Maanjäristyksen ajan säätäminen

Jos järistys on tuloillaan esim. 1-2 viikon päästä, niin jonkun kokoinen pommi voisi aikaistaa järistystä ja tehdä ajankohdasta tarkkaan ennustettavan. Mieluummin 0,1% suurempi järistys ennustettavana hetkenä kuin hieman pienempi järistys satunnaisena hetkenä.

Mitä parempi geologinen tieto, teoria ja mallinnus, sitä pienempi pommi tarvitaan tekemään hetkestä ennustettava.

5km reikä maahan, sinne Nagasak-kokoinen ydinpommi ja lähtölaskenta joka mediaan. Sitten tavarat ehditään laittaa tukevasti tai kadulle, ja ihmiset menevät aukeille paikoille. Räjäytys klo 12:00, sireenit 11:50-11:51 ja 11:59-12:00.

Toinen imagoltaan parempi ratkaisu on räjäyttää kaasulaivaan mahtuva määrä metaania eli esim. 500 tonnia tarvittavan nestehappimäärän kanssa. Se vaatii vähän enemmän kaivuuta ja säiliöiden seinäpalat on liitettävä toisiinsa paikoillaan syvyydessä.

Joka tapauksessa tarvitaan paljon parempaa geologiaa ennen kuin sellaiseen kannattaa ryhtyä. Ensimmäiset kokeilut pitää tehdä syrjäseutujen maanjäristyksillä.
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

on se, että maajäristystä ei voi ennustaa viikon ja kahden tarkkuudella ei edes vuosissa. Myöskään paikkaa ja järistyksen keskuksen syvyyttä maanpäältä ei voi ennustaa mielekkäällä tarkkuudella. Ja kaiken huipuksi järistyksen voimakkuutta ei voi ennustaa. Eli se siitä ennalta ehkäisystä.

Äänestä
  • "Eli se siitä ennalta ehkäisystä."

    Noin helposti ihan hyvä ajatus kevein perustein ammutaan alas. On ihan oletettavaa, että maanjäristysten mekanismien tarkka mittaaminen ja mallintaminen (etukäteen) edistyy hyvää vauhtia. Ainakin sitä tosissaan yritetään. Pitäiskö tästäkin yrittämisestä luopua, "koska se on selvästi turhaa".

    Pitäiskö kaikki tutkimus (ja tuotekehitys) lopetattaa turhana, koska kaikki mitä on mahdollista selvittää on jo selvitetty?

    Äänestä

  • UPDATE_6997029 kirjoitti:

    "Eli se siitä ennalta ehkäisystä."

    Noin helposti ihan hyvä ajatus kevein perustein ammutaan alas. On ihan oletettavaa, että maanjäristysten mekanismien tarkka mittaaminen ja mallintaminen (etukäteen) edistyy hyvää vauhtia. Ainakin sitä tosissaan yritetään. Pitäiskö tästäkin yrittämisestä luopua, "koska se on selvästi turhaa".

    Pitäiskö kaikki tutkimus (ja tuotekehitys) lopetattaa turhana, koska kaikki mitä on mahdollista selvittää on jo selvitetty?

    ja vähemmän mielekkäitä tutkimusasetelmia. Tottahan toki maanjäristyksien mekanismia koko ajan eripuolilla maapalloa intensiivisestikin tutkitaan ja ymmärrys kasvaa PIKKUHILJAA. Kyse oli siitä, voiko noin tarkasti ennustaa järistyksen alkamista kuin 1. viestissä ideoitiin. Kyse on suuuurista asioista. Nim. Työn puolesta asioita seuraava.

    Äänestä

Re: "Se vaatii vähän enemmän kaivuuta ja...."

Tule hyvä mies kaivamaan. Tarjoan sentään ilmaisen katon päälle ja laatikollisittain ilmaista rommia ynnä päivittäiset nacatamalesit vatsan täytteeksi.
Satun asumaan Tyynenmeren ranassa Cocon ja Karibian laattojen yhtymäkohdan alueella.

SUURIN OSA täällä sattuvista järistyksistä tapahtuu nimenomaan Tyynenmeren alla useiden kilometrien syvyydessä.

Mitä, missä, milloin? Tuskinpa koskaan pystymme ennustamaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Petri 987 kirjoitti:

Jos järistys on tuloillaan esim. 1-2 viikon päästä, niin jonkun kokoinen pommi voisi aikaistaa järistystä ja tehdä ajankohdasta tarkkaan ennustettavan. Mieluummin 0,1% suurempi järistys ennustettavana hetkenä kuin hieman pienempi järistys satunnaisena hetkenä.

Mitä parempi geologinen tieto, teoria ja mallinnus, sitä pienempi pommi tarvitaan tekemään hetkestä ennustettava.

5km reikä maahan, sinne Nagasak-kokoinen ydinpommi ja lähtölaskenta joka mediaan. Sitten tavarat ehditään laittaa tukevasti tai kadulle, ja ihmiset menevät aukeille paikoille. Räjäytys klo 12:00, sireenit 11:50-11:51 ja 11:59-12:00.

Toinen imagoltaan parempi ratkaisu on räjäyttää kaasulaivaan mahtuva määrä metaania eli esim. 500 tonnia tarvittavan nestehappimäärän kanssa. Se vaatii vähän enemmän kaivuuta ja säiliöiden seinäpalat on liitettävä toisiinsa paikoillaan syvyydessä.

Joka tapauksessa tarvitaan paljon parempaa geologiaa ennen kuin sellaiseen kannattaa ryhtyä. Ensimmäiset kokeilut pitää tehdä syrjäseutujen maanjäristyksillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu