VT:n Jumala

minä

Tämä tavallaan kuuluu juutalaisuuteen, siksi laitankin tämän tänne.

Olen nimittäin aina paheksunut ja halveksinut Vanhaa Testamenttia sen antamasta käsityksestä oikeudenmukaisuudesta. Yhdessä kohden Jahve jopa kehoittaa israelilaisia kansanmurhaan, kostoksi Israelin kansan huonosta kohtelusta. Käsketään siis kirjaimellisesti tappaa jonkin ihmisryhmän edustajat kokonaan sukupuuttoon. Ihmettelen sitä mikä on juutalaisten asenne tälläisiä sitaatteja kohtaan. Hehän ovat itse käyneet suurinpiirtein samanlaisen tapahtuman lävitse, natsit katsoivat kostavansa juutalaisten rikkeet.

Kovin vahva ja fundamentaalinen tuo side uskontoonsa ei voi kunnon hyväksyttävällä juutalaisella olla, sillä niin hitlermäisiä tarinoita nuo VT:n kertomukset israelilaisista ovat. Löytyyhän sieltä myös natsien rotuoppeihin verrattavia sääntöjä veren puhtaudesta. Esimerkiksi Jahve käskee israelilaisia lähettämään toisen kansan naisjäsenten kanssa siittämänsä lapset äiteineen pois, koska nämä eivät perimänsä kannalta olleet hyväksyttäviä valitun kansan jäseniä.

Melkein sanoisin, että koska koko Israelin valtion olemassaolokin perustuu juuri VT:n, on se periaatteessa eettiseltä kannalta katsottuna aivan yhtä synkkä kuin arjalaislegendoihin perustunut natsi-Saksa.

4

407

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistaakseni nimimerkki "rasismia vastaan" muistutti kerran, että nämä VT:n "julmimmat" kohdat eivät välttämättä ole uusimpien tutkimusten mukaan niitä aivan vanhimpia ja luotettavimpia tekstinpätkiä.

      Joka tapauksessa toteaisin noin niinkuin yleisesti ottaen kristillisestä näkökulmasta katsottuna, että Vanha Testamentti on juutalainen näkökulma ja ei siis täysin objektiivinen. Juutalaisesta näkökulmasta katsottuna muiden kansojen Jumalat olivat toki epäjumalia mutta samoin oli juutalaisten Jahve esimerkiksi kreikkalaisten näkökulmasta katsottuna.

      Viidennessä Mooseksen kirjassa 32:8-9 sanotaan näin:

      "Kun Korkein (El Elion) jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.
      Herran (Jehovan) osuus on hänen kansansa Israel ja Jaakob hänen perintömaansa."

      Tuo Korkein eli EL Elion vastaa Kristusta. Hän on KAIKKIEN KANSOJEN JUMALA. Ei siis täysin tuntematon Vanhalle Testamentillekaan. Hän jakoi kansoille maat ja määräsi kullekin oman enkeliruhtinaan. Raamattu mainitsee mm. Persian ja Jaavanin enkeliruhtinaat Danielin kirjassa. Israelin eneliruhtinas on sitten tuo Jehova eli IHVH (tai YHWH), jonka perintöosaksi tulivat Jaakobin jälkeläiset.

      Tämä on erittäin selkeä kohta, kun sen huolella lukee ja viittaa siihen, että juutalaisten kansallishaltija IHVH ei ole kristittyjen Jumala, vaan kristittyjen Jumala on tuo EL Elion , jonka me tunnemme Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä.

      Jahven käskyt eivät olleet pahoja tai huonoja mutta ne olivat kristillisestä näkökulmasta katsottuna EPÄTÄYDELLISIÄ ja puolueellisia, koska niiden lähtökohta oli vain juutalaisen kansan hyvinvointi tarvittaessa jopa naapurikansojen kustannuksella. Samalla tavalla muiden kansojen "jumalat" katsoivat maailman asioita ahtaasta näkökulmasta ja kansallisen itsekkäästi.

      Vasta Jeesuksessa Kristuksessa sekä pakanat että juutalaiset saattoivat nähdä TODELLISEN, korkeimman ja puolueettoman Jumalan kuvan, joka oli tarkoitettu KAIKILLE kansoille.

      • tero-tapio_timonen

        Herra kävi sotia vain sen takia, että hänen nimensä tulisi tunnetuksi, ja että hän näyttäisi Israelissa, koko maailmalle oman tahtonsa.


      • rasismia vastaan

        oikeassa että EL Eljon oli eri jumaluus kuin YHWH,El Eljon oli paikallinen jumaluus. En nyt jaksa enempää käydä kaananilaisten pantheonia tässä läpi. Sen kumminkin haluisin sinulle jälleen kerran huomauttaa, että jos pidät Jeesusta messiaana, hän kuuluu YHWH traditioon, voideltu on aina YHWH:n voideltu. Traditio ei ole pulla josta voi nyppäistä vain rusinan.

        El-sana oli Jeesuksen aikaan jo yleisnimi "jumala" eikä sillä enää ymmärretty kaananilaisten ylijumalaa tai häneen liittyvää traditiota kuten esim vielä psalmeissa toisinaan. En kuitenkaan ole misään nähnyt Jeesuksen itsensä olevan muuta kuin oman aikansa tietyn juutalaisen tradition edustaja.

        Jos olet eri mieltä kerro, mutta perustellen.
        Kerran vielä: minulla ei ole mitään sanomista kunkin omaan uskoon, mutta tietyissä tapauksissa kyllä niiden perusteisiin.


      • JSS
        tero-tapio_timonen kirjoitti:

        Herra kävi sotia vain sen takia, että hänen nimensä tulisi tunnetuksi, ja että hän näyttäisi Israelissa, koko maailmalle oman tahtonsa.

        "Herra" tappoi siis lukemattomia viattomia, jotta tulisi tunnetuksi? Sinun mielestäsi se oli oikeutettua? Sama kuin jos joku kuuluisuudenkipeä henkilö menisi kadulle ja ampuisi kaikki vastaantulevat.

        OLET SAIRAS IHMINEN, TORET, HAE APUA.

        Inhonväreet tuntuvat kun kirjoiuksiasi lukee. Näkee kaiken mitä uskonnoissa on pahaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      37
      2736
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1184
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      127
      979
    4. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      61
      957
    5. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      66
      907
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      77
      871
    7. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      101
      818
    8. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      70
      815
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      718
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      684
    Aihe