Onko tutkittu yhteyttä stressitilanteiden vaikutuksesta elimistön rasitukselle? Puhun nyt stressitilana sellaisesta tilasta, jossa kaikki sujuu kuin vettä vain. Todelliset haasteet puuttuvat, joten ensin mieli alkaa kaivata muutosta ja jos sitä ei tule keho sairaistuisi vakavasti tai toistuvasti. Onnistuminen kuitenkin tuottaa mielihyvää, jonka säännöllinen kokeminen edesauttaa terveenä pysymistä. Myös psyyken täytyy olla kykenevä luomaan ja käsittelemään tällaisia onnistumisen elämyksiä luovia tilanteita. Tämä ei onnistu, jos kaikki tulee ns. valmiina. Täytyy siis jaksaa kiinnostua erilaisista asioista. Arjesta suoriutuminen ei oikein kokemukseni mukaan ole edellytys tällaiselle kiinnostuksen luomiselle. Ajatellaanpa vaikka sitä, kuinka voi olla saada ns. 8-16 elävää luopumaan omista pahoista tavoistaan esim. muuttamaan ruokavaliotaan, liikuntatottumuksiaan yms.
Kuinka tällaista kiinnostusta voisi luoda? On todella lapsellista ajatella, että mielenterveyspotilaille luotaisiin ajatusta, että koko maailma on sinua varten kaikkinen mahdollisuuksineen, kaikkine keksintöineen, jonka hän sairastuneena totta tosiaan ymmärtää muutoinkin. Kuitenkin samalla hän saattaa saada ns. sanatonta viestintää ettei kelpaa mihinkään, häntä saatetaan arastella oudon kehonkielen takia, maineensa takia tai että tunkeutuu johonkin aivan outoon ryhmään, vaikkapa liittyy seuurakuntaan aivan yllättäen. Jotkut esim. sisälähetyspiirit voivat olla toimineet kymmeniä vuosia ilman yhtään uutta jäsentä. Tällainen ihminen kuitenkin sairastuneena ja sen ymmärtäneenä tarkkailee tällaisia tilanteita ylikorostuneesti.
Mulla itselläni on ollut oikeus olla etuoikeutettu todella laajaan sosiaaliseen ympäristöön niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin. Naapurustossani asui paljon erilaisia ihmisiä, ei kuitenkaan ikäsiäni, paitsi sisareni. Keskustelutaitoni kehittyivät aika pitkälti siellä. Joidenkin kanssa osasi keskustella, toisten kanssa taas ei. Sekään ei haitannut heitä, itseä tosin joskus. Keskusteltiin mm. siitä kuinka pitkään millaisetkin ihmiset elävät, millaista on ollut sota-aikana yms.
Kirjoitanko aivan puuta heinää?
Kuinka tällaista kiinnostusta voisi luoda? On todella lapsellista ajatella, että mielenterveyspotilaille luotaisiin ajatusta, että koko maailma on sinua varten kaikkinen mahdollisuuksineen, kaikkine keksintöineen, jonka hän sairastuneena totta tosiaan ymmärtää muutoinkin. Kuitenkin samalla hän saattaa saada ns. sanatonta viestintää ettei kelpaa mihinkään, häntä saatetaan arastella oudon kehonkielen takia, maineensa takia tai että tunkeutuu johonkin aivan outoon ryhmään, vaikkapa liittyy seuurakuntaan aivan yllättäen. Jotkut esim. sisälähetyspiirit voivat olla toimineet kymmeniä vuosia ilman yhtään uutta jäsentä. Tällainen ihminen kuitenkin sairastuneena ja sen ymmärtäneenä tarkkailee tällaisia tilanteita ylikorostuneesti.
Mulla itselläni on ollut oikeus olla etuoikeutettu todella laajaan sosiaaliseen ympäristöön niin lapsuudessa kuin aikuisuudessakin. Naapurustossani asui paljon erilaisia ihmisiä, ei kuitenkaan ikäsiäni, paitsi sisareni. Keskustelutaitoni kehittyivät aika pitkälti siellä. Joidenkin kanssa osasi keskustella, toisten kanssa taas ei. Sekään ei haitannut heitä, itseä tosin joskus. Keskusteltiin mm. siitä kuinka pitkään millaisetkin ihmiset elävät, millaista on ollut sota-aikana yms.
Kirjoitanko aivan puuta heinää?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täh...
Tässä haen sitä, että jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus, todetusta sairaudestaan ja lääkityksestään huolimatta hänelle mielekkääseen työhön ja harrastuksiin. Moni mielenterveyskuntoutuja voisi paremmin, jos heitä ei alunperinkään olisi lähdetty laitoskuntouttamaan. Ihminen kuitenkin taantuu ilman haasteita ja sairastuu helposti.Tämä voisi pidentää kuntoutujien elinaikaa ja olisi siksi tärkeää.
Kuntoutujat voisivat myös voida paremmin ja olla siten oikeati helpommin käsiteltävissä ilman turhaa syrjäytymistä yhteiskunnasta. Tämä vähentäisi myös mielestäni muihin ja itseen kohdistuvia vaaratilanteita.
Mielenterveyskuntoutujalle tekisi myös hyvää olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa, ilman hoitohenkilökunnan jatkuvaa valvontaa. Tämä kehittäisi hänen sosiaalisia taitojaan. Niitä voi olla todella vaikea löytää uudelleen, jos ne pääsevät nukuksiin. Tämä kohottaisi myös mielialaa ja olisi hyvä edellytys paremmin voimiselle. Siihenhän pyritään jokaisen kuntoutujan kohdalla.
Ajattelen myös sitä, kuinka ihminen yleensäkin sairastuu. Sairastuuko positiivista, rakentavaa elämänasennetta noudattava kuinka helposti? Kuinka ihminen saadaan ylläpitämään positiinen asenteensa elämään ja miksi hänellä on hyvä olla sellainen? Luovatko rajoitteet elämässä positiivista ilmapiiriä? Miksi niitä täytyisi siis kehittää? Tottakai ihminen tuntee olonsa turvalliseksi, mutta onko jatkuva yliturvattu olo kuitenkaan hyväksi terveydelle.
hyvinkin olla oikeassa. Ainakin minusta tuntuu siltä.