https://tunnelmallisiamakuja.com/2018/12/10/varsisellerikeitto-joka-ei-maistu-varsisellerilta/
Enpä olisi koskaan uskonut, että kasviksista saa näin herkullista, maukasta
ja täyttävää kasviskeittoa.
Kaappiin oli jäänyt varsiselleriä ja ajattelin, että mitä siitä voisi tehdä, ei roskiinkaan viitsisi heittää, joten tein siitä varsisellerikeittoa ja olen tehnyt sen jälkeen useita kertoja, niin maukasta, täyteläistä ja hyvänmakusita siitä on tullut, ainakin omaan makuuni.
En olisi koskaan uskonut, kuinka hyvää kasviskeitto voi olla, kun vertaa siihen
parjattuun lapsuuden kesäkeittoon, joka ei monekaan mielestä ole kovin herkullsita.
En ole noudattanut ohjetta orjallisesti, vaan olen laittanut koko purkin kookosmaitoa tuon 2dl sijaan, eikä se ole ollut liikaa.
Kookosmaidon tialla voi käyttää ruokakermaa tai lisätä sitä vaikka on
käyttänyt kookosmaitoa.
Perunaa olen laittanut myös vähän enemmän, kuin ohjeessa.
Olen laittanut lisäksi pari porkkanaa, vaikkei ohjeessa porkkanaa mainita.
En ole käyttänyt tuoretta persijaa, vaan kuivattua, vähän mustapippuria ja rakuuna sopii myös tuohon keittoon.
Vimeksi lisäsin koskenlaskia savuporo sulatejuustoa keiton soseuttamisen jälkeen.
Ketsuppi sopii myös keiton kanssa erinomaisesti ja vaalea leipä juuston kanssa.
Ehdottomasti paras kasvis sosekeitto ikinä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Varsiselleri on aivan loistava umamin maun antaja. Selleriä käytetään juuri sen vuoksi luomutuotteissa korvaamaan natriumglutamaattia. Tosiasiassa sellerissä on ihan samaa natriumglutamaattia.
Cajun ja Lousianan creolekeittiössä varsiselleri on yksi osa pyhää kolminaisuutta, holy trinityä, joka koostuu varsiselleristä, sipulista ja vihreästä paprikasta. Siitä saadaan herkullinen kasvisliemi samaan tapaan kuin Suomalaisista keittojuureksista. Kannattaa kokeilla ja hienoa, että aloittaja on löytänyt varsisellerin hyvän maun.
Täytyypä kokeilla Cajun ja Lousianan creokeittiön reseptejä.
Cajun keittiöstä tulee minulle aina mielikuva sellaisesta puisen höyrylaivan pienestä tiikipuisesta keittiöstä.
Varsiselleri antaa keitolle täyteläisen maun.
"Cajun keittiöstä tulee minulle aina mielikuva sellaisesta puisen höyrylaivan pienestä tiikipuisesta keittiöstä."
Minulle tulee mieleen Cajun -keittiöstä sellainen vähän tulinen ja mausteinen, mutta samalla runsas ja tuhti, herkullinen maku. Ihan niin kuin Suomessakin saadaan hyvästä lihakeitosta keittojuureksilla tai hernekeitosta hyvällä savulihalla.
Porkkana sopii erinomaisesti varsisellerikeittoon.
Tein tänään varsisellerikeittoa, en muistanut ostaa porkkanoita, joten tein keiton ilman porkkanaa.
Porkkana tuo keittoon makeutta ja hyvää makua.
Voisi seuraavalla kerralla kokeilla lisätä makeaa paprikaa tuohon keittoon, ehkä suippopaprika sopii tuohon keittoon.