aina. Tuolla ei tosin ole mitään tekemistä kesän kanssa. Eikä minkään muunkaan yksittäisen vuodenajan.
xLiner
Monesti tullu sen yhen elokuvan tunnari mieleen niistä niitten yhteishölkistä.
Yksinkin voi reenailla.
https://www.youtube.com/watch?v=_YYmfM2TfUA
Täällä kun on niin monta asiasta tietävää, niin neuvokaapas yksi hyvä liike, joka haastaisi mahdollisimman hyvin koko kroppaa, mutta olisi huonompikuntoisellekin mahdollinen.
Burpee – monipuolinen yleisliike.
Nopeuden ja toistomäärän voi säätää oman kunnon mukaan.
Aloittaa vaikka viidella toistolla, huilaa 3 minuuttia ja tekee taas 5 toistoa.
Kunnon kasvaessa nopeutetaan liikettä tehden useampia peräkkäisiä toistoja.
Tämä kaveri on aloittanut joskus muutamasta toistosta, tullut aika kovaan kuntoon.
Komeeta katseltavaa.
https://www.youtube.com/shorts/ljm59AIVtDM
Ei tule onnistumaan tuo. Pyydettiin liikettä, joka onnistuu huonompi kuntoiseltakin.
Tai chi vai mikä se nyt on, jota tuolla Aasian suunnassa iäkkäämätkin harjoittaa. Sieltä varmasti löytyisi jotain helposti lähestyttäviä, mutta toimivia liikkeitä ja liikesarjoja. Itse en ole tuohon tutustunut sillä tasolla, että osaisinnsuoraan jotain tiettyä ehdottaa. Oliko jollain parempaa tietoa tuosta?
Meilläkin pitäisi järjestää sellaisia samanlaisia puistojumppia, joita esim. Kiinassa on.