Luin Ilta-Sanomista, että "Ensimmäinen IS-nettikeskustelupari vihittiin!"
Ajatelkaa, kyllä joidenkin ns. peruskirjoitteleminen johtaa lähempään tutustumiseen ja jopa naimisiinmenoon asti. Onnea vaan heille. Tiedättekö Suomi24 palstoilta ketään, jotka olisivat menneet naimisiin, kun ovat ensin kirjoitelleet toisilleen ja sitten hiljalleen tavanneet livenä, jne? =)
Nettikeskustelupari meni naimisiin!
14
1016
Vastaukset
- Edgar
,,,
- treffipalstakin
joten aika heikko tulos olisi jos siitä ei olisi mitään seurannut.
- jokinen
Kaikkea sitä uutisoidaankin.
Olen tavannut Evääni ensimmäisen kerran yli kaksi vuotta sitten chatissa. Nyt olemme muuttamassa yhteen. Minusta tämä ei ole mitenkään erikoinen tapa löytää toinen ihminen.
Netin kautta solmittuja suhteita on paljon. Kaikkia ei raportoida, ei sillä ole mitään merkitystä.
Aivan sama löytääkö ihminen toisen ihmisen täällä tai lintutornissa tai hississä.
Sietääkin pohtia mitkä ovat nettitapaamisen edut verrattuna esim kapakkalöytöihin. Rakentuuko suhde paremmalle pohjalle nettikeskusteluilla vai pintaan ihastumisella livettämössä?
Muuten, Eväältä terkut palstalle.- Taikis
eväälle lämpimät terkut, mihin hän muuten on piiloutunut kun ei itse kirjoita palstalla? Muistaakseni aikoi viikon taukoa pitää, oliko jotain pesänrakennuspuuhia ;) Mutta sitä taukoa on nyt jo ollut vaikka kuinka pitkään....
Teillä on ilmeisesti sitten muuttopuuhat menossa??? - jokinen
Taikis kirjoitti:
eväälle lämpimät terkut, mihin hän muuten on piiloutunut kun ei itse kirjoita palstalla? Muistaakseni aikoi viikon taukoa pitää, oliko jotain pesänrakennuspuuhia ;) Mutta sitä taukoa on nyt jo ollut vaikka kuinka pitkään....
Teillä on ilmeisesti sitten muuttopuuhat menossa???Nettimäyhteyttä ei ole saatu rakennettua sinne vielä.
Olen yrittänyt sumpparimaisesti referoida palstan eloa Eväälle.
Kyllä hän tulee lähiaikoina. - Taikis
jokinen kirjoitti:
Nettimäyhteyttä ei ole saatu rakennettua sinne vielä.
Olen yrittänyt sumpparimaisesti referoida palstan eloa Eväälle.
Kyllä hän tulee lähiaikoina.olen vähän potenut huonoa omaatuntoa, että jos sen mun purkauksen vuoksi on ollut kirjoittamatta. Välittänet pahoitteluni siitä akti-asiasta, vaikka kyllähän me se juteltiin selväksi, ainakin mun osaltani.
Oletko huomannut tämän, kerrothan tästäkin Eväälle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000014992702 - jokinen
Taikis kirjoitti:
olen vähän potenut huonoa omaatuntoa, että jos sen mun purkauksen vuoksi on ollut kirjoittamatta. Välittänet pahoitteluni siitä akti-asiasta, vaikka kyllähän me se juteltiin selväksi, ainakin mun osaltani.
Oletko huomannut tämän, kerrothan tästäkin Eväälle.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000017&conference=553&posting=22000000014992702Pitää mainita tuosta listasta, en ole muistanut kertoa. Akti-asian otaan puheeksi myös. Myös puheeksi.
Eikä täällä saa potea huonoa omaatuntoa. Hyvä jos kirjoitus on spontaania, olkoonkin vaikka ärähtelyä. Tuskinpa menneistä sanaluista on mitään pysyvää traumaa jäänyt kenellekään. Täällähän oppii sietämään ja nielemään.
Ja vielä tässä kun naputan: kiitos siitä kirjeestä isällesi. Siitä innoittuneena kirjoitin heti perään.
Päivänjatkot. Onnea teille oikein rutkasti.
Olen seurannut kirjoituksianne. Olette harmooninen pari.
Uskon että netin kautta syntyy yhtä paljon pareja kuin missä tahansa muuallakin. Jopa paljon helpommin.
- tittis
on selvästi "hyrinää" tietyillä pareilla nähtävissä ;D
- tattis
mä en ole ainakaan huomannu! Taidat nähä päiväunia!
- tittis
tattis kirjoitti:
mä en ole ainakaan huomannu! Taidat nähä päiväunia!
sokea :D
- varmaan on
tittis kirjoitti:
sokea :D
Lähdenkin tästä opaskoiraa ulkoiluttamaan, vai toisinko päin se menee.
- turhaNtärkee
minun ja tähtiksen kuumaa romanssia?
- lesbomeininkiä
vai? Vai homoromantiikkaa? Parejahan nekin on;)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla4011158- 641096
- 61842
- 60779
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k99698Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,15670- 71664
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49661- 26653
- 58623