Abel lammaspaimenena

troyen

Miten on mahdollista, että Abel kasvatti lamapita, kun he söivät siihen aikaan vain kasvisravintoa? Nooan aikaanhan vasta sallittiin lihan syöminen, mitäs niitä lampaita piti ennen sitä kasvattaa?

8

447

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sööpäri

      Villaa ja vaatteita, luulisin. Sinänsä hassua että jo silloin jumalalle oli tosi tärkeää tuo tappaminen. Kasvikset ei kelvannut vaan tapettu eläin.

      • että herra tiesi jo silloin (kaikkitietävänä), että lankeamuksen kautta lampaasta tulisi muutenkin merkittävä hyötyeläin ihmiselle. Vaatteitahan tuolla ei nyt sinänsä paljoa tarvinnut, paitsi ehkä öisin.

        Kasviksien kelpaamattomuus on tuskin mitenkään selitettävissä. Ja jos sitä yritetään selittää eläinten korvaamattomuudella niin olisihan noita kasviksia voinut uhrata määrällisesti samanverran, että uhraus olisi todella tuntunut jossain. Kummallista todella.


    • toope.

      hölmö, silloin ei ollut vielä ruohonleikkureita.
      millä luulet heidän pitäneen nurmikot siistinä?
      no, lampaat söivät ne!

    • työtö pitää tehdä

      otsa hiessä.
      Aapeli touhuili lampaiden ja yleensä elukoiden kanssa ja Kain puuhasteli kasviksien ja maan parissa.
      Aatami ja Eeva vain sikisivät ja lisäsivät ihmisjoukkoa, eivät vissiin muuta tehneetkään ainakaan Mooseksen mukaan.
      Turhanaikaista puuhaa näytti olleen ainakin Kainin touhu kun herra häneen vihastui vaikka Kainin tuotteita Aatamikin popsi kun lampaanlihaa ei vielä närhinyt.
      Olisi luullut herran antavan enemmäm arvoa Kainin kasvitarhalle kuin Aabelin lampolalle mutta ei vain antanut, taisi tahallan sekottaa arvostukset saadakseen sodan käyntiin veljesten kesken.
      Aksonia piti silloin jo enkeleille näyttää etteivät turhautuisi.

      • AliBaba

        >>>Olisi luullut herran antavan enemmäm arvoa Kainin kasvitarhalle kuin Aabelin lampolalle mutta ei vain antanut, taisi tahallan sekottaa arvostukset saadakseen sodan käyntiin veljesten kesken.

        Tähän voisi kysyä... Mikä oikeus sinulla on lähteä neuvomaan Kaikkeuden mahtavinta persoonaa, joka aivan varmasti tiesi mitä tekee??


      • arvostella jumalan
        AliBaba kirjoitti:

        >>>Olisi luullut herran antavan enemmäm arvoa Kainin kasvitarhalle kuin Aabelin lampolalle mutta ei vain antanut, taisi tahallan sekottaa arvostukset saadakseen sodan käyntiin veljesten kesken.

        Tähän voisi kysyä... Mikä oikeus sinulla on lähteä neuvomaan Kaikkeuden mahtavinta persoonaa, joka aivan varmasti tiesi mitä tekee??

        tekemisiä ja tekemärrä jättämisiä.
        Ei sitä tarvitse mitenkään pelätä.
        Ota nyt huomioon että kyseessä oli jumala jolle Mooses antoi puheet ja teot.
        Mooseksen jumalakuvaa minä kritisoin.
        Mooseksen mielestä jumala vaan teki noin että ylenkatsoi kasvitarhan hoitajaa ja nosti korkeammalle lampolan pitäjän vaikka lampaista ei edes saatu ravintoakaan kun lihaa ei Mooseksen kertoman mukaan vielä syöty.
        Mooses teki jumalasta milloin hyvän milloin täysin käsittämättömän kaikkine kivitystuomioineen ja muine tappoineen. Mooses pani jumalansa tekemään vähän mitä sattui omassa päässään ajattelemaan.
        Mooses se jumala oli juutalaisille noin käytännössä.
        Naapurikansat palvoivat omia jumaliaan ja vähät välittivät Mooseksen kehittämästä jumalasta.
        Tässä vastausta kysymykseesi.


      • Jarrumies

        Tuleeko mieleen, että ilmeisesti tuossa tapauksessa ei ollut merkitystä sillä mitä uhrattiin. Tärkeää oli se, millä mielellä uhrattiin. Jumala kun näkee ihmisen todelliset tunteet ja vaikuttimet. Ilmeisesti Abel oli vilpitön ja Kain taas ei.

        Lukekaa hiukan eteenpäin Raamatusta. Siinä Jumala neuvoo Kainia korjaamaan asennettaan...

        Meidän ihmisten puutteellisine tietoinemme ja ymmärryksinemme ei pitäisi ryhtyä Jumalalle neuvonantajiksi. Nöyryyttä peliin!


    • Jumala ainakin teki Aadamille ja Eevalle puvut nahasta. Mistä tiedät, mitä ihmiset söivät sen jälkeen kun heidät oli karkoitettu paratiisista? Aika moni asia oli sen jälkeen toisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmossa rallit alkoi ennen aikojaan

      Paettiin polliisia törkeästi? Se tuo rallikiima on näemmä saavuttanu paikalliset tommi mäkiset kiljupäissään auton rat
      Kuhmo
      33
      1441
    2. Kaste tulisi tehdä apostolisella tavalla Ap. t. 2:38 mukaan

      Apostolit eivät kastaneet kolminaisuuden nimellä vaan Jeesuksen alkuperäisen käskyn mukaisesti: Ap. t. 2:38 Niin Pietar
      Kaste
      69
      1125
    3. 41000 kavallettu rahaa

      uutisoi Kaleva ja iltasanomat vuosina 2020-2022 välisenä aikana hävinnyt toi summa tuomittu nainen 1971 syntynyt.
      Pyhäjärvi
      43
      1013
    4. Tuleeko tästä

      Enää mitään. Voiko mitään enää korjata?
      Ikävä
      105
      1008
    5. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      68
      825
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      56
      789
    7. Fantasioista

      Suurimmalla osalla meistä on jonkinlaisia eroottisia fantasioita. Miten sinä suhtaudut fantasioihin? Ruokitko niitä vai
      Sinkut
      117
      785
    8. Tietäisitpä vain mitä se

      yksikin on susta puhunut :) j
      Ikävä
      42
      776
    9. Olet sinä ihana

      Muttei sua taida kiinnostaa muu kuin sun työ:(
      Ikävä
      29
      675
    10. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      57
      653
    Aihe