Perunajauho paketin kyljessä oleva ohje??

Omenasuu

Söin vkonloppuna aivan ihanaa omenapiirakkaa, jonka ohje hukassa. Eli se kuulemma löytyy perunajauho paketin kyljestä, no itselläni oli sellainen paketti jauhoja missä ei kyseistä ohjetta ollut ja samoin kävin tiirailemassa kaupan hyllyn paketteja jossa ei myöskään sitä ollut. Olisiko kellään hajuakaan kyseisetä ohjeesta? Piiraan päälle valmistetaan "Omenakiisseli"...

15

21599

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hemppa

      Kävin mamman kaapilla ja kolmen konstin perunajauhon maahantuojan nettisivuilla. Maahantuojan nettisivuilla ei ollut kuin sellaisen uunipellillä tehtävän kuivan tortun ohje, mutta paketissa vois olla hakemasi ohje.

      Omenatorttu

      200g margariinia
      1dl sokeria
      2 kananmunaa
      3dl vehnäjauhoja
      1dl perunajauhoja
      1tl leivinjauhetta

      Pinnalle

      4-5 isoa omenaa
      1dl vettä
      1dl sokeria
      1rkl perunajauhoja
      2rkl vettä

      Leikkaa kuoritut omenat kuutioiksi ja kiehauta ne sokerilla maustetussa vedessä puolipehmeiksi. Suurusta perunajauhovesi-seoksella. Anna jäähtyä. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään ja lisää ne taikinapohjaan siivilän läpi. Ota taikinasta noin kolmannes erikseen koristepursotusta varten. Tasoittele taikina jauhotetuin sormin voidellun torttuvuoan tai irtopohjaisen vuoan (halk 25cm) pohjalle ja reunoille. Levitä omenaseos torttupohjalle. Pursota taikinasta koristeraidat ja paista torttua 200 asteessa noin puoli tuntia.

      • Omenasuu

        Kiitos tosi paljon!!Ja eikun herkuttelemaan!!:)


      • ...
        Omenasuu kirjoitti:

        Kiitos tosi paljon!!Ja eikun herkuttelemaan!!:)

        Tätä olen etsinyt ja vihdoin löysin sen, kiitos!


      • Virpi;)
        Omenasuu kirjoitti:

        Kiitos tosi paljon!!Ja eikun herkuttelemaan!!:)

        Oon monta päivää jo kollannu mun reseptikirjoja, koska oon tehnyt tota aiemmin ja kauhukseni huomasin, ettei resepti ollut enää perunajauhopaketin kyljessä ;) Onnekseni oli muutkin ihastuneet herkkuun ja kyselleet ja kiitos sille, joka näki vaivaa ja naputteli ohjeen tänne ;) herkkuketkiä leiputeille ;)


      • pottujauho
        Virpi;) kirjoitti:

        Oon monta päivää jo kollannu mun reseptikirjoja, koska oon tehnyt tota aiemmin ja kauhukseni huomasin, ettei resepti ollut enää perunajauhopaketin kyljessä ;) Onnekseni oli muutkin ihastuneet herkkuun ja kyselleet ja kiitos sille, joka näki vaivaa ja naputteli ohjeen tänne ;) herkkuketkiä leiputeille ;)

        Kyllä sitä perunajauhoa ihan Suomessa valmistetaan. Ei tarvitse muualta tuoda.


      • pävätti

        Kiitos todella paljon ohjeesta,olen joskus monta vuotta sitten perunajauhopaketista ohjeen napannut,mutta on kadonnut. Jee,ja nyt sain tämän uudelleen :)


      • jahyvääon

        Mielestäni omenapiirakkaan kuuluu aina jauhettu kardemumma taikinaan ja kanelia runsaasti omenien ja fariinisokerin kanssa pinnalle. Tarjoillaan lämpimänä hyvän vaniljajäätelön tai itsetehdyn vaniljakastikkeen kera.


    • Pihatonttu2

      KIITOS! Ylivoimaisesti Paras omenapiirakkaresepti. Vuosien takaakin tätä muistelin :)

      • akaatar1

        Olen kuullut ystävältäni tästä reseptistä että on hyvää mutta nyt sattui silmiini tämä ohje jota teen viikonloppuna.Suurkiitos sinulle joka laitoit sen tänne.


    • jahyvääon

      Mielestäni omenapiirakkaan kuuluu aina jauhettu kardemumma taikinaan ja kanelia runsaasti omenien ja fariinisokerin kanssa pinnalle. Tarjoillaan lämpimänä hyvän vaniljajäätelön tai itsetehdyn vaniljakastikkeen kera.

      • mogailua

        Tuli kahteen kertaan - pyydän anteeksi.


    • liiiiiisssssuuu

      Etsin tänään ohjetta jonka olin leikannut aikoinaan perunjauhopaketista ..no harmistus olin laittanut niin hyvään talteen ettei löydy..mutta netistä löytyy kiitos ..:)!Hyvä ohje ihana omppupiirakka paras ikinä!

    • leipuri4

      Tämä rahka-omenatorttu on minun lemppari
      Muruseos: 250g rasvaa sulata&jäähdytä rasva.sekoita kulhossa kuivat ai
      8 dl vehnäjauhoja neet,lisää joukkoon sulatettu rasva ja sekoita mu-
      2 dl sokeria rumaiseksi.siirrä puolet seoksesta toiseen kul-
      2 tl ruokasoodaa hoon ja jätä se odottamaan.
      2 tl leivinjauhetta
      2 tl vaniljasokeria

      Lisää toiseen puoleen taikinaan 2 dl kermaviiliä/piimää ja 1 muna.sekoita tasaiseksi.
      levitä se leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille.
      Omenatäyte:1 kg omenoita lohkoina
      (itse raastan,tulee mehevämpää)/6 dl omenasosetta
      ja kanelia maun mukaan
      Levitä omenat ja kaneli pohjan päälle.
      Rahkatäyte: 500 g maitorahkaa
      2dl sokeria
      2 tl vaniljasokeria
      2 munaa
      2 tl siteuunamehua
      Sekoita täytteen ainekset ja kaada tasaisesti omenoiden päälle.Ripottele pinnalle
      toinen puoli muruseoksesta ja paista uunin alatasossa 200 ast.n.30 min.
      Kokeilkaa ja kertokaa mitä piditte.

    • Tämä resepti on Suomen paras ja mehevin,lisäsin omenoihin hiukan vanilijasokeria😘

    • Anonyymi

      Moro kaikki keittiöihmiset.

      Olen huomannut että Kolmen konstin 500g perunapakkauksessa harvoin on
      jauhoja 500g.....yleensä vaan 475 g ja loput on pakkaus 25 g....

      Sehän tarkoittaa että vuositasolla huijataan ihmisiä ihan p......esti.

      Siirryin Eldoraadon sillä niissä pakkauksessa on yleensä ollut oikeaa määrää.

      Yt Kokki -56

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      207
      7276
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      52
      2804
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      188
      2271
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1633
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      152
      1625
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      19
      1287
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      74
      1210
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1143
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      26
      1121
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1019
    Aihe