Elämäni ihanimpia kokemuksia oli matka Israeliin pappisurani alussa. En osaa selittää sisäistä tunnetta mikä siellä ympäröi minua. Se oli jotakin kauneuden, pyhyyden, ilon ja rauhan sopusointua. Tuntui kuin olisin tullut toiseen kotimaahan ja olisin siellä ollut lähempänä taivasta.
Nyt enää en rohkene lähteä matkalle, koska pelkään sairastuvani. Minulla on sydämen rytmihäiriöön liittyvä sairaus ja jos häiriö tulee siellä pelkään vaikeuksia hoidosssa. Olen kiitollinen että kerran olen saanut käydä täällä "toisessa kotimaassani". Voihan olla että vieläkin lähden eläkkeellä ollessani.
En osaa selittää mutta rakastan juutalaista kansaa, kunnioitan juutalaisia ja elän mukana heidän vaikeuksissaan ja iloissaan, rukoilen rauhaa Jerusalemille ja koko Israelille. Kerran koittaa päivä jolloin rauha on totta, Jumalan kirkkaus ja kunnia täydellisenä loistaa Israelin yllä. Shalom aleikum.
Jumalan runsasta siunausta Israelille ja juutalaisille, jotka tätäkin lukevat toivottaa Luterilainen pappi
Ikävöin Israeliin
23
1386
Vastaukset
Varo ns. Jerusalem-syndroomaa, jonka uhriksi kaltaisesi israelintoilijat usein joutuvat. He matkustavat haltioissaan Jerusalemiin, hihhuloivat siellä, kuvittelevat itsensä Moosekseksi tai Eliaaksi ja tekevät hyvässä lykyssä vielä itsemurhankin.
- Aki
viimeinen letkautus, että israelmyönteinen henkilö tekee itsemurhan HYVÄSSÄ LYKYSSÄ on ktsläisyyttä puhtaimmillaan. Niin syvää on viha.
Alkuperäinen kirjoitus oli puhdas rakkaudentunnustus. Ei siihen sisältynyt esim. vihaa palestiinalaisia kohtaan. Sekin on liikaa KTS:lle. - Regelkal
aina silloin tällöin israelilaisessa katukuvassa noita mooseksia, johanneksia yms. kavereita parrat liuhuen ja heinäsirkat suupielestä roikkuen. Tämä meidän palstamme Luterilainen pappi tuskin kuitenkaan kuuluu pahimpaan riskiryhmään.
Onhan se toki elämys, itsekin muistan ihan lapsena, kun paikat olivat tarinoista tuttuja - huomattavasti paljon tutumpia kuin vaikka Pohjanmaa tai Joensuu, joista ei ikinä kuullut mitään - ja kun sitten 8-vuotias visitoi näissä "tutuissa" ympyröissä, toki tulee "toinen kotimaa"-olo varsin helposti.
Oma juutalaishistoriani (ollaankos sitä jotakin juutalaissukua juu vai ei) on hiukan monimutkainen ja mitä ilmeisimmin loppupelissä pelkkää arvailua ja väärinymmärryksiä, mutta onpahan tullut tutustuttua johonkin vanhaan kulttuuriin vähän paremmin. Eipä siitä haittaakaan ole ollut. Aki kirjoitti:
viimeinen letkautus, että israelmyönteinen henkilö tekee itsemurhan HYVÄSSÄ LYKYSSÄ on ktsläisyyttä puhtaimmillaan. Niin syvää on viha.
Alkuperäinen kirjoitus oli puhdas rakkaudentunnustus. Ei siihen sisältynyt esim. vihaa palestiinalaisia kohtaan. Sekin on liikaa KTS:lle."Hyvässä lykyssä" on meidän suomalaisten omaksuma sanontatapa jota käytetään ironiaa viljellen huonointakin mahdollista vaihtoehtoa silmälläpitäen tyyliin: "Hyvässä lykyssä vielä liukastut ja katkaiset jalkasi".
- Aki
KTS kirjoitti:
"Hyvässä lykyssä" on meidän suomalaisten omaksuma sanontatapa jota käytetään ironiaa viljellen huonointakin mahdollista vaihtoehtoa silmälläpitäen tyyliin: "Hyvässä lykyssä vielä liukastut ja katkaiset jalkasi".
kirjailija Paavo Haavikko sanoi "Se selittää, jolla on selittämistä. Minulla ei ole selittämistä"
Aki kirjoitti:
kirjailija Paavo Haavikko sanoi "Se selittää, jolla on selittämistä. Minulla ei ole selittämistä"
Miksi sitten teidän juutalaisten Toora tarvitsee tuekseen kaiken maailman talmudeja ja muita selitysteoksia?
- Aki
KTS kirjoitti:
Miksi sitten teidän juutalaisten Toora tarvitsee tuekseen kaiken maailman talmudeja ja muita selitysteoksia?
puhe sinusta ja siitä miksi sinun pitää selitellä sanomisiasi. Yrität peitellä asenteitasi vaihtamalla puheenaihetta.
Aki kirjoitti:
puhe sinusta ja siitä miksi sinun pitää selitellä sanomisiasi. Yrität peitellä asenteitasi vaihtamalla puheenaihetta.
Ei minun asenteissani ole peittelemistä. Ne pärjäävät hyvin ilman peitettäkin näin lämpimällä säällä. Mutta entäs tämä sitten:
"Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka!...Koska meillä on tälläinen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivat israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä."
Toisen Korinttolaiskirjeen kolmas luku.
:oD- Aki

:oDsinä olet tosiaan ne asenteesi aina esille tuonut. Ei ole jäänyt huomaamatta.
Toisin kuin sinä, minä olen aina pyrkinyt esittämään omia ajatuksiani. Mutta entäs tämä sitten:
"Mistäs sen kuka tietää paremmin kuin moni muukaan"
Y. Kyllö Aki kirjoitti:
sinä olet tosiaan ne asenteesi aina esille tuonut. Ei ole jäänyt huomaamatta.
Toisin kuin sinä, minä olen aina pyrkinyt esittämään omia ajatuksiani. Mutta entäs tämä sitten:
"Mistäs sen kuka tietää paremmin kuin moni muukaan"
Y. KyllöSananlaskut:
24:12 Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan.- Luterilainen pappi
Aki kirjoitti:
sinä olet tosiaan ne asenteesi aina esille tuonut. Ei ole jäänyt huomaamatta.
Toisin kuin sinä, minä olen aina pyrkinyt esittämään omia ajatuksiani. Mutta entäs tämä sitten:
"Mistäs sen kuka tietää paremmin kuin moni muukaan"
Y. Kyllömyöskään miksi tänä päivänä Israel on veden jakaja puolesta ja vastaan. Israelilla on oikeus omaan valtioonsa ja puolustaa sen koskemattomuutta ja turvallisuutta.
- Regelkal
KTS kirjoitti:
Sananlaskut:
24:12 Jos sanot: "Katso, emme tienneet siitä", niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan.Sinusta on nyt siis todella kuoriutunut koston enkeli tahi ainakin sen sanoman julistaja! Huh!
- Luterilainen pappi
Mistään hihhulimaisesta intoilusta ei ole kysymys, en kuvittele olevani identiteetiltäni muuta kuin mitä olen, aivan tavallinen luterilainen pappi. En kärsi Israel-syndroomasta. Tunteeni ovat aivan yhtä puhtaat ja kirkkaat ja vilpittömät kuten sinullakin. Minulla ei ole mitään intrigejä, poliittisia tai uskonnollisia. Kerron vain rehellisesti mitä tunnen.
Toivotan rauhaa Israelille, rakastan juutalaista kansaa joka on kokenut niin suunnattomia kärsimyksiä mutta Jumalan avulla selvinnyt ja selviää eteen päinkin. Rauhaa ja siunausta Israelille toivottaen Luterilainen pappi Regelkal kirjoitti:
Sinusta on nyt siis todella kuoriutunut koston enkeli tahi ainakin sen sanoman julistaja! Huh!
Jumalahan se kostaja tuossa raamatunlauseessa on.
- Aki
Luterilainen pappi kirjoitti:
Mistään hihhulimaisesta intoilusta ei ole kysymys, en kuvittele olevani identiteetiltäni muuta kuin mitä olen, aivan tavallinen luterilainen pappi. En kärsi Israel-syndroomasta. Tunteeni ovat aivan yhtä puhtaat ja kirkkaat ja vilpittömät kuten sinullakin. Minulla ei ole mitään intrigejä, poliittisia tai uskonnollisia. Kerron vain rehellisesti mitä tunnen.
Toivotan rauhaa Israelille, rakastan juutalaista kansaa joka on kokenut niin suunnattomia kärsimyksiä mutta Jumalan avulla selvinnyt ja selviää eteen päinkin. Rauhaa ja siunausta Israelille toivottaen Luterilainen pappiSe alkuperäinen kirjoituksesi oli tosiaan ihan hyvä. Kerroit vilpittömästi tuntemuksistasi. Sellaiseen törmää valitetavan harvoin.
Olet saanut seurata myös tämän palstan kirjoittelua. Täällä on monenmoista vipeltäjää. Ei kannata ottaa kovin tosissaan.
On täällä joskus ihan asiallisiakin keskusteluja.
Kaikkea hyvää sinulle.
- rasismia vastaan
se on ollut hieno kokemus jollaisia elämässä tarvitaan. Hyvää jatkoa sinulle!
- bar
ehkä onkin parempi, ettet enää lähde Israeliin.
Saattaisit pettyä.
Shana tova! Hag Sameach!- Luterilainen pappi
Miksi, mikä on muuttunut?
- bar
Luterilainen pappi kirjoitti:
Miksi, mikä on muuttunut?
Tuli tässä mieleeni viimekesäiset yleisurheilun MM-kisat, joista Israelin televisiokin tarjosi paljon suoria lähetyksiä. Kilpailuja selostanut Israelilainen urheilutoimittaja ei lakannut ylistämästä Suomessa vallitsevaa rauhallista ja tyyntä ilmapiiriä ja kansan kärsivällisyyttä ja hyvätahtoisuutta.
Nykyisin israelilaiset elävät painekattilassa, ja ilmapiiri on suvaitsematon ja jopa väkivaltainen. Ainoa tapa 'vetää henkeä' on kai matkustaa joksikin aikaa rajojen ulkopuolelle, kenellä siihen on varaa.
- Yliluonnolliseen,
mutta tuollainen kertomus minua ilahduttaa. Kumpa kaikki maailman eriuskoiset kertoisivat tarinoita ristiin rastiin toisistaan tuon kertomuksen hengessä, maailma olisi paljon rauhaisampi paikka kaikkien elellä.
Olen myös käynyt Israelissa työasioissa ja tutustunut muutamiin juutalaisiin, aivan mukavin muistoin heitä muistelen.
Auscwitsin uunit nähtyäni nuo juutalaiset tuttavani tuntuivat entistäkin läheisimmiltä.- Luterilainen pappi
ajattelen. Olen sisimmältäni hyvin avara - uskonto - rotu - yms - niiden takaa löytyy ihminen ja ihmisinä me kaikki olemme yllättävän paljon samanlaisia. Kristinusko nimittää Jumalaa Isäksi koska Jeesus meille näin opetti ja ilmoitti. Uskon että Isällä on paljon lapsia sellaisia jotka eivät ole minun kaltaisiani. Olet ihana ihminen - terveisin Luterilainen pappi
- pirjoitt
Luterilainen pappi, minulla olisi sinulle aiheen tiimoilta eräs kysymys/asia, jota en tahdo julkisesti tässä tuoda riepoteltavaksi. Jos sinua kiinnostaa niin minun s-postini on: [email protected]
- Luterilainen pappi
Kun luen ajatuksiasi tunnen miten ihana ihminen olet. Mitä sen rinnalla merkitsee jokin ulkonainen seikka - rotu tai usko johonkin - pääasia on se että sinä olet ja sinun kaltaisesi olemassa. Siksi toivotan sinulle parhainta siunausta ja rukoilen puolestasi. - Shalom toivottaa Luiterilainen pappi Sinulle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 203774
Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?
Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit243169En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m322375- 922149
- 221990
- 261642
Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?
Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui411621- 321512
Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta
Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava5021463Miten lasketaan?
Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.91424