Kenen kuuluu ojentaa/Kielemme?

KANTAKAA TOISTENNE KUORMAA (Gal 1:1-10)

6:1 Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen.
6:2 Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain.
6:3 Sillä jos joku luulee jotakin olevansa, vaikka ei ole mitään, niin hän pettää itsensä.
6:4 Mutta tutkikoon kukin omat tekonsa, ja silloin hänen kerskaamisensa on vain siinä, mitä hän itse on, ei siinä, mitä toinen on;
6:5 sillä kunkin on kannettava oma taakkansa.
6:6 Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa.
6:7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
6:8 Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.
6:9 Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.
6:10 Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille.
---
Gal. 6:nen luvun alkuosa (j. 1,2) korostaa hengellisen huolenpidon tärkeyttä.
Me kestämme huonosti toistemme luonteen vikoja ja heikkouksia. Tämä on suuri este yhteishengen syntymiselle.
Ja kun meitä itseämme ojennetaan, niin alamme helposti puollustelemaan itseämme.
Saatamme jopa sortua itsekehuun (3).
Itsetutkistelu on tarpeen, sillä kunkin on kannettava oma taakkansa (5).

Keskinäisen sielunhoidon lisäksi kristityn vastuuseen kuuluu myös uhrata ja jakaa omastaan (6-10). Usko ei näy vain näkymättömän, vaan myös näkyvän elämän alueella.
Usko näkyy käytännön pienissä ja arkisissa asioissa.

Näin keväällä alkavat kylvötyöt. Itse olen viime viikkojen laittanut paljon erilaisia siemeniä itämään (minulla on iso kasvihuone iso puutarha).
Kasvaakseen nousevat pikkutaimet vaativat vielä paljon hoitoa ja vie kauan, ennenkuin saan siitä satoa.

Tietystä kylvöstä ja kasvusta kasvaa aina tietty sato. Se on elämän laki.
Jos hoidan tainta huonosti tai jopa lopetan hoidon kokonaan, voi sato jäädä heikoksi tai se voi jäädä jopa kokonaan tulematta.
Näin on hengellisessäkin elämässämme. Jos lannistun hyvän tekemisessä (9), ei ole mitä niittäisin.
Paavali kehoittaakin meitä: ”Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille” (10).

Uskova voi hairahtua tai kompastua joko opillisissa asioissa (kuten kasteasiassa) tai elämänvaelluksessaan. Kumpi on vakavampaa? Vai voidaanko näitä asioita eroittaa toisistaan?