8KK vauvani ei huoli kuin maitoa

Heissan kaikki! Tyttäreni on 8kk. Nyt viikkoon hän ei ole huolinut mitään muuta kuin tuttelia, jota kuluukin runsaasti. Sitäkin ennen ruokailu vaikeaa, pieniä annoksia vain vaikka mitä olen yrittänyt tarjota: valmiita ruokia ja omatekoisia. paino on kyllä noussut, on nyt 9,5 kg. Mitä teen? Tarjoan joka pv annoksia mutta ottaa vain pari teelusikallista. Öinen tuttelin syöntikin runsasta. Onko ohimenevä vaihe vai mikä?
6873
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moi,

Tunnen suurta sympatiaa tilannettasi kohtaan. Poikani täyttää ensi viikolla 8kk ja meillä on ollut todellisia ongelmia kiinteiden syömisessä. JOssain vaiheessa hän suostui syömään iltaisin puuron, mutta muut soseet eivät ole koskaan kelvanneet. Kun puuron syöntikin loppu, ja sain menemään enää kaikenkaikkiaan soseita pari tl päivässä, aloin olla totaalisen stressaantunut asiasta. Lopulta asia ratkesi niin, että menimme sairaalaan kolmeksi yöksi, jossa hänelle opetettiin syömistä sekä pidettiin samalla myös unikoulu. Olemme nyt olleet reissun jälkeen neljä päivää kotona, ja ainakin toistaiseksi homma toimii. Suosittelen kokeilemaan, jos omat konstit ei riitä.

Äänestä
  • Hei. Pääsitkö sairaalaan neuvolan kautta? Itse asun helsingissä, täältä varmaan löytyy apua. Kun olen tutuille puhunut asiasta he vain kommentoivat että aikanaan oppii syömään. Kiitos vinkistäsi.

    Äänestä

  • turhautunut äiti kirjoitti:

    Hei. Pääsitkö sairaalaan neuvolan kautta? Itse asun helsingissä, täältä varmaan löytyy apua. Kun olen tutuille puhunut asiasta he vain kommentoivat että aikanaan oppii syömään. Kiitos vinkistäsi.

    Olimme yksityisen lastenlääkärin vastaanotolla, joka kirjoitti lähetteen sairaalaan. Voi hyvin olla, että neuvolankin kautta asia menee eteenpäin. Vaikka tässä ketjussa joku viisas kertookin, että lapset on erilaisia, ja tämä on ylireagointia sanoisin niin, että ainakin meidän kohdallamme tilanne oli jo muodostunut niin stressaavaksi sekä minulle että pojalle, että apua oli saatava. Pelkkä tieto siitä, että tilanteeseen on saatavilla ammattiapua, ja että näitä ongelmia on siis muillakin, oli helpottava. Syönti sujuu edelleen ihan ok:sti, joten reissu todella kannatti. Nukkuminenkin on siinä ohessa parantunut, vaikka huonojakin öitä mahtuu edelleen mukaan. Onnea matkaan!

    Äänestä

mutta ehkäpä hieman ylireakoit. Itselläni on neljä lasta. Heistä yksikään ei ole suostunut syömään mitään kiinteää ruokaa vasta kuin noin vuoden iästä. Paino nousi täysin normaalisti ja kasvu / kehitys oli normaalia.

Lapset ovat yksilöllisiä, niin kuin me aikuisetkin. Toiset syö heti pienestä kiinteitä ruokia ja toiset ei. Mitään huolta ei ole, mikäli paino ja kasvu plus muu kehitys on normaalia. ( Olen itse hoitoalalla, joten tiedän kyllä mistä puhun).

Äänestä
  • alle vuoden ikäisen lapsen pääasiallinen ruoka on maito, joko rinta- tai vastine.

    Äänestä

Kannattaa ainakin ekaksi varmistaa, että vauvalla on oikesti nälkä. Ei liian kova, muuten menee pelkäksi huudoksi, mutta ei kylläinenkään.

Yöongelmaan sanoisin ,että tarjoappa pelkkää vesipulloa. Meillä on vesipullon avulla päästy yösyötöistä eroon 7-9 kk iässä, lapsesta riippuen. Illalla voisit maidon asemasta kokeilla pullollista velliä, jos puuro ei maistu. Tietty aluksi kerran yössä on hyvä antaa se totuttu maito, mut jos haluaa useammin, niin sitte sitä vettä. Vähitellen jätä koko maito pois, opii siihen, että päivällä syödään, ei yöllä.

Paino on mielestäni ihan ok, ja jos se lisääntyy, niin lapsesi saa tarpeeksi ravintoa. Kyllä se kiinteäkin maistuu aikanaan.

Oisko hampaita tulossa taakse? Se hankaloittaa monesti syömistä.

Tai onko ruoka liian kuumaa? Vauvat pitävät melko viileistä (huoneen lämpöisitä) sapuskoista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhautunut äiti kirjoitti:

Heissan kaikki! Tyttäreni on 8kk. Nyt viikkoon hän ei ole huolinut mitään muuta kuin tuttelia, jota kuluukin runsaasti. Sitäkin ennen ruokailu vaikeaa, pieniä annoksia vain vaikka mitä olen yrittänyt tarjota: valmiita ruokia ja omatekoisia. paino on kyllä noussut, on nyt 9,5 kg. Mitä teen? Tarjoan joka pv annoksia mutta ottaa vain pari teelusikallista. Öinen tuttelin syöntikin runsasta. Onko ohimenevä vaihe vai mikä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu