Kohtelu erotettuja kohtaan, todella.

On jokseenkin huvittavaa lukea tälläkin palstalla aktiivitodistajiin oletettavasti lukeutuvien ihmisten todistelua siitä, kuinka erotettuja kohdellaan heidän mielestä jotenkin oikeutetusti ja ihmisarvoja kunnioittaen. Sen lisäksi että itse tiedotuspäällikkö on julkisesti todennut tuon karttamisen koskevan ainoastaan luopioksi osoittautuvia kohtaan. Paljonpa omasta opistaan tiesi.

Sen lisäksi vähätteleviä kirjoituksia on esiintynyt (ja tulee esiintymään) eronneiden kokemuksista todistajana ollessaan aina eroon asti. Henkilöt, jotka eivät ole hetkeäkään välttämättä kokeneet erotettuna olon "suurenmoista" (koskien äärimmäisyyksiin menevää karttelua) tunnetta, rientävät kirjoituksillaan rakkauden uljaalla keppihevosella lyöden kokemuksistaan raunioina olevia ihmisiä vähättelevillä ja piinaavilla lauseillaan. "Ei noin voi käydä", "Ei seura tuollaista ole käskenyt tekemään", "pötypuhetta, kaikki tyynni"- tyylisiä mielipiteitä on lausuttu sinisin silmin ja "todellisen tietoisina" asioista.

Mutta kuten Valtakunnan palveluksemme loppulauseikseen herran vuonna 2002 lausuu:

"Kuultuaan erään puheen kierroskonventissa muuan veli ja hänen lihallinen sisarensa tajusivat, että heidän olisi oikaistava suhtautumistaan äitiinsä, joka asui muualla ja oli ollut erotettuna kuusi vuotta. Heti konventin jälkeen tuo mies soitti äidilleen, ja vakuuteltuaan hänelle, että he rakastivat häntä, hän selitti etteivät he enää voisi jutella hänen kanssaan, elleivät tärkeät perheasiat sitä välttämättä vaatisi. Pian tämän jälkeen äiti alkoi käydä kokouksissa ja myöhemmin hänet otettiin takaisin. Myös hänen ei-uskova alkoi tutkia ja meni aikanaan kasteelle."



Rakkaudellisuus?

Silkkaa kiristystä.