Jos menisit kuntosalille ja siellä ei olisi kuin yksi nainen.
Salin ovi lukkiutuisi.
Nainen olisi jalanlevityslaitteessa treenaamassa pakaroita.
Ensin kulma olisi 45°, sitten 90° ja lopulta 180°
Itse yrittäisit nostella pikkupuntteja, mutta käsiisi tulee jokin kramppi, hermohervottomuus.
Nainen lopettaa uurastuksen ja nousee laitteelta ja hällä on valtava takapuoli.
Mitä mies tästä?
Mitä mies tekisit
124
476
Vastaukset 124
Sitä on käynyt, että salilla on mennessäni vain yksi nainen. Mutta ei lukkiutuvia ovia. Eikä edes valtavaa takapuolta.
Mutta olen nähnyt opetusfilmejä, jotka alkavat vähän tämän tapaisista tilanteista. Kai se sitten väistämättä jonkinlaiseksi hydrauliikaksi ajautuisi.- Anonyymi00001
Aika pahan laitoit.
- Anonyymi00022
Minä olen myös nähnyt jälkiäänitettyä saksalaista videokuvaa 80-luvulta, missä miljöönä oli juurikin kuntosali ja jossa miehellä oli muhkeat viikset. Naisella ei, mutta tämäpä taisikin olla länsisaksalaista tuotantoa.
- Anonyymi00033
Anonyymi00022 kirjoitti:
Minä olen myös nähnyt jälkiäänitettyä saksalaista videokuvaa 80-luvulta, missä miljöönä oli juurikin kuntosali ja jossa miehellä oli muhkeat viikset. Naisella ei, mutta tämäpä taisikin olla länsisaksalaista tuotantoa.
Minusta olisi mielenkiintoista, jos tulisi muotiin viikset naisille.
Vilma
Mielenkiintoista? - Anonyymi00037
Anonyymi00033 kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista, jos tulisi muotiin viikset naisille.
Vilma
Mielenkiintoista?Kyllä sitten pitää siirtyä brasilialaisten opetusfilmien pariin.
🦄 Anonyymi00033 kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista, jos tulisi muotiin viikset naisille.
Vilma
Mielenkiintoista?Jos ne olisivat muodissa, niin mitä tapahtuisi? Naiset meikkaisivat itselleen viikset, jos/kun ne eivät luonnostaan kasvaisi.
Ja onhan etenkin eteläeurooppalaisilla usein vähän nukkaa ylähuulen päällä. Ei se omaan silmääni pahalta näytä, mutta toiset kai kuitenkin näkevät jonkin verran vaivaa karvattomuuden eteen.- Anonyymi00050
Anonyymi00037 kirjoitti:
Kyllä sitten pitää siirtyä brasilialaisten opetusfilmien pariin.
🦄Liittyykö siihen sokeri?
- Anonyymi00051
scrg kirjoitti:
Jos ne olisivat muodissa, niin mitä tapahtuisi? Naiset meikkaisivat itselleen viikset, jos/kun ne eivät luonnostaan kasvaisi.
Ja onhan etenkin eteläeurooppalaisilla usein vähän nukkaa ylähuulen päällä. Ei se omaan silmääni pahalta näytä, mutta toiset kai kuitenkin näkevät jonkin verran vaivaa karvattomuuden eteen.Voihan antaa tatuoida, kiharat, suorat ja sellaiset päästä kiemurat kuin mutteripannussa.
- Anonyymi00053
Anonyymi00050 kirjoitti:
Liittyykö siihen sokeri?
Pahoittelut mutta soveliaisuussyistä en nyt jatka keskustelua tästä aiheesta.
🦄 - Anonyymi00055
Anonyymi00053 kirjoitti:
Pahoittelut mutta soveliaisuussyistä en nyt jatka keskustelua tästä aiheesta.
🦄Pyyntöösi on suostuttu.
Soveliaisuus on aina otettava huomioon. - Anonyymi00059
Anonyymi00055 kirjoitti:
Pyyntöösi on suostuttu.
Soveliaisuus on aina otettava huomioon.Sanoisin naiselle että pidä pillusi. Näyttäisin naiselle tämän lyhyen pätkän rakkaudesta ja jatkaisin punttien nostelua. https://spankbang.party/a4tkq/video/old.
Mikähän on vanhin ikä missä suhde on vielä fyysinen?
Antero - Anonyymi00060
Anonyymi00059 kirjoitti:
Sanoisin naiselle että pidä pillusi. Näyttäisin naiselle tämän lyhyen pätkän rakkaudesta ja jatkaisin punttien nostelua. https://spankbang.party/a4tkq/video/old.
Mikähän on vanhin ikä missä suhde on vielä fyysinen?
Antero12:44
Kait kroppa toimii niin kauan kuin henki pihisee. - Anonyymi00095
Anonyymi00033 kirjoitti:
Minusta olisi mielenkiintoista, jos tulisi muotiin viikset naisille.
Vilma
Mielenkiintoista?Kahden kauppa? Mieluiten ilman viiksiä. Yhdessä tai ilman, sehän on sitä puolustusstrtegiaa, jollei toinen ole kelvollinen lähempään kanssakäymiseen.
- Anonyymi00002
Keskittyisin omaan treenaamiseen en edes huomaisi naista ja jos käsiin kramppi niin treenataan jalkalihaksia tai häipyy pois huomenna uudestaan jos silloin ei olis kramppeja
- Anonyymi00005
Niin. Etkö pelkää, että pohkeet ja reidet ylikuntoutuvat.
Et pysty häipymään. Joudut soittamaan apua.
Eikö se, että nainen on 180° harjoitteessa. Maalla se olisi spagaatti. Monroen Maikku osaa. - Anonyymi00010
Anonyymi00005 kirjoitti:
Niin. Etkö pelkää, että pohkeet ja reidet ylikuntoutuvat.
Et pysty häipymään. Joudut soittamaan apua.
Eikö se, että nainen on 180° harjoitteessa. Maalla se olisi spagaatti. Monroen Maikku osaa.Mikä nainen älä häiritse treeniä nyt treenataan
- Anonyymi00012
Anonyymi00010 kirjoitti:
Mikä nainen älä häiritse treeniä nyt treenataan
Harrastatko hartaasti kuten moni.
Eliminoit mielestäsi ympäristön.
Keskityt olennaiseen. Ei hassua. Sana olennainen, sisältää naisen? - Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Harrastatko hartaasti kuten moni.
Eliminoit mielestäsi ympäristön.
Keskityt olennaiseen. Ei hassua. Sana olennainen, sisältää naisen?Sinne tultiin treenaamaan tekemään tulosta ja ottamaan treeneistä kaiken irti ei sinne nyt seuraa tultu tekemään eikä juttelemaan eikä ystäviä hankkimaan vaan tultiin tekemään tehokasta treeniä
- Anonyymi00017
Anonyymi00014 kirjoitti:
Sinne tultiin treenaamaan tekemään tulosta ja ottamaan treeneistä kaiken irti ei sinne nyt seuraa tultu tekemään eikä juttelemaan eikä ystäviä hankkimaan vaan tultiin tekemään tehokasta treeniä
Olen huomannut tällaisen ilmiön kuntosalilla. Eräänlainen hurmos. Ei mikään joukkohysteria. Eriytynyt tila.
- Anonyymi00003
Rikkoisin ikkunan ja juoksisin v*ttuun sieltä.
- Anonyymi00004
Valtavat pakarat hyökkäävät!
- Anonyymi00006
20:44
Kannattaa katsoa, mikä keli ulkona. Mitkä treenivaatteet sulla olisi?Ja onko ikkunaa?
Jos on, mikä olisi pudotus? Pääsisit jonkin käpykylän lehtern tai viideolle.
Tai vaikka läpi seinän? - Anonyymi00007
Anonyymi00004 kirjoitti:
Valtavat pakarat hyökkäävät!
Älä yllytä. Nainen saattaa laittaa raadin soimaan ja ryhtyä tverkkaamaan.
Anonyymi00007 kirjoitti:
Älä yllytä. Nainen saattaa laittaa raadin soimaan ja ryhtyä tverkkaamaan.
Ei yhtään haittaisi, jos jäisi Tinzen kanssa lukkojen taaksen... Twerkkaamaan. 👅💦
Siinä naisessa on muodot kohdallaan, oikeasti.- Anonyymi00018
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ei yhtään haittaisi, jos jäisi Tinzen kanssa lukkojen taaksen... Twerkkaamaan. 👅💦
Siinä naisessa on muodot kohdallaan, oikeasti.21:54
Olet niinkuin tutkinut anatomian kirjaa, että kohdillaan.
Minua pelottaisi kuolaava treenaavat mies.
Arvelisin, että vesikauhuinen kettu on purrut koiraa, koira miestä ja ja ja miehellä ei ole jäykkäkouristusrokotus voimassa. - Anonyymi00020
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ei yhtään haittaisi, jos jäisi Tinzen kanssa lukkojen taaksen... Twerkkaamaan. 👅💦
Siinä naisessa on muodot kohdallaan, oikeasti.Kuule jos näkisit sen Tinzen joskus niin eipä tekisi vaikutusta. Se on jotain reilun metrin mittainen pikkutyttö. Se vaan näyttää videolla ja kuvissa niin joltain, ei vaan ole oikeasti paljoa mitään.
Anonyymi00020 kirjoitti:
Kuule jos näkisit sen Tinzen joskus niin eipä tekisi vaikutusta. Se on jotain reilun metrin mittainen pikkutyttö. Se vaan näyttää videolla ja kuvissa niin joltain, ei vaan ole oikeasti paljoa mitään.
Eihän se pituus, vaan ne muodot. Ei sille mitään voi, jos joku kolahtaa ja silmän kautta tulee mielihyvä siitä mitä näkee. Kiva että mullakin joskus niin käy.
Yleensä ihmisten kattelu ei liikuta mitään muuta, kun onko tossa älli päässä, miten käyttäytyy. Muttei kehot mitään. Joku poikkeus on ihan jees, huomaan olevani elossa.Anonyymi00018 kirjoitti:
21:54
Olet niinkuin tutkinut anatomian kirjaa, että kohdillaan.
Minua pelottaisi kuolaava treenaavat mies.
Arvelisin, että vesikauhuinen kettu on purrut koiraa, koira miestä ja ja ja miehellä ei ole jäykkäkouristusrokotus voimassa.Hyvä ettei naiset pelota. Miehet vaan. 😛
- Anonyymi00025
Tökstöksnöö kirjoitti:
Eihän se pituus, vaan ne muodot. Ei sille mitään voi, jos joku kolahtaa ja silmän kautta tulee mielihyvä siitä mitä näkee. Kiva että mullakin joskus niin käy.
Yleensä ihmisten kattelu ei liikuta mitään muuta, kun onko tossa älli päässä, miten käyttäytyy. Muttei kehot mitään. Joku poikkeus on ihan jees, huomaan olevani elossa.Kun jossain videolla tinze esiintyi jonkun plus koon mallinaisen kanssa, niin se näytti joltain alle 10v tytöltä siihen naiseen verrattuna. Sen jälkeen en ole katsonut yhtään videota tai kuvaa tinzestä, ei vaan pikkutytöt oikein kiinnosta.
- Anonyymi00034
Anonyymi00020 kirjoitti:
Kuule jos näkisit sen Tinzen joskus niin eipä tekisi vaikutusta. Se on jotain reilun metrin mittainen pikkutyttö. Se vaan näyttää videolla ja kuvissa niin joltain, ei vaan ole oikeasti paljoa mitään.
No coments. En tunne tapausta, jos luen vain.
Vilma - Anonyymi00035
Tökstöksnöö kirjoitti:
Eihän se pituus, vaan ne muodot. Ei sille mitään voi, jos joku kolahtaa ja silmän kautta tulee mielihyvä siitä mitä näkee. Kiva että mullakin joskus niin käy.
Yleensä ihmisten kattelu ei liikuta mitään muuta, kun onko tossa älli päässä, miten käyttäytyy. Muttei kehot mitään. Joku poikkeus on ihan jees, huomaan olevani elossa.Tuota voisi harjoitella ohikulkijoista. Onko tuossa älliä? Onko näissä älliä?
Lopputulos voi olla runsas tai ei.
Vilma - Anonyymi00036
Tökstöksnöö kirjoitti:
Hyvä ettei naiset pelota. Miehet vaan. 😛
Mikä miehessä pelottaa? Oh.
Anonyymi00036 kirjoitti:
Mikä miehessä pelottaa? Oh.
Kysy siltä jolle vastasin. Mua ei pelota kummatkaan miehet eikä naiset. Läpitunkeva katseeni tekee velliä kaikista.
Anonyymi00035 kirjoitti:
Tuota voisi harjoitella ohikulkijoista. Onko tuossa älliä? Onko näissä älliä?
Lopputulos voi olla runsas tai ei.
VilmaNiin, ainakin niistä joiden touhuista voi jotain päätellä.
Anonyymi00025 kirjoitti:
Kun jossain videolla tinze esiintyi jonkun plus koon mallinaisen kanssa, niin se näytti joltain alle 10v tytöltä siihen naiseen verrattuna. Sen jälkeen en ole katsonut yhtään videota tai kuvaa tinzestä, ei vaan pikkutytöt oikein kiinnosta.
Mjaa, makunsa kullakin. Mua ei viehätä mallit. Tavalliset persjalkaset on 👍
Tökstöksnöö kirjoitti:
Mjaa, makunsa kullakin. Mua ei viehätä mallit. Tavalliset persjalkaset on 👍
Mulla nyt on pääsääntöisesti "kaikki on vaan ihmisiä, ei mitään ihmettä" näkö päälle kytkettynä. Joskus sitten jokin vipotus käy läpi pään ja kiinnitän huomioni naisiin ja huomaan kauneuden mikä miellyttää silmääni. Ei sellaista usein käy.
Usein varmaan menee ohi kauniita naisia, mutta usein en ole sillä vipottaa päässä moodilla.- Anonyymi00072
Tökstöksnöö kirjoitti:
Niin, ainakin niistä joiden touhuista voi jotain päätellä.
Joo. Tämä onkin haaste. Mistä onnistuu mitään tolkkua saamaan.
Kesällä kaikki ovat enimmäkseen pihalla. - Anonyymi00074
Tökstöksnöö kirjoitti:
Mulla nyt on pääsääntöisesti "kaikki on vaan ihmisiä, ei mitään ihmettä" näkö päälle kytkettynä. Joskus sitten jokin vipotus käy läpi pään ja kiinnitän huomioni naisiin ja huomaan kauneuden mikä miellyttää silmääni. Ei sellaista usein käy.
Usein varmaan menee ohi kauniita naisia, mutta usein en ole sillä vipottaa päässä moodilla.Sun kandeis pitää pientä mustakantista vihkoa, mihin merkkaat päivän ja luonnehdinnan.
Eiköhän kaikilla ole jokin silti, siivilä tms. Ei siitä kaikki. Anonyymi00074 kirjoitti:
Sun kandeis pitää pientä mustakantista vihkoa, mihin merkkaat päivän ja luonnehdinnan.
Eiköhän kaikilla ole jokin silti, siivilä tms. Ei siitä kaikki.Emmää osaa päiväkirjoja kirjottaa. No ne muidot on mitkä jää mun siivilään, mitä ulkonäköön tulee. Muuten aina käytös, iloinen ystävällinen kiohtaaminen, ai että. Syräntä lämmittää. ❤️
Tökstöksnöö kirjoitti:
Emmää osaa päiväkirjoja kirjottaa. No ne muidot on mitkä jää mun siivilään, mitä ulkonäköön tulee. Muuten aina käytös, iloinen ystävällinen kiohtaaminen, ai että. Syräntä lämmittää. ❤️
Heh, muidot muidut ja muodot.
- Anonyymi00098
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ei yhtään haittaisi, jos jäisi Tinzen kanssa lukkojen taaksen... Twerkkaamaan. 👅💦
Siinä naisessa on muodot kohdallaan, oikeasti.https://www.tnaflix.com/japanese-porn/Peerless-Manager-2/video4351810 Tiukat pakarat paukkuu kivasti.
- Anonyymi00008
Olen ollut salilla joskus ja siellä oli yksi nainen joka vilkuili minua pitkään. Joku 3 kk jälkeen se rohkeni avata suunsa ja pyysi kahville. Loppu illasta jo naitiin.
- Anonyymi00009
21:17
Siis s i k s i hän oli siellä treenaamassa sinun takiasi.
Miten satu jatkuu seuraavasta aamusta. Kihlat, beibi, häät?
Kirkuisin, tietysti. 😱
- Anonyymi00013
Mitä se auttaisi. Kirkuminen?
Eikö pitäisi puhua rauhallisesti syvällä rintaäänellä? Anonyymi00013 kirjoitti:
Mitä se auttaisi. Kirkuminen?
Eikö pitäisi puhua rauhallisesti syvällä rintaäänellä?Nykymiehet on hysteerisiä. Mitään tarvi puhua, tuijottaa vaan kohti.
- Anonyymi00019
Tökstöksnöö kirjoitti:
Nykymiehet on hysteerisiä. Mitään tarvi puhua, tuijottaa vaan kohti.
21:48
Tai hypnoosiherkkiä. Jospa sinulla on jokin tiedostamaton taito.
Se jota tuijotetaan, tuijottaa myös, sillä eihän hön muuten tietäisi.
Olemme miettineet täällä logiikkaa... Anonyymi00019 kirjoitti:
21:48
Tai hypnoosiherkkiä. Jospa sinulla on jokin tiedostamaton taito.
Se jota tuijotetaan, tuijottaa myös, sillä eihän hön muuten tietäisi.
Olemme miettineet täällä logiikkaa...Ennen oli hypnoosiherkkiä, nykyään tulee itku jos joutuu naisen kanssa suljettuun tilaan. Olen lukenut palstaa aika kauan ja mielikuvalta ei ole voinut välttyä.
- Anonyymi00038
Tökstöksnöö kirjoitti:
Ennen oli hypnoosiherkkiä, nykyään tulee itku jos joutuu naisen kanssa suljettuun tilaan. Olen lukenut palstaa aika kauan ja mielikuvalta ei ole voinut välttyä.
Kyllähän kyynelillä voi vedota tunteisiin. Ilman sipulia.
Anonyymi00038 kirjoitti:
Kyllähän kyynelillä voi vedota tunteisiin. Ilman sipulia.
Voi, mutta puhuminenkin toimii.
- Anonyymi00057
Tökstöksnöö kirjoitti:
Voi, mutta puhuminenkin toimii.
Niinpä. Täällä vain kirjoitellaan. Ei ehkä niin vihkoa.
Anonyymi00057 kirjoitti:
Niinpä. Täällä vain kirjoitellaan. Ei ehkä niin vihkoa.
Olis kyllä hauska, jos olisi olemassa palsta jossa voi osallistua kirjoittaen ja halutessaan ääneen puhuen ja jopa kuvan kanssa live kameran tavoin. Linkki mistä halutessaan voi liittyä keskusteluun tai painamatta linkkiä tähän vanhaan tyyliin palstaillen.

Teams tyyliin siis uutena tyylinä käydä keskustelua netin kautta. Mikähän sekameteli siitä tulis? 😅
Tökstöksnöö kirjoitti:
Teams tyyliin siis uutena tyylinä käydä keskustelua netin kautta. Mikähän sekameteli siitä tulis? 😅
Luulen, että pelkkä kasvottomana puhuminen selkeyttäisi monia väärinkäsityksiä.
- Anonyymi00061

Älä hyvä ihminen riko s24 lumoa.
- Anonyymi00062
Tökstöksnöö kirjoitti:
Teams tyyliin siis uutena tyylinä käydä keskustelua netin kautta. Mikähän sekameteli siitä tulis? 😅
12:22
No, tietäähän tuon. Ihan kamalaa. Vähäinenkin hauskuus katoaisi.
Tai sitten räjähtäisimme nauramaan, kun näkisimme kertapainalluksella toistemme pallinaamat (sori). - Anonyymi00064
Tökstöksnöö kirjoitti:
Luulen, että pelkkä kasvottomana puhuminen selkeyttäisi monia väärinkäsityksiä.
12:23
Kyllä ihminen onnistuu tekemään puhuttuun asiaankin solmuja. Anonyymi00061 kirjoitti:
Älä hyvä ihminen riko s24 lumoa.
Niinpä. Minuakaan ei enää kukaan gubettelisi. 😂
Anonyymi00064 kirjoitti:
12:23
Kyllä ihminen onnistuu tekemään puhuttuun asiaankin solmuja.Onnistuu, totta. Helpostikin. Voisi olla yhtä kilpahuutoa, kun saisi reaaliajassa odottamatta vastausta purkaa sydäntään, mikä ärsyttää jne. 🤣
- Anonyymi00082
Tökstöksnöö kirjoitti:
Olis kyllä hauska, jos olisi olemassa palsta jossa voi osallistua kirjoittaen ja halutessaan ääneen puhuen ja jopa kuvan kanssa live kameran tavoin. Linkki mistä halutessaan voi liittyä keskusteluun tai painamatta linkkiä tähän vanhaan tyyliin palstaillen.
No nyt on kyllä kuningasidea. Samanlainen palsta kuin tämä, mutta (lisäksi) video ja äänitallenne kommentoijasta puhumassa asiaansa. Mutta joku järkevä pituusrajoitus videolle tarvittaisiin, ehkä minuutti- kaksi min.
- Anonyymi00084
Anonyymi00082 kirjoitti:
No nyt on kyllä kuningasidea. Samanlainen palsta kuin tämä, mutta (lisäksi) video ja äänitallenne kommentoijasta puhumassa asiaansa. Mutta joku järkevä pituusrajoitus videolle tarvittaisiin, ehkä minuutti- kaksi min.
Siis, mitä rlämää.
Kuntosalille kuten aloituksen mies ja naene. - Anonyymi00100
Anonyymi00013 kirjoitti:
Mitä se auttaisi. Kirkuminen?
Eikö pitäisi puhua rauhallisesti syvällä rintaäänellä?https://www.tnaflix.com/japanese-porn/Peerless-Manager-2/video4351810 Rakkaus,
- Anonyymi00011
No tuijottaisin tietysti, mitä muutakaan voisi. Ei sitä uskaltaisi mennä lähemmäs, se on treenannut reisiäkin ihan varmasti ja niistä lähtee sellainen potku että taju pois.
- Anonyymi00015
Ihanko tuijottaisit. Epäilen, että pälyilisit. Sillai kulmien alta.
Eikö se ole positiivinen ilmaisu, että jossain on potkua, mutta ehkä sillä viitataan johonkin muuhun.
Jos tuijottaisit. Sulle jäisi jälkikuva. Arto Paasilinnan kuvassa päähenkilölle jäi jälkikuva itäsaksalaisesta naispikaluistelijasta. En muista jatkoa.
- Anonyymi00016
"Itse yrittäisit nostella pikkupuntteja, mutta käsiisi tulee jokin kramppi, hermohervottomuus."
Soittaisin 112, oire kertoisi verenkiertohäiriöistä.
AV- Anonyymi00039
Mutta eihän sun käsissä pysyisi kännykkä. Ranteet vispais. Voisit tietenkin kysyä naiselta neuvoa.
- Anonyymi00021
Smile, you are in candid camera. 😃
- Anonyymi00023
Joskus öisin tuli tvstä venäläinen alaston piilokamera, se oli suosikkiohjelmani iltaisin.... AIvan mahtava ohjelma, siinä oli oikeita upeita naisia, ja ne heitti vaatteet pois. SIis mikä voisi olla parempaa ohjelmaa kuin tuo. Mutta aika nopeaan sen esittäminen kiellettiin kokonaan.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Joskus öisin tuli tvstä venäläinen alaston piilokamera, se oli suosikkiohjelmani iltaisin.... AIvan mahtava ohjelma, siinä oli oikeita upeita naisia, ja ne heitti vaatteet pois. SIis mikä voisi olla parempaa ohjelmaa kuin tuo. Mutta aika nopeaan sen esittäminen kiellettiin kokonaan.
tuolla saattaisi olla video siitä sarjasta, mutta ei pääse katsomaan kuin kirjautuneet katsojat. se on niin ihmeen vaarallinen tuo nainen varsinkin jos se vaatteita heittää pois päältä, se on vaarallisempi kuin ladattu ase.
https://www.youtube.com/watch?v=Nep3-S_mI5I - Anonyymi00040
Missä karkit on?
- Anonyymi00026
Siis aloittaja tarkoittaa että pakaratreeniensä kuvaaminen ei haittaisi häntä millään lailla, vaan kuvausta voisi jatkaa niin pitkään kunnes salivuoroloppuu, akku loppuu tai muisti loppuu. Todennäköisesti jopa editoida siitä itselleen mukava lähentelyklippi jossa mitä erinäisemmät saksankieliset tölväisyt taustalla kannustavat mitä hurjempiin spagaatteihin.
- Anonyymi00027
Ja se ladattava venäläiselle sivustolle joka sarjana jatkuu yhteissaunavuoroina ja pyyhkeenheilutteluina. Loistoidea!
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ja se ladattava venäläiselle sivustolle joka sarjana jatkuu yhteissaunavuoroina ja pyyhkeenheilutteluina. Loistoidea!
Kunhan naisella on turkishattu jossa punainen tähti pidän sitä arvomarkkinoille sopivana. Jalat taipukoot kaariavaruuksiinsa.
- Anonyymi00029
Anonyymi00028 kirjoitti:
Kunhan naisella on turkishattu jossa punainen tähti pidän sitä arvomarkkinoille sopivana. Jalat taipukoot kaariavaruuksiinsa.
Venäläinen raskas-kk ja nainen muistuttaa toisiaan olkapäätukineen: Haikara! Lähestyy kello 11, tum-tum-tum tum-tum-tum...
- Anonyymi00043
En uskalla kommentoida naistreenaajan puolesta. Voi olla, että hän ottaa selfieitä eikä salli muita kuvaamaan. Se miten selfien saa otettua on kysymys. Ylhäältä, takaa, edestä. Ei onnistu.
Mies tuskin kuvaa.
Sali on takalukosta.
Niin. Piilokamera sittenkin. Hmmm. - Anonyymi00044
Anonyymi00027 kirjoitti:
Ja se ladattava venäläiselle sivustolle joka sarjana jatkuu yhteissaunavuoroina ja pyyhkeenheilutteluina. Loistoidea!
Eikö tämä olekaan venemaalane sivusto. Oikolukija ei osaa täydellistä Suomea.
- Anonyymi00045
Anonyymi00028 kirjoitti:
Kunhan naisella on turkishattu jossa punainen tähti pidän sitä arvomarkkinoille sopivana. Jalat taipukoot kaariavaruuksiinsa.
Mikä on ruplan kurssi?
- Anonyymi00030
Ihan siskosten näköisiä. Emmä osaa päättää.
- Anonyymi00047
Tee sukututkimus. Lennosta.
- Anonyymi00031
Jumalauta! Ei muuta vaihtoehtoa ole kuin antaa munaa.
- Anonyymi00046
6:11
Siis muna päivässä, pitää kärpäset loitolla.
Kolesterolia?
- Anonyymi00048
Laskisin housuun ja menisin nurkkaan itkemään.
- Anonyymi00049
😂😂
- Anonyymi00054
Anonyymi00049 kirjoitti:
😂😂
Eikö miehille ole Tenan tapaisia.
Ja salilla on roskikset.
Voi pyytää hienotunteisesti katsomaan kattoon (ei italialaiselle naiselle).
Nainen sanoisi, että lopeta vollotus ja ole kuin mies.
Joten ilmaan jää roikkumaan se "kuin". - Anonyymi00069
Anonyymi00054 kirjoitti:
Eikö miehille ole Tenan tapaisia.
Ja salilla on roskikset.
Voi pyytää hienotunteisesti katsomaan kattoon (ei italialaiselle naiselle).
Nainen sanoisi, että lopeta vollotus ja ole kuin mies.
Joten ilmaan jää roikkumaan se "kuin".Hierontaa tarvitsisi
- Anonyymi00071
Anonyymi00069 kirjoitti:
Hierontaa tarvitsisi
Niin miksi ja minne.
Magnesiumin väitetään auttavan. Jokin B-vitamiini. Tuskin sitä oluessa samaa.
Et kramppeihin.
- Anonyymi00056
Sanoisin naiselle ystävällisesti voisitko poistua naisten sali on alakerrassa ja ihmettelisin miksi nainen tullut miesten puolelle ja miesten pukukoppiin yms ja kun nainen poistunut niin aah saa yksin ja rauhassa treenata
- Anonyymi00058
Pyyntöösi ri voi suostua. Olette takalukitussa tilassa.
Sali on sellainen unisex-sali.
Mikä miehiä vaivaa naisissa? - Anonyymi00083
Anonyymi00058 kirjoitti:
Pyyntöösi ri voi suostua. Olette takalukitussa tilassa.
Sali on sellainen unisex-sali.
Mikä miehiä vaivaa naisissa?Se iso p*rse, se on uhkaava. Samoin suuret tissit, ne uhkaa kovasti.
- Anonyymi00085
Anonyymi00083 kirjoitti:
Se iso p*rse, se on uhkaava. Samoin suuret tissit, ne uhkaa kovasti.
Näikisitkö painijaisia öiseen aikaan? Voih oih
- Anonyymi00091
Anonyymi00085 kirjoitti:
Näikisitkö painijaisia öiseen aikaan? Voih oih
Näen harva se yö painajaisia valtavista takapuolista ja rinnoista jotka tulee päälle. Kauheaita painajaisia, ne on niin painavia.
- Anonyymi00063
🤣
- Anonyymi00065
Nainen kyllästyi jalkojenlevityslaitteeseen.
Hän menee puolapuiden luo.
Hän muistaa netistä katsoneensa liikuntavinkit.
Minkä ohjeen mies antaisi - jos antaisi?- Anonyymi00078
Kehoittaisin kumartamaan syvään ja venyttämään selkää, olisin tukena siinä takana hänelle ja hieroisin selkää.
- Anonyymi00086
Anonyymi00078 kirjoitti:
Kehoittaisin kumartamaan syvään ja venyttämään selkää, olisin tukena siinä takana hänelle ja hieroisin selkää.
Ylettyisitkö selkään asti?
Miau - Anonyymi00089
Anonyymi00086 kirjoitti:
Ylettyisitkö selkään asti?
MiauRiippuu ihan siitä takapuolen koosta, jos se alkaa useampia metrejä olemaan ympärysmitaltaan niin sitten voi olla vaikeuksia ylettyä olkapäihin asti...
- Anonyymi00066
Ehkä vain ajattelisin, että liekö downin syndroomaa, kun on mohlu peppu ja omistaa salikortin.
- Anonyymi00067
16:03
Älä pilkkaa.
Hänellä olisi persoonallisuutta traileri tai läheinen mukanaan, jos olisi.
Olen seurannut henkilöitä, jotka ovat halvaantuneet joko sydämen puolelta (sali) tai
jalat (allas). Ihailen heidän motivaatiotaan ja sisuaan.
(Laitoin vakavasti tämän.) - Anonyymi00068
Anonyymi00067 kirjoitti:
16:03
Älä pilkkaa.
Hänellä olisi persoonallisuutta traileri tai läheinen mukanaan, jos olisi.
Olen seurannut henkilöitä, jotka ovat halvaantuneet joko sydämen puolelta (sali) tai
jalat (allas). Ihailen heidän motivaatiotaan ja sisuaan.
(Laitoin vakavasti tämän.)Personal trainer.
Voivoi - Anonyymi00080
Anonyymi00067 kirjoitti:
16:03
Älä pilkkaa.
Hänellä olisi persoonallisuutta traileri tai läheinen mukanaan, jos olisi.
Olen seurannut henkilöitä, jotka ovat halvaantuneet joko sydämen puolelta (sali) tai
jalat (allas). Ihailen heidän motivaatiotaan ja sisuaan.
(Laitoin vakavasti tämän.)Joo se tarvii sen trailerin sen suuren takapuolen kuljettamiseen.
- Anonyymi00087
Anonyymi00080 kirjoitti:
Joo se tarvii sen trailerin sen suuren takapuolen kuljettamiseen.
Täähän meni taas ihan pipariksi.
Pitäiskö mennä naimisiin oikolukijan kanssa? - Anonyymi00090
Anonyymi00087 kirjoitti:
Täähän meni taas ihan pipariksi.
Pitäiskö mennä naimisiin oikolukijan kanssa?Tämmöinen, siihen se voi asettaa sen takapuolensa kun lähtee kävelemään, vetää tuosta kahvasta perässään sitä, kätevää.
https://target.scene7.com/is/image/Target/GUEST_8a3e0dc4-7d08-45ba-bff2-29fd7a1a532b?wid=600&hei=600&qlt=80
Miksei kuntosaleilla ole silmienharituslaitetta?
Avarakatseisuuden harjoittaminen vaatii sellaisen.- Anonyymi00070
Niin. Sellainen, jolla ne harmittaa ennen tai jälkeen salitreenin, ei oikeastaan tarvitse.
Optikko ohjaa ilmeisestikin.
Kirurgin veitsi on keksitty.
Laittavat psykedelikuvioita aiheuttavia tippoja. Tökstöksnöö kirjoitti:
Älä ny, karsastaa muutenkin toinen silmä. Lähtisi pian lapasesta sekin homma.
Toinen?
Mistä sen voi tietää kumpi se on??- Anonyymi00075
buddy-love kirjoitti:
Toinen?
Mistä sen voi tietää kumpi se on??Mitens jos testaisi sillai, että pitäisi laittaa etusormet kropan edestä menemään vastakkain.
Jokin poliisien alkotesti?
Niin missä ne sormet lopulta olisi?
Toinen korvassa, toinen nenässä.
Ei mutta. Eikö ole väitetty, että pieni karsastus silmissä, tee katseesta seksikkään. buddy-love kirjoitti:
Toinen?
Mistä sen voi tietää kumpi se on??Kuvissa näkee, kuinka toinen se kumpi just kattoo karsastaen. 😄
Tökstöksnöö kirjoitti:
Kuvissa näkee, kuinka toinen se kumpi just kattoo karsastaen. 😄
Kokeile vaihtaa dominoivaa silmää, niin samalla se karsastuskin siirtyy toiselle puolelle.
(itse vasensilmäisenä olen jonkin verran vaihdellut oikealle puolelle)
((ei siitä varsinaisesti hyötyä ole, mutta ilmiö on mielenkiintoinen))- Anonyymi00101
buddy-love kirjoitti:
Kokeile vaihtaa dominoivaa silmää, niin samalla se karsastuskin siirtyy toiselle puolelle.
(itse vasensilmäisenä olen jonkin verran vaihdellut oikealle puolelle)
((ei siitä varsinaisesti hyötyä ole, mutta ilmiö on mielenkiintoinen))Onpa karseeta, kun karsastaa. Jotkut karsastaa aiheita mukavuutensa takia.
- Anonyymi00073
Voi olla varattu, voi silti pettää, voi olla vaikka lesbo. Näin kelaan tuon tyyppisissä.
- Anonyymi00077
Iso pylly Africa Boom Shakalaka.
- Anonyymi00079
Spontaneous Bootay!
- Anonyymi00081
No mitäs. Mitäpä ees pitäis.
- Anonyymi00088
Pitääkö toisiaan pitää, toisilla pysyy itsestään.
- Anonyymi00092
Klo 23:00 valot sammuivat automatiikka.
Ikkunasta kajasti kylmää valoa.
Klo 24:05 lukko napsahti auki.
Kuntoilijat hapuilivat hämärässä salista ulos ja kas, eivät päässeet pukuhuoneisiinsa.
He hiipivät kahvioon, missä oli jokin pieni lamppu valaisemassa.
He ottivat juomaa ja karjalanpiirakoita ja ryhtyivät syömään vaitonaisina.
He kirjoittivat lapulle, mitä olivat omin luvin ottaneet ja signeerasivat sen.
Mitäs sitten. Uimahallin pinta häämötti lasi-ikkunasta. - Anonyymi00094
Ellei ole tuttu yms tai jos horny tekee mitä minä käsken
- Anonyymi00096
Ihmettelisin, miksi minä ja nainen ovat alasti salilla? Kertomuksessa et maininnut vaatetusta lainkaan.
- Anonyymi00097
Kyllä kannattaa lähteä vahvasta oletuksesta, että kuntosali edellyttää vaatetusta.
Mutta nyt kahviossa he puhumattomina pupeltavat piirasta ja juovat energiajuomaa.
Nainen miettii, että ensimmäiset työntekijät tulevat aikaisintaan puoli kuuden aikaan.
Aikaa on muutama tunti...
Kuin yhdestä suusta, he pohtivat, mennäänkö uimaan.
Niin. Molemmat menevät allasosastolle ja käsikopelolla käyvät pukuhuoneiden suihkuissa. Alusvaatteet tuli pestyä samalla, joten ne saavat toimia uima-asuina. - Anonyymi00099
Anonyymi00097 kirjoitti:
Kyllä kannattaa lähteä vahvasta oletuksesta, että kuntosali edellyttää vaatetusta.
Mutta nyt kahviossa he puhumattomina pupeltavat piirasta ja juovat energiajuomaa.
Nainen miettii, että ensimmäiset työntekijät tulevat aikaisintaan puoli kuuden aikaan.
Aikaa on muutama tunti...
Kuin yhdestä suusta, he pohtivat, mennäänkö uimaan.
Niin. Molemmat menevät allasosastolle ja käsikopelolla käyvät pukuhuoneiden suihkuissa. Alusvaatteet tuli pestyä samalla, joten ne saavat toimia uima-asuina.Nainen kapuaa hyppytorniin. Hänellä on stringit. Juu on.
Hän hyppää jalat edellä altaaseen.
Kamala molskahdus. Puolet altaan vedestä pirstaloituu ympärille.
Mies nousee myös hyppytorniin. Hänellä on stringit.
Hän hyppää kerien tsittaen melkoisilla vaikeusasteilla.
Nainen ei saa hengitettyä, sillä hän on niin haltioissaan miehen hypystä.
Olisitko mies kateellinen? - Anonyymi00102
Anonyymi00099 kirjoitti:
Nainen kapuaa hyppytorniin. Hänellä on stringit. Juu on.
Hän hyppää jalat edellä altaaseen.
Kamala molskahdus. Puolet altaan vedestä pirstaloituu ympärille.
Mies nousee myös hyppytorniin. Hänellä on stringit.
Hän hyppää kerien tsittaen melkoisilla vaikeusasteilla.
Nainen ei saa hengitettyä, sillä hän on niin haltioissaan miehen hypystä.
Olisitko mies kateellinen?En koska katselisin ja ajattelisin vain sitä isotakapuolista naista. Iso takapuoli ei varmaan ole ihan paras siihen uimahyppelyyn, ainakin kisoissa on aina tosi hoikkia treenattuja ja lihaksikkaita naisia.
- Anonyymi00103
Anonyymi00102 kirjoitti:
En koska katselisin ja ajattelisin vain sitä isotakapuolista naista. Iso takapuoli ei varmaan ole ihan paras siihen uimahyppelyyn, ainakin kisoissa on aina tosi hoikkia treenattuja ja lihaksikkaita naisia.
Voihan isopeppuinen nainenkin olla lihaksikas.
Eikö pisteitä anneta kierteistä, vaikeusasteesta ja että plumpsahtaa yhdestä paikasta eikä hyppy leviä.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112711
Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.
Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?65551- 39526
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha73492Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät41485Hyvää yötä
Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!26483- 152434
Missähän pöytäkirja viipyy, taas?
Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett40408Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä
Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust6404- 20371