En ole valmis isäksi

Osku

Mistä sitä alottaisi. Vaikka siitä, että sain tänä aamuna kuulla tyttöystäväni olevan raskaana. En ole pystynyt puhumaan asiasta kavereilleni tai vanhemmilleni. Olen 22 vuotias, samanikäinen kuin tyttöystäväni. Olemme seurustelleet 2 vuotta. On ollut ylä- ja alamäkiä, niinkuin useimmissa suhteissa on. Emme kuitenkaan ole edes harkinneet naimisiin meno tai muuta. Mietimme, että olemme nuoria ja meillä on aikaa. Olemme asuneet vuoden yhdessä. Viime aikoina suhteemme on voinut ihan hyvin. Opiskeluni ovat kesken, on opintolainaa jne, ei vielä kunnon työpaikkaa. Tämä ei mene nyt niinkuin olen sen päässäni järkeillyt.

Kuvittelin saavani lapsia lähempänä 30 ikävuotta. Silloin kun minulla olisi auto, asuntolainaa jo aloittu lyhentämään jne. Mutta nyt. Tähän väliin se sitten sattui. Ehkäisyä on käytetty, mutta siitä huolimatta. Tyttöystäväni ei pidä aborttia edes vaihtoehtona. Minulle taas se olisi ainoa vaihtoehto. Tämä on kuin painajaista. En ole valmis. Olen täysin paniikissa, itkettää ja pelottaa. Minulla ei ole vielä resursseja isäksi. Haluan lapselleni parhaan mahdollisen kasvuympäristön. Miten sen nyt teen?

Kaikki tämä tuntuu niin epätodelliselta. En käsitä tilannetta. Minulla on vielä nuoruutta niin paljon elämättä. Haluan lähteä vaihto-oppilaaksi, haluan reilata, haluan matkustaa intiassa reppu selässä, haluan ehkä vielä valmistumiseni jälkeen opiskella lisää. Vaihtoehtoja minulla ei ole kuin kaksi. Joko jättää tyttöystäväni, tai tulla isäksi. Rakastan tyttöystävääni. Enkä voi hylätä omaa lastani. Ei kukaan muu voi häntä kasvattaa. Joten minulle ei jää vaihtoehtoja. Olen vain statisti, ja teemme tasan niinkuin tyttöystäväni sanoo. Voi ei. Koen olevani liian nuori. En ole valmis vielä. Minulla on paljon koettavaa. En ole ollut halukas hankkimaan lapsia. En ajatuksena pidä huutavasta ja valvottavasta lapsesta. En ole valmis ottamaan kaikkea sitä vastuuta. Sitten kun lapsi syntyy, ei ole mitään muuta kuin se. Haluan tuhlata rahojani omiin juttuihini, sitten kun joskus kerrankin saisin sitä rahaa, eikä tarvitsisi kitkuttaa kuten nyt on pitänyt koko elämän ajan opiskelijana. Mielestäni minun tulisi olla henkisesti kypsempi ollakseni isä. Tämä ei ole totta. Ajatuksissani elämäni on pilalla.

Onko palstalla muita, jotka ovat ajautuneet samaan tilanteeseen? Mitä te tekisitte/teitte tässä tilanteessa. Itse en tiedä mitä tehdä, tai miten päin olla. Ehkä äitini voisi olla se joku, kenelle kertoisin ja purkaisin itseäni. Kerroin ajatuksistani ja tunteistani kyllä suoraan tyttöystävälleni. Hän itki. Minä itkin. Ei tässä ketään voi syyttää. Ehkä se puhuminen voisi helpottaa. Nyt on kyllä pää totaalisen sekaisin. Pelottaa. Tämä on kuin painajaisesta. Pitäisi kai osata ottaa vastuu, mutten osaa. Hän oli kertonut siskolleen ja äidilleen raskaudesta, molemmat olivat iloisia ja onnellisia. Tuntuu kuin jäisin sivusta seuraajaksi, vain statistiksi.

Uskon että tyttöystäväni rakastaa minua. Niin minäkin häntä. Mutta mitä jos tilanne muuttuu parin vuoden päästä? En ole kuitenkaan täysin varma suhteemme kestävyydestä. Äitini on yksinhuoltaja. Isäni jätti meidän perheemme kun olin pieni. En voi toimia samoin. En voi. Haluan että lapsi on tarkoituksella hankittu, ja kaikki siihen liittyvä on varmaa (raha-asiat, parisuhde jne). Nyt mikään ei ole varmaa. Voi ei :(. Tekisi mieli huutaa apua. Muttakun kukaan ei voi auttaa. Voi kun kaikki tämä olisi painajaisunta, ja heräisin.

43

12181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piiuuhh

      otti kassit ja häipyi, eli itsellistä elämää jonkun aikaa, sitten tuli takasin.
      Ei ole vaurioittanut lasta henkisesti se ero.
      Myöhemmin tuli ero muista syistä, mutta on kuitenkin lapsensa kanssa ystävä, vaikka mua vihaakin siitä vahingosta, joka meille sattui.
      Eli ei pidä väkisin leikkiä kotia, ja tyttöystäväsi pitää ajatella asiaa myös sun kannalta.

    • nelikymppinen äiti

      näytä tämä kirjoitus tyttöystävällesi.Jos se saisi hänet järkiinsä.
      Joka tapauksessa sinun kannaltasi joudut hylkäämään haaveesi jos tyttöystäväsi vauvan tekee.
      Vaikka eroaisitte ja jatkaisit elämääsi yksin,elatusvelvollisuus seuraa sinua kuitenkin kunnes lapsesi on täysi-ikäinen.18 pitkää vuotta.Elatusmaksut on iso lovi palkkapussista ja jos opiskelet niin kaupunki maksaa ne mutta aina kun saat veronpalautuksia ym. ulosottomies käy vetämässä sieltä elatusrästejä pois.Niistä ei mene luottotiedot mutta ne jäävät sinne kirjoihin ja kansiin ja aina kun on mahdollista,ulosottomies vie osuuden.
      Jos tyttöystäväsi niin päättää sinusta tulee nyt isä,halusit tai et.
      Sinä itse päätät sen tuleeko sinusta vain isä paperilla ja maksaja vai haluatko olla lapsen elämässä läsnä oleva isä.
      Joka tapauksessa joudut nyt hautaamaan haavesi matkustelusta ja reilaamisista ja tehdä vain ajatusmatkoja.Opiskelut kesken,opintovelat päällä ja vauva tulossa.Jos tyttöystävällä on sama tilanne niin tosi tiukoille se elämän vetää.
      Varmasti pärjäätte,sossusta voi saada toimeentulotukea tuurilla ja sukulaiset voivat auttaa.Kuitenkin on pakko suoraan sanoa että vauva muuttaa elämän totaalisesti,vaikka tulee paljon hyvää niin tulee myös luopumista.
      Iloinen nuoruus on ikuisesti ohi ja tästä eteenpäin kaikki mitä hankit tulee olemaan vauvalle eikä itsellesi.Karu opetus siitä miten todella oikeasti tärkeää se ehkäisy on.
      (Jos ehkäisy pettää niin hommatkaa ihmeessä katumuspillerit.Ei auta enää sinua)
      Toisaalta,tyttöystäväsi on voinut tarkoituksella järjestää vahingon,moni tekee niinkin.
      Joko sopeudut tilanteeseen tai teet kuten isäsi aikoinaan.Oletko tekemisissä isäsi kanssa?Nyt voisi olla oiva sauma ottaa häneen yhteyttä ja keskustella hänen kanssaan.Ehkä hän oli aikoinaan samanlaisissa tuntemuksissa ja teki ratkaisunsa lähteä kun ei ollut valmis isäksi.Millaisia mietteitä sinulla on isästäsi?
      Valitettavasti suomessa nainen päättää siitä hankkiiko lapsen vai ei,miehiltä ei kysytä mitään.Siksi olen omaa poikaani valistanut hyvin tarkkaan ja kertonut miten tärkeää on huolehtia ehkäisystä itse,käyttää kondomia ihan aina,vaikka tyttöystävä söisi pillereitä mutta varmistaa se ettei kukaan tee hänelle pillerivahinkovauvaa.
      Minusta on huutava vääryys että tyttöystävä on päättänyt pitää lapsen keskustelematta asiasta sinun kanssasi.Lapsi on yhteinen päätös eikä se vauvan tulo teidän suhdettanne paranna missään tapauksessa jos sinä olet pakotettu siihen.
      Joka tapauksessa tulet katkeraksi ja lopetat suhteen jossain vaiheessa on sitä lasta tai ei jos siihen perheen perustamiseen on alun alkaenkin väärin perustein lähdetty.

      Kirjoitit että ajatuksissasi elämäsi on pilalla.Se on sitä joka tapauksessa kun vauva syntyy,ainakin maksajana olet ja viikonloppuisänä tai sitten alistut ja perustat nyt perheen.
      Teet miten tahansa,älä ole lapselle katkera.Lapsi ei ole asiaan syyllinen,vain aikuiset voivat päättää ei se lapsi.

      • Osku

        Kiitos vastauksista.

        Hän ei halua aborttia, koska kokee että tulisi katumaan sitä loppuelämänsä. Hän perustelee lasta sillä, että kukaan ei ole koskaan katunut lapsen saamista, mutta aborttia on. Minulla taas ovat toisenlaiset perusteet siihen, miksi haluaisin että abortti tehtäisiin - ne kävivät ilmi ketjun ensimmäisestä viestistä.

        Tyttöystäväni sanoo, ettei elämä lopu siihen lapsen syntymään, että haaveita voi toteuttaa tämän jälkeenkin. Itse ajattelen samoin kuin sinä, nelikymppinen äiti, että vauvan syntymästä lähtien en osta itselleni enään mitään, vaan kaiken mikä hankin menee lapselleni. Kaikki ylimääräinen aika myös menee lapsen hoitoon, ja sen kanssa olemiseen. Tämä vapaus jää silloin taakse, enkä halua tästä vapaudesta vielä luopua.

        Elatusmaksut sanana kuullostavat helvetillisiltä, isäni kun ei ole koskaan niitä kunnolla hoitanut. Olen häneen yhteydessä, ja tapaan häntä säännöllisin väliajoin, n. kerran parissa kuukaudessa. Emme ole koskaan isäni kanssa puhuneet siitä, miksi hän lähti, mutta se on tiedossa. Hän hylkäsi meidät uuden nuoremman naisen vuoksi. Olen ollut katkera, mutta ehkä nyt ymmärrän häntä hieman paremmin. Olin silloin 6 vuotias, ja veljeni juuri syntynyt.

        En usko että tyttöystäväni on unohtanut pillereitä tahallaan. Oikeastaan tiedän sen, luontan kyllä häneen täysin. Ei hänkään tätä lasta halunnut. Hän haluaa kuitenkin ottaa vastuun tekemisistämme. Hän on kyllä saattanut unohtaa joskus ottaa pillerin tms. En kuitenkaan voi syyttää häntä tästä. Enemmän syytän itseäni, että miksi päästin itseni tähän tilanteeseen. Minun olisi pitänyt huolehtia enemmän ehkäisystä, jotenkin huolehtia ettei näin pääse käymään. Nyt se on myöhäistä.

        Tuntuu todella avuttomalta, etten voi tehdä asialle mitään. Vaikka raskaus on alkuvaiheessa, uskoakseni maksimissa 2kk. Mutta silti, minun täytyy vain alistua? Ajatus siitä, että lapsen alkio menee minun edelleni, saa minut voimaan pahoin. Se alkio menee 2 vuoden suhteemme edelle, ja päättää minun loppuelämästäni. En ole suoranaisesti sanonut tyttöystävälleni, että valitsisi joko minut tai lapsen. Enkä luultavasti voikkaan, pelkään että hän valitsisi lapsen. Enkä tällöin voi jättää lastani, vaikka erosta tyttöystävästäni varmasti selviäisinkin. Uskon että tyttöystäväni tietää, että ajattelen näin. Narut ovat siis hänen käsissään. Kuin voi jollain olla näin avuton olo. En voi tehdä mitään.

        Abortti ratkaisisi kaiken tällä hetkellä. Tyttöystäväni sanoo, ettei alkio ole vaan "joku juttu mikä poistetaan, ja sen jälkeen kaikki olisi samoin kuin ennen". Ei ehkä ihan samoin - toki siitä jälki jäisi. Mutta helpompi asiat sen jälkeen olisi selvittää. Ehkä tämä ajattelu on juuri sitä, etten osaa ottaa tekemisistäni vastuuta. En koe olevani henkisesti valmis. Enkä muutenkaan valmis, kuten sanottu - raha-asiat kuralla, velkaa, opinnot kesken, asumme vuokralla, eikä minulla ole kunnon työpaikkaa.

        Kysymys ei ole siitä, ettenkö ikinä haluaisi hankkia lapsia tämän saman tytön kanssa. Haluaisin vaan olla varma suhteestamme. Toisaalta, onko minun nyt aika kasvaa? Pystynkö elämään lapsen kanssa, pystynkö omistamaan elämäni tyttöystävälleni ja lapselleni? Pelkään, että katkeroidun tai kyllästyn, koen olevani menevää tyyppiä, kaipaan seikkailuja.

        Lähes kaiken tämän olen sanonut tyttöystävälleni. Ainoastaan erosta emme ole puhuneet. Puhuminen taitaa olla ainoa keino joka minulla on jäljellä. Toistaalta, enkai voi painostaa häntä aborttiin. Silloin hän katkeroituisi samoin kuin minä nyt. Minulla ei liene vaihtoehtoja, olen automaattisesti häviäjä tässä tapauksessa. Huoh. Kuinka toimia, mitä tehdä. Suuria päätöksiä. Eikä löydy vastauksia. Itku tulee ison miehen silmään.


      • +++
        Osku kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.

        Hän ei halua aborttia, koska kokee että tulisi katumaan sitä loppuelämänsä. Hän perustelee lasta sillä, että kukaan ei ole koskaan katunut lapsen saamista, mutta aborttia on. Minulla taas ovat toisenlaiset perusteet siihen, miksi haluaisin että abortti tehtäisiin - ne kävivät ilmi ketjun ensimmäisestä viestistä.

        Tyttöystäväni sanoo, ettei elämä lopu siihen lapsen syntymään, että haaveita voi toteuttaa tämän jälkeenkin. Itse ajattelen samoin kuin sinä, nelikymppinen äiti, että vauvan syntymästä lähtien en osta itselleni enään mitään, vaan kaiken mikä hankin menee lapselleni. Kaikki ylimääräinen aika myös menee lapsen hoitoon, ja sen kanssa olemiseen. Tämä vapaus jää silloin taakse, enkä halua tästä vapaudesta vielä luopua.

        Elatusmaksut sanana kuullostavat helvetillisiltä, isäni kun ei ole koskaan niitä kunnolla hoitanut. Olen häneen yhteydessä, ja tapaan häntä säännöllisin väliajoin, n. kerran parissa kuukaudessa. Emme ole koskaan isäni kanssa puhuneet siitä, miksi hän lähti, mutta se on tiedossa. Hän hylkäsi meidät uuden nuoremman naisen vuoksi. Olen ollut katkera, mutta ehkä nyt ymmärrän häntä hieman paremmin. Olin silloin 6 vuotias, ja veljeni juuri syntynyt.

        En usko että tyttöystäväni on unohtanut pillereitä tahallaan. Oikeastaan tiedän sen, luontan kyllä häneen täysin. Ei hänkään tätä lasta halunnut. Hän haluaa kuitenkin ottaa vastuun tekemisistämme. Hän on kyllä saattanut unohtaa joskus ottaa pillerin tms. En kuitenkaan voi syyttää häntä tästä. Enemmän syytän itseäni, että miksi päästin itseni tähän tilanteeseen. Minun olisi pitänyt huolehtia enemmän ehkäisystä, jotenkin huolehtia ettei näin pääse käymään. Nyt se on myöhäistä.

        Tuntuu todella avuttomalta, etten voi tehdä asialle mitään. Vaikka raskaus on alkuvaiheessa, uskoakseni maksimissa 2kk. Mutta silti, minun täytyy vain alistua? Ajatus siitä, että lapsen alkio menee minun edelleni, saa minut voimaan pahoin. Se alkio menee 2 vuoden suhteemme edelle, ja päättää minun loppuelämästäni. En ole suoranaisesti sanonut tyttöystävälleni, että valitsisi joko minut tai lapsen. Enkä luultavasti voikkaan, pelkään että hän valitsisi lapsen. Enkä tällöin voi jättää lastani, vaikka erosta tyttöystävästäni varmasti selviäisinkin. Uskon että tyttöystäväni tietää, että ajattelen näin. Narut ovat siis hänen käsissään. Kuin voi jollain olla näin avuton olo. En voi tehdä mitään.

        Abortti ratkaisisi kaiken tällä hetkellä. Tyttöystäväni sanoo, ettei alkio ole vaan "joku juttu mikä poistetaan, ja sen jälkeen kaikki olisi samoin kuin ennen". Ei ehkä ihan samoin - toki siitä jälki jäisi. Mutta helpompi asiat sen jälkeen olisi selvittää. Ehkä tämä ajattelu on juuri sitä, etten osaa ottaa tekemisistäni vastuuta. En koe olevani henkisesti valmis. Enkä muutenkaan valmis, kuten sanottu - raha-asiat kuralla, velkaa, opinnot kesken, asumme vuokralla, eikä minulla ole kunnon työpaikkaa.

        Kysymys ei ole siitä, ettenkö ikinä haluaisi hankkia lapsia tämän saman tytön kanssa. Haluaisin vaan olla varma suhteestamme. Toisaalta, onko minun nyt aika kasvaa? Pystynkö elämään lapsen kanssa, pystynkö omistamaan elämäni tyttöystävälleni ja lapselleni? Pelkään, että katkeroidun tai kyllästyn, koen olevani menevää tyyppiä, kaipaan seikkailuja.

        Lähes kaiken tämän olen sanonut tyttöystävälleni. Ainoastaan erosta emme ole puhuneet. Puhuminen taitaa olla ainoa keino joka minulla on jäljellä. Toistaalta, enkai voi painostaa häntä aborttiin. Silloin hän katkeroituisi samoin kuin minä nyt. Minulla ei liene vaihtoehtoja, olen automaattisesti häviäjä tässä tapauksessa. Huoh. Kuinka toimia, mitä tehdä. Suuria päätöksiä. Eikä löydy vastauksia. Itku tulee ison miehen silmään.

        Kerron pienen tarinan meidän perheestä. Toivottavasti siitä on apua.

        Mieheni ja minä on tunnettu vajaa kymmenen vuotta. "Suhteemme" on aina perustunut bailaamiseen ja seksiin, mitään suuria tunteita ei ole välillämme ollut. Ikinä ei ole kummallakaan käynyt mielessä mikään vakavampi.
        Pari vuotta sitten kuitenkin huomasin olevani raskaana tälle miehelle. Mies halusi kantaa vastuun ja ehdotti yhteen muuttamista. Itse olin kovasti sitä vastaan, vaikka halusinkin pitää lapsen. Elämäntilanne oli todella huono lasta ajatellen, tein keikkatöitä ravintolassa, asuin kimppakämpässä, ulosotossa tuhansia euroja jne. Miehelläni samanlainen tilanne.
        Kuitenkin pääni kääntyi ja muutimme yhteen. Raskaudessa oli huono tuuri mukana ja sain keskenmenon. Tämä oli lähes maailmanloppu meille kummallekin. Tapahtunut kuitenkin lähensi meitä paljon ja jatkoimme yhteiseloa.
        Kolmen kuukauden päästä odotin uutta lasta, joka oli todella toivottu. Tyttö on nyt puoli vuotta ja olimmekin sopineet, että ehkä neljän-viiden vuoden päästä mietimme uutta vauvaa. Nyt kuitenkin on varmistunut (ehkäisystä huolimatta), että ensi kesänä perheemme kasvaa.
        Tämä yllätystulokas toi pientä paniikkia ilmaan, puolen vuoden yöheräämiset ja kiukuttelut takana eikä ihan ensimmäisenä kiinnostaisi aloittaa samaa rumbaa alusta...
        Mutta abortti ei käynyt mielessäkään, vaan alkuhämmennyksen jälkeen odotamme uutta tulokasta innoissaan.
        Hyvin on pärjätty, vaikka raha tekeekin tiukkaa. Ikinä emme ole olleet onnellisempia kuin nyt.

        Sulla on monta kuukautta kääntää ja vääntää asioita, ennenkuin vauva syntyy. Teet niin tai näin, tee se sen mukaan mikä tuntuu oikealta. Älä tee mitään velvollisuudesta tai pakosta. Tyttöystäväsi on tehnyt itse päätöksensä kysymättä sinulta mitään, ole sinä fiksumpi ja keskustele asiat halki tyttöystäväsi kanssa.

        Lopuksi vielä, vauvan kanssa voi myös matkustella ja seikkailla (tietysti vähän eri tavalla kuin ilman sitä). Vauva ei myöskään kahlitse kotiin, joko ottaa vauvan mukaan tai hankkii hoitajan tai sitten toinen on vauvan kanssa kotona.
        Eikä vauvaan mene kaikki rahat, aluksi menot ovat ovat tosi pienet. Lähes kaikki vauvan tavarat saa ostettua käytettynä tosi halvalla.


      • nelikymppinen äiti
        Osku kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.

        Hän ei halua aborttia, koska kokee että tulisi katumaan sitä loppuelämänsä. Hän perustelee lasta sillä, että kukaan ei ole koskaan katunut lapsen saamista, mutta aborttia on. Minulla taas ovat toisenlaiset perusteet siihen, miksi haluaisin että abortti tehtäisiin - ne kävivät ilmi ketjun ensimmäisestä viestistä.

        Tyttöystäväni sanoo, ettei elämä lopu siihen lapsen syntymään, että haaveita voi toteuttaa tämän jälkeenkin. Itse ajattelen samoin kuin sinä, nelikymppinen äiti, että vauvan syntymästä lähtien en osta itselleni enään mitään, vaan kaiken mikä hankin menee lapselleni. Kaikki ylimääräinen aika myös menee lapsen hoitoon, ja sen kanssa olemiseen. Tämä vapaus jää silloin taakse, enkä halua tästä vapaudesta vielä luopua.

        Elatusmaksut sanana kuullostavat helvetillisiltä, isäni kun ei ole koskaan niitä kunnolla hoitanut. Olen häneen yhteydessä, ja tapaan häntä säännöllisin väliajoin, n. kerran parissa kuukaudessa. Emme ole koskaan isäni kanssa puhuneet siitä, miksi hän lähti, mutta se on tiedossa. Hän hylkäsi meidät uuden nuoremman naisen vuoksi. Olen ollut katkera, mutta ehkä nyt ymmärrän häntä hieman paremmin. Olin silloin 6 vuotias, ja veljeni juuri syntynyt.

        En usko että tyttöystäväni on unohtanut pillereitä tahallaan. Oikeastaan tiedän sen, luontan kyllä häneen täysin. Ei hänkään tätä lasta halunnut. Hän haluaa kuitenkin ottaa vastuun tekemisistämme. Hän on kyllä saattanut unohtaa joskus ottaa pillerin tms. En kuitenkaan voi syyttää häntä tästä. Enemmän syytän itseäni, että miksi päästin itseni tähän tilanteeseen. Minun olisi pitänyt huolehtia enemmän ehkäisystä, jotenkin huolehtia ettei näin pääse käymään. Nyt se on myöhäistä.

        Tuntuu todella avuttomalta, etten voi tehdä asialle mitään. Vaikka raskaus on alkuvaiheessa, uskoakseni maksimissa 2kk. Mutta silti, minun täytyy vain alistua? Ajatus siitä, että lapsen alkio menee minun edelleni, saa minut voimaan pahoin. Se alkio menee 2 vuoden suhteemme edelle, ja päättää minun loppuelämästäni. En ole suoranaisesti sanonut tyttöystävälleni, että valitsisi joko minut tai lapsen. Enkä luultavasti voikkaan, pelkään että hän valitsisi lapsen. Enkä tällöin voi jättää lastani, vaikka erosta tyttöystävästäni varmasti selviäisinkin. Uskon että tyttöystäväni tietää, että ajattelen näin. Narut ovat siis hänen käsissään. Kuin voi jollain olla näin avuton olo. En voi tehdä mitään.

        Abortti ratkaisisi kaiken tällä hetkellä. Tyttöystäväni sanoo, ettei alkio ole vaan "joku juttu mikä poistetaan, ja sen jälkeen kaikki olisi samoin kuin ennen". Ei ehkä ihan samoin - toki siitä jälki jäisi. Mutta helpompi asiat sen jälkeen olisi selvittää. Ehkä tämä ajattelu on juuri sitä, etten osaa ottaa tekemisistäni vastuuta. En koe olevani henkisesti valmis. Enkä muutenkaan valmis, kuten sanottu - raha-asiat kuralla, velkaa, opinnot kesken, asumme vuokralla, eikä minulla ole kunnon työpaikkaa.

        Kysymys ei ole siitä, ettenkö ikinä haluaisi hankkia lapsia tämän saman tytön kanssa. Haluaisin vaan olla varma suhteestamme. Toisaalta, onko minun nyt aika kasvaa? Pystynkö elämään lapsen kanssa, pystynkö omistamaan elämäni tyttöystävälleni ja lapselleni? Pelkään, että katkeroidun tai kyllästyn, koen olevani menevää tyyppiä, kaipaan seikkailuja.

        Lähes kaiken tämän olen sanonut tyttöystävälleni. Ainoastaan erosta emme ole puhuneet. Puhuminen taitaa olla ainoa keino joka minulla on jäljellä. Toistaalta, enkai voi painostaa häntä aborttiin. Silloin hän katkeroituisi samoin kuin minä nyt. Minulla ei liene vaihtoehtoja, olen automaattisesti häviäjä tässä tapauksessa. Huoh. Kuinka toimia, mitä tehdä. Suuria päätöksiä. Eikä löydy vastauksia. Itku tulee ison miehen silmään.

        Voi olla että vauvan synnyttyä sinä olet sitä mieltä että tämä oli se ainoa oikea ratkaisu.
        Yhtä hyvin kuin voit ketkeroitua,voit myös kasvaa isyyteen.
        Se on niin paljon sinusta itsestäsi kiinni.
        Minusta sinun olisi hyvä puhua tyttöystäväsi kanssa myös siitä että mitä sitten jos sinusta ei olekkaan tähän ja haluat erota.Miten hän selviytyy sitten lapsen kanssa kaksin.Minusta sinun on hyvä kertoa mielipiteesi myös hänen vanhemmilleen ja omillesi.Kertoa rehellisesti että sinulla ei ole vaihtoehtoja ja koet että sinua painostetaan.
        Jos tyttöystäväsi on fiksu nuori nainen,hänen luulisi tajuavan että lapsi on maailman hienoin asia silloin kun se on rakkaudella toivottu,haluttu ja suunniteltu.Ei niin että vahinko tulee ja vaihtoehtoja ei tulevalle isälle ole muuta kuin kasvaa isyyteen ja maksaa.
        Ei abortti tee hänestä mitenkään huonoa naista ja hän voi saada lapsia tulevaisuudessa kunhan tilanne on parempi.Abortti on varmasti kipeä asia mutta oikea vaihtoehto silloin kun haluaa oikeasti tuntea vastuuta siitä tulevasta lapsesta.
        Ei se helppoa ole yksinhuoltajaäidillä pienen lapsen kanssa.Minä olen sen aikoinani kokenut itse tehtyäni päätöksen että en tee aborttia.
        Mies sanoi että ei ole valmis isäksi.Minä kuvittelin että kyllä minä vauvan kanssa selviän kaksinkin ja selvisinkin mutta vaikeaa se välillä oli.Lapsi on nyt jo omillaan mutta monesti mietin että mistä kaikesta hän jäi rahanpuutteen vuoksi ja isättömänä paitsi.Poden siitä syyllisyyttä lopun elämäni.
        Kerro jatkossa miten päätitte asian ja tsemppiä!
        Ainakin tunnut olevan fiksu ja vastuullinen nuori mies.


      • huh huh
        nelikymppinen äiti kirjoitti:

        Voi olla että vauvan synnyttyä sinä olet sitä mieltä että tämä oli se ainoa oikea ratkaisu.
        Yhtä hyvin kuin voit ketkeroitua,voit myös kasvaa isyyteen.
        Se on niin paljon sinusta itsestäsi kiinni.
        Minusta sinun olisi hyvä puhua tyttöystäväsi kanssa myös siitä että mitä sitten jos sinusta ei olekkaan tähän ja haluat erota.Miten hän selviytyy sitten lapsen kanssa kaksin.Minusta sinun on hyvä kertoa mielipiteesi myös hänen vanhemmilleen ja omillesi.Kertoa rehellisesti että sinulla ei ole vaihtoehtoja ja koet että sinua painostetaan.
        Jos tyttöystäväsi on fiksu nuori nainen,hänen luulisi tajuavan että lapsi on maailman hienoin asia silloin kun se on rakkaudella toivottu,haluttu ja suunniteltu.Ei niin että vahinko tulee ja vaihtoehtoja ei tulevalle isälle ole muuta kuin kasvaa isyyteen ja maksaa.
        Ei abortti tee hänestä mitenkään huonoa naista ja hän voi saada lapsia tulevaisuudessa kunhan tilanne on parempi.Abortti on varmasti kipeä asia mutta oikea vaihtoehto silloin kun haluaa oikeasti tuntea vastuuta siitä tulevasta lapsesta.
        Ei se helppoa ole yksinhuoltajaäidillä pienen lapsen kanssa.Minä olen sen aikoinani kokenut itse tehtyäni päätöksen että en tee aborttia.
        Mies sanoi että ei ole valmis isäksi.Minä kuvittelin että kyllä minä vauvan kanssa selviän kaksinkin ja selvisinkin mutta vaikeaa se välillä oli.Lapsi on nyt jo omillaan mutta monesti mietin että mistä kaikesta hän jäi rahanpuutteen vuoksi ja isättömänä paitsi.Poden siitä syyllisyyttä lopun elämäni.
        Kerro jatkossa miten päätitte asian ja tsemppiä!
        Ainakin tunnut olevan fiksu ja vastuullinen nuori mies.

        Voin melkein kuvitella millainen anoppi sinusta joskus tulee.
        Osaatko päästää pojasta irti kun hän löytää elämänsä naisen? Tuntuu, että olet melko (liian) tiukasti kiinni hänessä..

        Me kaikki äidit tunnemme jostain syyllisyytä, mutta lasten ei tarvitse siitä tietää mitään, ei ole heidän asiansa kantaa sitä.

        Anna poikas elää omaa elämäänsä, voi olla, että annatkin, mutta sain sen kuvan, että vieläkin puutut hänen asioihinsa liikaa.

        Annat myös noilla "naiset jättää pillerin tahallaan ottamatta"-puheillasi melko omituisen kuvan naisista yleensä. Ei ne kaikki sellaisia ole.


      • nelikymppinen äiti
        huh huh kirjoitti:

        Voin melkein kuvitella millainen anoppi sinusta joskus tulee.
        Osaatko päästää pojasta irti kun hän löytää elämänsä naisen? Tuntuu, että olet melko (liian) tiukasti kiinni hänessä..

        Me kaikki äidit tunnemme jostain syyllisyytä, mutta lasten ei tarvitse siitä tietää mitään, ei ole heidän asiansa kantaa sitä.

        Anna poikas elää omaa elämäänsä, voi olla, että annatkin, mutta sain sen kuvan, että vieläkin puutut hänen asioihinsa liikaa.

        Annat myös noilla "naiset jättää pillerin tahallaan ottamatta"-puheillasi melko omituisen kuvan naisista yleensä. Ei ne kaikki sellaisia ole.

        Poikani on vasta 18 vuotias,opiskelut kesken,opintolainaa eikä vielä tietoakaan töistä.
        Minusta olen vastuullinen äiti kun olen opettanut lapselleni ehkäisyn tärkeyden.
        Olen itse kokenut yksinhuoltajaäitiyden ja tiedän mitä herkkua se on.Siksi olen erityisen tyytyväinen siihen että poika ymmärtää ehkäisyn tärkeyden ja käy koulunsa loppuun ennenkuin alkaa perhettä perustamaan.
        Hänellä on tyttöystäviä ollut moniakin,kaikki erittäin kivoja ja fiksuja nuoria naisenalkuja.
        Suon hänelle ilomielin kivan vaimon ja monta lasta,saanhan sitten itsekin lapsenlapsia mutta mileummin vasta sitten kun on nuoruuden menot ja kouhotukset tehty ja elämä sen verran vakaalla pohjalla että on valmis isäksi.
        Minusta se on sekä poikani kannalta että hänen tulevan vaimonsa ja lastensa kannalta aivan ihana asia.Molemmat valmiita vanhemmuuteen ja vastuuseen ja tuleville lapsille mahdollisimman hyvä perhe tiedossa.


      • järkeä.
        nelikymppinen äiti kirjoitti:

        Poikani on vasta 18 vuotias,opiskelut kesken,opintolainaa eikä vielä tietoakaan töistä.
        Minusta olen vastuullinen äiti kun olen opettanut lapselleni ehkäisyn tärkeyden.
        Olen itse kokenut yksinhuoltajaäitiyden ja tiedän mitä herkkua se on.Siksi olen erityisen tyytyväinen siihen että poika ymmärtää ehkäisyn tärkeyden ja käy koulunsa loppuun ennenkuin alkaa perhettä perustamaan.
        Hänellä on tyttöystäviä ollut moniakin,kaikki erittäin kivoja ja fiksuja nuoria naisenalkuja.
        Suon hänelle ilomielin kivan vaimon ja monta lasta,saanhan sitten itsekin lapsenlapsia mutta mileummin vasta sitten kun on nuoruuden menot ja kouhotukset tehty ja elämä sen verran vakaalla pohjalla että on valmis isäksi.
        Minusta se on sekä poikani kannalta että hänen tulevan vaimonsa ja lastensa kannalta aivan ihana asia.Molemmat valmiita vanhemmuuteen ja vastuuseen ja tuleville lapsille mahdollisimman hyvä perhe tiedossa.

        En epäillytkään vastuullisuuttasi millään lailla, vaan lähinnä, että oletko liian kiinni pojassasi. Nähtävästi, kun poikasi on todella noinkin nuori, olet ihan oikealla asialla.
        Samasta asiasta minäkin aikoinani lapsiani muistuttelin tuossa iässä.

        Minä myös kasvatin yksin lapset 1-ja 2-vuotiaista kun isä ei osannutkaan, eikä halunnut, olla isä. Päätin, että lasten on parempi olla ilman. Nyt n. 30;set lapseni ovat täysin samaa mieltä, niin paljon pettymykiä ja pahaa mieltä isä on heille tuottanut eron jälkeenkin. Ja edelleenkin.

        Minä pidin yksinhuoltajuutta pelastuksenani, mies alkoi väkivaltaiseksi lasten synnyttyä.

        Kirjoitin myös tuolla alempana: Tai..sitten..-kommenttini.
        Olen edelleen sitä mieltä hänen kohdallaan.

        Minä olin 19-v kun ensimmäinen syntyi ja seuraavana vuonna toinen ja harkittuja olivat. Enkä kadu todellakaan.
        Nyt olen jo mummi kahdelle söpöliinille ja elämä maistuu.

        Anteeksi jos arvostelin väärin perustein, tunnollisen pojan olet kasvattanut.
        Toivottavasti joskus saat nauttia mummina olosta sinäkin, se on ihanaa.


      • Mona-Henrika
        nelikymppinen äiti kirjoitti:

        Voi olla että vauvan synnyttyä sinä olet sitä mieltä että tämä oli se ainoa oikea ratkaisu.
        Yhtä hyvin kuin voit ketkeroitua,voit myös kasvaa isyyteen.
        Se on niin paljon sinusta itsestäsi kiinni.
        Minusta sinun olisi hyvä puhua tyttöystäväsi kanssa myös siitä että mitä sitten jos sinusta ei olekkaan tähän ja haluat erota.Miten hän selviytyy sitten lapsen kanssa kaksin.Minusta sinun on hyvä kertoa mielipiteesi myös hänen vanhemmilleen ja omillesi.Kertoa rehellisesti että sinulla ei ole vaihtoehtoja ja koet että sinua painostetaan.
        Jos tyttöystäväsi on fiksu nuori nainen,hänen luulisi tajuavan että lapsi on maailman hienoin asia silloin kun se on rakkaudella toivottu,haluttu ja suunniteltu.Ei niin että vahinko tulee ja vaihtoehtoja ei tulevalle isälle ole muuta kuin kasvaa isyyteen ja maksaa.
        Ei abortti tee hänestä mitenkään huonoa naista ja hän voi saada lapsia tulevaisuudessa kunhan tilanne on parempi.Abortti on varmasti kipeä asia mutta oikea vaihtoehto silloin kun haluaa oikeasti tuntea vastuuta siitä tulevasta lapsesta.
        Ei se helppoa ole yksinhuoltajaäidillä pienen lapsen kanssa.Minä olen sen aikoinani kokenut itse tehtyäni päätöksen että en tee aborttia.
        Mies sanoi että ei ole valmis isäksi.Minä kuvittelin että kyllä minä vauvan kanssa selviän kaksinkin ja selvisinkin mutta vaikeaa se välillä oli.Lapsi on nyt jo omillaan mutta monesti mietin että mistä kaikesta hän jäi rahanpuutteen vuoksi ja isättömänä paitsi.Poden siitä syyllisyyttä lopun elämäni.
        Kerro jatkossa miten päätitte asian ja tsemppiä!
        Ainakin tunnut olevan fiksu ja vastuullinen nuori mies.

        Kirjoitit:

        >> Lapsi on nyt jo omillaan mutta monesti mietin että mistä kaikesta hän jäi rahanpuutteen vuoksi ja isättömänä paitsi.Poden siitä syyllisyyttä lopun elämäni. >>

        Älä turhaan ! Olen 100 % varma, että lapsesi on kumminkin saanut kodin, jossa häntä on rakastettu, saanut lämmintä vaatetta ylle ja ruokaa. Ja sehän on tärkeintä. Ei materialistiset arvot. Lapsi on aina lahja Jumalalta, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Varmasti olet kumminkin myös saanut paljon lapseltasi.

        Olen iloinen, että et kumminkaan tehnyt aborttia. Ja niin varmaan on myös lapsesi. Ja kun aikanaan saat lapsenlapsia, niin olet varmasti heistäkin onnellinen.


      • yhteinen päätös

        siinä mielessä, ettei Osku voi tyttöystäväänsä pakottaa aborttiin. Samalla tavalla kuin hän ei voisi tyttöystäväänsä pakottaa synnyttämään.

        Fysiologisesti raskaus tapahtuu naisen kehossa, siksi naisella pitää myös olla viimeinen sana siitä, mitä kehossa tapahtuu.


      • avopuoliso23
        Osku kirjoitti:

        Kiitos vastauksista.

        Hän ei halua aborttia, koska kokee että tulisi katumaan sitä loppuelämänsä. Hän perustelee lasta sillä, että kukaan ei ole koskaan katunut lapsen saamista, mutta aborttia on. Minulla taas ovat toisenlaiset perusteet siihen, miksi haluaisin että abortti tehtäisiin - ne kävivät ilmi ketjun ensimmäisestä viestistä.

        Tyttöystäväni sanoo, ettei elämä lopu siihen lapsen syntymään, että haaveita voi toteuttaa tämän jälkeenkin. Itse ajattelen samoin kuin sinä, nelikymppinen äiti, että vauvan syntymästä lähtien en osta itselleni enään mitään, vaan kaiken mikä hankin menee lapselleni. Kaikki ylimääräinen aika myös menee lapsen hoitoon, ja sen kanssa olemiseen. Tämä vapaus jää silloin taakse, enkä halua tästä vapaudesta vielä luopua.

        Elatusmaksut sanana kuullostavat helvetillisiltä, isäni kun ei ole koskaan niitä kunnolla hoitanut. Olen häneen yhteydessä, ja tapaan häntä säännöllisin väliajoin, n. kerran parissa kuukaudessa. Emme ole koskaan isäni kanssa puhuneet siitä, miksi hän lähti, mutta se on tiedossa. Hän hylkäsi meidät uuden nuoremman naisen vuoksi. Olen ollut katkera, mutta ehkä nyt ymmärrän häntä hieman paremmin. Olin silloin 6 vuotias, ja veljeni juuri syntynyt.

        En usko että tyttöystäväni on unohtanut pillereitä tahallaan. Oikeastaan tiedän sen, luontan kyllä häneen täysin. Ei hänkään tätä lasta halunnut. Hän haluaa kuitenkin ottaa vastuun tekemisistämme. Hän on kyllä saattanut unohtaa joskus ottaa pillerin tms. En kuitenkaan voi syyttää häntä tästä. Enemmän syytän itseäni, että miksi päästin itseni tähän tilanteeseen. Minun olisi pitänyt huolehtia enemmän ehkäisystä, jotenkin huolehtia ettei näin pääse käymään. Nyt se on myöhäistä.

        Tuntuu todella avuttomalta, etten voi tehdä asialle mitään. Vaikka raskaus on alkuvaiheessa, uskoakseni maksimissa 2kk. Mutta silti, minun täytyy vain alistua? Ajatus siitä, että lapsen alkio menee minun edelleni, saa minut voimaan pahoin. Se alkio menee 2 vuoden suhteemme edelle, ja päättää minun loppuelämästäni. En ole suoranaisesti sanonut tyttöystävälleni, että valitsisi joko minut tai lapsen. Enkä luultavasti voikkaan, pelkään että hän valitsisi lapsen. Enkä tällöin voi jättää lastani, vaikka erosta tyttöystävästäni varmasti selviäisinkin. Uskon että tyttöystäväni tietää, että ajattelen näin. Narut ovat siis hänen käsissään. Kuin voi jollain olla näin avuton olo. En voi tehdä mitään.

        Abortti ratkaisisi kaiken tällä hetkellä. Tyttöystäväni sanoo, ettei alkio ole vaan "joku juttu mikä poistetaan, ja sen jälkeen kaikki olisi samoin kuin ennen". Ei ehkä ihan samoin - toki siitä jälki jäisi. Mutta helpompi asiat sen jälkeen olisi selvittää. Ehkä tämä ajattelu on juuri sitä, etten osaa ottaa tekemisistäni vastuuta. En koe olevani henkisesti valmis. Enkä muutenkaan valmis, kuten sanottu - raha-asiat kuralla, velkaa, opinnot kesken, asumme vuokralla, eikä minulla ole kunnon työpaikkaa.

        Kysymys ei ole siitä, ettenkö ikinä haluaisi hankkia lapsia tämän saman tytön kanssa. Haluaisin vaan olla varma suhteestamme. Toisaalta, onko minun nyt aika kasvaa? Pystynkö elämään lapsen kanssa, pystynkö omistamaan elämäni tyttöystävälleni ja lapselleni? Pelkään, että katkeroidun tai kyllästyn, koen olevani menevää tyyppiä, kaipaan seikkailuja.

        Lähes kaiken tämän olen sanonut tyttöystävälleni. Ainoastaan erosta emme ole puhuneet. Puhuminen taitaa olla ainoa keino joka minulla on jäljellä. Toistaalta, enkai voi painostaa häntä aborttiin. Silloin hän katkeroituisi samoin kuin minä nyt. Minulla ei liene vaihtoehtoja, olen automaattisesti häviäjä tässä tapauksessa. Huoh. Kuinka toimia, mitä tehdä. Suuria päätöksiä. Eikä löydy vastauksia. Itku tulee ison miehen silmään.

        Mieheni tuli isäksi 20-vuotiaana. Aikaa totutella isyyteen oli 3 kk. Synnytyssalissakaan hän ei vielä tiennyt, onko lapsen biologinen isä. Äidin kanssa sukset olivat menneet ristiin aikoja sitten, erossa oltiin ehditty olla puoli vuotta. Mutta hänkään ei halunnut hylätä lastaan.

        22-vuotiaana mieheni jäi yksinhuoltajaksi.

        Nyt lapsi on 5-vuotias. Fiksu, terve ja... täydellinen. Minunkin mielestäni, vaikka tulin kuvioihin vasta myöhemmin. Mieheni on yhä opiskelija, kuten minäkin. Velkaa on riittävästi, osa otettu ennen lapsen syntymää. Elämme alle virallisen köyhyysrajan, mutta tukiverkon avulla pärjäämme. Ruokaa on, vaatteita voi ostaa, lapsen saa hoitoon, pääsemme ulos yhdessä ja erikseen. Ystäväpiiri on sama kuin ennenkin. Voimme matkustaa, kun säästämme. Niin kuin lapsettomat opiskelijatkin. Jostakin voi aina tinkiä. Asumme vuokralla, kuten muutkin tuntemani nuoret lapsiperheet.

        Harvemmin nuoret isät ja äidit jäävät täysin yksin lapsen kanssa. On isovanhempia, tätejä, setiä, kummeja ja luotettavia ystäviä. Pienelläkin määrällä rahaa pärjää. Kukaan lapsi ei vaadi velatonta omakotitaloa, jossa olisi kaikki kalusteet, lelut ja muut tilpehöörit viimeisen päälle valmiina. Ja muuten, kun sukulaiset saavat vihiä vauvasta, niitä leluja, vaatteita ja "muuta pientä" kuten meille astianpesukonetta alkaa yhtäkkiä ilmestyä kuin tyhjästä ilmasta.

        Puhun myös omasta lapsuuden kokemuksesta. Kun synnyin, isäni oli armeijassa. Isoveljeni syntyessä hän sinun ikäisesi ja opiskeli. Äitini oli juuri valmistunut, mutta hänelläkään ei ollut vakituista työpaikkaa. Kummatkin vanhempani ovat koko elämänsä (jälkeen lastensaannin) kouluttautuneet ja edenneet urallaan. En muista, että lapsuudestani olisi jäänyt mitään puuttumaan, vaikkei meillä kaikkea ollut heti valmiina. Paitsi tietysti äitiyspakkaus, joka ei maksa mitään, oli valmiina.

        Omalla miehelläni ei ollut aikaa ajatella tällaisia tuntemuksia yhdeksää kuukautta. Päällimmäisenä oli vain ajatus siitä, ettei hän halua hylätä lastaan. Hän on kertonut minulle, että vaikka hän lähti sairaalaan varmana siitä, että isyystestit tehdään ja muutenkin vielä vähän shokissa koko yllättävästä tilanteesta, kun hän sai pienen nyytin käsivarsilleen, millään muulla ei ollut enää väliä kuin sillä pienellä toukalla ja hänen hyvinvoinnillaan. En sitten tiedä, oliko hänkään sen valmiimpi isäksi.


    • isä...

      Mitä käytitte ehkäisynä?Minulla oli niin luotettava tyttöystävä,että jätti tahalteen pillereitä ottamatta ja sanoi,että vahinko oli tapahtunut.Abortista oli turha keskustella(hänhän oli tietoisesti hankkiutunut raskaaksi)Sain tietää vuosien päästä eräältä tyttöystäväni tutulta,että tyttöystäväni oli yksin suunnitellut vauvaa.
      kyllä isilläkin pitäisi olla valinnan mahdollisuus.
      Erosimme välittömästi,kun sain tietää mitä ex muijani teki minulle.
      Tällä hetkellä olen kyllä erittäin kiitollinen pojastani,mutta yhtä tuskaa oli ennen kuin vauva syntyi.

    • Hohde

      .. asiaa tyttöystäväsi kanssa. Et voi pakottaa häntä aborttiin. Ymmärrän että haluat lapselle turvallisuuden, etkä nyt pysty sitä omasta mielestäsi antamaan. Muista että matkailla voi myöhemminkin, mutta lapsia ei voi tilata. Huomaan että olet peloissasi. Juttele tyttöystäväsi kanssa. Sinun opiskeluihin se ei vaikuta kovin paljoa. Tietenkin yövalvomiset jne.

      Itselläni päinvastainen tilanne, opiskelen ja mieheni on työtön ja haluaisimme kovasti saada lapsen. Mutta pakko opiskella vielä 1½ vuotta. Haluan myös antaa lapselle turvan.

      En osaa paremmin auttaa. Hyvä että olet vastuullinen, ja mietit asiaa monelta kannalta.

    • Laura+

      Tilanne voi olla myös päinvastainen. Teette nyt abortin. Muutamien vuosien päästä suhteenne kariutuu. Tapaat uuden naisen. saat opiskelut päätökseen, asunnon, auton ja työpaikan. Alatte yrittää lasten tekoa. Ei onnistukkaan.

      Lapsia saadaan, ei tehdä. Voi olla, että jos yrittää elää elämäänsä liikaa "valmiiksi" tilaisuus voi mennä kokonaan sivu suun.

      Itse ehdin aikanani bailata opiskelijaporukoissa. Olen nyt 26 ja pienen pojan äiti (lapsi 7kk). nyt kun lapsi on olemassa voin sanoa, että opiskelijabailut eivät mitenkään tuoneet sitä onnentunnetta, jonka saa seuratessani tuon viattoman minua ja miestäni puhtaasti rakastavat poikasen puuhia.

      Elämän tarkoitus selvisi. Se ei ole maailman näkeminen matkustelemalla, pään sekoittaminen bileissä tai uran pakertaminen. Elämän tarkoitus on tässä. Elämän jatkumisessa. Mitään muuta taetta ei ihmisellä omasta jatkuvuudestaankaan ole kuin uusi elämän alku.

      Ikinä uudelleen ei tule kokemaan sitä puhdasta rakkautta, kuin mikä pienellä lapsella on vanhempaansa. Ja jos lapsi hylätään (kuten isäni hylkäsi minut pienenä), hänen sielunsa kärsii siitä iäti. Itke sitä minkä menetät, mutta voin luvata että saat runsainmitoin menettämäsi tilalle.

    • jokatapauksessa

      isä vaikka jättäisitkin tyttöystäväsi. Että tyttöystävän jättäminen ei auta siihen asiaan.

      Tosiaan sinulla hankala tilanne. Omalla miehelläni oli vastaavanlaiset tunteet minun tullessa raskaaksi. Minullekaan abortti ei ollut vaihtoehto. Olin jo tehnyt yhden abortin ja minusta minulla ei ollut oikeutta toiseen. En raskausaikanani tiennyt olisimmeko perhe vai olisinko yksin lapsen lkanssa ja isä vain viikonloppu isä. Tuskin miehenikään sitä tiesi. Ajatteli samoin kuin sinä. Meille kuitenkin kävi niin, että vauvan synnyttyä mies ei enää halunnukkaan bailailla yms vaan halusi meidät. Tämä oli tietysti sitten itselleni vaikeaa, kun en tiennyt halusiko mieheni oikeasti meidät vai vastuuntunnosta vain, koska minä en halunnut häntä, jos vain vastuunnosta kanssamme. olisin tyytynyt viikonloppu isyyteen. Mutta jokatapauksessa olemme nykyisin perhe.

      Muuten monesti kaikilla ihmisillä on tunteita, ettei ole valmis, monesti vaikka lapsi olisi suunniteltukin. Se taitaa olla aika normaali reaktio. Ja kuten joku sanoi, vauvan kanssa voi vallan mainiosti reissatakin. Kaikki riippuu vaan itsestääm ja siitä kuinka hankalaksi asiat haluaa tehdä. Se vauvan tulo ei välttämättä ole mailmanloppu vaikka se aluksi siltä saattaa tuntuakin. Jos Abortti ei ole vaihtiehto teillä, niin kananttaa ehkä lopettaa sen asian pöhkäily, se vaan sitten sekottaa asioita omassa päässäsi entisestään. Elämä vaan on täynnä yllätyksiä. Elämää ei aina voi suunnitella etukäteen, tulee odottamattia asioita silloin pitää vaan muuttaa suunnitelmiaan. Mutta tsemppiä ja voimia sinulle. Uskon kyllä, että sinunkin asiasi lopulta järjestyvät parhain päin.

      • elinainen-74

        Ei, vauvan kanssa ei kyllä taatusti vietetä voutta viidakossa, sen voin luvata. Vauvan kanssa mennään kahdeksi viikoksi Miami beachille tai Korfulle mutta ei reissata aloittajan tarkoittamalla tavalla. Reissatessa on tarkoitus avartaa omaa mieltään, antaa sielun levätä, kulkea paskaisena mutta onnellisena, nukkua riippukeinussa ja siemailla olutta jääkylmästä pullosta. Ei ne ole vauva- eikä vanhus reissuja. Ne tehdään nuorena kun on lopulta opiskelut ohi, lainat maksettu, työpaikka varmistettu ja vuoden rahat säästetty. Nimim. päässyt tätäkin maistamaan 16kk .ksi. Ihanaa, luojan kiitos en ole mihinkään sitoutunut!!


    • elinainen-74

      Enpähän paremmin osaa sanoa, kuin että ymmärrän sinua aivan täysin!! Olen tosin nainen, mutta ymmärrän aivan täydellisesti miltä sinusta tuntuu. Minä olen 30- vuotias ja juuri palasin maailman ympäri matkalta jossa viivyin 16 kk. Samoilin metsiä ja tuhlasin säästämäni 23 000€. Eikä kaduta yhtään. Minä tarvitsin sitä. Koko menneen 10 vuotta on ssaanut kituuttaa ja peninä venyttää, jokainen on ansainnut kerran nuorena ollessaan aikaa ja rahaa vain itselleen. Itse jouduin 23- vuotiaana jättämään miehen jonka kanssa muuten oli ok, mutta hän painosti minua vakiintumaan ja menemään naimisiin ja saamaan lapsia. Jätin koska tiesin että en voi antaa itselleni anteeksi jos jätän unelmani toteuttamatta. Enkä jättänyt. Nyt minulla on ihana mies, joka jakoi unelmani ja reissasi kanssani, ja jonka kanssa menin viikko sitten naimisiin mutta meillä ei edelleenkään ole mikään kiire perheen perustamisen kanssa. Sen on tapahduttava silloin kun molemmista tuntuu hyvältä.

      Kerro mimmille mitä oikeasti ajattelet, kerro kaikki tuo mitä kerroit meille. Sen ikäinen mimmi ei mitenkään voi haluta lasta yksin ihmisen kanssa joka lasta ei halua. Sano, että kadutte molemmat. Jos hän edelleen väkisin haluaa lapsen yksin, ikävä kyllä sinun on pyydettävä häntä pyyhkimään sinut pois ja pitämään huolen lapsesta yksin. Elättämään sen ja ymmrtämään, että isä on etsittävä muualta. Ymmärtämään että hänenkin unelmansa ovat nyt ohi. Abortti kirpaisee, mutta unohtuu. Eläkää nuoruutenne ja nauttikaa siitä. Uskokaa vanhempaa, että se on ainutlaatuista eikä mitään nisstä nuorten jutuista oikeasti voi tehdä enää vanhana. '
      Tule kertomaan miten kävi!! Tsemppi!!

      • Kysyn vaan!

        Mistä sen tiedät? Oletko kokenut? En usko, että koskaan unohtuu!


    • T_____

      Miehenä minä sanoisin kyllä oman mielipiteeni mutta antaisin naisen päättää abortista ja eläisin hänen päätöksen mukaan. Abortti ei ole vain toimenpide vaan se voi ainakin joillekin naisille olla täysin mahdoton ajatus. Kuulostaa pahalta että mies itsekkäistä syistä painostaa naista aborttiin.

      Tietenkin se toinekin vaihtoehto on tukala, etenkin kun tilanteeseen on päädytty vahingossa ja yllättäen.

      Itse olin 22 kun tulin isäksi. Tämä tosin tapahtui suunniteltuna joten ei ole minkäänlaista kokemusta siitä myllerryksestä mitä sun päässä tällä hetkellä liikkuu. Mutta jonkin verran kokemusta minulla on "menetetystä nuoruudesta". Minun elämästäni puuttuu se vaihe että olisin ollut aikuinen ja vapaa. En ole käynyt viidakossa enkä elänyt vallatonta poikamieselämää. Olen kieltämättä kärsinyt tästä ja miettinyt sitä usein. Jossain vaiheessa kuitenkin omat haaveet muovautuivat toisenlaisiksi. Sellaisiksi että ne sopivat elämän realiteetteihin. Nyt ei ole enää minkäänlaista ongelmaa tämän asian kanssa. Mutta matkan varrella on ollut hyvin vaikeaa ja eroaminen lasten ollessa pieniä oli hyvin lähellä.

      Päätät kumminpäin vaan niin elämäsi ei ole pilalla. Joudut kyllä kasvamaan ja ottamaan päätöksestäsi painavan vastuun.

      Vastuun kantamisesta tulee hyvä olo.

    • sitten..

      ..voi ajatella, että kaikella on tarkoituksensa.

      Teidän tapauksessa tää päätee oikein hyvin: käytitte ehkäisyä, mutta lapsi on päättänyt syntyä silti.

      Olet muutamankin kerran sanonut, ettet voi hylätä lastasi, etkä tyttöystävääsi...
      Voisin kertoa kuten muutamat edellisetkin, ettei lapsi elämääsi lopeta jne. jne. mutta en ala tarinoimaan siitä.

      Jotkut asiat vain tapahtuvat syystä.
      Mieti vaikka sitä.

    • t______

      Kirjoitit ettet tiedä kenen kanssa asiasta voisi puhua ja että ehkä oma äiti olisi tällainen taho. Tuota äitivaihtoehtoa kuitenkin hieman välttäisin ... tai sitä kannattaa ainakin miettiä etukäteen. Etenkin jos äitisi jostain systä tulee avuksesi tyttöystävääsi vastaan niin saattaa olla aikamoinen soppa valmis. Itse sinun on tämä kuitenkin ratkaistava.

      Aikuistumisen olennainen ainesosa on omista vanhemmista irtaantuminen ja aikuistumisestahan tässä on kyse.

      Elämää voi vähän ohjailla mutta ei sitä voi kontrolloida.
      T_____

    • sairaanhoitaja-78

      Tarinasi kuulostaa kauhealta!Kunpa voisin auttaa sinua konkreettisemmin. Olen itse 27-vuotias yksinhuoltaja äiti ja olen niin monet kerrat miettinyt, miksi ihmeessä nuoret naiset kiirehtivät lasten tekoon ja siinä samassa puhuvat ympäri nuoria miehiä, jotka eivät ole valmiitä isäksi tulemiseen. Muutaman vuoden päästä ollaan ihmeissän kun mies lähtee ja kaikki kaadetaan mies paran niskaan.

      Tarinassa jäi kiinnostamaan myös se pettikö teidän ehkäisy vai tuliko tyttöystäväsi raskaaksi vaikka käyttikin ehkäisyä? Kurjaa tässä jutussa on se, että et voi pakottaa ystävääsi tekemään sinua mielyttävämpää ratkaisua eli aborttia, koska lapsi kasvaa hänen sisällään. Kerrot todella hyvin tuntemuksistasi ja siitä mitä vielä haluaisit kokea ennen isäksi tulemista. Minusta sinun tulisi tehdä tyttöystävällesi selväksi, että jos hän päättää tehdä lapsen tälläiseen tilanteeseen niin sinä et ole vielä valmis luopumaan vapaudestasi tai toinen vaihtoehto on se, että eroatte ja ryhdyt viikonloppu isäksi.

      Sen verran voin lohduttaa että isäksikin tulemiseen ja olemiseen kasvaa ajan myötä eikä elämä siihen lopu. Mielestäni tyttöystäväsi saa syyttää itseään siinä tilanteessa, jos et kykenekkään asettumaan vielä aloilleen. Sinä olet hänelle tehnyt tämän asian selväksi. Kurjaa on myös se, että ette voi tietää millaiseksi vanhemmuus teitä muuttaa. Voi olla, että tyttöystäväsi muuttuu paljonkin äidiksi tullessaan. Tällöin parisuhde varmasti ainakin kolhiintuu, jollei lopu.

      On myös yhtä hieno ratkaisu ystävältäsi olla tekemättä aborttia, koska raskaushan on suuri lahja...voihan olla ettei hän enää koskaan saa lapsia...ja päätyisittepä mihinkä ratkaisuun tahansa niin se on aivan varmasti teidän elämäänne tarkoitettu asia. Mietis elämääsi muutenkin taaksepäin...onko mitään sellaista mikä ei olisi sinulle jostain syystä tarkoitettua..isäsi jätti perheesi kun olit pieni ja ehkä juuri siksi ajauduit näin suurten kysymysten äärelle..tutki itseäsi sillä sinulla luultavammin omien kokemustesi vuoksi on ratkaisuun enemmän syvällisyyttä kuin monella muulla...toivotan sinulle kaikkea hyvää elämässä eteenpäin ja muistathan ettet ole ainoa..Sinun ei tarvitse luopua omasta elämästäsi vaikka isäksi tulisitkin ja muista että aina se antaa jos ottaakin..tyhmin ratkaisu on juosta pakoon sillä karkuun et pääse..hyvää joulun odotusta!

    • Mona-Henrika

      Kukaan ei ole heti valmis äidiksi tai isäksi. Vaan vanhemmuus kasvaa sen lapsen mukana.

      Nyt tulee kovia sanoja, joten pyydän jo nyt niitä anteeksi:

      Itse olin 18, kun sain esikoiseni, minulla ei ollut ammattia. Aviomieheni lähti armeijaan ja olin sen eka vuoden käytännössä esikoiseni kanssa kahdestaan. En kumminkaan koe menettäneeni mitään nuoruudestani. Opiskelin siinä missä muutkin, enkä joutunut luopumaan mistään, mistä en olisi halunnut luopua. Ei se rahallisesti vielä yhden lapsen kanssa niin tiukkaa tee. Eikä kaikkea tarvitse ostaa uutena. Odotappas sitten kun sinulla on enemmän lapsia. Tietysti lapsi vie enemmän rahaa, mutta ei mitään älyttömiä summia kumminkaan. Ja onhan olemassa mm.lapsilisä, joka edes vähän kattaa niitä kuluja.

      Kunnioitan lapsesi äidin päätöstä pitää lapsi. Usein se abortti olisi juuri se helpompi vaihtoehto.

      Elämä ei ikinä mene niin, kuin sen on suunnitellut. Jos et ole nyt valmis isäksi niin et ole muulloinkaan. Aina tulee niitä syitä, miksi lapsen saamista pitäisi siirtää. Ja saattaapa siinä käydä niinkin, että kun kaikki ulkoiset puitteet ovat kunnossa, niin lasta ei tulekaan, vaikka miten yrittäisi.

      Ei se matkustaminenkaan yhden lapsen kanssa vielä ole niin hankalaa. Varsinkaan sinä aikana, kun lapsi syö vielä rintaa.

      Kyllähän se aikuisella ihmisellä pitäisi järki sanoa, että mahdollisuus tulla vanhenmmaksi on olemassa joka kerta, kun harrastaa seksiä ehkäisystä huolimatta.

      Päätös on kumminkin sinun, mutta toivon, että et luovuta vielä. Ja toivon, että löydät rauhan itsellesi.

    • Tekstin lopussa on neuvo !

      selvisimme kyllä. Kaikki nuo tuntemukset jota käyt nyt läpi kuuluu siihen prosessiin, mikä sinun pitää käydä, jotta kasvat isäksi. Nuo tunteet ovat ihan luonnollisia tunteita. Et voi olla valmis vielä isäksi, koska sinun pitää kasvaa siihen isyyteen.

      Lapsi ei ole este menemisille tai tulemisille. Päin vastoin lapsi on sinun tulevaisuutesi, osa sinua jatkaa elämistä senkin jälkeen, kun olet kuollut.

      Ammattini puolesta peilaan sinun kirjoitustasi myös ammatillisessa mielessä.

      >> Ajatus siitä, että lapsen alkio menee minun edelleni, saa minut voimaan pahoin. Se alkio menee 2 vuoden suhteemme edelle, ja päättää minun loppuelämästäni. En ole suoranaisesti sanonut tyttöystävälleni, että valitsisi joko minut tai lapsen. Enkä luultavasti voikkaan, pelkään että hän valitsisi lapsen. Enkä tällöin voi jättää lastani, vaikka erosta tyttöystävästäni varmasti selviäisinkin.>>

      Olet mustasukkainen lapsellesi ja se on ihan normaalia. Kaikki isät tuntevat jossain vaiheessa mustasukkaisuutta. Koska isäsi jätti sinut, kun olit pieni, niinpä et itse kestä hylätyksi tulemisen tunnetta. Toisin sanoen tämä on jättänyt parantumattomat haavat sieluusi. Ja tämän takia olet epävarma myös lapsen suhteen.

      NYT SINULLE HYVIN TÄRKEÄ NEUVO, JOSTA ON OLLUT MONELLE APUA:

      Hakeudu perhesuunnittelukeskuksen tai mielenterveystoimiston terapeuttien puheille. He osaavat auttaa sinua käsittelemään tunteitasi. Ja kun pystyt ammatti-ihmisen kanssa keskustelemaan näistä asioista, niin omat ajatuksesi selkiytyvät. Sinne meneminen ei ole häpeä, eikä siitä tiedä muut kuin sinä ja terappeutti. Suosittelen !

    • Osku

      Kiitos kaikille vastanneille.

      Mielipiteitä, ja vinkkejä on tullut suuntaan ja toiseen. Hienoa huomata, että jotkut vastanneet ovat pystyneet samaistumaan tilanteeseeni - en ole täysin väärässä, tai huono ihminen, koska tunnen näin. Palstalle avautuminen on ainoa 'terapiamuoto' jota voin tällä hetkellä harrastaa, en ole kertonut asiasta perheelleni tai kavereilleni. Tyttöystäväni tukiverkosto on laaja, hänen vanhempansa ja sisarukset ovat kaikki iloisia ja onnellisia hänen, tai meidän puolesta. Tunnen jääväni kovin yksin oman kantani kanssa. Omat ajatukseni ovat edelleen sekaisin. Olo on kuitenkin alkushokista jo hieman toipunut - onhan asiaa saanut sulatella sentään muutaman päivän.

      Ajatus vanhemmuudesta ei kuitenkaan tunnu luonnolliselta, vaikka olen koittanut kuvitella itseni isäksi. Ehkä tämä johtuu siitä, että vielä tällä hetkelle asiaan voisi vaikuttaa - raskaus on alkuvaiheessa. Tämä ei päätös ei kuitenkaan ole käsissäni, vaan tyttöystäväni päättää tästä, ja samalla minun elämästäni. Meidän välillemme kasvaa muuri, ja emme voi olla toisten tukenamme. Tämä on ensimmäisiä kertoja kun näin käy. Emme ole pariin päivään juuri puhuneet - ei ole kauheasti puhuttavaa. Molemmat tietävät toistensa kannan raskauteen. Tämä hiljaisuus on piinaavaa, tekisi mieli räjähtää, mutta mitä se taas auttaisi.

      Tänään päätin, että lähden pariksi päiväksi pois kotoa, äitini luokse pohtimaan asiaa. Samalla meinaan kertoa hänelle. Minua hävettää, tunnen oloni teini-isäksi - en pysty ottamaan vastuuta teoistani.

      En varsinaisesti tiennyt tyttöystäväni kantaa siihen, että miten hän tulisi toimimaan jos hän tulisi vahingossa raskaaksi. Olimme kyllä puhuneet asiasta, ja itse ilmoitin hänelle aina suoraan, että en olisi valmis isäksi. Hän vastasi, ettei tietäisi mitä hän tekisi, en saanut häneltä koskaan suoraa vastausta. Näin siis minun mielestäni - tyttöystäväni sanoo minulle, että hän on aina ollut aborttia vastaan. Kummaa kun minä en ole sitä ymmärtänyt. Tosin tämän asian puiminen enään on turhaa.

      Pohtiessani syitä siihen miksi en ole valmis isäksi päädyn siihen, että suurin osa syistä on itsekkäitä, kuten joku aiemmin jo kirjoittikin. Uskon että taloudellisesti selviämme, emme ainakaan nälkään kuole. Tyttöystäväni tämän hetkiset ansiot ovat ok, ja itse olen n. vuoden päässä valmistumisesta. Lisäksi olemme molemmat ihan hyvistä perheistä, joten viime kädessä sinnepäin voi kääntyä. Suurin pelkoni tämän lapsen suhteen on se, etten ole valmis asettumaan aloilleni. Sen voin tehdä, tyttöystäväni ja lapsen takia - mutta pelkään, että kyllästyn tai ahdistun. En voi tehdä kuten isäni, haluan että lapsellani on yhtenäinen perhe. Tätä en vaan voi nyt taata. Ehkä juuri siksi minua ahdistaa näin paljon, koska minulle ei anneta vaihtoehtoja. Tai koska minulla ei ole vaihtoehtoja.

      En tiedä isyydestä kovinkaan paljoa, ehkä se on myös osasyy miksi minua pelottaa ja surettaa. Ehkä se lapsen saaminen ei lopeta elämää. Mutta pelkotiloja se aiheuttaa. Ennenkaikkea pelottaa se, että miten tämä kaikki vaikuttaa tyttöystäväni ja minun suhteeseen. Mitä kaveripiirilleni tapahtuu, syrjäydynkö? Mitä läheiseni ja kaverini ajattelevat kaikesta tästä? Osaanko huolehtia lapsesta, jaksanko valvoa, riittääkö malttini? Ja tietenkin se taloudellinen tilanne, miten pärjäämme. Olenko onnellinen ja tyytyväinen elämääni isänä, ilman seikkailuita jne.

      Ennenkun sain tietää tyttöystäväni raskaudesta, olimme mielestäni kovin onnellisia. Tai sitten aika kultaa nyt muistot - ehkä minä olin onnellinen nykyiseen tilanteeseen verrattuna.

      Edelleen paljon kysymyksiä, joihin yritän selvittää itselleni vastauksia. Ehkä kaikkea tätä ei voisi tietää varmaksi, vaikka lapsi olisikin suunniteltu (esim. parisuhteen kestävyyttä). Tämä kaikki panikointi lienee loppujenlopuksi suhteellisen luonnollista, eikö elokuvissakin isät mene lukkoon ensikertaa kuullessaan asiasta :). Harmittaa, ettei minulla ole miespuolisia kavereita, joilta voisin kysellä tuntemuksia ja kokemuksia isyydestä. Pitänee turvautua keskustelupalstojen lukemiseen.

      Kiitän vielä kerran kaikkia vastanneita. Tässä tuli nyt paljon toistoa kahteen ensimmäiseen viestiini. Kirjoitan lähinnä ajatuksenjuoksua - tämä on ihan hyvä paikka purkautua. Huomaan kuitenkin, että ei se ajatus isyydestä enään tunnu niin mahdottomalta kuin pari päivää sitten. Ehkä sama suunta jatkuu. Kirjoitan myöhemmin ajatuksiani lisää.

      • Mona-Henrika

        ajatus mennä miettimään vähäksi aikaa.

        Et ole huono ihminen vaikka noin tunnet. Olet hyvä ihminen ja varmasti vielä löydät sen oikean tavan toimia. Ei ole helppoa kasvaa vanhemmaksi. Mutta hengessä mukana kumminkin ! ja kirjoitahan miten menee.


      • sairaanhoitaja-78

        Hei Osku!

        Näyttää siltä, että olet jo edennyt huomattavasti ajatustesi kanssa..alkushokki alkaa helpottaa ja sen huomaa kirjoituksestasi..alat tulemaan terveellä tavalla kysymysvaiheeseen..On hyvä, että kykenet purkamaan ajatuksia juuri kysymysten avulla, vaikka niihin ei koskaan yksittäistä vastausta löydykkään.

        Vastaukset tulevat vasta tilanteen tultua esille ja niitä ei kannata pelätä etukäteen. Mutta on hienoa, että varaudut tähän kaikkeen ja sinulla on aika realistinen käsitys siitä, millaisten asioiden eteen vauvan tulon jälkeen joutuisit ja sen suhteen asiat eivät tule sinulle yllätyksenä niinkuin monelle voi käydä. Vaikka et miettisi kysymyksiisi vastauksia jatkuvasti niin aivot tekevät ajattelutyötä ihan huomaamattakin kun kerran on laittanut sen alulle.

        Kysymykset eivät myöskään lopu tähän vaan kysymyksiä tulee koko ajan lisää kehittyvän lapsen myötä. Lapset ovat hyvin yksilöllisiä niin sairaana kuin terveenäkin syntyneet myös te saatte uuden persoonan vanhempina ja nämä asiat ajavat teidät vielä monien uusien kysymysten äärelle, jos päätätte lapsen pitää.

        Muistatko Osku kun menit ensimmäisenä päivänä kouluun tai jännitit luokan edessä esiintymistä jne.?Aivan varmasti näissäkin tilanteissa pelkäsit vain ennakkoluulojen takia niin paljon?Vertaisryhmät ovat, mitä parhaimpia...en vain tiedä onko iseille olemassa jotain tälläisiä ryhmiä, jossa voisi käydä keskustelemassa saman tilanteen läpikäyneiden kanssa. Heiltä luultavasti saisit parhaimmat vinkit. On kiva, jos pystyt keskustelemaan äitisi kanssa, koska yksin ei ole hyvä näin isojen kysymysten kanssa jäädä. Toivon kuitenkin, että äitisi ei ole puolueellinen ja kuuntelee vain lähinnä sinun ajatuksiasi ja on tukenasi vaikka päätyisitkin siihen ettei sinusta ole isäksi.

        Nyt et myöskään saisi antaa kenenkään vaikuttaa sinun päätökseesi, koska ajan mittaan katkeroidut jos tunnet että sinut on pakotettu isäksi.Sinun mahdollisuutena on nyt lähteä ja jäädä viikonloppu isäksi tällöin lapsi ei koskaan ehdi edes tottumaan siihen, että isä ja äiti asuvat saman katon alla...sillä myöhempi ero tuo ongelmia lapselle kun ymmärrys asioista kasvaa. Voit myös jäädä tyttöystäväsi tueksi ja kasvaa pikkuhiljaa ajatukseen ja nähtäväksi vain jää mitä elämä teidän eteenne tuo ja vaikka ero tulisikin niin voit ainakin sanoa yrittäneesi. Pakoilla asiaa et tässä vaiheessa enää voi, koska mitä luultavammin kantaisit asiaa koko lopun ikääsi isona taakkana vastuuntunnottomuudesta.

        Minusta täällä sivulla joku kirjoitti hienosti, että lapsia ei voi tilata vaan ne vaan syntyvät. Näinhän se aina elämässä on, kun oikein jotain toivoo tai odottaa niin sitä ei saa mutta kun luopuu toivosta ja ei enää edes halua/tarvitse niin silloin kaikki toiveet toteutuu. Ehkä tämä on sitä elämänkoulua. Jos kaikki tulisivat tilauksesta niin ihminen ei kehittyisi. Koita nyt hetki levähtää ja rentoutua ja pohdi enemminkin vaihtoehtojasi. Mitkä ne ovat? Ja kun löydät vastuksen niin sen jälkeen menet vain määrätietoisesti päämäärää kohti ja otat vastaan kaiken tämän ihanan ja yllätyksellisyyden mitä elämä meille rikkautena suo. Ongelmaton elämäkin kävisi jossain vaiheessa tylsäksi. Toistamiseen kaikkea hyvää sinulle!


      • T_____

        Ilo lukea kun sinulla tuntuu olevan sekä selkeät ajatukset että sana hallussa. Kysymykset tuottavat uusia kysymyksiä, mutta hyvä niin sillä oikeaa tai väärää vastausta ei ole olemassakaan. Pitää vaan jossain vaiheessa päättää jotain ja elää sen päätöksen mukaan.

        Etsi käsiisi sellainen kirja kun Spencer Johnsonin "Who moved my Cheese". Sen lukee tunnissa ja se voi ehkä tarjota lohtua/ideoita tilanteeseen. Kirja löytyy myös suomeksi muistaakseni nimellä "Kuka vei juustoni". Älyttömän hyvä kirja! Suomenkielisenä tuo kirja on aika kallis mutta ehdottomasti hintansa arvoinen. Englanninkielinen pokkari on halpa. Vanhemmuudesta kirja ei suoraan kerro mutta nythän joku on selvästi vienyt juustosi...


      • *****

        Mitäs jos pyytäisit tyttöystävääsi lukemaan tänne kirjoittamasi viestit ja myös muitten kirjoittajien reaktiot?Ehkä teillä sen jälkeen olisi enemmän puhuttavaa.
        Jos naisesi rakastaa sinua hän kyllä ymmärtää (tai yrittää edes) myös sinun kantasi asiaan.Täällä olet miettinyt tilannetta aika tarkkaan ja jos et pysty samaa kertomaan suullisesti tyttöystävällesi niin jätä sivu auki koneelle...

        Näyttää siltä että sinusta on tulossa isä vaikka sitten vastoin tahtoasi.Sinulla on vielä useita kuukausia aikaa totutella tilanteeseen ja syntymän hetkellä et välttämättä enää edes muista epäilyjäsi ja pelkojasi.

        Lapsi rajoittaa elämää aika paljon,se on totta.Ainakin jos sen antaa rajoittaa.Toisaalta lapsi antaa elämään niin paljon sisältöä ettei sitä osaa kuvitella ennen kuin saa omia lapsia.


    • vanha ihminen

      Olet päättänyt suhtautua kielteisesti ja pelokkaasti tulevaan isyyteesi.
      Sana isyys herättää sinussa mielikuvan keski-ikäisyydestä, jämähtäneisyydestä ja äitelästä kypsyneisyydestä.
      Lopeta!
      Isät saavat seikkailla, heittää vapaalle ja olla sitä mitä ovat, aitoja omina persooninaan.
      Unohda sana isä.
      Ajattele itseäsi Oskuna.
      Et voi olla yhdessä yössä "isä", so what, mitä sitten. Lapsella on oikeus syntyä joka tapauksessa, tunnet sinä mitä hyvänsä.
      Siis ei voi olla täydellistä elämää, ja sinulla ei ole kuvitteellisestikaan tarjota valmista elämänpakettia lapsellesi. Se on lapsellesi onneksi. Täten hänestä kehittyy oiva taistelija.
      SAAT olla epätavallinen "isä".
      Epäkypsä seikkailija, keskeneräinen, kunhan olet rehellinen ja AITO.
      Älä laita itsellesi noin hurjia tavoitteita isyyden suhteen.
      Minun puolestani voi isä hyvin interreilata tai muuta vastaavaa häiläämistä, parempi että elät nuoruuttasi nyt, etkä sitten, kun poikasi on 15-ikäinen.
      Sitä paitsi... et kyllä enää ole teinipoikakaan.
      Aikuistuminen on pitkä prosessi. Vaikea ja pettymyksiä täynnä, kestää noin kahdeksankymmentä vuotta.
      Ja mikä ettei, ettei voisi olla itsekäs suht terveellä tavalla?
      Ei sinun tarvitse itseäsi ja tarpeitasi kieltää.
      Nämä ovat järjestelykysymyksiä.
      Pienen lapsen tarpeet ovat kohtuullisen vaatimattomat: ruokaa napaan, kuiviketta alle ja unta pollaan, ynnä älyvapaata seurustelua jonkin verran.
      Siis rauhoitu nuori mies, ei hätä tämän näköinen, tulet selviytymään mitä mainioimmin, ja rakennat "isyydestäsi" luovan ja epätavallisen jutun.
      Usko opastustani, olen vanha ihminen, lapsia tehnyt ja useamman lapsen isoäiti, monia meriä seilannut nainen.

      • T____

        ...kun minä vielä olin nuori mies niin olisi ollut helpompaa. On nimittäin pitkään tullut elettyä ympäristön asettamia isärooleja. Tai niitä rooleja mitä kuvittelen että minun tulisi edustaa. Ajattelin että kun käyttäydyn tietyn normin mukaisesti olen kasvanut isäksi. Jostain syystä tämä ei ihan toiminutkaan. Eikä tunnu toimivan vieläkään.


      • vanha ihminen
        T____ kirjoitti:

        ...kun minä vielä olin nuori mies niin olisi ollut helpompaa. On nimittäin pitkään tullut elettyä ympäristön asettamia isärooleja. Tai niitä rooleja mitä kuvittelen että minun tulisi edustaa. Ajattelin että kun käyttäydyn tietyn normin mukaisesti olen kasvanut isäksi. Jostain syystä tämä ei ihan toiminutkaan. Eikä tunnu toimivan vieläkään.

        Niinpä.
        Paljolti me naiset asetamme hyväksyttävät isäroolit oman korvasyyhymme mukaan.
        Isien olisi uskallettava etsiä just oma isyytensä ilman, että nainen määrää ehdot ja tavat äitiys mittakaavanaan. Mitä silloin tapahtuu? Havaitsemme isäntorson, eräänlaisen puoliäidin, jota vaimo pitää silmällä ja pisteyttää kuin radalla läähättävää vinttikoiraa.


    • Maria984

      Mun sympatiat on täysin sun puolella. Olen samanikäinen kuin sinä ja tyttöystäväsi. Koska olette käyttäneet ehkäisyä, olisi turha moralisoida että oma vika.. eli en moralisoi.

      Hirveän vaikea tilanne, eikä kokemusta omasta takaa ole, mutta jotenkin tyttöystäväsi käytös ihmetyttää. Jos olette käyttäneet ehkäisyä, ja on ollu tiedossa, että ette halua lapsia, miksi hän pakottaa sinut mukaan tähän hommaan. Tekisi abortin, koska sehän oli kai "suunnitelman" eli siis että lapsia ei tule - ainakaan vielä. Nythän hän on ikään kuin kääntänyt yllättäen kelkkansa.

      Olen niin pahoillani vuoksesi. Jos olisin tyttöystäväsi, tekisin abortin jo pelkästään sen takia, että sinä et halua lasta. Onhan sinunkin sanallasi yhtä paljon painoa kuin hänen. Maailmaan ei kannattaisi tehdä yhtään enempää lapsia, joita ei haluta. Tee se tyttöystävällesi selväksi. Jaksamisia.

      • En itsekäs

      • järkyttävää
        En itsekäs kirjoitti:

        käy katsomassa nämä MIELTÄ JÄRKYTTÄVÄT KUVAT, ennen kuin suosit ja kehoitat toisia aborttiin.

        http://www.silikonitieto.net/artikkeli_haku.phtml?arID=794&ID=24

        Kiitos linkistä!
        Toivottavasti se laittaa aborttiin usuttajat miettimään edes vähän.
        Abortti on myös naisen psyykelle raskas teko, jonka vaikutukset seuraavat läpi elämän.
        Mielestäni on kunnioitettavampaa synnyttää ei-toivottu lapsi ja antaa hänet heti adoptoitavaksi. Lapsettomuus on nykyisin yleistynyt. Kuinka paljon onnellisempi ratkaisu olisi lapselle päästä rakastavaan kotiin!
        Todellista vastuuta osoittaisi se, että silpomisen sijaan antaisi lapselle mahdollisuuden hyvään elämään luovuttamalla hänet adoptioon.


      • ...

        Minä taas ymmärrän tyttöystävää(kin). Vahinkotapauksissa isillä ei valitettavasti paljoa päätösvaltaa ole, koska raskaus ei tapahdu heidän kehossaan (kuten joku jo on maininnutkin).
        Itse en voisi aborttia tehdä jos vahinko kävisi. En silti ole abortin vastustaja, minulle se vain ei olisi vaihtoehto. Vaikka raskaus olisi vahinko, en voisi tappaa lastani (vaikkei se teknisesti lapsi vielä olisikaan). Isän valitettavana osana olisi päättää mitä tekee päätökseni kanssa.
        Epäreiluahan se on..
        Itselläni ei vielä lapsia ole, koska en niitä ole halunnut. Syitä on ollut monia, itsekkäitä sellaisia. Juuri samoja syitä kuin Oskulla. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut pehmenemään ajatukselle.
        Tyttöystävää tilanteesta ei missään nimessä tulisi syyttää. Luultavasti hänkään ei olisi lasta vielä halunnut, mutta kun näin kävi, ei vaan näe muuta mahdollisuutta kuin saada lapsen.


    • yh äiti

      Itse tulin raskaaksi vaikka söin pillereitä.olihan se alkuun aika shokki.varsinkin kuin avioliitto oli siinä tilassa kuin oli.mutta sitten asiaan. poikani on tällä hetkellä reilut kaksi vuotta ja nähnyt isänsä muutaman kerran ei siksi että isä ei lasta halunut vaan koska isä asuu toisessa maassa. lapsella on isän kuvia ja isä soittelee lapselle silloin tällöin eikä poika näytä siitä kovin kärsivän.Ideana on että sitten kuin poika on vanhempi(paljon vanhempi) niin hän voi mennä esim kesäksi isän luo ja silloin on minun vuoroni matkustella. lapsen ensimmäiset vuodet lapsi on kiinni äidissään ja minun mielestä jos kaikille osapuolille sopii silloin isä voi matkustella ja kokea kaikkea mitä haluaa kunhan ei unohda sitä pientä ihmistä siellä kotona. Se on myös paljon äidistä kiinni mitä hän lapselleen sanoo. Voisinhan minäkin sanoa ihan mitä vain pojan isästä pojalle ja hän uskoisi mutta katson paremmaksi vaihtoehdoksi kertoa pojalle mukavia asioita hänen isästään. ja vanhempana hän voi sitten muodostaa oman mielipiteen asiasta. joka tapauksessa keskustele tyttöystäväsi kanssa erillaisista vaihtoehdoista ja edetkää siitä niin ettei kummpikaan tunne jääneensä loukkuun. se on nyt teistä kiinni mitä siitä masu asukista tullee. onnea teille molemmille

      • pettynyt

        itselläni on täsmälleen sama tilanne kuin oskulla.
        kirjoitin tänne asiasta aiemminkin ihan tilanteen alkuvaiheessa.
        eli:
        olimme tunteneet, tapailleet ja "seurustelleet"-enemmän ja vähemmän vakavasti- tyttöystäväni kanssa noin vuoden päivät. sellaista perus nuoren aikuisen ihmissuhdetouhua sinkoiluineen. hän söi e-pillereitä ja jossain vaiheessa jopa katumuspillereitäkin. tähtäimessä kummallakin olivat oman touhut ja oman elämän eteenpäin vieminen. ehkä jopa suunnittelimme varovaisesti yhteistä tulevaisuutta. tilanteessa kuitenkin katseltiin puolin ja toisin että mistä meiningissä on kysymys; asumme eri paikkakunnilla jne. lapsista ei ollut puhettakaan. en ollut itse pääsyt tuntemuksissani vielä ollenkaan sille tasolle että olisin ajatellut tyttöä lapseni/lapsieni äitinä eikä kukaan järkevä nuori nainen oman esitykseni perusteella voinut pitää minua minään loistoisäehdokkaanakaan. perse auki, ei kunnon duunia ja muutenkin aika rikkonainen elämäntyyli.

        yhtenä iltapäivänä sain puhelinsoiton jossa tyttö ilmoitti olevansa raskaana. e-pillerit olivat jostain syystä, vuoden toimimisen jälkeen pettäneet. no niin.
        tottakai kerroin oman näkemykseni siitä millaiseen ympäristöön olisin itse myöntyväinen lapsia hankkimaan. tämä ei ollut se. perustuen silloiseen käsitykseeni tytöstä luulin hänen ajattelevan samoin, olihan hän syönyt katumuspillereitäkin kun tilanne oli sitä vaatinut. kerroin että tukisin häntä päätöksessään kaikin voimin, olisihan näin järkevä kuitenkin tässä tapauksessa tehdä...
        mutta tyttöpä tahtoikin pitää lapsen. no, en voi alkaa painostamaan toista ihmistä tällaisten valintojen kanssa.
        voisin vain tuoda esille oman kantani tilanteeseen.

        tästäpä syntyikin vaikea tilanne. olin siis tullut täysin tahtomattani ja tietämättäni isäksi.

        ajattelen näin: ok, jos kerta tyttö haluaa pitää lapsen ja itse en ole siihen valmis, en "voi" sille mitään. minulla vaan ei ole reservissä minkäänlaista turvajärjestelmää syntyvälle lapselle. ei henkistä tai taloudellistakaan. en osaa kasvattaa lasta enkä haluakaan kun omassakin arvomaailmassa on aika paljon häikkää.
        jos tuleva äiti haluaa lapsen syntyvän tällaiseen perhemalliin niin ok sitten mutta hänen pitää ottaa huomioon ja hyväksyä tilanteesta koituvat hankaluudet ts. olla pahimmillaan valmis kasvattamaan lapsi ihan itse. turha tulla syyttelemään huonoksi isäksi tai muuta, en ole voinut vaikuttaa tilanteeseen. ei ole minun- tai kenenkään- vika että ehkäisy pettää eikä se myöskään muuta ajatteluani lasten hankkimista kohtaan. tytöthän syövät niitä pillereitä sen takia etteivät tulisi vahingossa raskaaksi.

        mielestäni asia menee "oikeasti" niin että parisuhde on jossain vaiheessa ns. "valmis lapsen tulla",kumpikin asennoituvat asiaan niin eikä jutussa ole mitään ongelmaa.
        nyt hommaa joudutaan hoitamaan vähän niin kuin väkisellä joka on mielestäni aivan perseestä. parisuhdekin menee aivan päin helvettiä koska minua ei lapsiasiat juurikaan kiinnosta mutta tytön ja hänen vauvakuumeislle kavereilleen se on "tosi ihanaa ja hienoa". no mulle ei ole.
        enkä aio yhtäkkiä ruveta mitään kotia leikkimään.

        pitää kirjoitella tänne jatkofiiliksistä tilanteen kehittyessä


      • asia..
        pettynyt kirjoitti:

        itselläni on täsmälleen sama tilanne kuin oskulla.
        kirjoitin tänne asiasta aiemminkin ihan tilanteen alkuvaiheessa.
        eli:
        olimme tunteneet, tapailleet ja "seurustelleet"-enemmän ja vähemmän vakavasti- tyttöystäväni kanssa noin vuoden päivät. sellaista perus nuoren aikuisen ihmissuhdetouhua sinkoiluineen. hän söi e-pillereitä ja jossain vaiheessa jopa katumuspillereitäkin. tähtäimessä kummallakin olivat oman touhut ja oman elämän eteenpäin vieminen. ehkä jopa suunnittelimme varovaisesti yhteistä tulevaisuutta. tilanteessa kuitenkin katseltiin puolin ja toisin että mistä meiningissä on kysymys; asumme eri paikkakunnilla jne. lapsista ei ollut puhettakaan. en ollut itse pääsyt tuntemuksissani vielä ollenkaan sille tasolle että olisin ajatellut tyttöä lapseni/lapsieni äitinä eikä kukaan järkevä nuori nainen oman esitykseni perusteella voinut pitää minua minään loistoisäehdokkaanakaan. perse auki, ei kunnon duunia ja muutenkin aika rikkonainen elämäntyyli.

        yhtenä iltapäivänä sain puhelinsoiton jossa tyttö ilmoitti olevansa raskaana. e-pillerit olivat jostain syystä, vuoden toimimisen jälkeen pettäneet. no niin.
        tottakai kerroin oman näkemykseni siitä millaiseen ympäristöön olisin itse myöntyväinen lapsia hankkimaan. tämä ei ollut se. perustuen silloiseen käsitykseeni tytöstä luulin hänen ajattelevan samoin, olihan hän syönyt katumuspillereitäkin kun tilanne oli sitä vaatinut. kerroin että tukisin häntä päätöksessään kaikin voimin, olisihan näin järkevä kuitenkin tässä tapauksessa tehdä...
        mutta tyttöpä tahtoikin pitää lapsen. no, en voi alkaa painostamaan toista ihmistä tällaisten valintojen kanssa.
        voisin vain tuoda esille oman kantani tilanteeseen.

        tästäpä syntyikin vaikea tilanne. olin siis tullut täysin tahtomattani ja tietämättäni isäksi.

        ajattelen näin: ok, jos kerta tyttö haluaa pitää lapsen ja itse en ole siihen valmis, en "voi" sille mitään. minulla vaan ei ole reservissä minkäänlaista turvajärjestelmää syntyvälle lapselle. ei henkistä tai taloudellistakaan. en osaa kasvattaa lasta enkä haluakaan kun omassakin arvomaailmassa on aika paljon häikkää.
        jos tuleva äiti haluaa lapsen syntyvän tällaiseen perhemalliin niin ok sitten mutta hänen pitää ottaa huomioon ja hyväksyä tilanteesta koituvat hankaluudet ts. olla pahimmillaan valmis kasvattamaan lapsi ihan itse. turha tulla syyttelemään huonoksi isäksi tai muuta, en ole voinut vaikuttaa tilanteeseen. ei ole minun- tai kenenkään- vika että ehkäisy pettää eikä se myöskään muuta ajatteluani lasten hankkimista kohtaan. tytöthän syövät niitä pillereitä sen takia etteivät tulisi vahingossa raskaaksi.

        mielestäni asia menee "oikeasti" niin että parisuhde on jossain vaiheessa ns. "valmis lapsen tulla",kumpikin asennoituvat asiaan niin eikä jutussa ole mitään ongelmaa.
        nyt hommaa joudutaan hoitamaan vähän niin kuin väkisellä joka on mielestäni aivan perseestä. parisuhdekin menee aivan päin helvettiä koska minua ei lapsiasiat juurikaan kiinnosta mutta tytön ja hänen vauvakuumeislle kavereilleen se on "tosi ihanaa ja hienoa". no mulle ei ole.
        enkä aio yhtäkkiä ruveta mitään kotia leikkimään.

        pitää kirjoitella tänne jatkofiiliksistä tilanteen kehittyessä

        ..syödä katumuspillerit ja abortin teko.. Ei voi verrata ollenkaan!


    • Osku

      Kiitos ja kumarrus taasen kaikille vastanneille. On ollut ilo lukea muiden "selviytymistarinoita", ajatuksia ja vinkkejä.

      Osa vastauksista on osunut ja uponnut. Erityisesti mieleeni painui "vanha ihminen" nimimerkillä kirjoittaneen tekstit. Niistä tunnistin itseni lähes 100%:sti. Siitä kuinka minulla itselläni on mielikuva kalkkeutuneista ja keski-ikäisistä vanhemmista, ja siitä kuinka elämä vanhempana on tylsää ja karua. Niitä mielikuvia tässä karistelen. En elä pilvilinnoissa (kuten esim. ensimmäisen viestistini "rivien välistä" voi varmasti hoksata :), ymmärrän toki kuinka vanhemmuus tuo paljon vastuuta ja velvollisuuksia. Mutta alkushokissa ajatukseni laukkasivat eri sfääreissä - kuinka lapsen syntymä vastaisi 20 vuoden linnakakkua.

      Minussa on hieman pessimistin vikaa. Ajattelen asiat pahimman mahdollisen skenaarion kautta, miten asiat voisivat mennä pahiten pieleen. Tämän tiesin toki jo ennen tätä raskautta, mutta ehkä tässä olisi kasvun paikka. Näin en pääse pettymään, mutta kuten lääketiedekkin kertoo - tulee helposti myös suru puseroon ja masennus pollaan. Tuntuu pelottavalta, kun kaikki narut eivät elämässä enään olekkaan omissa käsissäni. Tai eiväthän ne narut kai koskaan omissa käsissä olleetkaan, kunhan on vain harhakuvitelmassa elänyt.

      Omien suunnitelmien/kuvitelmien murskautuminen on yksi tekijä, joka on varmasti lisännyt tätä pelon ja epävarmuuden tunnetta. Omien suunnitelmieni mukaan olisin saanut siis lapsia vasta kun "kaikki olisi valmista". Kuten joku kirjoittikin, elämää ei voi suunnitella, vähän ohjailla vain.

      Tämä menee jo aikalailla offtopic tarinoinniksi, ja on enemmänkin oman pään purkamista kuin raskaudesta keskustelemista. Uskon kuitenkin, että 7kk päästä on ihan mukava lukea ajatuksia siitä, mitä tunsinkaan raskauden alkuvaiheessa.

      Tällä hetkellä tutuksi tulevat äitien palstat, niistäjät, liivinsuojat, sinkkivoiteet jne. Kirjastossa huomasin lukevani kaksplussaa, ja päättötöitä selaillessani osui käteeni tutkimus parisuhteista esikoisen syntymän jälkeen. Äidiltä nappasin vauvakirjan mukaan - tiedonhalu on kova. Vaikkei vanhemmaksi kasveta kirjoista oppimalla, ei tiedosta varmasti haittaakaan ole :). Aion uskaltaa soveltaa, ja olla itseni näköinen faija. Hymyilyttää, kun mietin kaupungilla matkustelua pikku tyyppi selässä.

      Seuraavia jännäyksen paikkoja ovat asiasta kertominen isälleni, sekä kaveripiirilleni. Aion tosin kertoa vasta ensimmäisen ultran jälkeen. Kaverini ovat nuoria, ts minun ikäisiäni, ja olen ensimmäinen joka saa lapsen, toivon etten syrjäydy. Äitini on tukenani - päätin sitten mitä vain. Hän pitää todella tyttöystävästäni, minusta ja lapsista. Hassua, hän sanoo että ihan kuin olisi arvannut tämän jotenkin. Oli juuri ostanut satukirjoja ja kaikkea ennenkuin tiesi tästä. Isäni suhtautumisesta en osaa sanoa, en tunne häntä kuten taskujani. Ilmeisesti hän ei lapsista kovasti pidä, jäihän meidänkin kasvatus äidillemme.

      En olisi kyllä ikinä osannut kuvitella 1kk sitten, että ajatusmaailmani voisi näin nopeasti muuttua. Osa minusta edelleen vastustaa lapsen syntymää. Välillä muutos surettaa ja tämän vapauden ja vastuuttoman elämäntyylin menettäminen ahdistaa, mutta huomaan selvästi kuinka ajatukset ja suhtautuminen muuttuu. Tilanne on bout 51% puolesta ja 49% vastaan :). Tähänkin pisteeseen tuleminen on ollut iso askel, sillä lähtökohta oli 0-100%, jos näin matemaattisesti kuvataan tunnetiloja :).

      Kirjoittelen jatkossakin fiiliksistä, mihin tässä oikein päädytäänkään. Kertoilehan sinäkin "pettynyt" miten sulla menee. Kuinka pitkällä sen mimmin raskaus on? Olen kyllä mukana hengessä, ja tässätapauksessa tiedän miltä sinusta tuntuu. Tee päätöksesi tarkasti, sillä muutoin saatat tulla katumaan lopun elämääsi. Voithan sinä ainakin yrittää leikkiä sitä perhettä, ja luovuttaa jos sinusta ei todella ole siihen? Näin minä mietin tällä hetkellä, tällöin pystyn ainakin sanomaan, että annoin kaikkeni, enkä karannut. Kuten lähes kaikki täällä ovat sanoneet, isäksi vissiinkin kasvetaan.

      Hyviä jouluja kaikille!

      PS Luin kirjan jota suosittelit nimim. T____. Pidin siitä, ja kyllähän minusta tässä tilanteessa Hemmin vikaa on.

      • T____

        Mukava kuulla että lukaisit tuon kirjan. Vaikka Hemmin vikaa olisikin niin selvästikin olet jo ruvennut etsimään uutta juustoa! Itse olen lukenut juustokirjan ensimmäistä kertaa kolmisen vuotta sitten kun tuntui että elämä oli sekaisin sekä työ- että perhesaralla. Ja kyllä siitä jotain ideoita ja jatkoa ajatellen.

        Oikein paljon onnea tulevaa varten!


      • Jonskuli

        Minusta oli ihanaa lukea, miten mielesi on muuttunut tässä kuukauden aikana! Itse olen 21, poikaystäväni vuotta nuorempi ja parin viikon sisällä meille on tulossa yhteinen, täysin suunnittelematon vauva. Vaikka aluksi oli molemmille selvää, ettei abortti olekaan ratkaisu, uskon että poikaystäväni on ainakin ihan aluksi ollut aika samoilla linjoilla kuin sinä (ei ehkä abortin suhteen, mutta kaiken muun..) Nyt hän kuitenkin suhtautuu vauvan tuloon aivan mielettömän hienosti, ja parisuhteemme on raskauden aikana vain syventynyt ja parantunut (ennen raskautta kaukosuhde-seurustelua takana oli nelisen vuotta..) ja viikonloppuna hän sanoi, että olemme ehdottomasti tehneet oikean ratkaisun. Tietysti välillä tulee aikoja, jolloin miettii mistä kaikesta jää paitsi ja mitä ystävät tekevät samaan aikaan kun itse valvoo öitä vauvan kanssa ja vaihtaa vaippoja! Mutta mieti, mistä he jäävät paitsi! Tsemppiä sinulle, ja kaikki järjestyy kyllä varmasti! Tuleehan se olemaan rankkaakin, mutta jos haluat, jaksat kyllä..


    • Baas 009

      En sitten lukenut tätä ennen kuin kirjoitin omat sepustukseni. Katsohan tänne, http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=692&posting=22000000012957677

      Kummasti löysin itseni jutustasi, ja tietynlaisen pelkurin itsestäni. Mutta taatusti hengenheimolaisesi. Vaikka olosi näyttää paranevan, haluan pysyä siinä missä sinunkin piti, eihän tuo nykyään yksinäiselle ole edes mikään ajankohtainen juttu...

      Onnea ja jaksamista, toivottavasti löydät sen oikean tien sekoamatta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2027
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1091
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      889
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      774
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      761
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      15
      747
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      696
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      214
      683
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      674
    Aihe