K- kaupassa oli sunnuitaina heti kun aukesi kello 12.00 tänään poimittuja mansikoita myynnissä.
Ei varmaan oltu samana päivänä poimittu, koska koko aamu oli myrsy ja vettä satoi, lisäksi viereisillä mansikkatiloilla ei ollut poimijat töissä sunnuntai aamuna, eli täyttä valetta.
Ensikerralla merkitsen sen laatikon lauantiana ja katson onko sama sunnuntai aamuna myynnissä.
Varokaa kauppiaat!

Vastaukset 6
Vanhimmat
olenpa muinoin ollut eräällä mansikkamaalla muutamanakin kesänä ahkeroimassa ja vaikka me poimijat emme sunnuntaisin töissä olleetkaan, itse viljelijät perheineen olivat
mansikkas (ja viljele ne myös)niin saat varmasti tuoretta! Hittoako sitä kitistä, kun hyvää laatua kuitenkin kaupasta sait. Että jaksetaan valittaa.
Miksi kaupan pitää valehdella, että mansikat on 'tänään poimittuja', kun ei ne ole.
Onhan tuosta syytä kitistäkkin!
Eri asia, jos siinä ei olisi lukenut mitään, koska mansikat on poimittu.
mansikkamailla, joissa nuorena olin kesätöissä tai myöhemmin lisätienestiä hakemassa saivat vapaaehtoiset olla sunnuntaisin töissä. sunnuntailisiä ei tullut, mutta isäntä oli reilu ja maksoi normaalipalkan lisäksi hiukan extraa.
että kyllä jossain saattaa olla tuoreita mansikoita sunnuntainakin :)
Ehkäpä mansikat eivät tulleetkaan siitä naapuritilalta... tai oli poimittu samana aamuna jo ennen myrskyä... tai myrskyn aikana...
Mansikoita kasvatetaan myös kasvihuoneissa. Niissä on seinät ja katto. Ei haittaa myrsky poimintaa.