Älykkyyseroista

Jotkut ovat näillä palstoilla maininneet että tutkimukset ovat osoittaneet että uskonnottomat ovat keskimäärin älykkäämpiä kuin uskovaiset.

Sanon suoraan ettei minulla ole mitään vaikeuksia uskoa tuota.

Katsokaas Jeesuksen vastaanottaminen, Jumalan asettamisen sijalle 1 elämässään,siihen tarvitaan jonkin verran kuuliaisuutta ja tervettä nöyryyttä.
Älykkäiden,lahjakkaiden,voimakkaiden ja menestyneiden joukossa on huomattavasti enemmän porukkaa joka on itseään täynnä kuin keskiverto kaduntallaajien joukossa.
Tästä syystä he eivät pysty vastaanottamaan Jeesusta koska he valitettavasti ovat itseään täynnä.Tämä on kolikon toinen puoli.

Mainittakoon ettei minulla ole mitään edellämainittuja vastaan.Älykkyys on hieno asia kun sitä käytetään oikein.Enkä myöskään väitä että kaikki he ovat tuollaisia itseään täynnä olevia p#¤%&##" on heidän joukossaan paljon myös hienoja ihmisiä.
Eli tämän tekstin kirjoituksessa ei ole kyse mistään kateuden vuodatuksesta.

Mainittakoon vielä lopuksi että millään tee se itse-menetelmällä ei pelastusta tule.Yksikään ihminen ei tule pelastumaan korkean älykkyytensä tai muunkaan hyvän ominaisuutensa ansiosta.
Ainoastaan Jeesus voi tuoda pelastuksen.

6

424

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Häpeä!

      Sanoit että uskovaiset ovat tyhmmiä! Mitä me olemme sinulle tehneet, että meitä noin haukut!? Kvitteletko olevasi fiksukin kun tuollaista täällä lauot????

      • kun ateisti

        leikkii uskovaista


      • Mirka ..... *

      • en sanonut noin.


      • Liisa
        Mirka ..... * kirjoitti:

        ""Sanoit että uskovaiset ovat tyhmmiä!""

        Tutkimukset kyllä vahvitaa tämän.
        http://www.stabu.net/uskojaao.html

        PUAAHHHHH ... HEH HEH HEH ...

        mutta tutkimuksia ei ole tehty meistä tänne kirjoittavista. Meistä ei tule yhtään sen älykkäämpiä, vaikka huomenna eroaisimme kirkosta tai tyhmempiä, vaikka liittyisimme ylihuomenna kirkkoon. Älykkyyttämme emme pysty täällä osoittamaan mitenkään, paitsi ehkä sillä, miten ja mistä kirjoitamme. Siksi voisi varmuuden vuoksi olla viisasta jättää puahit pois ja olla tarkkana siitä, millaista jälkeä saa aikaiseksi.


    • sanoit

      Järkeilyllä ei pääse tässä asiassa eteenpäin.
      Kaippa siinä hommassa kuitenkin jää niin paljon jälkeen vihollisen kanssa, että se vie vaan ojasta allikkon.
      Matt. 18:3
      ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. [Matt. 19:14]
      Matt. 19:14
      mutta Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni. Heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta." [Matt. 18:3]
      Matt. 21:15
      Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: "Hoosianna, Daavidin Poika!", he suuttuivat
      Matt. 21:16
      ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nuo huutavat?" "Kuulen", vastasi Jeesus. "Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi'?" [Ps. 8:3]
      1. Kor. 2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1779
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1111
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1086
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      972
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      92
      829
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      150
      799
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      53
      745
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      684
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe